Mainos

JYP kaudella 2021–2022

  • 601 338
  • 4 307

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos miettii JYPin paria viime vuotta, niin molemmilla kausilla on nähty enemmän tai vähemmän jonkinlaiset tuhkimotarinat. Nättisen potentiaali toki tiedettiin, mutta tuskin kukaan olisi ennen kauden alkua arvannut, että tulee olemaan Liigan maalipörssin voittaja. Rooba on ollut maalinälkäinen pelaaja aina, mutta olisitko syksyllä sanonut että tekee 30 maalia? Kyllähän se on aika lailla varma, että vaikkei samanlaisia läpimurtoja nähtäisikään, niin jotkut tulevat yllättämään ja jotkut floppaamaan. Olisiko Lahtisen vuoro nyt loksauttaa palaset kohdalleen ja breikata kunnolla? Olisiko Gardiner se, joka ymmärtäisi mitä Lahtiselle on milloinkin mielessä ja osaisi olla oikeassa paikassa juuri silloin kun pitää (vai pitäisikö Lahtisen alkaa opettelemaan paremmin toisten ajatuksenjuoksua). Lahtisen lisäksi voisin ennustella Valkeejärvelle, että 20 pinnaa menee rikki. Tämä tietenkin vaatii roolia, mutta roolia tulee jos on jo kesällä hyvä. Kysykää vaikka Heleniukselta. Ensimmäisissä treenipeleissä sitten nähdään myös se, millaisia ketjusommitelmia ja pelillisiä juonia valmennuksessa on kehitelty. Tulisipa jo syksy.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Helenius oli suorastaan uskomattoman valmis miesten peleihin jo tällä kaudella. Tuntuu olevan myös oikein tervejärkinen kaveri nuoresta iästään huolimatta.
Hieman jo menneiden muistelua, Samuel Helenius, maaliskuu 2020, vastaus kysymykseen "Tavoitteet tulevalle kaudelle: "Päämääriä en oo sillai asettanut, että ensi kausi mennään todennäköisesti junnujengissä vielä ja sitten sitä kautta tänne Liigan mukaan". Vielähän se ehtisi junnuihin pelaamaan...

Linkki S. Heleniuksen haastatteluun:

Lintilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Moi vaan!

Mielestäni ensi kauden joukkue näyttää mielenkiintoiselta ja potentiaalia tuloksentekoon löytyy. Keskushyökkääjää joukkue vielä huutaa ja nimenomaan sinne tuloksentekoyksikköön. Näinköhän siellä kurvailee meillä yksi Nättinen jälleen? Etunimenä Topi. Toiveissa olisi pykälän kovempi pelimies, mutta Nättinen ja Kalapudas, siinäkö 1-2 ketjujen sentterit? Järjestyksen saavat keskenään kamppailla.

Sitten Lambert, kovalla kohulla sisään, iso valtakunnantason seuranta päällä. Kuinka kestää paineet, nyt jo kevättä kohti näytti meno hyytyvän (liiga+18 v kisat). Liekö sitten ollut jotain vammaa, mikä menoa haitannut. Toivon todella, että lunastaa potentiaalinsa ja tekee ensi kaudella tuhoa liigassa. Mutta minulle kysymysmerkkinä asenne+ mentaalipuoli.

Heleniuksesta ei tarvitse olla huolissaan, raakileenakin oli melkoinen debyyttikaudellaan. Kehityksen jatkuessa, saa vastustajat olla varuillaan tämän kaverin kanssa.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Sitten Lambert, kovalla kohulla sisään, iso valtakunnantason seuranta päällä. Kuinka kestää paineet, nyt jo kevättä kohti näytti meno hyytyvän (liiga+18 v kisat).

Tää on asia, jonka toivoisi kiekkoseuraajien sisäistävän. Kaikesta oikeasti valtavasta lahjakkuudestaan hän on raakile, niin fyysisesti kuin psyykkisesti ja jos ei olisi, niin syytä huoleen olisi oikeasti. Kyse on siitä kuinka valmennus + lähipiiri osaa auttaa käsittelemään paineita ja siitä kuinka realistisesti tai kuvitelmiin pohjaavalla fantasialla kannattajat häntä kohtelevat.

Pelaajan tulee varmasti ottamaan ne stepit jotka tähti statukseen vaaditaan, mutta monen asian summana millä aikataululla. Minusta oli kuitenkin yllättäen jopa parempi majussa kuin JYPissä kauden mittaan, vaikka jotain loukkia siellä vissiin oli. Työtä, työtä ja työtä sen päässä on liigatasoon merkittävä tason nosto ja oikoteitä ei ole, jos ei järkeä vastoin kehitystä puskeakaan.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tää on asia, jonka toivoisi kiekkoseuraajien sisäistävän.
Luulen, että Lambertin tapauksessa odotuksiin vaikuttaa myös ennenaikainen hypetys tulevasta ykkösvarauksesta. Olen itsekin syyllistynyt pohdiskelemaan, miksei kaveri kauden mittaan maallikon silmiin näyttänyt suuren suurta kehitysaskelta ottavan. Silloin on ollut hyvä, kun muut palstahenkilöt ovat muistuttaneet mm. Barkovin ja Laineen suorituksista samassa iässä.

Nyt voinee kuitenkin jo sanoa, ettei näistä meidän huipputalenteista todennäköisesti uusia McDavideja tule (vrt. Connor Bedard). Sen sijaan pitäisin hyvinkin mahdollisena, että kovalla työllä ja oikealla ohjauksella meidän nuorista voi tulla seuraava Aho/Rantanen/Barkov. Silloinkin ollaan jo maailman mittakaavassa huipulla ja se ei ole pöllömpi saavutus se.

Off-topic: @Lintilä tervetuloa tarinoimaan!
 
Hurraa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Argumentit, Avtomobilist, FCV, Happee, JyP, Lohi
Organisaatio taitaa olla edelleenkin hyvä hoitamaan asiat pelaajien suuntaan. Tuli vain tästä mieleen kun uusia tulossa. Yleinen olettamus kun on ollut että vähän kaikki asiat olisi tuolla sekaisin mutta jospa se tästä. Tyystin imu ei ole loppunut missään vaiheessa.
 
koutsikaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viitanen & Korpela !
Hattu pois päästä ja tosi syvä kumarrus näiden herrojen suuntaan! JYP on selviytynyt taloudellisesti kuitenkin ilmeisen hyvin menneestä pahasta Korona-kaudesta pelaajien palkkaleikkauksineen ym. menoineen kaikkineen...
Korpela on mestari-tirehtööri euronvenytyksessä niinkuin huhut Hämeenlinnasta jo kertoivatkin kun mies Jyväskylään tuli. Mietinpä vain miten myös rautainen ammattilainen Tyni olisi selviytynyt tästä taloudellisesti tosi murheellisesta tilanteesta kun oli hövelimpi tuon rahankäytön suhteen...?
Ja Viiitanen on osoittanut suurta JYP-sydäntä ja pistänyt itsensä likoon talous edellä vähän joka puolelle jotta rakas seuramme pysyisi pystyssä!
Kun vähän aikaa sitten aprikoitiin seuran tulevaisuutta että onko sitä ensikaudella vain ei, niin nyt ollaan värväämässä koviakin vahvistuksia tulevalle kaudelle.
En kyllä ymmärrä kyseisten herrojen arvostelijoita...
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat

Hyvä nosto.

Kaikesta muusta olen samaa mieltä, mutta en pitäisi Tyniä kovin hövelinä rahankäyttäjänä. Minun papereissani hän oli nuukailija, joka ei hirveästi euroja syöttänyt mihinkään, paitsi "pakollisiin" radio- ja lehtimainoksiin. Tynin yksi eniten fanien mieleen jäänyt lausahdus olikin se, että tuote myy itse itsensä, eikä sen vuoksi JYPin tarvitse miettiä ottelutapahtuman kehitystä tai muuta markkinointia. Tynin jälkeen tuli Wallenius, joka oli huomattavasti hövelimpi raha-asioissa. Aku vei kuitenkin ottelutapahtumaa tälle vuosituhannelle ja teki siitä tapahtuman, eli vaikka rahaa käytettiin, niin kyllä sillä saatiin myös jonkinlaista vastinetta.

Tämä ei kuitenkaan ole pois Korpelalta, joka on pistänyt firman talouden taas aisoihin. Odotan innolla minkälainen ottelutapahtuma meillä on vastassa syksyllä 2021, kun seura on jo täällä Jatkiksen foorumilla kysellyt meiltä faneilta näkemyksiä asiaan. Toivottavasti tulemme näkemään jotain uutta, eikä vain luoteta siihen että kyllä porukka hallille tulee pitkän tauon jälkeen.
 
Nelfor

Tynin ongelma oli rahan käyttö pelaajasopimuksiin. Maksettiin liikaa, tehtiin huonoja sopimuksia ja tämä viime syksylle osunut veromätkykin oli Tynin aikaansaannosta. Tynin aikana oli rahaa käytössä, mutta sen rahan olisi voinut käyttää paremminkin.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
tämä viime syksylle osunut veromätkykin oli Tynin aikaansaannosta.
Sen verran tarkennusta kyseiseen veromätkyyn, Ei kyse suoranaisesti ollut Tynin keksintö tai aikaansaannos, Tämä että osa palkasta maksettiin niinkuin allekirjoitus bonuksena lähdeveron kautta oli täysin yleinen käytäntö jota käytti käytännössä lähes kaikki seurat myös jääkiekon ulkopuolella. mutta Keski-Suomen veropiirin tai mikä se nyt virallisesti on, yksi verotarkasta/virkailija tulkitsi asian siten että kyseinen palkkio pitää maksaa tuloveron kautta. JYP riitautti asian ja asia käsiteltiin oikeudessa. jossa ei edes JYPä tuomittu verovilpistä, päätös oli tavallaan jossain puolivälissä, jossa päädyttiin että kyseinen palkkiosta pitää maksaa tulovero, mutta muut veroseuraumukset korkoineen peruttiin. Tavallaa tästä tuli myös ennakkopäätös.
Siellä on aika useassa seurassa kylmärinki perseen ympärillä koska näitä asioita voidaan tutkia jälkikäteenkin, mutta muut seurat on vähän paremmassa asiassa he voivat varautua kyseiseen asiaan ja maksaa hiljaisuudessa pois, ilman mitään mediamylläkkää. Kenties niin on myös käynitkin, JYPn harmiksi oli ensimmäinen ja asia käytiin oikeusteitse minkä vuoksi asia oli julkinen. Ja aivan pirusti turhaa julkisuutta mukas verovilpistä mitä ei koskaan tapahtunut. mutta eihän tätä lehdistö kirjoita koska se ei ole lööpin arvoinen ja skandaali.
Eikä näitä asioita yksitäinen seuran toimiston tyyppi ratkaise, kaikilla on tasan tarkkaan jonkin sortin veroneuvoja ihan samaa neuvoa on käytetty ympäri maata, mutta nyt vaan vastapuolella oli henkilö joka tulkitsi asian eri tavalla hyvällä tuurilla joku tonen virkailija olisi voinut tulkita asian kuten vuosia on tehtykin.
Ehkä se oli verottajan voitto ja jääkiekko sopimusten tappio, Tämän päätöksen seurauksena on voinut jäädä muutama ulkomaisen pelaajan sopimus kirjoittamatta, sekä mahdollisten artistisopimusten lisääntyminen, mikä ei välttämättä ole lajille hyväksi. Tai etsitään uusi porsaanreikä verolaista ja sen kestävyyttä mitataan uudessa oikeuden käynnissä.
Korpelahan myös mainitsi että asiasta on kiinnostusta muiden seurojen osalta mutta ei sen enempää kommentoinut että ketkä oli soitellut ja kysellyt.
 
Sitä voi kierrellä ja kaarrella miten tahansa, mutta tämä tapahtui Tynin TJ-kauden aikana, joten Tyni on JYPin puolelta siitä päävastuussa.

Omien tietojeni perusteella kyseinen toimintatapa ei todellakaan ole ollut niin yleinen kuin annat ymmärtää. Jos olisi, niin JYPin keissi ei olisi ainoa julkisuuteen noussut, vaan tästä olisi polkaistu käyntiin melkoinen noitajahti.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Omien tietojeni perusteella kyseinen toimintatapa ei todellakaan ole ollut niin yleinen kuin annat ymmärtää. Jos olisi, niin JYPin keissi ei olisi ainoa julkisuuteen noussut, vaan tästä olisi polkaistu käyntiin melkoinen noitajahti.
Ei kyllä todellakaan ole ollut mikään yleinen käytäntö. Oikeassa olet.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viimeksi muokattu:

avjk

Jäsen
Suosikkijoukkue
No mitä näitä nyt on...
Turkulainen-Kalapudas-Gardiner
Lambert-XxX-Kemell
Puistola-Helenius-Lahtinen
Salmio-Alanen/Koskela-Siikanen/Valkeejärvi

Honka-Seppälä
Ottavainen-Scotka
Kakkonen-XxX
Salonen-Koskela
Malinen

Ruusu
Parkkinen

Hyvältä näyttää tähän asti, mutta on sellainen kutina, että mahdollisesti Lahtinen on vapaa etsimään uutta seuraa jos sellaisen löytää ja Honka lähtee AHL. Ei perustu mihinkään muuhun kuin omaan tuntumaan.

Turkulainen- Christoffer-Gardiner
Lambert-Kalapudas-XXX
Puistola-Helenius-Lahtinen
Salmio-Alanen/Koskela-Siikanen/Valkeejärvi
Niskanen, Kemell

Honka-Seppälä
Ottavainen-Scotka
Kakkonen-XxX
Salonen-Koskela
Malinen, Peltola

Ruusu
Parkkinen

Maalintekijä laituri ja "Teppo Numminen"
Niillä voisi pärjätä
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Christoffer oli tällä kaudella ICEHL:n jäähykuningas. Siis koko sarjan. Edeltävällä kaudella Norjan liigan jäähypörssin kolmas. Ilmeisesti kohtalaisen tulisieluinen kaveri kyseessä - hyvässä ja pahassa.

Aikalailla sen tasoinen haku, mitä itse keskikaistalle odottelinkin, eli ei mikään selkeä ykkössentteri, mutta kärkiketjuihin asettuu kuitenkin ja kamppailee Kalapudaksen kanssa ykkössentterin tontista.

Ja joukkue ei ole vieläkään valmis, vaan jotain on edelleen tulossa. Hyvältähän tämä alkaa näyttämään.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Detroit Red Wings, Manchester United
Huhuttu Andrew O'Brien pelasi muuten Norjassa samaan aikaan samassa jengissä. Braden Christoffer 131minuuttia mutta tää O'Brien kerännyt 309 jäähyminuuttia.

Oisko kuitenkin seurannut JYPiä vain koska Christoffer siirtyi JYPiin? Aika näyttää.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
@JYP#44 tunne piti kutinsa.

Tiistain toivoina siis Braden Christoffer ja Eetu Peltola. Kelpaa!

Braden vaikuttaa jäähyminuuttien puolesta melko agressiiviselle pelaajalle. Tähän pelaajaan pitää tutustua paljon tarkemmin. Kiitos Viitaselle mielenkiintoisesta hankinnasta!

Ketäs seuraavaksi saapuu? JYPin tiedotteen mukaan joukkueesta uupuu vielä muutamia palasia ja kenties jo toukokuun aikana kuullaan lisää.
 
avjk

Jäsen
Suosikkijoukkue
No mitä näitä nyt on...
Christoffer oli tällä kaudella ICEHL:n jäähykuningas. Siis koko sarjan. Edeltävällä kaudella Norjan liigan jäähypörssin kolmas. Ilmeisesti kohtalaisen tulisieluinen kaveri kyseessä - hyvässä ja pahassa.

Aikalailla sen tasoinen haku, mitä itse keskikaistalle odottelinkin, eli ei mikään selkeä ykkössentteri, mutta kärkiketjuihin asettuu kuitenkin ja kamppailee Kalapudaksen kanssa ykkössentterin tontista.

Ja joukkue ei ole vieläkään valmis, vaan jotain on edelleen tulossa. Hyvältähän tämä alkaa näyttämään.
Siirretääs tänne ketjuun.
Youtubesta löytyy useampikin tappelupätkä AHL-aikaisilta kausilta
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Huhuttu Andrew O'Brien pelasi muuten Norjassa samaan aikaan samassa jengissä. Braden Christoffer 131minuuttia mutta tää O'Brien kerännyt 309 jäähyminuuttia.

Oisko kuitenkin seurannut JYPiä vain koska Christoffer siirtyi JYPiin? Aika näyttää.

Niinpä pelasikin. Kaverukset on joskus ottaneet mittaa toisistaan myös myllyn muodossa.

koutsikaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sieltähän se sentteri tuli niinkuin aikaisemmin kirjoitin, ja melko varmasti pistetään samaan ketjuun Gardinerin kanssa!
Vielä puuttuu yksi maalinälkäinen LH sekä kovaotteinen ja luotettava pakki "hampaiden kanssa tai ilman".
Jos ja kun nämä saadaan niin joukkue on mielestäni valmis tulevaan kauteen.
Toivottavasti jätetään myös rahallista reagointivaraa tuolle MV-osastolle jos homma kaudenaikana kusee, mutta uskon ettei JYPin menestys jää molareista kiinni!
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mukava myös että näistä pelaajauutisista ei juurikaan ole liikkunut huhuja palstalla ja lähinnä vain Instagram on paljastanut että joku saattaisi olla kiinostunut seurasta.

Kyllähän tuossa pikkuhiljaa puolustus on semmoinen jolla voi kauden aloittaa ( kauden aikanakin kerkee kyllä vahvistaa jos rahaa on ). Laitureita tuo ehkä vielä huutaisi ennen kauden alkua.
 
king k

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Braden Christoffer tulee ensi kaudella olemaan vaikeuksissa Liigassa. On todella tempperamenttinen kaveri ja tosi nopeasti löytää itsensä kahinoiden keskeltä. Liigassa kun näistä spontaaneista tappeluista lentää satakertaa sadasta pihalle, niin vaikeeta voi olla.

Pelimies on kyseessä, ei siinä mitään. Tosi hyvä luistelija ja todella suoraviivainen tarvittaessa, mutta tosiaan myös kuumenee todella helposti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös