Olin varovaisen optimistinen Junttilan suhteen, mutta eihän tämä nyt kovin hyvältä näytä, etenkin kun ei SHL:ssäkään ihan liitoon ole lähtenyt. EHT-peleissä on toki ollut hyvää tekemistä ja voihan se ottaa muutaman yrityksen ja pientä sisäänajoa ennenkuin se henkilökohtainen tasonnosto onnistuu, mutta tässä kohtaa kyllä haiskahtaa hutihankinnalta.
Pelaajaprofiililtaan hankinassa oli/on ideaa, kun tosiaan iskettävissä käytännössä mihin ketjuun tahansa, mutta vertailussa esimerkiksi mainittuun Mosekseen "x-factorin" osalta tuli kyllä pahasti takkiin, vaikka työteliäisyyden osalta Junttila viime kauden Moseksen päihittäisikin.
Tässäkin ketjussa usein mainittu Aleksi Halme näyttäisi olevan pelaaja, joka ei tosiaan ole ollut oikein millään tasolla sateentekijä ja olisi Liigassakin lähinnä syvyyspelaaja, mutta hänellä näyttäisi olevan mm. Erkan kirjassaan hienosti esille nostama mielenkiintoinen ominaisuus "sovittaa" itsensä vaadittavalle tasolle ja pelitempoon. Eli vaikka Halme on perustasonsa puolesta lähempänä Liigapelaajaa kuin KHL-pelaajaa, kykenee hän sovittamaan pelaamisensa varsin hyvin ja ns. riittävällä tasolla myös KHL-tempoon, vaikkei välttämättä koskaan tule mikään varsinainen runkopelaaja olemaankaan tai hätyyttelemään esimerkiksi jotain suomalaispelaajien EHT-valintapoolia.
Tätä vastaavaa ilmiötähän on nähty usein nimenomaan maajoukkueympyröissä, kun joku Liiga-pelaaja onnistuu vetämään mainiot MM-pelit myös NHL-tähtiä viliseviä joukkueita vastaan, tai miten hienosti euroopan sarjoissa pelaavat onnistuivat esimerkiksi Sotshin olympialaisissa jäämättä sen pahemmin jalkoihin. Kaikista tällaisista "sopeutumisen mestareista" ei vältämättä koskaan tule mitään tähtiä tai urakehitys ole muutenkaan mitään poikkeuksellista (vastaavasti tuo ominaisuus toki aina helpottaa kovempiin sarjoihin siirtymistä, kuten esimerkiksi Aho, Barkov ja Heiskanen osoittavat), mutta tietyissä raameissa heillä on erinomainen kyky sopeutua erilaiseen (pelilliseen) vaatimustasoon ja pelata niissä raameissa fiksusti, mikä tekee heistä äärimmäisen monikäyttöisiä ja "turvallisia" stuntmiehiä, vaikkei paukut ihan riittäisikään jatkuvaan vakiorooliin kovempiin geimeihin.
Junttila taas näyttäisi olevan niitä pelaajia, jotka ovat tietyssä peliympäristössä aivan liekeissä ja sarjan absoluuttista kärkeä - vähän kuin monet NHL/AHL-rajatapaukset - mutta ominaisuuksien ja pelityyliin siirrettävyys ja muokattavuus seuraavalle tasolle ei vaan enää luontevasti onnistu, vaikka periaatteessa kyseessä pitäisi olla perustasoltaan sillekin tasolle ihan riittävä pelaaja.
Junttilan tapauksessa ei myöskään auta, että mitään saving grace -elementtiä mallia loistava laukaus tai yksittäisiä pelejä ratkaisevat JMA-kiemurat ei tahdo löytyä.
Josko kuitenkin vielä jotain irtoaisi?