Pelaajien koosta
Mielestäni koolla on merkitystä. Tietysti riippuu siitä, mitä koolla tässä tarkoitetaan, sillä pelaajat käyttävät kokoansa erilailla hyväkseen; joku käyttää sitä fyysiseen peliin, joku puolustukseen (ulottuvuus - vaikeampi kiertää) ja joku taas kiekon suojaamiseen.
Fyysisestä isokokoisesta pelaajasta yksi hyvä esimerkki on Vancouver Canucksien Todd Bertuzzi ja toinen New Jersey Devilsien Scott Stevens - molemmat runnovat vastustajia sellaisella raivolla, että nämä etsivät pelin jälkeen pitkään omaa bussiaan.
Ulottuvasta pelaajasta kaksi hyvää esimerkkiä ovat St. Louisin Chris Pronger tai San Josen Mike Rathje - yritä siinä sitten kiertää kun kavereiden käsien leveys on yli kaksi metriä, eivätkä he häviä luistelussa - ainakaan yleensä.
Hyökkääjistä kokoansa osaa hyödyntää kiekon suojaamiseen erittäin hyvin vaikkapa Toronton Mats Sundin - yritä nyt ottaa siinä kiekkoa pois kun kaveri tulee Sundinin nopeudella, tekniikalla ja koolla vastaan ja suojaa mailalla kaukana sivulla kulkevaa kiekkoa - pitäisi olla teleskooppimaila käytössä.
Pienempi kokoiset pelaajat eivät pysty käyttämään kokoaan kunnolla hyväkseen. Usein kuullaan sanottavan, että he liikkuvat paremmin. Joskus näin onkin, mutta isompi pelaaja myös näyttää hitaammalta, koska raajojen liikeradat ovat pidemmät ja siksi esim. luistelun potkujen toistot harvemmassa. Nämä luistelun potkujen toistot eivät vaan anna oikeaa kuvaa pelaajan liikkumisesta. Luistelutekniikka on tärkein, toinen tärkeä asia on potkuun käytetty voima ja vasta kolmantena tulee luistelu potkujen tiheys. Pitää muistaa, että kuitenkaan millään kaukalon kiertämisellä (yksi NHL ottelun taitokisan muodoista) ei pelitilanteissa tee mitään. Se mittaa kyllä nopeutta, mutta luistelu koostuu paljon muustakin kuten tasapainosta, kiihtyvyydestä ja ketteryydestä - siis siitä kuinka hyvin pelaaja osaa käyttää luistelua hyväkseen.
Pienempi kokoisten pelaajien pitää pärjätäkseen olla todella kovia luonteeltaan ja tahdoltaan, jotta he voisivat menestyä huipulla. Tälläisiä pelaajia on onneksi olemassa - erilaisuus on pelkästään positiivista - ja yksi tälläinen pienemmän kokoinen pelaaja, joka pelaa huipulla on New York Rangersien Theoren Fleury. Harvoin näkee kenenkään pelaajan pelaavan samalla intensiteetillä kuin tämä "taskumatti" pelaa.
Pieni koko ei siis sulje menestystä huipulla, mutta se vaikeuttaa sitä paljon. On paljon esimerkkejä pienikokoisista pelaajista, jotka ovat olleet junioreina huippuja, koska silloin heillä riitti pelkät luistelutaidot ja tekniikka dominoimaan peliä, mutta huipulle tarvitaan muutakin. Jollei kokoa ole suotu tarpeeksi, tahtoa ja luottamusta omiin kykyihinsä on pakko olla enemmän kuin isommilla pelaajilla, joille on annettu tämä erittäin arvokas lahja.
Mitä tulee sitten suomalaisiin isoihin pelaajiin ja heidän kehityksensä hidastumiseen, niin suomessa ei mielestäni vieläkään riittävästi ymmärretä sitä asiaa, että isokokoisemman pelaajan motoriikka ja liikeradat suhteessa voimaan kasvavat hitaammin kuin pienemmillä pelaajilla. Valmentajat hakevat tietysti voittoa parhaalla mahdollisella kokoonpanolla ja usein tämä paras mahdollinen kokoonpano koostuu juniori-iässä pienistä, taitavista, mutta heikon "up siden" omaavista pelaajista, jotka pärjäävät kyllä junioritasolla, mutta huipulla harvojen usko ja tahto loppuvat ja urasta tulee useimmiten melko lyhyt.
Isokoisten pelaajien kehitys on hitaampaa, mutta kärsivällisellä työllä ja ajan kanssa heistä saadaan jalostettua todellisia timantteja, joiden mahdollisuudet päästä ja pysyä huipulla ovat paremmat. Pitää muistaa puhuttessa isokokoisista pelaajista, että heille on juniorina annettu "rakennusmaa", joka pitää saada myöhemmin valmiiksi. Pelkästä isosta koosta ei ole hyötyä fyysisessä pelissä, ellei kehon ympärille saada tarvittavasti voimaa. Tarvittavalla voimalla tarkoitan, että pelaajan ei suinkaan tarvitse vetää jalkakyykystä 250:ntä kiloa tai penkiltä 170:ntä. Jääkiekko ei ole kehonrakennusta, riittää kun omaa sellaisen määrän voimaa, jolla pystyy hallitsemaan kehoaan optimaalisesti ja pärjää kaksintaisteluissa. Tekniikka ja ns. lajivoima auttaa niissä enemmän kuin puhdas salivoima, jota monet tuntuvat jostain syystä edelleen hankkivan. NHL:ssä pelasi aikanaan puolustaja Craig Ludvig (lopetti vuonna 1999), joka oli äärimmäisen hyvä nimenomaan lajivoimassa. Hän ei ollut joukkueensa vahvimpia pelaajia puhtaan voiman testeissä, mutta itse pelissä (siis siellä missä sitä tarvitaan) hän oli sitä.
NHL:ssä pelaajien kokoa kuvataan sanalla 'size' joka suomeksi tarkoittaa suoraan käännettynä kokoa, mutta NHL:ssä se merkitsee vähän eri asiaa.
'Size' tarkoittaa nimittäin kuinka hyvin pelaaja käyttää kokoaan hyväkseen. Edellinen esimerkkini Theo Fleurysta kuvaa tätä hyvin; Fleury on nimittäin jopa hyödyllinen joukkueelle nimenomaan fyysisen pelin kautta - vaikea uskoa tätä 167 senttisestä pelaajasta - , mutta se tahto ja se kovuus, millä tämä pelaaja tilanteisiin menee, tietää vastustajalle aina vaikeuksia.
Entäpä tämä otsikon aihe, eli kuinka paljon joukkueiden keskipituudet ja keskipainot kertovat joukkueista? Ne kertovat mielestäni sen erittäin huonosti. Jo pelkästään se, että joukkueen keskikokoon vaikuttavat liian monen pelaajan koko - sellaistenkin jotka tuovat kokoa tilastoihin, mutta eivät kaukaloon - aiheuttaa tilastoharhan. Enemmän pitäisikin miettiä sitä minkä kokoisia pelaajia joukkue peluuttaa ja vielä enemmän sitä, kuka pelaa paljon, kuka vähän (= kuka on kentällä, kuka penkillä).
St. Louisin NHL joukkueessa tästä on hyvä esimerkki. Heidän tähtipuolustajansa Chris Pronger pelaa ottelussa usein jopa yli 30 minuuttia, eli puolet peliajasta. Pronger on NHL ehkä paras puolustaja, ja hän on 198 senttinen, 105 kiloinen järkäle. Kun tämän kokoinen fyysinen pelote on kentällä puolet peliajasta, on selvää, että vastustajan on erittäin ikävää pelata puolet ottelusta. Ja mainittakoon, että St. Louisin pelatessa kotonaan, heidän valmentajansa Joe Quenneville - itsekin muuten entinen NHL puolustaja - laittaa Prongerin kentälle lähes aina kun vastustaja peluuttaa parasta ketjuaan.
St. Louisilla on siis isokokoinen tähtipelaaja, joka tuo fyysistä kokoa kentälle usein ja ehkä juuri siksi kukaan ei halua kohdata tuota joukkuetta.
Prongerin kanssa toisessa äärilaidassa pelaa näitä pelaajia, jotka lisäävät joukkueen kokoa tilastoissa, mutta eivät juurikaan itse pelin sisällä. Siis siellä, missä koosta nimenomaan on jotain hyötyä. Juuri näiden kahden seikan vuoksi mielestäni tulisikin miettiä sitä, kuinka paljon isokokoiset pelaajat todellisuudessa lisäävät joukkueen kokoa, eli kuinka paljon näitä käytetään.
Entäpä miten pelaajien koko vaikuttaa turnauksissa (olympialaiset, MM-kisat) ja entä taas sarjassa? (otan jälleen esimerkin NHL:stä, sillä siellä kauden pituus ja pelitahti näkyy selvemmin).
Erilaisissa turnauksissa pelaajien koko ei ehdi vaikuttamaan pienempi kokoisia pelaajia vastaan kovinkaan paljon. Turnaukset kestävät niin vähän aikaa ja pelataan niin tiheään tahtiin, että fyysinen rasittavuus mitataan usein pelkän kuntotekijän avulla. Useinhan käy niin, että isokokoisilta pelaajilta energiavarastot tyhjenevät nopeammin ja pelaajat väsyvät täten nopeammin kuin pienemmän kokoiset pelaajat, joiden nestetankkaus ja palautuminen on nopeampaa.
Sensijaan pitkässä sarjassa riittävän pitkiä lepotaukoja tulee riittävästi ja isokokoiset pelaajat ehtivät palautua paremmin. NHL:ssä pelkkään matkustamiseen käytetty aika on moninkertainen SM-liigaan nähden ja matkojen aikana palautuminen onnistuu edes jotenkin - vaikkakin matkustelu on henkisesti rasittavaa.
Pienempi kokoiset pelaajat puolestaan kärsivät NHL kauden aikana usein pelin aiheuttamasta rasituksesta nimenomaan fyysisessä mielessä. Peli on kovaa ja joskus armotontakin, eikä isokokoisten, hyvän taklaamis-tekniikan osaavien pelaajien taklaukset tee keholle koskaan hyvää. Loukkaantumisia sattuu usein - toki myös isokokoiset pelaajat loukkaantuvat, mutta eivät yhtä helposti - ja keho on kipeänä jo valmiiksi kun pitäisi aloittaa jo uusi ottelu. Tässä kysytään pelaajien henkistä kanttia ja vahvuutta; Ellet ole valmis maksamaan kovaa hintaa pelaamisesta maailman parhaassa sarjassa, palaat eurooppaan tai hautaudut farmiin.
NHL:ssä suositaan nykyisin paljon isokokoisia pelaajia ja ehkä yllä oleva tekijä on yksi syy siihen. Toinen on kaukalon koko, joka pohjois-amerikassa on pienempi. Isokokoisten pelaajien mahdollisuus käyttää kokoaan paremmin hyväkseen kasvaa pienessä kaukalossa, koska tilaa on vähemmän. NHL:n scoutit tarkkailevat pelaajia paljon ja he tuntevat pelin - eivät he turhaan suosi isokokoisia pelaajia.
Yhteenvetona; Koosta on paljon hyötyä pelin eri osa-alueilla, mutta myös pienemmillä pelaajilla on mahdollisuutensa jos henkinen kantti ja tahto riittää. Keskipituuksien ja keskipainojen sijaan tulisi miettiä sitä, kuinka paljon joukkeet todella käyttävät isokokoisia- ja kuinka paljon pienikokoisia pelaajia. Lajivoima on eri asia kuin salivoima, turnauksissa pelaajien koko ei ole niin merkittävää kuin pitkässä sarjassa.
Tuli vähän pitkä kirjoitus, mutta toivottavasti jaksoit lukea sen läpi.
;)