Mainos

JYP kaudella 2022–2023 – JYP 2.0:n toinen vuosikurssi

  • 669 532
  • 4 983

Powerage

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks
Kyllähän se tässä kohtaa kannattaa lähteä katsomaan Kings-kortti jos vain sieltä päästä ottavat kokeilemaan pienen kaukalon karkeloihin. Kovaa duunia ja kehittymistä tarvitaan että edes AHL:ssä tulee peliaikaa, mutta se ikkuna saattaa sitten hyvinkin nopeasti sulkeutua kun mies ei mikään tulosyksikön kaveri lähtökohtaisesti roolilta änärissäkään tule olemaan jos jää tänne pyörimään. Kuinka moni puolustus edellä pelaava 25-vuotias liigajyrä saa vielä näytönpaikkoja rapakon takana? Liigaan pääsee aina takaisin ja Heleniuksella on kaikki edellytykset oman elämänsä Möröksi täällä päässä, mutta nyt reippaasti antamaan näyttöjä Kalifornian kakkosjoukkueelle!
 

Coutinho

Jäsen
Itse en kyllä tuohon Heleniukseen lähtöön usko. Nyky näytöillä ei mitään asiaa edes farmiin
Peli on aivan erilaista toisella puolella merta pienessä kaukalossa kuin täällä. En nyt päätäni lyö pantiksi, mutta vedoten nuorten peleihin, mitkä on pelattu pienessä kaukalossa niin väitän, että moni tulee yllättymään kuinka valmis Helenius tullee ensi kaudella AHL:ssä olemaan ja uskon jopa NHL debyyttiin kauden mittaa.
 
Viimeksi muokattu:

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Peli on aivan erilaista toisella puolella merta pienessä kaukalossa kuin täällä. En nyt päätäni lyö pantiksi, mutta vedoten nuorten peleihin, mitkä on pelattu pienessä kaukalossa niin väitän, että moni tulee yllättymään kuinka valmis Helenius tullee ensi kaudella AHL:ssä olemaan ja uskon jopa NHL debyyttiin kauden mittaa.
Komppaan täysin. Itsekin uskon, että Helenius tekee vaikutuksen rapakon toisella puolella heti astuessaan koppiin. Kanadan passia lukuunottamatta kaikki edellytykset olla "valmis" pelaaja jo ensi kaudella:
  • Nimi selässä, tunnetaan NHL:ssäkin
  • Iso ja painava - kyllä se fyysinen preesens vaan on selvä etu
  • On pelannut alivoimaa
  • Osaa taklata ja pelata fyysistä peliä
  • Kokemusta Liigasta jo 100 pelin verran
  • Äärimmäisen nöyrä työntekijä, haluaa kehittyä pelaajana, ei haihattele (sen perusteella mitä olen haastatteluissa kuullut tai muualta lukenut)
Junnumaajoukkueessa näki, että myös hyökkäyspeli löytyy osaavan valmennuksen alla hyvinkin nopeasti. Uskon, että NHL:n yksinkertaiset: "Skate hard, dump the puck, go for the goal, shoot the puck, keep your head up" -tyyppiset ohjeet monimutkaiseen meidän peliin verrattuna toimivat Heleniukselle(kin) hyvin.

Ainoa mahdollinen este voisi olla olematon toisen kotimaisen kielen taito.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tässä yön pimeinä tunteina tulin pohtineeksi, että miksi olisin valmis jatkamaan suurelta osin nykyisellä pelaajistolla ensi kauteen, vaikka tällä joukkueella taistellaan lähinnä jumbopaikan välttämisestä. Enkä havaintojeni mukaan ole lainkaan yksin näiden ajatusten kanssa.

Eikä ole lopulta kovin vaikea tätä yhtälöä purkaa. Mielestäni tämän kauden epäonnistuminen liittyy kahteen oleelliseen asiaan: valmennus ja puutteet pelaajiston rakenteessa. Eli valmennus ei ole saanut joukkueesta irti läheskään parasta, jonka lisäksi joukkueesta on puuttunut tietynlaista kokemusta ja johtajuutta pelaajiston puolella. Pelaajiston ongelmat voi oikeasti ratkaista muutamalla täsmävahvistuksella, eikä ole tarvetta laittaa pakkaa kokonaan uusiksi. Toki uudistumista tapahtuu väkisinkin vähän enemmän, koska osa pelaajista haluaa lähteä uusiin maisemiin.

Eli vaikka kauden lopputulos on surkea, niin ei silti ole sellaista tunnetta, että pitäisi laittaa kaikki sileäksi ja aloittaa alusta. Ratkaisevimmat ongelmakohdat voidaan ratkaista vaihtamatta suurinta osaa pelaajista.

Vaikka olen yleensäkin enemmän optimisti kuin pessimisti, niin silti koen, että olen ensi kauden suhteen yllättävänkin optimistinen, kun ottaa huomioon miten kaksi viimeisintä kautta on sujunut. Tässä sitä vain vesi kielellä odottelee, että saadaan lisätietoa ensi kauden pelaajista ja valmentajista.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897

Powerage

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks
En ole viimeviikkoina näitä keskusteluita täällä JYP osiossa paljoa seurannut, mutta tuli tässä semmoinen huoli mieleen, että toivottavasti JYP ei ole väkisin isolla rahalla hommannut jo tyyliin joulukuussa ensikauden rosteria täyteen, koska nyt näyttää siltä, että tulevalle kaudelle on KHL ovien sulkeutumisen myötä varmasti huomattavasti enemmän kovia pelaajia tarjolla. Tulevalla kaudella saattaa Liigan yleinen taso olla pykälän pari korkeammalla kuin parilla viime kaudella, ja olisi karmeaa jos JYPillä olisi tyyliin joku 2.5m budjetti ja silti rosteri olisi suhteellisesti alempaa sarjaa verrattuna KHL staroja viliseviin vastustajiin (näin kärjistettynä).
Musta tuntuu että joulukuussa ei ole ollut vielä ihan hirveitä dollarikasoja ollut sen puolesta että ostettaisi kaikki saatavilla olevat EHT-ukot kun sen jälkeen on kuitenkin vielä hankkiuduttu jämäukoista eroon ja heitetty parin viikon lainojakin menemään. Eiköhän se JYPin ostovimma sijoitu tähän kevään korville ja sitten taas klassinen "vahvistetaan joukkuetta tarpeen tullen" eli odotellaan kauden alkuun asti jos jostain jäisi kovempia jämäukkoja ulos.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toivotaan että asia on näin, vaikka normaalistihan(?) noita seuraavan kauden diilejä aletaan jo tekemään loppuvuodesta. Nyt keväällä on jokatapauksessa poikkeuksellisen suuret ostajan markkinat, joten toivottavasti JYPillä on taktiikka sitä varten kunnossa.
Joulu-tammikuu on käsittääkseni enemmänkin sitä jatkosoppariaikaa, jonka jälkeen sitten pelaajat alkavat tähyilemaan muualle, jos jatkosopimukseen ei ole päästy. En siis usko, että tämän suhteen on suurta syytä huoleen.
 

Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vannoutuneena manageripelien ystävänä leikitäänpä hetki Mikko Viitasta ja rakennellaan ensi kauden palapeliä nykytiedon ja huhujen pohjalta.

X1 - X2 - Kemell
X3 - Christoffer - Gardiner
Petman - Kainulainen - Heljanko
Siikanen - X4 - Vidgren

Scotka - X5
Peltola - Ottavainen
Seppälä - Kakkonen
Koskela

X6
Parkkinen

Christofferin option siis käyttäisin, vaikka esitykset ovat olleet hyvinkin kaksijakoisia. Tyhmien jäähyjen ja kuumenemisten vastapainona on kuitenkin mielestäni parantanut peliään kevättä kohti, ja täyttäisi ensi kaudella kakkos- tai kolmossentterin saappaat mainiosti.

X:t:

X1 - Olen pettynyt, jos tähän paikkaan ei ole KHL-tuliaisia. Ykkösvaihtoehtona Rooba, mutta joku muukin laadukas ykköskorin laitahyökkääjä kelpaa.
X2 - Tähän myös kaipaisin KHL-tuliaisia. Joonas Nättinen kelpaisi paremmin kuin hyvin, vaikka ei puhdas sentteri olekaan. Jos ei Nättinen, niin joku kiekollisesti taitava pelintekijäsentteri.
X3 - Brodeckin option käyttäminen (sama kuin Christofferin kohdalla, parantanut mielestäni kevättä kohti) tai Lahtisen jatkosopimus sopisi tälle paikalle.
X4 - Berzins täyttäisi tämän roolin, miksei Stråkakin. Kamppailuvoimainen, puolustus- ja alivoimapelin taitava sentteri.
X5 - Tämä olikin vähän kiharaisempi. Laadukas pakki tarvitaan, mutta onko rooli Hongan korvaaja, vai jotain ihan muuta? Näkisin, että Scotkalla on huomattavasti tätä kautta enemmän annettavaa hyökkäyssuuntaan, ja rooli onkin ollut vähän turhan puolustava. Siksi en välttämättä itse hankkisi tähän uutta Honkaa, vaan ennemmin laadukkaan yleispuolustajan. Toki jos tähän olisi saatavilla Sami, oli sukunimi sitten Vatanen tai Niku, niin unohdetaan ne yleispuolustajat... Mikäli Ottavainen lähtee rapakon taa, niin roolitus muuttuisi selkeämmäksi jos saadaan sekä kiekollinen ykköspakki että halvempi yleispuolustaja.
X6 - Huhuttu paluumuuttaja, oli se sitten Laurikainen, Vehviläinen tai Olkinuora, käy paremmin kuin hyvin. Kaksi jälkimmäistä ehkä enemmän utopiaketjun kamaa, enkä välttämättä Laurikaisen paluuseenkaan usko... Mutta, selkeä ykkösmaalivahti joka tapauksessa.

Ei tämä ihan helppoa ollut. Turkulaisen ja Hongan jatkoihin en usko pätkääkään, joten niille en juuri viitsi edes spekuloida. Brodeckin ja Lahtisen olisin voinut pitää jopa molemmat, mutta jos huhuissa pyörineet nimet ovat tulossa, niin vaikea on saada molempia mahtumaan. Kahdelle Samuelille, eli Saloselle ja Valkeejärvelle olisin myös äkkiseltään sorvannut jatkoja, mutta tässä hahmotelmassa tila loppuu kesken. Toki jos joku huhuosaston nimistä jää tulematta tai rooli rotaatiossa sopii, niin ei muuta kuin jatkoa.
 
Ainoa mahdollinen este voisi olla olematon toisen kotimaisen kielen taito.

Tarkoitatko englantia? Kyllä kait nyt tuolla taustalla osaa vähintään lätkäjargonin sen verran hyvin ettei ongelmaa ole? Puhuttiinhan tuosta Shostakistakin tänne tulemisen aikaan ettei osaa juuri englantia, mutta katoppa vaan kun se ei osoittautunut ongelmaksi. Muistui mieleen Selänteen haastattelu 90-luvun alusta kun hän kertoi reissustaan huonekalukauppaan sanomalla "Gonna go funeral shopping!".
 

Lintilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Christofferille ei jatkoa kiitos. Toivotaan, että lisääntyvä pelaajabudjetti tuo kokemusta ja laatua maalivahtiosastolle, keskikaistalle ja puolustukseen. Kevättuuli toi myös viestin, että valmennuksessa tapahtuu muutoksia ja ei ilmeisesti koske yhtä valmentajaa, vaan laajemmin valmennusryhmää. Elämme mielenkiintoisia aikoja.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Christofferille ei jatkoa kiitos.

Tämä on myös minun toive. Liigatasoinen joukkue tarvitsee parempaa keskikenttiin pärjätäkseen. Valmennus onkin sitten kiintoisa rasti, mutta sitä pääsee pohtimaan vasta kun se on selvillä. Jos mitä toivoo, niin toivottavasti projekti kasvatellaan prospekteja häntäpäässä on tiensä päässä, muutakin kasvateltavaa olisi ja kipeämmin.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä on myös minun toive. Liigatasoinen joukkue tarvitsee parempaa keskikenttiin pärjätäkseen. Valmennus onkin sitten kiintoisa rasti, mutta sitä pääsee pohtimaan vasta kun se on selvillä. Jos mitä toivoo, niin toivottavasti projekti kasvatellaan prospekteja häntäpäässä on tiensä päässä, muutakin kasvateltavaa olisi ja kipeämmin.

Itse kyllä tekisin jatkot kunhan rooli on 2-3 ketjua, selkeä ykkössenteri pitää muualta löytyä. On kuitenkin pisteitäkin tehnyt enemmän kun vaikkapa kallis Kalapudas
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lasken niin, että samalla rahalla irtoaa Berzins ja on laadultaan parempi lisäksi pitää löytyä kyhnyä vielä kahteen sentteriin, joista toinen on osastoa tulos.

Ainakin juuri toistaiseksi itselle näyttäisi enemmän että voisi hyvä lisä tuonne 3-4 ketjuun, ei välttämättä vielä Berzins tulosyksikön pelaajia liigatasolla tai ainakin ensin pitäisi sitä tulosta tehdä ( 37 ot 1+1 tehot KHL) ja toistaiseksi 4 peliin 0+0 liigassa. Juuri ehkä pahaan paikkaan loukkaantuminen jos sattuu pitempään olemaan pois kun olisi hyvä aika testata tuota.
 
Viimeksi muokattu:

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
ei välttämättä vielä Berzins tulosyksikön pelaajia liigatasolla

Puhuin keskikentistä, en tulos yksiköstä. Berzins on osaava yv:n maskimiehenä (jollaista JYPillä ei ollut koko kaudella) ja osaa aloittaa, osaa pelata viisikossa liigan tempossa, tekee kiekottomana paremmin duunia kuin yksikään nyky JYPissä kokonaisvaltaisesti. Hyvien(riittävän) laiturien kanssa tekee liigassa jopa tulosta, vaikka kohelossa ei sen alan miehiä ole ollutkaan. Nimen omaan mun pointti kumminkin on, että se mistä JYP nousu rakennetaan on riittävän kovat keskikentät, ei kärki. Kärki tietenkin tarvitaan, mutta siihen ei kannata lyödä ropoja sen kokonaistason kustannuksella, mikäli mielii edes sääleihin hamuta ja vaikka ei ensi kauteen enemmästä kamppailtaisikaan, rakentamisen siemenet tukisivat tasaista tason nostoa samalla kun luodaan peli identiteettiä rymytä kohti kärkeä.

Tästä tietenkin on toisilla tämmöisiä all in haaveita ja sen ymmärtää, mutta minulle se olisi pettymys, kun haluan JYPin nousevan pysyvästi sinne kärkeen haastamaan, enkä mitään kaudessa rahat polttamiseen, jossa saataisiin kokolailla sama menestys, kuin minun haaveilemassani, mutta tulevaisuus olisi syöty pitkäksi aikaa.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Vannoutuneena manageripelien ystävänä leikitäänpä hetki Mikko Viitasta ja rakennellaan ensi kauden palapeliä nykytiedon ja huhujen pohjalta.

X1 - X2 - Kemell
X3 - Christoffer - Gardiner
Petman - Kainulainen - Heljanko
Siikanen - X4 - Vidgren

Scotka - X5
Peltola - Ottavainen
Seppälä - Kakkonen
Koskela

X6
Parkkinen
Kiitos manageroinnista, hyvää pohdintaa.

Omaan silmään sentteriosasto on tällä kaudella sakannut pahiten. Alkukaudesta kukaan senttereista ei oikein tehnyt pisteitä. Sitten kun homma alkoi jollain lailla kulkea, Kalapudas myytiin Kärppiin. Kukaan senttereistä ei osaa aloittaa tarpeeksi hyvin (eli edes 50.01% teholla). Helenius jäänyt piippuun hyökkäyspäähän ja Alanen ollut harmillisesti (vielä) ihan tyhjä arpa. Tällä hetkellä jopa Valkeejärveä pitää peluuttaa keskellä.

Eli ostoslistan kärkeeen se ykkössentteri. Maalitykkejäkin löytyy omista takaa ihan tarpeeksi (Gardiner, Kemell). Christofferille ehdottomasti jatkoa, Berzins ehkä, jos ehtii vielä parantua, näyttää kykynsä ja hinta on kohtuullinen (vs. KHL-pelaajan status).

Seuraavaksi tarvitaan aikuista leveyttä ja syvyyttä. Kaikki kunnia Salmiolle, mutta yksi Miki ei ihan riitä. Brodecki on aikuinen, eli jatkoon. Lahtinen myös. Ja sitten vielä kunnollinen nelossentteri. S. Saloselle ja Valkeejärvelle tekisin jatkot, alkaen Valkeejärvestä.

Pakkipäässä tarvitaan lähinnä Hongan korvaaja. Muuten on OK tilanne. Maalille se huhuttu kokeneempi kaveri, toki Shoshtakillekin voisi jatkon sorvata. Vertailun vuoksi Kilpeläisellä 5 nollapeliä tällä(kin) kaudella.

Eli yhteenvetona - aika paljon pitää hankkia tai tehdä jatkosopimuksia vielä.
 

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Oliko @Nelfor, joka tuolla toisaalla oli kovasti valmis tällä rungolla ensi kauteen. En lähtis, edes vitsillä.
Toisesta ketjusta lainattu, mutta tässä olen JypFabun kanssa samaa mieltä. Kun lähes säännöllisesti otetaan pataan 4-7 maalilla (joskus jopa useammalla) hälläväliä -tyylisesti, niin on se runkokin joltain osin mätä. Itselle anteeksiantamatonta on nimen omaan tämä "ei oo motia" -asenne, joka omaan silmään usein tuolta paistaa. Hyvä argumentti tosin sekin, että taasko sitten pitää aloittaa kaikki alusta.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toisesta ketjusta lainattu, mutta tässä olen JypFabun kanssa samaa mieltä. Kun lähes säännöllisesti otetaan pataan 4-7 maalilla (joskus jopa useammalla) hälläväliä -tyylisesti, niin on se runkokin joltain osin mätä. Itselle anteeksiantamatonta on nimen omaan tämä "ei oo motia" -asenne, joka omaan silmään usein tuolta paistaa. Hyvä argumentti tosin sekin, että taasko sitten pitää aloittaa kaikki alusta.
Nämä asiat yleensä eivät liity siihen, että koko joukkueen pelaajisto olisi paskaa, vaan siihen, että jotain on pielessä. Yleensä lähtee valmentajista ja yksittäisistä pelaajista. Tottakai ongelmia aiheuttavat pelaajat ja valmentajat täytyy saada pois, mutta se ei tarkoita, että koko pelaajarunko aiheuttaisi ongelmia ja täytyisi vaihtaa.

Tuntuu juurikin siltä, että joukkueen henkinen tasapaino on kovalla koetuksella pelistä toiseen. Joskus pakka pysyy kasassa ja pelit saadaan pelattua läpi hyvällä asenteella, mutta hiuskarvan varassa on, että homma lähtee menemään päin persettä. Tämä on seurausta monista asioista, mutta edelleen korostan, että hyvin harvoin kyse on koko pelaajarungon ongelmasta, kun tällaista tapahtuu.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nämä asiat yleensä eivät liity siihen, että koko joukkueen pelaajisto olisi paskaa, vaan siihen, että jotain on pielessä. Yleensä lähtee valmentajista ja yksittäisistä pelaajista. Tottakai ongelmia aiheuttavat pelaajat ja valmentajat täytyy saada pois, mutta se ei tarkoita, että koko pelaajarunko aiheuttaisi ongelmia ja täytyisi vaihtaa.

Tässä kun viimepelien kokoonpanoja katselee niin ihan hyvältähän tuo joukkue alkaa vaikuttaa ja siihen jos lisättäisiin puuttuvia paloja kuten osaava valmennus, ykkössenteri, Gardiner ja otteluilla olisi joku panos niin luulen että tulos voisi olla ihan erilainen, ei mitään mestaruuskamaa mutta voisi jo varmasti taistella viimeisistä pudotuspelipaikoista.
 

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tässä kun viimepelien kokoonpanoja katselee niin ihan hyvältähän tuo joukkue alkaa vaikuttaa ja siihen jos lisättäisiin puuttuvia paloja kuten osaava valmennus, ykkössenteri, Gardiner ja otteluilla olisi joku panos niin luulen että tulos voisi olla ihan erilainen, ei mitään mestaruuskamaa mutta voisi jo varmasti taistella viimeisistä pudotuspelipaikoista.
Toisaalta viimeisistä otteluista myös seuraava, joka taas ei näytä ollenkaan hyvältä:
Kaikkiaan 11 kertaa tukkaan on tullut vähintään neljällä maalilla. Näistä kahdeksan kertaa kotiyleisön edessä, joista 6 viimeiseen kahdeksaan kotiotteluun.
On tietysti ymmärrettävää, että panoksettomissa otteluissa helposti käy niin, ettei mennä sata lasissa. Ymmärrettävää, mutta ei hyväksyttävää. Tietysti kokoonpanotkin ovat kovasti eläneet, mutta onko mutuni väärässä, jos sanoisin, että isompi osa rökäletappioista on tullut liki "parhaalla kokoonpanolla"?
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Toisaalta viimeisistä otteluista myös seuraava, joka taas ei näytä ollenkaan hyvältä:

On tietysti ymmärrettävää, että panoksettomissa otteluissa helposti käy niin, ettei mennä sata lasissa. Ymmärrettävää, mutta ei hyväksyttävää. Tietysti kokoonpanotkin ovat kovasti eläneet, mutta onko mutuni väärässä, jos sanoisin, että isompi osa rökäletappioista on tullut liki "parhaalla kokoonpanolla"?
Jos unohdetaan Kärpät-kyykkäys, tämän vuoden puolella tappioita:
  • 19.1. JYP-HPK 0-6. "Paras kokoonpano"
  • 4.2. JYP-HPK 1-5. "Paras kokoonpano"
  • 7.2. JYP-Tappara 0-4. Korona-varamiehet
  • 10.2. JYP-Lukko 1-6. Korona-varamiesten varamiehet
  • 22.2. JYP-Kärpät 0-6. Kalapudas, Gardiner veks, Valkeejärvi kakkossentterinä
  • 8.3. JYP-KalPa 0-7. Kalapudas, Gardiner veks, Valkeejärvi kakkossentterinä, Berzins puuttuu.
Ns. hyvät kotipelit ovat olleet
  • 25.2. JYP-Ässät 4-3 ja. Hytönen ykkösentterinä
  • 4.3. JYP-Jukurit 1-2. Berzins mukana, Christoffer veks.
Eli HPK:lle ei pärjätty edes parhaalla kokoonpanolla. Kaksi selvää korona-tappiota ja kaksi tappiota jäljella olevilla miehillä (en laskisi parhaaksi kokoonpanoksi). Välissä oli kaksi hyvää kotipeliä jäljellä olevilla miehillä. Eli sanoisin, että mutu oli väärässä.

Mitä tulee sata lasissa pelaamiseen - Jari Korhonen ihmetteli eilen radiossa tilannetta, jossa Alanen jyrättiin selästä laitaan ja hetken näytti loukkaantuvan -> kukaan jyppiläinen ei mennyt mitenkään tsekkaamaan tilannetta tai muistuttamaan KalPa-roistoa. Tunne puuttui siitäkin?
 
Viimeksi muokattu:

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Täällä esitetyissä huomioissa on vähän jäänyt huomiotta tosiasia, että kohelon sukellus vaikuttaa tosi isosti myös millä asetelmilla pitää ensi kauteen rakentaa.

Moni tuntuu haluavan Christofferille jatkoa esim. ja minä en tälle näe mitään järkeä. Mies ei ole tuloskenttä tasoa edes tämän kauden liigassa, niin kuinka kaukana olisi ensi kauteen? luonnolliseksi verrokiksi tässä nousee Berzins, jonka uumoilen olevan kutakuinkin samaa hintaluokkaa, mutta on jo kohelossa todistanut pärjäävänsä keskikenttien työmyyränä ja jo näissä muutamassa pelissä osoittanut olevansa yv:lläkin monta luokkaa kovempi seppä, sillä tulos ei tule pelkästään snaipperilla, vaan pelaajilla, jotka osaavat oikein lukea peliä ja tuottaa niitä tukitoimia sille snaipperille.

Muutoinkin ja taas yllättäen paletti menee isosti uusiksi myös liigajoukkueiden rakentamiseen, joten se vaade tulosyksikköön kohoaa ajatellusta, mutta vaade keskikenttien tasosta ei laske, vaan päinvastoin. Niinpä kokolailla seinään ajaa kuvitelma pärjäämisestä junnupitoisella joukkueella, ei toiminut aiemmin ja toimii vielä huonommin jatkossa. Nyt todella pitää toivoa, että sitä pätäkkää on oikeasti rakentaa ja myös osaamista rajusti muuttuneessa pelaajamarkkinassa. Mikäli homma tuossa kokonaisuudessa kusee, rahapulan tai kädettömyyden vuoksi, voi tasoerot ensi kaudella olla julmetut perinteiseen verraten, muidenkin kuin JYPin kohdalla.

Sen kummemmin nimillä retostelematta, kun niitä kenelläkään ei tiedossa ole, niin JYPin on hommattava tulossentteri, toivottavasti Berzins + kaksi liikkuvaa luisteluvoimaista sentteriä tulos ja keski yksiköihin. Niin hölmöltä kuin monesta kuulostaakin, ei ole helppoa löytää Salmion tasoista av spesialistia, joka kykenee myös pitämään ruutunsa tukikentän viisikossa. Ainakaan samaan hintaa ei suomesta löydy ja tuskin ulkomailtakaan ja tämä ei ole viisas paikka panostaa, kun tarvetta on muualla kipeämminkin. Sitähän en tiedä, onko herralla itsellään sitten halua jatkaa ja kuinka suivaantunut on, tuosta huhutusta kippari sivuutuksesta, vai onko lainkaan.

Huolimatta kovasti lupaavista pakkilupauksista, nekään ei ensi kauteen riitä, vaan kyllä sinne muutaman ukon verran laatua on löydyttävä, eikä mitään keltanokkia opettelemaan.

Mv kysymyshän lienee on ratkottu, toivottavasti toimivasti, joten siitä ei sen enempää, kuin rahaa vie tämäkin, mikäli on lainkaan ns. tekijämies, ainakin paperilla.

Ollaan siis kokolailla jännän äärellä sen suhteen, kuinka mojovasti ensi kauden joukkueen rakentamisen laatu on ottanut hittiä muuttuneeseen ympäristöön suhteuttaen, kuinka paljon siellä on vielä ratkomatta ja allekirjoittamatta, jotta pelivaraa vaadittaviin liikkuihin on.

Tämä nyt pohjaksi ja muikkariksi niille, jotka nimin rakentelee ensi kauden joukkuetta huomioimatta lainkaan mitä muutokset pakosti tuo eteen. Jos monella ns. kärkeen suunnitellulla ei ole valmista paperia, voi olla että sitä ei tulekaan, vaan katseet suuntautuu kymmeniin kovemmista sarjoista siirtyviin pelimiehiin, joten kivan kiharaiseksi menee ja nimilista voi lopulta olla täysin eri, kuin mitä täällä kukaan on osannut kuvitellakaan ensi kauden joukkueessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös