Joukkueiden omat kappaleet

  • 12 871
  • 36

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Mitäs kappaleita jääkiekkojoukkueilla on? Tepsillä on ainakin Hunajata. Tepsi tekee kohta maalin ja C’mon Tepsi. Jonkun Jursinov biisinkin kerran löysin yhdeltä kasetilta. Entä mitkä kappaleet kuuluvat ehdottomasti yhteen joukkueen kanssa, kuten Dirlandaa ja TPS?
 

axe

Jäsen
"Tappara on terästä" tietysti. Samoin "Live Is Lifesta" hyvin monelle tulee mieleen juuri Tappara. ("Hei isi, miks noi soittaa tuolla MM-kisoissa Tapparan kansallislaulua?") Sitten on tietty "Mää ja Tapparan mies", joka on hieno biisi vaikkei mitenkään pro-Tappara olekaan. Tapparan omalta cd:ltä voisi poimia myös Aurinkosirkuksen aliarvostetun kappaleen "Tappara on". Tappara-cd:n kakkosversiosta löytyy joku nimelläänkin Tapparaan viittaava biisi, joka ei kertakuuntelulla sytyttänyt yhtään.
 

Pihvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, ÄTPPOMK, Everton FC, Canucks
Löysin joltain vanhalta kasetilta jonkun GO IFK! biisin. Veikkailimme, että laulajana olisi Kirka. Ainakin siltä se kuulostaa.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Jypillähän on tämä uusi (huono) Palavat Katseet jonka riffiä soitetaan maalin tullessa. Kyseinen riffi on kopioitu Van Halenin Panama - biisistä ja myös Top Gun - soundtrackin Mighty Wings - biisistä, en tiedä kumpi niistä oli ensin. Tylsä biisi joka tapauksessa.

Sitten on se wanha kunnon Jyp Hockey Team - biisi, jonka esitti Jussi Niemi (ennen aina Hippoksen hurjin huutelija, minne lie mies kadonnut).

Jyp hockey team (jyp hockey team)
taas pistää kiekon maaliin
Jyp hockey team (jyp hockey team)
näin korjaa pistesaaliin
ryhmä raju taistelee
potkun hurjan laittaa jälleen luistimeen
Jyp hockey team

Nostalgiannälkäiset Jyp-fanit (ja miksei muutkin) löytävät biisin mp3-muodossa täältä:

http://www.sunpoint.net/~fourforty
 

Luiro

Jäsen
Tuon muistan minäkin. Sitten joskus JYP:n maalin jälkeen soittivat "Aina hauskaa olla pittää" -biisiä.

HPK:n instrumentaalitunnari on kaikkien aikojen paras.

Ainakin hämeenlinnalaisen näkökulmasta.
 

TwilightZone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES
"Ilves Murisee" ja "We are the kings" ovat kaikista helpoiten liitettävissä Ilvekseen .
Epäviralliseen listaan voisi lisätä Tapani Kansan "Veikko Niemisen" ja Eppujen "Vuonna 85" . Tuo viimeisin ei mitenkään suoranaisesti liity Ilvekseen, mutta virke "on vuosi -85, kauan on aikaa siis, siitä kun viimeksi ..." tuo aina mieleen Ipan . Miksiköhän ?
 

mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
kerho hassuttelee...

...kai hyttisen "taas hassuttelee vastustajaa hoopeekoo" on vilpittömän juntti. sitä on hauska hoilata. vaikken osaakaan laulaa. pat huu keörs!
 

St. James

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NUFC, AIK
HIFK:n kappaleita on ainakin tuo Go IFK! Se ei ole kuitenkaan Kirkan esittämä, en nyt heti muista kenen se oli...

Sitten HIFK:n kappaleita on ainakin Thorogoodin Bad to the bone, useat AC/DC:n, Rollareiden ja Status Quon biisit. Erityisesti Status Quon "What ever you want". Myös "Let´s work together" on yksi nimikkobiiseistä. Yleinsäkin tuo Rock´n roll henkisyys on IFK.n tavaramerkki.

Narreillahan on sitten tämä Star Warsin tunnari...
 

Rocco

Jäsen
Vaasan Sportilla on myös oma kappale. Esittäjänä taisi olla joku Kolmas (Toinen?) Nuoruus tai vastaava.

...Turha tulla koittamaan...
...Vaasan Sporttia voittamaan...
jne.
 

Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Lätkä lentää

On mielestäni loistava. Aito biisi sanon minä. SaiPahan käyttää ottelun loppuhetkillä, silloin kun voitto on ratkennut(SaiPalle) Kirkan Hetki lyö kappaletta. Tuo perinnehän alkoi silloin kun joukkue pudotti Jokerit puolivälierissä. Täytyy sanoa että tuon biisin kuuleminen kisapuistossa nostaa fiilistä joka kerta kun se ämyreistä kajahtaa: Tästä lähtee..., eikä pelkästään tulossa olevan voiton takia vaan siksi, että se tuo mieleen todella hienoja muistoja.
 

King

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Viestin lähetti St. James
HIFK:n kappaleita on ainakin tuo Go IFK! Se ei ole kuitenkaan Kirkan esittämä, en nyt heti muista kenen se oli...


Esittäjähän oli Jake&Co. Satun tuon biisin omistamaan Mp3-muodossa. Ja en ole paskempaa biisiä sitten Björkin biisien jälkeen kuullutkaan.
 

St. James

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NUFC, AIK
Joo, ehkä Liisa Tavi vielä on vähän huonompi. Jake & Co se tosiaan oli, on mullakin se CD:lla. Onneks se ei enää ole hallilla soinut aikoihin
 

Eisenhower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat myös Ilvekselle
Pelikaaneilla...

...on tämä "Pelicans tekee sen paremmin", jonka esittää Kimi Lönnholm.

Ihan hyvä suora rokki.

Ike
 

Saint

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jypillähän on tämä uusi (huono) Palavat Katseet jonka riffiä soitetaan maalin tullessa. Kyseinen riffi on kopioitu Van Halenin Panama - biisistä ja myös Top Gun - soundtrackin Mighty Wings - biisistä, en tiedä kumpi niistä oli ensin. Tylsä biisi joka tapauksessa.

Sitten on se wanha kunnon Jyp Hockey Team - biisi, jonka esitti Jussi Niemi (ennen aina Hippoksen hurjin huutelija, minne lie mies kadonnut).

Jyp hockey team (jyp hockey team)
taas pistää kiekon maaliin
Jyp hockey team (jyp hockey team)
näin korjaa pistesaaliin
ryhmä raju taistelee
potkun hurjan laittaa jälleen luistimeen
Jyp hockey team

Nostalgiannälkäiset Jyp-fanit (ja miksei muutkin) löytävät biisin mp3-muodossa täältä:

http://www.sunpoint.net/~fourforty

Muuten hyvä, mutta tämä linkki ei ainakaan mulla toimi. Olisi mukava muistella vanhoja hyviä aikoja, jos jostain saisi tämän kaivettua esiin. Tuli aika puskista tänään pelaajaesittelyn aikaan tämä. Eli se jolla on, laittakoon jakoon. Kiitos.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukolla on kaksi Jukka Koiviston tekemää kappaletta. Molemmat tunnetaan pelkkänä "Lukkolauluna", vanhempi niistä alkaa sanoilla "Taas Äijänsuolle kansaa virtaa ihan solkenaan...", sitä uudempaa olen niin harvoin kuunnellut että juuri nyt en saa mieleeni sen sanoja.

Lisäksi joskus kaudella 1994-95 tai 1995-96 muutama Lukon pelaaja kävi studiossa äänittämässä oman versionsa kappaleesta "Dirlandaa". Ainakin Toni Porkka oli äänessä.

Kaikkein vanhin Lukkolaulu on kuitenkin se voittopelin (mikä se on?) jälkeen soitettava "Nämäp poikki o vast, heit en lakk kehumast, maalinteos he ahkerast häärä..." eli alkuperäisenä tunnettu "Brankkorin marssi".
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
"Nämäp poikki o vast, heit en lakk kehumast, maalinteos he ahkerast häärä..."

Tänä päivänä kuulostaa lähinnä huonolta vitsiltä. Vai että oikein ahkerasti hääräävät maalinteossa...
 

J.Petke

Jäsen
Muuten hyvä, mutta tämä linkki ei ainakaan mulla toimi.

Niin, ajatella että 7 vuoden jälkeen ei enää toimi.. Surkea linkittäjä.

Paras liiganjoukkueen biisi on kyllä kieltämättä Sentencedin Routainen Sydän. Hyvänä kakkosena tulee Olli Lindholmin ässäbiisi. Kolmantena sitten Hunajata.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kaikkein vanhin Lukkolaulu on kuitenkin se voittopelin (mikä se on?) jälkeen soitettava "Nämäp poikki o vast, heit en lakk kehumast, maalinteos he ahkerast häärä..." eli alkuperäisenä tunnettu "Brankkorin marssi".
Jos en ihan väärin muista, niin myös tämä Brankkorin marssin Lukko-versio on Jukka Koiviston sovitus. Koiviston bändin nimi oli Hariolax, ja tämä yhtye aikoinaan tallensi levylle nämä perinteiset lukkolaulut.
 

Ukkomauseri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tuon muistan minäkin. Sitten joskus JYP:n maalin jälkeen soittivat "Aina hauskaa olla pittää" -biisiä.

HPK:n instrumentaalitunnari on kaikkien aikojen paras.

Ainakin hämeenlinnalaisen näkökulmasta.

Löytyykö tätä instrumentaalia mistään? Huikea kipale!
 

Joope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Joensuun ylpeydeltä Jokipojilta löytyy myös oma biisi. Alkuperäinen "Jokipo maaleja" tehtiin joskus 90-luvun alkupuolella ja tämä uudempi versio joensuulaisten muusikkojen toimesta muutama vuosi sitten. Mukana muistaakseni ainakin joitakin 51 koodia -muusikoita ja luullakseni myös Ema Hurskainen on ollut kappaletta väsäämässä. Alkuperäisen kappaleen tekijän sukunimi taisi olla Nissinen, mutta etunimeä en kyllä tähän hätään muista. Keskivertoa parempi kannatusbiisi muuten mielestäni on tämä ralli.
 
Listattaisiinko saatavana olevia levyjä, joissa noita lauluja on?

Kärpillä on saatavana Routasydän cd, jossa Routasydämen lisäksi Masters on ice, Verkko heiluu ja Kärpät on rautaa. Lisäksi olisi jossakin joku ihme räppijuttu, joka ei ole hyvä. Vain kasetilla on joskus julkaistu Jamppa Tuomisen Kärppätassut kohoaa. Tuota levyä saanee Kärppien fanikaupasta ja ainakin Raksilan hallin fanituotepisteestä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös