Joukkueiden omat kappaleet

  • 12 871
  • 36

Ukkomauseri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jos en ihan väärin muista, niin myös tämä Brankkorin marssin Lukko-versio on Jukka Koiviston sovitus. Koiviston bändin nimi oli Hariolax, ja tämä yhtye aikoinaan tallensi levylle nämä perinteiset lukkolaulut.

Voipi olla. Olen kyllä aina pitänyt tätä "Brankkorin marssista" väännettyä laulua niin vanhana että se olisi jo ennen Hariolaxin aikaa mutta enpä osaa varmuudella sanoa, saattaa olla sekin Koiviston työtä.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tänä päivänä kuulostaa lähinnä huonolta vitsiltä. Vai että oikein ahkerasti hääräävät maalinteossa...

Niin ja aina hullumaisemmaksi menee jatko: "Ain ko freistata tääl kumpa on niskam pääl nii kyl raumlaise sen pruukka voitta".

Entistä todennäköisempänä pidän että tämä laulu on tehty joskus 60-luvulla.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässiin yhdistyy mielestäni parhaiten jo 20 vuotta sitten soinut jäälletulokappale, eli Emerson, Lake and Powell - Touch and Go

Ensimmäinen Ässä-aiheinen kuulemani biisi on vanha kunnon Visa ja Harri - Hyvä Ässät! Tuohan on tehty jo joskus 70-luvulla.

80-luvun eräänlainen rap-biisi "Ässät going to win" on kestosuosikkini. Soitettiin paljon kaudella 1987-88. Löytyiskö tuohon joku linkki? Minä ainakaan en löydä.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Vielä kun jostain löytyisi Kivikova Kivikova, Kiekko-Espoo...

Eikös tuon repäisyn esittänyt Timo Koivusalo?
 

jusé

Jäsen
Kärpillä noita on ainakin Zero Nine - Masters On ice, Jamppa Tuominen - Kärpät on rautaa, Sentenced - Routasydän ja Kärpät Hock 'n' Rollers - Verkko heiluu.
Onhan niitä vielä jotain epävirallisia, joita nyt ei tuu kyllä yhtään mieleen.
 

Anselm Raato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ajetaan Valtralla, Seattle Kraken
JYPin kannustuskipale. Saundi tosin on vähän sumea, mutta kyllä se siitä.

EDIT: Linkki muokattu oikein
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös