Mainos

Joukkueen rakennus kaudelle 2024–2025

  • 641 820
  • 5 114

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Puolustukseen tulee vielä kolme ukkoa, hyökkäykseen vain yksi. Viljanen, Puutio ja yksi ulkomaalainen noin oletuksena, hyökkäykseen yksi ulkomaalainen oletettavasti laituri.

Loppujen lopuksi hyökkäyksen vaihtuvuus jää vähäiseksi, tervemenoa osasto suurinpiirtein meni ja toiveissa on, että hankintojen myötä ja sisäisen kasvun avulla se olisi selvästikin vahvempi kuin viimeksi. Lisäksi valmentajan vaihtuminen saattaa roolituksia muuttaa. Kaikki tuo jää nähtäväksi sitten aikanaan. Nimimerkki Seeepra tuossa yllä ansiokkaasti pohtii pistemääriä.

Puolustuksessa sen sijaan peliä tehnyt osasto häipyi lähes kokonaan rosterista ja menetys on nyt korvattava. Puolustukseen jäivät Määttä, Salmela ja Riekkinen, joista Määttä ja Riekkinen kenties pystyvät kiekollisempaankin rooliin, jos sellaista tulee tarjolle. Viljanen korvaa yhden ruudun ja häneen kohdistuu koviakin odotuksia myös johtajuuden suhteen, mutta ykköspakki on vielä toiveissa. Puutio oli pleijareissa isossa roolissa ja varmaan olettaa saavansa sellaisen Ässissäkin, jos nyt sitten Ässiin oikeasti ilmestyy.

Boelius voisi olla salainen ase jo ensi kaudella, jos kehitys jatkuu nopeana. Valitaanhan tuon ikäisiä jo mmkisoihinkin, niin miksei voisi jo Liigassakin pelata? Kyllä, nuorten kanssa on oltava maltillisia jne, mutta on oltava myös rohkeita oikeassa paikassa eikä vain hyssyteltävä loputtomiin.

Kucerik mukaan lukien on nyt mainittu jo 8 pakkia. Hellman, Vuorio ja Heinilä ovat sitten vielä jäljellä. Tässä kohtaa en osaa heistä mennä sanomaan oikein mitään, mitä mahdollisuuksia on päästä pelaamaan ja kuinka paljon? Salmela ja Kucerik ovat tuota puolustavaa osastoa, kaiketi Hellman ja Heinilä myös, Vuorio monipuolisempi?
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Boelius voisi olla salainen ase jo ensi kaudella, jos kehitys jatkuu nopeana. Valitaanhan tuon ikäisiä jo mmkisoihinkin, niin miksei voisi jo Liigassakin pelata? Kyllä, nuorten kanssa on oltava maltillisia jne, mutta on oltava myös rohkeita oikeassa paikassa eikä vain hyssyteltävä loputtomiin.
Usein hyökkääjät ovat valmiimpia nuorempina kuin puolustajat. Puolustaminen on aina vaikeampaa opetella kuin hyökkääminen.

Itse näen Boeliuksen semmoisena 8-9 -pakkina joka saa muutaman pelin liigassa loukkaantumisia paikkaamassa, mutta isommin pelejä vasta 25-26.
 

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Jännä nähdä minkälaisella peluutuksella tullaan menemään.
Tällä materiaalilla varmaan kohtuu tasaisella peluutuksella.
Alaketjuihin on melko paljon leveyttä ja nuoria lupaavia pelaajia taistelee pelipaikoista.
Mielestäni Ässien bottom 6 vaikuttaa vahvalta ja sinne löytyy kyllä nelosta myöden potentiaalisia pelaajia.

JMJ:n ketju on toinen kärkiketjuista tai selvä ykkösketju, riippuen siitä, että pystyykö Lenni ottamaan sen seuraavan stepin ja pelaamaan tehokkaasti ja tasaisemmin.

Isoimmat kysymysmerkit menevät kuitenkin sentteriosastolle, jos Tiivola vielä saisi luistimet liikkumaan ja palaamaan monipuoliseksi lähes 30 pisteen sentteriksi, niin siihen ympärille olisi hyvä kasata toinen kärki ketju tai middle 6 ketju.
Jos taas Tiivola epäonnistuu, niin jonkun kolmikosta Juhola, Knihti, Ojantakanen täytyy pystyä isoon steppiin viime kaudesta.

Alaketjuista on haastava etukäteen sanoa, melko syheröistä on, monia kokeilun arvoisia potentiaalisia parivaljakoita tai kolmikoita saa rakennettua.
Itse olen vähän sillä kannalla, että Knihtillä on vielä edge Juholaan nähden, koska Knihti pelasi viime kaudella hyvää alivoimaa ja pystyi pelaamaan tehotilastotkin positiivisena, joten omiin ehkä kuitenkin varmempi kortti. Juhola oli hyvä U20 playoffeissa, toivottavasti sai siitä hyvän boogin päälle ja pystyy ensi kaudella ottamaan ison stepin.
Ovat kyllä senttereinä hyvinkin eri tyylisiä ja voi jopa olla, että molemmat saavat pelata sentterinä kauden alusta asti, melko tasaiset ketjut siihen ympärille saisi molemmille rakennettu.
Fabre - Juhola/Knihti - Ojantakanen
Talaja - Juhola/Knihti - Lipiäinen

Mielestäni Viitala ja Lipiäinen voisi olla myös yksi kokeilemisen arvoinen parivaljakko, jos Lipiäisellä kerran on jotain pelintekijä potentiaalia, toki siellä toinen joutuu pelaamaan väärällä laidalla.
 

Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat SaiPalle
Toisella ylivoimalla Viitala-Lipiäinen tutkaparia voisi koittaa sommitella yhteen.

Periaatteessa Viitalaa voisi siinä ykkösylivoimassakin peluuttaa, Ässät tuskin löytää parempaa rightin pelaajaa siivelle.
 

J.H #21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Maalivahtiosasto on ensi kaudeksi kunnossa ja pakistokin todennäköisesti tulee olemaan ihan ok. Hyökkäyksessä laituriosastosta on tulossa Ässien mittapuulla hyvä, mutta sentteritilanne hirvittää. Paljon on laskettu sen varaan, että Juhola breikkaa tai Tiivola palaa tasolleen. Kriittisin pelipaikka kenttäpelaajien osalta kuitenkin, niin floppauksien lisäksi loukkaantumisia Ässät ei kestä. Kesken kauden on vaikea löytää senttereitä. Mitenköhän Ässien toimistolla ollaan pohdittu sentteritilannetta? Täytyy toki muistaa, että joissain asioissa Ässien resursseilla on pakko ottaa riskejä. Itse tykkään tästä tavasta, että nuorille on lyöty pidempiä pahveja kouraan. Tällä tavalla säästetään siinä, ettei hommata keskinkertaisia pelaajia, vaan rahaa jää oikeasti koviin hankintoihin.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Oisko sitten se Viljanen?

edit: tiiseri-kuvan mukaan näyttää kyllä pidemmältä kuin Viljanen
Ei vaan näyttää nimenomaan pienikokoiselta, juuri facesta näin saman.. kyllä tuo Viljanen on, ihan jo silläkin järjellä kun saa ennakkoon hehkutusta somessa. Voin kertoa, että ihan Vilho Heikkinen sitä ei taida saada :D
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ei vaan näyttää nimenomaan pienikokoiselta, juuri facesta näin saman..

Jännä miten kuvan voi nähdä eri tavalla. Minusta tuossa on pidempi keskikroppa ja pitkät laihat kädet... ei näytä reilut 170cm kaverilta
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Perusjargonia taas, joka on kyllä totta. Tärkein asia menestykseen on kunnon koutsit, sitten maalivahti, sitten sentteri, jonka jälkeen ykköspakki. Maalivahtiasia pitäisi olla kunnossa, jos Rubin jatkaa samoin ja pysyy terveenä, Koutsi on näyttänyt osaavansa, ainakin jotain, JMJ on loistava sentteri, mutta loput kolme onkin sitten arvoituksia.
Pakisto oli viime kaudella oikein hyvä, ja nytkin se voi olla sitä. Varmana monen suusta huhuttu Puutio taitaa olla kyllä taas niitä paskapuheita, kuten parempi Ojantakanen ja Päkkilä.
Mutta kuten edellinenkin puheenvuoro otti kantaa sentteritilanteeseen, niin se sama on kyllä itelläkin mielessä, että ei se kyllä vakuuta.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Jännä miten kuvan voi nähdä eri tavalla. Minusta tuossa on pidempi keskikroppa ja pitkät laihat kädet... ei näytä reilut 170cm kaverilta
Kuva on otettu todella läheltä kuten näet, ja se suurentaa ihmistä..
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Jännä miten kuvan voi nähdä eri tavalla. Minusta tuossa on pidempi keskikroppa ja pitkät laihat kädet... ei näytä reilut 170cm kaverilta
Ai, minusta taas näyttää juurikin pätkältä. Viljanen se on.
 

Suomen Polak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Seattle Seahawks.
Kyllä tuo Viljanen on. Tuskinpa Heikkistä näin hypetettäisiin.

Joku IT alan ammattilainenhan voisi halutessaan mitata kuvassa olevan pelaajan suhteuttamalla tuon paidan logon pelaajan mittaan.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
No olkoot sitten Viljanen, sehän tuli itselläkin ensin mieleen ennen kuvan katsomista.
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Kuvan sanoma on selkeästi se, että noilta kulmilta ja tuolta uj-kaukalosta on ponkastu ura käyntiin aikanaan.

Eli joku kuvan kentän kasvatti kyseessä, Länsi-Pori toi lienee ja en tiedä mistä Viljanen on kotosin, mutta Viljasta odotan, jos on joku muu, yllätyn suuresti.
 

Suomen Polak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Seattle Seahawks.
Kuvan sanoma on selkeästi se, että noilta kulmilta ja tuolta uj-kaukalosta on ponkastu ura käyntiin aikanaan.

Eli joku kuvan kentän kasvatti kyseessä, Länsi-Pori toi lienee ja en tiedä mistä Viljanen on kotosin, mutta Viljasta odotan, jos on joku muu, yllätyn suuresti.
Viljanen on noilta kulmilta kotoisin myöskin, kuva otettu Vähäraumalta.
 

ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mä nään tuossa kuvassa tasan jonkun muun kuin Viljasen. Voisi olla hyvin se Puutio, joka on about 180 cm. Ja julkistus on klo 10. Puution pelinumero oli Pelicansissa 10 ja taisi olla sama myös nuorten maajoukkueessa. Tai sitten haen liian vaikeata..
 

Pantsy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kyllä tuo Viljanen on. Tuskinpa Heikkistä näin hypetettäisiin.

Joku IT alan ammattilainenhan voisi halutessaan mitata kuvassa olevan pelaajan suhteuttamalla tuon paidan logon pelaajan mittaan.
Joo o. Tai sitten jos ei jaksa odottaa 14 tuntia ja sitä kuka pelaaja kyseessä, niin kannattaa hankkia vaikka elämä ennemmin kuin joku it- nörtti tutkimaan asiaa..
 

Suomen Polak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Seattle Seahawks.
Joo o. Tai sitten jos ei jaksa odottaa 14 tuntia ja sitä kuka pelaaja kyseessä, niin kannattaa hankkia vaikka elämä ennemmin kuin joku it- nörtti tutkimaan asiaa..
Olisi myös kannattavaa hankkia elämä jos suuttuu yhdestä vitsistä jääkiekko palstalla perjantai iltana. Eteenpäin.
 

TäysNolla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sakari Salminen
Mä nään tuossa kuvassa tasan jonkun muun kuin Viljasen. Voisi olla hyvin se Puutio, joka on about 180 cm. Ja julkistus on klo 10. Puution pelinumero oli Pelicansissa 10 ja taisi olla sama myös nuorten maajoukkueessa. Tai sitten haen liian vaikeata..
Miksi Puution kanssa mentäisiin ottamaan kuva vähärauman viestin kentältä? hämäyksen takia? Paluumuuttaja se on, joka on vähäraumalta kotoisin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös