Mainos

JYP kaudella 2022–2023 – JYP 2.0:n toinen vuosikurssi

  • 669 311
  • 4 983

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tämä on Kalaputaan kolmas kausi JYPissä. Jos katsotaan esityksien ohi ihan tilastoihin, niin sanoo seuraavaa:
Ensimmäinen kausi 19-20 tuloksella 8+10=18, 53 peliä (vrt. 21+23=44 Immonen)
Toinen kausi 20-21 tuloksella 5+13=18 (vrt. 13+15=28 Immonen). Aloitusprosenteista nyt tuskin tarvitsee edes mainita.

Hyviä pohdintoja, varsinkin viimeinen kappale.

Tähän tehopisteillä vertailuun mua ei saa kovin hevin, jos toki osaa ne selittää tulemasta. Lopulta isompia vaikuttajia on pelitapa, ketjukaverit, rosterin kokonaistaso verrokkeihin ym.

Mun silmiin Kalapudas rakentaa pelistä toiseen paikkaa ketjulleen ja yv:ssä. Sen toki ymmärrän, että monen odotus kärkikentän sentterissä on myös maalinteon tehokkuus, enkä minäkään edes tyhmyyksissäni pahakseni pahakseni pistäisi siinäkin onnistumisessa, mutta kuten olen jo aiemmin maininnut, jos olisi tehokkaampi tekemään myös itse, ei tässä sarjassa kurvailisi, vaan ihan muualla. On myös hiukka väritön puurtaja ja varmaan siksi menee monen silmätutkan katveessa loistamatta.

Kun tuommoisia Immonen vertauksia haeskellaan, niin hiukka realismia, jo Immosen ketjukaverit on olleet ihan eri tason ratkaisijoita, mutta tietenkin puhutaan eri tasoille nousseista pelaajista, Immonen veteli uransa parhaat vuodet kohelossa ja Kalapudas ei sinne asti ole vielä yltänyt, yltääkö lie koskaan. Toisaalta ihan sama, liigan tasolla on aivan eliittiä paikkojen luomisessa ketjukavereilleen, on vahva ja liikkuva, eli voittaa niitä kamppailuja ja kykenee siirroilla niistä voitetuista kulmaväännöistä tuottamaan paikkoja. Itse olen huokaillen katsellut kuinka toiselta hommat näyttäisi, jos ympärillä laatu riittäisi ratkomaan siitä mitä pelille tuottaa.

Eli ollaan eri sivulla, mitä tulee Kalaputaaseen, mutta meillä kaikilla on näkemyksemme painottuen eri näkökulmiin, niin tästä pelaajasta kun muustakin meitä kiinnostavasta, joten arvostan mielipidettäsi ja näkemystäsi.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Osittainen lainaus, pakko tarttua tähän.

Tämä on Kalaputaan kolmas kausi JYPissä. Jos katsotaan esityksien ohi ihan tilastoihin, niin sanoo seuraavaa:
Ensimmäinen kausi 19-20 tuloksella 8+10=18, 53 peliä (vrt. 21+23=44 Immonen)
Toinen kausi 20-21 tuloksella 5+13=18 (vrt. 13+15=28 Immonen). Aloitusprosenteista nyt tuskin tarvitsee edes mainita.

Vaikea (ei toki mahdotonta, koska aina voi) väittää, että olisi viime kaudellakaan ollut JYPin ykkönen. Toki pelasi Rooban ja Turkulaisen kanssa ykköskentässä.

Tällä kaudella Kalapudas menossa hyvää tahtia pisteiden valossa kohti JYP-ennätystään. Nyt kasassa "jo" 2+15 eli tasaisella vauhdilla 35 pinnaa tulee täyteen. Sillä ikävä kyllä täyttää JYPin ykkössentterin tittelin (vs. Christoffer 3+13), mutta "aivan taatusti liigan tulosketjun sentteri" 35 pisteellä on hieman kyseenalainen väite. Aloituksissa Kalapudas petrannut, nyt prosentti jo 51,9.

No, kakkosketjukin on tulosketju ja jos tuossa olisi se 40-50 pisteen kaveri rinnalla niin jatkoa vaan. Mutta ykkössentteriksi ei vaan tunnu rahkeet (vielä?) JYPissä riittävän, vaikka sitä roolia on tarjottu kohta kolmatta vuotta.

Ei siihen riitä rahkeet Christofferillakaan ainakaan tähän astisen perusteella, joten ensi kaudelle se olennaisin hankinta liittyisi tuonne sentteriosastolle.

Mutta nuorissa on tulevaisuus. Pitää muistaa Ilveksen kyntäminen muutaman vuoden takaa ja nyt Suomet ja kumppanit pelaavat jo ihan hyvin. Kakkonen, Valkeejärvi, Lahtinen, Siikanen, NHL-superjunnut ja Koskelat, kyllä noiden varaan voi rakentaa, muttamalla täsmällä vahvistettuna.
Tässä on syytä myös muistaa, että Kalapudas aloitti kauden pelaamalla jämäminuutteja nelosessa - ja usein vieläpä laidalla. Jos olisi alusta saakka pelannut oikeassa roolissa ja ketjussa, niin pisteitäkin olisi varmasti vähän enemmän.

Parhaiten se vertailu toimii saman joukkueen sisällä, eli joukkueen sisäisen pörssin kolmas tila on ihan hyvä suoritus.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Tässä on syytä myös muistaa, että Kalapudas aloitti kauden pelaamalla jämäminuutteja nelosessa - ja usein vieläpä laidalla. Jos olisi alusta saakka pelannut oikeassa roolissa ja ketjussa, niin pisteitäkin olisi varmasti vähän enemmän.

Parhaiten se vertailu toimii saman joukkueen sisällä, eli joukkueen sisäisen pörssin kolmas tila on ihan hyvä suoritus.
Toki voi kysyä, miksi joukkueen kiistaton ykkössentteri joutui aloittaa kauden jämäminuuteilla nelosen laidassa? Oliko se valmennuksen syytä vai peräti pelaajasta johtuvaa?

Edelliskaudelta on mielestäni ihan perusteltua verrata muihin saman joukkueen senttereihin, jopa uransa ehtoopuolta raahustavaan kaiken voittaneeseen Immoseen, jos väitetään Kalaputaan olleen ykkössentteri.

Voisin myös kyseenalaistaa, onko sisäisen pörssin kolmas tila hyvä suoritus, jos sinne pääsee 17 pisteellä puolessa välissä kautta.

Kalapudasta voisi koittaa peluuttaa alivoimassa, jos se sektori kaipaisi parannusta. Tällöin hänen kieltämättä hyvä peliälynsä, liikkensä ja mailapelinsä voisi tuottaa tulosta riippumatta siitä saadaanko itse maaleja tehtyä.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voisin myös kyseenalaistaa, onko sisäisen pörssin kolmas tila hyvä suoritus, jos sinne pääsee 17 pisteellä puolessa välissä kautta.
On se verrattain hyvä suoritus, koska yksikään pelaaja ei tee pisteitä yksin. JYPin tämän kauden joukkueessa on todella vaikeaa tehdä pisteitä, kun peli on ollut niin totaalisen sekaisin. Uskallan väittää, että samanlaisella vastuulla toimivamman joukkueen mukana Kalapudas olisi tehnyt ainakin viisi pongoa enemmän.

Kalapudas ei ole ollut joukkueen ykkössentteri JYPissä pelatessaan missään vaiheessa. Nimellisesti on välillä pelannut ykkösen keskellä, mutta päävastuuta ei ole sentteriosastolla kantanut kuitenkaan.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toki voi kysyä, miksi joukkueen kiistaton ykkössentteri joutui aloittaa kauden jämäminuuteilla nelosen laidassa? Oliko se valmennuksen syytä vai peräti pelaajasta johtuvaa?

Ainakin alkukaudesta taisi Viitanen sanoa että sentteri olisi etsinnässä joten olisiko ollut alunperin muita suunitelmia (mahdollista kauppaamista tai laiturin tonttiin opettelua).
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos Kalapudas nyt päästetään pois, joko tämän kauden aikana tai kauden jälkeen, niin on ensimmäistä kertaa sitten Veinin lähdön sellainen tunne, että kyseinen pelaaja tulee varmuudella onnistumaan isosti siellä mihin JYPistä siirtyy. Molemmissa tapauksissa olen myös saanut puolustella ko. pelaajia kannattajien keskuudessa lähes yhtä paljon.

Jännä nähdä miten käy.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joo ja aikaisempiin viesteihin niin eihän Jari jääskeläinen tehnyt kun kerran urallaan yli 15 pistettä mutta pelasi silti melko hyvin tulosketjuissakin ja täydensi ketjua. Ongelman tässä on tehnyt Kalaputaan kohdalla että 46 pisteen kauden jälkeen palkka ja odotukset nousi liikaa nykytasoon nähden. Ensikaudella kuitenkin on mahdollista tehdä järkevämpi sopimus ja sen jälkeen vaikea nähdä että olisi jotenkin rasite joukkueelle jos näin sattuisi käymään että jatkaa täällä.
 

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Olen aistivinani kahtalaista suhtautumista JYPiin ja JYPin tilanteeseen. Toinen ryhmä soittelee kuolin kelloja ja kaikki on paskaa paitsi kusi. Toinen taas hahmottelee täysin epärealistisia omiin suosikki - inhokki laskuihin perustuvia hahmotelmia hankinnoista ja ulospäin liikkeistä rosterista. Kovinkaan syvällistä ison kuvan pohdintaa saa hakea kissojen ja koirien kanssa.
Tähän kyllä haluaisin tarttua, kun Kalaputaasta jo muut hyvin kommentoivatkin.

Täällä keskustellaan kyllä mielestäni myös isosta kuvasta, mutta myös siitä miten se toimii yksityiskohtaisemmilla tasoilla ja miten osat kokonaisuutta toteutetaan.

Jos tarkoitat noilla suosikki-inhokki laskuilla minun tulevan kauden kokoonpanohahmotelmiani(?), niin pyrkimykseni näillä on nimenomaan herättää sitä keskustelua, kun kaikki peliliikkeet pyrin perustelemaan ja tarjoan tarttumatilaa. Nuo ovat minun valistuneita ja vähemmän valistuneita näkemyksiä ja oletuksia, joihin toivon myös eri mieltä olevien tarttuvan, jotta voin itse oppia jotain uutta erilaisista näkökulmista.

Isossa mittakaavassa mielestäni joukkue täynnä junnuja ei ole toimiva konsepti, koska ympäristö on helposti kaoottinen, jos liikaa itsensä etsijöitä on samaan aikaan joukkueessa. Siksi oma toiveeni onkin, että joukkue rakennettaisiin niin, että kehittyjille on rajattu vain kourallinen slotteja, josta kilpailevat, ja he pääsevät kehittymään toimivassa sapluunassa, jossa ympäriltä on turha sekoilu siivottu. Näin saadaan oman näkemykseni mukaan näistä Lamberteista ja Ottavaisista nopeammin sekä parempia heidän itsensä näkökulmasta että myös joukkueelle hyödyllisempiä osia, kun aimo annos energiasta fokuksesta ei mene joukkueen sekoiluun, vaan oma suoritus olisi mahdollisimman eristetty ja selkeä. On helpompi oppia Liiga-tasolle, kun ympärillä tasonmukaisesti toimii tukipelaaminen ja oma rooli on selvä. Ottavaisella voi hyvin myös olla omat vaikeutensa, jos itsekin vähän hairahtaa ja kentällä samaan aikaan Helenius ja Kemell tekee asioita myös vähän oman näkemyksensä mukaan. Tai Lambert, jolla vähän sooloilua on nähty enemmänkin edellä mainittuihin verrattuna. Jos siellä 2-3 jätkää viisikosta ei samaan aikaan tiedä miten tilanteet tulee voittavasti pelata, niin ei yllätä jos viisikkopelistä ei näy merkkejä ja omissa on ralli päällä.

Toinen oleellinen seikka on yksinkertaisesti se, että raakileita ei pidä nostaa avainrooleihin liian aikaisin, vaan korkeintaan muutamassa suojatussa roolissa voi Liiga-vauhdin opettelija A-nuorista ottelukokoonpanossa olla, muuten lainalla Mestiksessä isolla vastuulla. Näissä voi sitten harjoitusten ja peliestysten perusteella kilpailullisesti ansaita tilaa. Poikkeusnuoria lukuunottamatta mielestäni pitäisi pelata se Mestis "läpi" eli kyetä siellä tekemään hyvin tulosta, ennen vakipaikkaa Liigassa. Toki maistiaisia rotaation ja loukkien kautta saa olla.

Jos jotain taaksepäin katsellessa pitää miettiä, että mitä olisi tehty toisin, niin Honka, Valkeejärvi, Siikanen, Allen et cetera ovat saaneet vakipaikkansa Liigamiehistössä aivan liian aikaisin, kun taso ei ole ollut lähelläkään vaatimustasoa, jotta voisi olla osana rasvattua koneistoa. Vaikka puhutaankin, että jääkiekko on menossa nopeiden nuorten miesten lajiksi, niin puhutaan kuitenkin 22-25-vuotiaista, ei alle parikymppisistä pojankoltiaisista, vaikka pari superjunnua 17-18-vuotiaana ovatkin breikanneet.
 
Viimeksi muokattu:

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
os tarkoitat noilla suosikki-inhokki laskuilla minun tulevan kauden kokoonpanohahmotelmiani(?), niin pyrkimykseni näillä on nimenomaan herättää sitä keskustelua, kun kaikki peliliikkeet pyrin perustelemaan ja tarjoan tarttumatilaa. Nuo ovat minun valistuneita ja vähemmän valistuneita näkemyksiä ja oletuksia, joihin toivon myös eri mieltä olevien tarttuvan, jotta voin itse oppia jotain uutta erilaisista näkökulmista.

Joo, en nimennyt ainoatakaan kirjoittelijaa, eikä ollut tarkoituskaan. Enempi kiinnitin huomiota siihen monet ajatellut/toivotut/haaveillut nimet joita toivotaan ulos tai sisään hahmotelmissa, ei sisällä pohdintaa tai omaa arvausta siitä, mihin kirjoittaja olettaa JYPin joukkueen suunnan tulevaisuuteen ja mihin asioihin painottaen. Sinullahan on tuossa mun silmiin hyvää pohdintaa ja monesta jaan ajatuksen kanssasi.

Esim. jos JYP painottaa vahvasti kasvattajajoukkueeksi, millaiset nimet ostoslistalla silloin olisi relevantteja? Entä jos visio on tämän kauden pohjalta rakentaa tulevaisuuden runkoa, olisiko olemassa joitain nimiä tuota sapluunaa toteuttamaan? Tai voihan olla, että visio on hakea ja rakentaa pohjaa, mutta pyrkiä rakentamaan kilpailukykyinen joukkue pääasiassa ulkoisilla kärkihankinnoilla ja millaiset nimet siinä tapauksessa keskustelijoiden mieleen nousee varteen otettavina ja JYPin rahoilla mahdollisina. Ikärakenteen korjaaminen, tuurilla vai tietoisesti, miksi?

Näistä karkeista jaotteluista saa minun mielestä monenlaisia rakennelmia aikaan täällä keskustelijoiden kesken. Haastamaan omia ajatuksia, jos lisäämään syvyyttä itse kunkin pohdintoihin siitä, millainen on mahdollinen polku tulevaisuuden JYPpiin. Siihen kun lisää vielä auki olevan valmentajakysymyksen, alkaa liikkuvia osasia olla liikaa, jotta tällainen keskinkertainen palstaniilo kuten allekirjoittanut ei enää tolkullista välttämättä saa kuin osin.

Tarkoitukseni ei tosiaankaan ollut saattaa ketään arvostelun häpeäpaaluun, vaan päin vastoin innostamaan laajemmasta perspektiivistä pohtimaan topikin otsikon mukaisesti.

Itse pohdin vähän tuota niin, että josko JYP pyrkii rakentamaan tuon junnupainotteisen pohjalle ikärakennetta korjaavaa kasaamista, jolloin hankintoja tehtäisiin olevien lisäksi tuota silmällä pitäen tietyn ikäisistä pelaajista (oikeammin kokemuspohjaisista) tai olevaan runkoon upottaen sen kärkiosaamisen ja tähän on vaikea panna nimiä, koska kärkiosaamista kyllä löytyy, mutta mihin JYPin liitu riittää reaalisesti.

Minä, kuten moni varmaan on kirjoituksistani ymmärtänyt, en luopuisi Kalaputaasta, hinta - laatu suhde on niin hyvä, että siihen saisi ihan kovaakin maalintekijää rinnalle tulosta tekemään. Jos taas homma menee niin, että kärkisentteriä myöten pitää ostella kärki ulkoa, pelkäänpä, että JYPin rahoilla otetaan vaan askelta taaksepäin tasossa tällekin kaudelle suhteuttaen. Mutta nää on näitä, kuinka päin käännellään ja väännellään mistäkin vinkkelistä kukakin.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tämä kun enemmän kuuluu mielestäni tähän osioon, eikä tuonne uusi halli topikkiin, niin laitan oman ymmärrykseni mukaan mitä nuo rahoituskuviot mahdollisesti vaikuttavat tulevan/vien kausien puitteissa homman pyörittämiseen ja joukkueen rakentamiseen. Kukaan muu ei edelleenkään ole avannut omaa näkemystään tästä, joten minä yritän.

Jyväskylän kaupunki ostaa JYPiltä alas ajettavan jäähalli osakeyhtiön osakkeet hintaan 400 000 e ja kuittaa myös lainatappiot (?) itselleen, tätä summaa ei ole avattu minun silmin missään. Kuitenkin kaikki tuo on ymmärtääkseni hyvää JYPille, lähes kuittaa sen mitä meni verottajalle aiemmin, joten, eikö tästä saata päätellä, että nuo tuo jonkin verran lisää pelimerkkejä myös joukkueen kasaamisen hyväksi? Ainakin antaa liikkumavaraa jos täsmähankintoja miettii.

Kaikessa maallikkona voin olla väärässäkin, mutta noin minä noita kuvioita ymmärrän maalaisjärjellä. Korjata saa ja jopa pitää, jos ihan mäkeen olen asiat hahmotellut. Esiin tämän otan siksi, että tulevaan tällä on mahdollisesti vaikutusta, joka kannattaa ottaa huomioon, kun hahmotelmiaan tekee JYPin mahdollisesta tulevaisuuden rakentelu visiosta.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYPin tämän kauden joukkueessa on todella vaikeaa tehdä pisteitä, kun peli on ollut niin totaalisen sekaisin. Uskallan väittää, että samanlaisella vastuulla toimivamman joukkueen mukana Kalapudas olisi tehnyt ainakin viisi pongoa enemmän.
No, ei se ihan noinkaan ole. JYP on tehnyt maaleja 9 enemmän kuin toisena sarjassa oleva TPS. Samoin takaa löytyy Lukko, HPK, SaiPa, Sport ja Ässät. On vaan mennyt liikaa omiin, mutta kyllä tällä "pelikirjalla" on tehoja tullut.
 

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio

Hexa

Jäsen
Kun oli puhe noista palkoista yms. niin Tommi Taimi kehuu kärkipelaajien saavan Norjassa hyvää liksaa.
Varmasti Norjassa on korkeammat palkat myös ihan keskitason pelaajilakin, koska siellä on korkeampi elintaso muutenkin, mutta on siellä myös korkeat elinkustannuksetkin. Ihan pienellä palkalla sinne ei kyllä kannata lähteä pelaamaankaan, vaikka äkistään palkka voisikin kuulostaa hyvältä. Mutta kärkimiehet varmasti nauttivat suhteessa jopa parempaa liksaa kuin muualla.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuossa on tietenkin se että kukaan ei tänne siirtynyt Norjasta, että lopulta kai sama ja se mitä palkkaa siellä maksetaan. Vähän kaikkia ulkomaalaisia kuitenkin yhdistää että historia ei kuitenkaan semmoinen että aivan kärkipalkkaa voisi odottaa. Jos maksetaan niin sitten jättää vain optiot käyttämättä.
 

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Tänään tuota peliä katsellessa mietin, näitä pelaajia kenellä sopimus päättyy tähän kauteen.
Honka, Kalapudas ja Turulainen. Jos ajattelee heidän kantiltaan, Mikään ei puolla sitä miksi jäisivät tai ylipäätään jatkaisivat JYPssä ensi kaudella. Tai mikä voisi olla se motivaation pisara mikä saisi edes miettimään jatkoa. (pitkät kesälomat ehkä)
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tänään tuota peliä katsellessa mietin, näitä pelaajia kenellä sopimus päättyy tähän kauteen.
Honka, Kalapudas ja Turulainen. Jos ajattelee heidän kantiltaan, Mikään ei puolla sitä miksi jäisivät tai ylipäätään jatkaisivat JYPssä ensi kaudella. Tai mikä voisi olla se motivaation pisara mikä saisi edes miettimään jatkoa. (pitkät kesälomat ehkä)

Toisaalta nää on ne, joita JYP kipeimmin tarvitsisi jatkossakin. JYPin tosiasiallinen taito kärki. Pidetään ny peukkuja, että noista kiinni pystyttäisiin pitämään, muuten taas pitää kaupasta hakea arpoja ja toivoa parasta.
 

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Toisaalta nää on ne, joita JYP kipeimmin tarvitsisi jatkossakin. JYPin tosiasiallinen taito kärki. Pidetään ny peukkuja, että noista kiinni pystyttäisiin pitämään, muuten taas pitää kaupasta hakea arpoja ja toivoa parasta.
Mutta mietinkin sitä että mikä saisi jäämään? Eli ei taida olla edes JYPn tahtotilasta kiinni. Täytyy vain toivoa Viitaselle parempaa arpaonnea
 

Coutinho

Jäsen
Kemell-XxX-XxX
Gardiner-Christoffer-Siikanen
Valkeejärvi-Lassila-XxX
Koskela-Alanen-XxX

Kakkonen-AOB
XxX-Scotka
Peltola-XxX
Seppälä-Koskela

XxX
Leinonen

Veikkaan, että tässä ollaan lähellä miltä ensi kaudella kokoonpano näyttää ja nuo XxX saa olla aika kovia vahvistuksia, että olisi muutakin kuin ns. Hopeaa jälleen jaossa.
Toivoisin, että Brädikin jatkaisi vuoden vielä Kemellin kanssa, mutta eiköhän lähde muualle..
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kemell-XxX-XxX
Gardiner-Christoffer-Siikanen
Valkeejärvi-Lassila-XxX
Koskela-Alanen-XxX

Kakkonen-AOB
XxX-Scotka
Peltola-XxX
Seppälä-Koskela

XxX
Leinonen

Veikkaan, että tässä ollaan lähellä miltä ensi kaudella kokoonpano näyttää ja nuo XxX saa olla aika kovia vahvistuksia, että olisi muutakin kuin ns. Hopeaa jälleen jaossa.
Toivoisin, että Brädikin jatkaisi vuoden vielä Kemellin kanssa, mutta eiköhän lähde muualle..
Kuka tuo Lassila kolmosketjun keskellä on?
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Siikanen - X - Gardiner
X - Christoffer - Kemell/X
Lahtinen - Kalapudas - X
Valkeejärvi - Stråka/Koskela - Heljanko

Scotka - X
O’Brien - Kakkonen
Ottavainen - X
Koskela yms.


X (Shostak *olispa*)
Ruusu
Leinonen
(sori Parkkinen mutta ei taida riittää)

Jotain tuollaista varmaan…

edit. Jollain tästä puuttuvilla varmaan sopimus että pelatkoon sitten joskus ja ne joilla ei ole sopimusta tehdään se! Olen laiska enkä jaksa nyt tarkistaa sopimustilanteita…
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Coutinho

Jäsen
Jere Lassila on Kemellin ikäinen JYPin U20-joukkueen kippari ja tällä kaudella vakiokasvo U-18 maajoukkueessa. Taitaa olla jopa viime kautta lukuunottamatta tehnyt Jokkea parempia pisteitä junnusarjoissa.
Jere on myös ollut kapteenina tämän kauden U-18 maajoukkueessa ja on sitä varmaan keväällä mm-kisoissakin. Kertoo pelaajasta jotain sekin.
 

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Jere Lassila on Kemellin ikäinen JYPin U20-joukkueen kippari ja tällä kaudella vakiokasvo U-18 maajoukkueessa. Taitaa olla jopa viime kautta lukuunottamatta tehnyt Jokkea parempia pisteitä junnusarjoissa.

Lassila on kyllä ihan dominoiva pelaaja u20 sarjaan, samalla tavalla kun joku Konsta Kapanen. Uskon että tulee menemään ensi kesän draftissa kolmella ekalla kierroksella. Saas nähdä tuleeko liigadebyytti jo tällä kaudella, mutta uskon että tällä menolla on ensi kaudella viimeistään liigaringissä mukana. Yllättävän valmiin näköistä peliä pojalla, hyvä liike ja loistavat kiekolliset taidot.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös