Junttimaisinta mitä tiedät

  • 2 621 501
  • 13 543

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Nämä on niitä juntteja jotka myllyttävät paikalliseen pubiin eksyneiden lähipitäjän junttien kanssa tai jopa matkustavat sinne lähipitäjän pubiin tappelemaan koska joku "sieltäpäin" on haukkunut parturikampaaja yh-äiti Pirittaa huoraksi. Ainakin väitetysti.

Olet väärässä. Ketään ei ole tarvinnut haukkua yhtään miksikään. Riittää, että olet jutellut jonkun siskon kanssa. Siskon mielestä olet ollut kiva ja hän on halunnut jutella kanssasi. Mutta kun eihän se nyt vain käy.
 

Nick Neim

Jäsen
Alle 10-vuotiaalle laitettu ase nojaamaan olkapäätä vasten ja toiseen käteen kanalintu roikkumaan kaulastaan, kun isipappa on ollut hieman metsällä. Ja tietysti kuva Facebookiin. Mitähän vittua mä just katoin.

Kyseinen jantteri vaikuttaa päivä päivältä enemmän ja enemmän joltain kylähullulta.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Aika moni varmaan näki Huutokauppakeisari Espanjassa -erikoisjakson. Tai ainakin oli vaikea välttyä siltä joulunpyhinä, kun parhaimmillaan tuli kahdelta kanavalta samaan aikaan. No, jos ette kuitenkaan nähneet, niin voinette kuitenkin hyvin kuvitella miksi kirjoitan siitä tähän ketjuun.
 

Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
Olen kerran käynyt Kanarialla kauan aikaa sitten. Onhan se tietyllä tapaa todella junttipaikka nykyään, tai oikeammin juntit ovat valloittaneet sen. Turisti paskaa tehty kaikkialle, kännisiä brittejä, venäläisiä ja toki suomalaisia.
Kuitenkin noilla saarillahan on aikoinaan liikkunut hyvinkin yläluokkaista väkeä ja sieltä löytyy paljon historiaa. Lisäksi löytyy vuoristoa yms. siellähän pystyy jossain määrin yhdistämään kulttuuria ja rantalomaa. Äkkiähän tuommoiset perssilmät on koluttu, mutta kyllähän tuonne voi joku ei junttikin eksyä. Miksei toki Thaimaahankin samoista syistä.

Edit. tuli vastaan RMJ:n kattaus ensikesälle. On kyllä näkemättä paskaa ja junttimaisinta mitä tiedän. Tosin kaikki juhannusfestarit on.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Thaimaaseen, voi jumalauta. Miten on mahdollista kirjoittaa noin?
Valitettavasti on mahdollista myös puhua noin. Vähän ennen joulua "Thaimaaseen" suoltui YLE Puheen taajuudelta jonkun naistoimittajan lausumana. En muista päivää enkä ohjelman nimeä, mutta töihin ajaessani kuulin. Siis vielä kerran, kyseessä oli Yleisradion kanava ja jokin ihan oikea ohjelma. Ei mikään lonkalta livenä heitetty jonkin kuppaisen ajanvieteaseman aamuohjelma. Toisaalta, YLE on ihan samoilla apajilla hupiasemien kanssa taistellessaan kuulijoista. Siis nimen omaan kuulijoista, siitähän radion kohdalla on useammin kysymys kuin kuuntelemisesta.

Sellainen radio millainen kansa. Yhä enemmän Suomessa on sellaista porukkaa, jossa ihmiset ovat kuulijoita eivätkä kuuntelijoita, samoin kuin ihmisissä tuntuu olevan enemmän huvikseen matkustelijoita kuin päämäärätietoisia matkustajia. Saakeli sentään, ihmiset myös opetetaan tekemään asioita puolivillaisesti, koska vähän sinne päin tekeminen tuntuu nykyään olevan hyväksyttävää. Liikealan kouluista ei tällä menolla pian valmistu enää kirjanpitäjiä vaan kirjanpitelijöitä, koska asioiden oppiminen on liian raskasta ja epäviihdyttävää.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Liikealan kouluista ei tällä menolla pian valmistu enää kirjanpitäjiä vaan kirjanpitelijöitä, koska asioiden oppiminen on liian raskasta ja epäviihdyttävää.

Tämä trendi on varmaan jo kaikkialla. Oppiminen ei ole kivaa ja opettajat suosivat ryhmätyöskentelyä esim. kielten opiskelussa (luitte oikein), koska ne säännöt ja suffiksit ja prefiksit voi opetella vaikka kotona. Tämä on faktaa vuoden 2015 Helsingin yliopistosta.

Olen hieman "täydentänyt ammattiosaamistani" eräällä kielikurssilla ja olin pudota tuoliltani, kun sain kuulla opettajaltamme, millaista opetusmenetelmää hän aikoo käyttää. Lopputulos oli se, että tenttiin oli luettava aivan järkyttävällä paineella, koska tunnilla ei ollut oppinut hevon vitun mitään.

No, kurssi jatkuu keväällä ja vaihdan ryhmää, tulevassa ryhmässäni meno on sitten vähän perinteisempää, opetetaan oikein kädestä pitäen ja kerrataan ja kaikkee sitä ei niin vitun kivaa.

Kun ne säännöt on opeteltava ulkoa niin miksei niitä tankata jo tunnilla!!!!!
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kuitenkin noilla saarillahan on aikoinaan liikkunut hyvinkin yläluokkaista väkeä ja sieltä löytyy paljon historiaa. Lisäksi löytyy vuoristoa yms. siellähän pystyy jossain määrin yhdistämään kulttuuria ja rantalomaa.

Vaikka ei ketjun aiheeseen liitykään niin mainittakoon silti kun aihetta täällä käsitellään. Käytiin nimittäin vaimon kanssa viime vuonna joulun aikoihin viikon pakettimatkalla Inglesissä. En ollut koskaan ennen käynyt, mutta mielikuvat olivat aika... noh, yksipuolisia. Paljonhan siellä tietenkin oli turisteja noin sesonkiajan ulkopuolellakin ja kaupungissa oikeastaan kaikki paikat rakennettu pelkästään turismia silmällä pitäen, mutta kiitos paikallisasiantuntija hanun Matkakohteenne-ketjussa antamien vinkkien mahtui viikkoon paljon muutakin kuin turistikaupasta toiseen juoksemista ja rannalla makaamista.

Seuraavan linkin pitäisi johtaa tuohon hanun viestiin. Jos ei johda, niin viestin numero on #5628. Suosittelen jokaiselle Gran Canarialle matkaavalle noiden vinkkien lukemista. Omaan ohjelmaan noista ei päätynyt kuin Palmitos Park ja tuo kasvitieteellinen puutarha, joista varsinkaan jälkimmäiseen en olisi löytänyt ilman vinkkiä.

Matkakohteenne | sivu 226 | Jatkoajan keskustelupalsta

Että joo, kaikki junttipaikan oletetut määreet tuo Gran Canaria varmasti täyttää, mutta siellä tosiaan onnistuu varsin hienosti yhdistämään kulttuurin ja rantaloman. Eri asia tietenkin jos on koko ajan ujossa parin promillen kumarassa. Mielestäni yleisestikin on junttia lähteä lomalle mihin päin maailmaa tahansa ja käyttää koko loma dokaamiseen. Toki jokainen tyylillään, ei siinä mitään.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Junttien ulkomaan matkoista tuli mieleen Alanyan sankarit-sarja
Minä katsoin ensimmäisen(minulle se oli viimeinen) jakson tuosta ohjelmasta, missä seikkaili Tarjoushaukka Jorma. Hän, jos kuka, kuuluu tähän ketjuun viiden euron kännyköineen.

Huutokauppakeisari on kevyttä kauraa Jormaan verrattuna, koska keisari sentään tietää antiikista.
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Minä katsoin ensimmäisen(minulle se oli viimeinen) jakson tuosta ohjelmasta, missä seikkaili Tarjoushaukka Jorma. Hän, jos kuka, kuuluu tähän ketjuun viiden euron kännyköineen.
Voii Jorma - sinä Tuurin oma sankari. Viimekesänä rallikaupungin riennoissakin tämä mahakkaiden miesten sankari oli heti ekana mennyt sinne missä oli ilmaista ruokaa tarjolla.

Tuuri-ohjelmasta puheenollen.. Se ylipirteä siivoajakin joku kukkapuska päässään on kyllä tähän ketjuun sopivaa kamaa. Tai pikemminkin ne jotka oikeen kaluavat sen vanhan marttakerholaisen kanssa ottaa kaverikuvankin. Ei saamari. Ihan kun Keskis-Vesan puodissa ei tarpeeksi ois kälättäviä akkoja muutenkin.
 

Jeffrey

Jäsen
Nyt tuli kyllä vastaan junttimaisin temppu, mitä on hetkeen tullut nähtyä. Kuulun edelleen yhdelle FB-kanavalle, jossa ulkomaalaisessa kaupungissa asuvat suomalaiset kokoontuvat. Siellä silmiin osui eräs suomimies, joka ilmeisesti ulkomaille muutettuaan on ottanut FB nimestään ääkköset pois. Onhan tuo nyt ihan saatanan junttia! Kas kun ei nimensä ääkköstä muuttanut kirjainyhdistelmäksi ae...
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Nyt tuli kyllä vastaan junttimaisin temppu, mitä on hetkeen tullut nähtyä. Kuulun edelleen yhdelle FB-kanavalle, jossa ulkomaalaisessa kaupungissa asuvat suomalaiset kokoontuvat. Siellä silmiin osui eräs suomimies, joka ilmeisesti ulkomaille muutettuaan on ottanut FB nimestään ääkköset pois. Onhan tuo nyt ihan saatanan junttia! Kas kun ei nimensä ääkköstä muuttanut kirjainyhdistelmäksi ae...

Tämä suomimies on varmaan sukua Cannalle.
 

Julma#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nyt tuli kyllä vastaan junttimaisin temppu, mitä on hetkeen tullut nähtyä. Kuulun edelleen yhdelle FB-kanavalle, jossa ulkomaalaisessa kaupungissa asuvat suomalaiset kokoontuvat. Siellä silmiin osui eräs suomimies, joka ilmeisesti ulkomaille muutettuaan on ottanut FB nimestään ääkköset pois. Onhan tuo nyt ihan saatanan junttia! Kas kun ei nimensä ääkköstä muuttanut kirjainyhdistelmäksi ae...
Villi veikkaus - voisiko kyse olla siitä, että haluaa olla helpommin löydettävissä ulkomaalaisille tutuilleen FB:n hakukoneella, ettei näiden tarvitse alkaa säheltämään ääkkösten kanssa.
 

Jeffrey

Jäsen
Villi veikkaus - voisiko kyse olla siitä, että haluaa olla helpommin löydettävissä ulkomaalaisille tutuilleen FB:n hakukoneella, ettei näiden tarvitse alkaa säheltämään ääkkösten kanssa.

Ainakin oma FB -hakukoneeni löytää kyllä ääkköskaverini, vaikka nimet kirjoittaisi aakkosilla.

Epäilen, että kyse on ennemmin Canna efektistä.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Harmi, että Cannasta tulikin näemmä sitten Sannah. Olisin halunnut olla kärpäsenä katossa, kun eri maissa sivistyneet maailmankansalaiset järjestäen lausuvat Cannan "väärin". Vaikka joku trolli tuo varmaan on - ei kai kukaan voi olla oikeasti noin pihalla? Mutta ei oikeastaan mikään enää yllätä.
 

Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
Toinen mikä on vastaava tilanne ja junttiakin. Kun joku heikosti englantia taitava työntekijä menee komennukselle jenkkeihin, niin takaisin tullessaan hän puhuu yhtä paskaa englantia kuin lähdettäessä, mutta sanoo nyt suomalaisen nimensä amerikkalaisittain lausuttuna.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Voii Jorma - sinä Tuurin oma sankari. Viimekesänä rallikaupungin riennoissakin tämä mahakkaiden miesten sankari oli heti ekana mennyt sinne missä oli ilmaista ruokaa tarjolla.

Tuuri-ohjelmasta puheenollen.. Se ylipirteä siivoajakin joku kukkapuska päässään on kyllä tähän ketjuun sopivaa kamaa. Tai pikemminkin ne jotka oikeen kaluavat sen vanhan marttakerholaisen kanssa ottaa kaverikuvankin. Ei saamari. Ihan kun Keskis-Vesan puodissa ei tarpeeksi ois kälättäviä akkoja muutenkin.
Tää tarjoushaukka on mulle täysin vieras äijä, vaikkakin Keskisen kanta-asiakkaisiin kuulun. Pari kertaa olen googlettanut miehen mutta en muista koskaan nähneeni. Eipä sillä, Jorma edustaa minulle kuitenkin aika keskivertoa kyläkaupan asiakasta. Tosin ehtana tarjoushaukkana kääntäisin katseeni pois Keskisestä, siellä kun ei ole liiemmin tarjouksia viimeiseen kymmeneen vuoteen ollut. Ai että niitä aikoja kun reilu 10 vuotta sitten joka viikko Keskisellä oli jotain ilmaiskuponkeja lehdissä, ja ihmiset jonotti ilmaisten ämpärien takia. Nyt tuo paikka muistuttaa enemmän sirkusta tai matkakohdetta kuin itse kauppaa, mutta siltä siellä vain tulee käytyä, heh.

Siivoojan taas olen nähnyt monesti livenä ja täytyy sanoa että melkoinen pakkaus. Siellä se laulelee vessoja siivotessaan ja toteaa ääneen kaikille asiakkaille että kylläpä linnut laulaa tänään kauniisti. (Täti ei ole pöpi, Keskisen vessoissa on "taustaäänenä" kasetilta lintujen laulua.) Mutta siitä täytyy nostaa hattua että tämä siivoojarouva tuntuu nauttivan työstään. Yleensä kun noita siivoojia näkee, niin tuntuvat kaikki näyttävän Fingerporin Rivo-Riitalta tai koulun keittäjältä Simpsoneista. Täysin elämäänsä ja työhönsä kyllästyneitä ihmisiä, joita ei asiakaspalvelu tunnu vähääkään kiinnostavan. Siinä mielessä tämä kyläkaupan siivooja on ihan piristävä ilmestys. Mihinkään yhteisselfieihin en vielä kuitenkaan lähtisi.
 

Kiakonsyöjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Onssimouhot
Tuossa kun @JYP#44 puhui noista Keskisen tarjouksista muistinkin huvittavan jutun.

Olin tuossa 20.12 Keskisellä jouluostoksilla. Katselin jotain lyhty/kynttilähyllyjä ja silmiin osui tarjouslappu, jossa luki 3,95€. No tarjouslapun alta näkyi tuotteen normaalihinta, joka oli "yllätys yllätys" 3,95€. En tarttunut huikeaan tarjoukseen tällä kertaa.
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Tää tarjoushaukka on mulle täysin vieras äijä, vaikkakin Keskisen kanta-asiakkaisiin kuulun. Pari kertaa olen googlettanut miehen mutta en muista koskaan nähneeni. Eipä sillä, Jorma edustaa minulle kuitenkin aika keskivertoa kyläkaupan asiakasta. Tosin ehtana tarjoushaukkana kääntäisin katseeni pois Keskisestä, siellä kun ei ole liiemmin tarjouksia viimeiseen kymmeneen vuoteen ollut.
En kyllä itsekään tunnistaisi jos en ois Tuuri-ohjelmaa joskus katsonut. Siitä ohjelmasta on jäänyt mieleen eräs pariskunta ostoksilla. TV:t tarjouksessa. "Sitten ei oteta päällimmäistä, sen on kummiskin joku tohelo rikkonut" ja ite vetää alemman tv:n kuin voimamieskisoissa konsanaan. Ihmekkös tuo jos päällimmäiset hajoaa.

Onhan kys. puljussa joku elektroniikkakin halpaa kun sille päälle sattuu mutta mulla on aika moni tuote hajonnut sieltä ennen takuuajan umpeutumista. Sen takia ei pahemmin tuu mitään elektroniikkaa sieltä haettuakaan.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Miksi kukaan menisi Tuuriin? Ellei nyt ole alle 100km päässä. Kolmesti olen siellä joutunut käymään, enkä enää ikinä mene. Paska mesta.
 

ace

Jäsen
Ja vältetään toinen oma OT heittämällä tähän että järkyttävä piereskeleminen on mielestäni todella junttimaista. Koko ajan kuulostaa siltä että jotain valahti tuolla viereisellä sängyllä housuihin. Yäh...

Sinä päivänä ei ole maailmalta lopullinen tuho kaukana kun pieru ei enää naurata ihmisiä. Lopullisen tuhon ei välttämättä tarvitse olla konkreettinen.
 

attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
Seuraava tarina on tosi, eli se ei ole tarina. Matkalla halliin katsomaan KHL-ottelua, eli parasta lätkää mitä Suomessa näkee ja sitä näkee Hartwall-Areenalla Jokereiden tarjoamana, tuli pieru jonka mukana lusikallinen sitä itseään ja paska haisi mun ympärillä koko pelin ajan. Ei naurata eikä ollut kivaa, mutta näin kävi ja nyt se on kerrottu teille kaikille. Perse myös tuli punaiseksi, kunnes rasvalla jonka nimeä en nyt muista sain sen takaisin normaaliksi.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Elastinen.

Miten joku voi olla tommonen. "Karismaattinen Hector", ei oo todellista Elastinen todella sanoi noin. Toi on jo enemmän kuin feikki toi Elastinen. Feikkimäisintä mitä tiedät -ketjun kamaa myös. Feikkaaminen on junttia, vitun maalaista, sitä uhoomista että "teen aina työni ja oon rehellinen". Beibi, älä sano, vaan tee. Show, don't tell. Mä oon asunut maalla ja siellä jengi oli tollasta, että ne puhui ja puhui mitä ne on ja mitä ne tekee. Ei vittu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös