JYP - Blues la 15.2

  • 5 274
  • 71

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Viestin lähetti Nikke

Kuten Juhaht:kin tuossa totesi en ole minäkään ollut kuin 2 kertaa viimeisen viiden vuoden aikana fanimatkalla. Ehkä tässä ns vanha kaarti joutuu sitten pudotuspeleihin terästäytymään ja katsoa vieläkö pysytään nuorten vauhdissa. Itse ainakin ajattelin sitten pudotuspeleissä lähteä mukaan.
Mulla on samaa vikaa. Vaikka en nyt niinkään vanhaan kaartiin kuulu, niin jotenkin vaan jäänyt tuo fanimatkailu. Osittain sen takia ettei kukaan kavereista ole oikein innostunut lähtemään ja osittain ettei itsekään jaksa oikein syttyä.

Hauskaahan nuorempana oli reissuilla, silloin kun oli sen 14-15 vuotta, ja kyllähän sillä fiiliksellä pitää taas joskus lähteä liikkeelle. Juuri Porin reissusta jäi pirun hyvät muistot, vaikka reissu menikin muuten miten meni. Muistaakseni fan clubin edustaja uhkaili ettei jatkossa liian kännisiä oteta enää paluumatkalle mukaan, miten lie pitänyt lupauksensa. Mutta ainakin meteli oli hirveä, ja ääni meni osittain jo ennen peliä.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Viestin lähetti Footless
Mulla on samaa vikaa. Vaikka en nyt niinkään vanhaan kaartiin kuulu, niin jotenkin vaan jäänyt tuo fanimatkailu. Osittain sen takia ettei kukaan kavereista ole oikein innostunut lähtemään ja osittain ettei itsekään jaksa oikein syttyä.


Jep, no ei tässä niiiiiin vanhoja itsekkään olla. Siitä kai Niken "ns" tuossa sanan edessä.. ;)

Päätin tosiaan myös tässä, että tänä keväänä lähden pleijareissa vierasmatkoille. Kavereita en ole koskaan onnistunut raahaamaan vierasmatkoille mukaan, ja vaikeaa se taitaa nytkin olla, mutta yrittänyttähän ei laiteta. Jos täältä lähtee enemmänkin kirjoittajia, niin siellähän sitä sitten jutun juurta pitäisi löytyä.

Mikäs tuo Porin matka oikein on? Itse olin joskus taannoin jollain Rauman matkalla, jossa mukana oli varsin "hyvässä" vauhdissa ollut synttäriporukka, joista muutama jäi tutustumaan paikalliseen putkaan pelin jälkeen. Ei kuitenkaan samasta matkasta kyse?
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Juhaht: samaa minäkin lupailin. Jotenkin vaan tuntuis oudolta lähteä reissulle yksinään, mutta tietysti jos palstalaisia olisi mukana, niin juttua löytyisi kummasti. Mutta enköhän jonkun kaverin saa puhuttua mukaan, kun noita Bluesilaisia kaveripiiristä löytyy. Ajattelinkin että Jyväskylä olisi ihanteellinen reissuksi, ei ole tullut käytyä kaupungissa ja on kuulemma mukava paikka. Ja noissa vieraspeleissä on ihan oma tunnelmansa, se on oikeasti hauskaa.

Porin reissu oli kait eräänlainen megamatka. Pirusti väkeä, ja muistaakseni joku puheli että matka saatiin järjestettyä halvalla osittain Ässien yhteistyön takia. Ainakin siinä bussissa missä olin niin kaikki olivat tuhannen kännissä jo alkumatkasta. Hirveä mekkala jo mennessä, takaisintullessa oli sitten jo hiljaisempaa... Tuloksen tarkistin seuraavan päivän lehdestä, ja ainoita muistikuvia ovat mukavat paikalliset ja markan halvempi kalja kuin Matinkylässä, jota myivät ystävällisesti myös alaikäiselle. Joo, ja jotain poliisiautovisiittejä oli. Yksi tuttu ainakin virkosi maijassa, juonut liikaa... Mutta ei kai siellä mitään muuta häslinkiä ollut, rauhallista väkeähän me espoolaiset ollaan.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Täytyy myöntää että koskaan en ole ollut ns. virallisella fan-clubin matkalla mukana (omalla porukalla aina liikenteessä) joten ehkä sitä voisi tulla joku kerta mukaan. Joku Jatkoajan Blues-porukan ennalta sopima get-together fani-matsi vois olla asiaa.
 

lucas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Todella tärkeä peli tänään tiedossa. Lopputulos ja varsinkin peliesitys antanevat joko uskoa tai epäilystä siitä miten kevään ratkaisupeleissä pärjätään. Vaikka pelihän ei tietysti ole pelattu ennen kuin se on ohi.

Tänään Bluesilta onnistuvat kohtalaisesti ykkönen (Molon uskomaton maaliputki saa jatkoa =) ja kolmonen, mutta pelin ratkaisee lopulta Jamo. Kakkonen sukeltaa Sarnon mukana, ellei Veke yllätä jostakin rivimiehen passeista. Lopputulos 3-5, Bluesin maalit Telomo, Kalto, Ylönen, Vykoukal ja Jamo tyhjiin. Oikein kovasti harmittaa kun en pysty peliä seuraamaan etäältäkään kuin vähän toista erää.

Juhaht, Nikke ja Footless ja muut: Jos "vanhoilla" on kiinnostusta vieraskiertueeseen, niin sovitaan reissu ja kioskin kautta bussiin. Olen mukana.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Viestin lähetti lucas

Juhaht, Nikke ja Footless ja muut: Jos "vanhoilla" on kiinnostusta vieraskiertueeseen, niin sovitaan reissu ja kioskin kautta bussiin. Olen mukana.
Kyllä mulla ainakin intoa riittää. Playoffit olis loistava tilaisuus tommoseen tapaamiseen. Niin "vanha" on sitten 22 v, ulkona "Jämä sä oot kone" -huudoista, mutta kuitenkin mukana kaikessa hölmössä ja "epäsopivassa".

Sais jo peli alkaa, toivottavasti toi nettiradio nyt toimis kunnolla, viimeks se temppuili jotain. Tynihän sen selosti? Hyvä juttu, mielestäni todella hyvä selostaja, varmasti ainakin parempi kuin se edellisen pelin selostanut kaveri, jonka nimeä en tietenkään muista.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Viestin lähetti Footless
Porin reissu oli kait eräänlainen megamatka. Pirusti väkeä, ja muistaakseni joku puheli että matka saatiin järjestettyä halvalla osittain Ässien yhteistyön takia.

Se järjestettiin niin halvalla, koska Kiekko-Espoo maksoi bussit ja matkan hinnaksi jäi pelkkä lipun hinta.

Mutta nyt peliä seuraamaan. Raporttia yritän sepustaa viimeistään paluumatkalla.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Jaahas, Henrikssonilla taas pilli herkässä kondiksessa...1-1...
 

Jaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues, Toronto Maple Leafs
humm toisessa erässä torjunnat 16-5. ja kun Jyp teki vastaiskusta 1-2 maalin ko Blues oli hallinnut koko erää ni Tyni totes että oikeus voitti...
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tavallaan Jypin voitonkin voisi hienon merkkipäivän kunniaksi hyväksyä. Siis koska tahansa muulloin, mutta ei tänään, ei tällaisessa ottelussa, jossa kotietua pitkälti jaetaan. Nyt kolmannessa erässä Bluesilta nousua kehiin ja se pikkumusta ohi Pitkämäen, niin kyllä kelpaa taas...


Jees, toi vierasmatka kuulostaa erittäin hyvältä, meikäläinen on messissä myös. Eikä tässä niin vanhoja olla, muutama vuosi tuohon Footlessin iän päälle. Mutta eihän se kai niin tärkeää ole. Juttuun tullaan jokaisen kanssa ja bissehän tunnetusti tekee vieraatkin tutuksi, joten eiköhän palstalaisten kanssa legendaa irtoa.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Mites olis ensi lauantai, fanimatka Turkuun? Lauantai peli, bissee mukaan ja huudetaan Töpseli kumoon? Jatkoaika BluesFan Meeting 22.2.2003 Turuss'?
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Noniin, 2-2 on paremmin kuin odotin tältä reissulta. Täytyy kyllä antaa kunniamaininta Tynille, ehdottomasti parasta selostusta mitä radiosta olen tällä kaudella kuullut Uotilan SportFM:n selostusten lisäksi. Nimet menivät oikein, ei hirveitä kämmejä, puhe tuli mukavasti soljuen, ei sönkötystä ja suhteellisen puolueettomalta kuulosti. Hyvähyvä.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Tasapeli, eli piste-ero ei muuttunut mihinkään. Ihan hyvä näin, sillä tästä ottelusta pelkäsin etukäteen tappiota.

Radio Suomen selostaja mokasi pariinkiin kertaan aivan ottelun lopussa. Jatkoajalla tilanne oli kuulemma 3-2, kun peliä pelattiin edelleen. Mike Stapleton pelasi vastaavasti puolustajana.

Yhteensä 48 jäähyminuuttia, molemmille yksi kymppi. Pihlman sai selästä taklaamisesta ja Alanko väärästä varusteesta (toinen kerta muuten tällä kaudella)
 

King

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Viestin lähetti Daespoo
ja suhteellisen puolueettomalta kuulosti.

No eipä se nyt niin kovin puolueeton ollut. Mutta samapa tuo, paikallisradion selostajanhan kuuluukin olla puolueellinen. Toisessa erässä oli hyvä kun Jyp teki maalin Bluesin painostettua koko erän, sanoi Tyni, että oikeus tapahtui kerrankin. :)

Hyvä, että tuli se yksi piste, vaikka olisihan sieltä voinut kaksikin ottaa. Sen verran oli peli hallussa ainakin radion perusteella...
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Kapanen radiossa:

"Calounin olisi pitänyt saada 5-6 syöttöpistettä mutta (pieni paussi, teki varmaan mieli sanoa kuinka paljon Hurme ja Tumpelo ryssii paikkoja)...tänään niitä ei tullut ja se rupesi miestä vähän kyrsimään"

Ei voi kuin toivoa että Caloun jaksaa vääntää noiden kahden säätäjän ketjussa ja ei voi kuin toivoa että ensi kaudella Virta pelaa sentterinä Calounin kanssa.

Kapanen Vykoukalista "Kaverin pitää ampua huomattavasti enemmän, ei tollanen peli vetele (tjsp.) Jos ei halua ampua niin kyllä löytyy pelaajia jotka tykkäävät ampua enemmän"
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Viestin lähetti Daespoo
Mites olis ensi lauantai, fanimatka Turkuun? Lauantai peli, bissee mukaan ja huudetaan Töpseli kumoon? Jatkoaika BluesFan Meeting 22.2.2003 Turuss'?

En suosittele, sillä samana päivänä pelataan Blues - TPS, on varmaan kivempi kattoa sitä Espoossa paikanpäällä kun matkustaa Turkuun kuuntelemaan radiosta.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Viestin lähetti Espoonmies
En suosittele, sillä samana päivänä pelataan Blues - TPS, on varmaan kivempi kattoa sitä Espoossa paikanpäällä kun matkustaa Turkuun kuuntelemaan radiosta.

Kah.. :)

Mjuu, otetaan kyllä tässä tällä kaudella meikäläisen puolesta tollainen trippi. Vaikka sitten pleijareissa.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ohhoh, sehän olikin kotimatsi...Noh, tekevälle sattuu ja tapahtuu.

Viimenen runkosarjan lauantai vierasmatsi on raumalla joka on pikkasen liian kaukana eli menee sitten pleijareihin.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
JYPpi on palannut juurilleen

Enpä olisi uskonut, että JYP pelaa juuri niin kuin edelliskausilla. Joukkue näyttää palanneen kahvapaskakiekkoon ja lisänä siihen on tullut jäähyjen kalastelu. Onneks Henriksson oli hereillä eikä mennyt uimahyppyihin ja onnistui viheltämään kahvaamistakin ihan kohtuullisesti. JYPin kahvataktiikka puri hyvin varsinkin toisessa erässä, jotta Blues pyöritti peliä miten tahtoi, mutta mailaviidakossa onnistui tekemään vain yhden osuman ja JYP onnistui ainoasta pyörityksestään tekemään johto-osuman. Kolmas erä oli sitten vähän tasaisempi ja JYPilläkin oli paikkansa, mutta Jamo osoitti jälleen, mistä miehelle maksetaan palkkaa.

Ensimmäinen erä oli sekin lievää Bluesin hallintaa, mutta siinäkin JYP oli tehokkaampi. Tosin JYPin maali oli melkoinen onnenkantamoinen, sillä kiekko pomppasi jostain JYPin pelaajan luistimeen ja sitä kautta maaliin.

Bluesin ensimmäinen maali oli sekin onnen avustama. Ylivoimalla kiekko vietiin JYPin alueelle ja menetettiin heti. Joku (olisko ollut Elomo) kuitenkin taisteli kiekon takaisin Bluesille ja Kalto pääsi vetämään kovan rannarin yläkulmaan. Bluesin toinen maali taas oli Tuomaisen komea tahtomaali. Kahden JYPin pelaajan koukkiessa ja kahvatessa Veke onnistui vääntämään kiekoon JYPin maaliin.

En tosiaan tiedä mikä JYPiin on mennyt. Olisiko ottelun tärkeys muuttanut taktiikkaa vai mistä on kysymys. Toivottavasti tuollaista kahvaa ei tarvitse pleijareissa katsella.
 

majuho

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Re: JYPpi on palannut juurilleen

Viestin lähetti Espoonmies

En tosiaan tiedä mikä JYPiin on mennyt. Olisiko ottelun tärkeys muuttanut taktiikkaa vai mistä on kysymys. Toivottavasti tuollaista kahvaa ei tarvitse pleijareissa katsella.

BUHAHAA.... kyllä Blues-miehet kahvasi vähintään yhtä paljon JYP. Heittäkää romukoppaan tuo sanonta jo, vai elättekö menneellä ajalla? JYP on ehkä aikoinaan kahvannut, mutta ei enää tällä kaudella, mutta pakkohan se syy on johonkin laittaa kun miljoonajoukkueet menettää pisteitä....
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Olet Razzle ihan oikeassa siinä että JYP ei ole tällä kaudella kahvannut entiseen malliin, mutta tänään kyllä kahvasi. Blues piti vaihtia yllä ja JYP keskittyi Bluesin pelin rikkomiseen. Siinä mielessä peli erosi täysin edellisestä Jyväskylän kohtaamisesta, jossa JYP pelasi omaa peliään. Miljoonilla ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. JYP ansaitsi pisteensä, siksi hyvin se onnistui Bluesin peliä rikkomaan. Etenkin toisen erän kestäneen Blues -painostuksen selvittäminen oli JYPiltä hieno suoritus.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Viestin lähetti Espoon Siniset
Pihlman sai selästä taklaamisesta ja Alanko väärästä varusteesta (toinen kerta muuten tällä kaudella)

Pihlman sai kyllä selästä taklaamisesta, mutta Alangon jäähyn syy oli ainakin kuuluttajan mukaan vaarallinen varuste. Ramille muuten erikoismaininta: Luistelukouluun! Kaveri kaatui kaksi kertaa vaikka kahden metrin säteellä ei ollut ketään muita.

2-2...Pettynyt olen että maalin johto menetetään näin. Tomas Chlubna protestoi tuomaritoimintaa pitämällä Vykoukalin laidassa kiinni kun kiekko oli vielä hyökkäyspäässä ja jatkoi kiinni pitämistä siihe asti kunnes Blues teki maalin, ei hyvä.

Muuten lupailee hyvää pleijareita ajattellen. Oli nimittäin loppujen lopuksi aika tasaista. No joo, odotellaan runkosarja loppuun ennen kuin käydään spekuloimaan siitä asiasta enemmän
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Viestin lähetti Daespoo

Kapanen Vykoukalista "Kaverin pitää ampua huomattavasti enemmän, ei tollanen peli vetele (tjsp.) Jos ei halua ampua niin kyllä löytyy pelaajia jotka tykkäävät ampua enemmän"

Vykoukal muuten laukoi tilastojen mukaan 13 kertaa koko pelissä... Onko se sitten vähän? Mielestäni ei.
 

Musta87

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Re: JYPpi on palannut juurilleen

Viestin lähetti Espoonmies
Enpä olisi uskonut, että JYP pelaa juuri niin kuin edelliskausilla. Joukkue näyttää palanneen kahvapaskakiekkoon ja lisänä siihen on tullut jäähyjen kalastelu. Onneks Henriksson oli hereillä eikä mennyt uimahyppyihin ja onnistui viheltämään kahvaamistakin ihan kohtuullisesti...

Olisin oikeastaan voinut lainata koko tämän esbåpojken viestin, mutta säästin tilan mieluummin jollekin tärkeälle, kuin pelkälle alpomaiselle itkulle.

Muutama kommentti:

1. Tuomaisen maalissa ei kukaan jypiläinen ehtinyt kahvaamaan, siksi yksin mies pakkien välistä karkasi.

2. JYP tarjosi oikeastaan molemmat Bluesin maalit mokailemalla. Vastapainoksi Pitkämäki torjui muutaman loistopaikan ja jatkoajalla espoolaiset siirtelivät voiton itseltään.

3. Chlubna elelee melko mustia aikoja. Ei osu maalin mistään ja muutenkin pelistä heijastuu kaikki turhautumisen merkit: mussutetaan tuomareille ja vastustajille sekä loppujen lopuksi käsittämättömästi norkoillaan vastustajan päädyssä minuuttikaupalla kaverin kaulassa.

4. Luistin ei kulje JYPillä maaottelutauon kovan rääkin takia. Toivottavasti hedelmät pureskellaan muutaman viikon kuluttua. Tänään Blues oli selvästi liukkaampi luistimilla -> tästä pakollinen kahvaus.

5. Blues kahvasi kuitenkin siinä missä JYPkin. Tätähän tekee kaikki. Yläkäteen tuli koukkua jatkuvasti, oli kiekko lavassa tai ei.

6. Maalivahdit tuntuvat onnistuvan pelistä toiseen, kuten Alatalokin totesi. Toivotaan, että vire kestää kauden loppuun asti.

7. Kiva, että edes 4100 katsojaa oli viitsinyt saapua paikalle.

Minulla ei muuta.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Viestin lähetti Pakkipari
Pihlman sai kyllä selästä taklaamisesta, mutta Alangon jäähyn syy oli ainakin kuuluttajan mukaan vaarallinen varuste.

En peliä nähnyt, mutta veikkaan, että Alanko sai jäähyn siitä, että kyynärsuoja oli näkyvissä. Sääntöjen mukaan se kuuluu vaarallisiin varusteisiin, mutta aikaisemmin se on kyllä tuomittu "vääränä varusteena", kuten Kärppiä vastaan TV-pelissä. Mutta samapa tuo, millä nimikkeellä rangaistuksia annetaan. Oleellisinta oli se, että Alanko sai toisen kympin, ja seuraavasta seuraa pelikielto.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös