Mainos

Juhani Tamminen TUTO Hockeyn päävalmentajaksi

  • 250 452
  • 734

Valittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit -2013.
Hauska lukea näitä junttien kirjoituksia. Hakutaan, toivotaan eläkepäiviä ja pidetään vanhana höhlänä joka ei ymmärrä mistään mitään. Eikä ketään kiinnosta...mutta silti pitää kommentoida :).
...Kommentoin yllä Iltalehen keskustelussa. Kävin katsomassa Vantaan peliä ekan kerran varmaan viiteen vuoteen! Syy ei ollut Tami vaan NHL-veljet. Vantaa keräsi suurimman katsomon tällä kaudella. Huudoista ja vanhojen äijien höpinöistä päätellen suurin syy yleisömäärään oli Tami. Luulin enimmän vittuilun tulevan nuorilta mutta lähellä istuneet vanhat pierut seurasivat ja kommentoivat kaikkea mitä Aurinkokunkku teki. Täytyy kunniottaa papan Passionia!
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Tuskinpa, Tami ja rauhoittuminen ei oiken sovi yhteen.
Selvähän se oli, että tuosta penaltya paukkuu Tammiselle. Tarkoitus ei nyt ole Tamia puolustella, mutta totean kuitenkin, että ylivoimaisesti eniten tällä kaudella TUTOlle on jäähyjä puhaltanut nimenomaan Vuohtoniemi. Tämä tietysti kertoo vain siitä, että hän on tarkkasilmäisempi tuomari, kuin kollegansa...
 

everon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, KHL Jokerit, sympatiat Kärpät
Kyllähän Sportille vihellettiin mitä ihmeellisimpiä jäähyjä Tamin ollessa päävalmentajana. Muista hyvin monta ottelua, joissa vihellykset eivät todellakaan olleet "tasapuolisia". Jotain Tamilisää niissä joskus tuntui olevan.

Sport-Ässät -sarjan tuomarointi oli ajoittain selvästi "liigalle päin" viheltämistä ja ymmärrän Tamia toisaalta, että edelleen ottaa ne ajat päähän, olihan nousu niin lähellä.

Silti Tamilla alkaa mopo karkaamaan totaalisesti käsistä, jos miettii näitä viimeaikaisia lehdistötilaisuuksia ja viimeisimpiä tapahtumia. Toivottavasti ei ole kohta taas saikulla :(
 

Handyy

Jäsen
mutta totean kuitenkin, että ylivoimaisesti eniten tällä kaudella TUTOlle on jäähyjä puhaltanut nimenomaan Vuohtoniemi.
Piti oikein tarkistaa tämä asia (vaikka se ei nyt minulle kuulukaan) ja olet kyllä harvinaisen oikeassa. Jos katsotaan ihan pelkästään TUTO:lle vihellettyjä jäähyjä, näyttää tilasto tältä:

Ottelut ilman Vuohtoniemeä: 5,9 jäähyä / ottelu
Ottelut Vuohtoniemellä: 9,6 jäähyä / ottelu

Onhan tuossa aika mieletön ero...
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ottelut ilman Vuohtoniemeä: 5,9 jäähyä / ottelu
Ottelut Vuohtoniemellä: 9,6 jäähyä / ottelu

Paljonko vastustajien jäähyt samoin ehdoin?
 

Handyy

Jäsen
Paljonko vastustajien jäähyt samoin ehdoin?
Tässä kokonaisuudessaan. Eli on siis vain yksinkertaisesti laskettu, montako erillistä jäähyä on annettu, ei minuutteina. Otin tähän lisäksi myös tämän illan ottelun mukaan.

Ilman Vuohtoniemeä tuomitut ottelut (18 kpl):
TUTO: 101 kpl, 5,61 rangaistusta/ottelu
Vastustaja: 100 kpl, 5,56 rangaistusta/ottelu

Vuohtoniemen tuomitsemat ottelut (5 kpl):
TUTO: 48 kpl, 9,60 rangaistusta/ottelu
Vastustaja: 28 kpl, 5,60 rangaistusta/ottelu

Jos totta puhutaan, niin en olisi kyllä odottanut ihan tällaisia tuloksia. Kaikki muut aivan linjassa, paitsi se, mistä mediassa on kohistu. Tuossahan tuota olisi faktaa, jos kerran Mestis sanoo että Tamminen ei pystynyt osoittamaan millään tavalla Vuohtoniemi-väittämiään...
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Onpa muuten tosiaankin vähintään erikoista tilastoa, etenkin kun ottaa huomioon, ettei TUTO kuitenkaan pelaa mitään profiilikiekkoa käsittääkseni. Kyllä tuolla otannalla (vaikka onkin ainoastaan 5 ottelun mittainen) voi mielestäni herätä ainakin vahva epäilys, jos nyt ei suoranaisena todistusaineistona tuota voisikaan pitää.
 

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Onpa muuten tosiaankin vähintään erikoista tilastoa, etenkin kun ottaa huomioon, ettei TUTO kuitenkaan pelaa mitään profiilikiekkoa käsittääkseni. Kyllä tuolla otannalla (vaikka onkin ainoastaan 5 ottelun mittainen) voi mielestäni herätä ainakin vahva epäilys, jos nyt ei suoranaisena todistusaineistona tuota voisikaan pitää.

Olet jälleen kerran asian ytimessä, kuten yleensäkin. Juuri noinhan se on, eli että vaikkei ko. tilastot varsinaisesti todistusmateriaaliksi kelpaisikaan, niin onhan ne joka tapauksessa melkoisen mielenkiintoista luettavaa. Jos ei muuta, niin pitäisi ainakin herättää pohdintaa päättäjien keskuudessa.

Itsekin olin keskiviikkona Valtilla, ja jotain kantaa voisi tuomioihin ottaa, mutta siitä tuskin mitään iloa olisi. Sen sijaan kannanoton ansaitsee se, miten hauskaisen kaksijakoisesti jälkikäteen annettuihin rangaistuksiin suhtaudutaan. Siinä missä Karjalaisen ja Kangasalustan "rangaistuksia" pidetään aivan kestämättömänä pelleilynä, niin monet pitävät Tammisen kovaa penalttia oikeutettuna ja jopa toivottuna. Jatkoajan toimittajavesselitkin ovat Mestiksen piippuhyllyllä ihan hellyyttävän yksimielisiä siitä, miten edellä mainittujen näennäiset rangaistukset ovat aivan käsittämättömiä ja kuvastavat vain sitä, miten "sisäsiittoinen seurakunta" Mestiksen johto on. Myös Pohjois-Korea mainitaan. Tamin sanktio tuskin vastaavanlaista tekstiä kirvoittaa.

Ja ei, en tarkoita etteikö Mestiksen johtoa ja sen kurinpitoarpomista saisi arvostella, päinvastoin. Mutta, olisipa mielenkiintoista lukea mitä mieltä esimerkiksi herrat Lehtinen, Mutanen ja Roimela ovat Tammisen sanktiosta. Jollain lailla on sellainen kutina, että dona plus kolme matsia on ukkojen mielestä OK, vaikka eihän se ihan oikeasti ole missään suhteessa mihinkään. Tami sai mitä tilasi, eli sinänsä meikäläisellä ei ole paskankaan väliä vaikka raskas penalty paukahti, mutta ei nyt herra jumala kukaan voi sanoa, että homma meni kuten piti. Olkoonkin, että Aurinkokuningas käytti ehkä jopa itse asettamiinsa standardeihin peilaten vielä ronskimpaa kieltä kuin normaalisti, mutta siltikin. Se oli kuitenkin vain kieltä, verbaalista tykitystä. Ketään ei taklattu selkään eikä päähän, halvaantumisvaaraa ei kenelläkään ollut. Kevyemmiltä sanktioillahan sellaisista pääseekin.

Jos itse kukin yrittää edes hetkeksi karistaa Tami-antipatiat harteiltaan ja miettii hetken ihan hiljaa, niin ei luulisi että tulee mieleen tämän rangaistuksen olevan ihan okei. Mikäli kuitenkin tulee, niin olisi hyvä kysyä itseltä, että missä helvetin suhteessa Tammisen sanktio on yhtään mihinkään.

Kertaus on opintojen äiti, joten: Mestiksen johtoa ja kurinpitoelimiä sekä A) saa, että B) pitää arvostella. Eikä Tamin rangaistus itsessään närästä meikäläistä tipan tippaa. Kyse on siitä, että tympii kun niin monien näkökannat kurinpitoasioissa vaihtelee sen mukaan kuka ampuu ja keneen osuu. Niitä kirjoittajiahan täällä piisaa, ja mikäs ihme se on, kun esimerkkiä tarjoilee Jatkoajan toimitus. Onhan sieltä suunnasta kertoiltu aiemmin melko suoraan, että kurinpito suosii Tammista, sekä hiukan vihjailtu että Tamilla olisi omat säännöt. No mutta te arvon toimittajat, kirjoittakaa nyt jonkinlainen analyysi tästä case Tammisesta. Olisi mukava nähdä mitä mieltä olette, esimerkiksi sen suhteen, että olisiko kyseisenlaisista puheista voinut joku muu saada tuollaisen rangaistuksen kuin mitä Tami sai.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
olisiko kyseisenlaisista puheista voinut joku muu saada tuollaisen rangaistuksen kuin mitä Tami sai.

Onko kellään muulla tällä hetkellä Mestiksessä vaikuttavalla valmentajalla* samanlaista rikehistoriaa kuin Tamilla? Ilmeisesti silläkin oli vaikutusta.

* eli jätetään siis Ika laskuista pois

Vähän eri asiatkin on kyseessä. Tamminenhan heitettiin suihkuun pelissä + lausunnot ennen ja jälkeen matsin. Muilla vertauskohteilla taas oli rikkeenä ainoastaan avautuminen lehdistötilaisuudessa.

Myös sanktioita aiheuttaneissa puheissa oli jokseenkin erilainen sisältö. Etenkin Kangasalustalla, joka ei ainakaan lukemani litteroinnin perusteella puuttunut lainkaan oman joukkueensa kohteluun, vaan puhui vaan yleisellä tasolla. Karjalainen lähtee toki avautumaan omista patoumistaan, mutta kohdistaa hänkin kritiikinsä kärjen kurinpidon linjanvetoihin. Tami sen sijaan taisi puhua vain itsensä/seuransa kokemista vääryyksistä ja puolueellisista tuomareista.

Henk.koht olen sitä mieltä, että mikään näistä sanktioista ei tullut yllätyksenä tai tuntunut mitenkään oudolta. Ehkä Kangasalusta ei olisi noilla puheilla ansainnut mitään rangaistusta, mutta enpä sitten noin muuten osaa sanoa, menivätkö oikein vai eivät.

Joka tapauksessa. Jos Tamin/TuTon sanktioita/kohtelua haluaa verrata johonkin, niin Karjalainen & Kangasalusta -case on ihan väärä vertailukohde. Tuostahan ne Mestiksen päätöksestä "löytyvät" ne aiemmatkin tapaukset, joihin pitäisi verrata. Nyt en kyllä onnistunut itse löytämään noista kuin puolet:

15.10.2008 Alpo Suhonen kakaratuomarista (2500€)
16.02.2009 ???
13.10.2009 Harri Aholan kimitys (1000€ + 2 matsia)
13.11.2009 ??? (ilmeisesti Jari Kaarelan yhden matsin pelikielto)

Sen sijaan nämä muistamani Mestis-tapaukset ovat oikeinkin valideja vertailukohteita:

* Lehkonen ja puolueellinen kurinpito (500€ + 2 matsia)
* Pikkarainen ja KooKoo-huoltajan poika (500€ + yksi matsi)
* Lehkosen kukkahattutädit (1000€ + matsi)
 

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
...kurinpitopäätöksiä yms...

Pakko kyllä nostaa hattua sille, miten jotkut, mm. teikäläinen, jaksaa kaivella tilastoja ja juttuja virtuaalisesta naftaliinista. Itse kun olen aivan liian laiska moiseen. Vaan jep, point taken. Vaikka ollaanhan tuossa "Lehkos-lisä" -artikkelissakin hiukan sitä mieltä, että pari matsia oli turhan yläkanttiin.

Edelleenkään en usko, että kukaan muu olisi saanut kolmea matsia, kaksi hyvinkin. Ja jos vedonlyönti olisi sallittua, niin olisin valmis jonkinlaisen betsin laittamaan siitä, ettei kukaan tule Tamin lisäksi jatkossakaan yli kahta matsia saamaan, pelkästä kritisoinnista.
 
Vaikkakin kaikki katselevat näitä kurinpitopäätöksiä omasta näkökulmastaan, niin eri asteisten sanomisten luokitus lienee varsin hankalaa.
Toki henkilökohtaisuuksiin meno on aina hieman kyseenalaista, jos minulta kysytään.
Asiat voi esittää niin monella tapaa, myös kohteliaasti ja vietin perillemeno saattaa helpottua.
Ja rajat on pakko vetää tavalla tai toisella, koska muuten menee huuteluksi ja syyttelyksi puolin jos toisin.

Mutta se, ettei omassa tekemisessä näe koskaan virheitä tai parantamisen varaa, sitä kutsutaan narsismiksi tai henkilötasolla marttyyriksi.

Toivottavasti tavat paranevat, kun pari matsia on pelattu tästä pois alta.
Tai ei tavat, vaan niiden väärinkäyttö.
 
Tänään YLE puheen kiekkokierroksella muutama legenda otti kantaa jäällä tapahtuneisiin ylilyönteihin. Eräs legenda sai sanottua pisteen ja etc:n toistelun välissä kaksikin kertaa, että:
"Jääkiekkoilu ei ole mikään erillinen saareke, vaan osa yhteiskuntaa, eli sen mukaan pitää asioita tarkastella."

No, kuitenkaan hänen mielestään ei tarvita mitään instanssia jakamaan pelikieltoja tai sanktioita, vaan rangaistuksen pitää tulla joukkueelta/valmentajalta, eli peliaika pois tms.

En tiedä muista, mutta minusta tuossa luuraa aikamoinen ristiriita ajatuksessa tai sen juoksussa. Osaisiko joku paremmin suomea osaava kertoa, mitä legenda oikeasti tarkoitti?

Ja tekstissäni mainitulla legendalla en tarkoita Veli-Pekka Ketolaa tai Esa Peltosta. Vellulta tuli kuitenkin aivan jäätävä kommentti kun kysyttiin taklauksista: "Olen kuitenkin sen verran uskonnollinen mies, että mielummin annan, kuin otan."
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Seuraavalla Tamin Tunnilla joku voisi kysäistä Tamilta, että minkä hemmetin takia ylivoimaa pyörittävät mm. herrat Vidgren ja Niskakangas? Vidgrenillä eivät kiekot pysy siniviivalla ja laukaukset lähtevät ohi tai yli. Pakkina Vidgren on muutenkin väärässä paikassa ollessaan ykköspakkiparin mies.

Niskakangas hommattiin maalintekijän rooliin, mutta kudeilla ei ole osoitetta ja pelaaminen on muutenkin välillä näennäispelaamista, jossa ei mennä täysillä tilanteisiin (erityisesti omaan päähän) ja jossa sohitaan vähän sinne päin.

Tehokkuutta ja tahtoa ratkaista tilanteita voi verrata vaikkapa Mäkiseen, joka on tehnyt enemmän maaleja kuin Niskakangas siitä huolimatta, että Mäkinen on pelannut vain kaksi kolmasosaa otteluista ja nekin yleensä neloskentässä. Niskakangas on saanut peliaikaa ja näytön paikkoja, ja tuntuu saavan niitä lisää vaikka homma ei kulje. Yhtä hyvin voisi Mäkisenkin nostaa Niskakankaan paikalle tai pistää Artun treenaamaan kokoonpanon ulkopuolelle joksikin aikaa. Ainakin ylivoimasta Niskakangas pitäisi ottaa pois.

Erikoistilannepelaaminen (lue: YV-pelaaminen) on muutenkin vähän ongelmallista. Pitäisi olla toinenkin YV-kenttä, joka saa tehoja aikaiseksi, muuten menee joka toinen YV-vaihto hukkaan kun Virtasen YV-kenttä luistelee vaihtoon.

Toki aina välillä tappioita tulee ja Heinola on paha paikka, mutta hieman kismittää tämän päivän tappio sikäli, että voitolla TuTo olisi saanut vähän kaulaa takana tuleviin ja kun nyt kerran on pisteitä revitty neljässä pelissä putkeen sarjan kärkijoukkueilta (peräti kolme suoraa voittoa neljästä), niin silloin pitäisi pystyä voittamaan myös sarjan alemman keskikastin joukkueita.
 
Voi hyvänen hetki sentään tuota valtakunnan ykkösitkijää. Jatkoajan otteluselostuksesta poimittu Tamin kommentti hieman tulkittuna: TUTO voitti Sportin, kun tuomarit eivät taistelleet kynsin hampain Tamia vastaan samalla tavalla kuin edellisenä päivänä Savonlinnassa. Ilmeisesti nyt oli jäähybalanssikin kohdillaan. Ei voi kuin ihmetellä herra79:ää.
Mutta Tammisen kunniaksi on sanottava, että on hänestä hyötyä Mestikselle, eilenkin Savonlinnassa voi varmaan noin 100 katsojaa lukea Tamin ansioksi. On hän niin hyvää viihdettä.
Ja tietenkin TUTOlle hän on tehnyt hyvää, mikäli vain seuran talous pysyy kunnossa. Ja vaikuttaisi siltä, että on ainakin tähän asti pysynyt.
 

Senmutsson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämä herra Tamminen on kyllä erikoinen tapaus :-) Äijä pitää aina suurta ääntä itsestään ja saavutuksistaan. Loppujen lopuksi noita jälkimmäisiä on aika vähän.
Tamminen viittaa usein olleensa maajoukkueen kapteeni. Hän on oikeassa: "Tami" tosiaan oli kippari 1978-!982. Leijonien saavutukset kyseiseltä ajalta voi jokainen tarkistaa itse tilastoista. Lake Placid 1980 meni aika hyvin, mutta siellä ei Tami ollutkaan mukana.
Pohjois-Amerikan ura eteni niinkin loistavissa seuroissa kuin Cleveland Crusaders ja Phoenix Roadrunners. Kohtalainen pistetili kertyi. mutta ihan perusjamppana peliesityksiltään tämä Turun mies siellä pyöri. Japanin liiga ja Kokodu Keikadu olikin sitten toinen juttu.
Valmennusmeriitit ovat myös hieman kyseenalaiset. TuTo liigaan 1993 - ok suoritus. Kärpät 1999, loistavalla pelaajamateriaalilla; Tamminen epäonnistuu pahanpäiväisesti (ironisesti juuri TuToa vastaan). Onhan mies toki keskinkertaisella menestyksellä valmentanut Sveitsin ja (oikeastaan kohtalaisen hyvällä menestyksellä) Ranskan maajoukkueita.
Isolla egolla varustettu narsisti, joku voisi luonnehtia tätä Aurinkokuningasta.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Ja tietenkin TUTOlle hän on tehnyt hyvää, mikäli vain seuran talous pysyy kunnossa. Ja vaikuttaisi siltä, että on ainakin tähän asti pysynyt.

Itseasiassa se talous on kuosissa vain niin kauan kuin uudet pääomistajat rahoittavat yli varojen elämistä. Eli kyllä, täysin sensaatiomaisen yllättäen Tamin TuTo on liiketaloudellisesti tappiollinen yritys ennen rahanpumppausta.

Tästä kaudesta ei vielä tietoa. Enemmän väkeä häkissä kuin aiemmin mutta toisaalta liput ja etenkin kausarit polkumyynnissä ja melko hemmetisti vapaalippua liikkeellä. Mahdollisesti hieman epäterve yhtälö jos volyymia ei synny tarpeeksi.
 

AasiIhaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey
Itseasiassa se talous on kuosissa vain niin kauan kuin uudet pääomistajat rahoittavat yli varojen elämistä. Eli kyllä, täysin sensaatiomaisen yllättäen Tamin TuTo on liiketaloudellisesti tappiollinen yritys ennen rahanpumppausta.

Tästä kaudesta ei vielä tietoa. Enemmän väkeä häkissä kuin aiemmin mutta toisaalta liput ja etenkin kausarit polkumyynnissä ja melko hemmetisti vapaalippua liikkeellä. Mahdollisesti hieman epäterve yhtälö jos volyymia ei synny tarpeeksi.

No niin! Tepsukat ovat valahtaneet tasolleen, kun joukkueesta lähti NHL-avut pois. Tämä arvon Pressiboxia näyttää närästävän sen verran pahasti, että johonkin piti pahaa oloa päästä purkamaan. Luonnollisesti tämä paikka jälleen kerran oli tämän keskustelufoorumin TUTO-osio. Oletettavaa toki on, että vastaavanlaisia "purkaantumisia" tullaan näkemään lisääntyvissä määrin tepsukan pikku hiljaa lähentyessä omaa paikkaansa liigan hännillä.... Mutta jatka toki omalla naiivilla linjallasi. Olethan sen verran hauska heppu :)


Mutta aiheeseen eli Tamiin. Onhan siellä illasta toiseen melkoinen Tami-Show käynnissä, mutta niinhän on ollut aina. En usko sen mihinkään koskaan muuttuvan. Toiset tykkää ja toiset ei. Yleensä ne tykkää kenen joukkuetta Tami valmentaa muiden kertoessa mielipiteitään siitä kuinka pirun huono valmentaja Tami heidän mielestään on. Näin on aina ollut ja näin tulkoon aina oleman....

Jokatapauksessa. Tällä hetkellä ollaan sarjassa toisena ja peli näyttää mielestäni melko hyvältä. Pelaajamateriaali ei ole muihin nähden ylivertainen, eikä edes budjetti ole sarjan suurimpia. Näitä asioita pohdiskellessa tulee väkisinkin mieleen, että kyllä se piru vie sittenkin jotain osaa tehdä oikein!! Jatketaan samalla linjalla, Go Aurinkokuningas! :)
 
Tamminen viittaa usein olleensa maajoukkueen kapteeni. Hän on oikeassa: "Tami" tosiaan oli kippari 1978-!982. Leijonien saavutukset kyseiseltä ajalta voi jokainen tarkistaa itse tilastoista.

Pitääkin tarkistaa tilastoista 1974-1978 ja 1982-1986 milloin varmaan ollut tulokset ihan toista luokkaa.

On se kyllä tosiaan ihme kaveri että saa liki aina puhuttua rahaa taakseen. Ei nyt ehkä sensaatiomaisen yllättäen kuten Pressiboxi hehkuttaa mutta kuitenkin.
 

Oadie

Jäsen
Itseasiassa se talous on kuosissa vain niin kauan kuin uudet pääomistajat rahoittavat yli varojen elämistä. Eli kyllä, täysin sensaatiomaisen yllättäen Tamin TuTo on liiketaloudellisesti tappiollinen yritys ennen rahanpumppausta.

Tästä kaudesta ei vielä tietoa. Enemmän väkeä häkissä kuin aiemmin mutta toisaalta liput ja etenkin kausarit polkumyynnissä ja melko hemmetisti vapaalippua liikkeellä. Mahdollisesti hieman epäterve yhtälö jos volyymia ei synny tarpeeksi.

Normaali lippu otteluun maksaa parikymppiä nykyään jos ei TUTO-korttia omista. En tiedä mitä ne ihmiset siellä lippuluukulla jonottavat jos ei lippuja, kun sitä jonoa siellä tuntuu kuitenkin aina olevan TUTO-korttilaisista huolimatta. Suolainen hintahan tuo Mestis-matsista, mutta voi se kansitakin mielestä olla näköjään polkuhintakin.

TUTOn tj. kertoi eräässä haastattelussa hallin oheismyynnin kasvaneen nelinkertaisesti aikaisempaan. Eikä ihme kun ihmisiä on enemmän ja hinnatkin ovat vain nousseet. Myös sponssien määrä on kasvanut merkittävästi. Ja omistajina on takana tosiaan pari massimiestä. TUTO on liikkeellä pitkällä tähtäimellä ja siihen on alkuun satsattu reilusti joka osa-alueella. Suuret on suunnitelmat seuralla tulevaisuuden suhteen. Eiköhän tuo tulos hiljalleen sitä myöden myös plussalle käänny tulevaisuudessa. Ilman satsauksiahan tuo olisi edelleen se sama TUTO kuin Paksalin aikana. Onneksi muniinpuhaltelun aika on ohi.

Ei väkisin liigaan | Aamuset

Rumat talouslukemat eivät TUTO:n menoa hidasta

Linkit vievät Tutkan ja Aamusetin TUTO-aiheisiin juttuihin joissa tuota taloutta osittain puidaan.

Kumma kun nuo eivät ole Pressiboxin silmiin osuneet. Voisi tuota tulevaa tappiota jo alkaa rummuttamaan. Joku huono blogistihan voisi tehdä tuosta vaikka jutun.

E. Niin ja kun tämä Tamin ketju on niin itse nyt en nää että miten Tami on nyt TUTO:n rahat tuhlannut. Kun hallitus siunaa aina nuo signauksetkin. Ja änäri-ukotkin pelasivat muutaman sponssin turvin. Toki joku paremmin tietävä voi kertoa. Siis tietävä eikä sellainen iänikuinen HTT-huhuilija.
 
Viimeksi muokattu:

Ertzie

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo/ paikallinen kiekkoilu
Itse aloin seurata katsomosta Tuton otteita vasta Niukkasen aikana. Kuka kehtaa tulla noiden parin Niukkasen kauden jälkeen mussuttamaan Tammisesta yhtään mitään? Harmi jos Tamminen ei jatka ohjaimissa.
 
Suosikkijoukkue
Tuto
Eiköhän kaikki tätä palstaa seuraavat tiedä kuka ja millainen Tami on. Miten siitä edes jaksetaan muistuttaa? Ihan kuin mies vanhoilla päivillään johonkin muuttuisi tai joku asian laidan unohtaisi.

Tamilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Nykyisillä omistajilla hänen heikkoudet eivät vaikuta niin paljoa. Uskaltaisin yleistää sen verran, että jokainen nimenomaan tätä thrediä seuraava tietää sen, että riski tämän hetkisten rahoittajien kanssa on todellinen. Mitä kun rahoitus loppuu? Ollaanko ehditty saamaan talous kestävälle pohjalle sinä aikana? Jokainen myös tietää, että missä oltaisiin ilman tätä rahoittajia puoleensa vetävää vihattua/rakastettua persoonaa. Rahoittajat olisivat joka tapauksessa varmasti ilman Tamiakin voineet ostaa velat ja osakkeet pois, mutta meno olisi tämän hetkiseen verrattuna todella laimeaa.

Uskon myös, että 90% kannattajista ovat pääosin tyytyväisiä muutoksiin joissa Tami on enemmän tai vähemmän ollut mukana. Ennenkaikkea TUTO on vielä olemassa ja on taululla korkeammalla kuin 'vuosiin'. SILTI jonkun on tultava kertomaan tänne sitä samaa värssyä jonka me kaikki jo tiedämme. Ihan kuin TUTO kannattajat eivät osaisi suodattaa tiettyä Tami tarinaa pois vaan se pitää tulla meille erikseen kertomaan.

Ehkä juuri tästä threadista huomaa sen miten normaalista poikkeava persoona jakaa mielipiteitä niin vahvasti, mutta me, asian lähellä olevat kyllä tiedämme miten asiat ovat ja pääosin pidämme siitä miten asiat ovat. Teille jotka katkeruudesta tai narsismivihasta asiasta jaksatte meitä muistuttaa niin helpotukseksenne voin sanoa, että vaikka pidämme siitä mitä joukkueen ympärillä tapahtuu niin silti meistä jokainen hieman pelkää tulevaa.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tami on värikäs persoona ja sen on saanut jo ihan kirjaimellisesti välillä TV:n puoleltakin huomata, heh. Jokaisessa ihmisessä on hyvät ja huonot puolensa. Tällä hetkellä Tamin tekemiset ovat kuitenkin TuTon peräsimessä mielestäni selvästi plusmerkkisiä. Selvästi enemmän positiivista on saatu aikaan kuin negatiivisia. Jos nyt koettelisi vaikka eritellä jotenkin TuTon tilannetta (tosin eihän kaikki ole Tamin ansiota hyvässä tai pahassa):

+ Joukkue on noussut mestiksen kärkikahinoihin (joku vuosi sitten vielä karsittiin).
+ Pelaajia pystytään hankkimaan nykyään vaikka NHL tasolta.
+ Ottelutapahtumasta on luotu huomattavasti parempi kokonaisuus.
+ Yleisömäärät ovat selvässä kasvussa, uusia kannattajia on ilmestynyt hallille.
+ Hallia on kehitetty mm. uudet pääty alueet.
+ Suuriakin kehitys ja investointi suunnitelmia on väläytetty.
+ Yhteistyötä eri suuntiin ja pelaajarinkiä on parannettu.
+ Junioritoimintaan on myös panostettu enemmän.
+ Liikevaihto ja budjetit ovat selvässä kasvussa.
+ Valmennustiimiä on laajennettu ja monipuolistettu.
+ TuTo dancers
+ Media huomiota saadaan nykyään selvästi enemmän.

- Taloustilanne on ainakin vielä negatiisella puolella.
- Tuomareita vastaan sotiminen välillä lähtenyt vähän lapasesta. (Tässä suhteessa pitäisi ehkä enemmän esittää ehdotuksia tuomaroinnin kehittämiseksi kuin vain moitteita toiminnasta).
 

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Eli kyllä, täysin sensaatiomaisen yllättäen Tamin TuTo on liiketaloudellisesti tappiollinen yritys ennen rahanpumppausta.

Ja kyllä, täysin sensaatiomaisen yllättäen mahtava kynäilijämme, arvon Pressiboxi, teki taas perinteisen pistohyökkäyksen vaatimattomaan keskusteluketjuumme. Hyökkäykset tulee aina varmasti kuin kuolema, harmillisesti vaan hiukan useammin. Kerran tai pari kuukaudessa, ettei pääse totuus unohtumaan. Jaa mikä totuus, kysyy joku. No se, että Pressiboxi on paljon terävämpi ja paremmin asioista perillä oleva, kuin mitä me tavalliset Jatkoaika-kirjoittelijat.

Kuten joku palstatoveri joskus totesi, kirjoituksesi täällä TUTO-ketjuissa noudattaa aina samaa kaavaa; Informaatiotaso minimaalinen, vähättelyn ja vittuilun määrä maksimaalinen. Sellainen ei oikein kuulu keskustelupalstoille, vaan kuten Oadiekin mainitsi, niin paremminkin johonkin paskaan blogiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös