Tänään vuosia täyttävät myös Ricky Martin ja Tarja Halonen.Tärkein päivänsankari unohtui, eli Timo Jutila. Onnea myös Jutille.
Tänään vuosia täyttävät myös Ricky Martin ja Tarja Halonen.Tärkein päivänsankari unohtui, eli Timo Jutila. Onnea myös Jutille.
No sieltä nyt ei ole tule mitään. NatGeollakaan ei ole natsiohjelmia.Syöty, juotu, pelattu peliä ja tietenkin voitin. Lapset tekee lähtöä äidilleen, joten taidan istahtaa sohvalle ja tarkistaa television tarjonnan.
Tämä joulupukki on ihan täynnä jo alkupalojen jälkeen. No onpahan joulupukille sopiva iso maha kunhan pääruuatkin nautittu. Kovasti tuo pikkuväki pukkia odottaa mutta joutuvat odottamaan siihen asti kun enolta loppuu tupakat ja lähden ostamaan lisää.
Eipä niin. Onneksi youtube soittaa minulle musiikkia.No sieltä nyt ei ole tule mitään. NatGeollakaan ei ole natsiohjelmia.
Juu, joutui tyynyä käyttämään kuitenkin täytteenä. Mutta lapset selitti kyllä innoissaan että pukki kävi kun eno palasi kauppareissulta. Kerroin tavanneeni pukin ulkona.Sä olet kuin Tuonelan tienviitta, en usko tuohon maha juttuun pätkääkään.
Eikös kaikki saunat ole puisia tai ainakin sisältä?Puusauna päällä. Jouluruokakattaus valmisteilla. Ruuan jälkeen lahjat.
Toinen olut menossa.
Sama juttu. Vasta yksi olut ja puoli lasia viiniä edellisestä satsista ja taas tekisi mieli.Alkaa tuntumaan siltä, että kohta maistuisi taas kinkku ja lohi.
Päivitystä.Onneksi olen introvertti ja sopeutuvainen luonne.
Tämän joulun suunnitelmat kun menivät moneen kertaan pieleen.
Alunperin piti mennä biitsille jouluksi, mutta vuokraisäntä kävi ahneeksi, joten jouduin etsimään uuden asunnon.
Muutto oli tänään aamulla, jonka jälkeen oli tarkoitus käydä ostamassa kinkku. No, kinkut olivat luonnollisesti jo loppuunmyyty, paitsi ananaksen makuiset. En pidä ananaksesta, joten en syönyt kinkkua tänä jouluna.
Alkuillasta lähdin kävelylle baarialueelle, jossa tarjosin muutamat ladydrinkit joulun kunniaksi tutuille hutsuille.
Naapuribaarissa pari norjalaista miestä sikaili. Meillä oli silti hauskaa.
Kotimatkalla poikkesin taloyhtiön parkkihallissa olevaan kiinalaiseen salaravintolaan ja otin safkat mukaan.
Tarjoilija kyllä varoitti tilatessa, että tämä ruokalaji on todella tulinen.
Minulla oli itseluottamus kohdillaan ja vastasin: Thaimaalainenkaan ruoka ei saanut minua itkemään, joten "bring it on"!
Nyt kävi ylpeys lankeemuksen edellä.
Muutama pieni lusikallinen kastiketta lautasellisella riisiä sai ison miehen korvat lukkoon, nenän ja silmät vuotamaan 45 minuutin ajaksi.
Yhteenvetona: olen ollut yksin lähes koko jouluaaton, enkä ole tehnyt mitään jouluista. Paras jouluaatto sitten lapsuusvuosien.