Mr Scarface kirjoitti:
Aurinkokuningas Juhani Tamminen aiheuttaa pelaajien aivotoiminnassa sellaista kunnioitusta, että se aiheuttaa ketjureaktion. Seurauksena pelaajien toiminta jäällä on aina 100 lasissa, pelaaja tekee kaikkensa valmentajan eteen. Teko, seuraus. Teko, seuraus. Tammisella on sellaista karakteria, ja karismaa, että älykkään ja sivistystä arvostavan henkilön on yksinkertaisesti pakko arvostaa ja kuunnella häntä. Lätkän pelaajat rakastavat Tamia. Olen keskustellut monien Tamin alaisuudessa pelaavien henkilöiden kera, ja aina saa kuulla samaa settiä: -Tami on kuningas. -Tami tietää mitä pitää tehdä, ei mitään ylimääräistä hienostelua, pelataan lätyllä kiekkoa. - Tamminen on parasta, jota minulle olisi voinut kiekkourallani tapahtua. jne jne. Listaa kommenteista voisi jatkaa ensi viikolle, nyt on sunnuntai.
Olen kuin kuuta nousevaa odottanut tätä päivää, vihdoin törmään tällä palstalla edes jollakin tasolla omaani verrattavissa olevaan tunteeseen Aurinkokuningasta kohtaan. Sanomattakin on selvää, että luettuani tämän muistot tulvivat mieleen kuin Niilin kevät, otsaani alkaa kuumottaa, puna lävähtää poskille ja sydän alkaa hakata villiin rytmiin. Teko, seuraus. Teko, seuraus. Tiedän, etten ole niin kuin sinä, Romeo. En ole älykäs, en liiemmin sivistynyt. Jotakin minäkin silti tavoitan, koska housuni ovat tulessa.
Ah, nämä muistot - annathan minullekin luvan kantaa korteni kekoon ja muistella. Ei varmasti ollut huono valinta antaa sille Ranskan kaut' aikain merkittävimmälle valtiopäämiehelle sama lisänimi kuin tälle sankarille.
Uleåborgin Colosseumissa yli tuhatta kieltä puhuva Aurinkokuningas komensi legioonaansa karismaattisilla sanankäänteillään niin kuuluvasti ja tuntuvasti, että keskellä taistelun tuoksintaa yleisö pääsi poikkeuksetta nauttimaan Hänen Sanattomasta Molotuksestaan. Minä muistan, koska minä olin siellä. Se mystinen käsien viuhdonta, jonka tarkoitusta kukaan ei varsinaisesti ymmärtänyt, mutta jota kaikki viholliset silti aina kavahtivat, näkyi areenan jokaikiseen sopukkaan.
Myöhemminkin Aurinkokuningas rakasti ja Aurinkokuningasta rakastettiin. Maisema vaihtui, katalat pettivät, mutta uskolliset miehet jäivät. Vain puolenkin vuoden mittainen työ on nautinto sille, jota kaikki rakastavat. Ja mikä tärkeintä, selkäänpuukotettuna tämä pyyteetön soturi ei katkeroitunut, vaan oli aina valmis keräämään kokoon uskolliset miehensä tarunhohtoisesta Latviasta ja lähtemään uuteen seikkailuun, ja jos joskus kävikin niin, että toinen sattumalta teki loppuun sen, minkä Aurinkokuningas kerran oli aloittanut, ei Aurinkokuningas hennonut vaatia itsellensä pisaraakaan siitä kunniasta, joka sattumalta ropisi toisen harteille.
Kerrottakoon myös, ett' vaikkei omastaan, miestensä kunniasta Aurinkokuningas oli hyvin tarkka. Silkasta solidaarisuudesta hän muisti aina tuoda esiin, että hänen miehensä kuuluivat korkeimpaan valioluokkaan, olivatpa he rampoja, vähävoimaisia, liian vanhoja tai kaikkia näitä yhdessä. Ei siis ollut lainkaan ihme, että mielipidettä kysyttäessä nämä, tarunhohtoiset latvialaiset ja muut, jatkuvasti vastasivat: "Aurinkokuningas on kuningas". He tiesivät sen olevan niin totta, ettei edes pahemman sorttinen tautologia pilaa vaikutelmaa.
Viimeiseksi haluan tehdä kerralla selväksi, että se väite, että Aurinkokuningas olisi kerran kutsuttu strategianeuvotteluihin tarunhohtoiseen Latviaan, nolattu siellä pahasti ja nähty sen jälkeen kävelevän kyrpä otsassa kaupungilla, ei pidä paikkaansa. Aurinkokuningas toki hieman harmistui häneen tuolloin kohdistuneista katalista loukkauksista ja vähättelyistä, mutta se, ettei hän sittemmin lyönyt vähättelijöitä laudalta samaisissa neuvotteluissa, ei johtunut siitä, ettei hän olisi kyennyt tätä tekemään vaan siitä, että hän hillitsi itsensä eikä pyyteettömänä halunnut korostaa omia ansiotaan.
