Junttimaisinta mitä tiedät

  • 2 621 609
  • 13 543

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Joo kyllä minä itsekin käytän aina korttia kun vaan mahdollista ja pankkikortillahan se taitaa olla myös jonkin verran edullisempaa käytännössä aina kun siinä voi valita paikallisen kurssin, jos siis ollaan euroalueen ulkopuolella.

Toki on siinä omalla tavallaan jotain ihan siistiä kun jossain entisessä itäblokin maassa olet pööpöilemässä ja joudut kaivamaan niitä nuhjuisia seteleitä taskusta. Eipä silti, kyllä korttimaksun ja etenkin lähimaksun helppous vie voiton. En minäkään tykkää enää käteistä kantaa mukanani.

Korttimaksu on monessa maassa ihan hyvä, mutta käteistä suosin ihan paristakin syystä.

Jos tulee ennalta arvaamaton tilanne tyyliin sut rullataan tai muu mihin et itse ole varautunu. Ja silloinkin niin ettei kaikki kävyt ole yhdessä pipossa.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Mihinköhän kaikkeen käteistä enää tarvitaan?
Darts-viikkokisoissa kilpailumaksuun. Joo, junttilaji. Mutta en kyllä muista, milloin olisin itse viimeksi käteistä nostanut. Varmaan kolmeksi vuodeksi käteistä, kun myin pari objektiivia kamerapalstan kautta käteiskaupalla, kun ei ole mobilepaytä. Joo, kuvaaminen on junttiharrastus.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Äijjjän ja juntin ero on hiuksenhieno. Askel väärään suuntaan niin ollaan jo viivan väärällä puolella.

Juuri näin. Jone on viivan oikealla puolella, Hynynen väärällä. Silti tykkään noista molemmista äijjjistä. Ero on vain siinä, että Hynynen on maalta.
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Juuri näin. Jone on viivan oikealla puolella, Hynynen väärällä. Silti tykkään noista molemmista äijjjistä. Ero on vain siinä, että Hynynen on maalta.
Kyllä molemmat äijjät ovat niin kaukana viivan väärällä puolella, etteivät näy edes kiikareilla.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kyllä molemmat äijjät ovat niin kaukana viivan väärällä puolella, etteivät näy edes kiikareilla.

Minusta hyviä äijjjiä molemmat. Lienen siis itsekin sitten juntti. Mutta maaltahan minäkin olen.

Sinänsä hauskaa, että umpistadilainen Jone on joidenkin mielestä juntti.
 

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Mihinköhän kaikkeen käteistä enää tarvitaan? Ehkä seksin ja huumeiden maksaminen kannattaa edelleen hoitaa käteisellä, mutta juuri muuta ei tule mieleen.
Minä en ole käyttänyt käteistä kanssa enää vuosiin.
Omalta kohdaltani tulee heti mieleen kalastuslupien osto joillakin paikoilla. Enonkosken pirttilahteen ei esimerkiksi lupia netistä saa. Korttikaan ei käy, kun myyjän pitää tilittää maksut rahalla osakaskunnalle. Tämä nyt esimerkkinä. Pariin muuhunkin paikkaan tänä vuonna pitänyt luvat ostaa käteisellä.
 

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Omalta kohdaltani tulee heti mieleen kalastuslupien osto joillakin paikoilla. Enonkosken pirttilahteen ei esimerkiksi lupia netistä saa. Korttikaan ei käy, kun myyjän pitää tilittää maksut rahalla osakaskunnalle. Tämä nyt esimerkkinä. Pariin muuhunkin paikkaan tänä vuonna pitänyt luvat ostaa käteisellä.
Hartolan tainionvirta on todella suosittu kohde eteläisemmässä suomessa. Siltikin käteisellä on tuonnekin luvat ostettava. Taitaa vain olla niin noissa osakaskunnissa, jotta vanhat jyyrät ovat vallan kahvassa. Siksi käteinen.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Minusta hyviä äijjjiä molemmat. Lienen siis itsekin sitten juntti. Mutta maaltahan minäkin olen.

Sinänsä hauskaa, että umpistadilainen Jone on joidenkin mielestä juntti.

Jone ei ole missään nimessä umpistadilainen. Asunut lapsuutensa ja nuoruutensa Tapiolassa.
 

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Käteinenhän on äijämäistä, eikä junttia. Mikäs sen hienompaa, kun kaivaa nippu viiskymppisiä taskusta ja latoa tiskiin. Siinä haisee työ, sekä kunnia.
Musta ja käteinen ei koskaan poistu muodista. Itsekin järjestään korttia käytän, mutta pitäähän se kolkytä donaa aina olla lompakossa, jos tekee mieli jotain ostaa. Perstaskussa lompsa toki.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Käteinenhän on äijämäistä, eikä junttia. Mikäs sen hienompaa, kun kaivaa nippu viiskymppisiä taskusta ja latoa tiskiin. Siinä haisee työ, sekä kunnia.

Musta ja käteinen ei koskaan poistu muodista. Itsekin järjestään korttia käytän, mutta pitäähän se kolkytä donaa aina olla lompakossa, jos tekee mieli jotain ostaa. Perstaskussa lompsa toki.

+1. #cashisking

Toisaalta jos jokin on aidosti miehekäs esine, niin sellainen ison lihapiirakan näköinen, kokoinen ja värinen, ei edes lompakko, vaan lompsa. Vähän reunoilta rispaantunut, pikkusikarin tuhkan kuluttama ja elämää nähnyt, jonka syvästä vaosta pilkahtaa paperiajokortin reunan ohella myös lilojen ja keltaisten setelien kulmaa seikkailua lupaavasti.

Ne kaikki tarinat jotka tuo lompsa voisikaan kertoa, voi pojat.

Ne sadattuhannet kilometrit jäntevän pakaran ja Saab 9000:n urheilupenkin välissä. Ne aitiopaikalta seuratut mitalijuhlat roikkuen Camelin farkkujen takataskussa pukuhuoneen kouhuviinisuihkujen vienosti kostuttamana. Ne tsekkiläisen kykyjenetsijän tiukat sanat prahalaisen kuppilan nurkkapöydässä ja vienot kuiskaukset Kaarlensillan kupeessa yösydämellä. Seteli lompsasta nuoren tsekittären kouraan ja taksiin. Mitä kaikkea se lompsa onkaan saanut hotellin yöpöydältä seurata.

Kaikki havahtuvat, kun tämä mies astuu huoneeseen luoden merkitsevän, jopa pistävän, katseen jokaiseen läsnäolijaan ja krokotiilinnahkaiset bootsit vievät hänet määrätietoisesti kohti tiskiä. Nuo kengät ovat vieraileet miehen mukana kaikilla mantereilla ja silmät sulkien voi jopa kuvitella haistavansa vienon alkukantaisen tuoksun, jossa sekoittuu matelijan karvas ominaishaju sekä lompsan miellyttävän öljyinen vivahde, kun se iskeytyy käskevästi baaritiskille.

Ritmeesterin tulipää piristyy hetkeksi, kun mies imaisee viimeiset aamu-usvaa muistuttavat savukiehkurat keuhkoihinsa ja kohteliaan jämäkästi tilaa gin tonicin. Ei, mies ei todellakaan maksa tilaustaan nynnymäisen salaillen älypuhelimensa hengettömällä mobiilisovelluksella tai muovisella kortilla. Hän kaivaa lompsastaan hieman tarpeettoman suuren setelin, laskee sen pöydälle ja toteaa, samalla kuivasti yskäisten, "Poika, pidä loput". Vaikka kaikki tapahtuu rauhallisesti ja numeroa tekemättä, jokainen huoneessa oleva rekisteröi kyllä tilanteen. Takanurkan pöydästä kuuluu hiljaista keskustelua, sävyltään ärtynyttä, mutta pohjavireessä on myös kunnioitusta ja kateellisuutta, jonka voi vain ansaita. Mies ei tästä välitä, hän on ollut samassa tilanteessa tuhannesti. Antaa köyhien katsella, voisi epävarmempi tuhahtaa, mutta ei hän.

Lompsa asetellaan urheilullisen maasturin konsoliin. Siinä se nykyisin matkustaa uskollisesti isäntänsä rinnalla, koska lääkäri on selkävaivojen takia määrännyt sen pois takataskusta. Ikä ei anna armoa edes miehelle, ei ole hyväksi selälle istua pitkiä aikoja toinen pakara selvästi ylempänä. Sadat hevoset korskuvat kiiltävän mustan pellin alla, kun mies kääntää auton kohti Päijät-Hämeen maakuntakeskusta. Hän korjaa Ray-Ban-lasejaan ja vaistomaisesti sukaisee hiuksensa taaksepäin. Vauhti kiihtyy ja mielessään on vain ajatus "minä laitan asiat vielä kuntoon tai...".
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jone ei ole missään nimessä umpistadilainen. Asunut lapsuutensa ja nuoruutensa Tapiolassa.

Tapiola onkin niin junttia. Otan takkini ja hattuni ja poistun paikalta.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Tapiola onkin niin junttia. Otan takkini ja hattuni ja poistun paikalta.

En tiedä onko se junttia, enemmänkin ehkä tussua. Mutta kuitenkin Tapiola ja "umpistadilaisuus" eivät kuulu samaan lauseeseen.

Enkä tiedä myöskään Jonen äiijjjä-statuksesta, mutta rock-ihmisenä olen vuosien aikana nähnyt hepun Helsingin yössä todella monta kertaa, ja ainakin melkoisen rasittava kaveri on kyseessä.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Käteinenhän on äijämäistä, eikä junttia. Mikäs sen hienompaa, kun kaivaa nippu viiskymppisiä taskusta ja latoa tiskiin. Siinä haisee työ, sekä kunnia.
Aika junttia jos joutuu maksamaan jostain. Meillä rikkailla on yleensä sellaiset järjestelyt että ravintoloitsijalta löytyy budjetista tilaa "edustuskuluihin".
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Minusta umpistadilaisuus on junteinta, mitä tiedän.
Joo koska "umpistadilaisia" on juurikin ne junantuomat jostain maaseudulta. Eikös ns. Stadin väestöstä nykyään joku 90% ole jostan muualta kuin Helsingistä? Heheh.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Ei sentään, mutta jo n. 60 % on muualla syntyneitä.
Ei saatana, kärjistin tahallaan niinku ehkä olisi voinut arvata, mutta en kyllä ihan olisi uskonut että näin paljon. Olisin rohkean veikkauksen heittänyt johonkin reiluun kolmasosaan.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Muuten keitovat
Joo koska "umpistadilaisia" on juurikin ne junantuomat jostain maaseudulta. Eikös ns. Stadin väestöstä nykyään joku 90% ole jostan muualta kuin Helsingistä? Heheh.
Keitä sitten ovat alkuperäisiä helsinkiläisiä? Ovatko ne juntteja, jotka Kustaa Vaasa pakotti 1500-luvulla muuttamaan Ulvilasta, Porvoosta ja Tammisaaresta Helsinkiin. Ja ainoat oikeat nykyajan stadilaiset lienevät heidän jälkeläisiään.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Keitä sitten ovat alkuperäisiä helsinkiläisiä? Ovatko ne juntteja, jotka Kustaa Vaasa pakotti 1500-luvulla muuttamaan Ulvilasta, Porvoosta ja Tammisaaresta Helsinkiin. Ja ainoat oikeat nykyajan stadilaiset ovat heidän jälkeläisiään.
Kieltämättä aika junttimaista joutua jonkun svedupetterin käskyttämäksi.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Ei saatana, kärjistin tahallaan niinku ehkä olisi voinut arvata, mutta en kyllä ihan olisi uskonut että näin paljon. Olisin rohkean veikkauksen heittänyt johonkin reiluun kolmasosaan.

Näin se vaan on. Paljon Helsingissä syntyneitä on muuttanut Espooseen ja Vantaalle, ja tilalle pukkaa lähinnä kaikenlaista molukkia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös