JYP - Ässät La 5.2.2005

  • 12 519
  • 91

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Suunnan olisi käännyttävä, ettei Toivolaa taas harmita kavereiden puolesta. Jostain olisi nyt löydettävä eväitä. Vähemmän kuin kolme pistettä ei riitä, ei niin, että halveksuisin JYPiä, vaan sarjatilanteen tähden. Mikään ei ole vielä taputeltua nyky SM-liigassa, paitsi Pelcansin ja SaiPan jääminen pleijarien ulkopuolelle.

Joukkuetta ei sytytä Korpisalo, eikä ihan joka kerta Willys, penkin takana nyt ainakaan ei ole sytyttäjiä. Kuka sytyttää? Minä laittaisin riskillä Jesseä isompaan rooliin, kovin paljon huonommin kuin vanhat parrat ei pysty juniorikaan pelaamaan, johan sen jopa Mr. MT totesi. Toivottavasti ne ketjumuutokset ovat -kuten joku jo taisi todetakin- isompia, kuin laidanvaihdot.

Nisse vai Lankku, siinä onkin Toivolan pojalle taas pohdittavaa. Eihän Nisse nyt huono ollut Ilvestä vastaan (tämä tosin vain radiosta nähtynä), mutta alkaahan Lankulla nyt olla jo tovi edellisestä koitoksesta. Jos ongelma on ollut vain korvien välissä, luulisi penkkikomennuksen auttaneen, mutta tietysti on sekin mahdollisuus, että yksinkertaisesti ei riitä. Onhan Lankku scoutattu jo sen verran hyvin.


EDIT sanat joka kerta
 
Viimeksi muokattu:

Seppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat ja JYP
JYPpi vie 4-1, uuden sopimuksen tehnyt Immonen tekee 2, Shelley 1 ja Westcott tekee 1.

Ässien ainokaisen tekee tietenkin Tuominen.

Nimimerkki: tietoa on.
 

karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Kyllä se Pasi Nielikäinen ainakin jääkiekko ihmisten keskuudessa tuntuu olevan suosittu pelaaja,kun tässäkin ketjussa hänestä puhutaan enemmän,kuin kenestäkään muusta vaikkei hän edes pelaa huomenna.
Paikalla ollaan huomenna ja padan voittoa tottakai toivotaan ja siihen uskotaan.Toivotaan,että tulee hyvä peli missä tunteetkin hiukan saisivat kuohahtaa.
 

sean

Jäsen
Mielenkiintoista nähdä ex jyppi Jarkko Glad entisellä kotihallissaan. Tarjoisikohan konstaapeli viihdettä hippoksen yleisölle?? Glad vois näyttää "neiti nielikäiselle" miten homma toimii...
 

Jande

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, FC Arsenal
Viestin lähetti Suomi-Salama
Jyväskylän sosiaalipummit kohtaavat kultakypäränsä Jarkko "0+2" Immosen johdolla Porin talousrikolliset. JYPin voitosta pitää huolen poliisi Shelley, sillä virkavalta ei pidä talousrikollisista. Senhän osa porilaisista tietääkin. Vai mitä provoilijat?
...
Tuleekos Porista katsojia paikalle?

Tuo talousrikolliset oli ehkä hieman mauton provo, mutta sallitakoon tässä keskustelussa, vaikka siinä niin kuin muussa esittämässäsi ei ole faktaa pohjalla. Ja Porista tulee väkeä, kuulemma kaksi linja-autollista minäkin mukaanlukien ja meitähän on vaikka mihin tahansa luokkaan sijoitettavaksi.. Juodaan vaikka oluet erätauolla ja ihan mukavissa tunnelmissa, ilman provoilua (OK?). Niin ja minut tunnistaa Ässien sinisestä fleecepaidasta tai Korpisalon pelipaidasta (saas nyt kattoa kumman pistän päälleni) ja luultavasti tummasta villakangastakista, sama pätee muihinkin Jyväskyläläisiin. Ihan mielellään Teihinkin tutustuu.. Taas täytyy lähteä äitien maille katsomaan peliä huomenissa..

Jos ei muuta niin ainakin tiukkaa peliä tässä Karhu pullon kanssa odotellessa. Harmi ettei Nielikäinen huomenna pelaa, sillä jos Jody hänet haluaisi haastaa, uskoisin olevan sellainen puupää että mukaan lähtee.. Tässä iso miinus huomiselle pelille, kaikesta muusta huolimatta... Muut gladiaattorit ratkaiskoot huomisen taiston..
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät & Florida Panthers
Tästä ei osaa sanoa sitten yhtään mitään. Jypillä hurja liito päällä, ja Ässillä meno sarjan häntäpäätä kohden jatkuu. Ennusmerkkien pitäisi olla selvät. Eikö? Jotenkin on vain sellainen kutina, että tasainen peli saataisiin huomiseksi. Ennakkoon näyttää ainakin hyvältä. Halli tulee täyteen, Porista tulee katsojia pari bussilastillista ja lauantai-illan huumaa tiedossa. Toivottavasti kumpikaan ei lähde peruuttelemaan peliin, vaan hyökkäämään, niin yleisökin lähtee mukaan.

Ässien maalivahtivalinta tulee olemaan suht vaikea. Itse laittaisin Lankun maaliin, ja uskon, että niin tekee Toivolakin. Peruuttelemaan ei voida lähteä, se on selvä. Ja antaisi nyt Toivola kerrankin pelata kunnolla fyysistä peliä, kun siihen kerran potentiaali on. Mitä hyötyä on hankkia isoja, fyysisiä pelaajia, jos he eivät saa käyttää avuja hyväkseen? Enintään se, että miestä menee ohi oikealta ja vasemmalta ja punalamppu soi omissa.

Toki tällä tuomarilinjalla tuo fyysisyys on sitten toinen juttu. Mutta Jutia siteeraten: "Kyllä tässä liigassa saa taklata, kunhan taklaa puhtaasti" Eli kädet alhaalla ja varotaan selkääntaklaamisia ja laitataklauksia. Muistatte varmaan mitä saavutettiin Pitsiturnauksesta kovalla fyysisellä pelillä? No joojoo, harkkapelejä, mitä harkkapelejä, mutta kai tajusitte pointin?

Taklauksia peliin perkele! Ja etenkin puhtaita.
Ja ainiin, voitaisiin lopettaa tuo turha provoilu puolin ja toisin. Lapsellista kun tuppaa olemaan. Nautitaan mieluummin jääkiekon hienouksista ja keskitytään peliin, ok?
 

kimmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, FC Barcelona
No kylläpä nähtiin taas kahdenlaisia kommentteja kahdenlaisilta faneilta meikäläisen kirjoitukseen. Nämä kaksi herraa voisivat ottaa The Rockilta oppia ja olla ottamatta aina hernettä nenään pikkuprovosta, joka oli kaikenlisäksi suuremmalta osin asiaakin. The Rockille pinnat kotiin asiallisesta vastauksesta, ja matsin jälkeen todellakin voidaan palata asiaan.

Ja mikä on se paljon puhuttu Ässien "normaali" taso? Sehän on paljon lähempänä tätä tasoa, mitä Ässät on tässä viime aikoina pelannut. Kannattajat saivat alkukauden muutamasta voitosta taas vääriä luuloja. Paluu arkeen ei näytä kaikilta luonnistuvan, kun edelleen odotellaan sitä paluuta "normaali" tasolle. Ehkäpä kannattaisi myöntää parit tosiasiat itselleen...Eikä tuo edellinen ollut provo, vaan asiaa, kuten Ässien otteluohjelmaa taaksepäin selatessa huomataan.

Se säälipleijari viiva näyttää tällä hetkellä Ässien kannalta lähestyvän varsin uhkaavasti. Tai no, sehän on miten sen ottaa.

Normaalipelillä hurrikaanilauma vie huomenna pinnat, sehän on fakta, pelasi Ässät sitten "normaali" -peliään tai ei. Jos JYP taas päättää perseillä, niin edessä on vaikea iltapuhde.

Saas nähdä kuinka äijän käy.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti Jande
Tuo talousrikolliset oli ehkä hieman mauton provo, mutta sallitakoon tässä keskustelussa, vaikka siinä niin kuin muussa esittämässäsi ei ole faktaa pohjalla.

Provoksi ja mahdollisesti perättömäksi puheeksikin sen voi käsittää, jos ajattelee sen tarkoittaneen puhtaasti Porin Ässiä. Yhtä mauton mielestäni kuin nuo puheet sosiaalipummeista. Yhtä vähän totuusperää, jos kyse on pelaajista. Me fanit olemmekin sitten eri asia. Tosin itse en katso olevani sosiaalipummi. Noh, se siitä.

Jos kaljalle meinaat niin ennen peliä on kuulemma happy hour..
 

Jokke

Jäsen
Tällä hetkellä rajusti ylisuorittava JYP voittaa normaalitasollaan pelaavat ässät maalein 5-1.

Toisaalta jos JYPin ylivertainen joukkue lähtee takki auki surkeita Ässiä vastaan niin Ässät voi yltää jopa tasapeliin varsinaisella peliajalla.

:-D

Jos ihan tosissaan pohditaan niin Toivolan pitää ihmeitä saada aikaan ketjumuutoksillaan, jotta edes se säälipiste tulisi hurmoksessa pelaavalta Jypiltä. Veikkaus silti 4-3 jatkoajan jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:

Jande

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, FC Arsenal
Viestin lähetti Suomi-Salama
Provoksi ja mahdollisesti perättömäksi puheeksikin sen voi käsittää, jos ajattelee sen tarkoittaneen puhtaasti Porin Ässiä. Yhtä mauton mielestäni kuin nuo puheet sosiaalipummeista. Yhtä vähän totuusperää, jos kyse on pelaajista. Me fanit olemmekin sitten eri asia. Tosin itse en katso olevani sosiaalipummi. Noh, se siitä.

Jos kaljalle meinaat niin ennen peliä on kuulemma happy hour..

Niin, koitan välttää provoilua ja huhujen välittämistä... Sanoin vain että tuo on pohjatonta, mutta varmasti on moni muukin puhe mitä täällä ketjussa puhutaan, kuka sitten tuosta kaikesta törkystä välittää ja kuka haluaa lukea jotain illan ottelusta? Itse yleensä ohitan kaiken tuon olankohautuksella, nyt taasen tartuin poikkeuksellisesti, kun itsekin tuonne tällä kertaa taas saavun. Edellinen on jostain vuodelta, äsh...jotain, en edes enää muista.. Paikalla olen kun bussi Porista tulee, toivottavasti hauskat tunnit vaan jatkuu..

Nyt täytyy kyllä painua nukkumaan, aikainen herätys ja lähtö edessä..
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Jaa-a, on siellä tiedossa hieno kiekko-ilta hippoksella, no täytyy kompata täältä sudeetista netin ja Tynin välityksellä.

Viimevuosien sattumien kautta näissä jyp-ässät matseissa taitaa olla ihan värinänsä, joten molemmin puolin: nauttikaa siitä, itselle ainakin syntyy lataus, kun ässät tulee vastaan, jostain syystä.

Kaksi varsin tasavahvaa ryhmää siis taistelee lähes toisiaan vastaan ratkaisten sarjasijoitusta toisen eduksi, voisiko sytyttävämpää olla?

Vielä kun tässä taitaa olla tuleva pleijaripari vastakkain, on siinä runkosarjamatsiksi täyteläinen paketti käsillä.

Vielä toki kaikki muuttua voi, mutta jotenkin ihannepari pleijareissa tämä on, jo perinteisesti keskenään rätkyttävät fanit saavat sen mukavan kuohun siihen tasavahvojen joukkueiden kuuman shotin päälle, voi olla, että tarjolla on vielä ikimuistoisa kevät molempiin leireihin.

Tsemppiä molemmille joukkueille ja hyvää peliä katsojille
 

AceOfSpades

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät ja The Pasi + porin muut palloilujoukkueet
Viestin lähetti kimmo

Normaalipelillä hurrikaanilauma vie huomenna pinnat, sehän on fakta, pelasi Ässät sitten "normaali" -peliään tai ei. Jos JYP taas päättää perseillä, niin edessä on vaikea iltapuhde.

Ootko sitä mieltä tosiaan että teidän tapparan farmi joukkue on noin paljon parempi? En ihan noinkaan usko. Mutta näemme huomenna miten käy!
 

kamenski

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ilta alkaa olla...

... ja alkoholia veressä myös, kuten tavallista. Siitä huolimatta, tai ehkäpä siitä johtuen, on aika vuodattaa kyyneliä palstalle. Herneitä saa vetää nenään niin kuin itse lystää, kummalta puolelta aitaa sitten katsookin.

Eli JYP-Ässät kyseessä. Jyväskyläläisten mielestä JYP normaalisuorituksella klaaraa kolme pistettä, Porilaisten mielestä asia on aivan toisinpäin. Eli yhdestä asiasta ollaan samaa mieltä: oma porukka on niin paljon toista kovempi, että normaalisuorituksella, mikä se lie ikinä onkaan, toisella pyyhitään jäätä.

En tajua. Joukkueet ovat muutaman pisteen päässä toisistaan sarjataulukossa. Voitot ovat pelin verran JYPille. Pelejä runkosarjassa enää pornostaran pillunkarvan verran jäljellä. Voisiko mitenkään olla mahdollista, että joukkueiden "pelatessa omalla tasollaan" tänään nähtäisiin tasaväkinen kamppailu, joka ratkeaa joukkueiden päivän kuntoon? Todellakin mielestäni joukkueiden välillä ei ole eroa... juuri mitään, sen verran mitä sarjataulukko näyttää. Peruspeli my ass, peruspelillä molemmat jengit olisivat varmaan kuuden sakissa tällä hetkellä.

Toisinsanoen: tänään voittaa se, kummalla on "hyvä päivä". Jengit ovat aikalailla samaa tasoa molemmilla. Ässillä isompi, rumempi ja fyysisempi jengi, JYPillä nopeampi, (viimeaikoina) tasaisemmin suorittava ja ylipäätään "tasaisempi" jengi (liigan paras nelosketju jne). Ässät on vetänyt viime ajat pitkin paskarantua, JYPillä mennyt paremmin. Ei ole ensimmäinen peli kun JYP on katkaissut vastustajan nihkeämmän kauden. Eikä ensimmäinen kun Ässillä jatkuu paska jakso. Kumpi tahansa voi viedä mutta JYPin voittoon luotan ihan vain sen takia, että Toivola saisi lisää itkettävää. No, senkin takia että voitto on aina mukavampaa kuin häviö.

Sitten muihin asioihin, alkaen case Shelleystä. Ihme itkua ja toisaalta hypetystä. Nielikäinen ei pelaa, sillä hyvä; tappeli ja neitiliigan takia kärsii siitä nyt penaltia. Olisi voinut olla tappelematta tai sitten ei; mitä väliä? Ei varmasti jättänyt tätä peliä väliin Shellyn takia, kuka niin ajatteleekaan tai provoaa tajunnee itsekin kuinka löyhällä pohjalla on. Ja mitä tulee tämän "munapään" telomisiin - huhut ovat huhuja, onko kenellekään esittää jotain faktoja muista kuin Shelleyn tappelurecordista? Pelannut siististi ja omien rajallisten taitojensa mukaisesti SM-liigassa. Kädettömämpi kuin apina, mutta isompi ja painavampi (ja tavallaan taitavampi) kuin moni muu ns. maskimies SM-liigassa. Jotain tuonut JYPin henkisellekin puolelle, mitä tarkkaan ottaen, sitä en tiedä - munaa kuitenkin on koko joukkueella enemmän kuin ennen. Itselle tulee sellainen kutina, että ne ketkä eivät JYPin ja Shelleyn pelejä ole nähneet tai miehen otteita SM-liigassa yleensä, ovat kaikista kärkkäimpiä aukomaan naamaansa. "Shelley hakkaa teiät kaikki", "Shelley on rahantuhlausta", "Shelley on paras koko liigassa", "Shelley on väkivaltanen mulkku joka teloo meitin tyypit mut jos teloo ni me telotaan Immonen", ja niin edelleen ja niin edelleen. Jos räjähtää niin sitten räjähtää, mutta EDELLEEN väitän että tuskin hakkaa ketään halutonta. Kuten esmes. Helenius (joojoo huono provo, mutta eipä Helenius noudattanut omia sääntöjään.)

Ja ihan JanJ:lle erikseen, koska kännipäissäni tartuin provoon: mene vittuun jo. Odottelet jo ensi kautta, joten mene vaikka syömään hiekkaa rannalle koko loppukaudeksi. Et ole minun nähdäkseni tehnyt missään ketjussa muuta kuin provonnut provoamasta päästyästi. Periaatteessahan minun pitäisi ignoreta sut, mutta en pääse yhtään sen vähemmällä koska viesteisiihi yhä vastataan. JYP oli, on, ja tulee olemaan nykyisen valmennuksen alla pieni, vikkelä ja taitava jengi (tyyppiesimerkki Perrin) josta saattaa löytyä, tai sitten ei, yksi tai kaksi hanskaamiseen kykenevää pelaajaa. Tällä kaudella poikkeuksia on jopa kaksi; Westcott ja Shelley, niin eri luokkaa ovatkin, kykenisivät molemmat haastamaan useimmat SM-liigan halukkaat nyrkkeilijät. Tappeluista tuskin olikaan kyse, vaan ylipäänsä fyysisyydestä. Siinä ei pärjätä, yleensä. Se mikä hävitään voimassa, korvataan asenteella. Se mikä hävitään taklauksissa, korjataan sijoittumisella. Ja niinpäispoin. Mikkihiiriä tai ei, tällä, viime, ja sitä edellisellä kaudella on JYPillä kulkenut paremmin kuin Ässillä.

PS. JYP ka. 184cm/85.8kg, Ässät ka. 183.6cm/88.1kg. Vitunmoinen ero, noin niinkuin koossa. Kai se on harhaa.

Lupaan tulla moikkaamaan jotain Ässäpaitaista pelissä. Jos se katsoo mua pahasti, meen ensin vessaan ja sitten Jatkoaikaan itkemään että on ne Ässäfanit perseestä.
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
USÄ saapuu Jyväskylään

Eilen Hifk - Pelicans pelin tsekkiläinen erotuomari ei nyt ainakaan minun silmiini mitenkään erityisesti erottunut toiminnaltaan. Otti selvät jäähy pois ja ei noita turhia tullut annettua. Hipaisuista ei mennyt halpaan vaikka pääty huusi. Tosin ei ollut mikään kuuma peli, mutta ihan hyvän kuvan antoi toiminnasta.

Jande. Olisi hieno tavata. Tuopitellaan. Olen autolla, mutta kyllä sitä nyt yhden ottaa. Yritän tunnistaa tuntomerkeistä. Olen se kaveri joka on tyhmän näköinen ja pitää lippistä päässä.

Edit: USÄ saapuu paikalle 7 hengen voimin.
 

Nahkaparturi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiseeraan TuToa
Ässien syyskaudella hankkima 'turvapuskuri' alkaa pikapuoliin olla lytyssä. Parempi kuitenkin näin kuin että mahtava tappioputki olisi iskenyt heti alkukauteen. Ässät kulkee nyt siellä missä Jyp muutama viikko sitten. Peli on niin totaalisen takalukossa, että vaikea on uskoa pisteeseenkään tänään - etenkin kun Jyp tuntuu olevan mukavassa liidossa.

Pari maalia padalle ekaan erään ja oma pää puhtaana, niin iltapuhteesta voisi olla jotain kotiin vietävää. Nissisen laittaisin maaliin.

Tämä 'pakkovoitto', niin kulunut sanonta kuin onkin, olisi tänään saatava. Ei Tappara ja Blues voi loputtomiin Ässiä auttaa.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Viestin lähetti Pêr un pugno di dolari
Toki tällä tuomarilinjalla tuo fyysisyys on sitten toinen juttu.

Voi tietysti olla, ettei HIFK:n ja Pelsujen eilinen peli ollut mitään taklausten/fyysisen pelin juhlaa, mutta ei tullut Mr. Jonakilta paljoa jäähyjäkään. Luottavaisin mielin voi lähteä peliä seuraamaan, onhan nuo vierailevat tähdet nyt melko hyvin onnistuneet.

Pata voittoon!!
 

The Hawks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, FC Jazz, SBS Masku
JYP-Ässät matsiketjuja on kyllä kiva seurata. Yleensä hyvän aloitusviestin jälkeen joku koittaa vielä kirjoittaa hieman asiaa, mutta sitten alkaa tulla tätä b-luokan provoa ja ketju karkaa hanskasta. Matsin ajaksi tilanne taas normalisoituu. Sen jälkeen riippuen lopputuloksesta, provoilu jatkuu kunnes ketju lukitaan. Eiköhän nuo talousrikollis - ja sosiaalipummi heitot ole ihan yhtä mauttomia. Tarkoitetaanko muuten sosiaalipummeilla JYP:n faneja vai joukkuetta? Faneissa niitä voi ollakin, mutta enpä usko että joukkueessa on ainuttakaan. Talousrikollisilla taas tarkoitetaan varmaankin Ässien joukkuetta, tosin siinä eikä sen johdossakaan ei taida yhtään sellaista olla.. JanJ: Maiharit maksaa aika paljon, voi olla että toimeentulotuki ei riitä niiden ostoon. Tai ainakin kun itse ostin työkengiksi sellaiset niin olivat suht hintavat. Noh, se siitä.

Tärkeä peli tulossa Ässille. Jotenkin perus pessimismi on taas vallannut mielen, en jaksa uskoa että pojoja Poriin lähtee. Immonen ja Virtanen juhlistavat uusia soppareitaan tekemällä pari pistettä per naama. Paljon kai riippuu siitä millaisen lähdön Ässät otteluun saa. Jos taululla on ekan kympin jälkeen 0-2 ja maalivahtikin mahdollisesti vaihdettu, niin ei hyvältä näytä.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti The Hawks
Talousrikollisilla taas tarkoitetaan varmaankin Ässien joukkuetta, tosin siinä eikä sen johdossakaan ei taida yhtään sellaista olla..

Niin, olisi kaiketi pitänyt osoittaa oma kirjoitus suoraan kohteeseensa, ettei jäisi tulkinnanvaraa tai jättää kokonaan kirjoittamatta. Älä provosoidu, jos sinua provosoidaan, sanoi Mannerheim. Sanon kuitenkin näin, että provotkoon se, joka katsoo itsellään olevan katetta siihen. Joka tietää, että oma pesä on puhdas. Toisaalta sellaisen on sitten helppo puolustaakin itseään. Mutta tuollainen jatkuva suunsoitto ei ole kyllä mistään kotoisin, mitä muutama nimeltämainitsematon nimimerkki tuntuu työkseen harrastavan. Pieni ansiokas nälviminen kuuluu toki aina asiaan, kun suurista tunteista on kysymys. Ja jääkiekkohan aiheuttaa niitä.

Nyt aamulla odotukset peliä kohtaan ovat kenties vieläkin korkeammalla kuin eilen illalla. Väkeä on todennäköisesti halli (lähes) täynnä ja tunnelma sen mukainen. Jos joukkueet pelaavat tasollaan, kamppailustakin on lupa odottaa hyvää. Mutta viime aikojen kuntopuntarit huomioiden JYP on ennakkosuosikki. Paikalle saapuvia porilaisia kehotan seuraamaan JYP:stä erityisesti herroja Westcott, Uhlbäck ja Shelley. Kaikki omalla tavallaan liekeissä.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
JYP tänään

Tommi Nikkilä, Maalivahti
Sinuhe Wallinheimo, Maalivahti AK

1. kenttä
Tommi Kovanen, Vasen puolustaja AK
Duvie Westcott, Oikea puolustaja AK

Jody Shelley, Vasen laitahyökkääjä AK
Janne Hauhtonen, Keskushyökkääjä AK
Tuomas Mikkonen, Oikea laitahyökkääjä AK

2. kenttä
Jari Korhonen, Vasen puolustaja
Petri Virolainen, Oikea puolustaja

Jaakko Uhlbäck, Vasen laitahyökkääjä
Jarkko Immonen, Keskushyökkääjä
Antti Virtanen, Oikea laitahyökkääjä

3. kenttä

Jyri Marttinen, Vasen puolustaja
Miika Huczkowski, Oikea puolustaja

Jari Jääskeläinen, Vasen laitahyökkääjä
Juha-Pekka Hytönen, Keskushyökkääjä
Ilari Filppula, Oikea laitahyökkääjä

4. kenttä
Carlo Grünn, Vasen laitahyökkääjä
Arsi Piispanen, Keskushyökkääjä
Ossi Louhivaara, Oikea laitahyökkääjä

Pää- ja linjatuomarit:
Peter Jonak, Päätuomari
Antti Aarvala, Linjatuomari
Jussi Terho, Linjatuomari

Todellinen ryminäketju meillä nimellisenä ykkösenä. Takaa löytyy JYPin tämän hetken kovin pakkipari (ei, en minä) Kovanen-Westcott. Poissa Steve Martins jonkin syyn takia. Mikkonen palaa kokoonpanoon vaikka ei vielä pitänyt. Ilmeisesti Steven poissaolo pakotti ottamaan pienen riskin.
 
Viimeksi muokattu:

AceOfSpades

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät ja The Pasi + porin muut palloilujoukkueet
Kokoonpano

Ässät tänään:

Maalivahdit
30 Nissinen Tuomas, Maalivahti AK
40 Tåg Marko, Maalivahti

1. kenttä
23 Sorokins Olegs, Vasen puolustaja AK
36 Glad Jarkko, Oikea puolustaja AK
22 Virkkunen Teemu, Vasen laitahyökkääjä AK
31 Uusikartano Aki, Keskushyökkääjä AK
17 Korpisalo Jari, Oikea laitahyökkääjä AK

2. kenttä
6 Peltonen Pasi, Vasen puolustaja
55 Levokari Pauli, Oikea puolustaja
21 Kivenmäki Marko, Vasen laitahyökkääjä
29 Williams Jason, Keskushyökkääjä
19 Tuominen Pasi, Oikea laitahyökkääjä

3. kenttä
33 Pentikäinen Atte, Vasen puolustaja
78 Saarinen Jesse, Oikea puolustaja
18 Joensuu Jesse, Vasen laitahyökkääjä
11 Niemi Mika, Keskushyökkääjä
9 Wesslin Samu, Oikea laitahyökkääjä

4. kenttä
14 Rontti Mika, Vasen puolustaja
10 Toivonen Marko, Oikea puolustaja
37 Kiilholma Juha, Vasen laitahyökkääjä
7 Classen Greg, Keskushyökkääjä
8 Kuusela Kristian, Oikea laitahyökkääjä

Jaaha, missä on Scotty? Ja on pistetty näköjään Mave Willyn rinnalle...
 
Re: USÄ saapuu Jyväskylään

Viestin lähetti kapa76
Olen se kaveri joka on tyhmän näköinen ja pitää lippistä päässä.

Pub-Siniviivasta ei tätä kaveria ihan heti tunnista, tai sitten saat nykiä jokaista hihasta. Terveisiä vaan sinne Vaajakosken suuntaan.

Mutta itse ottelusta: JYP-Ässät tulee taas kerran olemaan kiekkokliseenä ilmaistuna "tasainen vääntö", eli en usko, että porilaiset nyt pahasti häviävät nykäskylässä. Aloittavat maalivahdit ovat järjen mukaan Wallinheimo ja Nissinen, mutta eivät nämä ole kiveen hakattuja totuuksia. Pieni epäilys näes on takaraivossa, että JYP:n maalille luisteleekin "Nikke" Nikkilä.

Jäällä seurattavaa on lähinnä tuttu JYP:n ykköskenttä, Shelleyn pyöriminen ja uhittelu ja Ässistä.. umm.. Jarkko Glad? Aki Heino sai valitettavasti lähteä Porista, joten kentällä ei nähdä kaikkien aikojen liigaparia Heino - Toivonen, jonka kauden ennustusketjussa joku ennusti jopa dominoimaan liigaa..

Itse tulosko? Jotain suuntaan JYP 4,3 - Ässät 3,2.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Olihan niitä sitten muutoksia. Eniten pisti silmään se, että Toivola on vihdoin ottanut 8 pakkia mukaan leikkiin. Olisiko ensimmäinen kerta tällä kaudella?

Jessekin pääsi edes kolmoseen, sinänsä toivon, että tuo yhdistelmä Joensuu-Niemi-Wesslin saisivat jotain aikaiseksi. Ei ole Wesslin liikaa tehoillut ottaen huomioon parhaat kaudet.

Toivottavasti tehdyt muutokset saavat joukkueen heräämään, illallahan tuo nähdään.
 
Heräämisen paikka tosiaan Patapaidoilla on. Sen verran hengetön oli esitys kotikentällä Ilvestä vastaan. Ketjumuutoksia on onneksi tullut. Toivottavasti homma toimisi.
Materiaaliltaan Jyp ja Ässät on kaikki pelaajat yhteensummattuna melkoisen tasainen. Tästä voi vetää päätöksen, että ylivoimalla on suuri osuus illan kamppailun ratkaisussa. Tässä asiassa Jyp lienee voittaja. Ässien ylivoimaan toivoisi paljon muutoksia, eli vaikkapa maaleja. Taistelua nyt ainakin kentälle kaipaisi. Ei ultrapassiivista vierasjoukkuetta. Toivottavasti on hyvätasoinen peli ja Ässät voittaa. Pahoin pelkään kuitenkin muuta.
 

Miksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Viestin lähetti peruspata

Jessekin pääsi edes kolmoseen, sinänsä toivon, että tuo yhdistelmä Joensuu-Niemi-Wesslin saisivat jotain aikaiseksi. Ei ole Wesslin liikaa tehoillut ottaen huomioon parhaat kaudet.

Toivottavasti tehdyt muutokset saavat joukkueen heräämään, illallahan tuo nähdään.

Jesse pääsi kolmoseen? Todennäköisesti "kolmosketju" tulee saamaan vähiten peliaikaa. Olisi voinut kokeilla Jesseä Kiilholman paikalla. Positiivista kuitenkin, että muutoksia vihdoin tuli kokoonpanoon.
 

tiikeri

Jäsen
Erittäin mielenkiintoinen peli luvassa.

JYP lähtee peliin lievähkönä ennakkosuosikkina, joka tunnetusti sopii joukkueelle enemmän kuin huonosti. Wallinheimo jatkaa hieman yllättäen maalilla, mutta en toki pistä asiaa pahakseni. Sinkku on kuitenkin perusvarma torjuja, jonka taso ei juurikaan heittele, kun taas Nikkilästä ei koskaan tiedä sattuuko kohdalle se unelma- vai täydellinen hasardipäivä. Ässilläkin on varmasti kova raivo katkaista tappioputkensa ja maksella kalavelkoja edellisestä Jyväskylän reissusta. Nissinen aloittaa ilmeisesti patapaitojen maalin suulla, joka itselleni ainakin on yllätys. Ainiin, mukavaa nähdä myös ylikonstaapeli Jakke Glad pitkästä aikaa Hippoksella. Welcome back!

Eiköhän hallikin ole ääriään myöten täynnä ja Poristakin kuulemma tulossa väkeä paikalle. Muistakaa sitten käyttätyä asiallisesti, ettei tarvitse alkaa toimenpiteisiin. Toivotaan että kansa myös saa tänään rahoilleen vastinetta (ylilyöntejä ja maaleja kiitos).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös