Jyp 2002 - 2003

  • 102 135
  • 1 062

Valkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kiittää hän

eli TJ:lle iso käsi hyvästä ajo-ohjeesta Hippokselle. Ajoin suoraan hallin pihaan.

Ja onneks olkoon vaan Jypille hienosta voitosta, tosin allekirjoittaneelle olisi paljon paremmin kelvannut esim. tasapeli. No mutta tehdyt maalit ratkaisee ja siinä Jyp oli eilen maalin verran parempi. Muuten ottelu oli hyvin tasainen lukuunottamatta toista erää, jota Palloseura mielestäni hallitsi. Molemmat veskarit pelasivat kelpo ottelun, joten siihen osastoon tuskin kumpikaan kauden aikana kaatuu.

Fiilis oli hallissa hyvä ja sambaryhmä pani parastaan, eli jos unohdetaan lopputulos, jälkimaku koko tapahtumasta oli positiivinen.

Valkku
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Alkaa ihmetyttää kaikkien lehtien arvostelut siitä, että JYP:n kiekollisuus puolustuksessa on ongelma. Osoittaa kyllä Arvaajan ja Jääkiekkolehden ammattitaitoa. Näitäkin toimittajia lienee täällä kirjautuneena..JYP:llä on kiekolliseen peliin pystyviä puolustajia ainakin kuusi. He ovat Nikolov, Poikolainen, Marttinen, Loikala, Korhonen, Mattie. Myös Mäenpää pystynee kiekolliseen peliin. Ennemmänkin ongelmana on tuo fyysisyys..Virolainen, Mäenpää, Nikolov ovat oikeastaan ainoita fyysisiä pakkeja..ehkä Huczkowski ja Marttinen. Että näin.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Minusta se, että JYPin puolustuksen heikkouksia ja vahvuuksia ei tunneta lehdistössä ei ole mikään ihme. Itse kiitän Luojaa, joka kerta kun huomaan, että Veikkaaja on muistanut edes kaupungin oikein ("Jämsän Yhdistynyt Pallo").

Arvostukseni tosin näitä jääkiekkojournalisteja kohtaan on aika pientä.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Köpi:

Eli tilanne olisi tämä - Jyp puolustuksessa olisi kuusi kiekollista ukkoa ja viisi fyysistä ukkoa ja kun vielä avauspeli (-1)tukee tätä, niin ollaan mielissään ja toivotaan että tulevat vastustajat uskovat näihin asiantuntijoihin, tai että se ainakin iskostuisi muiden liigaseurojen pelaajien takaraivoon pysyvästi, kauden edetessä voitaisiin sitten jo vähän maksaakin näille urheilutietäjille, että jatkaisivat aloittamallaan tiellä (luvataan ainakin lobata bisset kaikista vastaavista analyyseistä) ja pleijareiden alkaessa voisivat sitten kirjottaa kuinka Jyp masu on nyt täysi seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi jne. Meillehän tämä on etu!
 

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän näitä kiekollisen pelin taitavia pakkeja tosiaan löytyy, mutta todellinen profiilipakki puuttuu. Todellista pelotetta ei siniviivalle ole laittaa, mitat täyttäviä pakkeja kyllä - sellaisia, jotka voivat tehdä viisi maalia ja 15 pistettä, mutta ei Nikolovia lukuunottamatta yli 20 pisteen miehiä kuten useimmilla muilla joukkueilla. Suhteessa asiat eivät kuitenkaan ole huonosti, on hyvä ettei ylivoimapeli ole vain yhden miehen varassa, ja täydellisiä puukäsiä ei tosiaan tämän vuoden puolustuksessa ole.

Tämänhetkiset hyökkäysketjut on mielestäni rakennettu hyvin. Jos vain suinkin kolme ensimmäistä ketjua toimivat niin, että ulkomaalaiset pelaavat erillään, on tämä tilanne lähellä ihanteellista. Harvoin on JYP-joukkueessa ollut kolme ratkaisuihin pystyvää ketjua, kaksi on ollut maksimi. Ainoa mikä arveluttaa on Kärkkäisen peluuttaminen Chlubnan ja Virtasen välissä, sentterin taito ei kyllä ole lähelläkään laiturien vastaavaa mutta onnistuneella roolituksella tämäkin saattaa toimia.
 

kimmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, FC Barcelona
Pisti silmään muutamista ottelukuvista Blues-JYP -ottelusta nuo JYPin uudentyyliset vieraspaidat. Mustat sivut tekevät paidoista erittäin tyylikkäät, jopa kotipaitoja tyylikkäämmät. Kotipaidoissa näkyy turhan räikeästi "Oulux"-mainos. Noissa vieraspaidoissa sekään ei ole ongelma. JYPillä ei ole enää "liigan rumimmat vieraspaidat", kuten viime kaudella joku asiantunteva lehtimies kirjoitti.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Viljasesta

Onko muuten Jaakko vielä ikänsä puolesta ensi vuonna kelvollinen a-nuoriin? JYP:llähän on sopimukset ensi kaudesta jo Immosen, Hauhtosen sekä Jukureista palaavan Hytösen kanssa. Ja tuntuisi aikamoiselta riskipeliltä lähteä nelikolla Immonen - Hytönen - Hauhtonen - Viljanen kauteen. Jaakon paikka ei kuitenkaan ole nelosketjussa, mieshän on taitava kuin mikä, jos en ole täysin väärin ymmärtänyt..
 

Kemulator

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Viljanen mahtuu vielä ensi vuonnakin A-junnuihin, sillä on syntynyt vuonna -84. Mutta järkevämpää saattaisi olla tehdä hytöset, eli pistää hankkimaan vastuuta aikuisten peleistä esimerkiksi Jukureihin, jos ei sitä omasta joukkueesta ole tarjolla. Nelosketjussa Viljanen kyllä menee hukkaan.
 

salla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ciccobuccit
Viestin lähetti kimmo
Pisti silmään muutamista ottelukuvista Blues-JYP -ottelusta nuo JYPin uudentyyliset vieraspaidat. Mustat sivut tekevät paidoista erittäin tyylikkäät, jopa kotipaitoja tyylikkäämmät. Kotipaidoissa näkyy turhan räikeästi "Oulux"-mainos. Noissa vieraspaidoissa sekään ei ole ongelma. JYPillä ei ole enää "liigan rumimmat vieraspaidat", kuten viime kaudella joku asiantunteva lehtimies kirjoitti.

Ovathan ne mustat liuskat olleet vieraspaidoissa jo kaudesta 97-98 lähtien. Viime kautta en muista, mutta hienoa jälkeä niillä saa. Joskus on tullut mieleenkin, miksei kotipaidoissa ole vaikka valkoista liuskaa kyljessä. Hieno olisi.

Huvittavaa muuten sinänsä, että silloin ensimmäisellä punamustavalkealla kaudellahan valkoisten paitojen piti olla kotipaitoja, mutta rääsyt nähdessään joukkuejohto vaihtoi mustan (sen hienomman) kotipaidaksi.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Radio 957 kertoili mennessäni Tappara - JYP otteluun, että Mattie ei ole tällä hetkellä siinä kunnossa, että mahtuisi JYP:n kokoonpanoon. Eli tuskin kauan kaveri enää pelaa JYP:ssä.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Tämä iki-ihana JYP-fani osaa kertoa, että Viikinkikuningas vaikuttaa ensi kauden Ruotsin allsvenskanissa Mörrumin joukkueessa. Samaisessa joukkueessa vaikuttaa mm. Jukureista tuttu Markku Erholz.

Tältä sivulta löytää muuten uusimman kuvan Kuljetusliike Viinikaisesta - jos sellaisesta tykkäät
 
Viimeksi muokattu:

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Re: Juha Viinikainen

Viestin lähetti assat__85

Voisitteko te ihanat JyP-fanit kertoa minulle, jos teillä olis jotain tietoa Juha Viinikaisen nykyisestä pelipaikasta, maasta jossa asuu, kaupungista, tai jotain muuta. Itse en mistään ole tietoa löytänyt. Kiitos.

Viinikainen siirtyi täksi kaudeksi Ruotsiin, Allsvenskanin Mörrums GOIS:in joukkueeseen. Samassa seurassa pelaa muitakin suomalaisia: Markku Erholtz, ex-Ässä Jarno Miikkulainen sekä Vesa Välimäki.

Ja kyllä, tämä ihana Jyp-fani lunttasi tiedot Jääkiekkolehden kausikirjasta.

Edit: Olipas tuo Sergei taas nopea, hmmm....
 

Saint

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No niin, pitipä oikein lukea omat kommentit tästä ketjusta ja todeta, että aika oikeaan ovat osuneet. Vai mitä Kimmo?
 

kimmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, FC Barcelona
Kyllä, täytyypä myöntää että Saint oli oikeassa Jamie Mattien suhteen. On mies ollut pettymys. Ja jos JYP nyt ottaa vielä testiin jonkun ulkomaalaisen, olisi sen mielestäni oltava nimenomaan fyysinen pakki. Luulisin, että se yksikin ulkomaalaispaikka vielä täytetään. Jamie ei varmaan viikkoa pitempään enää mukana roiku.

Onnea, Saint.
 

Musta87

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Totta, totta. Kyllä ovat oikeaan osuneet pilkkakirveet Mattien kohdalla. Pettymyshän mies on ollut. Itse odotin miehestä nimenomaan yv:n avaajaa, mutta pelkkä pitkä potku ei toki riitä liiga-avainten käteen ojentamiseen. Hylkyyn vaan ja uutta matoa koukkuun, vaikka tuolta P-Amerikan farmeista.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Tuossa nyt kaksi peliä paikan päältä katselleena (Mattie ei ole pelannut niissä peleissä, joten en kommentoi miehen suorituksia), haluaisin nostaa yhden kaverin esille. Miika Huczkowski, nimittäin. Mies on vakuuttanut minut totaalisesti. Kiekon kanssa kohtuullinen ja mikäli Miika pääsee iholle kaveriin, ei kaveri ohi mene..
Ehdottomasti Holtari tälle kaverilla sopimusta pöytään, ripirapi! Kyllä Tj tiesi viime kaudella mistä puhui..=)
 

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä voin itsekin yhtyä Köpin sanoihin Huczkowskista alkukauden perusteella. Jännä sinänsä, että vielä harjoituspelien jälkeen olin laittamassa Huczkowskia junnuihin koska mielestäni mies pelasi huonosti silloin. Mutta tosipelien alettua otteet ovat parantuneet pari pykälää ja Huczkowski mahtuu ehdottomasti JYP-alakertaan. Liekö sitten Parta-Pekan vaikutusta, muistaakseni Poikolainen ja Huczkowski eivät vielä harjoituspeleissä pelanneet parina?

Vähän toisin päin on käynyt Marttiselle ja Mäenpäälle, jotka hyvien harjoituspelien jälkeen ovat pelanneet huonommin. Tosin Marttinen oli harjoituspeleissä niin hyvä, ettei hän tason pudottuakaan ole mikään täyttömies puolustuksessa, mutta viimeinen terävyys on jäänyt puuttumaan. Mäenpää taas on ollut aika pihalla välillä, ehkä häntä kuitenkin kannattaisi peluuttaa junioreissa vähän aikaa ennen kunnollisen vastuun antamista liigassa.
 

#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM-liiga: JYP, TPS
NHL: Dallas Stars
Jos eli kun Mattie saa lähteä, niin mahtaisiko JYPiltä löytyä pelimerkkejä uuden ulkolaisen puolustajan palkkaamiseen?

Mattien palkalla ei ketään vahvistusta kyllä palkata, mutta jos uusi puolustaja hankitaan, niin toivottavasti mies löytyisi Pohjois-Amerikasta.

Pohjois-Amerikkalainen peräksi antamattomuus voisi, jenkki-vahvistuksen myötä, levitä laajemmallekin JYPin joukkueeseen.

Toivottaisin tervetulleeksi, sellaisen fyysisen, maalin edustan puhtaana pitävä lihamöykyn.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
En usko, että Mattien lähdön(?) jälkeen tulee enää ketään. Toisaalta pitihän Perrininkin tulon jälkeen olla joukkue kasassa, mutta niin se Jamie vaan sieltä tulla pöllähti..

Keitä JYP:n kannattajat nostaisivat muutaman pelin perusteella onnistujiksi: Itse pari peliä nähneenä: Huczkowski, Immonen (pistesaalis tuplaantunut viime kaudesta), Pihlman.

Sen sijaan varsinkin Pikku-Antti on ollut täysin yössä, myös Kärkkäinen pieni pettymys (ei pysy Chlubnan kyydissä).
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Luulen, että Pikku-Antin pelisuoritus paranee eksponenti..exponee... siis huimasti, kun nikotiini-ketjun toinen linkki, Hauhtonen, saadaan mukaan remmiin. Kärkkäinen ei tosiaan ollut lainkaan tehtäviensä tasalla, joka on syönyt Virtasen tehojen ohella Chlubnan tehoja.

Mattien lähtö on varmasti selviö, mutta ajankohta ei. JYPillä on ollut tapana tiedottaa aina näin alkuviikosta, joten Mattien lähtö voidaan uutisoida hetkenä minä hyvänsä. Minusta Mattieta kannattaisi peluttaa vielä muutamassa pelissä. Lähinnä näpäytyksenä laiskasti pelanneille Marttiselle ja eritoten käenpoika-Mäenpäälle.
 

kimmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, FC Barcelona
Minä taas toivoisin, että Hauhtosen palattua hän pelaa Sillgrenin ja Tuomo Jääskeläisen kanssa kolmoskentässä.

Ykkösessä viilettäisivät Chlubna-Perrin-Virtanen, kakkosessa Vostrak-Immonen-Pihlman.

Tällä hetkellä näyttää, että Pile olisi vihdoinkin tekemässä sen kaivatun läpimurtonsa. Piste-per-peli tahti melkein menossa...
 

trivekku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, IFK
Viestin lähetti Musta87
Totta, totta. Kyllä ovat oikeaan osuneet pilkkakirveet Mattien kohdalla. Pettymyshän mies on ollut. Itse odotin miehestä nimenomaan yv:n avaajaa, mutta pelkkä pitkä potku ei toki riitä liiga-avainten käteen ojentamiseen. Hylkyyn vaan ja uutta matoa koukkuun, vaikka tuolta P-Amerikan farmeista.

Sarjatason muutos lienee sama, kuin lähtisi Mestiksestä NHL:n, ei yhtään ihme, jollei mies pysynyt vauhdissa mukana. Valtava kulttuurishokki painanee lisäksi.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Viikon Arvaaja...

...tietää kertoa Mattiesta Holtarin suulla: ei jatka joukkueessa, ja antigoonille etsitään uutta pelipaikkaa.

Milläköhän joukkueella olisi tarvetta taitavalle ja hyvin liikkuvalle puolustajalle, jolla on hyvä pelisilmä, mutta Lenni-Kalle Taipaleen fysiikka? Happee?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös