Juuso ”Kukko” Pärssinen

  • 16 537
  • 58

Vogoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, NHL
TNF:ssa Janne Kekäläinen hehkutti Juuso Pärsissistä ennen yhtäkään NHL-ottelua. En sanatarkalleen muista mitä sanoi, mutta oli erittäin tyytyväinen ja samoin oli David Poile. Kekäläinen kehui Pärssistä hyväksi joukkuepelaajaksi ja hyväksi persoonaksi. Pärssinen on todellinen loppupään varaus. Kahdeksanneksi viimeinen.
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Eka kosketus Pärssisestä helmikuulta 2020, kun pelasi Lukko vastaan Raumalla. Itseasiassa 1.2. eli 19-v syntymäpäivänään. Pärssinen pelasi usein Danforthia vastaan ja oli oikeastaan Tepsin (Liigan?) ainoa joka pystyi mätsäämään JD:lle, eli pystyi puolustamaan läheltä ja sai pidettyä miehen kurissa. No yhden maalin teki JD. Ajattelin jo silloin että on big steal seiskakierroksen varaukseksi.
Eli minä tiesin tämän.
Itsehän tiesin jo 2000-luvun alussa, kun Timo karvasi Karjala-turnauksessa Tshekin maalin takaa pakilta kiekon ja pyörähti maalin eteen ja teki maalin, että kyllä tämän pelurin pojasta tulee änäriin tekijämies.

On kyllä ennakkoluulottomasti hypännyt ykköskentän keskelle. Ei oikein mitään tietoa ollut Pärssisestä ennen tätä kautta, muuta kuin että ilmeisen hyvin pelasi TPS:ssä.
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Moderaattorit voisi olla taas hereillä ja vaihtaa ketjun otsakkeen muotoon Juuso "Cock" Pärssinen.
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
TNF:ssa Janne Kekäläinen hehkutti Juuso Pärsissistä ennen yhtäkään NHL-ottelua. En sanatarkalleen muista mitä sanoi, mutta oli erittäin tyytyväinen ja samoin oli David Poile. Kekäläinen kehui Pärssistä hyväksi joukkuepelaajaksi ja hyväksi persoonaksi. Pärssinen on todellinen loppupään varaus. Kahdeksanneksi viimeinen.

Tarina meni muistaakseni niin että Prahassa Poile oli tullut Kekäläiselle sanomaan jotenkin näin: "Tiedäthän kuinka hyvä pelaaja Pärssinen on". Kekäläinen oli vastannut että tiedän ja samalla hämmästellyt että vanhan liiton GM harvoin tulee tarinoimaan yksittäisistä pelaajista.
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Tarina meni muistaakseni niin että Prahassa Poile oli tullut Kekäläiselle sanomaan jotenkin näin: "Tiedäthän kuinka hyvä pelaaja Pärssinen on". Kekäläinen oli vastannut että tiedän ja samalla hämmästellyt että vanhan liiton GM harvoin tulee tarinoimaan yksittäisistä pelaajista.
Tuskin mustan "kukon" liito jatkuu samalla PPG:llä mutta onhan saatanan jämäkkä startti ollu.
 

RockTheRink

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NHL
Itsehän tiesin jo 2000-luvun alussa, kun Timo karvasi Karjala-turnauksessa Tshekin maalin takaa pakilta kiekon ja pyörähti maalin eteen ja teki maalin, että kyllä tämän pelurin pojasta tulee änäriin tekijämies.

Muistelin, että tämä tapahtui Saksan MM-kisoissa 2001 ja vastassa oli Slovakia? Mutta hieno punnerrusmaali se jokatapauksessa oli, kunnon tahtomaali! Harmitti, kun Timo Pärssinen ei Anaheimissa päässyt lentoon, pienimuotoinen fani olin tuohon aikaan eikä vähiten Teletappi-ketjun ansiosta.
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Muistelin, että tämä tapahtui Saksan MM-kisoissa 2001 ja vastassa oli Slovakia? Mutta hieno punnerrusmaali se jokatapauksessa oli, kunnon tahtomaali! Harmitti, kun Timo Pärssinen ei Anaheimissa päässyt lentoon, pienimuotoinen fani olin tuohon aikaan eikä vähiten Teletappi-ketjun ansiosta.
Saattoi tehdä sielläkin. Muistan vaan jonkun EHT-turnauksen, kun asuin Mikkelissä ja on jäänyt elävästi tuommoinen punnertaminen mieleen. On varmaan Pärssinen karvannut useamminkin tuollalailla.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Muistelin, että tämä tapahtui Saksan MM-kisoissa 2001 ja vastassa oli Slovakia? Mutta hieno punnerrusmaali se jokatapauksessa oli, kunnon tahtomaali! Harmitti, kun Timo Pärssinen ei Anaheimissa päässyt lentoon, pienimuotoinen fani olin tuohon aikaan eikä vähiten Teletappi-ketjun ansiosta.
Joo itekin muistan tuon. Pyöri pitkään silloin highlighteissakin, ellei peräti koko turnauksen ajan.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vielä on pojalla pirusti matkaa isänsä urotekoihin ja tehoihin suurimmassa ja kauneimmassa, mutta NHL:n puolella alku on ollut juuri niin hieno ja toki hienompikin kuin olisi uskaltanut toivoa.

Todella kiva nähdä tällainen alku Pärssiseltä ja siellä on Tolvaset ja kumppanit ihmeissään, että noinko helppoa se on.

Pärssisen tekeminen nuorten maajoukkueessa ja Liigassa oli sen näköistä, että pisti isosti silmään ja usko olikin että NHL-mies tästä vielä tulee mutta alku kuitenkin lyönyt vähän puulla päähän.

Tätä lisää, paina poika paina!
 
Suosikkijoukkue
KK
Onko Calder jo jaettu? Taitaa se olla, kun Maccelli keikkuu tulokaspörssin kärjessä 10 pisteellä, mutta eiköhän Kukko ota oman paikkansa ennen pitkää.
Johan. Voiko Calderista tulla kahden suomalaisen kilpailu. Jotenkin uskon, että pitkässä juoksussa joka siis on NhL:n runkosarja, tulee Pärssinen pelatessaan Nääsvillen ykkösessä ohittamaan Maccellin heittämällä eikä siihen mene edes kauaa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Pärssinen on kyllä hienoja junnuja joita arvostan. Laittoi kaikkensa viime kaudella finaaleissa Tapparaa vastaan ja TPS:n mestaruus kusi täysin siihen, ettei joukkueeseen oltu saatu rakennettua legittiä Middle6-osastoa. Tuo materiaali floppasi täysin, ei Pärssisen johtama ykköskenttä. Nuo jannut oli timanttia.

2019 draftssakin muistan huutaneeni ääneen, kun Detroit skippasi miehen 6.kiekalla, varaamalla ruotsi-pakki Gustav Berglundin (bust) ja sitten 7.kiepillä maalivahti Carter Gylanderin (ehkä joku mahdollisuus vielä vanhoilla päivillä). Vittu että vitutti. Juuso oli siellä, mutta kun ei ymmärretty, sentteripula vielä suurin joukkueen rakentamisessa.

En nyt muista missä olin Pärssinen nähnyt ennen draftia, mutta kyllä siinä todella mainion ja röyhkeän sentterin potentiaali haisi pitkälle. Juuri kuin isänsä poika, pysyy kiekossa ja ratkoo itse tai sitten pistää bravuurisyötön läheltä vieruskaverille, totaalisen voittavaa kiekkoa. Kaikki tapahtuu jotenkin niin saatanan nopeasti. Tulevaisuutta.

Taisinkohan jo neloskiekalta eteenpäin tuota huutaa. En tiedä, ei pidä muistella liikaa. Mutta joo, edelleen muistan että vitutti, Elmer Söderblom tuli samasta draftista alakierroksella, että ehkä siinä oli jos sitä tuuria tarpeeksi. Kohta on muuten Nashville-Detroit, jossa muutamat 2019 varaukset pääsee kohtaamaan.
 
Viimeksi muokattu:

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Liitteet

  • 20221119_073305.jpg
    20221119_073305.jpg
    48,8 KB · kertaa luettu: 438

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuskin Pärssisen lento näin kovana koko kautta kestää, mutta toivottavasti saa jatkossakin vastuuta ja pääsee näyttämään taitojaan. Viimeisen kahden kauden aikana kehitys on näyttänyt siltä, että miehestä tulee NHL-pelaaja ennemmin tai myöhemmin. Positiivinen yllätys silti se, kuinka hyvältä tekeminen on näyttänyt jo ensimmäisellä kaudella harjoituspeleissä sekä varsinkin tosipeleissä.

Hiukan myhäillen silti odottelen, milloin myös Ruskon leijona päästetään showssa irti. Viime kauden liigan ratkaisupeleissä Nurmi oli ajoittain täysin pitelemätön, eikä harjoituskaudella tai AHL:ssä ole tainnut paljon Pärssisestä jäädä. Toki vanhempana pelaajana, laiturina ja UFA-arpana Nurmen potentiaali tai kiinnostus sen realisoimiseen seuran puolelta on Pärssistä pienempi, mutta itse uskon, että hänestäkin voi tulla vielä käyttökelpoinen NHL-pelaaja. Ja vaikka Nurmella ei tuloskenttiin riittäisikään, hänellä on tuolla koolla ja taidolla kaikki mahdollisuudet tehdä ns. joelarmiat ja mukautua myös alempien kenttien rooliin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pärssinen on lennellyt vähän tutkan alla sensaatiomaisen alun jälkeen. Sen mitä Pärssisen pelejä olen katsonut niin pelin taso ei ole mielestäni missään kohtaa juurikaan notkahtanut. Luotettavaa kahden suunnan peliä, hyvää kiekossa pysymistä ja jämäkkää kamppailupelaamista. Nyt alkanut taas saamaan pisteitä tilille pienen kuivan kauden jälkeen. Viimeiseen 10 peliin 7 syöttöä.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Jos hän saa jatkaa ykkösketjussa, pisteitä olisi vähän pakko tullakin. Ei siellä kauaa 0+0-lukuja katsella. Yllättävän hyvin on kyllä päässyt kuvioihin.
 

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Täysin highlightien varassa, mutta nyt kun noita pisteitä alkoi taas tulemaan, niin näytti pyörivän Forsbergin kanssa kentällä? Katsoin pelejä hiljaisemmalla kaudella ja pelasi jossain kolmosketjussa.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Hämmentävän kovaa tahtia Pärssinen iskee pisteitä. On varmaan se tämän kauden suomalaisyllättäjä, ainakin minulle. Maccelli iski kanssa hyvään tahtiin pisteitä, mutta häneltä sitä osasi enemmän odottaa, koska hän oli pelannut niin lupaavasti AHL:ssä aiemman kauden. Vielä kun Pärssinen vetää joukkueen ykkösketjun sentterinä hoitaen hyvin myös sentterin tehtävät hyvin, niin olen kyllä yllättynyt siitä miten Pärssinen on ottanut koko homman haltuun.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Hämmentävän kovaa tahtia Pärssinen iskee pisteitä. On varmaan se tämän kauden suomalaisyllättäjä, ainakin minulle. Maccelli iski kanssa hyvään tahtiin pisteitä, mutta häneltä sitä osasi enemmän odottaa, koska hän oli pelannut niin lupaavasti AHL:ssä aiemman kauden. Vielä kun Pärssinen vetää joukkueen ykkösketjun sentterinä hoitaen hyvin myös sentterin tehtävät hyvin, niin olen kyllä yllättynyt siitä miten Pärssinen on ottanut koko homman haltuun.
Joistain pelaajista vain näkee jo Liigan askissa, että on potentiaalia pelata ja breikata nopeasti NHL:ssä. Pärssinen oli näitä tyyppejä asenteeltaan, pelitaidoiltaan ja -tyyliltään sekä fyysisiltä avuiltaan. Toki on oltava tuuriakin matkassa, että ei joudu aluksi farmin puolelle vaan saa kunnon näyttöpaikan ylhäällä ja käyttää sen heti hyväkseen. Hieno juttu, että näitä nuoria kavereita pääsee vakiorooliin NHL:ssä heti ensimmäisellä pelikaudella, tekee hyvää Suomi kiekolle.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Pärssiselle viime yönä voittomaali. Pisteputki on nyt 7 pelin mittainen (tehot 2+7) ja sillä jaetaan Predatorsin tulokaspelaajien pisteputkiennätystä yhdessä Filip Forsbergin kanssa.

Ihme putkissa menee tuo tehoilu, kun onnistui pelaamaan välissä 12 matsia putkeen ilman pisteitä. Ja ekaan neljään peliin teki 5 pinnaa.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Ihme putkissa menee tuo tehoilu, kun onnistui pelaamaan välissä 12 matsia putkeen ilman pisteitä. Ja ekaan neljään peliin teki 5 pinnaa.

Tämä on kyllä vähän yllättävää, joskin muistaakseni tuossa 12 matsin putkessa Pärssinen pelasi alaketjuissa enemmän ja viime aikoina hän on pelannut Forsbergin kanssa. Pärssisen peliaika on kuitenkin ollut koko kauden aika korkea. Itseasiassa viime yön 11:11 oli hänen kautensa toiseksi pienin minuuttimäärä. Kauden peliajan keskiarvo on noin vartti per peli.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös