JYP kaudella 2022–2023 – JYP 2.0:n toinen vuosikurssi

  • 651 828
  • 4 984

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Pahoittelut varmasti moneen kertaan ilmi tuodun asian kyselystä, mutta turistina kiinnostaa:

Mistä JYP on saanut rahoituksen uuteen nousuun? Hankinnat on hurjia, mutta siellä on myös jatkoja ainakin Turkulaisen muodossa, kenestä kuulin keväällä varmana tietona että oli päättänyt palata Mikkeliin (kun oli jopa YLEllä haastattelussa maininnut että on aika vaihtaa maisemaa) ja sitten kesämmällä että reilulla tarjouksella oli saatu sittenkin pidettyä Jyväskylässä. Rautakorpikaan ei luonnollisesti tule karkkirahoilla operoimaan. Miten on nykyisessä asuinkaupungissani siis järjestynyt rahoitus tälle uudelle tulemiselle? Alueelliset toimijat päättäneet pistää kättä syvälle taskuun viime kausien touhuun kyrpiintyneenä, vai onko mukaan saatu uusia merkittäviä tukijoita?
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Tietääkseni uusia merkittäviä tukijoita ei ole, vaikka uusiakin on mukana. Pääosin kyse on kuitenkin vanhojen sponsoreiden ja omistajien yhteisestä panostuksesta, sekä myös osittain NHL-rahoista.

Sellaista "kerran vielä" -henkeä tässä on. Osa nykyisistä omistajista haluaa jäädä toiminnasta sivuun jossain kohtaa, mutta haluavat tehdä sen terveellä tavalla ja rauhassa, eli siellä ei todellakaan haluta jättää seuraa vaikealla hetkellä. Yksi tekijä taustalla voi olla myös tuo halliprojekti, eli halutaan JYPin olevan kilpailukykyinen, kun uuteen halliin toivottavasti muutaman vuoden sisällä päästään pelaamaan.

Vahvaa yhteishenkeä tässä on kaikkien toimintaa rahoittavien tahojen kesken, joka on tietysti todella tervettä ja hienoa.
 
chubster

JYPin taloustilanne ei ymmärtääkseni ole missään kohtaa ihan niin kamala ollut kuin on annettu ymmärtää. Tai siis taustalta löytyy kyllä rahaa ja panostusta. Koronan yli mentiin ekstra säästöliekillä ja nyt oltiin tilanteessa jossa joko aletaan taas panostamaan sen sijaan, että käydään vain osallistumassa tai sitten on sama lopettaa koko homma. Valittiin panostaminen.
 
-FNM-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Omistajat laittaneet kättä taskuun ja ilmeisesti sponsoritkin.

Käsittääkseni Jerryllä oli sopimus Sveitsiin, joka purettiin, kun KHL:ästä alkoi virtaamaan pelaajia mm. Sveitsiin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: KOLT

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Pahoittelut varmasti moneen kertaan ilmi tuodun asian kyselystä, mutta turistina kiinnostaa:

Mistä JYP on saanut rahoituksen uuteen nousuun? Hankinnat on hurjia, mutta siellä on myös jatkoja ainakin Turkulaisen muodossa, kenestä kuulin keväällä varmana tietona että oli päättänyt palata Mikkeliin (kun oli jopa YLEllä haastattelussa maininnut että on aika vaihtaa maisemaa) ja sitten kesämmällä että reilulla tarjouksella oli saatu sittenkin pidettyä Jyväskylässä. Rautakorpikaan ei luonnollisesti tule karkkirahoilla operoimaan. Miten on nykyisessä asuinkaupungissani siis järjestynyt rahoitus tälle uudelle tulemiselle? Alueelliset toimijat päättäneet pistää kättä syvälle taskuun viime kausien touhuun kyrpiintyneenä, vai onko mukaan saatu uusia merkittäviä tukijoita?
Aloitan helpoista, eli case Jerry. Turkulaisen piti poistua Jyväskylästä ulkomaille ja sopimuskuviot olivat jo todella pitkällä, ellei jopa nimetkin paperissa, mutta KHL:n yllättävä luuhistaminen löi Jerryn näpeille. Kun pelaajia alkoi vapautua idästä, niin Jerrylle jäi musta pekka käteen. Tarjous joko vedettiin pois pöydältä, tai jo tehty sopimus revittiin jollain verukkeella. JYP ei napannut siis Jerryä one more year -periaatteella maksoi mitä maksoi, vaan korjasi yllättäen orvoksi jääneen oman pennun takaisin omaan pesään.

JYPin pelaajabudjetin nosto on osittain takaumaa siitä, että nyt poltellaan niitä euroja, jotka kahden viime kauden niukistelussa on säästetty. Jyväskylässä laskettiin sillä kaavalla, että kun ei yleisöä saa ottaa halliin/korona runtelee seuroja, ei ole mieltä panostaa rahallisesti seuraan.

JYP ei ole varsinaisesti saanut uusia sponsoreita, mutta kyllä yritysmyynti on ottanut isoja harppauksia kevään aikana. Sponsoreita on alettu nostamaan enemmän esille esimerkiksi somessa, ja uusasiakashankintaa on kehitetty. En tiedä maksavatko vanhat sponsorit nyt enemmän rahaa, kun näitä nostellaan enemmän esiin, mutta sponsoripuolella on ainakin JYPin puolelta tosi hyvä pöhinä päällä, joka toivottavasti näkyy lähitulevaisuudessa uusien kumppanien tulemisena.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: KOLT

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYPin taloustilanne ei ymmärtääkseni ole missään kohtaa ihan niin kamala ollut kuin on annettu ymmärtää. Tai siis taustalta löytyy kyllä rahaa ja panostusta. Koronan yli mentiin ekstra säästöliekillä ja nyt oltiin tilanteessa jossa joko aletaan taas panostamaan sen sijaan, että käydään vain osallistumassa tai sitten on sama lopettaa koko homma. Valittiin panostaminen.
Jep, kyllä mediassa on yritetty monta kertaa antaa ihan vääränlainen kuva JYPin taloudellisesta tilanteesta. Välillä mentiin tarkoituksella säästöliekillä, mutta mitään suurta hätää ei silloinkaan ollut. Hetkellisesti JYPin suunnaltakin annettiin negatiivisempia kommentteja, kun ei ollut varmuutta miten valtiolta saadaan apuja koronan ollessa pahimmillaan. Sekin oli osittain mediapeliä JYPiltä, kun neuvottelut tukipaketeista olivat käynnissä.
 
Janilzki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Forza Azzurri
Pahoittelut varmasti moneen kertaan ilmi tuodun asian kyselystä, mutta turistina kiinnostaa:

Mistä JYP on saanut rahoituksen uuteen nousuun? Hankinnat on hurjia, mutta siellä on myös jatkoja ainakin Turkulaisen muodossa, kenestä kuulin keväällä varmana tietona että oli päättänyt palata Mikkeliin (kun oli jopa YLEllä haastattelussa maininnut että on aika vaihtaa maisemaa) ja sitten kesämmällä että reilulla tarjouksella oli saatu sittenkin pidettyä Jyväskylässä. Rautakorpikaan ei luonnollisesti tule karkkirahoilla operoimaan. Miten on nykyisessä asuinkaupungissani siis järjestynyt rahoitus tälle uudelle tulemiselle? Alueelliset toimijat päättäneet pistää kättä syvälle taskuun viime kausien touhuun kyrpiintyneenä, vai onko mukaan saatu uusia merkittäviä tukijoita?

JYPin tiedotustilaisuudessa , jossa paljastettiin nykyinen valmennus ja Laurikaisen sopimus oli myös Jukka Seppäsen puhe, jossa aika selkeästi mainittiin, että taaperrus loppuu nyt. Nyt Riittää. Jyp on tulevaisuudessa siellä, minne se kuuluukin, eli kärkiseurojen joukkoon.
Sama mies kuka kaivoi kuvetta, kun missio alkoi 2008/2009 ja Kaikki tietää Mitä JYP oli 2010 luvulla.
Myös uusi tuleminen on saanut sponsseja uskomaan Jypin uuteen tulemiseen.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Jep, kyllä mediassa on yritetty monta kertaa antaa ihan vääränlainen kuva JYPin taloudellisesta tilanteesta. Välillä mentiin tarkoituksella säästöliekillä, mutta mitään suurta hätää ei silloinkaan ollut. Hetkellisesti JYPin suunnaltakin annettiin negatiivisempia kommentteja, kun ei ollut varmuutta miten valtiolta saadaan apuja koronan ollessa pahimmillaan. Sekin oli osittain mediapeliä JYPiltä, kun neuvottelut tukipaketeista olivat käynnissä.

Tästä tullut joskus mainittua, mutta talouteen liittyvän tärinän aikaan JYPin nk. vanhoista jyyristä yksikään ei reagoinut median tai muidenkaan tahojen trollailuun. Tähän sopisi se kulunut heitto siitä että joku saattaa olla sitä itseään jos se näyttää, tuoksuu ja maistuu siltä. Vaikeasta tilanteesta kun on vielä matkaa konkurssiin.

Tuon talousjauhannan yhteydessä olisi konkurssikypsä nakkikioski johtajineen voinut ilmoittaa että lappu uhkaa mennä luukulle. No, mitä tosiaan kävi faktojen pohjalta? Nuo vanhat jyyrät tulivat Seppäsen kera julki että välitila loppuu nyt, talous on fine ja valmennus sekä rosteri kertovatkin vähän missä mennään.

Eli JYPillä oli nähtävästi varaa ottaa vielä tämä julkinen mainehaittakin kun kysellään että mistä sitä rahaa yhtäkkiä löytyy.
 
Ihan oikein tehtiin, kun ei lähdetty mediamyllyyn mukaan erityisemmin. En tiedä mitä siinä olisi voitu sanoa, että sillä olisi ollut varmuudella positiivisia vaikutuksia. Jos olisi toisteltu, että ei ole hätää ja kyllä tässä pärjätään, niin se ei olisi vakuuttanut ketään, jos ei pysty konkreettisilla teoilla osoittamaan, että tilanne on oikeasti ihan ok. Ja kun ei vakuuteta ketään, niin tuollaiset kommentit voivat pahentaa tilannetta entisestään.

Joskus on vain parempi pysyä hiljaa julkisuudessa, mutta samalla pidetään sisäisesti yhteistyökumppaneita ajan tasalla, sekä annetaan tekojen puhua puolestaan, kun on sen aika. Juuri näin toimittiin ja sehän tuntuu toimivan.
 
Kelmu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tilinpäätöstietojen mukaan seura on/oli käytännössä maksukyvytön ja lainaa ei olisi ns normi yritykselle mikään pankki myöntänyt. Mutta kun mesenaatit hoitavat asiat taustalla kuntoon niin siimä se ratkaisu ja helpotus taitaa olla. Nhl korvaukset ovat olleet omiaan likvidiongelmiin ja tulleet tarpeeseen. Absoluuttiset mittarit ovat karua kertomaa ja menivät tolkuttoman huonoon kuntoon toimistopäällikkö (joka ei vastannut mistään) osaamattomuutta. Toki hallituksen vastuu on myös ollut retuperällä.

Onneksi nyt taitaa olla sellainen kerran vielä pojat meininki. Paskaa ei viitsi tonkia loputtomiin, mutta hyväksi jypin taloudellista tilannetta ei saa minkään fanilasien takaa.
 
Ei ole mitenkään uutta, että JYP on ollut papereista päätellen maksukyvytön tai varallisuutta nihkeästi, kun omistajisto on jo vuosikausien ajan pyörittänyt toimintaa sellaisella idealla, että varallisuutta ei tarvitse olla, eikä tavoitella voittoa, vaan tähtäin on urheilullisessa menestyksessä.

Tämä on yksi syy sille, että Akatemiakin aikanaan perustettiin. Siinä kertyi vähän ylimääräistä rahaa, mutta ei ollut halua kasvattaa tilillä pyörivää varallisuutta, vaan haluttiin laittaa ne rahat hyötykäyttöön. Se projekti ei toki ollut lopulta kovin onnistunut, mutta ideana on aina laittaa rahat liikkeelle.
 
-pasi-

Periaatessahan tässä on se tilanne että joukkue on täysin riippuvainen omistajista ja siitä sitten kiini joukkueen tulevaisuus. Veikkaan että oikeasti jo oltiin aika hilkulla tuon puolenmiljoonan veromätkyjen kohdalla. Halliprojektihan siinä todennäköisesti eniten tällähetkellä on innostanut kuitenkin jatkaa. Nuo kolme ankeuttajaa on ehkä se eniten uhkana siis seuran tulevaisuudelle ollut.
 
Toki tässä ollaan omistajien varassa melko paljon, mutta nyt on juuri meneillään projekti, jonka yksi lopullinen tavoite on, että omistajuuden vaihdokset eivät tuota organisaatiolle suuria ongelmia.

Huonossa tilanteessa toki välillä oltiin, mutta "hilkulla" ei siinä mielessä oltu, että olisi konkurssi ollut lähellä. Ei konkurssi ollut vakavasti tapetilla missään kohtaa.
 
Kelmu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei ole mitenkään uutta, että JYP on ollut papereista päätellen maksukyvytön tai varallisuutta nihkeästi, kun omistajisto on jo vuosikausien ajan pyörittänyt toimintaa sellaisella idealla, että varallisuutta ei tarvitse olla, eikä tavoitella voittoa, vaan tähtäin on urheilullisessa menestyksessä.

Tämä on yksi syy sille, että Akatemiakin aikanaan perustettiin. Siinä kertyi vähän ylimääräistä rahaa, mutta ei ollut halua kasvattaa tilillä pyörivää varallisuutta, vaan haluttiin laittaa ne rahat hyötykäyttöön. Se projekti ei toki ollut lopulta kovin onnistunut, mutta ideana on aina laittaa rahat liikkeelle.
Eiköhän Akatemian ajatus ollut se, että saataisiin kasvatettua halvemmalla liigapelaajia kuin ostaa valmiita pelaajia sekä tuottaa mahdollisia nhl ukkoja joista saisi korvauksia. Eli tämä oli investointi, jonka piti tuottaa lisää resursseja varsinaiseen toimintaan. Eihän nyt oikeasti osakeyhtiö toimi niin että laitetaan rahat vaan jonnekin "aatteelliseen toimintaan" tai ettei yritetä kasvattaa ns lihaksia, joilla yhtiö voisi paremmin. Tai sitten nämä omistajat ovat viimeistään menettäneet kaiken järkensä.

On selvää, ettei täällä saa hyvää tuottoa sijoitetulle pääomalle, mutta kyllä jyp on aina pyrkinyt siihen, että operatiivinen toiminta + satunnaiset erät (nhl-korvaukset) pitäisi ns päällään itse itsensä.

Se, että useaan paikkaan oltiin velkaa ja maksuaikoja saatiin pidennyttyä johtui siitä että maksuvalmius oli kuralla. Muuan sarjakuvahahmoon viittaava toimistoapulainen tuli pitkien maanittelujen jälkeen toteamaan mm Intersporttiin että oho me ollaan tänne 40te velkaa, koetamme maksaa nämä jossain vaiheessa. Mistä tämä johtui, surkeasta taloudenpidosta ja siitä että maksuvalmius oli kuralla ja toimistopäällikkö ei ollut tehtäviensä tasalla.

Onneksi, nyt Jypin taloudesta vastaa toinen henkilö ja nimenomaan vastaa kuten toimitusjohtajan kuuluu yhtiölainkin mukaan.
 
Tottakai Akatemian pääasiallinen tarkoitus oli kasvattaa pelaajia omaan käyttöön - enhän minä muuta väittänytkään. Sanoin vain, että yksi syy Akatemian perustamiselle oli siinä, että JYPillä oli taloudellisesti hyvä tilanne ja jonkin verran ylimääräistä rahaa, jotka haluttiin laittaa hyötykäyttöön.

En missään vaiheessa väittänyt, että JYPin johto olisi halunnut väkisin kuluttaa rahaa, vaan sanoin vain, että on ollut halua laittaa rahat liikkeelle ja hyötykäyttöön.

Mutta muistuttaisin edelleen, että tähän yhteen lyhytaikaiseen toimitusjohtajaan viittaaminen talousvaikeuksista puhuttaessa on erittäin typerää. Satun tietämään tuon aikaisen JYPin tilanteesta ja toiminnasta enemmän kuin suurin osa tällä palstalla, jonka takia voin ihan suoraan sanoa, että valtaosa virheistä tehtiin jo aiempien toimitusjohtajien aikana.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Erikoista tämä aina kun tällaisista asioista väitellään niin aina kaikilla on sisäpiirin tietoa vaikkakin kerrotaan vastapäätä olevia väitteitä. Tälläkin sivulla on useampi että taloudellinen tilanne on hyvä eikä konkurssi ole eikä ole ollut lähellä. Itse taas olen päässyt käsitykseen että seuraavan kahden vuoden projekti on taloudellisesti melko määrittävä JYPin tulevaisuutta. Huono menestys ja heikko yleisömäärä niin alkaa taru vedellä viimeisiään, mutta menestyksellä ja taloudellisella onnistumisella homma saadaan jatkumaan. Seuraava kaksi vuotta menee siis upporikasta tai rutiköyhää pelillä. Tämä on se mitä itselle on annettu ymmärtää.

Olisiko tälle Kärppien miehellä heittää jotain edes epämääräistä lähdettä vai onko mutuilua?
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Erikoista tämä aina kun tällaisista asioista väitellään niin aina kaikilla on sisäpiirin tietoa vaikkakin kerrotaan vastapäätä olevia väitteitä. Tälläkin sivulla on useampi että taloudellinen tilanne on hyvä eikä konkurssi ole eikä ole ollut lähellä. Itse taas olen päässyt käsitykseen että seuraavan kahden vuoden projekti on taloudellisesti melko määrittävä JYPin tulevaisuutta. Huono menestys ja heikko yleisömäärä niin alkaa taru vedellä viimeisiään, mutta menestyksellä ja taloudellisella onnistumisella homma saadaan jatkumaan. Seuraava kaksi vuotta menee siis upporikasta tai rutiköyhää pelillä. Tämä on se mitä itselle on annettu ymmärtää.
Erikoista on, että sinullakin on jotain "sisäpiirin tietoa", vai mitä lie tämä "itselle annettu ymmärtää" ikinä sitten tarkoittaakaan. Kuinka monen ihmisen kautta tämä "tieto" on kulkenut, ennen kuin se on päätynyt sinulle asti?

Kuulen JYPin asioista useammalta eri suunnalta ja erilaisista lähteistä. Mistään en ole kuullut mitään edes etäisesti kuvailemasi kaltaista, vaan päinvastoin tulevaisuuden näkymät ovat tällä hetkellä erittäin hyvät. Erinäisiä sopimuksia on tehty vuosiksi eteenpäin ja mikään ei viittaa siihen, että olisi lähivuosina mitään erityistä hätää.

3-5 vuoden ajanjaksolla on tulossa todennäköisiä omistajamuutoksia, joka tietysti on iso asia, mutta tällä hetkellä ei ole mitään syytä huoleen.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Onneksi, nyt Jypin taloudesta vastaa toinen henkilö ja nimenomaan vastaa kuten toimitusjohtajan kuuluu yhtiölainkin mukaan.

Jep, juuri näin. Kertoohan se jotain kun Korpelan pestin julkistuksen yhteydessä omistajaportaastakin heitetään pientä piikkiä koiranruokakauppiaan suuntaan.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Erikoista tämä aina kun tällaisista asioista väitellään niin aina kaikilla on sisäpiirin tietoa vaikkakin kerrotaan vastapäätä olevia väitteitä. Tälläkin sivulla on useampi että taloudellinen tilanne on hyvä eikä konkurssi ole eikä ole ollut lähellä. Itse taas olen päässyt käsitykseen että seuraavan kahden vuoden projekti on taloudellisesti melko määrittävä JYPin tulevaisuutta. Huono menestys ja heikko yleisömäärä niin alkaa taru vedellä viimeisiään, mutta menestyksellä ja taloudellisella onnistumisella homma saadaan jatkumaan. Seuraava kaksi vuotta menee siis upporikasta tai rutiköyhää pelillä. Tämä on se mitä itselle on annettu ymmärtää.
Okei eli pikkusen vihkoon seuraavat kaks vuotta niin pillit menee pussiin. Eipä siinä sitten. Täytyy alkaa jo henkisesti valmistautumaan siihen, että tulevaisuudessa liigassa ei mahdollisesti nähdä jengiä Jyväskylästä. Oulu tietää. Hyvä, että jollain on faktatietoa.
 
avjk

Jäsen
Suosikkijoukkue
No mitä näitä nyt on...
"Siirtouutisia.
Rasmus Heljanko siirtyy lainasopimuksella KeuPa HT:n vahvuuteen ja Anton Stråka Imatran Ketterän riveihin.
Molemmat lainasopimukset voimassa toistaiseksi."

Lähde: JYP Facebook
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Aika turha sopimus Stråkalla, siis JYPiin. Toki jos Lassila oikeasti on niin paljon parempi (vaikea uskoa, kun Stråka tainnut pelata yhden harkkapelin) niin sitten ymmärrän. Muuten kyllä en.
 
Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mielestäni ihan oikea ratkaisu. Stråkan hankinta oli alunalkaenkin hivenen outo mutta nyt saa Ketterässä pelata ja jos tarvetta on niin nostetaan ylös.
Ja enemmän kuin hyvä asia että Lassila on ottanut tarvittavia askeleita liigasentteriksi. Tässä arviossa luotan aika hemmetin paljon enemmän Rautakorpeen ja Niemiseen kuin yhteenkään jatkoajan kirjoittajaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös