Mainos

Juuse Saros – ensimmäinen kahdeksankertainen Vezina Trophyn voittaja?

  • 100 522
  • 218

oxymoron

Jäsen
Näitä välismieskäsittelyyn hakeutumisiahan on joka vuosi. Sillä saa heti tarkan deadlinen ja Predatorsin osalta onko Grimaldi ainoa pitkään aikaan, jonka kanssa ei ole saatu sopparia aikaiseksi ennen itse välimieskäsittelyä. Saros oli kuitenkin vasta tällä kaudella selkeä ykkösvahti ja hyvää kokonaistulosta varjostaa heikko alkukausi. Molemmilla puolilla on varmasti hyviä perusteluita omien numeroidensa tueksi. Joukkue ei kuitenkaan halua viedä tätä välimieskäsittelyyn asti, koska vuoden soppari tosiaan veisi Saroksen ensi kesänä vapaaksi agentiksi.

Askarov on jokusen vuoden päästä vasta backup-roolissa tulokassopparilla ja silloinkin hänen täytyy voittaa tuo aloittavan maalivahdin paikka. Ingramin tilanne näyttää erittäin kyseenalaiselta ja Colorado maksoi Kuemperista kovan hinnan, joten Saroksella on siinä hieman vipua, että markkinoilta on aika haastava tehtävä hakea korvaajaa tai sitten siitä joutuu maksamaan ison hinnan. Viiden vuoden diili jossain viiden miltsin hujakoilla tuo Sarokselle hyvät rahat nyt ja jättää tilaa vielä yhdelle isolle sopparille. Voihan se olla, ettei Askarovin ura koskaan aukeakaan änärin puolella tai lyökin läpi paljon odotettua myöhemmin syystä tai toisesta.
 
Nashville tulee tarvitsemaan hyvää ykkösmolaria ainakin seuraavat 4-5 kautta ennen Askarovia. Pitäisin todella erikoisena mikäli päätyisivät siihen, että Saros ei ole oikea mies tuohon hommaan. Joku 5-vuotinen sopimus sieltä tulee, uskokaa vaan.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Noinhan se kaiken järjen ja logiikan mukaan menee. Siksi musta on outoa, ettei sitä sopimusta ole jo hierottu valmiiksi. Oikeastaan vielä oudompaa on, ettei Preds ole tarjonnut sitä pidempää sopparia jo heti alkuun. Juusen lähtöhän olisi suoranainen katastrofi, perustelut edellisissä viesteissä. Ymmärtäisin, jos kinattaisiin rahasta.
 
oxymoron

Jäsen
Kuuleminen 18.8.

Voi olla, että olen missannut jotain, mutta en ole kuullut muuta kuin spekulointia siitä, ettei Preds olisi tarjoamassa pitkää sopimusta. Rahastahan tuossa varmaan nyt puhutaan ellei Juuse vaadi jotain 8 vuotista sopparia. Luulisin, että Juusen leiri yrittää repiä kaiken irti kokonaisuutena huippukaudeksi kääntyneen tynkäkauden jälkeen, kun taas joukkue ehkä näkee otannan ykkösveskarina ja päävastuunkantajana liian pienenä.

Fabbro, joka oli myös hakeutunut välimieskäsittelyyn, kiinnitettiin eilen. Eiköhän tuo Saroksenkin soppari tule sieltä pian.
 
ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Jos tarvitsette vedonlyontivihjettä niin 5x5,5 tulee olemaan sopimus. Pääsee Juusekin maistamaan vihdoin multimiljonäärin elämää 26-vuotiaana.

Näytöt NHL:stä on loistavat jo viiden kauden ajalta.
 
Falcon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos tarvitsette vedonlyontivihjettä niin 5x5,5 tulee olemaan sopimus. Pääsee Juusekin maistamaan vihdoin multimiljonäärin elämää 26-vuotiaana.

Näytöt NHL:stä on loistavat jo viiden kauden ajalta.

Tuo voi olla hyvinkin realistinen ja Juuse on jo nyt heittämällä NHL:n parhaita maalivahteja. Huippu maalivahtia ei halvalla saa.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Näemmä tuota 5-vuotista veikkaltiin vahvasti, mutta 4-vuotinen tuli. Ilmeisesti tämä "Poile haluaa lyhyempää lappua" kertoo tuosta Askarovin tuloaikataulusta. ELC rytmittyy Saros-lappuun nähden hyvin vuoden tai kahden päästä.
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jos tarvitsette vedonlyontivihjettä niin 5x5,5 tulee olemaan sopimus. Pääsee Juusekin maistamaan vihdoin multimiljonäärin elämää 26-vuotiaana.

Näytöt NHL:stä on loistavat jo viiden kauden ajalta.

Hävisin koko omaisuuteni sun takia, kiitti. Eli 4x5 se nyt ilmeisesti oli se Juusen soppari. Voi köyhää Juuse-raukkaa, miten se nyt pärjää.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Ihan kohtuu hyvä soppari noin joukkueen kannalta. Kauhian halvalta tuo tuntuu.
 
Hävisin koko omaisuuteni sun takia, kiitti. Eli 4x5 se nyt ilmeisesti oli se Juusen soppari. Voi köyhää Juuse-raukkaa, miten se nyt pärjää.

Ei vaan voi köyhää FASlasta, joka hävisi koko omaisuutensa onnettoman vetovihjeen seurauksena. Sori offtopic. Ja onnittelut Juuselle. Neljän vuoden päästä voi sitten rahastaa kunnolla.
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Nykytrendin mukaan (mahdollisesti-) Juusella hakusessa joku 6x5’m ja Predsillä tarjolla 4x5’m => syntynee 4x6’m tai 5x5,5’m?
Noh, ei tiennyt ukko taaskaan mistään mitään, 4x5’m ja UFA’na parhaassa iässä ulos tekemään seuraavaa sopparia…
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Hienoa Saros! Suhteellisen halvalla lähti, mutta eiköhän tuollakin liksalla toimeen tule muutaman vuoden. Predatorsilla edelleen luotettava, voittava maalivahti, joka pelaa logolle.
 
olleby

Jäsen
Kyllähän tuo sopimus ihan hyvä on, Tennesseessä kun tuo verotus on yhtä alhaista kuin Floridassa tai Texasissa. 5 miljoonaa kaudesta taas esim. Montrealissa olisi jo aika paljon vähemmän takataskuun.
 
Aake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta 1983, HJK
Ihan ok tuo on minusta. Urheilullisesti ja henkisesti on parempi pelata hyvin vähän halvemmalla ja lyhyemmällä sopimuksella kuin että olet sopimuksinesi jengin riippakivi ja jokainen toimittajan tekemä juttu käsittelee miten täytät koko captilan ja miten sinusta ei päästä eroon. Lisäksi jos organisaatio pystyy sitomaan avainpelaajiaan maltillisilla sopimuksilla niin seuraa usein menestystä. (Tiedän toki että Nashvillessä on pari ukkoa aika pahoilla sopimuksilla).

Tämän sanottuani tiedän kyllä kumpaan itse laittaisin nimeni jos työnantaja tarjoaisi minulle 8×7 miljoonaa tai vaihtoehtoisesti 4×5 ;)
 
Falcon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan hyvä sopimus, enemmänkin olisi Juuselle voinut kyllä maksaa esim.Shesterkin saa Rangersissa enemmän palkkaa kuin Saros ja ei ole yhtä hyvä maalivahti ja NHL tasolla hyvin kokematon.
 
oxymoron

Jäsen
Saros olisi ollut UFA jo ensi kesästä alkaen, joten lyhyt "show me" diili olisi voinut koitua Predatorsin kohtaloksi, jos Juuse olisi päättänyt lähteä hakemaan sitä isointa tiliä. Saroksella on lisäksi alla vain yksi kausi ykkösveskarina ja sekin alkoi aika surkeasti (kuten pari muutakin kautta), joten kyky suoriutua tasaisesti edes lähellä tuota kevään huipputasolla ei ole mikään perusteeton kysymysmerkki.

Medium risk - high reward

Juuse on osoittanut, että pärjää änärissä ainakin rajatussa roolissa. Nykyisellä cap-tilanteella viis miltsiä ei ole maailmanloppu vaikkei pelissä riittäisikään tasaisuutta lukeutuakseen huippuveskaksi. Sit taas jos Saros on tasaisesti lähempänä tuota kevään tasoa, niin joukkue saa halvalla huippumaalivahdin.
 
Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Älyttömän halpa sopimus kun tollaiset rahat saa jo 1B maalivahdit. Kummalliset olleet maalivahtimarkkinat kun Leafs ja Hurricanes vaihtovat arvat, Bernier käytti hävyttömät valokuvansa, Fleury annettiin pois, Kuemperista maksettiin kova hinta, Nedeljkovic annettiin Wingseille ja mitä näitä muita olikaan. Melkein hauskaa, että kaiken tämän sekasorron aikana Oilers jatkaa samalla kaksikolla.
 
Saros olisi ollut UFA jo ensi kesästä alkaen, joten lyhyt "show me" diili olisi voinut koitua Predatorsin kohtaloksi, jos Juuse olisi päättänyt lähteä hakemaan sitä isointa tiliä. Saroksella on lisäksi alla vain yksi kausi ykkösveskarina ja sekin alkoi aika surkeasti (kuten pari muutakin kautta), joten kyky suoriutua tasaisesti edes lähellä tuota kevään huipputasolla ei ole mikään perusteeton kysymysmerkki.

Medium risk - high reward

Juuse on osoittanut, että pärjää änärissä ainakin rajatussa roolissa. Nykyisellä cap-tilanteella viis miltsiä ei ole maailmanloppu vaikkei pelissä riittäisikään tasaisuutta lukeutuakseen huippuveskaksi. Sit taas jos Saros on tasaisesti lähempänä tuota kevään tasoa, niin joukkue saa halvalla huippumaalivahdin.

Tuo "alkoi surkeasti" on vähän sokeasti katsottu. Joo, niin alkoi, mutta sitä kävi joku täälläkin läpi, että jokaisella NHL:n huippuvahdilla osui vastaava heikko jakso johonkin kohtaan kautta. Saroksella se osui kauden alkuun, niin kaikki muistaa sen. Eli ei se ollut viime kaudella mitenkään poikkeuksellinen droppi maalivahdeille, joita pidetään tasaisina suorittajina.

Sitten jos miettii, että pelannut vasta yhden kauden ykkösenä ja yhden kauden jaetulla ykkösvastuulla, niin voi pidemmältä aikaa kyseenalaistaa, mutta aika hyvin ne aiemmat kaudet pääasiassa ovat menneet.
 
Sitten on se toinen puoli, joka muistaa vain sen loppukauden.

Ehkä tolle huonolle startille antaa itse liikaa painoarvoa, kun se tuntuu olevan trendi Saroksen kohdalla ekaa kautta lukuunottamatta. Nyt eka kausi ykkösveskarina. Saros vaikuttaa aika viilipytyltä, mutta pakkohan ton nyt on vaikuttaa? Mun mielestä siinä oli jonkin verran loukkeja ennen tota (koko joukkueen) kurssin kääntöä, joten olisko siinä voinut myös näkyä Hynesin systeemi? Vanhemmilla pelaajilla ollut joko huonompi asenne tai muuten vaan kyky omaksua niitä muutoksia (ehkä tää on yks syy miks Granlundin peliaika on ollut niin kova) ja sitten kun kentällä on keskimäärin useamman minuutin ajan Admiralsissakin samalla systeemillä pelanneita ukkoja ja niitä jotka sen ajatuksen on jo ostanut ja tulosta vain tulee, niin ehkä ne jäärätkin on alkaneet hyväksyä sen muutoksen?

Pelashan Saroskin hyvin, en mä sitä missään nimessä kiellä. Aivan helvetin hyvin pelaskin. Yks asia mihin oon kiinnittänyt huomiota, niin on ripareiden määrä ja laatu. Ei oo enää pakeillakaan niin paljoa tekemistä maalin edustalla, kun joka toinen kiekko ei tipu parhaalle maalintekosektorille. Mut kantoko Saros tota jengiä yksin reppuselässä vai jäikö tossa koko jengin tasonnosto Saroksen tilastojen varjoon? Ens kausi tulee olemaan mielenkiintoinen.
 
Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös