JYP kaudella 2022–2023 – JYP 2.0:n toinen vuosikurssi

  • 651 913
  • 4 984

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olen todella iloinen Patun itsensä ja JYPin puolesta, mutta voi perkele kun pelottaa, että käykö taas jotain... Toivottavasti ei, Patulle on osunut jo ihan riittävästi vastoinkäymisiä.
Sama täällä. Sitä pelkää jo vähän etukäteen, että milloin näkee Patun luistelevan isoista ovista ulos kesken pelin tai muuta loukkaantumistietoa. Nuori mies on saanut ihan tarpeeksi omalle osalleen näistä vammoista, joten toivon täydestä sydämmestä, että kiertävät jatkossa kaukaa ja olisi tuurikin matkassa.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Hämmentää vieläkin tuo eilinen voitto. Tosiaan kaksi erää aivan jäätävää muniinpuhaltelua muilta paitsi Vehviläiseltä. Tunnelma hallilla hiljainen kuin Jukolan viestin yörasteilla, mutta eihän tuo hiihtely ketään sytytä.

Kolmanteen erään löytyi lisää löytyä ja mentiin ohi. JYPin on tällä kaudella onnistunut nousta kolmannessa erässä muutaman kerran tasoihin ja välillä ohikin. Se toki on mukavaa, mutta varmaan helpommalla pääsisi, jos pelaisi alusta asti.

Ja Vehviläinen. Ilmiömäinen suoritus. Toki mukana oli paljon ns. helppoja vetoja, mutta 43 torjunnasta joku kehnompi moke olisi päästänyt useammankin läpi. Patjatorjuntavenytys Jolyn yritykseen niin uskomaton, että (kehno) selostaja väitti pitkään tolpan pelastaneen maalilta.

En tiedä yhtään, mitä odottaa perjantain peliltä. Jukureiden raastaminen ehkä sytyttää joukkuetta enemmän kuin HMV. Tuosta voitto niin oltaisi vain 6 pisteen päässä vitossijalla olevasta KalPasta (no, pelimäärät vaihtelevat niin rajusti, että ei noista tilastoista ota Hiki-Penakaan selvää).
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Penkitettiinkö Seppälä kesken pelin vai tuliko loukki? Onko kellään tietoa?

Onhan tuo tilastojen mukaan pelannut 13 minuuttia, joten vastaus kumpaankin lienee ei. Sen enempää tilastoja tutkimatta aika normaali aika Rautakorven tiimissä kolmosparin pakille joka ei pelaa juuri erikoistilanteita.
 
Marcus Juslin

Asiaa sivuten, mielestäni Rautakorpi liikaa kuormittaa avainpelaajia tietyissä tilanteissa. Ei sillä, etteivätkö he jaksaisi, mutta tuloksellisesti en ole nähnyt siinä olevan erityistä hyötyä. Rautakorpi (tai joku muu siellä penkillä) tykkää harrastaa ketjujen peluutusjärjestyksellä kikkailua ja sitä kautta avainpelaajille annetaan enemmän vastuuta, mutta jotenkin tuntuu, että JYP saa pelin paremmin rullaamaan, kun peluutetaan neljällä kentällä tasaisesti, kuten esimerkiksi kolmansien erien aluissa usein tehdään. Christoffer pelasi eilen 23:42, mikä on hyökkääjälle aika paljon. Toki yleistähän tuo ylipeluutus on.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Christoffer pelasi eilen 23:42, mikä on hyökkääjälle aika paljon. Toki yleistähän tuo ylipeluutus on.
Aika hurjat minuutit hyökkääjälle siitäkin huolimatta, että eilen oli yli- ja alivoimaa (molemmissa pelaa). Kolmannen lopussa tuntui, että ykkös- ja kakkoskenttä pelaa vuorotellen.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Hämmentää vieläkin tuo eilinen voitto. Tosiaan kaksi erää aivan jäätävää muniinpuhaltelua muilta paitsi Vehviläiseltä. Tunnelma hallilla hiljainen kuin Jukolan viestin yörasteilla, mutta eihän tuo hiihtely ketään sytytä.

Tässä on varmaan paras mahdollinen kiteytys eilisestä pelistä. Voitosta huolimatta ei herättänyt minkään sortin kommentin tarvetta. No, vaikutusta on varmaan myös sillä, kaiken muun elämän hässäkän keskeen sairastuin vielä ihan tuhottomaan influenssaan. Siksi varmaan nuo halli tunnelmat kuvittelin omien korvien aiheuttamiksi, kun puolitajuttomana neppailua katselin.

Lopulta, heräsihän tästäkin jotakin kommentoitavaa mikä ärsytti, no ei, vaan alkoi vituttamaan ihan suunnattomasti. Oliko tuon syy sairaus vai selostaja ja onko moinen multa jostain syystä kuuloelimillä jäänyt aiemmin noteeraamatta, mutta miksi pelaajan ikä tuntuu olevan merkittävämpi sanottava kuin nimi? Tuntui, että olisi voinut vedellä syöttöketjut pelkillä ikänumeroilla, tyyliin 32 - 24 - 19 - 27 jne. Onko tosiaan tämmöinen käytäntö ollut selostuksissa jo kauemmin ja minä en vaan ole hokannut? Vai onko se tämän yhden selostajan maneeri? Miksi sillä iällä on noin mieletön merkitys, että sitä pitää tautofonisesti hokea läpi pelin?

Kommentoikaa.
 
Pikaista paranemista!

Olli Erosen selostus oli niin ankeaa, että kaipasin jopa Tuomas Heikkilää tilalle. Onneksi tekniset ongelmat pätkivät ääntä selostuskopista.

Tuohon ikä-asiaan en kiinnittänyt huomiota, mutta itseäni ärsytti
  • Ikiklassikko Gardinerin kohdalta: ”hänhän pelasi myös HIFK:issä viime kaudella”. Ihan kuin tuo olisi joku meriitti
  • ”Tolppa pelasti maalin”, jankkaaminen Vehviläisen upean patjatorjunnan jälkeen.
  • Totaalinen ohjaimen disconnect 30 sekunniksi kun Peltolta tanssahteli viivassa ja laukoi maalille.
  • Yleinen monotonisuus selostuksessa
Jotta ei menisi ihan off-topiciksi, tänään edessä todellinen 6 pisteen peli. Alusta asti hereillä niin hyvä voi tulla.
 
Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aika hurjat minuutit hyökkääjälle siitäkin huolimatta, että eilen oli yli- ja alivoimaa (molemmissa pelaa). Kolmannen lopussa tuntui, että ykkös- ja kakkoskenttä pelaa vuorotellen.

Kuten monasti todettua niin ei tekisi pahaa koodinimi kokenut monipuolinen kolmossentteri tuomaan tasapainoa joukkueen kentällisiin. Sellainen jonka voisi heittää kentälle myös ottelun loppuhetkillä ja muissa kriittisissä tilanteissa; aloitusvoittoja, vahvaa alivoimapeliä ja kamppailua kentän molemmissa päissä, ja osaisi myös tehdä kiekolla jotain. Mutta nää on näitä, jatketaanko esim. Lassilan sisäänajoa myös koko kevätkausi tiedostaen pieni riski tämän kauden osalta - katsoen enemmän tulevaan.

Tämänhän piti olla Platt, mutta nyt kävi näin.
 
Viimeksi muokattu:

Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Asiaa sivuten, mielestäni Rautakorpi liikaa kuormittaa avainpelaajia tietyissä tilanteissa. Ei sillä, etteivätkö he jaksaisi, mutta tuloksellisesti en ole nähnyt siinä olevan erityistä hyötyä. Rautakorpi (tai joku muu siellä penkillä) tykkää harrastaa ketjujen peluutusjärjestyksellä kikkailua ja sitä kautta avainpelaajille annetaan enemmän vastuuta, mutta jotenkin tuntuu, että JYP saa pelin paremmin rullaamaan, kun peluutetaan neljällä kentällä tasaisesti, kuten esimerkiksi kolmansien erien aluissa usein tehdään. Christoffer pelasi eilen 23:42, mikä on hyökkääjälle aika paljon. Toki yleistähän tuo ylipeluutus on.
Niämisen puheista olen saanut sen käsityksen, että valmennus pyrkii pikemminkin vähentämään niiden peliaikaa, jotka joutuvat vetämään joka vaihdon suoritustasonsa ylärekisterissä (koska niin ei vaan pysty kovin pitkään tekemään). Seurauksena luotettavat saavat jopa ylikuormitusta. Valitettavasti melkein puoli joukkuetta on näitä max 10 minuutiin peliajankestäviä.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Tänään Jukurit vastassa Mikkelissä. Sarjataulukon kun vääntää pistekeskiarvojen mukaiseen järjestykseen, on Jukurit sijalla 9 keskiarvolla 1.448 ja JYP sijalla 10 keskiarvolla 1.290.

Jos (kun) JYP voittaa varsinaisella peliajalla, muuttuvat keskiarvot näin:
- JYP: 1.344
- Jukurit: 1.4

JYPin hävitessä taas näin:
- JYP: 1.25
- Jukurit: 1.5

Voisi sanoa, että jukurijahdin kannalta pitäisi vaihteeksi voittaa!

Tuohon soppaan liittyy vielä se, että Jukureilla on kaksi peliä vähemmän pelattuna. Koska olen kaikesta huolimatta optimisti (voittopelin jälkeen), niin laitetaan noista kahdesta pelistä pari skenaariota varsinaisen peliajan tuloksilla oletuksella, että JYP voittaa tänään:

- Jukurit häviää molemmat pelit => Pistekeskiarvo 1.3125
- Jukurit voittaa yhden => Pistekeskiarvo 1.406
- Jukurit voittaa molemmat pelit => Pistekeskiarvo 1.5

Em. luvuissa yllättäen korostuu "kuuden pisteen peli", mutta myös se, että ilman kummoisempia putkia suuntaan tai toiseen eroa on mahdollista kaventaa, mutta se vaatii aikaa ja pelejä.

Varmaan tämä tilanne olisi ollut helpompi avata pisteillä, mutta kun mun exceli ei tunne kuin keskiarvot...

Edit: Sellainen hauska tilastollinen fakta vielä, että jos JYP häviää tänään ja Jukurit voittaa sen lisäksi yhden noista vähemmän pelatuista peleistä, ei Jukurien ohittaminen sarjataulukossa "ole enää omissa käsissä". Peruste on tietenkin se, että Jukurit menee tuolloin kahdeksan pisteen karkumatkalle ja jäljellä on kaksi keskinäistä, josta voidaan napsia kuusi pistettä. Jos molemmat voittaa loput pelinsä (paitsi Jukurit keskinäiset), niin ollaan lopussa heidän takana (melko korkealla sarjataulukossa tosin). Tilastollisesti fakta, mutta äärimmäisen epätodennäköistä.
Pakko voitto jälleen kerran, ikävä tilanne mutta JYP on tämän itselleen itse aiheuttanut. Nyt vaaditaan vain voittoja, tyylillä ei niinkään väliä.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pakko voitto jälleen kerran, ikävä tilanne mutta JYP on tämän itselleen itse aiheuttanut. Nyt vaaditaan vain voittoja, tyylillä ei niinkään väliä.

En tiedä onko kauden puolivälissä mikään pakkotilanne mutta aika tukalaksi ja tiukaksi alkaa mennä jos tänään ei pisteitä tule, sen verran useampi matsi keskinäisiä myös muilla että pahimmillaan Ässät ja Jukurit ottaisi voitoilla hajurakoa takana oleviin ja pari muuta joukkuetta voi pisteissä ohittaa/tai olla tasapisteissä. Sitten taas se jos sijoitukset alkaa olemaan 13-14 niin helposti se juna lähtee kulkemaan toiseenkin suuntaan.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Kuten monasti todettua niin ei tekisi pahaa koodinimi kokenut monipuolinen kolmossentteri tuomaan tasapainoa joukkueen kentällisiin. Sellainen jonka voisi heittää kentälle myös ottelun loppuhetkillä ja muissa kriittisissä tilanteissa; aloitusvoittoja, vahvaa alivoimapeliä ja kamppailua kentän molemmissa päissä, ja osaisi myös tehdä kiekolla jotain.

Kyllähän meillä on tämmöinen kaveri jo joukkueessa. Pelaa numerolla #63. Hyökkäyksen tarpeet ovat täysin kiekollisen taidon ja juonikkuuden puolella. Ja nimenomaan oikeastaan sentteriosastolla.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Ei kuulemma ihan heti olla mitään vahvistuksia hakemassa, eli ilman ykkös sentteriä mennään tämä kausi.
Tiukkaa tekee päästä poffeihin, tasoa pitää nostaa kaikkien, ehkä sellainen luovuus ja viisikon tiiviys välillä puuttuu, treenaamaan sitä ei enää ehdi, se täytyy löytyä viisikon kemiasta.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tiukkaa tekee päästä poffeihin, tasoa pitää nostaa kaikkien, ehkä sellainen luovuus ja viisikon tiiviys välillä puuttuu, treenaamaan sitä ei enää ehdi, se täytyy löytyä viisikon kemiasta.
Nyt kun on puoli runkosarjaa etsitty, niin mahtaako löytyä enää ajoissa?
 
Pardus

Jäsen
Nyt kun on puoli runkosarjaa etsitty, niin mahtaako löytyä enää ajoissa?
Tämä herra ois mielenkiintoista nähdä Liigassa. Saattaisi keväällä hyvinkin Eurooppa kiinnostaa ECHL:ää enemmän.

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä herra ois mielenkiintoista nähdä Liigassa. Saattaisi keväällä hyvinkin Eurooppa kiinnostaa ECHL:ää enemmän.

Kyllä tänne aina yksi O'Brien kaudessa mahtuu.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Eipä ihan tässä hetkessä JYP riitä kaikkine mestis tet miehineen. Kertoo siitä kokonaistason kapeudesta, korvaajaa(riittävää) ei niin helposti löydy jos reikiä pitää paikkailla. Vaan turha panna päätä pensaaseen vuoden vaihteen jälkeen edelleen tehdään ne isommat jaot ja sinne on hyvät saumat JYPillä edelleen, kun saa parasta koostumustaan jäälle.

Tietystihän on hauska mehustella kuinka joku löytö tulee ja muuttaa kaiken, mutta mun mielestä sitä on siksi ihan turha pohtia, kun näilläkin jotka on saadaan jäälle, riittää kyllä sääleihin. Tähän kauteen en henkilökohtaisesti juuri isommin ole osannut edes kuvitella riittävän.

Keksin tuossa pelin aikana kivan JYP henkisen huikkapelin: kun laski erotuksen montako kamppia /koukkua/estämistä kaverilta meni enemmän läpi, ennen kuin sai jäähyn versus JYP sai jäähyn. Olen kyllä edelleen toipilaana, eikä huikka sovi tähän hetkeen lainkaan, joten testasin teellä. Pelin aikana olisin saanut vetää yhdeksän ravintola paukkua, miettikääpä. Sitä jää vaan miettimään, että pitäiskö joulupuklilta toivoa tasapuolisia tuomareita, vai mennäkö näillä pelistä toiseen JYPpiä vastaan rikkeet sormien läpi päästävien puolueellisten kanssa huikkapeliä vedellen.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Gardiner ja Christoffer, veljekset. 31 peliä, molemmilla pisteitä 17. Gardiner 13+4 ja Christoffer 5+12. Klassinen tutkapari, toinen syöttää ja toinen viimeistelee. Kuitenkin ihmetyttää että miten näillä koko kauden ketjukavereina pelanneilla voi olla niin erilainen +- lukema. Gardiner +11 ja Christoffer -3.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Kuitenkin ihmetyttää että miten näillä koko kauden ketjukavereina pelanneilla voi olla niin erilainen +- lukema.

Äkkiseltään tulis mieleen, että toinen on joutunut roolissaan paikkaamaan muissa kentissä pelien tapahtumien myötä. Tai Gardinerilla on harvinainen salamaliukenemisen taito, eli hoksaa heti, jos on menossa omiin ja liukenee ääntä nopeammin vaihtoon lähes hymyillen. Olisi vähän niinkuin Ollin pakinoissa se mustapartainen mies. Suosittelen lisäämään kuunneltaviin, vaikka ei ehkä löydy mistään spotifystä, tai mistäpä minä tiedän vaikka löytyisikin.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Keksin tuossa pelin aikana kivan JYP henkisen huikkapelin: kun laski erotuksen montako kamppia /koukkua/estämistä kaverilta meni enemmän läpi, ennen kuin sai jäähyn versus JYP sai jäähyn. Olen kyllä edelleen toipilaana, eikä huikka sovi tähän hetkeen lainkaan, joten testasin teellä. Pelin aikana olisin saanut vetää yhdeksän ravintola paukkua, miettikääpä. Sitä jää vaan miettimään, että pitäiskö joulupuklilta toivoa tasapuolisia tuomareita, vai mennäkö näillä pelistä toiseen JYPpiä vastaan rikkeet sormien läpi päästävien puolueellisten kanssa huikkapeliä vedellen.
Täysin objektiivisesti ja puolueettomasti jokaisen pelin tavalla tai toisella väijyneenä, olen sama mieltä tämän kauden tuomaritoiminnasta. Se on ollut yhtä tai kahta poikkeusta lukuunottamatta aina vastustajan laariin satavaa. Väite ”nämä menevät pitkässä juoksussa tasan” on aivan naurettava.

Rohkenisin väittää, että JYPistä ei löydy vesilintuihin kuuluvia puolisukeltajia kuten viikon sisään kohdatuista pelikaaneista ja Puistolasta. Pisteet siitä JYPin pelaajille, ja pisteet vastustajille.

Tuo Turkulaisen päähänsä saama 2 min arvoinen teloituspoikkari ja maalivahdin häirintänä vihelletty hylkäys korventavat tuoreimpana mieltä.

Mutta jotta en liian kauas ketjun aiheesta eksyisi, hämmentävää on JYPin pistetahti peliesityksiin nähden. Kuninkaan paluun jälkeen JYP on pelannut voitosta jokaisessa pelissä, mutta hävinnyt useita sellasia mitä on hallinnut ja voittanut pari missä oltu vielä unessa.

Pari pientä napsua terävyyttä prosessiin niin kausi jatkuu runkosarjan jälkeen, se on varmaa,
 
Onhan tuo vähän jopa hämmentävää kun tänäänkin peli oli hyvin hallussa ja paikkaa tarjoiltiin melkein tarjottimelta ottaa se voitto. Sehän tässä vähän alkaa olemaan että kohta se napsu tai pari pitää ottaa jos aikoo sinne 10 joukkoon, se juuri jos sitä ei tulekaan ja seuraavat 30 peliä jatkuu samanlaisena.

Jännän tiukkaa tuossa on kyllä, sitä on olettanut että Ässät tuossa tipahtaisi mutta ovatkin tasaisesti keränneet kokoajan pisteitä ja sitten taas HIFK on yskinyt kun odottanut milloin painelevat kovaa muista joukkueista ohi. Jopa Sport pystynyt roikkumaan hyvin muiden tahdissa. Tuo HIFK tuossa ehkä kovin uhka kuitenkin, jos alkavat löytämään peliä niin pudotuspeliraja voi nousta melko korkeaksikin jos edellä ei joku hyydy.
 
Hieroja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuli tässä mieleen, että JYP ei omista Kertun yhtään laituria joka osaa ampua oikean onetimerin. Rooba vetää lähinnä sen vetarin, mutta tuonkaan takia ei voida rakentaa kuviota toisinpäin. Eikä tuo Kertun pakkienkaan laukaisu-uhka kovin kummoinen ole, kun Niku ampuu 9/10 pleksiin. Onko mun oikeesti mentävä sinne oikealle kaarelle seisoskelemaan?
Siikas patu ampuu lefteistä ainakin kovinta rannetta (noin 250km/h) muttei sekään maaliapäin ole mennyt viime kausina, eikä hänkään taida onetimeria.

Rakensin myös uuden yv-kuvion Siikasen pojan palatessa:
Maalintakana Jerry tai Seksi-Seve
RG (VL) - BC (C) - Patrik Siikalaine (OL)
Pakkina Niku tai Ottavainen

Vähän änäristä tuttua vaihtelua koostumuksiin, niin säilyy yv raikkaampana. Ja ellei Patukka jaksa otetaan kolmastoista hyökkääjä a.k.a meikäläine *hymiö
 
Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuohon yllä olevaan viitaten, suorastaan vitutti katsella eilen Puustisen ja Suhosen/Ottavaisen syöttelyä ylivoimassa. Puustinen ainakin syötti useamman kerran suoraan luistimiin. Siis luistimiin, ei lapaan. Nuo pitää vaan mennä kohdilleen. Eipä siellä juuri variaatiota näkynyt, lopulta hitaahkon syötön jälkeen Puustisen onetimer jonka kaikki tietää, ja joka lähtee myös usein varsin pienestä kulmasta. Ei valitettavasti tunnu Puustisen laukauksetkaan olemaan tarpeeksi laadukkaita tuohon tilanteeseen. Äkkiä tuli Nikua ikävä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös