Oli henkilö sitten Rautakorpi tai joku muu siihen soveltuva, olennaista on urheilutoimenjohtajan vakanssin perustaminen sinänsä.
Leinosen toimariaikana Tapparalla on ollut kaksi onnistunutta jaksoa. Kirkkain helmi on tietysti mestaruuteen huipentuneet Rautakorven vuodet ja toinen hyvä pätkä Uraman pesti.
Kummallakin valmentajista oli vahva käsitys omasta pelisysteemistä ja pelaajatyypeistä, joita se vaatii. Rautakorpi pystyi tekemään mestarijoukkueen runkopelaajia sellaisista kompuroista kuin Uhlbäck ja Luoma, Urama taas oli tiettävästi tärkeässä roolissa Lehterän ja Enlundin houkuttelemisessa Tampereelle. Hyvin erityyppiset esimerkit, mutta yhtä kaikki molemmilla valmentajilla oli selkeä kokonaisvisio ja joukkueet oli rakennettu määrätietoisesti sitä palvelemaan.
Sekä Rautakorpi että Urama ovat vahvoja persoonia ja johtajatyyppejä, jotka haluavat pitää kaikki langat käsissään – Urama jopa ongelmaksi asti niin, että työnarkomaaniksi kuvaillun miehen on sanottu kuluttavan Lukossa joukkueen ja laajan valmentajaportaan loppuun 24/7-tyylillään. Rauman kuvioissa sopassa riittää hämmentäjiä ja siellä Uraman ajautuminen ongelmiin lienee ollut väistämätöntä.
Mikko Saarinen vaikutti olevan kuin yksi pelaajista. Hän sai selkääntaputtelua eri yhteyksissä (ehkä sairaus korosti tätä, mutta tilanne oli sama jo ennen sitä) eikä näkyvää oppositiota vaikuttanut huonoinakaan aikoina muodostuvan. Silti ajat olivat pääsääntöisesti niitä huonoja eikä joukkuepelaamisesta tullut mitään. Saarisen vuosista jäi päällimmäisenä mieleen, että Lehterä meni hukkaan.
Hirvonen on pelaajien kaverina. kuin Saarisen kopio. Ja ihan samalla tavalla pidetyn kuoman joukkue on kentällä sekaisin. Sekä Hirvosen että Saarisen puheissa pyöri/pyörii arkista kiekkofraseologiaa työnteosta ja joukkuepelaamisesta, mutta Uramasta ja Rautakorvesta poiketen heillä ei vaikuta olevan jäsentynyttä käsitystä joukkueen pelillisestä identiteetistä. Ainakaan siitä ei pääse jyvälle pelejä katsomalla ja haastatteluja kuuntelemalla.
Saarisen ajan hankinnoista ei jäänyt mitään selkeää linjaa mieleen. Hirvosen tämän vuoden joukkue vaikuttaa kieltämättä kootun määrätietoisella otteella, mutta herää kysymys, onko kyseinen visio ollut loppuun asti harkittu vai pakkomielteinen (lähes absurdin pieni hyökkäys) ja ennen kaikkea miksi joukkue ei ilmennä minkäänlaista visiota kentällä.
Mika Saarisella oli oma erikoinen näkemyksensä pelistä, joka olisi saattanut nollatoleranssin aikana jopa toimia. Persoonana "Nega" vain ei tainnut olla omiaan piiskaamaan draivia organisaatioon, ei ollut johtajatyyppi.
Voisi veikata, että tarkan markan johtaja Leinonen on niputtanut utj:n tehtävät toimarin toimenkuvaan kustannussyistä ja on luovuttanut ne de facto mieluusti valmentajalle, jolla on ollut pokkaa ne ottaa. Vaikuttaa siltä, että Leinosen Tappara on menestynyt, kun vahva ja määrätietoinen valmentajapersoona on istunut utj:n pallille ja ollut menestymättä, kun heikko valmentajapersoona on jättänyt sen Leinoselle. Vahvan valmentajapersoonan aikana pelitapa, siihen perehdyttävät harjoitteet ja pelaajahankinnat ovat olleet samaan suuntaan osoittava tavoitteellinen kokonaisuus. Heikon valmentajan aikana kokonaisuudesta ainakin osa tai kaksi on sakannut ja lisäksi toimarilta on puuttunut utj-valmentajan antama ammatillinen paine, joka pakottaa tarkastelemaan omaa toimintaa jatkuvasti kriittisesti ja pitää vireänä.
Rautakorpi antaa vaikutelman ajattelukykyisestä ihmisestä, joka etenisi korkealle missä hommissa tahansa. Kun tähän yhdistetään hänen kokonaisymmärryksensä pelistä, hän olisi varmasti mitä pätevin utj.
Kunhan henkilö on oikea, utj:hin olisi kannattanut satsata jo Hakametsässä ja kannattaa takuulla viimeistään uudessa hallissa ja kuvioissa. Jos hinta on esim. suuruusluokkaa kakkosketjun laiturin palkka, kyllä tuon verran pelaajabudjetista leikkaa, jos sillä kurin sekoilu ja haulikolla ampuminen loppuvat. Ja investointihan utj ennemmin on kuin kuluerä ja tienaa itsensä pitkälti takaisin.