JYP kaudella 2020–2021

  • 415 505
  • 2 267

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Minulla saa karvat käsivarsissa pystyyn, aina kun alkaa keskustelu kuka on kenenkin kasvatti. Mikä on edes oikea kriteeri siihen? sekö että minkä seuran rusettiluistelussa äiti sitoo ensimmäisen kerran luistimen nauhat, vai missä nuoresta pelaajasta on hiottu liigakelpoinen pelaaja. Esimerkki pelaajaksi otan Jerry Turkulaisen, joka tuutti hehkuttaa että Jukurien kasvatti, VÄITÄN että kyllä Jerrystä on liigakelpoinen pelaaja hiottu ihan JYP organisaatiossa,
Sitä ei kovin pitkälle välttämättä pääse vaikka olisi D junnuissa joukkueensa tähti ja vanhemmat lähinnä isä näkee dollarin kuvioita mahtavan NHL diilin myötä.
Kyllä tämä pelaaja hiotaan siinä B ja A ikäisenä
Paljon pelaajia on jotka olleet ns maajoukkuetasoa B ja A ikäisenä mutta koskaan ei sitten ura ole aunnut liigatasolla satunnaisia pelejä enempää, tai sitten kovalla työllä ja maisemanvaihdos saa uran uuteen nousuun. Esim tästä hyvä esimerkki Jukka Hentunen jäämällä aikoinaan Varkauteen tuskin olisi koskaa sen enenpää kuultukaan, Mikään ei takaa sitä että Parkkinen ja Turkulainen mahtuisi Jukurien kokoonpanoon jäämällä Mikkeliin.
Sitten esim Jyväskyläläisiä ns junnulupauksia mistä ei koskaan tullut liigapelaajaa tai vakiinnuttanut paikkaa, vaikka oli junnujoukkueensa tervintä kärkeä. Tuomo Räty, Teemu Kohvakka, Juho Jokinen
Nyt ei tähän hätään tullut yhtään esimerkkiä Jyväskyläläistä joka olisi syttynyt uuteen kukkaan muualla tai taso noussut merkittävästi, no tätä kirjoittaessa juolahti kaksi nimeä Oula Palve ja Raimo Summanen, mutta kummatkin siirtyi muualle myöhemmin kuin 15v joten näitä voi syystäkin tituulerat jyväskyläläis kasvateiksi.
 
jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Ruusu - Parkkinen on itselleni se suurin kysymysmerkki. Toinen on taas puolustus, joka omaan silmään on aika kokematon ja kokemus sekä viivapelote puuttuu.

Hyökkäys näyttää taas aika valmiilta.

Tällä kokoonpanolla sormet ristiin, että Honka ottaa ison askeleen eteenpäin, Kakkonen jatkaa siitä mihin jäi ja Kaltevalla olisi hyvä vuosi. Niin ja Parkkinen ottaisi ykkösvahdin paikan isolla kädellä, koska Ruususta tähän ei ole.

Lisäksi valmennus voisi olla muutakin kuin yhden tempun poni, jonka jokainen joukkue osaa vuoden vaihteessa pelata pois.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Saa nähdä miten tämä Korona näkyy kausikorttimyynnissä, tai miten se tulee näkymään yleisömäärässä yksittäisissä otteluissa JOS liigakausi pääsee alkamaan ajallaan mikä ei ole sekään varmaa. Tästä Koronasta seuraa ennennäkemätön massatyöttömyys joten aikamoni jättää myös menemättä tulvalla kaudella sinne hallillekin, eikä se kausikortti ole brioriteetti yksi mikä uusitaan tai hankitaan.
Puhdasta spekulaatiotahan tämä seuraava vain, mutta onhan mahdollista että kävisi päinvastoin ja yleisömäärät kauttaaltaan kasvaisi.

Avaan vähän mihin tämä ajatus perustuu, ihmiset kautta historian ovat halunneet saada viihdettä ja mitä vaikeampaa yleisesti elämässä yms, sitä enemmän halutaan ajatuksia muualle ja urheilutapahtumat ja niiden seuraaminen on yksi suosittutapa.

Eli voi käydä myös niin, että kaiken korona masennuksen yms jälkeen jos ja kun sarjat käynnistyy niin nähdään isompia yleisömääriä kuin hetkeen, ja ehkä myös tietty virkamiesmäisyys varsinkin istumakatsomolta on poissa kannatuksesta, mitä se on ollut sitten 09 mestaruuden jälkeen, kun ollut maha täynnä jne. Voi olla vapautunutta menoa, kun ihmiset viimein taas pääsevät hallille.

On täysin mahdollista, ettei näin käy vaan siten miten @snake70 ennakoi, mutta annan pienen sauman myös tälle positiivisemmalle skenaariolle ja uskon siihen mielummin. Aika näyttää miten lopulta käy.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Tarkennuksena, kun monesti mietitään että onko kasvatti esim kun on c-junnusta asti pelannut. :)
Itsekin pidän Alleneita ja Turkulaisia yms omina kasvatteina (kuten myös @snake70) kun ovat nuorina JYPiin tulleet ja kehityksen kannalta tärkeimmät ikäluokat täällä pelanneet. Teknisesti vaan eivät ole omia kasvatteja ja siksi listalla mainittu "oikea" kasvattiseura ja ikä milloin JYPiin saapuneet. Salmiot, Nättiset yms "aidot" omat kasvatit mainittu listauksessa vain oma kasvatti termillä.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Uusista kavereista tässä vaiheessa mielenkiinto kohdistuu Severi Lahtiseen. Taiteilijat saattavat olla koko kauden ilo tai sitten jotain ihan muuta. Lähtökohtaisesti tykkään näistä huippu-urheilijan prototyypeistä poikkeavista persoonista. Ja ainakin voittolaukausmittelöihin saadaan vahvistusta. Toivotaan, että Severi viihtyy JYPissä ja intoutuu laittamaan parastaan pöytään.
On kuulemma aika ahkera kaveri roikkumaan baareissa, tai ollut tuota Lahdessa. Potentiaali on valtava, mutta tietty "edarimaisuus" sekä kentällä neppailu on tähän asti estänyt kunnollisen läpimurron. Toivottavasti Severi uudessa ympäristössä keskittyy olennaiseen ja näin sekä JYP, että Lahtinen hyötyisi tästä liitosta.
 
koutsikaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minua "eläkkeelle" vetäytyneelle, näin ehkä mentorin osaan pakosti "joutuneelle" suomenmestaruudenkin saavuttaneelle 80-luvulla ABC-valmentajakoulutuksen saaneelle valmentajalle huvittaa tämä keskustelu että kuka on minkäkin seuran kasvatti. On tosi hienoa että JYPin juniorityö on SM-liigaan tuottanut kelpoisia "oman kylän pelaajia", mutta itse arvostan ihan yhtä paljon nuoria pelaajia jotka tulevat JYPiin kehittyäkseen, esim. nyt Puistola, Jurmo, Helenius ym....

JYPin palstoja aktiivisesti ja huvittuneena eri nimimerkkien kommentointeja seuranneena odotan että näkemystäni vastaan tulee paljon dissausta, mutta hyvä niin... antaa tulla vaan...

P.S.
Nimimerkit NELFOR ja HOOLIGAN ovat pääasiassa juuri niitä joiden kirjoituksia teidän muiden palstalaisten kannattaa syvällisesti lukea ja tutkiskella ja miettiä niiden sanomaa... !
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
@HOOLIGAN_ lta hieno listaus JYP.n ens kauden joukkueesta. Eipä tuolla ole oikeasti väliä mistä kukakin on lähtöisin tai kenen kasvatti on.

Mutta voihan se olla, ainakin jossain tapauksessa, että tekeminen ja sitoutuminen on joissain (esim. kriisi-) tilanteissa erilaista jos pelaat seurassa jota olet edustanut e-junioreista asti ja jota olet kannattanut koko ikäsi vs. sellainen pelaaja joka tulee organisaatioon esim. A-juniori ikäisenä. Mutta eipä tuolla pitäisi olla mitään merkitystä, paino sanoilla, ei pitäisi.

@koutsikaitsu lle onneksi ainakin vielä toistaiseksi jokainen saa itse päättää kenen kirjoituksista pitää ja mitä mieltä on. Tietysti jos haluat niin esim. mainitsemiesi @Nelfor & @HOOLIGAN_ n tekstien tulkitsemiseksi voisit perustaa vaikka lukupiirin? Oma arvio kuitenkin on etteivät nämä em. kirjoittajien tekstit ole niin syvällisiä jotta itse osallistuisin piirin toimintaan. Mutta jokainen palstaveli voi tietysti itse päättää osallistumisestaan mikäli tällainen lukupiiri saadaan kasaan. Todetaan vielä että asiallisia kirjoittajia kumpikin ei siinä.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)

dyna

Jäsen
Suosikkijoukkue
jyp, jjk,maajoukkueet.
Vieläköhän tosta antti karjalaisesta tulisi maalivahti, jos oikein muistan niin silloin kun pelasi oli ihan kohtuullinen.
 
Somppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, JYP, PELICANS, Florida Panthers, SKA
Ei oo tullu uusia sopimus uutisia? Vieläkin innolla odottelen uutisia Palmusta, J. Hongasta ja Laurikaisesta. Minne suuntaavat vai voisko käydä niin hyvä säkä että kaikki kolme jatkaiskin Jypissä...
 
Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei oo tullu uusia sopimus uutisia? Vieläkin innolla odottelen uutisia Palmusta, J. Hongasta ja Laurikaisesta. Minne suuntaavat vai voisko käydä niin hyvä säkä että kaikki kolme jatkaiskin Jypissä...

En pidättäisi henkeä odotellessa. Viitanen jo ilmoitti, että joukkue on tuossa. Jossain toisessa taloustilanteessa voisin epäillä vain puheeksi, mutta eiköhän tuo paikkaansa pidä.
 
Eki25

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nättisen tilanteesta haluaisin kysyä viisaammilta. Onko jotain takarajaa NHL-siirrolle? Oletan nyt niin, että vaihtoehdot olisi JYP tai NHL, Julle tainnut jossain näin sanoa itsekin.

Jullehan ei tee enää tulokassopimusta NHL:ään joten onko minkäänlaista siirtokorvausta tulossa?
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Nättisen viimeinen JYPin sopimusvuosi sisältää option myös muihin ulkomaan sarjoihin tietyin ehdoin. "Siirtokorvaus" NHL suhteen voi saada vain kertaalleen, eli, jos Nättinen lähtee takaisin NHL-uraa hakemaan JYP ei siitä kostu mitenkään.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Ei oo tullu uusia sopimus uutisia? Vieläkin innolla odottelen uutisia Palmusta, J. Hongasta ja Laurikaisesta. Minne suuntaavat vai voisko käydä niin hyvä säkä että kaikki kolme jatkaiskin Jypissä...
Voin melkein pommin varmasti sanoa että yhtään sopimusta ei kirjoita yksikään seura ennen kuin selviää pelataanko ensi kausi millaisessa muodossa ja milloin sarjat edes alkaa. Ne pelaajat jotka on ilman sopimusta ovat todella heikossa asemassa, Seurat on kohtuulisen kovassa talous tilanteessa ja sponsoreita tippuu kokoajan pois tai vähintään saatava raha pienenee.

Sitten taitaa mennä nuo kaikki päivämäärätkin uusiksi, milloin sulkeutuu mikäkin siirron suhteen. tai milloin ns harjoitukset alkaa, sekä onko kesälomaa heinäkuu vai koko kevät ja kesä sekä alkusyksy
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En pidättäisi henkeä odotellessa. Viitanen jo ilmoitti, että joukkue on tuossa. Jossain toisessa taloustilanteessa voisin epäillä vain puheeksi, mutta eiköhän tuo paikkaansa pidä.

Joo ja pikaisesti laskettuna pelaajasopimus on 28 pelaajan kanssa eli käytännössä määrällisesti pystyisi helposti kauteen lähteä ja nyt kun vielä on näin poikkeusolosuhteet niin jos siellä on muutama kokemattomampi kaverikin mukana jotka ehkä normaalisti pelaisi koko kauden a-junnuissa/mestiksessä mukana niin ei varmaan veroita juurikaan menestysmahdollisuuksia, varsinkin kun aika monella on pitkät sopimukset taskussa niin hyvä tulevaisuutta varten. Vaikka Nättinen tuosta lähtisi niin yllättävän hyvältä näyttää tilanne. Koska on niin poikkeukselliset olosuhteet ja muiden joukkueiden sopimustilanteet elää varmasti todella paljon niin sijoitusta en lähtisi veikkaan, mutta suunta ei välttämättä ole ainakaan huonompaan suuntaan.
 
Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28

Joo nuorennusta on kaivattu ja nyt sitä on tosiaan tulossa. Joukkueessa on hyvä määrä nuoria, vielä moneen askeleeseen pystyviä pelaajia ja osa näistä on jo hyvällä kokemuksella varustettuja. Ns. jäähdyttelijöitä poistunee joka on juuri sitä, mitä on kaivattu. Tästä voi lähteä uuden JYP -identiteetin rakennus ja nyt on pelaajia, jotka kykenevät toteuttamaan Tirkkosen pelitapaa paremmin. Ei tämä huonolta vaikuta, ei ollenkaan.

Toivotaan vain että tilanne sen verran selkenee, että ylipäätänsä päästään kaukaloon yhtään missään.
 
Marcus Juslin

Käytännössä siis Hytönen ja Mäenpää astuu varttuneista herrasmiehistä sivuun ja tilalle tulee Salmio ja Salonen. Ei tuo nyt mikään järkyttävä nuorennusleikkaus ole. Edellisellä kaudella kun Perrin, Kolehmainen, Lahti, Kuukka ja Yonkman lähti, silloin nuoreni joukkue. Nyt tulee Puistolaa ja Lahtista Ratisen ja Palmun tilalle.
 
Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Käytännössä siis Hytönen ja Mäenpää astuu varttuneista herrasmiehistä sivuun ja tilalle tulee Salmio ja Salonen. Ei tuo nyt mikään järkyttävä nuorennusleikkaus ole. Edellisellä kaudella kun Perrin, Kolehmainen, Lahti, Kuukka ja Yonkman lähti, silloin nuoreni joukkue. Nyt tulee Puistolaa ja Lahtista Ratisen ja Palmun tilalle.

No jos pappojen pappa liikkeensä puolesta eli Mäenpää poistuu, niin siinä nuorentuu joukkue hiton paljon. Sisään otettiin joka tapauksessa nuoria pelaajia joten sanotaan sittenkin niin että nuorennusleikkaus pidetään yllä. Ei korvata Ratista ja Palmua millään jyrillä vaan nuorilla pelaajilla.
 
Joo ja nuortuuhan tuossa paljon esim. maalivahtiosasto jo yksinään ja kun Mäenpää 36v ja Hytönen 38v niin keski-ikä painuu aika paljon alas. Lisäksi kaikenmaailman Rutaset ja Lindroosit vaihtuu reilusti nuorempiin kavereihin. Ei kyllä yllättäisi jos nyt kun näin monta nuorta kiinitetty aikaisempaan nähden että NHL korvauksetkin pyörii hyvin tulevina vuosina.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyholm ja Hoffren juttelivat podcastissaan, että Nättinen on siirtymässä KHL:ään.

Ei varmaan mahdoton, tosin jos ei ole kerennyt vielä tehdä kenenkään kanssa sopimusta niin vallitsevan tilanteen takia en näkisi jopa täällä jatkamista mahdottomana tai ainakin näin alkukauden osalta.

Mikähän on muuten optioden suhteen saisiko JYP jotain jos lähtee KHL:ään?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös