Mainos

Junttimaisinta mitä tiedät

  • 2 708 011
  • 13 824

johnnywee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Junttimaisinta on samalle työpaikalle jämähtäminen ja siitä jatkuva vinkuminen.

Samaa mieltä myös noista työpaikan saunailloista. Vedetään kännit ja avaudutaan työjuttuja, joita sitten hävetään selvinpäin.
Tosiaan työpaikan saunaillat on silloin onnistuneita kun kaikki jutut on aivan muuta kuin työtä.
 
Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Tosiaan työpaikan saunaillat on silloin onnistuneita kun kaikki jutut on aivan muuta kuin työtä.

Meillä oli juuri parin tunnin saaristoristeily työporukan kesken. Syötiin hyvin ja tosiaankin oli vain kaksi tuntia kestävä tuo reissu. Eikä sanaakaan duunista. Kestoltaan tietenkin lyhyt, eikä kukaan ollut nauttinut alkoholia. Tämä varmasti syynä. Mutta ekan kerran elämässäni oli onnistunut ja oikeesti kiva tapahtuma duunikavereiden kanssa.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Näin eilen +150 kiloisen sarjalaisen, jonka massa ei ollut sitä mitä Arnoldilla on, mutta päällä oli hihaton paita, jossa oli kuvana vatsan kohdalla Arnoldin sixpack ja Arskan rintalihakset ylempänä. Pidin junttina.
 
CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Näin eilen +150 kiloisen sarjalaisen, jonka massa ei ollut sitä mitä Arnoldilla on, mutta päällä oli hihaton paita, jossa oli kuvana vatsan kohdalla Arnoldin sixpack ja Arskan rintalihakset ylempänä. Pidin junttina.

Oletko varma, ettet ollut peilin edessä?

Ja perään asiaan kuuluva hymiö.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Alkaa muna pystyssä vastustamaan poliisia. Muutenhan toiminta on ollut sairasta ja toivottavasti saa asianmukaisen tuomion, vaikka todennäköisesti selviää jollain ehdollisella.

Tämähän on ihan Florida man hommia.

Tämä ei ole Florida mies, mutta tuli ekana mieleen.

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Alkaa muna pystyssä vastustamaan poliisia. Muutenhan toiminta on ollut sairasta ja toivottavasti saa asianmukaisen tuomion, vaikka todennäköisesti selviää jollain ehdollisella.

Joo menee kyllä junttimaisuuden yli jo ihan täysin sairaaksi ja kuvottavaksi toiminnaksi. Juntteiluun liittyy usein edes jonkinlainen huumori mutta tässä ei minkäänlaista.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tässä on yritystä. Poliisille vittuileminen onnettomuusruuhkassa.

Aika junttia on myös kuunnella autossa jotain liikenneradiota novalta tms. Joku soittaa aina välillä, että nelostiellä junttikylän risteyksessä nähty hirvi. Samaan aikaan suurin osa jengistä on ihan jossain muualla. Valtava määrä parempia autoilijoita pätee ja kauhistelee kuinka muut ei osaa. Itse luultavasti suorittavat tarkkailua kehätien vasemmanpuoleisella kaistalla.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kunnon rangaistus vaan, eivät saa osallistua 2030 MM-kisojen isäntämaan valintaan. Luulisi olevan melko iso kolaus brittiläisille futisfaneille.

Ei kai tuo vielä mikään kova rangaistus olisi. Toisin kuin vaikka se, kun englantilaisjoukkueet suljettiin europeleistä vuosikausiksi. Siinä voisi alkaa tulla chämppärirahoja ikävä monella seuralla... (disclaimer: ei tämä käytös nyt toki noin rajun rangaistuksen arvoista mielestäni ole).
 
Randalf

Jäsen
Asiasta tiedottamisen "tärkeyden", asian "kiinnostavuuden"/"oleellisuuden"/jne. tai uutiskynnyksen mataluuden päivitteleminen ("OLIPA TAAS TÄRKEÄ UUTINEN!") lähes jokaisen Iltalehden tai Ilta-Sanomien Facebookissa jakaman jutun kommenttikentässä. Tai parhaimmillaan ihan itse sivustolla asti.

Ehkä noilla sitten jotenkin pesee kätensä siitä, että mokoma "tyhjänpäiväinen" juttu tuli kuitenkin auki klikattua.
 
BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Torvimarssi Helsingissä. Juntit lähtee maalta lauantaina jonossa ajelemaan Helsinkiin, soittamaan torvea Eduskuntatalon eteen, vaikka siellä ei ole edustajia edes töissä. Kun autoilijathan on tässä maassa se heikoimmassa asemassa oleva kansanosa. VMP.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

No olihan siellä ainakin Sebastian Tynkkynen ja Kike Elomaa... Arvatkaa mitä puoluetta edustavat?
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
No olihan siellä ainakin Sebastian Tynkkynen ja Kike Elomaa... Arvatkaa mitä puoluetta edustavat?

Mahtoivatkohan neuvoa lähtemään Kreikkaan maastopaloja sammuttamaan.

Jos autoilu kerran on niin kallista, eikö ääliömystölle olisi tullut halvemmaksi matkustaa isolle kirkolle joukkoliikennevälineitä käyttäen.
 
Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Olisihan he voineet joukkoliikennevälineillä mennä, vaan ei tuolta maaseudulta kulje moiset. Ne on vaan tsadin herkkuja;).
 
BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies

Jeffrey

Jäsen
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös