jyp-HPK 26.1

  • 5 413
  • 68

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
jyp-HPK 26.1 kuluvaa vuotta

Niin, lauantaina 26.1 kuluvaa vuotta Jyväsjärven rannalla sijaitsevalla maapläntillä joka myös hieman yllättäin Jyväskylänä tunnetaan, pelataan jääkiekko-ilkamointi jyp-HPK.

Taistelusta saattaa tulla hyvinkin tasapäinen, vaikka maratoonitaulukko tietääkin Kerhon voittaneen 17 peliä 33:sta.

Jypillä on ollut viimeaikoina ns. tasapelien kausi, viidestä viimeisestä pelistä 4 on päättynyt jatkoajalle.

HPK:n 5:n viime pelin taivallus on muistuttanut välimallin menestystä, 2 voittoa, 2 tappiota ynnä yksi tasuri.

Loukkaantumispuolella Kerholla on aukkoja ainakin Vujtekin, Santalan sekä mahdollisesti myös Kuharcikin paikoilla, jypin tiedoista ei ainakaan jypin nettisysteemi antanut ensivilkaisulla lisäinfoa.

HPK:n maalivahtiosastosta sanottakoon sen verran että näkisin mielellään Puurulan Jonin maalin suulla, mainittakoon kuitenkin kyseisen mielihalun takana ei ole epäluottamus Mika Pietilää kohtaan, vaan kaiken takana on salattu perisynti joka tunnetaan nimellä uteliaisuus.

Itse paikalle saapuvana näkisin pelin päättyvän hieman yllättäin 3-5 lukemiin.
Jyskälään saattaa ennakkotietojen mukaan saapua ainakin pari lastillista puolihumalaisia pussikaljaa kittaavia verkkarihemmoja jotka JA:ssa sekä ns. paremmissa piireissä myös Kerhofaneina tunnetaan, joten soittakaapa sosiaalityöntekijät varmuudeksi paikalle.

Täältä tähän
 
Viimeksi muokattu:

more

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ehdottomasti Kerho auttaa lauantaina sitä "Suurta Saatanaa", joka paremmin tunnetaan nimellä IFK! Ehkei hämeenlinnalaisten suurimpana motiivina ole voitollaan tasoittaa stadilaisten tietä pleijareihin, mutta jos niin tapahtuu, ainakin yksi HPK:n kannattaja iloitsee!

Vakavasti puhuen: ei varmasti helppo peli Kerholle, Jyp on pelannut viime aikoina tasaisesti ja hyvin. Toisaalta HPK:n peli on onnahdellut ja poissa on pari tärkeää miestä. Silti uskon vakaasti vierasvoittoon, tosin niukkaan sellaiseen. Ja toivottavasti Puurula saa luottoa ja peliaikaa..
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Re: Onnistuuko ?

Viestin lähetti Brewer
Auttaako HPK " Suurta Saatanaa " voittamalla Jypin ?

Niin, kinkkinen kysymys. Muotoillaan nyt vaikka näin että mikäli tappion karvasta kalkkia tässä hypoteettisessa tilanteessa joutuisin juomaan, niin voisin lohduttautua sillä että toisen tappio on toisen voitto sekä sitä kautta kolmannen osapuolen korvapuusti.

Tosielämästä mainittakoon kuitenkin sen verran että uskon Kerhon nyt avittavan välillisesti kolmatta osapuolta joka nimettäköön koodinimellä "suuri saatana" ;)


Täältä tähän
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Paljolti varmaan kysytään sitä, kummalla on enemmän panosta ottelussa? Kerho on käytännössä varmistanut pleijaripaikkansa, mutta kotietu varmasti kiinnostaa. JYP kamppailee kynsin ja hampain pleijaripaikasta Bluesin, Ilveksen, HIFK:n ja ei Ässätkään nyt ihan vielä ole pelistä poissa.
Kaksi kertaa on Kerho vieraillut tällä kaudella Hippoksella, ensin JYP vei 4-1 ja sitten Kerho JYP:n viimeisen minuutin sähellyksen ansiosta vei 1-3.
Tiukka peli varmasti luvassa, JYP:ä heikentää edelleen ykkössentterimme Olli Ahosen poissaolo.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pelistä ei voi odottaa mitään muuta kuin kireää. JYP:n puolustus toimii kuin unelma, viimeisenä lukkona uskomattomaan torjuntavireeseen päässyt Lehto. Mutta toisaalta hyökkäyspäässä tehot ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen.

Silti toivon, ettei HPK äityisi auttamaan "suurta saatanaa" vaan lähinnä Tonoon luottaen pari tarvittavaa kassia saadaan aikaiseksi Kerhon selän taakse. Tervetuloa Kerhon fanit Hippokselle ja muistakaahan käyttäytyä (hyvin). ;)

ps. Älkää sitten erehtykö arvostelemaan Hippoksen vaatimattomuutta, kaikenlainen kritiikki on kielletty seuran taholta...
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
en arvostele Hipposta, vaan sitä että hallissa ei saa maksettua kortilla. Ja nurkkakuppilaan ei pääse, paitsi maksamalla 50mk, koska samalla lipulla ei pääse takaisin sisään.

Muuten en valita hallista, koska ihan hyvätunnelmainen ja kulkureiteiltään hyvä. Koska en käytä aitioita, niin en niitä kaipaakaan...

Että silleen...
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Niin, JYP on viimeisestä viidestä pelistään pelannut kaksi 0-0-tasapeliä, mikä avittaa uskomustani vähämaaliseen otteluun, kun Kerhollakaan ei ole maalinteko viime aikoina luistanut. 0-2 on kuitenkin veikkaukseni - ensimmäinen maali tyhjiin.

Itse odottelen vielä varmistavaa puhelua Hämeenlinnasta saapuvan delegaation kokoonpanosta, mutta mikäli sieltä lähtee jo aiemmin hyväksi havaittu joukkio, pidän itseänikin varsin todennäköisenä oranssin lipun heiluttajana Hippoksen hyytävässä hornankattilassa.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kuka sitä nyt Hipposta kehtaisi arvostella? Rinkelinmäen lisäksi toinen liigahalli, jossa on aistittavissa jonkinlaista tunnelmaa (Raksilassakin kuulemma on, mutta en ole käynyt). Ainakaan allekirjoittanut ei pätkääkään kaipaa mitään Carrolsseja ja business-aitioita jäähalleihin. Tärkeintä on tunnelma, ja se, kuten mainittiin, on Nykäskylässä hyvä.

Mitä tulee peliin, sijoittaisin pitkässä vedossa rahat tasapeliin. Jos tulee kuokkaan, lohduttaudun sillä, että Jyp on yksi liigan sympaattisimmista joukkueista ja ansaitsee päästä pleijareihin.
 

juntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti Suomi-Salama


ps. Älkää sitten erehtykö arvostelemaan Hippoksen vaatimattomuutta, kaikenlainen kritiikki on kielletty seuran taholta...

Eikö toi nyt ole jo naurettavaa paskan jauhantaa. Jos joukkue ottaa herneen nenään siitä, että keskustelupalstalla joku kertoo Tonin kuolleen ja kieltää tällaisten juttujen postaamisen niin se on sitten totalitaarista kritiikin sietämättömyyttä. Jos joukkue haluaa syystä tai toisesta saada palstan jossa hyvin karkeasti ja perusteettomastikin on arvosteltu seuran omia työntekijöitä näkymättömäksi jotta se ei aina hyppää silmille kun siellä surffaa se on sitten kommunistista ajatusten kieltämistä.

Täysin älytöntä on syyttää joukkuetta siitä, että "kaikenlaisen kritiikin esittäminen olisi kiellettyä" Anna ihmeessä vaikkapa esimerkki missä joku perusteltu kritiikki on johtanut toimiin.

Joo ja minä olen tietysti talutushihnassa kulkeva pullamössösukupolven edustaja joka uskoo kaiken mitä joukkueen johdolta tulee suusta. Olen myös naiivi kun en ymmärrä, että Hassisen lausunnot, Opiskelijalippujen poistamin ja keskustelupalstalle rekisteröitymisen vaatiminen nivoutuvat kaikki palvelemaan yhtä ja samaa päämäärää: saada rikkaat katsojat halliin.

JepJep
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Varmasti mielenkiintoinen ottelu tulossa. JYP:llä puolustuspelaaminen ja maalivahtipeli ovat toimineet loistavasti, ja luotan siihen, että toimii lauantainakin, ja siitäkin eteenpäin.
Leinosta tuskin maaliin pistetään lauantaina, mutta hänellekin soisi jälleen tilaisuutensa. Toisaalta JYP:llä on erittäin tärkeät pelit menossa, ja Lehdolla hurja vire päällä.

JYP:n ongelma onkin sitten viime peleissä ollut maalinteko. Lukko-pelissä kotona tehtiin sentään kolme maalia, ja niistäkin vastasivat Tono ja Chlubna. Toivottavasti kotona maalinteko taas onnistuu, mutta ei silti unohdettaisi oman pään peliä. Mutta tosiaan luotan että JYP:n vahva oman pään peli pitää.

HPK:kaan ei ole viime peleissä hirveästi maaleja mättänyt. Vai muistanko ihan väärin? :rolleyes: Heiltä on myös pois joukkueen huippimies (ykkösmies?) Vujtek, joka varmastikin näkyy HPK:n peleissä. Toisaalta JYP:ltä on myös poissa heille erittäin tärkeä mies, Olli Ahonen.

Toivottavasti JYP löytää HPK-otteluun oikeat ketjut, jotta hyökkäyspäässäkin saadaan peli kulkemaan, ja maaleja syntymään. SaiPa-pelin ketjut eivat tainneet ihan parhaasta päästä olla? Noita ketjuja kun on käännelty ja väänelty koko kauden.

Erikoistilannepelaaminenkin tulee varmasti olemaan isossa roolissa. Toivottavasti JYP ei jäähyile niin paljoa, kuin sillä on ollut viime peleissä tapana. SaiPaa vastaan Hirvosen tappelu oli aivan turha, kuten myös Pihlmanin kymppi. Hirvonen kuitenkin yksi JYP:n senttereistä. Toisaalta eiköhän ainakin Ton pysty keskelläkin pelaamaan. Alivoima tosin on toiminut JYP:llä jo pitkään erinomaisesti, toisin kuin ylivoima. HPK:n vastaavista en tiedä...

Toivottavasti ei tarvitse lauantaina mennä katsomaan muna-muna peliä. En kyllä tähän usko, vaan luulen, että molemmat maaleja saavat aikaan. HPK:n maalintekotaito tiedetään, ja eiköhän JYP:kin siihen kotonaan pysty.

Veikkaukseni: pisteet jäävät Jyväskylään lukemin 4-3.
 

Saint

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joo-o, mielenkiintoinen matsi tosiaan tulossa. Jyp haki Saipalta "arvokkaan" pisteen ja piti eron Ilvekseen ja Hifkiin käytännössä samana. HPK:n tilanne ei kovin paljon kiinnosta, joten uskotaan nyt kotivoittoon. Kerho antoi viimeksi Jypille muistutuksen siitä, että peli kestää täydet 60 minuuttia. Tämä mielessä Jyp laittaa verkot tötterölle riittävin numeroin ja nousee sijan sarjataulukossa, mikäli Hifk voittaa Espoon siniset. Näin tapahtukoon tai sitten ei..:o
 

CIA

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Hämeenlinnan Pallokerho, HKP, Chievo, Newcast
Kauden ensimmäinen jyp-HPK matsi oli Kerholta tosi luokaton esitys. Pelaaminen ei kiinnostanut tippaakaan ja Jyp ottelun veikin aika puhtaasti. Toinen Hippoksella pelattu matsi taisi myös olla aika vaikea, vaikka Kerho lopussa voiton korjasikin.

Kerho on viime kausina menestynyt oikein hyvin Jyppiä vastaan vieraissa, mm. viime kauden yhdessä kohtaamisessa Kerho nousi tappioasemasta ja teki 5 vai 6 maalia kolmannessa erässä.

Ottelusta meinasi tulla kunnon tshekkien kohtaaminen, mutta Vladin ja Kuhan ollessa poissa tshekkejä ei niin paljoa jäällä nähtäne.

Lopputulosveikkaus: (lista)

4-2 2-2 2-5
2-1 4-4 4-7
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti juntti


Eikö toi nyt ole jo naurettavaa paskan jauhantaa. Jos joukkue ottaa herneen nenään siitä, että keskustelupalstalla joku kertoo Tonin kuolleen ja kieltää tällaisten juttujen postaamisen niin se on sitten totalitaarista kritiikin sietämättömyyttä. Jos joukkue haluaa syystä tai toisesta saada palstan jossa hyvin karkeasti ja perusteettomastikin on arvosteltu seuran omia työntekijöitä näkymättömäksi jotta se ei aina hyppää silmille kun siellä surffaa se on sitten kommunistista ajatusten kieltämistä.

Täysin älytöntä on syyttää joukkuetta siitä, että "kaikenlaisen kritiikin esittäminen olisi kiellettyä" Anna ihmeessä vaikkapa esimerkki missä joku perusteltu kritiikki on johtanut toimiin.

Joo ja minä olen tietysti talutushihnassa kulkeva pullamössösukupolven edustaja joka uskoo kaiken mitä joukkueen johdolta tulee suusta. Olen myös naiivi kun en ymmärrä, että Hassisen lausunnot, Opiskelijalippujen poistamin ja keskustelupalstalle rekisteröitymisen vaatiminen nivoutuvat kaikki palvelemaan yhtä ja samaa päämäärää: saada rikkaat katsojat halliin.

JepJep

Sen lisäksi, että ironia ja kritiikin ymmärtäminen näyttävät olevan sinulle tuntemattomia taiteenlajeja, nimimerkkisi kertoo sinusta olennaisen. JepJep
 

HÄI

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
HPK-JYP

Sitten vastaus kysymykseen, mikä minulle luultavasti tullaan kohta esittämään. Miten JYP-HPK peli liittyy HIFK:hon ? No vastausta ei tarvitse kaukaa hakea.

Toivottavasti HPK veisi pinnat ja auttaisi täten "Suurta Saatanaa" playoff-paikan metsästämisessä. Viihtyvyydenkin kannalta toivoisin että HIFK tai Ipa menisisisvät playoffeihin, sm-liigan tylsimmän joukkueen JYP:n sijasta, ja perusteluksi käy tämä: Sm-Liigassa on tällä kaudella pelattu kaski 0-0 tulosta ja kummassakin ottelussa toisena osapuolena on ollut JYP
 

GM

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Islanders
Tuli hieman turvallisempi olo kun Ervatsalo avasi ketjun,yleensähän se tietää Ritareille selkeää voittoa,sano.

Mutta tiukka pelihän siitä tulee,maalivahtien näytös,luulisin.
Vatsanpohjassa on semmonen kutina,että Eero Somervuori on hurjassa tikissä, ollakseen ottelun yksi sankari Znedek Nedvedin voittomaalin ohella.;)
 

Siniviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat JYP
Erikoistilannepelaaminen ratkaisee. Kahdessa edellisessä kotipelissä on tehty yhteensä 12 maalia, joista vain yksi normaaliviisikoin, ja senkin teki Ton. Siis ei yhtään maalia omiin tasakentällisin. Repikää siitä... Eikä vierasotteluissakaan ole Jypin verkko soinut jos ei kyllä toisessakaan päässä. Mutta so what?
Pisteitä tulee. Eikös me niistä pelata?!?
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Re: HPK-JYP

Viestin lähetti Hai

Toivottavasti HPK veisi pinnat ja auttaisi täten "Suurta Saatanaa" playoff-paikan metsästämisessä. Viihtyvyydenkin kannalta toivoisin että HIFK tai Ipa menisisisvät playoffeihin, sm-liigan tylsimmän joukkueen JYP:n sijasta, ja perusteluksi käy tämä: Sm-Liigassa on tällä kaudella pelattu kaski 0-0 tulosta ja kummassakin ottelussa toisena osapuolena on ollut JYP

Ehh. Meillä on sentään esittää yleisölle liigan paras maalintekijä. Tai no eiköhän hän paras maalintekijä liigassa ole, kun maalipörssiä johtaa. Ja paljon mieluummin 0-0 tasuri, kuin 6-8 tappio.

Kuten SaiPan valmentajakin eilen ottelun jälkeen totesi, nuo 0-0 lukemat eivät todellakaan pitäneet paikkaansa siinä, etteikö ottelussa olisi tapahtunut. Tilanteita oli paljon molemmissa päissä.

Blues-HIFK pelistä en osaa sanoa, kumman voittoa haluaisin. Blues kun on JYP:iä vain kaksi pistettä edellä. Todellakakin 8. tila ei ole ainut playoff-paikka, jota ei vielä ole ratkaistu. Eivät Kärpät, ja heistä vain pisteen päässä oleva TPS, niin kaukana kuitenkaan ole, kun pelejä on vielä jäljellä ~15(?). Pelicansinkin loppukausi voi olla huono.... Kenen tahansa.

Runkosarja ei ole vielä läheskään ohi, pelejä on paljon pelaamatta ja pisteitä jaossa.

Veikkaus huomisesta JYP-HPK pelistä:
4-3, tiukkaa vääntöä.
Tulosvetoon taidan pistää tuon 4-3, sekä vielä jonkin toisen, tasurin tai HPK-voiton.

Huomenna hippokselle porukkaa ja tunnelma kattoon!
 

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Kerholle motiivia:Jokerit sössi pelinsä Turussa ja korttipakka sielläkin tuntuu olevan jotenkin sekaisin.Eli nyt toinen sija olisi tosiaan hyvinkin otettavissa.Olisihan se jotain jos sekä Jokerit että tepsi jäisivät taakse.

Bluespelin surffailuun ei nyt sorruta.

Lisäksi Kerhon voitto toisi lisää säpinää tuolle viivalle.Varsinkin jos Hifki voittaa tänään espoossa kuten on pakko.

Jypillä on tilastotappion paikka.Ei se aina voi tasureillakaan noita pisteitä saada.Vai voiko?
 

C5-Jarppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,Maajoukkue mallia Suomi
Rolffii nyt lähdetään... netti kii ja bussiin!

Hippokselle on huhun mukaan tulossa bussilastillinen pussikaljan voimin pisteitä janoavia ns. kerhofaneja. Todennäköistä on, että joudumme omalla kannustuksella pakottamaan meidän tähtipelaajat voittamaan. Ja sehän on vaan hyvä, eikö?

Jopas jotakin pakit hyökkää, Puurulaa koitetaan sentterinä ja Kanki tekee ensiesiintymisensä laitahyökkääjänä Hippoksella saldonaan 3+1. Hippoksen taululla komeilee noin klo 18.30 tulos 2-5, ainakin näin porukan lähtövaiheessa. Ja perinteinen pussikalja-imago on taas iskenyt nappiverkkareissaan, tai vanhoissa "suomiverkkareissa", jos ei uudempia nappiversioita ole löytynyt bönden kaupoista.
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Heh, JYP:llä 8. puolustaja on hyökkääjä J. Jääskeläinen. :D

Noita ketjuja kyllä kieputellaan kokoajan, taas on tullut melko suuria muutoksia... Toivottavasti nuo kentälliset sitten toimivat. Toimivat kentälliset ois tärkeetä löytää...

6-5 tuloksella JYP:lle saisi makean kertoimen tulosvedossa, vähän päälle 400. Taidan kuitenkin pistää 3-5 sekä 4-3.
 

Xtrmntr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, JYP
Jypin kokoonpano

1.Kenttä
Sillgren - Hirvonen - Ton
Nikolov - Poikolainen

2.Kenttä
Chlubna - Hauhtonen - Vostrak
Cech - Glad

3.Kenttä
Pihlman - Kärkkäinen - Virtanen
Loikala - Marttinen

4.Kenttä
T.Jääskeläinen - Hytönen - Kulonen
Virolainen - J.Jääskeläinen (hyökkääjä)

Maalivahdit:
Lehto (Leinonen)

Ketjuja on taas sekoiteltu aika reilusti. Toivottavasti Chlubnan ja Vostrakin yhteispeli toimii paremmin kuin Tonin ja Vostrakin vastaava. Itse olisin pistänyt Tonin ja Chlubnan samaan ketjuun, sillä heidän yhteispelinsä on toiminut loistavasti aina yhdessä pelatessa.
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Re: Jypin kokoonpano

Viestin lähetti Xtrmntr

Ketjuja on taas sekoiteltu aika reilusti. Toivottavasti Chlubnan ja Vostrakin yhteispeli toimii paremmin kuin Tonin ja Vostrakin vastaava. Itse olisin pistänyt Tonin ja Chlubnan samaan ketjuun, sillä heidän yhteispelinsä on toiminut loistavasti aina yhdessä pelatessa.

Niinpä... Mutta ei Saarinen vaan millään tunnu viitsiväin heitä yhdessä peluuttaa. Käsittämättömintä on se, jos heitä ei edes jatkoajoilla peluuteta yhdessä. Myös neljällä neljää vastaan erikoistilanteissa varsinaisella peliajalla heitä kannattaisi yhdessä peluuttaa, kun ei kerta normaaliviisikoissa samaan kenttään laiteta.

Ketjuja tosiaan on sekoteltu vähän väliä, toivottavasti nuo sitten osoittautuvat onnistuneiksi.

Toivottavasti Hippokselle saapuu kansaa "tuvan" täydeltä, ja tunnelma on huipussaan!
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olipas taas peli. Tällä kertaa en pääse moittimaan tuomareita, mielestäni tuomitsivat hyvin ja aiheesta.

Kerho on taitava ja ennen kaikkea taktisesti kypsä joukkue. Joukkue teki tarvittavat kaksi maalia ensimmäisessä erässä ja tyytyi sen jälkeen rikkomaan JYP:n peliä sen verran, ettei kotijoukkuelle valmista tullut. Tonon kavennusmaali oli tosin hieno ja antoi uskoa paremmasta, mutta kun sitten kolmannen erän alun täydellisen nukahtamisen seurauksena Kerho meni 1-3 johtoon, peli olikin sitten siinä. Tilanne sai alkunsa, kun yllätys yllätys Pekka Poikolainen ei katsonut aiheelliseksi pelata laitatilannetta täysillä loppuun, jonka seurauksena Somervuori pääsi nokatusten Leinosen kanssa ja pisti kiekon varmasti reppuun. Kun JYP vielä kolmannen erän alun myllytti voimakkaasti tuloksetta, se ei enää uskonut mahdollisuuksiinsa vaan turhautui ja niin Kerho pääsi rokottamaan lisää. JYP tosin kavensi aivan erän lopun ylivoimalla Hirvosen maalilla lukemat edes jotenkin siedettäviksi, lopputulos siis 2-5.

Synninpäästön annan Tonolle, joka tänäänkin jaksoi raataa ja siitä palkintona tehot 1+1. Lisäksi Sillgren pelasi jokseenkin tasollaan ja uskoisin, että jatkossakin parivaljakkoa Sillgren - Ton nähdään yhdessä. Hytösen ketjulta myös pari nättiä pyöritystä vastustajan päässä. Ensimmäisen erän pelannuttaa maalivahti Lehtoa ei voi syyttää takaiskuista, eikä sen paremmin loppupelin maalia vartioitunutta Leinostakaan, vaikkakaan tänään emme paria poikkeusta lukuunottamatta mitään haamutorjuntoja nähneetkään. Sen sijaan muu joukkue saa mennä katselemaan itseään peilistä. Etenkin Pekka Poikolaisella on pitkän miettimisen paikka, miksi pelaaminen ei kiinnosta. Samoin Chlubna on aivan pimeänä. En ymmärrä, mikä miestä vaivaa. Kyllä hän edelleen paikkansa huolehtii, mutta alkukauden maalivainu tuntuu olevan totaalisesti kadoksissa. Vieraista otteillaan herätti ihastusta kultakypärä Miettinen, Aralta olisi kova veto jättää mies valitsematta kevään MM-kisoihin. Samoin maalivahti Puurula koppasi ne muutamat pahat paikat, mistä JYP olisi saattanut päästä vielä peliin mukaan.

HPK-fanit olivat joukkueensa ohella hurjassa iskussa, aivan mahtavaa kannustusta koko matsin ajan. Ei kuitenkaan niin hyvää, etteikö jotain huonoakin. Muutamat taisivat saada voiton myötä makeaa mahan täydeltä liian paljon ja oksensivat ulos tappeluhaluja katsomossa ja vielä pihallakin... Ei hyvä!

Valitettavasti tappio ei edesauttanut JYP:n pleijarihaaveita. Saarisella ja kumppaneilla on paljon mietittävää, miten maalinteko alkaisi onnistumaan paremmin. Tänään viime aikoina ihastusta herättänyt puolustuskaan ei ollut parhaimmillaan. Tosin on tunnustettava, että HPK oli pirun hyvä. Yksinkertaisesti liian hyvä JYP:lle.
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Juu, tuomarilinja oli tosiaan ihan ok, ei valitettavaa.

Ensimmäisessä erässä JYP oli kokoajan käsittämättömän passiivinen. JYP:n alueella HPK sai pyörittää peliä kulmissa ja sieltä maalin eteen miten halusi. JYP:n miehet seisoivat, eikä kiekkoa näemmä haluttukaan itselleen. Ensimmäinen maali meni Lehdolle melko helposti, kun maskiakaan ei ollut. Toinen oli sitten hieno maali HPK:lta, ja mahdoton torjuttavaksi. Lehtoa ei kuitenkaan voi syyttää tappiosta tänään, pelasi ihan hyvän erän.

Toiseen erään JYP sitten vaihtoi maalivahtia, ja Leinonen sai näytön paikkansa. JYP:n peli paranikin selvästi toisessa erässä, mutta ylivoima, jota saatiin pelata paljon, oli jälleen kerran luokatonta. Yksi maali saatiin aikaan, tun Ton polki kahden HPK-pakin välistä karkuun. Useampaankin oli paikkansa, mutta HPK:n maalivahti (Puurulako se oli? muistikatkos...) pelasi tänään hyvän pelin.

Kolmas erä sai sitten JYP:n kannalta karmean alun, 15 sekuntia pelattu ja peli oli 1-3. HPK:n pelaaja täysin yksin maalin edessä nokikkain Leinosen kanssa, ja veivasikin hienosti kiekon reppuun. En muista pelaajan nimeä...
Aika käsittämätön nukahdus JYP:ltä, samassa kulmassako kaikki JYP:n pelaajat oli? Tämän jälkeen JYP sai myllytettyä peliä pitkään HPK:n päätyyn, ja paikkoja olikin, mutta kiekkoa ei saatu sisään. HPK:n molari pelasi hyvin. Siinä sitten varmaankin tuska kasvoi, kun aika kului, eikä yritystä palkittu. Sitten HPK:n 1-4 kuittaus oli lopullinen niitti. Vielä 1-5 kaunistelu, ja JYP kavennus erän lopussa. Näin päädyttiin tulokseen 2-5.

Ton pelasi ihan hyvän pelin, tekihän hän 1+1. Oli kyllä tänään JYP:n paras. Taisteli ihan hyvin. Myös molemmat maalivahdit pelasi ihan hyvin, ja ainakin Leinoselta nähtiin pari hienoa torjuntaa. Molareita ei voi tappiosta syyttää.

Palaakohan Ahonen jäälle jo ensi viikolla? Hänenhän pitäisi JYP:n sivujen mukaan palata takaisin jäälle tammikuun lopussa, ja ensi perjantai on jo 1.2. Toivottavasti hän palaisi ensi viikolla mahdollisimman pian, sillä ensi viikolla on 4 peliä, ja voittoja tarvitaan!
Täytyy myös toivoa, että Ahosen paluun myötä Chlubnan vire palautuisi entiselleen, ja maaleja alkaisi tulla, eikä pelkkiä turhia jäähyjä.

Tosiaan, JYP:n kentät ovat eläneet todella paljon viime aikoina. On varmastikin aika vaikea asia, kun niitä kokoajan vekslataan, kun ei hyvin toimivia kenttiä löydetä. Toivottavasti tosiaan ongelma ratkeaa Ahosen palatessa.

Ensi viikolta pisteitä kaivataan kipeästi!
Turhaan kun hukattiin yksi piste Ässiä vastaan kotona. Voitot olisi myös pitänyt hakea ainakin SaiPalta. HIFK:lta piste oli ihan ok. Ensi viikolla siis 4 peliä, joista ainakin 4 pistettä pitäisi saada. Ainakin Lukko pitäisi lauantaina ehdottomasti kaataa. Uskon kyllä, että mikä tahanda kolmesta muusta vastuksesta, HIFK, Pelicans ja Kärpät on myös kaadettavissa.

Nyt on sitten Ilves jo pisteen päässä, ja HIFK:kin jo hengittää kolmen pisteen päässä niskaan. Ilves tosin edelleen pelin, ja HIFK kaksi enemmän pelanneena. Kuitenkin, pelin on parannuttava, ja voittoja tultava! Runkosarjaa on vielä paljon jäljellä...

Olipahan sitten tosiaan tullut tappeluakin pelin päättyessä katsomossa. Kuulema kytät oli tulleet neljän partion voimalla... HPK:n fanit kyllä kannustivat hienosti, mutta jos aiheuttivat ne tappelut, niin hyi hyi. Sellaista ei kaivata.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös