Joukkueen tärkein pelaaja

[TonyClifton]

Moni huippupelaaja pääsi kantamaan Stanleykannua hyvien pelimiesten kanssa mutta, keskinkertaisen joukkueen kanssa kannu jäi saavuttamatta. Esim. Gretzky voitti pokaalinsa ehkä kaikkien aikojen parhaimman tiimin kanssa mutta, Losin keskivertojengin kanssa paukut loppuivat kesken? Hasek taasen voitti Detroitin tasaisen superjoukkueen viimeisenä lukkona mutta, Sabresissä ei paljon apua muilta herunnut. Ray Bourque, Brett Hull ja listaa voisi jatkaa eteenpäin...

Täytyy nostaa vielä sellaisille herroille hattua tässä vaiheessa jotka ovat pystyneet voittamaan Stanleyn useissa eri seuroissa. Messier, Roy, Claude Lemieux... Nämä ainakin tuli nopeasti mieleen. On toki muitakin. Ja kappas kappas??? Myös Hull kuuluu tähänkin porukkaan!

 

[Salama15]

Ja kappas kappas??? Myös Hull kuuluu tähänkin porukkaan!

...Esa Tikkanen... Joukkueen tä[ö]rkein pelaaja ;-)

 

[dana77]

Esim. Gretzky voitti pokaalinsa ehkä kaikkien aikojen parhaimman tiimin kanssa mutta, Losin keskivertojengin kanssa paukut loppuivat kesken?

Voi olla paukutkin olivat lopussa, mutta myös kylkiluu oli murtunut (olisiko Torontoa vastaan jo mennyt). Toki Patrick Roy hyvä oli, mutta on myös sanottava että Canadiens oli äärimmäisen onnekas joukkue finaaleissa. Se että mailan mittaamisella pysyivät elossa menköön vielä hyvyyden pikkiin, mutta kyllä siellä tehtiin jatkoajan ratkaisumaaleja maalin takaa nollakulmastakin.

 

[TonyClifton]

Voi olla paukutkin olivat lopussa, mutta myös kylkiluu oli murtunut (olisiko Torontoa vastaan jo mennyt). Toki Patrick Roy hyvä oli, mutta on myös sanottava että Canadiens oli äärimmäisen onnekas joukkue finaaleissa. Se että mailan mittaamisella pysyivät elossa menköön vielä hyvyyden pikkiin, mutta kyllä siellä tehtiin jatkoajan ratkaisumaaleja maalin takaa nollakulmastakin.

Jep, oli kyllä aika rasittava tiimi tuo 93-Canadiens. ;) Periaatteessa ei yhtään eurooppalaisia pelaajia rosterissa ja älyttömästi nappasivat voittoja jatkoajalla. Moni Canadiens-pelaaja puhkesi kukkaan tuolloin niinkuin tuossa aiemmin jo joku mainitsi.Tähän päälle vielä don cherryn (kirjoitettu tahallaan pienellä lat.huom.) ärsyttävät hehkutukset kun, Montreal voitti juuri sen takia että, kaikki pelaajat olivat Pohjois-Amerikasta!? Vuoden 93-Montrealpleijarit ovatkin yksi suuri syy siihen ettei minulta ole sympatiapojoja Montrealin, don cherryn ja Patrick Royn suuntaan koskaan enää herunut.

 

[CorporalSyd]

No ei noita joukkueita voi ihan heikoiksi sanoa. Torontolla oli tuolloin todellisia toiveita ja tavoitetta hakea jopa mestaruutta, kuuma maalivahti Potvin, sekä Gilmour, Andreychuk, jne.

Kuriositeettina, tuo Kingsin ja Leafsin ratkaiseva 7. ottelu löytyy kokonaisena video.google.com:ista, osana NHL.comin jakelemia klassikko-otteluja. Kun tuli katseltua jokin aika sitten tuo niin aika monta kovaa nimeä oli eksynyt Kingsiinkin, ei siis maailman suurin yllätys ollut tuo finaalipaikka.

 

[nuck]

Ketjun aihehan on sikäli ajankohtainen, että tällä kaudella ei ole ainuttakaan maalivahtia ehdolla NHL:n arvokkaimman pelaajan, Hart Trophyn, saajaksi. Viime kaudella kaksi maalivahtia oli kolmen ensimmäisen joukossa ja tuolloin tällaista ketjua ei varmaankaan kukaan ajatellut laittaa pystyyn. Ketjussa on kuitenkin annettu hyvinkin perusteltua mielipidettä tärkeimmästä pelaajasta, joten sikäli ketju on mielenkiintoinen on aiheellinenkin.

Joukkueen tärkeimmän pelaajan valinta perustuu kirjoittajien omaan pelinäkemykseen. Oma mielipiteeni hyvästä joukkueesta on lähtenyt jo pitkään puolustuksesta. Tässä tehtävässä maalivahdilla on useimissa joukkueissa suurin yksittäinen panos. Eli oma mielipide on ollut jo pitkään, että joukkueen arvokkain pelaaja on maalivahti.

Yhdenkään muun pelipaikan pelaaja ei nimittäin häviä joukkueelleen pelejä yhtä usein kuin maalivahti. Ei lähellekään. Maalivahtipeli on myös näkemykseni mukaan ensimmäinen osasto, jonka heikkous syö joukkuetta sisältä ja tekee pelaajat epävarmoiksi. Kääntäen hyvällä maalivahtipelillä heikompikin joukkue pystyy uskomaan tekemiseensä.

Hyvällä maalivahtipelillä olen itse nähnyt selvästi eniten voitettavan pelejä, jos tätä vertaa muiden pelipaikkojen panokseen. Maalivahtipeli on ollut ymmärrykseni mukaan esillä useimmissa tapauksissa ensin, kun etsitään syitä joukkueen tappioon tai voittoon.

Kuten joka asiassa, myös tässä voidaan kuitenkin helposti mennä liiallisuuksiin. Hyväkään maalivahtipeli ei pelasta pitkässä sarjassa, jos muu osasto ei ole kunnossa. Buffalo oli esimerkiksi toki aikanaan ennen kaikkea "Hasekin joukkue", mutta liian usein keskusteluissa unohtuu mielestäni tuon koko joukkueen hieno panos ja työnteko menestyksen eteen.

Siinä kun hyväkään maalivahtipeli ei pelasta joukkuetta, ei tätä tee mielestäni tässäkään määrin hyvä sentteripeli tai hyvä laituripeli. NHL:n viimeiseksi jäänyt Tampa Bay on tältä kaudelta esimerkki siitä, miten hyvällä sentteripelillä (Esimerkiksi Scotty Bowman nosti Vincent Lecavalierin kauden aikana NHL:n parhaaksi sentteriksi) ei saada menestystä, ellei muu osasto toimi.

Jos tällä hetkellä pitäisi valita yksi pelaaja, jonka ympärille joukkuetta rakennetaan, niin aika harva varmasti valitsisi maalivahdin (kenet edes voisi vakavissaan valita, nuoren 31 vuotiaan Luongon?

Tämän vuosikymmenen alussa oma valintani olisi osunut Martin Brodeuriin. Tällä hetkellä minä ottaisin Crosbyn tai Ovetckinin johtuen paitsi kaksikon taidoista, mutta myös iästä. Parin vuoden päästä valintani saattaisi kohdistua ehkä Priceen, jos hänestä kasvaa sellainen maalivahti, millaisena minä hänet näen. Tämä asia on ainakin minulle vaihteleva, eikä pelipaikalla ole niin suurta väliä. Kuitenkin lähtökohtaisesti minä ajattelen asiaa siis "maalilta-ylös".

Entiseltä Canucksin managerilta Dave Nonisilta kysyttiin muuten noin vuosi ennen kuin Luongo siirtyi Vancouveriin, että kenet hän ottaisi, jos hän saisi valita koko NHL:stä yhden pelaajan vapaasti. Nonisin valinta oli nyt 29-vuotias Luongo. Luongo olisi myös minun listani kärkipäässä, jos saisin kasata joukkueen vapaasti fantasiatyylillä. Luongolla on esimerkiksi Brodeuriin nähden kuitenkin seitsemän vuotta vähemmän ikää ja uskon Brodeurin'kin pelaavan vielä kolmisen kautta huipputasolla. Jos Luongo jatkaa uraansa yhtä kauan kuin Brodeur, hänellä on tällä laskukaavalla jäljellä vielä noin 10 kautta huipulla. Ei siis välttämättä ihan turha valinta.

 

[Evil]

Kuriositeettina, tuo Kingsin ja Leafsin ratkaiseva 7. ottelu löytyy kokonaisena video.google.com:ista, osana NHL.comin jakelemia klassikko-otteluja. Kun tuli katseltua jokin aika sitten tuo niin aika monta kovaa nimeä oli eksynyt Kingsiinkin, ei siis maailman suurin yllätys ollut tuo finaalipaikka.

Katsokaas Väinön alivoimamaali tuosta pätkästä. Kurrihan senkin alustaa, mutta Marty McSorley antaa kyllä sellaisen syötön Väinölle että huh huh... Ei ihan puukäsi kuitenkaan, vaikka aikamoinen puupää onkin.

 

[Osmo Rapeli]

Siinä kun hyväkään maalivahtipeli ei pelasta joukkuetta, ei tätä tee mielestäni tässäkään määrin hyvä sentteripeli tai hyvä laituripeli. NHL:n viimeiseksi jäänyt Tampa Bay on tältä kaudelta esimerkki siitä, miten hyvällä sentteripelillä (Esimerkiksi Scotty Bowman nosti Vincent Lecavalierin kauden aikana NHL:n parhaaksi sentteriksi) ei saada menestystä, ellei muu osasto toimi.

Sama levittyy myös erikoistilanteisiin ja hyökkäyspeliin yleensä. Huikean maalivahdin omaava joukkue voi menestyä ilman supertähtiä hyökkäyksessä jos se isosti maalivahdin johdolla pelaa hyvää alivoimapeliä ja hyökkäyspäässä joukkue on sen verran hyvä että se iskee tasaiseen tahtiin ylivoimamaaleja. Hyökkäystehot kun voivat aina jakaantua useamman pelaajan kesken, mutta ykkösmaalivahdin epäonnistumista ei ole yhtä helppo paikata.

 

[dana77]

Joukkueen tärkeimmän pelaajan valinta perustuu kirjoittajien omaan pelinäkemykseen. Oma mielipiteeni hyvästä joukkueesta on lähtenyt jo pitkään puolustuksesta. Tässä tehtävässä maalivahdilla on useimissa joukkueissa suurin yksittäinen panos. Eli oma mielipide on ollut jo pitkään, että joukkueen arvokkain pelaaja on maalivahti.

Mielenkiintoinen ja pohdiskeleva kirjoitus aiheesta! Oma ajatteluni lähtee taas siitä että keskushyökkääjän tonttia on koko kenttä, ihan jokainen neliösenttimetri siitä ja sikäli hänen vaikutuksensa on siten suurin. Minun on ideaalipelaajani on mallia Henrik Zetterberg, joka vastaa puolustuksesta, kiekon ylöstuonnista ja pelin rakentelusta sekä myös viimeistelystä. On joukkue sitten altavastaajana tai hallitsee tapahtumia, niin hänen panoksellaan on jatkuvasti väliä.

Sellainen vähemmän vakava ajatusleikki vielä tähän että jos NHL-joukkueeseen pitäisi heittää yksi täysi amatööri jäälle, niin kyllä minä sen ainakin laittaisin maalivahdiksi. Jos vastustajalla on samaten amatööri jäällä ja sijoitettuna kenttäpelaajana, niin kyllä oma joukkue useammin käytännössä ylivoimalla pelatessa paremmankin maalivahdin enemmin ohittaa kuin alivoimalla pelaaja joukkue amatöörin.

Jotta tätä kysymystä voisi oikeasti vakavissaan miettiä, niin pitäisi pystyä laskea että kuinka monta maalia yksittäisen pelaajan henkilökohtainen panos on joukkueen menestyksessä. Kuinka monta maalia enemmän hyvä maalivahti estää kaudessa kuin keskinkertainen ja kuinka monta maalia enenmmän hyvä sentteri saa aikaiseksi kuin keskinkertainen (tai kuinka monta maalia hyvä puolustaja estää enemmän kuin keskinkertainen). Jostain ykkös ja kakkosmaalivahtien päästetyistä maaleista per peli ja plus-miinus tilastojen tutkimisesta tuo lähtisi. Tottakai räikeitä eroja on helppo huomata (tyyliin Markkanen - Puurula), mutta se ei ole se pointti, ei kukaan joukkueen rakentaja valitse noiden kahden väliltä ykkösmaalivahtiaan. Vertailun pitää enemminkin tapahtua tandemien tyyliin Hasek - Osgood tai Giguire - Gerber. Aika merkille pantavaa on että jos jonkun joukkueen ykkönen loistaa, niin usein kakkosenkin tilastot ovat loistavat. Väitän että tällöin syynä siihen on että joukkueen puolustus on loistava (mahdollisesti aliarvostettu).

Väitän että ero hyvän ja keskinkertaisen välillä on kauden aikana "vain" joku kymmenisen maalia, mutta toisaalta sillä ratkaisee hyvinkin 5-8 runkosarjapistettä.

 

[Evil]

Huikean maalivahdin omaava joukkue voi menestyä ilman supertähtiä hyökkäyksessä jos se isosti maalivahdin johdolla pelaa hyvää alivoimapeliä ja hyökkäyspäässä joukkue on sen verran hyvä että se iskee tasaiseen tahtiin ylivoimamaaleja. Hyökkäystehot kun voivat aina jakaantua useamman pelaajan kesken, mutta ykkösmaalivahdin epäonnistumista ei ole yhtä helppo paikata.

Nyt taidat tarkoittaa New Jersey Devilsiä.

 

[nuck]

Oma ajatteluni lähtee taas siitä että keskushyökkääjän tonttia on koko kenttä, ihan jokainen neliösenttimetri siitä ja sikäli hänen vaikutuksensa on siten suurin. Minun on ideaalipelaajani on mallia Henrik Zetterberg, joka vastaa puolustuksesta, kiekon ylöstuonnista ja pelin rakentelusta sekä myös viimeistelystä. On joukkue sitten altavastaajana tai hallitsee tapahtumia, niin hänen panoksellaan on jatkuvasti väliä.

Ymmärrän hyvin sinun näkökulmasi asiaan ja ehdottomasti Zetterberg on pelaaja, jonka peliä voi jokainen sentteriksi haluava katsoa pitkään. Sentteri on mielestäni yleisesti ottaen hyökkäyksen tärkein pelipaikka ja vaikutus ulottuu tosiaan koko kentän alueelle. Yhdelläkään näistä alueista - ei edes hyökkäyspäässä - sentterillä ei ole näkemykseni mukaan kuitenkaan niin suurta vastuuta yhdestä alueesta, kuin maalivahdilla omasta päästä.

Oman näkemykseni mukaan sentteri on siis hyökkäyksen tärkein pelipaikka. Sentteri on tästä huolimatta kuitenkin vain yksi osa ketjun kokonaisuutta, ja hyväkään sentteri (vrt. Lecavalier) ei saa raavittua heikossa tai keskinkertaisessa joukkueessa kovin paljoa irti (joukkueen pisteet), mikäli ketjun ja viisikon kokonaisuus ei toimi.

Maalivahti on puolestaan maalillaan yksin ja pelipaikan karuuden vuoksi kaikki virheet näkyvät heti taululla. Tietenkin joukkueiden pelityylit ja ympärillä olevat pelaajat vaikuttavat paljon myös maalivahtien peliin, mutta tästä huolimatta hyvällekin joukkueelle tulee peliä kohden yleensä päälle viisi virhettä, joista vastustajalle avautuu kohtuullinen maalipaikka.

Näiden maalipaikkojen ansiosta joku joukkue voi viedä peliä miten tahtoo, mutta hävitä silti ottelun pystyyn, jos maalivahtipelissä on eroa. Sentteripelin vajaus ei oman näkemykseni mukaan johda samanlaiseen välittömään tulokseen taululla, jos ketjujen ja puolustuksen peli toimii muuten.

Sellainen vähemmän vakava ajatusleikki vielä tähän että jos NHL-joukkueeseen pitäisi heittää yksi täysi amatööri jäälle, niin kyllä minä sen ainakin laittaisin maalivahdiksi. Jos vastustajalla on samaten amatööri jäällä ja sijoitettuna kenttäpelaajana, niin kyllä oma joukkue useammin käytännössä ylivoimalla pelatessa paremmankin maalivahdin enemmin ohittaa kuin alivoimalla pelaaja joukkue amatöörin.

Tässä on selvä esimerkki siitä, miten eri tavalla painottaen jokainen ajattelee tätä asiaa. Joku ajattelee enemmän hyökkäyksen kautta ja toinen taas puolustuksen. Minä laittaisin puolestani tuon amatöörin jompaan kumpaan laitaan. Maalille laskisin hänet viimeiseksi, sillä vastustajalla olisi mahdollisuuksia saada joukkuetta syöviä liian helppoja maaleja aikaan. Maalivahdin jälkeen turvaisin ammattilaisilla joko kummatkin puolustajat tai sitten sentterin / toisen puolustajan ja näiden jälkeen vasta toisen laidan.

Jotta tätä kysymystä voisi oikeasti vakavissaan miettiä, niin pitäisi pystyä laskea että kuinka monta maalia yksittäisen pelaajan henkilökohtainen panos on joukkueen menestyksessä.

Niin pitäisi laskea, mutta tuollaista laskukaavaahan ei ole tietenkään missään. Esimerkiksi tuo tehotilasto selittyy aina koko joukkueen tai ketjun menestyksellä (johon tietenkin myös maalivahdilla on oma merkityksensä) ja myös maalivahtien tilastoissa ympäröivällä joukkueella on iso merkitys.

Väitän että ero hyvän ja keskinkertaisen välillä on kauden aikana "vain" joku kymmenisen maalia, mutta toisaalta sillä ratkaisee hyvinkin 5-8 runkosarjapistettä.

Minä uskon, että hyvällä maalivahtipelillä on mahdollisuus saada jopa +10 lisäpistettä keskinkertaiseen verrattuna. Esimerkiksi jos katsoo Hasekin aikojen Buffaloa, Brodeurin Devilsia tai vaikka viime kauden Luongon Canucksia, niin uskon vaikutuksen olleen hyvällä maalivahtipelillä paljonkin tuota 5-8 runkosarjapistettä suurempi. Kuten sanottu, huippumaalivahdin merkitys ulottuu muita pelipaikkoja selvemmin paitsi vastustajan maalipaikkojen ja tätä kautta itseluottamuksen nollaamiseen, mutta myös oman joukkueen itseluottamuksen nostamiseen.

 

[varjo]

Väitän että ero hyvän ja keskinkertaisen välillä on kauden aikana "vain" joku kymmenisen maalia, mutta toisaalta sillä ratkaisee hyvinkin 5-8 runkosarjapistettä.

Väitän ettei sulla ole mitään hajua siitä, miten huono keskinkertainen maalivahti voi olla :)

No, okei, Theodore oli umpisurkea viimeisellä Montreal-kaudellaan, ei keskinkertainen. Mutta siis kyllä sillä on tuloksien kannalta väliä, jos maalivahti päästää heti ekan erän parin minuutin aikana jokaisen vedon sisään ja tekee tätä sitten toistuvasti. Ja ne runkosarjapisteet sitten ovat kultaakin kalliimpia, koska tyypillisesti pudotuspeleihin pääsy ratkeaa sen parin pisteen marginaalilla.

Amatöörin itse tosiaan laittaisin mieluummin myöskin laituriksi, jos siis nyt puhutaan ihmisestä joka kuitenkin osaa jonkin verran luistella jne.

 

[dana77]

Oman näkemykseni mukaan sentteri on siis hyökkäyksen tärkein pelipaikka. Sentteri on tästä huolimatta kuitenkin vain yksi osa ketjun kokonaisuutta, ja hyväkään sentteri (vrt. Lecavalier) ei saa raavittua heikossa tai keskinkertaisessa joukkueessa kovin paljoa irti (joukkueen pisteet), mikäli ketjun ja viisikon kokonaisuus ei toimi.

Toki Lecavalier ei yksinään ole Tampa Baytä hirveään lentoon kantanut, mutta ihan samalla tavalla esim Khabibulin Chigago oli NHL:n viimeisiä ennenkuin Kanet ja Towsit tulivat joukkueeseen (ensimmäisenä vuonna 65 pistettä joka oli 6 pistettä enemmän kuin edellisellä kaudella kun maalissa oli Monteal fanien yksi iki-suosikki Thibault). Ehkä sen verran voin tulla vastaan sanon että hyvä maalivahti on helpoin tapa päästä surkeasta huonoksi, mutta siinä vaiheessa kun joukkueesta pitäisi tehdä hyvästä erinomainen jolloin sen pitää alkaa pystyä hallitsemaan kiekkoa ja peliä, silloin sentteri on tärkeämpi kuin maalivahti.

Minä uskon, että hyvällä maalivahtipelillä on mahdollisuus saada jopa +10 lisäpistettä keskinkertaiseen verrattuna. Esimerkiksi jos katsoo Hasekin aikojen Buffaloa, Brodeurin Devilsia tai vaikka viime kauden Luongon Canucksia, niin uskon vaikutuksen olleen hyvällä maalivahtipelillä paljonkin tuota 5-8 runkosarjapistettä suurempi.

No joo, nämä ovat vaikeita juttuja ja pitää vielä sekin muistaa että 50 pisteestä on huomattavasti helpompi parantaa 60:een kuin 100:sta 110:een. Muutenkin on erittäin vaikea tulkita että mikä on "henkilökohtaista pisteen ansaitsemista".

NHL:n parhaat hyökkääjät ovat säännöllisesti keränneet tuollaista 10-15 voittomaalia per kausi (Phil Esposito ja Michel Goulet ovat tehneet niitä parhaimmillaan 16 kaudessa), tuossa tilasto:
http://www.hockeyforum.com/hockey-trivia/23767-game-winning-goals-regular-season-3.html

Osan niistä maaleista olisi joku keskinkertaisempikin pelaaja tehnyt, mutta tuon päälle vielä tulevat syötöt ja riistat ja puolustussuoritukset. Miksei jonkun Gretzkyn vaikutuksenkin voisi laskea olleen parikymmentä pistettä? Oilers oli 15 pistettä huonompi joukkue ilman Gretzkyä (vaikka tilalle tuli Jimmy Carson, joka lienee määritelmällisesti oivallinen "keskinkertainen ykkössentteri") kun taas Kings keräsi 23 pistettä enemmän.

 

[dana77]

Pitää vielä pariin kohtaan puuttua.

Sentteripelin vajaus ei oman näkemykseni mukaan johda samanlaiseen välittömään tulokseen taululla, jos ketjujen ja puolustuksen peli toimii muuten.

Minun ajattelussani sentteri on se ketjun puolustavin hyökkääjä (toki näin ei aina ja kaikissa ketjuissa ole). Niinpä minä en näe tilannetta, jossa sentteri pelin vajaus ei näkyisi taululla hyvinkin välittömästi. Usein se näkyy tosin sillä tavalla että se onkin puolustaja joka tekee jonkun virheen vaikka oikeasti kyse on siitä että vastustajan hyökkääjä saa tulla liian hyvällä vauhdilla tilanteeseen tjs. Senttereiden tehtävä on tehdä puolustajia pelistä helpompaa ja kun puolustajien peli on helpompaa niin silloin maalivahtienkin peli on helpompaa. Minä ajattelen tätä mielestäni erittäinkin puolustusvoittoisesti, vaikka lähestymistapa top-down onkin.

Maalivahdin huippupelillä ei ole väliä jos joukkue dominoi kenttäpeliä, sentterin panosta tarvitaan aina. Ilman sitä joukkue ei voi dominoida ja toisaalta ilman sitä omissa soi.

Maalivahti voi yksittäisessä pelissä olla tärkeämpi kuin sentteri kuten olen alusta alkaen korostanutkin, huippusentterin arvo korostuu pitkässä juoksussa.

Kuten sanottu, huippumaalivahdin merkitys ulottuu muita pelipaikkoja selvemmin paitsi vastustajan maalipaikkojen ja tätä kautta itseluottamuksen nollaamiseen, mutta myös oman joukkueen itseluottamuksen nostamiseen.

Tämä on taas vain se helpommin näkyvä puoli. Maalivahti nollaa itseluottamuksen mutta kuka sen vastaavasti nostaa? vastaus on tietenkin maalintekijä. Jos maali jätetään tekemättä, niin eihän sitä kukaan huomaa, mutta sen tietää Bubikin että yhtä lailla se vaikuttaa lopputulokseen.

 

[Chip Whitley]

Toki Lecavalier ei yksinään ole Tampa Baytä hirveään lentoon kantanut, mutta ihan samalla tavalla esim Khabibulin Chigago oli NHL:n viimeisiä ennenkuin Kanet ja Towsit tulivat joukkueeseen

Sinänsä huono esimerkki, sillä ei Khabibulin mitenkään erikoisesti ole työsulun jälkeen pelannut. Ok, voit tietenkin syyttää huonoa Chicagon joukkuetta ja näin, mutta minä olen nähnyt ja ymmärtänyt, ei Khabibulin ole ollut lähelläkään sitä yksilötasoa mitä 03/04-kaudella nähtiin. Tuossa sopimuksessa oli alusta alkaen selvää rahastuksen makua kun SC oli jo saavutettu, ja tähän yhdistettynä häviävä joukkue, tuskin Bulinwallin motivaatiokaan aivan tapissa oli, joka varmasti oli osasyy heikkoon peliin muun joukkueen puolustustaidon ohella.

Mitä tulee tähän vellovaan maalivahti/sentteri keskusteluun, mielestäni molemmat pelipaikat ovat erittäin tärkeitä ja on ehkä jopa tyhmää lähtemään vertailemaan kyseisiä paikkoja "kumman iskä voittais" -tyylillä.

Mielestäni maalivahdin ei tarvitse olla huippuluokkaa jos muu kokoonpano (erityisesti puolustus) osaa pelaamisen jalon taidon, kuten Detroit hienosti tänä vuonna, tai Ducks viime vuonna, tai 'Canes työsulun jälkeen, todisti. Näissä tapauksissa en ainakaan itse nähnyt maalivahdin panosta niin suurena, kun sitä verrattiin Detroitilla Zetterbergin, Datsyukin ja ennen kaikkea Lidströmin, Ducksilla Niedermayerin ja Prongerin, sekä Carolinalla Staalin ja Brind'Amourin (tämä työsulun jälkeinen kausi oli kaikin puolin outo) panokseen.

Toisaalta, jos joukkueen kokonaistaitotaso ei olekaan niin suuri, on maalivahti ehdottomasti joukkueen tärkein palanen, kuten Canucksilla Luongon tulon jälkeen, Devilsilla viime kaudet, ja esimerkiksi Coyotesilla Bryzgalovin hankinnan jälkeen.

Se millä Stanley Cupin voittamiseen tarvittavia perusteita lähdetään keräämään, onkin monipuolisempi juttu johon pitää ottaa monia seikkoja huomioon. Pitää kysyä; kumman saat helpommin hankittua, kaksi liigan top3 puolustajaa vai eliittimaalivahdin? Liigan parhaimman puolustajan ja kaksi liigan top10 hyökkääjää vaiko eliittimaalivahdin?

Kun vertailu tapahtuu pelkästään yksilötasolla, käännyn nuckin kannalle siinä että maalivahti on joukkueen tärkein pelaaja. Jääkiekko ei kuitenkaan ole yksilölaji, ei edes maalivahdin rooli, joten en pidä vastausta noin yksiselitteisenä. Jääkiekossa pitää aina ottaa huomioon muu joukkue, ja vaikka eliittimaalivahdin tyyliin Luongo tai Brodeur eteen on suhteellisen helppo lähteä rakentamaan joukkuetta, ei se kaikissa tapauksissa olekaan paras vaihtoehto (varsinkin nyt palkkakaton alla).

 

[chelios77]

Jos ihan yhdeksi kaudeksi pitäisi lähtä rakentamaan Stanley Cup-porukkaa, minä aloittaisin nimenomaan ykköspakista. Uskon että liigan Top-3 pakki, joka pelaa n. puoli tuntia pelissä on jopa tärkeämpi kuin maalivahti. Huippupakki, kuten Lidström tai Pronger estää lähes poikkeuksetta vastustajan maalin teon ollessaan kentällä, ja lisäksi pystyy kääntämään pelin toiseen päähän nopeasti. Esimerkiksi en usko että Edmonton olisi ollut lähelläkään finaaleita pari vuotta sitten ennen Prongreria. Ja Detroit olisi paljon heppoisampi porukka ilman Lidströmiä.

 

[Afinogenov]

Omasta mielestäni nykypäivän kovimmat kiekkoilijat ovat pakit, jotka pystyvät avaamaan peliä keskustaan, ottamaan taklauksia vastaan ja antamaan niitä ja jotka osaavat ylivoimapelin salat sekä osaavat hyökätä ja puolustaa hyvin. Siksi arvostankin todella paljon Lidströmin ja Gontcharin kaltaisia pelaajia.

 

[Luz]

Mainittakoon nyt tännekin, että Sergei Fedorov on NHL-historian ainoa pelaaja joka on voittanut Hart ja Selke Trophyn samana vuonna, 1994. Arvokkain pelaaja joukkueelleen ja paras puolustava hyökkääjä. Jounin muuten niin loistava kolumni sisältää vain ja ainoastaan yhden silmiin pistävän asiavirheen: "Henrik Zetterberg sai odotetusti ja ansaitusti kunnian vastaanottaa Conn Smythe-palkinnon playoffsien arvokkaimpana pelaajana. Tälllaista pelaajaa, joka pystyy tekemään paljon ensinnäkin hyökkäyspäässä ja joka on samalla yksi NHL:n parhaita puolustavia hyökkääjiä ei olla nähty NHL:ssä sitten Jari Kurrin parhaitten päivien." Kannu lipesi vuonna 1994 Sergein käsistä aina vuoteen 1997. Mutta pistepörssin hopea The Great Onen jälkeen tehoilla 56+64 ei ole koskaan yliarvostettu, saati sitten saman vuoden Frank J. Selke Trophy. Karmaiseva virhe Jounilta unohtaa The Fed!

Puolustavat hyökkääjät. Sergei Fedorov, J. Staal, Z, #13. JOUKKUEEN selkäranka.

 

[Jouni]

Mainittakoon nyt tännekin, että Sergei Fedorov on NHL-historian ainoa pelaaja joka on voittanut Hart ja Selke Trophyn samana vuonna, 1994. Arvokkain pelaaja joukkueelleen ja paras puolustava hyökkääjä. Jounin muuten niin loistava kolumni sisältää vain ja ainoastaan yhden silmiin pistävän asiavirheen: "Henrik Zetterberg sai odotetusti ja ansaitusti kunnian vastaanottaa Conn Smythe-palkinnon playoffsien arvokkaimpana pelaajana. Tälllaista pelaajaa, joka pystyy tekemään paljon ensinnäkin hyökkäyspäässä ja joka on samalla yksi NHL:n parhaita puolustavia hyökkääjiä ei olla nähty NHL:ssä sitten Jari Kurrin parhaitten päivien." Kannu lipesi vuonna 1994 Sergein käsistä aina vuoteen 1997. Mutta pistepörssin hopea The Great Onen jälkeen tehoilla 56+64 ei ole koskaan yliarvostettu, saati sitten saman vuoden Frank J. Selke Trophy. Karmaiseva virhe Jounilta unohtaa The Fed!

Puolustavat hyökkääjät. Sergei Fedorov, J. Staal, Z, #13. JOUKKUEEN selkäranka.

Kiitos kommentista Luz. Alkuperäinen ajatukseni oli se, että Zetterberg muistuttaa pelityyliltään todella paljon Jari Kurria, ehkä enemmän kuin kukaan lähihistoriassa NHL:ssa pelannut pelaaja. Ajatus vähän karkasi.

Olet aivan oikeassa ja Fedorovin lisäksi voidaan mainita muutama muukin pelaaja sitten Jari Kurrin, jotka ovat tehneet paljon molemmissa päissä kaukaloa. Ron Francis ja Joe Sakic huippuesimerkkeinä esimerkiksi.

 

[Luz]

Kekäläinenkään ei MM-finaalissa "muistanut" mainita asiaa ja Jari Kurri nostetaan jalustalle joten aliarvostettuun asiaan oli jo nyt pakko puuttua. Kerroppas nyt Jouni vielä sisäpiiritietona, että montako mailaa Radek Dvorakilla meni säpäleiksi Edmontonissa ennen MSG:n valojen sammumista? Huhupuheiden mukaan tervetuliaislahja oli tikkuja täynnä.

 

[Jouni]

Dvorakin ensimmäinen harjoitus..

Jos oikein muistan - ja tämä oli kaikkien paikallaolijoitten nähtävissä, ei mikään salaisuus, heh - Radek Dvorak tuli ensimmäisiin harjoituksiinsa Edmontonissa ja hyppäsi kaukaloon, luisteli kaukalon ympäri ja sitten päätti ampua kiekon maaliin.

Maila katkesi todella helposti. Dvorak haki toisen mailan asiaa miettimättä ja vetäisi sillä laukauksen. Sekin katkesi lavan yläpuolelta heti.

Nyt Dvorak katseli jo ympärilleen, mutta kukaan muu ei ollut huomaavinaankaan... hän haki kolmannen mailan ja taivutteli sitä ensin jäätä vasten muutaman kerran...se kesti.

Pieni "Welcome to Edmonton" hetki uudelle pelaajalle.

 

[nuck]

Maalivahtiasiasta

Anteeksi, että vastaaminen kesti näinkin kauan. Joskus sitä on vain muutakin miettimistä kuin nettikirjoittelua.

Toki Lecavalier ei yksinään ole Tampa Baytä hirveään lentoon kantanut, mutta ihan samalla tavalla esim Khabibulin Chigago oli NHL:n viimeisiä ennenkuin Kanet ja Towsit tulivat joukkueeseen...

Kuten Chip Whitley sen jo sanoikin, Khabibulin ei ole ollut Chicagossa millään tavalla palkkansa arvoinen maalivahti. Sinällään Blackhawks teki aikanaan hirveän virheen, kun hankki valtavalla summalla itselleen jo veteraaniksi ennättäneen maalivahdin, joka oli jo juuri saavuttanut korkeimman mahdollisen palkinnon uurastuksestaan NHL:ssä. Kun Khabby sai tähän päälle vielä turvattua elämänsä lopun taloudellisesti, niin venäläisvahdin ja seuran välinen yhtälö oli alusta alkaen vaikea. Tilanne, jossa Khabibulin joukkueeseen siirtyi, ei siis ollut lähtökohdiltakaan hedelmällinen.

Mitä tulee Lecavalieriin, niin Tampalla oli kuitenkin joukkueen kärkihyökkääjissä Vincentin ympärillä paljonkin laatua. Lecavalierin, Martin St. Louisin, Brad Richardsin ja Vaclac Prospalin ympärille koottu Lightning-miehistö karahti kuitenkin tylysti NHL:n pohjalle. Ja tämä siitäkin huolimatta, että Lecavalier oli viime kaudella ehkä kolmen parhaan sentterin joukossa, St. Louis teki päälle 80 pistettä, Prospal oli siirtonsa aikaan noin 40 maalin kausivauhdissa ja Richards'kin nakutti pisteitä noin 70 pisteen kausikeskiarvovauhtia.

Jokainen voikin vetää omat johtopäätökset siitä, mistä syystä tuolla orkesterilla saatu tulos oli koko NHL:n heikoin. Oma mielipiteeni Tampan surkeaan menestykseen on se, että joukkue lähti kauteen aivan liian kokemattomalla maalivahtikaksikolla, joista kumpikaan ei ollut lähellekään varteen otettavan playoff-joukkueen tasoinen (Rämöstä voi sellainen toki vielä kasvaa) maalivahti.

Toinen maalivahtisekoilusta kärsinyt joukkue oli viime kaudella Los Angeles, joka joutui peluuttamaan peräti seitsemää eri maalivahtia. Kingsin tulos olikin koko NHL:n toiseksi huonoin, vaikka joukkueen hyökkääjistä Kopitar, Frolov, O'Sullivan ja Cammalleri (loukkaantumiseensa saakka) pelasivat ihan kohtalaiset kaudet ja puolustuskin oli Vishnovskyn, Blaken, Preissingin, Stuartin ja Johnsonin ansiosta ihan kelvollinen.

Kingsin ja Tampan ohella myös Ottawa kärsi viime kaudella maalivahdeistaan. Martin Gerberia en ole koskaan osannut arvostaa ja Ray Emery pelasi puolestaan erilaisten ongelmien vuoksi heikon kauden. Joukkueen sentterit olivat Spezzan, Fisherin ja Vermetten johdolla ihan kohtalaiset, laidaltakin löytyi mm. Heatley'ta ja Alfredssonia ja puolustuskin oli Reddenin, Volchenkovin, Meszarosin, Phillipsin ja Schubertin johdolla ihan kelvollinen, mutta menestys oli tämän vuosikymmenen heikointa. Ottawankin tapauksessa maalivahdeilla oli oman näkemykseni mukaan iso rooli joukkueen menestyksessä.

Ehkä sen verran voin tulla vastaan sanon että hyvä maalivahti on helpoin tapa päästä surkeasta huonoksi, mutta siinä vaiheessa kun joukkueesta pitäisi tehdä hyvästä erinomainen jolloin sen pitää alkaa pystyä hallitsemaan kiekkoa ja peliä, silloin sentteri on tärkeämpi kuin maalivahti.

Sentterillä on tosiaan helpompi hallita kiekkoa. Menestyksen kannalta minä en näe kuitenkaan asiaa noin. Minun mielestäni on aivan sama, mille pelipaikalle tuo todellinen vahvistus hankitaan, kunhan uusi pelaaja vahvistaa merkittävästi joukkuetta. Takavuosien (2002-04) Vancouver Canucksille Luongon kaltainen maalivahti olisi voinut tehdä hyvästä joukkueesta erinomaisen, tämän kauden Anaheimille hyvä sentteri olisi voinut tehdä saman ja Ottawaa olisi näkemykseni mukaan auttanut kummasti hyvän maalivahdin hankinta.

Mielestäni pelipaikalla ei siis mitään merkitystä, kun hyvästä joukkueesta aletaan tehdä erinomaista. Monilla hyvillä joukkueilla on tosin jo hyvä maalivahti varastossa, joten tässä mielessä monelle joukkueelle hyvän sentterin, kunnon laiturin tai laadukkaan puolustajan hankinta voi olla realistisempi vaihtoehto parantaa joukkuetta, kun todellisen huippumaalivahdin hankinta.

NHL:n parhaat hyökkääjät ovat säännöllisesti keränneet tuollaista 10-15 voittomaalia per kausi (Phil Esposito ja Michel Goulet ovat tehneet niitä parhaimmillaan 16 kaudessa), tuossa tilasto:
http://www.hockeyforum.com/hockey-trivia/23767-game-winning-goals-regular-season-3.html

Harmi, ettei maalivahtien "Game Saver -tilastoja" merkitä mihinkään erilliseen tilastoon, kuten voittomaaleja. Tietysti niitä olisi mahdoton laittaakaan mihinkään, kun nuo ovat mielipideasioita. Tilastoja tutkimalla hyökkääjien merkitys onkin suurempi, kun mukana on aina nuo voittomaalit, aloitukset, taklaukset, kiekon riistot jne. Tilastojen valossa maalivahdithan ovat itse asiassa hyökkääjiin nähden pelkkiä rantapummeja eliittiluokan luksusmatkalla.

Miksei jonkun Gretzkyn vaikutuksenkin voisi laskea olleen parikymmentä pistettä? Oilers oli 15 pistettä huonompi joukkue ilman Gretzkyä (vaikka tilalle tuli Jimmy Carson, joka lienee määritelmällisesti oivallinen "keskinkertainen ykkössentteri") kun taas Kings keräsi 23 pistettä enemmän.

Gretzkyn henkilökohtainen vaikutus oli varmasti aikanaan valtavan suuri. Siihen aikaan, kun Wayne oli parhaimmillaan, olisinkin ottanut ehdottomasti hänet kaikkien NHL-pelaajien joukosta. Tässä mielessä minä en ole tässä maalivahti-sentteri-asiassa mitenkään jyrkkä. Valitsemani joukkueen tärkein pelaaja voi olla ihan yhtä hyvin vaikka laituri tai puolustaja, kunhan tuo yksittäinen pelaaja on omalla pelipaikallaan mahdollisimman lähellä NHL:n huippua. Eli hyvän maalivahdin hankinta ei ole mikään itseisarvo, vaikka minun ajatuksissa maalivahdin varaan joukkueen alkaisinkin yleisesti kasaamaan.

 

[dana77]

No problemo, tässä on koko kesä aikaa puhua tämä asia selväksi ennenkuin seuraavia mielenkiintoisia tapahtumia.

Huvikseni googlettamalla löysin pohdiskelun tästä samasta aiheesta:
http://sports.espn.go.com/nhl/columns/story?columnist=amber_david&id=3245747
Listalla oli muuten sattumalta 5 sentteriä, 2 laitahyökkääjää, 2 pakkia ja 1 maalivahtia.

Aika moneen kohtaan kirjoituksessasi en tule ottamaan kantaan, sillä en esimerkiksi tiedä että mikä Tampa Bayn joukkueessa on vikana. Oliko esimerkiksi kolmikon Lecavalier, Richards, Boyle jättisopimukset virhe, koska niiden takia secondary scoring jäi ihan liian kapeaksi tai jakaantuiko joukkue henkisesti kahden kerrokseen väkeen eikä vaadittavaa joukkuehenkeä muodostunut. Kuitenkin tähän Khabibulin kysymykseen tulen ottamaan kantaa sillä minun uskoakseni siinä päästään ainakin yhden asian ytimeen.

Kuten Chip Whitley sen jo sanoikin, Khabibulin ei ole ollut Chicagossa millään tavalla palkkansa arvoinen maalivahti. Sinällään Blackhawks teki aikanaan hirveän virheen, kun hankki valtavalla summalla itselleen jo veteraaniksi ennättäneen maalivahdin, joka oli jo juuri saavuttanut korkeimman mahdollisen palkinnon uurastuksestaan NHL:ssä. Kun Khabby sai tähän päälle vielä turvattua elämänsä lopun taloudellisesti, niin venäläisvahdin ja seuran välinen yhtälö oli alusta alkaen vaikea. Tilanne, jossa Khabibulin joukkueeseen siirtyi, ei siis ollut lähtökohdiltakaan hedelmällinen.

Varmasti tilanne sinänsä oli vaikea, mutta ei nuo asiat minnekään ole poistuneet ja silti miehen nyky-suorituksia pidetään silti yleisesti kelvollisina. Olisiko voinut olla niin että joukkue oli vain silloin niin huono, että se sai Khabibulininkin näyttämään huonommalta kuin tämä olikaan ja kun joukkuekin alkoi toimimaan, niin hän taas näytti omalta itseltään?

Minä väitän että maalivahdin hyvyyden arvioiminen on kuin Formula-1 kuskin hyvyyden arvioimista eli erittäin vaikea koska tiimin osuuden arvioiminen on siitä erittäin vaikeaa ja parhaiten sitä voidaan tehdä vain kakkosmaalivahtiin / kuskiin. Tuolloin kakkosena oli Craig Anderson, joten vaikka Khahibulin tämän tilastollisesti päihitti tuollakin kaudella (tai miten tämänkin ottaa torjunta prosentit olivat samat, Khabilla oli parempi voittoprosentti Andersonilla hieman vähemmän päästettyjä maaleja per peli)

Otan tästä muitakin esimerkkejä. Kun Hasek pelasi parhaita kausiaan 96-99 niin kyllä siellä kakkosmaalivahtien Bironin ja Shieldsinkin torjuntaprosentit olivat jatkuvasti yli 0.91. Samaten Brodeurin kakkosena olleen Corey Schwab uran parhaat prosentit ovat juuri kausilta 2001-03 kun hän pelasi Devilsissä (ne olivat itseasiassa jopa paremmat kuin Martinilla). Vaikka Brian Hayward sinänsä melko heikko maalivahti olikin, niin hänenkin uransa parhaat torjuntaprosentit ovat 80-luvun lopusta Patrick Royn takaa.

Gretzkyn henkilökohtainen vaikutus oli varmasti aikanaan valtavan suuri. Siihen aikaan, kun Wayne oli parhaimmillaan, olisinkin ottanut ehdottomasti hänet kaikkien NHL-pelaajien joukosta. Tässä mielessä minä en ole tässä maalivahti-sentteri-asiassa mitenkään jyrkkä. Valitsemani joukkueen tärkein pelaaja voi olla ihan yhtä hyvin vaikka laituri tai puolustaja, kunhan tuo yksittäinen pelaaja on omalla pelipaikallaan mahdollisimman lähellä NHL:n huippua. Eli hyvän maalivahdin hankinta ei ole mikään itseisarvo, vaikka minun ajatuksissa maalivahdin varaan joukkueen alkaisinkin yleisesti kasaamaan.

Maalivahdin tuomisen sentterien rinnalle vielä ymmärrän ja jossain määrin puolustajienkin, mutta laitureita on franchise-pelaajien joukossa selvästi senttereitä vähemmän. Tähän on varmasti syynsäkin, ja niistä on puhuttu tuolla:
http://puckstopshere.blogspot.com/2007/07/lack-of-elite-left-wingers.html
Huomoitavaa tosiaan on että viimeisten vuosikymmenten franchise-laiturit ovat pitkälti peräisin samalta mantereelta: Ovechkinia, Jagr, Selänne, Pavel Bure, Bondra, Kovalchuk, Hossa. Pohjois-amerikasta listalle voisi mahtua Brett Hull, Heatley ja ... ei oikein enää edes Luc Robitaille, eikä millään esim Brendan Shanahan. Hieman kiiressä piti lopetella, joten voi olla että joku unohtui.