Juhani Tamminen TUTO Hockeyn päävalmentajaksi

  • 246 133
  • 734

jaetski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Täytyy kiittää Tutoa siitä että ovat Tamin palkanneet valmentajakseen sillä onhan se aivan loistava juttu Mestistä ajatellen!!

Sitten tulee tämä toinen puoli. Tamilla on aina aivan superhyvä joukkue käytössään jolla tulisis voittaa kaikki runkosarjan pelit. Sitten kauden mittaan porukalla menee niin lanttu jumiin että ei vaan kiinnosta :) Mutta joo, aikaisempia vuosi kun katsoo niin voi olettaa että Tutoon satsataan kovaa ensi kaudelle. Muuten Tami ei valmentamaan tulisi. Näin siis Tutosta tulee erittäin mielenkiintoinen ensikaudella ja varasinkin näin länsirannikon mittelöiden kannalta se on mahtavaa että Tuto ei tule olemaan mikään heittopussi vaan saadaan kunnon matsit aikaan.

Tamin tultua Tutoon oli kai aika selvää että hän ottaa valmentamisvastuun itselleen. Itse Niukkasen potkujen jälkeen olin aika varma että Tami ei puikkoihin astu, sillä joukkue ei ollut niin ylivoimainen että hän voisi sitä valmentaa. Tamin egohan ei kestä että turpiin tulee Mestiksessä.

Mielenkiintoisia aikoja eletään Tuto leirissä, saa vain toivoa että Tami ja Tuto ovat oppineet jotakin Sportin vuosilta eikä samoja virheitä tehdä uudestaan. Talouden ehdoilla on mentävä, ymmärtääköhän Tami vihdoinkin tämän?
 

Mikawee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, TPS, NY Rangers
Tämä on hyvä pointti. Toisaalta, kyllä Tami on väkisinkin oppinut taannoisesta burnoutistaan. Itsekin olen todistanut Tamin puhuvan sairaudestaan siinä määrin liikuttuneessa mielentilassa, että ei ole jäänyt epäselväksi miten totinen paikka se sairaus oli. Eli ei millään voi uskoa, että mies koutsaamisen lisäksi hoitaisi noita kaikkia muitakin ruutuja yhtä tarmokkaasti kuin tähän asti. Väkisinkin on noista muista jutuista nyt ajatellut tinkiä. Pakko.

Vaasassa ajoittain kyllä tuntui, että suurin kärsijä kaiken sen sopan keskellä oli Sport. Nythän nro.79 toki pystyy hoitamaan hommiaan kotoa-töihin-ja-töistä-kotiin - periaatteella.
 

Musashi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Musashi voi rauhassa siirtyä katsomaan Hakan matseja ja vaikka käydä kinuamassa, saataisiinko se vailla mitään meriittejä oleva Kettunen sinne valmentamaan...

Ilman meriittejä, niistä kasvaa Suikkasia. Meriititikin Kettusella toki on ihan kohdallaan käytettävään materiaaliin verrattuna. Toivottavasti se Turun kiekkokevään kovin uutinen tulee sitten, kun pelaajasopimuksia julkaistaan. Haka muuten on kova porukka kolmoseen. Etunenässä Lasse Lintula, Ossipekka Lehtonen ja muistaakseni Markus Palmroth. Myös useita muita mestis- liigataustaisia pelaajia.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Tamin egohan ei kestä että turpiin tulee Mestiksessä.

Näennäisesti ei kestä, mutta näinhän aina väistämättä kaamoksen Tami-joukkueessa käy. Menestysvalmentaja Tamin vahvuus ei ole myydä marraskuista Heinolan peliä dream-joukkueelleen :)

Silti vaikea Tamia on vihata. Monet vihaavat pelkästään siitä syystä, ettei hän ajattele ja toimi kuten perussuomalainen tekee. Sportin mestaruuskaudella 2008-09 kaikki ei mennyt putkeen, mutta vuodenvaihteen jälkeen joukkue kuitenkin hitsautui yhteen ja alkoi napsia yhden maalin työvoittoja ja kannu tuli, ja melkein liigapaikkakin. Tamista ja hänen rahankäytöstään voi olla montaa mieltä, mutta hänen menestyksensä tässä sarjassa valmentajana on kiistaton. Sitä ei kukaan pysty ottamaan Tamilta pois.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Miten tämä liittyy Tamiin? Älä nyt aikuinen mies oikeasti viitsi. Näitä taloudellisia raunioita nuohotaan vielä kauan. Tästä löytyy myös tilastollista faktaa, jonka myös asioihin objektiivisesti suhtautuvat tietävät.

Tämä liittyi Sport-kannattaja kistrandin viestiin, jossa onniteltiin TuToa Tamin myötä tulevasta konkurssista. Ei kistrand ole ainoa Sport-kannattaja, joka hehkutteli jo Tamin Vaasassa oloaikana ja Tamin jälkeen tulevasta seuran konkurssista. Muistutin jo silloin käsitykseni siitä, että konkurssista ei ollut eikä ole pelkoa Vaasan Sportin suhteen. Kerroin silloiset kolme johtokunnan nimeä, joista Karppinen ja Raunio erittäin ansioituneina yritysmaailman johtajina, jotka pitävät huolen siitä, että taloudellisia ongelmia Sportille ei tule. Tänään toimitusjohtaja Niemi vahvisti, että käsitykseni oli oikea. Sportilla menee lujaa ja sen budjetti on ollut Mestiksen suurin molempina Tamin lähdön jälkeisinä vuosina. Konkurssista ei siis ollut tietoakaan Vaasassa, joten ne puheet olisi hyvä jo lopettaa.
 

kistrand

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tämä liittyi Sport-kannattaja kistrandin viestiin, jossa onniteltiin TuToa Tamin myötä tulevasta konkurssista. Ei kistrand ole ainoa Sport-kannattaja, joka hehkutteli jo Tamin Vaasassa oloaikana ja Tamin jälkeen tulevasta seuran konkurssista. Muistutin jo silloin käsitykseni siitä, että konkurssista ei ollut eikä ole pelkoa Vaasan Sportin suhteen. Kerroin silloiset kolme johtokunnan nimeä, joista Karppinen ja Raunio erittäin ansioituneina yritysmaailman johtajina, jotka pitävät huolen siitä, että taloudellisia ongelmia Sportille ei tule. Tänään toimitusjohtaja Niemi vahvisti, että käsitykseni oli oikea. Sportilla menee lujaa ja sen budjetti on ollut Mestiksen suurin molempina Tamin lähdön jälkeisinä vuosina. Konkurssista ei siis ollut tietoakaan Vaasassa, joten ne puheet olisi hyvä jo lopettaa.

Joo, ei mitään talodellisia ongelmia tullut ei kun oma pääoma näyti miinusta joidenkin arvioden mukaan melkein 900 000 euroa. Se hieno työ mitä on Vaasassa viime ja tämän kauden aikana tehty talouden parantamiseen suhteen ei liity MITENKÄÄN Tamiin paitsi siinä että nimenomaan hänen sotkunsa parahaillaan siivotaan. Mutta kuitenkin varmasti sarjalle hienoa että Tami palaa valmentamaan niin saa TuTo pelitkin vähän säpinää. Ei muuta kuin makkarapaketit hallille taas....
 
Joo, ei mitään talodellisia ongelmia tullut ei kun oma pääoma näyti miinusta joidenkin arvioden mukaan melkein 900 000 euroa.
Oliko Tamminen taloudesta vastaava henkilö?

Kukaan toinen päävalmentaja ei ole liigan avaamisen jälkeen saanut joukkuettaan samanlaiseen lentoon karsinnoissa, eikä hankittua Mestis-joukkueelle kolmatta kotiottelua karsinnoissa. Tänä keväänä Räsäsellä sekä Jokipoikien Haapakoskella on jälleen mahdollisuus ohittaa Tamin saavutus.
 

Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
Kommentoin nyt minäkin tänne. Tami on varmasti ihan hyvä valmentaja ja sopimus on ilmeisesti yksivuotinen, niin jos Tamin alaisuudessa ei onnistuta niin ei tule mitään kalliita potkuja tai sellaisia. Ja voihan myös olla että Tami ottaa TUTOn haltuunsa vain vuoden ja sitten yritetään kauden mittaan saada kaudelle 2013-14 joku iso kala joka vie meidät sitten lopullisesti liigaan.

Ja tietenkin jotkut Vaasalaiset täällä huutavat jo TUTOn konkurssia (iso peukku niille Vaasalaisille jotka ovat reagoineet uutiseen myöntävästi).

Tässä on jo tullut perusteluita mikä tällä kertaa on toisin kuin Vaasassa, mutta tässä on minun omia:

1. Vaasassa Tami oli vaan ykköskoutsi mutta silti kaikki mikä meni siellä pieleen on hänen vika? Kyllä ne tunarit jotka istuivat toimistossa on syyllisiä siihen että talous romahti. Tami teki sen minkä pystyi eli nosti Sportin takaisin Mestiksen kärkeen ja melkein liigaan.

2. Tami on nyt koti kentällä ja uskon että Tami ei tunaroi Turussa.

3. Toivottavasti Tami oppi burn outista jotain.

4. Tamilla on omia rahojaan kiinni TUTOssa ja miksi helvetissä hän vaarantaisi niitä heittämällä talous kaatopaikalle??!!!

Nyt ihmiset myös puhuu että Antti Virtanen ei jatka koska Tami on valmentaja?! Miksi ei jatkaisi? Olen melkein pommin varma että Tami on keskustellut Antin kanssa jo, ja että Antti on myös tulevalla kaudella TUTOn kapteeni. Tamihan Antin tänne hankki. Miksi hän sitten ajaisi hänet pois täältä? Söör Lehtinenhän sanoi kun Anttia sainattiin että lupasi Antille muitakin huippuvahvistuksia, ja uskon että herra Pärssinen on nyt hankintalistan ykköspaikalla. Uusikartani tulee sitten kaudelle 2013-14 koska hänellä on Ässien kanssa sopimus ensi kauteen.

Ja mitä noista muista herroista? Kinnunen on varmasti hyvä kassarivalmentaja. Nyt meillä sentään on sellainen.
Aittolan työ videovalmentajana on varmaan hyvä ja tärkeä.
Jos saataisiin vielä (ja uskon että sellainen tulee vielä kun joukkue saadaan pikkuhiljaa kasaan) kunto valmentaja niin varmasti hyvää tulee.
Mutta, mitä helvettiä Ortio siellä tekee?! Antoi kyllä mahtavat työnäytteet viime kaudella. No ehkä Kaitsukin kehittyy jonkn verran Tamin alaisuudessa. Toivotaan niin.

Nyt odotellaan pelaajauutisia sitten!
 

Fordél

Jäsen
Muistutin jo silloin käsitykseni siitä, että konkurssista ei ollut eikä ole pelkoa Vaasan Sportin suhteen. Kerroin silloiset kolme johtokunnan nimeä, joista Karppinen ja Raunio erittäin ansioituneina yritysmaailman johtajina, jotka pitävät huolen siitä, että taloudellisia ongelmia Sportille ei tule.

No nyt on jo astuttu astetta kovemmalle tielle kun muka ei tullut edes taloudellsia ongelmia. Tosin olet varmasti ihan ominesi tämän näkemyksen kanssa, kun esim. Jyrki Niemikin on useaan otteeseen todennut, että Sportilla oli kovia talousvaikeuksia ja Tamminenkin puhui jopa konkurssiuhasta. Talousongelmia siis tuli, mutta niitä on pystytty hienosti hoitamaan.

Toivotaan, että Turussa Tami keskittyy vain ja ainoastaan valmentamiseen. Taustalla pitää olla kovia kavereita, jotka pitävät Tamin aisoissa eivätkä anna hänen huseerata miten tahtoo. Yhden miehen showna TuTolle voi käydä vaikka kuinka huonosti, mutta oikein roolitettuna tämä voi tietää TuTon paluuta ihan Mestiksen kärkeen.
 

Iso Punakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suuri kotka-sydän, Pyhä Patrik
Kukaan toinen päävalmentaja ei ole liigan avaamisen jälkeen saanut joukkuettaan samanlaiseen lentoon karsinnoissa, eikä hankittua Mestis-joukkueelle kolmatta kotiottelua karsinnoissa.

Katsotaan tätä uudelleen siinä vaiheessa kun jonkun Mestis-joukkueen talous ja uskallus riittää satsata pelaajabudjettiin vajaa miljoona euroa.

Tuton taakse on näemmä ensi kaudeksi tulossa iso tukku rahaa kun Tami uskalsi ottaa päävalmentajan pestin vastaan. Millään pienellä budjetilla Tami ei ole lähdössä ensi kauteen.
 
Suosikkijoukkue
Sini-puna-valkoinen, Kupittaan ylpeys!
Heti ensialkuun on sanottava, että Tami on Suomen johtavia lätkä- ja urheilupersoonia. Valmentajista viihdearvoltaan vastaavaan yltää vain Pasi Rautiainen futiksen puolella. Sekään ei ole mikään mitätön asia, sillä Tami tuo lisää yleisöä ja pöhinää koko seuran ympärille.

Ja kyllähän Tami on myös todistanut olevansa kovan luokan koutsi. Itse en välttämättä niin hirveästi perusta tuollaisesta pystysuunnan jääkiekosta, mutta Tamin 60 minuutin paine on kuitenkin todistetusti toimivaa pystysuunnan lätkää - toisin kuin vaikkapa Makkosen pystysuunnan jääkiekko.

Muista valmentajista Aittola on todella mielenkiintoinen tapaus, muistan hyvin sen UL:n jutun taannoin. Myös Kinnunen menettelee. Ortion jatko on pettymys, mutta Tami toisaalta tuntee Ortsan hyvin ja on toivottavasti osannut arvioida tulevan yhteistyön sujumista jo etukäteen.
Ja sitä fysiikkavalmentajaa kaipaisin edelleen. Elmo Aittola on jonkinlainen analyysivalmentaja, Kinnunen hoitaa veskarit ja Ortio pakit, mutta kuntopuolen valmentajaa kaivattaisiin, koska tämän kauden yksi suurimpia ongelmia oli pelaajien huono kunto ja pelitason ailahtelu pelin edetessä.
Ei se tosiaan paha asia olisi, jos myös kuntovalmentaja palkattaisiin, mutta viime kaudella nähdyt romahdukset otteluiden sisällä saattoivat hyvin pitkälti johtua myös pelitavan hauraudesta eikä vain siitä, että kunto olisi pettänyt.
 

Makke

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
On taas sekavanlaista kommenttia täällä. Pidän tätä riemastuttavana uutisena. Katkerat Vaasalaiset pitää jättää omaan arvoonsa. Olivat konkan partaalla ennen Tamin tuloa. Menkää Vaasalaiset itseenne ja miettikää.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Ei se tosiaan paha asia olisi, jos myös kuntovalmentaja palkattaisiin, mutta viime kaudella nähdyt romahdukset otteluiden sisällä saattoivat hyvin pitkälti johtua myös pelitavan hauraudesta eikä vain siitä, että kunto olisi pettänyt.

Toki näinkin, mutta käsi kädessä nämä usein menevät. Jos ei kunto ole kohdallaan niin pelitapa romahtaa helpommin, sen sijaan jos on virtaa pohkeissa niin jaksaa toteuttaa pelitapaa tarkemmin eikä lähde esim. ottamaan väsyneenä turhia jäähyjä kun ei muuten pysy vastustajan perässä. Ja monesti TuTolle kävi niin, että alussa tahti oli hyvä, mutta sitten jalka alkoi selvästi painamaan ja vastustaja luisteli TuTon ohi ja yli.

Toki ilman kuntovalmentajaakin pärjätään jos muut valmentajat pitävät huolta oikeaoppisesta kuntovalmennuksesta ja kuntopohjan rakennuksesta, mutta mielellään ottaisin oman fysiikkavalmentajan edes kesän/syksyn ajaksi.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
On taas sekavanlaista kommenttia täällä. Pidän tätä riemastuttavana uutisena. Katkerat Vaasalaiset pitää jättää omaan arvoonsa. Olivat konkan partaalla ennen Tamin tuloa. Menkää Vaasalaiset itseenne ja miettikää.

On täällä sentään paljon muitakin kuin katkeria vaasalaisia, monet vaasalaiset ovat olleet ihan asiallisia vaasalaisia ja asiapohjalta liikkeellä. Fiksua porukkaa on myös Vaasassa ja vittuuntuneita kirjoittajia Turussa, joten ihmisiä on moneen junaan. Magnum37 kiteytti asian mielestäni aika hyvin, eli Tamista voi olla monta mieltä, mutta hänen menestystään divari/Mestis-valmentajana ei voi kiistää tai ottaa pois. Näin siis magnum37:

Silti vaikea Tamia on vihata. Monet vihaavat pelkästään siitä syystä, ettei hän ajattele ja toimi kuten perussuomalainen tekee. Sportin mestaruuskaudella 2008-09 kaikki ei mennyt putkeen, mutta vuodenvaihteen jälkeen joukkue kuitenkin hitsautui yhteen ja alkoi napsia yhden maalin työvoittoja ja kannu tuli, ja melkein liigapaikkakin. Tamista ja hänen rahankäytöstään voi olla montaa mieltä, mutta hänen menestyksensä tässä sarjassa valmentajana on kiistaton. Sitä ei kukaan pysty ottamaan Tamilta pois.

Toivotaan Tamille menestystä ensi kaudellakin. Tämän kauden osalta toivoisin liigakelpoisemman Mestis-finalistin voittavan mestaruuden ja sen jälkeen tekemään niin hyvän ja kovan liigakarsintasarjan kuin vain mahdollista, mielellään tappiin asti jos vain rahkeet riittävät ja kiekko pomppii sisään eikä tolppiin. Saa Jokipojatkin liigaan mennä jos vain puhti riittää, mutta tänä keväänä kallistun enemmän Sportin suuntaan, koska Sportilla on suuremmat liigavalmiudet tällä hetkellä ja niin fanaattinen kotiyleisö hallillaan, että siellä saa liigaseurakin ihmetellä. Lisäksi olen varma, että jos Sport Ilvestä vastaan päätyisi, niin vaasalaiset tekisivät invaasion Hakametsään suht lyhyen etäisyyden takia ja joka Ilves-kotipelissä olisi 1000+ vaasalaista. Mutta tämä meni jo vähän offtopiciksi, tätä aihetta voi jatkaa finaaliketjussa ja keskittyä tässä ketjussa TuToon ja Tamiin.
 
Viimeksi muokattu:

Makke

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kyllä Musta Nuoli. On fiksujakin Vaasalaisia ja kunnia heille. Tämä Tamin tulo oli vuoden paras uutinen. 26.3. julkastaan pelaajarunko. Tuo Tamin mainitsema kultainen kolmio on mielenkiintoinen.
 

Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK
Tamin paluu päävalmentajaksi tuo koko Mestikselle näkyvyyttä ja palstatilaa. Hienoa, että mies haluaa nostaa TUTOa taas Mestiksen kärkeen. Tami on varmasti kova valmentaja tällä tasolla, vaikka en miestä oman joukkueen peräsimessä haluisikaan nähdä. Toivottavasti onnistuu TUTOssa ensi kaudella. Tamin palkkaus kertoo myös siitä, että TUTOssakaan ei operoida ihan pikkurahoilla ens kaudella.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
TuTon kotisivuille oli nyt tullut tarkemmin Tamin mietteitä valmennuksesta.

Juhani Tamminen kirjoitti:
”Voidaan sanoa, että kolmas kerta toden sanoi. Aika tarkkaan vuosi sitten istuimme alas puheenjohtaja ja muiden omistajien kanssa. Silloin Lehtinen kysyi ensimmäisen kerran, että milloin hyppään valmennushommiin. Silloin kieltäydyn, kuten myös syksyllä kartoittaessamme Niukkaselle korvaajaa. Nyt keväällä, kun hallitus pyysi minua kartoittamaan ensi kauden valmentajavaihdoksia lisäsin sinne jokerivaihtoehdon, jossa oli tämä tiimini.

Yksi ehdoton ehto suostumukselleni oli, että saan rakentaa ympärilleni haluamani tiimin, sillä tämä on ennen kaikkea tiimityötä. Muita motiiveja olivat meidän upea Areenamme ja se, että seuraamme on tullut nuoria saman henkisiä tekijöitä ”

Tiimityö oli tuossa avainsanana, mainittiin peräti kolme kertaa. Eli tuskin Tami aikoo joka detaljia itse hoitaa vaan jakaa vastuuta tiimilleen. Hyvä näin. Ensi kaudella haetaan kotietua pleijareihin eli sijoitusta 1-4 noin 1,7 pisteen keskiarvolla. Pleijareissa tavoitellaan tietysti itse mestaruutta.

Juhani Tamminen kirjoitti:
”Tulemme muuttamaan seuran kulttuurin. TUTOssa loppui nyt itkeminen ja nöyristely. Pelaajille tarjoamme Mestiksen parasta valmennusta. Katsojille näkyvin muutos tapahtuu pelitavassa. Tuon Kupittaalle takaisin pelitapani ”60 minuutin paineen”. Käytännössä se tarkoittaa selkeää nousua pelitempossa, jatkoi Tamminen.

Vanha kunnon 60 minuutin paine tekee comebackin. Ja mikäs siinä on vikana, nopeampi pelitempo ja paineistus on aina katsojaystävällisempää kuin mitkään hitaat-puolihitaat-vielä hitaammat viivelähdöt -yritelmä, jossa pyöritään oman maalin takana 30 sekuntia ja vedetään sitten kiekkoa päätyyn. 60 minuutin paineella on päästy tolppalaukauksen päähän liigastakin, joten se kelvannee Kupittaallekin. Toki tämä vaatii pelaajilta entistä kovempaa kuntoa, joten se fysiikkavalmentaja olisi vielä minusta paikallaan, kuten olen jo monesti todennut. Asennepuolen kohentuminen on mielestäni vielä suurempi juttu. Makkosen ja Niukkasen aikana asenne oli monesti vähän hakusessa ja peli tiettyjen pelaajien kohdalla vähän tahdotonta.

Ortio korosti sitä, että työ ja kehitys jatkuu. Ortio nosti esiin myös sen, kuinka paljon esim. Mikael Aaltonen kauden aikana kehittyi. Joten vaikka olisin itse Ortion pistänyt vaihtoon, niin nyt kun ratkaisu on tehty ei kun antamaan täysi tuki Ortiolle ja sille, että myös hän kehittyi kauden aikana ja kehittyy kakkosvalmentajana lisää. Tosiaan, Mikael Aaltosen taso nousi rajusti ja kaipa siitä voi paljon parjatulle Ortiollekin jonkun osuuden antaa.

Timo Kinnunen ja Elmo Aittola tuovat myös hyvän lisän tiimiin. Tästä se lähtee!
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Oulun nousu Suomen jääkiekon parrasvaloihin Tamin lähdön jälkeen on jo omaa luokkaansa jääkiekkohistoriassamme.

Kärppien taloudellinen menestyksen alkutaival mahdollistui vain ja ainoastaan siitä, että Tamin annettiin mellastaa vahvuuksillaan antamatta kuitenkaan liikaa valtaa ja tilaa liikkua. Suurimmat ja tärkeimmät korjausliikkeet tehtiin jo vuonna 1996, Tamin tullessa mukaan 1998.

Kärppien taloudellisen ja urheilullisen nousun takana ovat herrat Arponen ja Junno, nimenomaan tuossa järjestyksessä. Tami täydensi tuota kaksikkoa omalla panoksellaan ja hänen voidaan sanoa olleen korvaamaton hypen luomisessa, mutta taloudellisesta vakaudesta häntä ei käy kiittäminen.

Junno & Arponen ovat viimeisimmät miehet tässä valtakunnassa, jotka ovat pystyneet pitämään miehen aisoissa ja osaamisalueena keskipisteessä - Vaasassa siihen ei pystytty ja Turussakin ollaan tilanteessa, missä sama mies heiluttaa jokaista tahtipuikkoa.
 

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
On sitten Aurinkokuninkaasta mitä mieltä tahansa, niin kyllä Jatkoajan kirjoittajatkin antavat toiminnallaan pientä osviittaa siitä, miten paljon koutsi-Tami tuo mielenkiintoa ensi kauden sarjaan. 43 viestiä reilussa viidessä tunnissa, not too shabby.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Hirvensalon kovin lätkämies on palannut sorvin ääreen. Hienoa! Vielä kieltämättä pitäisi saada se kuntopuoli kuntoon, mites Reijo Vainio, vieläkö on toiminnassa mukana? Vai onko hän pelkästään painonnoston asiantuntija, kun on Turun atleettiklubin päävalmentajana.
 

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Jyrki Niemikin on useaan otteeseen todennut, että Sportilla oli kovia talousvaikeuksia ja Tamminenkin puhui jopa konkurssiuhasta. Talousongelmia siis tuli, mutta niitä on pystytty hienosti hoitamaan.

Talousongelmia tuli, sehän on faka. Mutta saako syyn tapahtuneesta kipata joko yksinomaan tai suurelta osin Tammisen niskaan, ja jos voi, niin millaisten perustelujen kera?

Toivotaan, että Turussa Tami keskittyy vain ja ainoastaan valmentamiseen.

En millään nyt ymmärrä tätä logiikkaa, anteeksi vaan. Tami tuli viime keväänä pelastamaan, ainakin hetkeksi, tuhon partaalla olevan seuran ja istahti varatoimarin pallille. No problemo. Sitten Aurinkokuningas hyppäsi ko. pallilta koutsin ruutuun, ja olikin sitten yhtäkkiä iso riski seuralle. Seuralle, jonka oli juuri pelastanut. Mistä tämä logiikka kumpuaa ja millaisilla raiteilla se kulkee? Avaatko sinä hiukan, jäsen Forkka? Sinulla kun kuitenkin mitä ilmeisemmin on perusteltuja näkemyksiä, toisin kuin muutamalla tänne asiasta raakkuneella.
 

Makke

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kuten olen maininnut. Meni syteen tai saveen, niin yrittää täytyy. Paksal (anteeksi Reijo) alkoi jo olla liian väsynyt koko hommaan. Ja tunnen nämä kaikki "veljet" henkilökohtaisesti. En osaa analysoida enkä kirjoittaa niin pitkästi kuin Musta nuoli, mutta kokemusta on. Uskon, että minulla on vankka tukijakunta TUTO-piireissä. Jäsen vudesta -65. Voiko moni sanoa samaa? HEH
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Talousongelmia tuli, sehän on faka. Mutta saako syyn tapahtuneesta kipata joko yksinomaan tai suurelta osin Tammisen niskaan, ja jos voi, niin millaisten perustelujen kera?

En millään nyt ymmärrä tätä logiikkaa, anteeksi vaan. Tami tuli viime keväänä pelastamaan, ainakin hetkeksi, tuhon partaalla olevan seuran ja istahti varatoimarin pallille. No problemo. Sitten Aurinkokuningas hyppäsi ko. pallilta koutsin ruutuun, ja olikin sitten yhtäkkiä iso riski seuralle. Seuralle, jonka oli juuri pelastanut. Mistä tämä logiikka kumpuaa ja millaisilla raiteilla se kulkee? Avaatko sinä hiukan, jäsen Forkka? Sinulla kun kuitenkin mitä ilmeisemmin on perusteltuja näkemyksiä, toisin kuin muutamalla tänne asiasta raakkuneella.

Talousongelmia tosiaan tuli ja varmasti osa niistä menee Tammisen piikkiin kun Tammisen aikana kulut tuppaavat aina kasvamaan (esim. kalliit pelaajasopparit). Tammiselle ei ollut riittävää vastapainoa organisaatiossa ja tämä johti huolettomaan talouden hoitoon. Toki vastuuta kantaa myös silloin johto kuten Saari. Sportin onneksi seura kiinnitti Jyrki Niemen toiminnajohtajaksi. Saatiin vastapaino Tammiselle ja seura alkoi toteuttaa tiukempaa talouskuria. Tammisen ja Niemen yhteistyö ei kumma kyllä toiminut. Sportin talous kuitenkin kiitti ja viime vuosina Sportin talous on kohentunut merkittävästi.

Eli siis oma näkemykseni on ettei ole sattumaa, että Sportissa oli talousongelmia kun Tamminen oli päähuseeraajana. TuTossa näin ei ole ilmeisesti ollut, sillä Tami on ollut vain varatj. Nyt siirtyy valmentajaksi eikä siirto tarkoita itsessään mitään suurta riskiä, kun Tamilla ei ole muuta valtaa. Niin kauan kun Tamilla on organisaatiossa vastapaino ja Tami keskittyy vain yhteen asiaan, mielellään valmentamiseen, niin asiat varmasti toimii.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Talousongelmia tosiaan tuli ja varmasti osa niistä menee Tammisen piikkiin kun Tammisen aikana kulut tuppaavat aina kasvamaan (esim. kalliit pelaajasopparit). Tammiselle ei ollut riittävää vastapainoa organisaatiossa ja tämä johti huolettomaan talouden hoitoon.

Pakko olla ehkä ensimmäisen kerran porilaisen kanssa samaa mieleltä (, jos Zeta03:a ei lasketa, mutta ei taidakaan Porista olla), mutta oliko Tamminen vastuussa Sportin taloudesta? Helppoahan se toki on vierittää syy näistä vaikeuksista jo organisaatiosta poistuneen miehen niskaan, mutta ennemmin kannattaisi kysyä, että kuka Tammiselle(?) nämä rahalliset panokset järjesti. Ei se tyhmä ole, joka pyytää ja toisaalta, jos säkin suu tulee vastaan, niin kyllä sen vartijoiden vastuu on pistää se kiinni, ei sieltä ammentavien.

Yleisesti ottaen hienoa, että mies palaa taas penkin taakse ja ennen kaikkea Mestikseen. Enpä tätä minään kovin suurena riskinä osaa TuTon kannalta nähdä, päinvastoin.
 

Fordél

Jäsen
Pakko olla ehkä ensimmäisen kerran porilaisen kanssa samaa mieleltä (, jos Zeta03:a ei lasketa, mutta ei taidakaan Porista olla), mutta oliko Tamminen vastuussa Sportin taloudesta? Helppoahan se toki on vierittää syy näistä vaikeuksista jo organisaatiosta poistuneen miehen niskaan, mutta ennemmin kannattaisi kysyä, että kuka Tammiselle(?) nämä rahalliset panokset järjesti. Ei se tyhmä ole, joka pyytää ja toisaalta, jos säkin suu tulee vastaan, niin kyllä sen vartijoiden vastuu on pistää se kiinni, ei sieltä ammentavien.

Kyllä, vastuu on niillä, joilla on valta ja tontti. Kaikki kuitenkin viittaa siihen, että Tamilla oli Sportissa isompi rooli kuin vain valmentajan pesti. Ja kumma, että siinä vaiheessa kun Sportiin astui tarkan talouden mies niin Tamin kanssa homma ei toiminutkaan. Kertakaikkiaan kummaa mieheltä, jonka pitäisi 100% alistua kaikkeen siihen mitä johto määrää.

Ps. nyt olet jo porilaisten kanssa ollut samaa mieltä ja jäämme odottamaan sitä kun sir cotton on samaa mieltä jäsen F:n kanssa. Toki mikään itsetarkoitus sekään ei ole.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös