Tuli jostain syystä mieleen perinteinen kaverien naaraaminen pieniin sähkö- tai muuten vaan sekatöihin pullopalkalla. Tarjoapa vastineeksi tehdystä työstä 10 euron seteli, niin oli varmasti viimeinen kerta, kun kaveri tuli sulle avuksi. Mutta jos ojennat salamyhkäisesti kossupullon ovensuussa, hän muistaa sinut vielä seuraavanakin jouluna.
Tuli mieleeni muuan eläkeikää lähestyvä naisihminen, joka tarvitsi PC-lähitukipalvelua 1990-luvulla. Nainen oli joskus asioinut tietotekniikkafirmassa, jossa olin tuohon aikaan töissä, mutta hänellä ei ollut maksukykyä tai -halua ostaa palveluja liikkeen hinnoilla.
Yhtenä kesäviikonloppuna tuo täti soitti minulle kotiini - elettiin lankapuhelinaikaa, kotinumeroni oli simppelisti löydetty puhelinluettelosta. Printteri oli kuulemma jumissa ja tietokoneessakin oli jotain vikaa. Nainen ehdotti minulle ns. kuutamourakkaa, eli hän voisi maksaa käteisellä, jos käyn fiksaamassa laitteet. Ajattelin, että mikäs siinä, vaikka tiukan tulkinnan mukaan olin ryhtymässä puuhaan, jossa harjoitan työnantajani suhteen kilpailevaa elinkeinotoimintaa. Jos tuosta jotain pientä fyrkkaa saisi, niin ainahan se on kotiin päin, varsinkin kun tietotekniikkamyyjän liksa ei niin ihmeellinen ollut. Viikon mittainen kesälomani oli juuri alkanut, ja ehtisin kenties hoitaa tuon tapauksen pois alta ennen muiden suunnitelmien täytäntöön panemista.
Homma osoittautui paikan päällä helpoksi. HP:n mustesuihkutulostimen paperinsyöttöä hoitavat kumipyörät olivat hioutuneet ajan myötä liukkaan sileiksi, jolloin niiden kitka ei riittänyt siirtämään paperia eteenpäin. Raaputtelin IT-miesten hyperteknisellä työkalullani eli linkkarilla kumipyöriin kunnolla karkeaa kulutuspintaa, ja ratkaisu oli siinä. PC:ssä oli jokin tavanomainen asetukset pielessä -juttu, jonka löytäminen ja korjaaminen hoitui sekin nopeasti. Sitten testattiin laitteet rouvan kanssa, ja kaikki toimi hienosti.
Täti kaivoi käsilaukustaan 200 markkaa vaivanpalkaksi, mikä oli odotuksiini nähden selvästi yläkanttiin. Toki virallista reittiä paikalle kutsutun huoltomiehen taksa olisi ollut reilusti kalliimpi, joten täti oli jäämässä hänkin voitolle. Kiitin rouvaa ja sanoin, että tämä korvaus on täysin riittävä.
Jostakin syystä rouva jäi sellaiseen käsitykseen, etten olisi ollut ihan vilpittömän tyytyväinen saamaani rahalliseen korvaukseen. Ehkä hän halusi pedata suotuisia olosuhteita jo seuraavalle huoltokeikalle, joten hän pyysi minua odottamaan vielä kotvan. Täti otti jakkaran ja kaivoi eteisen yläkaapista tax freesta ostetun ison Finlandia-vodkan, "jos tällainen kyytipoika sattuisi joskus maistumaan tietokonemiehelle". No maistuihan se, joten kiittelin vuolaasti ja poistuin jatkamaan lomaani.
Kului muutama kuukausi, ja rouva soitti uudemman kerran. Printterissä oli ilmennyt jotain kremppaa, joten huoltomiehelle oli taas tarvetta. Kävin sitten jonakin iltana vilkaisemassa printteriä, ja tuolloinkin homma hoitui suht näppärästi. Nyt rouva pahoitteli, että käteistilanne oli vähän huono, ja hän ei voisi maksaa kuin muutaman kympin, mutta viinaa löytyy enemmänkin (naiselle selvästi maistui). Ehdotin, että rahaa ei tarvitse antaa ollenkaan, mutta keikka voisi olla kuitattu parilla pullolla. Rouva oli kuitenkin sen verran höveli, että antoi minulle mukaan kangaskassin, jossa hän laittoi useamman pullon halvemman pään viinoja. Kassissa oli mm. vs-konjakkia ja jotain ehkä laivalta ostettua kirkasta viinaa. Asia oli kunnossa.
Vierähti rapiat pari vuotta lisää. Olin sillä välillä valmistunut yliopistosta, käynyt lykkääntyneen intin pois tieltä, ja aloittanut kokopäivätyön ihan toisella alalla. Rouva siinä sitten tiedustelemaan (hivenen seitinohutta vahvemmassa tunnetilassa), josko tietokonemies voisi tulla pullopalkalla käymään. Nyt ei enää tullut diiliä, mutta annoin naiselle erään kaverini numeron, "siinä on kanssa taitava kaveri, jonka kanssa pääset varmasti sopimukseen". Ja kuuleman mukaan pääsi myös, palkkakin maksettiin kokonaan nestemäisessä muodossa.