Juha Junno – Oulun Kärpät since 1996

  • 100 489
  • 357

Bkkhero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Hieno taistelu tulee viimesestä playoff/playout paikasta. Samassa veneessä ollaan pisteineen. Viime kaudella ihmeteltiin välierissä. Ei voi todeksi uskoa, että vaihto tehtiin vasta nyt. 5 peliä jäljellä! On melkonen suoritus olla valahtaa tälle tasolle molemmilta viimekauden välieräjoukkueilta.
 
Teroin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon Kärpät

Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Hieno, että tekijämies tuli taloon, mutta kysympä MIKSI VASTA NYT?!

Junno teki siis virheen ja roikotti Mäntymaata ylipitkään. Olen pettynyt, kun tämä nyt selvisi.

E: Jos selitys on, että emme olleet ainakaan hätäisiä. Kertoo tämä ainoastaan siitä, että taustalla on ollut vanhat traumat valmentajapotkuista ja nyt maksetaan hintaa siitä. Uskottavuus kärsii jo itse tirehtööriin.

E: Jos jotain vuodet ovat JJ:lle tehneet niin reagointikyky on hidastunut aivan helvetisti. Nuorempi JJ oli nimittäin ajan hermolla 24/7.
 
Viimeksi muokattu:

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Pitää muistaa että Matikainen vapautui vasta muutamia viikkoja sitten, kun pääsi sopuun Sveitsin suuntaan, että voi valmentaa. Tätä ennen väitetysti Pelicans yritti Petun saada nakkikioskirahoillaan ennen kuin päätyivät ale-Kapaseen.

Marraskuussa, kun Kärpät kartoitti vaihtoehtoja jos tämä tilanne on edessä ja Myllykosken ensimmäinen mummo sai päivänvalon - Matikainen oli myös tuossa ringissä. Silloin hän ei pystynyt liikahtamaan sopimuksen takia.
 
murri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Edmonton Oilers, Pulju

Onko tämä ns. tieto?
 
Weber80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Eli siis tämä ratkaisu olisi voitu tehdä jo "muutamia viikkoja" sitten?
 
Kärppärä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät!!
Jos romantisoisi käännettä jännärileffan juonella, niin nyt pimeimmällä hetkellä, kun kaikki toivo on jo lähes mennyt ja roikutaan rotkon reunalla vain yhden käden varassa, Junno vihdoin soittaa pelastajan paikalle. Tapahtuu uskomaton käänne, joukkue nousee siivilleen ja etenee voitosta voittoon kevättä kohti.

Noh. Joskus todellisuus on elokuvia ihmeellisempää, pidetään peukkuja. Ja jos mennään päätyyn asti, niin ilman muuta Junnolle patsas hallin edustalle ja sille kultainen kravatti. Olisi hän lopullisesti Kärppävelho vailla vertaa!
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Mitenkäs se Urkki aikoinaan sanoikaan... "Saatanan tunarit!"

Krusiaali kysymys kuuluu: Miksi vasta nyt, kun kaikki on ollut tiedossa ja näkyvissä jo lokakuusta lähtien.
Selityksiä kyllä löytyy tässä vaiheessa vaikka ja kuinka, mutta ei yhtään sellaista, joka vapauttaisi johtoa vastuusta tästä legendaarisiin sfääreihin nousseesta perseilystä.
Nyt sitten, kun kauden tulos alkaa olla muutamasta pelistä kiinni, tehtiin se ratkaisu, joka olisi ollut halvin ja tehokkain jo lokakuussa. Se ei mitenkään olisi sulkenut pois uusien pelaajien värväämistä ja vanhoista luopumista, mutta kauden tulokseen sillä olisi ollut merkkittävä parannus.'

Tämä kausi jääkööt todellakin viimeiseksi, jossa pelleillään _jonkun_vitun_ valmentajapolun kanssa eikä uskota omia silmiä ja/tai kylmiä faktoja. Toista Havun kaltaisia opinottajaa ei Kärpissä tarvita eikä kaivata enää PISTE
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Eikös se @Kamesin olkapää vihjaillut sponsorien "väliintulemisella".
Ilman kunnon lähteitä ja faktatietoa tällaiset jutut jäävät kyllä omaan arvoonsa. Voihan se hyvin olla että siellä on joku sponsori rykäissyt Kärppien toimiston suuntaan että niin muuten, miten te aiotte nyt tämän homman hoitaa, mutta eihän yhdenkään ammattilaisorganisaation päätöksentekoa voi ohjailla yksi tai useampi sponsori, olivat sitten kuin suuria tahansa. Ottaenhuomioon kuinka vakaa Kärppien taloudellinen tilanne, moinen visio näyttäytyy entistä epäuskottavampana.
 
Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Kärppien toimiston suuntaan että niin muuten, miten te aiotte nyt tämän homman hoitaa, mutta eihän yhdenkään ammattilaisorganisaation päätöksentekoa voi ohjailla yksi tai useampi sponsori, olivat sitten kuin suuria tahansa.
Nyt puhutaan Oulun Kärpistä. Ei yhdessäkään ammattilaisorganisaatiossa tuijoteta kenkiin kun tet-harjoittelia vie joukkuetta Mestikseen, eihän? Kärpät on ainoita joukkueita joiden kohdalla uskon tämmöiseen.

Onpas kyllä mahtava maanantai. Vähän samanlainen tunne kuin Rohan olisi juuri saapunut soittamaan torviaan rinteen päälle. Pitäisikö se keskiviikkona lähteä hallille?

Erittäin voittoisaa viikonalkua kaikille!
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Nyt puhutaan Oulun Kärpistä. Ei yhdessäkään ammattilaisorganisaatiossa tuijoteta kenkiin kun tet-harjoittelia vie joukkuetta Mestikseen, eihän? Kärpät on ainoita joukkueita joiden kohdalla uskon tämmöiseen.

Onpas kyllä mahtava maanantai. Vähän samanlainen tunne kuin Rohan olisi juuri saapunut soittamaan torviaan rinteen päälle. Pitäisikö se keskiviikkona lähteä hallille?

Erittäin voittoisaa viikonalkua kaikille!
Kärppien reagointi on kuin Velhon saapuminen paikalle: Se ei tapahdu koskaan myöhässä, eikä myöskään liian aikaisin, vaan juuri silloin kun on tarkoituskin.
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Mielenkiintoista, että Junno hoito homman eikä Myllykoski…
Pakkohan se on, koska Junnon vastuulla hallituksen pj:nä on valmentajaratkaisu. Talven tapahtumien perusteella on helppo uskoa, että Myllykoski muutostarpeen on liputtanut jo aiemmin, mutta lupa heltesi vasta nyt.

Lisäksi kuten Matikainen kertoi, hänen ja Junnon yhteinen tarina on melko pitkältä ajalta. Siinä ei Mylin soittelut välttämättä olisi parissa tunnissa Petua Ouluun tuoneet.
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pakkohan se on, koska Junnon vastuulla hallituksen pj:nä on valmentajaratkaisu. Talven tapahtumien perusteella on helppo uskoa, että Myllykoski muutostarpeen on liputtanut jo aiemmin, mutta lupa heltesi vasta nyt.
Mikä on toimitusjohtaja Tommi Virkkusen rooli tässä sopassa? Kyllähän toimitusjohtaja yrityksissä normaalisti on vastuussa kaikesta ja vastaa hallitukselle, mutta Kärpissä näköjään ei ole? Nyt kriisin aikana moni on kaivannut hallituksen puheenjohtajan Junnon esilletuloa, itse enemmän ihmettelen Virkkusen poissaoloa julkisuudessa.
 
kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
Hallituksen arvostelu fanien ja median taholta meni Junnon tunteisiin ja Mäntymaa sai kenkää? En edelleenkään voi käsittää miksi potkuja venytettiin näin pitkään.
 
Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
En edelleenkään voi käsittää miksi potkuja venytettiin näin pitkään.
Samat fiilikset itselläni. Matikainen on varmaan juuri sitä mitä lääkäri määrää ja saattaa lyhyellä aikajänteellä saada pelaajistosta irti sen mitä täydellisen mahalaskun estäminen vaatii mutta mutta..

Pelilliset pohjat ovat nyt mielestäni paljon huonommat kuin viime keväänä Marjamäen jäljiltä. Joukkueessa on valtava potentiaali joka olisi ollut valjastettavissa vielä kuukausi-pari sitten mutta pahoin pelkään, että nyt on liian myöhäistä.

Vaikea paikka on Matikaisella mutta vilpittömästi onnea matkaan ja kiitos, että tulet tänne yrittämään. Mahdollinen epäonnistuminen menee omissa papereissani vain ja ainoastaan seurajohdon piikkiin ja jos jotain tästä farssista on pelastettavissa niin ansiot luetaan vain Matikaiselle.
 
holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ex-Oulun Kärpät, Kadonnut vaatimustaso
Hallituksen arvostelu fanien ja median taholta meni Junnon tunteisiin ja Mäntymaa sai kenkää? En edelleenkään voi käsittää miksi potkuja venytettiin näin pitkään.
Tämä on sitten ihan mun omaa spekulointia, ei ole tiedon murustakaan pohjalla. Junno on henkeen ja vereen Kärppien mies. Tämä mediassa viikon sisään yltynyt paine ja vihjailut siitä, että Junno ei välitä, Junno ei reagoi, Junno piileksii ja antaa Kärppien ajaa karille saivat aikaan sen reaktion, että Junnon oli pakko astua kuplasta (heh) ulos ja antaa lausuntonsa.

Junno sietää monenlaista kirjoittelua ja spekulointia, mutta ei sitä, ettei hän välittäisi tai tekisi kaikkeansa Kärppien eteen. Samalla tämä paine yhdistettynä siihen faktaan, että viikonlopun pelit meni päin seiniä ja homma oli lopullisesti karkaamassa käsistä, pakotti tekemään vääjäämättömän ratkaisun. Kiitos Junnolle siitä, että saimme Petun tänne loppukaudeksi.
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Mikä on toimitusjohtaja Tommi Virkkusen rooli tässä sopassa? Kyllähän toimitusjohtaja yrityksissä normaalisti on vastuussa kaikesta ja vastaa hallitukselle, mutta Kärpissä näköjään ei ole? Nyt kriisin aikana moni on kaivannut hallituksen puheenjohtajan Junnon esilletuloa, itse enemmän ihmettelen Virkkusen poissaoloa julkisuudessa.
Kerätä Ihkun viikonlopun myynnit yhteen ja hymyillä ?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös