Mainos

Justin Azevedo Lukkoon

  • 213 606
  • 536

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllä se aika suuri kunnia on ulkomaalaiselle pelaajalle, että heti ensimmäisellä kaudellaan valitaan varakippariksi. Muistaakseni edes Mac ei ollut vielä kaudella 2009-10 A vaan vasta jälkimmäisellään.
 

Durden

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllä se aika suuri kunnia on ulkomaalaiselle pelaajalle, että heti ensimmäisellä kaudellaan valitaan varakippariksi. Muistaakseni edes Mac ei ollut vielä kaudella 2009-10 A vaan vasta jälkimmäisellään.

Juuri näin. Lainaus länskärin sivuilta:

"Azevedo on ollut tärkeissä rooleissa aiemmissa joukkueissa, ja hän on urheilullinen tyyppi. Tämä on samalla viesti joukkueelle. Ulkomaalaiset pelaajat jäävät usein irtolaisiksi joukkueessa, päävalmentaja Risto Dufva sanoi.

Dufva haluaa, että hänen joukkueessaan kapteenistolla on iso rooli.

Haluan viedä kapteenin hommaa enemmän pohjoisamerikkalaiseen suuntaan niin, että tehtäviin kuuluu muutakin kuin tuomareiden kättely."

Mitä kaikkea RD mahtaa tuolla tarkoittaa, mutta äkkiseltään voisi päätellä että Azevedo on vastannut tähän mennessä Dufvan odotuksiin. Iso kunnia pelaajalle, ja samalla kääntäen signaani että kapteeniston kuulu erottua edukseen.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Ihan oivallinen siirto Dufvalta. Lukon portugalilainen sitoututetaan enemman joukkueeseen ja halutaan, etta han(kin) ottaa vastuuta Lukon menestyksen tekemisesta.

Vehanen olisi muuten ollut itse oikeutettu kapteeni, mutta niissa hommissa tuskin koskaan maalivahteja nahdaan.
 

Akke P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ihan oivallinen siirto Dufvalta.

Samaa mieltä.

Vähän ot, mutta Roberto Luongo on ainakin toiminut joukkueensa kapteenina. Tämän järkevyyden tosin kyseenalaistan.

Maalivahti ei ilmeisesti kuitenkaan sääntöjen mukaan voi virallisesti olla peleissä kapteeni. Luongokaan ei sitä tainnut peleissä varsinaisesti olla, vaikka kapteeniksi olikin valittu.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitä nyt olen ulkopuolisena seurannut Vehasen haastatteluita tässä vuosien saatossa, niin olisiko muutenkaan sopiva tuohon rooliin? Vaikuttaa aika hiljaiselta kaverilta. Toki pukukopissa voi olla asiat täysin eri tavalla, mutta ainakin median edessä vähän ujohkon oloinen lähes aina.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Mitä nyt olen ulkopuolisena seurannut Vehasen haastatteluita tässä vuosien saatossa, niin olisiko muutenkaan sopiva tuohon rooliin? Vaikuttaa aika hiljaiselta kaverilta. Toki pukukopissa voi olla asiat täysin eri tavalla, mutta ainakin median edessä vähän ujohkon oloinen lähes aina.
Kapteenin pitääkin olla sanavalmis rääväsuu. Mallia Eepi.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Miten tuo Azevedo kuuluu lausua? Onko se:
- Asevedo
- Atsevedo
- Aseveedo
- Atseveedo
- Joku muu?

Kysyin tata eraalta portugalilaiselta fiksulta nuorehkolta naiselta, joka ensinakin sanoi, ettei han ole koskaa nahnyt tallaista sukunimimea. Onko siis Azevedo ollenkaan portugalilainen nimi? Toiseksi han sanoi, etta nimi pitaisi lausua Azevedo. Eli sun vaihtoehdoissa oikea vastaus on se joku muu.

Kannattaa huomioida, etta nimen toinen kirjain on todellakin 'z' (niin kuin zorro tai zen) eika suinkaan 's' tai 'ts'. Toiseksi loppu aannetaan 'vedo' eika 'veedo'. Jenkeissa tosin loppu taisi kuulua 'viido' ainakin noiden videoklippien mukaan kuultuna.

Jos siis tahan lausuntoon on uskominen, niin nimi aannetaan niin kuin kirjoitetaan, kun muistaa, etta z on z ja loppua ei venyteta.Miehelta itseltaan voi tietysti aina kysya, jos hanella on joku oma toive nimensa aantamiseta.
 

Kiikartorni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Rantanen
Kannattaa huomioida, etta nimen toinen kirjain on todellakin 'z' (niin kuin zorro tai zen) eika suinkaan 's' tai 'ts'. Toiseksi loppu aannetaan 'vedo' eika 'veedo'.

Kysymättä yhdeltäkään portugalilaiselta, Azevedo lienee siis yleinen nimi (linkki vie wikipediaan)

Tuo Z äännetään kuten britti sen tekisi ("zorro" tai "azerbaijan")
Tuo Vedo oli pakko tarkistaa, koska espanjalainen ei sitä "vedo" ääntäisi, vaan D niin kuin englanniksi -th (the, this) ja venyttäisi e:n.
Siltä se kyllä portugeesaksikin kuulostaa (linkki vie Forvon ääntämisoppaan sivulle)...

Eli "azeveeto" on aika liki.
Jos mieheltä itseltä kysytään (niin kuin Mäkleiniltä tehtiin) niin pohjoisamerikkalainen (linkki vie youtubeen miehen haastatteluun) heittäisi todnäk "aseviidou".

EDIT: Eli kyllähän sen täytyy mikahäkkisportlangilla olla tuo ASEVEEDO
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Jos mieheltä itseltä kysytään (niin kuin Mäkleiniltä tehtiin) niin pohjoisamerikkalainen (linkki vie youtubeen miehen haastatteluun) heittäisi todnäk "aseviidou".

EDIT: Eli kyllähän sen täytyy mikahäkkisportlangilla olla tuo ASEVEEDO

Hyva, etta asiassa paastaan eteenpain. Ilmeisesti meidan lansisuomalaisten geeniperimassa on jotain vikaa, kun z:sta tulee s. Totta on, etta Raumalla pain puhutaan sorrosta eika zorrosta. Tai toisaalta Ranskan paakaupunki on Pariisi ja Saksan Perliini. Tunnemme myos Pelkia nimisen maan.

Joten kuuntelepa oikein kuulokkeet paassa linkittamasi haastattelun loppu, jossa haastattelija toistaan nimen kaksi kertaa. Ei han sano Aseviidou, vaan zetalla ja loppu on viido eika viidou.

Mutta saan tasta asiasta tarvittaessa ainakin kaksi muuta syntyperaisen portugalilaisen lausuntoa, jahka tasta lomilta palataan.
 

Kiikartorni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Rantanen
No joo, aivan sama. Jenkit yleensä o:n ääntävät enemmän tai vähemmän "ou" tietysti asiayhteydestä riippuen. Saivarteluahan tämä vaan on. Tuskinpa tähän mitään syntyperäisten lausuntoja tarvitaan, kun kerran mies ei itsekään syntyperäinen ole. Kyllähän Angelo Esposito tai Stefano Giliatikin tullaan todennäköisesti ääntämään ennemminkin pohjoisamerikkalaisella (kuin italialaisella) tavalla kuten Scalzonkin kanssa tapahtui. Portugalilainen voisi hyvin ääntää myös tuon Justinin eri tavalla.

(Länsi)suomalaisellehan tässä pääsääntöisesti sitä suuhun sopivaa lausumista varmaan haetaankin. Enpä ole kertaakaan kuullut syntyperäisesti taivutettavan Charles Bertrand'kaan. Useimmiten kuulee version "tsaals bertraand" (ilman kalanruodon kurkustapoistamis"ärriä"). Myös "Jo'an Ovityy":stä kuulee vaikka minkälaisia väännöksiä.
Mutta kevennykseksi todettakoon, että ehdottomat suosikkihallikuulutukset ovat "mätt tseneröös" ja "aaron prokulhööst". Jännityksellä jään odottamaan miten taipuvat mm. Ehrhardt ja tämä yllämainittu "kiliaatti".
Peace.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Pelimies. Todella liukas, pehmeät kädet ja näkee kentän loistavasti. Tuli Lasch mieleen. Kaverista tulee olemaan paljon iloa.

Ja ne lanneharhautukset..
 

Kiikartorni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Rantanen

Todellakin! On jaloilla nopeampi kuin puhuttiin (vai sekoitanko johonkin muuhun?) Mies malttaa katsoa myös toisen aallon. Syöttö on terävä ja tulee lapaan. Jonkun pitäisi vaan osua siihen... Keränen ja Riska vetivät molemmat kertaalleen avopaikassa "huspatihutaa". Väläytteli pari kertaa myös lättyä.
Kertaalleen Azevedo purjehti omalta alueelta yksinään keskeltä läpi (vain Järvenpää oli edessä). Mies näyttää kyllä aivan järkyttävän PIENELTÄ. Mutta seuratkaapa kun tulee paikka taklata.

Komppaan yhden näkemäni pelin perusteella 36:sta. Beechin - ja mitä niitä nyt siinä keskellä on ollut - voi unohtaa. Here's the MAN!
 

1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Azevedo ei esittänyt mitään ihmeellistä perjantain pelissä. Itse odotin huomattavasti kovempaa panosta tältä kaverilta. Varsinkin ylivoimalla sähläsi kiekon muutamaan kertaan vastustajan lapaan. Puolustuspäässä oli myös ajoittain vaikeuksissa ja katsoi ainakin 2 Ässien maalia vierestä. Paljon jäi parannettavaa Justinille, jos aikoo täyttää Pertun saappaat.
 

Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Puolustuspäässä oli myös ajoittain vaikeuksissa ja katsoi ainakin 2 Ässien maalia vierestä. Paljon jäi parannettavaa Justinille, jos aikoo täyttää Pertun saappaat.
Oletko nyt tosissasi? Azevedo oli ainakin perjantaina reilusti puolustuspäässä Lindgreniä edellä.
Perttu kun oli viime kaudella varmasti yksi paskimpia senttereitä omassa päässä. Ei sillä tyylillä jossa pidetään vastustajaan metrin väli ja siitä yritetään huitaista yhdellä kädellä kiekkoa pois, liigakaukalossa pärjää omassa päässä.

Onhan totta että kokonaisuutena ei Azevedo vielä pistepörssinvoittaja-Lindgreniltä näytä mutta varmasti suht samaa tasoa viime kauden Lindgrenin kanssa.
Ja pitää nyt tosiaan muistaa että mies vetää vasta ensimmäisiä otteluita eurokaukalossa ja eurooppalaisessa pelityylissä.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Ilmeisesti peliä voi tulkita ja nähdä täysin erilaisesti.

Kauneus on aina katsojan silmässä.

Kuten Walton tuossa jo mainitsi, niin kyseessä oli kaverin eka täysmittainen peli Euroopassa. Toki kun tappio tuli, niin suolauksen paikkahan se tietysti olisi. Mutta jos nyt odotellaan edes harjoituskausi enne kuin ammutaan kovilla perään.

Se on toki selvää, että mitään turistia ei tästä hyökkääjästä odoteta, vaan tehojakin on tultava.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Noin yleisesti ottaen ihmettelen sitä että Dufva on vielä säilyttänyt päänsä perjantaisen tappion jälkeen.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Noin yleisesti ottaen ihmettelen sitä että Dufva on vielä säilyttänyt päänsä perjantaisen tappion jälkeen.

Eika Vehastakaan kukaa syyttele. Nielsenista en olisi niin varma. Mutta ehka maailmanmestarimme oli viela kesaterassa?
 

1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kauneus on aina katsojan silmässä.

Kuten Walton tuossa jo mainitsi, niin kyseessä oli kaverin eka täysmittainen peli Euroopassa. Toki kun tappio tuli, niin suolauksen paikkahan se tietysti olisi. Mutta jos nyt odotellaan edes harjoituskausi enne kuin ammutaan kovilla perään.

Se on toki selvää, että mitään turistia ei tästä hyökkääjästä odoteta, vaan tehojakin on tultava.

Itse en halua missään nimessä tuomita Azevedoa yhden pelin perusteella. Kyse on nimenomaan odotuksista ja ainakaan perjantaina ne eivät täyttyneet. Odotan ykkössentteriltä vähintään 50 pinnan kautta ja samalla hyvää +/- saldoa. Kuten sanoin Azevedo katsoi ainakin 2 Ässien maalia läheltä eikä hyökkäyspäässä esittänyt mitään ihmeellistä.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Azevedo jakeli erittäin hyviä syöttöjä hyökkäyspäässä, oli aktiivinen, taklasi, pari kertaa ohitti puolustajat heittämällä lonkkaharhautuksella ja toisesta pääsi läpiajoon ja ennen kaikkea polki omiin nopeasti kun kiekko menetettiin.

Yhden pelin perusteella Azevedo teki minuun isomman vaikutuksen kuin Lindgren tai McLean koskaan harjoitusottelussa. Eri asia tietenkin on kuinka ensi kausi menee herralta. Se on monesta asiasta kiinni.

Mitä maaleja Azevedo muuten katsoi läheltä? Tarkoittanet, että ei aktiivisesti osallistunut puolustamiseen.
 
Viimeksi muokattu:

1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mitä maaleja Azevedo muuten katsoi läheltä? Tarkoittanet, että ei aktiivisesti osallistunut puolustamiseen.

Ensimmäinen "Azevedon" maaleista oli Ässien ylivoima maali, jossa Azevedo harhautettiin viivan tuntumassa helpohkosti ulos ja toinen maaleista tuli 100-0 hävityn oman pään aloituksen jälkeen.
 

Tumpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lipö ty.
Ensimmäinen "Azevedon" maaleista oli Ässien ylivoima maali, jossa Azevedo harhautettiin viivan tuntumassa helpohkosti ulos ja toinen maaleista tuli 100-0 hävityn oman pään aloituksen jälkeen.

Siis dumaat pelaajan kun se häviää aloituksen "100-0" yhdessä (1) harjouituspelissä? Eikö noita tilastoja tarkastella hieman isommalla otannalla. Katsotaan 25 runkosarjapelin jälkeen uudelleen.
 

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Vielä kun Azevedo voitti pelissä noin 70% kaikista aloituksistaan.

Tuon 100-0 aloituksen hävisi AUK.lle, joka ei myöskään ole liigan paskin aloittaja.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.50
  • 5.10
  • 5.20
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös