Jukka Koivu -valmentaja

  • 25 232
  • 162

Zane

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti Mustavalkoinen
JKoivu päävalmentajana yhden kauden, saavutuksena hopeaa. Toinen kausi vielä kesken, joten annetaan nyt vaan työrauha koko porukalle ja katsotaan sitten keväällä.

En tiedä, olenko utopisti, mutta olisi mukavampi seurata kautta, kun peli useimmin kulkisi kuin ei kulkisi. Tämä harmittaminen kun saa vuosi vuodelta suurempia mittasuhteita.
 
SammyD

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti Morgoth
Vähitelen syyttävä sormi alkaa kohdistua Jukka Koivuun yhä enemmän. Tahdon kuitenkin uskoa, että mies tietää mitä tekee ja oppii virheistään ja tässä koko ajan taustalla on joku "suuri suunnitelma", mutta usko alkaa mennä.

Oppiikohan? Eilen Ilvestä vastaan Tepsi pitkästä aikaa johti peliä kahden erän jälkeen. Kolmanteen erään peli muuttui täysin niin kuin aiemminkin. Tepsiläisten ainoa maali tuntui olevan kiekon saaminen pois omalta alueelta, ei mitään yritystä kiekon hallintaan, vaikka toisessa erässä peli juuri sen ansiosta oli Tepsin hallussa. Kolmannessa erässä kaksi laukausta Riksmania kohden, toinen erän kahdeksannella minuutilla ja toinen, kun peli oli jo tasan. Turhauttavaa ja tylsää katseltavaa. Kauan, kauan sitten joku on jo sanonut kyseisen tyylin muutoksen olevan tuhoon johtava.
 
kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Viestin lähetti SammyD
Oppiikohan? Eilen Ilvestä vastaan Tepsi pitkästä aikaa johti peliä kahden erän jälkeen. Kolmanteen erään peli muuttui täysin niin kuin aiemminkin.

Jos puheet helvetillisestä treenautuksesta pitävät paikkansa niin ukoilla loppui yksinkertaisesti poweri pannusta. Joka tapauksesta tältä osin vastuun kantaa J.Koivu, se onko tämänhetkinen oletettu treenaus lopulta mahtiratkaisu tai sitten virhearviointi paljastuu vastaa myöhemmin.

Olenko muuten ymmärtänyt kokonaan väärin kun oletan että Koivu vastaa nimenomaan peluutuksesta yms eikä niinkään esim taktisista yv-kuvioista yms?

Annetaan Jukalle työrauha. Mies edustaa kaikesta huolimatta kaikkea sitä positiivista joka vanhasta palloseurasta on jäljellä. Nyt kun peli on sekaisin on hänellä näytönpaikka valmentajana. Katsotaan mihin se johtaa.
 
Jet-Ace

Jäsen
Viestin lähetti kausi

Tästä olen samaa mieltä. Vaikka yksittäisten ottelujen peluuttamisesta sopii krittiikkiä antaa, niin aikanaan se nähdään, onko valmennus onnistunut vai ei. Karmeaa tuota peliä vain on ollut katsoa.

Sympatiaani lisää se, että ulkopuolelta katsottuna näyttää siltä, että valmennus ja koko joukkue on jätetty seuran toimesta vaille sen johdon tukea oman onnensa nojaan. Itse asiassa näyttää siltä, että taustavoimat eivät olisi tehneet_yhtään_mitään. Absoluuttista totuutta en tiedä.
 
kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Viestin lähetti Jet-Ace

Eikö tämä ole päivänselvää. Koko kauden mittaan on ollut yhtä hiljaista kaikilla sektoreilla, joukkueenkin on Jukka&poika joutunut rakentamaan itse. Narvanmaa ei ole osoittanut tukeaan konkreettisilla toimilla, ei sitten kertaakaan. Päinvastoin, ikäänkuin vittuiluna hankki Valicevicin ja Zingonin. Tämän lisäksi Jukkaa roikutetaan koko ajan löysässä hirressä tulevaisuuden suhteen.

Kannattaisi ehkä Ruissalossakin huomata, että Koivut ovat instituutio. Ihan siitä riippumatta tuleeko Jukka Koivun valmennuksesta yhtään mitään. Tietysti jos syntisäkki on pohjaton niin sinnehän voi entisten dissausten lisäksi aivan helposti nakata Koivut lisää.

Jos kuitenkin kannattajilta kysyttäisiin niin luulenpa että marginaaliryhmää lukuunottamatta lähes kaikki nakkaisivat mielummin Jokken kortistoon kuin Jukan. Kuka tässä on hommiaan hoitanut ja kuka jättänyt hoitamatta?
 
A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Koivu

Olen samaa mieltä ettei Ruissalo ole ollut hereillä näiden vahvistusten kanssa mutta: nyt on jalkeilla sellainen joukkue, jolla pitää pystyä parempaan kuin nyt on nähty. Ja se on nimen omaan valmentajan, ei seurajohdon asia. Jos nyt nähty väkinäisyys ym. johtuu liian kovasta treenauksesta, asia on ok. koska silloin on toivoa paremmasta kunhan vähän herkistellään.
 
MustaEnkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Evolution
Valmennukseen liittyen näyttäisi olevan ongelma. Joukkue alisuorittaa eikä putkelle näy loppua. Viime vuoden loukkaantumissuma lienee osaltaan (liian)kovan treenauksen syytä. Toisaalta tie vei keväällä finaaliin asti. Valmentajan pitäisi saada tämän vuoden ryhmästä enemmän irti. Lisäksi pelaamisen loppuminen kesken pelin, eteenkin silloin kun ollaan johdossa, on huolestuttavaa.

Näistä asioista huolimatta, Koivu on ainoa TPS:n organisaatiosta joka ansaitsee tällä hetkellä puhtaat paperit. Sakun tulo, veroselvitykset, pelaajahankinnat, tiedotus ja markkinointi tuntuvat toimivan täysin kyseisen herran varassa. Jos ja kun näin on olisi ihmeellistä jos miehen rahkeet vielä riittäisivät tarpeeksi valmennuksellisten ongelmien ratkaisemiseen, sormia napsauttamalla. Ihminen hänkin on vaikka selässä lukee notta Koivu.

Vilpitön tukeni Jukalle jo tehdystä työstä ja tsemppiä jatkoon. Muu organisaatio saa puolestani mennä lomalle, ei eroa näy oli ne sitten paikalla tai ei.
 
Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No en nyt ihan ole samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa. Tässä joukkueessa on potentiaalia huomattavasti parempiin suorituksiin, kuin mitä se tällä hetkellä esittää. Valmentajan tehtävä on kaivaa se potentiaali esiin. Toisekseen peli on pääsääntöisesti, pieniä hetkittäisiä välähdyksiä lukuunottamatta, järkyttävää katseltavaa. Ketjut eivät toimi, ylivoima pahasti hakusessa, peli ei pysy koossa 60 minuuttia, jne. Nämä ovat asioita, mihin valmentajan pitäisi saada ryhtiä, vaikka johtoporras pureskelisi tyynyä Ruissalossa koko kauden. Todettakoon, etten missään nimessä ole tyytyväinen myöskään Ruissalon huru-ukkojen touhuiluun.

Toivon, että olen väärässä ja joukkue on irtonaisessa iskussa keväällä kun säälipleijarit alkavat, sillä tämän hetken touhulla sijat 7-8 näyttävät huomattavasti todennäköisimmiltä kuin 5-6, mistään kotiedusta puhumattakaan.

Ensi viikko näyttääkin varmaan melko pitkälle todellisen tason, kun viiden päivän sisään kohdataan Kärpät, Jokerit ja Ifk. 5-9 pistettä näistä peleistä, niin mukana ollaan vielä keväälläkin. Vastaavasti 0-3 pojoa and season over.
 
kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Viestin lähetti MustaEnkeli
...Koivu & Tiedotus

Niin, kaikki ovat varmaan huomanneet, että palloseuran asioita kommentoi aina Jukka. Muissa joukkueissa ei näin ole. Jokkelta ei kukaan itseäänkunnioittava toimittaja kysy mitään sillä uutiseen ei tule ns uutisarvoa ollenkaan. Koivu sentään vastaa, esiintyy suoraselkäisesti ja on helppo haastateltava muutenkin. Ansakseltakaan ei lausuntoja kannata pyytää, niiden julkaisulle kun voi joutua pyytämään seuraavana päivänä vielä erikseen häneltä luvan, tosin voi mennä pidempikin aika "tilanteesta" riippuen.

Jonkun on pakko tästäkin puolesta kantaa vastuuta, tällä hetkellä sen tekee Jukka Koivu.
 
Morgoth

Jäsen
Viestin lähetti SammyD
Oppiikohan? Eilen Ilvestä vastaan Tepsi pitkästä aikaa johti peliä kahden erän jälkeen. Kolmanteen erään peli muuttui täysin niin kuin aiemminkin.

Tuo pelin jäädytys ei oikein näytä onnistuvan Koivun TPSltä, mutta vielä on muutama peli aika oppia.

Toivotaan että tässä on todella kyse siitä, että joukkue on ylitreenattu ja Jukalla on joku hieno ja suuri suunnitelma tässä taustalla. Pakko niin ajatella tai muuten kausi on ohi. Onko sitten samanlaista toiveunta kuin ne Kipper&Salot&Bergit&Recchit yms. alkukaudesta?!

Jos todellakin loppukausi menee samalla tavalla kuin nämä viimeiset pelit ja parannusta ei näy niin MiBin sekoilusta huolimatta ei Koivulle hirveän hyvää arvosanaa valmentajan taidoista voi antaa, olkoot millainen instituutio tahansa.

Odotellaan ja katsotaan ja toivotaan parempaa, mutta turhautumaan tässä alkaa vähitellen.
 
Iceberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC ja FC TPS
Kyllä mä näkisin, että Koivu on mies paikallaan, mutta tekee tällä hetkellä tavallaan väärää työtä. Koivun pitäisi juuri olla se Mr TPS, yhtiön julkisuuteen näkyvä keulakuva. Siinä samassa varmastikin hoituisi varmasti myös pelaajarekrytointi.

Ainiin, näitä Joukon hommia Jukka on hoitanut jo kesästä asti Joukon pitäessä jardan jauhamisen ohella kukkaron vetskaria kiinni. Kukkaroa, jossa taitaa vieläkin olla ne Valicevic:sta vapautuneet ja Valicevic:n stuntille varatut rahat.

1+1=3? Jukasta uusi toimitusjohtaja seuralle ja Jursinov tahtipuikon taakse mustine kirjoineen. Jukka on myös ihan kohtuullinen valmentaja ja tämän ruohonjuuritason ymmärtämisestä on hyötyä, kun meininkiä johdetaan Ruissalosta.

Kyllä itsekin olen alkanut olemaan vähän skeptinen Jukan valmennuksellisten taitojen suhteen. Tähän aikaan vuodesta otettiin Jortsun kanssa 10 matsin voittoputkia, kun taas nyt paketti on sekaisin kuin Haminan kaupunki ja valmistautuminen menee joka kerta vituiksi.

Koivu on jokatapauksessa TPS-instituutio. Jouko taas täysi pelle.
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti Iceberg
Tähän aikaan vuodesta otettiin Jortsun kanssa 10 matsin voittoputkia, kun taas nyt paketti on sekaisin kuin Haminan kaupunki ja valmistautuminen menee joka kerta vituiksi.

Olisiko Jukka siirtänyt tarkoituksella kuntohuippua lähemmäksi pudotuspelien alkua? Viime kaudellahan Tepsillä oli 15 pelin putki ilman häviöitä 27.11.2003 - 10.1.2004 välisenä aikana ja finaaleissa tuntui pelaajien potku loppuvan.
 
Anders

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti Ohmi

Toivottavasti näin on. Tällä ainakin selittyisi joukkueen taaperrus joulun jälkeen. Ilmeisesti valmennuksen analyysi viime kaudesta oli, että poweri loppui kesken -> johtoasemassa passivoiduttiin jäätyneen oravan tasolle. Tosin loukkaantumiset sotkivat myös tuloksentekoa. Analyysin (jos tämä on oikea päätelmä) tuloksena tällä kaudella päätettiin uhrata osa runkosarjan menestyksestä, jotta jaksetaan painaa huhtikuussa.

Paperilla hyvä ajatus, mutta tällä rosterilla ei taideta päästä finaaleihin. Jos em. analyysi pitää paikkansa pitäisi runkosarjassa olla kuuden joukossa, mikäli aikoo taistella mestaruudesta. Vielä ollaan, mutta tukkoon treenattu joukkue ei nykypelillä kuuden joukossa pysy millään. Varsinkin, kun Ipa on hyvässä vauhdissa, HIFK sai voittavan maalivahdin ja Tukka-Jukan paketti on kunnossa. Säälipleijareista finaaleihin ponnistaminen vaatii todella kovan suorituksen enkä usko yhdenkään säälipleijarijoukkueen tähän pystyvän. Tammikuun lopussa tulee peräkkäin vastaan Kärpät, Jokerit ja HIFK. Näistä peleistä on pakko tulla pisteitä vähintään kaksi per peli ja tammikuun Blues-peleistä kuusi pistettä. Muuten paikka kuuden joukossa karkaa.

Viestin lähetti kausi
Olenko muuten ymmärtänyt kokonaan väärin kun oletan että Koivu vastaa nimenomaan peluutuksesta yms eikä niinkään esim taktisista yv-kuvioista yms?
Elän luulossa, että Suoraniemi vastaa taktiikasta. Jukan hommana on peluutus ja lataus. Luuloni voi olla väärä.
 
Mikki Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jukka Koivu

Vittuun tollanen valmentaja joka ei osaa valmentaa vaan hakee vain valmiita pelimiehiä ja Sakun kavereita.
Sitten itkee joka toisessa lehdistötilaisuudessa että hän ottaa omaan piikkiinsä "huonon valmistautumisen" tai sitten "tämä on selkeästi valmennusjohdollinen virhe"...no painu helvettiin jos et osaa tehdä oikein asioita.
Tervetuloa Hannu Virta uudeksi valmentajaksi...voisi vaan monen pelaajan suu lennähtää auki kun valmennukseen tulisi INHIMILLISYYTTÄ ja kaikki kirosanat ja sivistymättömän ihmisen tekeleet jäisivät pois ja saisi taas rauhassa pelaajat keskittyä itse pelaamiseen.
Tervemenoa itseään täynnä oleva !!!
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Re: Jukka Koivu

Viestin lähetti Mikki Hiiri

No joo, en tiedä sivistymättömästä. Jortikan käytöksestä saa hakea sivistystystä suurennuslasin kanssa sitä löytämättä, silti tulosta syntyy. Valitettavasti Tepsin materiaali on se mikä on. Rosterissa on kaksi ratkaisuihin pystyvää pelaajaa - Kai Nurminen ja Saku Koivu silloin tällöin. Ei niillä pitkälle pötkitä nykyisessä SM-liigassa. Jukka Koivu tekee kaikkensa saadakseen pisteitä nykyisellä kalustolla ja se tarkoittaa tiukkaa puolustuspeliä ilman henkilökohtaisia virheitä. Tehtävä on kuitenkin mahdoton, koska Metsärannan ja Sykön tapaisia Mestis-tason kavereita on pakko päästää kentälle.

Kai se sitten Mikki Hiiren mielestä olisi inhimillisempää, jos Jukka Koivu sanoisi lehdistötilaisuudessa niin kuin Jortikka asian ilmaisisi, eli haukkuisi tappioon syylliset pelaajat maanrakoon. Omalta kohdaltani se olisi tietenkin helvetin hieno asia, jos Jukka Koivu sanoisi suoraan, että rosterissa on liian monta täysin ala-arvoista pelaajaa SM-liigan tasolle, mutta en minä Jukka Koivua inhimillisyyden puutteesta alkaisi syyttämään, pikemminkin päin vastoin. Jukassa on inhimillisyyttä ihan liikaa.

Mitäs jos Jukka päästäist myös lehditötilaisuudessa ensi kerralla sen pedon irti, joka sinussa oli pelaajana? Sano suoraan mistä tappio johtui ja sanoisit vaikka Metsärannalle, ettei kannata alkaa rakentaa taloa Turkuun.
 
Annamaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Re: Jukka Koivu

Viestin lähetti Mikki Hiiri
Mistä näitä kaiken maailman mikkihiiriä sikiää? Inhimillisyyttä voi käydä nauttimassa vaikka päiväkodissa (pienellä kirjoitettuna). Kannattaa ottaa iso annos varastoonkin.

Onko muuten Jukka ilmoittanut häippäsevänsä tämän kauden jälkeen kun soppari päättyy? Tainnut mennä multa ohi. Lähdössä varmaan on, mutta onko siitä siis jonkinlaista virallista ilmoitusta?
 
Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Re: Re: Jukka Koivu

Viestin lähetti Ohmi
Omalta kohdaltani se olisi tietenkin helvetin hieno asia, jos Jukka Koivu sanoisi suoraan, että rosterissa on liian monta täysin ala-arvoista pelaajaa SM-liigan tasolle, mutta en minä Jukka Koivua inhimillisyyden puutteesta alkaisi syyttämään, pikemminkin päin vastoin. Jukassa on inhimillisyyttä ihan liikaa.

Aamen. Mikki Hiiri on kyllä kritiikissään pahasti hakoteillä.

Tässä yleisen vitutuksen keskelläkin on todettava, että ensi kauden valmennuskuvioita ajatellen Jukka Koivun jatko olisi mielestäni varsin hyvä vaihtoehto. Tarkemmin sanottuna toiseksi paras, kuviteltavissa olevista mahdollisuuksista siis.

Annamaila, mitään virallista lähtöilmoitusta en ole huomannut minäkään. Eiköhän Jukka odottele työnantajan alustavaa kantaa asiaan. Ja siellä päässä tuskin ollaan tästä(kään) asiasta vielä selvillä.
 
Muerte

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Re: Re: Re: Jukka Koivu

Viestin lähetti Power

Näihin Powerin sanoihin on ollut helppo yhtyä pitkin kautta. Jos ja ilmeisesti kun Jukka lähtee niin voin jo nyt sanoa, että uskomatonta työtä on herra Koivu tehnyt joukkeen eteen. En voisi edes kuvitella parempaa valmentajaa kuin mitä Koivu on ollut. Harmittaa vaan vietävästi se, että Jukalle ei ole annettu niitä pelimerkkejä, mitä hän loppupelissä tarvitsee. Mutta samalle haluaisin todeta, että Kyllä iso nokka Kojokin jäi suhteellisen yksin joukkuetta rakentaessa, verrattuna Jortikan saamaan pelimiehiin. Mutta hei, elämä on..

Edit: motoristin päähänpittymä, jota voi ja pitääkin kyseenalaistaa muutkin kuin veljeni Varpunen.
 
Viimeksi muokattu:

Mikki Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jukka Koivu

Inhimillisyys - niin niitä orjiakin ennen muinoin saatiin lyömällä ja piiskaamalla liikkeelle mutta mehän elämme 2000-lukua ?

Ei Jukka Koivun tarvitse ilmoittaa häipyvänsä vaan hänelle ilmoitetaan että HÄIVY - ja siinä vasta on suuri ero.

Niin ja muuten kun se laahaa niin paljon Sakun kavereita tänne niin miten se valmennus ikimaailmassa onnistuukaan kun mies ei kuulemma osaa sanakaan englantia...???!!!
Siinähän tarvitaan jo monta tulkkia harjoituksiin ennenkuin asiat saadaan selviksi.

Kyllä nauratti kun se vaan sujuvasti lehdistötilaisuudessa hymyili kun Kurre kävi täällä - eikä ilmeisesti ymmärtänyt sanaakaan !
 
dreamy83

Siis hetkinen. Viittaatko siihen, ettei Jukka Koivu osaa kieliä? Tuota en henkilökohtaisesti tiennytkään. Mistä olet tuon saanut tietoosi?

Jos tuo on todella totta, asettaa se Jukan hieman outoon valoon. Tämän päivän urheilussa, sen harjoittamisessa ja varsinkin urheilubisneksessä on vähintään englanti täysin välttämätöntä eikä SM-liigatasolla Ruotsistakaan haittaa varmastikaan ole.

"Tämän otan omaan puseroon"- homma oli tänään muuten ohimenevästi myös Hockey Nightissa, mutta Anu ja Juti jätti aiheen ruotimatta sen tarkemmin. Jollain tavalla tuo maistuu raikkaalta itsensä toistolta.

Mutta sinällään, Jukka Koivu on yhä edelleen erinomainen valmentaja. Mutta mitä ensi kauteen tulee, on muistettava yksi fakta. On varsin tervettä, että yksi mies valmentaa vain 2-3 kautta.
 
Annamaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Re: Re: Jukka Koivu

Viestin lähetti dreamy83
Siis hetkinen. Viittaatko siihen, ettei Jukka Koivu osaa kieliä? Tuota en henkilökohtaisesti tiennytkään. Mistä olet tuon saanut tietoosi?
Juu, ei Jukka mikään kielimies kyllä ole ja se on kyllä ihan yleisesti tiedossa. Jokaisella on puutteensa, allekirjoittaneella se puute on matemaattinen...
 
kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Re: Jukka Koivu

Viestin lähetti Mikki Hiiri
Niin ja muuten kun se laahaa niin paljon Sakun kavereita tänne niin miten se valmennus ikimaailmassa onnistuukaan kun mies ei kuulemma osaa sanakaan englantia...???!!!
Siinähän tarvitaan jo monta tulkkia harjoituksiin ennenkuin asiat saadaan selviksi.

Ei ole kuitenkaan estänyt hommaasta niitä ainoita vahvistuksia joista saamme nyt nauttia. Suomen kielikin taittuu notkeasti verrattuna merkonomi toimitusjohtajaamme, joka vaikenee kaikilla kielillä ja esiintyy töykeästi siihen kaupanpäälle.

Ja hei alkuperäinen agendasi eli lahjattomien juniorien peluutuksen ontuva puolustelu jää nyt liian vähälle huomiolle tässä Jukan parjauskampanjassa. Ryhtiä kirjoitteluun!
 
Mikki Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Re: Re: Jukka Koivu

Viestin lähetti kausi [/i

Ja hei alkuperäinen agendasi eli lahjattomien juniorien peluutuksen ontuva puolustelu jää nyt liian vähälle huomiolle tässä Jukan parjauskampanjassa. Ryhtiä kirjoitteluun! [/B]

Jos lahjaton "juniori" tekee 30 sekunnin peliajalla maalin ykköskentässä - onko sinulla lisättävää...???
Mieti nyt vähän kuka on lahjaton ja kuka ei. Jos lyödään nippu "junioreita" samaan kenttään niin voiko ihmeitä ihan heti odottaa ? Jos ne ripoteltais edes vähän erisuuntiin, olisi mahdollista saada useampikin toimiva kenttä - niinku monet muut liigajoukkueet tekee. Valmennuksestahan nyt on kysymys, jota Koivu ei hallitse.

Niin ja kerroppa kun kerran kaiken tiedät - löytyykö SUOMESTA tai ihan mistä vaan muualta paikkaa Jukka Koivulle "valmentajana" - ei taatusti kukaan huoli !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Muut valmentajat voivat valita mihin he menevät mutta Koivua ei varmasti muut kysele.
 
Jet-Ace

Jäsen
Re: Re: Re: Jukka Koivu

Viestin lähetti Mikki Hiiri
Jos lahjaton "juniori" tekee 30 sekunnin peliajalla maalin ykköskentässä - onko sinulla lisättävää...???

-clip-

Muut valmentajat voivat valita mihin he menevät mutta Koivua ei varmasti muut kysele.

Matias Metsärannan paikka ei ole TPS:n tasoisessa joukkueessa, Sykkö ja Ojaranta eivät ole vielä kypsiä liigan vauhtiin. Kuten on tilanne ollut muillakin nuorilla pelaajilla. Se itse ongelma on kuitenkin liian monta junioria joukkueessa, josta puuttuu ikäluokka juniori-ikäisten ja veteraanien välillä.

Väärin tuo joukkue on koottu, siinä se perusongelma. Syy on Narvanmaan.

Suhtaudun hyvinkin kriittisesti Koivun pelaajien peluutukseen, mutta olet väärässä siinä, että Koivulle ei olisi liigassa töitä tarjolla. Hän on tälläkin hetkellä osana kulisseissa käytävää valmentajapeliä. Siihen, mikä tulee olemaan lopputulos ei pysty vielä kukaan meistä täällä antamaan lopullista vastausta.

Eilisen pelin esityksestä hyökkäyspäässä varsinkin ottelun alkupuolella pitää kuitenkin nelosketjulle hattua nostaa. Tänä keväänä ei kuitenkaan tämä joukkue menesty nuorten pelaajien peliaikaa lisäämällä. Se tarvitsee huippuvahvistuksen hyökkäykseensä.
 
mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Re: Re: Re: Jukka Koivu

Viestin lähetti Mikki Hiiri
Niin ja kerroppa kun kerran kaiken tiedät - löytyykö SUOMESTA tai ihan mistä vaan muualta paikkaa Jukka Koivulle "valmentajana" - ei taatusti kukaan huoli !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Vakavasti otettavan kirjoittajan yleensä tunnistaa yli 50 huutomerkistä. Vähän ryhtiä siihen touhuun, hävettää katsella tuollaista riehumista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös