Mainos

Joukkueen rakennus kaudelle 2024–2025

  • 642 087
  • 5 114

Nigi

Jäsen
Esimerkiksi Vanhatalolla ei ole sellaisia henkisiä ominaisuuksia vaikka kokoa onkin.

Vanhatalon tilanne on kyllä melko vaikea. Hankittiin Ässiin myös sillä ajatuksella, että pelaisi alivoimaa. Hänestä ei siihen kuitenkaan ollut, joten on tällä hetkellä ainoastaan täytteenä. Tuskin kovin isoa ruutua on ensi kaudellakaan tarjolla, reservistä silloin tällöin tuoreita jalkoja kokoonpanoon.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ehkä Vanhatalon kanssa voisi kauden jälkeen istua alas ja miettiä yhdessä kannattaako hänen jatkaa Ässissä ensi kaudella rotaatiopelaajana vai olisiko hänen parempi hakea pelipaikkaa muualta. Ei vain lähtenyt Ässissä niinkuin oli suunnitelmissa eli olisi ottanut vakiokokoonpanopaikan. Ei varmasti tule olemaan helpompaa ensi kaudellakaan
 
Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kun nyt vain saisivat ensi kaudella jo lähtökohtaisesti isot roolit, eikä eteen hommata puolta tusinaa keskinkertaisia pelaajia, joita on sitten palkkakuitin perusteella enemmän tai vähemmän pakko lyödä kehittyvän lahjakkuuden eteen.
Ei tämä kyllä yksinkertainen yhtälö ole. Takeita näiden nuorten onnistumisesta ei kuitenkaan ole. Ja esim. loukaantumisvaara aina olemassa. Silloin pitää olla leveyttä ja Ässien tapauksessa se on tuotava ulkopuolelta.

Ymmärrän kyllä pointtisi ja haluan, että nuoret saa aidon mahdolllisuuden mutta olen silti sitä mieltä, että kilpailua pitää olla. Ja särkymävaraa.
 
vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

No jääkiekkohan on yksinkertaisten miesten yksinkertainen peli. Mutta ihan fakta on se, että Ässät ei voi mitenkään varautua aivan kärkipelaajien loukkaantumisiin, pitää vain uskoa, että niitä ei tule. Rivimiehiä sitten voidaan tapauskohtaisesti paikata ännällä eri tavalla, junnuista, Mestiksestä, vuokramiehiä muista liigaseuroista, jne. Tietenkin on hyvin ammattimaisen kuulloista puhua kilpailutilanteesta kun äijiä on kuuteen kenttään, mutta ikinä ei se ole Ässissä oikeasti toiminut, vaan kilpailua on lähinnä ollut vain puheiden tasolla ja käytännössä kaukalossa mennään tuloksista riippumatta aikalailla samalla peruspermanentilla, joka sinne alunperin on tullut valittua. Aito kilpailutilanne vaatisi ainakin valmentajaksi todella ison auktoriteetin, joka olisi muutamaa päätä jokaikistä pelaajaa pidempi.

Strategisella tasolla Ässien lähes ainoa oikea mahdollinen kilpailuetu olisi ajaa nuoria lupauksia tyhmänrohkeasti isoihin rooleihin, koska isoissa seuroissa he ovat käytännössä umpikujassa. Tänä päivänä nuoret pelaajat ovat ihan yksilöurheilijoita, jotka etsivät tietä liigasta eteenpäin ja parhaiten eteenpäin pääsee kun on ykkösylivoimassa ja nimi lehdessä tasaiseen tahtiin vaikka sitten vähän heikommin menestyvässä joukkueessa eikä se parin Ässäkauden pienempi palkkakaan ole ongelma kunhan se uran isokuva menee eteenpäin. Tällä tavalla toimimalla olisi ainakin teoriassa mahdollista käyttää liigatasolla uskottava määrä rahaa niihin pariin kärkipelaajaan.

Itse olisin valmis menemään tämäntyyppisellä ennen kuin nyt muotoutumassa oleva yhdistelmällä, jossa ollaan jälleen tuomassa useampaa keskikertaista hessua mikä sitten käytännössä torppaa oikean kärjen hankinnan.

Hämeenaho - 250kEuroa - Noiva
Fabre - Juhola - 200kEuroa
Talaja - Knihti - Viitala/Fabre2/yms
Vanhatalo- Ojantakanen -Virtanen
reservinä junnut/mestis
 
Tämä "kaikki munat yhteen koriin" eli käytännössä yksi superketju ja muut junnuja/halpoja pelaajia toimi ehkä 15v sitten. Ehkä toimisi vieläkin, jos rosteri pysyisi samana 2-3 kautta putkeen (junnujen systemaattinen kasvu, halpojen pelaajien kehitysstepit) mutta kuten tiedetään, melkein puolet joukkueesta vaihtuu kaudesta toiseen. Eikä edes 250ke tarkoita, että 100% varmasti onnistuisi Liigassa ja sitten jos nämä muutama kärkiheppa floppaa niin ollaan saipamaisessa tilanteessa eli tukevasti pohjalla kauden alkupuolelta lähtien. Ei hyvä juttu ollenkaan.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Joko nuorempi Vanhatalo tulee isoveljen perässä… olis kyllä kova. Oli se tässä joku aika sitten jossakin somessa jo Ässien pipo päässä.
Tuo pikkuveli varmaan lienee 220 cm pitkä, eikös nuoremmasta usein tule isompi?
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Ei tämä kyllä yksinkertainen yhtälö ole. Takeita näiden nuorten onnistumisesta ei kuitenkaan ole. Ja esim. loukaantumisvaara aina olemassa. Silloin pitää olla leveyttä ja Ässien tapauksessa se on tuotava ulkopuolelta.
Ja jos Ässät lähettää pelaajia "farmiin" sillä ajatuksella et kutsutaan tarpeen vaatiessa "ylös" paikkaamaan loukkaantuneita, niin eiköhän nää mene ja tee liigasopimukset johonkin HPK:hon sitä ennen. Eli käytännössä niitä rotaatiopelaajia on roikotettava joko poppareilla tai U20 joukkueessa. Toivon mukaan U20 sarjan taso nousisi lähemmän miesten pelejä kun Espoo Challenger ja muut turhakkeet tiputetaan alempaan sarjaan.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Hämeenaho - 250kEuroa - Noiva
Fabre - Juhola - 200kEuroa
Talaja - Knihti - Viitala/Fabre2/yms
Vanhatalo- Ojantakanen -Virtanen
reservinä junnut/mestis
Ei olis mestis mikään reservi, vaan suunta tällä nipulla lähteä hakemaan sisäistä kasvua.
 
Juhnu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, FC Liverpool, Bayern Munchen,
Ehkä Vanhatalon kanssa voisi kauden jälkeen istua alas ja miettiä yhdessä kannattaako hänen jatkaa Ässissä ensi kaudella rotaatiopelaajana vai olisiko hänen parempi hakea pelipaikkaa muualta. Ei vain lähtenyt Ässissä niinkuin oli suunnitelmissa eli olisi ottanut vakiokokoonpanopaikan. Ei varmasti tule olemaan helpompaa ensi kaudellakaan
Vähän sama Virtasen kanssa.
 
Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Tuo voisi olla ensi kaudelle yksi mielenkiintoinen koostumus.

Haluaisin silti nähdä hyökkäyksessä yhden kunnon voimahyökkääjän jos Joensuu lopettaa. Ulkomailta, koska tarpeeksi veemäisiä ei ole tarjolla. Esimerkiksi Vanhatalolla ei ole sellaisia henkisiä ominaisuuksia vaikka kokoa onkin.
Koitin miettiä, että onko missään joukkueessa tuollaista selkeää vanhan liiton voimahyökkääjää ja ei nyt äkkiseltään tule mieleen, Talaja ehkä parhaimmillaan sellainen profiililtaan on.
edit. toki jos siihen lasketaan kaikki, kenen pelikäsitys riittää kiekolla luistelemaan ylös ja simppeliin syöttöön, kun sellainen syöttöpaikka silmien eteen tuleen, niin varmaan niitä on muitakin.

Mutta on se pelaaja sitten maalintekijä, pelintekijä tai mikä vaan, niin pelikovuutta pitäisi joukkueeseen saada lisää tyyliin esim. Repo, Huuhtanen, Suomi, jotka ovat kiekollisia pelaajia, mutta kuitenkin pelaavat kovaa.
Tällä hetkellä Ässien hyökkäyskalusto on yksinkertaisesti vähän pehmeä.

Itseasiassa, kun katselin eilen tuon Hyvösen pätkän, niin ainakin sen perusteella hän ymmärtää taklauspelin merkityksen.
Pelikovuuttakin voi tuoda pelaajille, kun sitä harjoitellaan ja harjoitetaan, niin että siitä tulee osa pelisapluunaa.
Olisihan se hieno, jos joukkue taklaisia vähän kaikkien pelaajien voimalla, koska kyllä oikeanaikaiset taklaukset ovat vieläkin hyvä ase riistää kiekkoa ja antaa painetta vastustajalle.
 
Viimeksi muokattu:

Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat SaiPalle
Hyökkäysosastolle isoa vaihtuvuutta ensi kaudelle mielellään. Vaikka sitä on ainakin vähän tulossa, niin ei ne sisään huhutut ihan hirveästi hetkauta.

Out: Graber, MD, JD, Joensuu, Ikonen
In: Tiivola, Lipiäinen, Päkkilä

Ei vakuuta. Päkkilä ja Lipiäinen ihan ok luistelijoita, jälkimmäinen signattiin tietenkin syksyllä kun pelasi 0,5 ppg tahtiin ja viimeiseen 21 peliin 0+3. Päkkilä sen sijaan viime aikoina pyssyttänyt maaleja ja signattu syksyllä, siinä voi hinta laatusuhde kohdata paremmin. Tiivola pitäisi jotenkin saada herätettyä, on jopa pahemmassa koomassa kun Talaja.

Talaja-Ojantakanen on ihan s**tanan turha kaksikko. Ei mitään käyttöä. Ei mitään! Ensimmäinen tunnettu röyhkeydestään, mutta on pehmeä ja ei tunnu olevan pelin sisällä. Ojantakanen ei tuo peliin yhtään mitään. Heittää kiekkoa päätyyn ja purkaa pois omalta alueelta. Hyökkäyspäähän ei tuo yhtään mitään. Ei ole omissakaan erikoinen ja kaksinkamppailuissa pehmeä.

Vanhatalo-Virtanen kaksikko on lähinnä rotaatiopelaajia, näiden sopimuksia ei ole tarve välttämättä purkaa, ellei jompi kumpi itse tee aloitteen. Rymistelee, mutta kiekolliseen peliin ei apuja.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No jääkiekkohan on yksinkertaisten miesten yksinkertainen peli. Mutta ihan fakta on se, että Ässät ei voi mitenkään varautua aivan kärkipelaajien loukkaantumisiin, pitää vain uskoa, että niitä ei tule. Rivimiehiä sitten voidaan tapauskohtaisesti paikata ännällä eri tavalla, junnuista, Mestiksestä, vuokramiehiä muista liigaseuroista, jne. Tietenkin on hyvin ammattimaisen kuulloista puhua kilpailutilanteesta kun äijiä on kuuteen kenttään, mutta ikinä ei se ole Ässissä oikeasti toiminut, vaan kilpailua on lähinnä ollut vain puheiden tasolla ja käytännössä kaukalossa mennään tuloksista riippumatta aikalailla samalla peruspermanentilla, joka sinne alunperin on tullut valittua. Aito kilpailutilanne vaatisi ainakin valmentajaksi todella ison auktoriteetin, joka olisi muutamaa päätä jokaikistä pelaajaa pidempi.

Strategisella tasolla Ässien lähes ainoa oikea mahdollinen kilpailuetu olisi ajaa nuoria lupauksia tyhmänrohkeasti isoihin rooleihin, koska isoissa seuroissa he ovat käytännössä umpikujassa. Tänä päivänä nuoret pelaajat ovat ihan yksilöurheilijoita, jotka etsivät tietä liigasta eteenpäin ja parhaiten eteenpäin pääsee kun on ykkösylivoimassa ja nimi lehdessä tasaiseen tahtiin vaikka sitten vähän heikommin menestyvässä joukkueessa eikä se parin Ässäkauden pienempi palkkakaan ole ongelma kunhan se uran isokuva menee eteenpäin. Tällä tavalla toimimalla olisi ainakin teoriassa mahdollista käyttää liigatasolla uskottava määrä rahaa niihin pariin kärkipelaajaan.

Itse olisin valmis menemään tämäntyyppisellä ennen kuin nyt muotoutumassa oleva yhdistelmällä, jossa ollaan jälleen tuomassa useampaa keskikertaista hessua mikä sitten käytännössä torppaa oikean kärjen hankinnan.

Hämeenaho - 250kEuroa - Noiva
Fabre - Juhola - 200kEuroa
Talaja - Knihti - Viitala/Fabre2/yms
Vanhatalo- Ojantakanen -Virtanen
reservinä junnut/mestis

Mikä olisi tuon joukkueen tavoite? 10.sija vai välttää karsinnat? Mikä on se myyntivaltti millä myyt kausikortteja yms.?

Ei ne pelaajat pelkästään ole avain onneen, vaan myös pelitapa pitää hieroa enemmän tätä päivää olevaksi. Miksi nuoret lupaavat pelaajat tulisivat Ässiin pelaamaan safetya?
Ässät on pelitavallisesti perässä.

Pitkä projekti tarvitaan ja repiä kova nimi tänne. Edelleen uskoisin, että Olli Salo meni liiton hommiin kun ns. vapaat työpaikat loppui. Härtsyllä kun loppuu soppari ensi kauteen, niin nyt jo tarjoisi Salolle 3v paperia nenän eteen.

Hyökkäyspeli ja ylivoimapeli sakkaa, kaikki ne mitä tarvitaan maalintekopelissä. Puolustuspää on tiukka, osasyy sarjan parhaan häkkärin ja muutoin se on vahva paperilla ja siellä pelataan ihan hyvin.

Jos tämä kausi päättyy runkosarjaan, niin Härkälä valmentaa valmennusurastaan ensi kaudella. En jaksa uskoa että lähtisi silloin hyökkäävämpään, vaan todnäk vedetään vieläkin enemmän tiukkaa.
 
Ässät1967

Kuka tänne tulis? Tuskin Ollikaan niin persaukinen on, että ottaa ison riskin menettää mahdollisuutensa valmentaa liigassa. Sijoitusryhmän kokoaminen on aloitettava NYT.
 
Aika moni. Ässät on hieno perinteikäs seura, hallilla käy väkeä ja jos tänne luo buumin, se näkyy ja tuntuu.

Olli Salo ei menetä mahdollisuuttaan. Jos tällä kaudella vielä vie KooKoon poffeihin, niin taitaa Salolla olla saldona 3/3 KooKoo pudotuspeleissä, kerran välierissä ja mihin tämä tie sitten vie.
 
vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mikä olisi tuon joukkueen tavoite? 10.sija vai välttää karsinnat? Mikä on se myyntivaltti millä myyt kausikortteja yms.?

Ei ne pelaajat pelkästään ole avain onneen, vaan myös pelitapa pitää hieroa enemmän tätä päivää olevaksi. Miksi nuoret lupaavat pelaajat tulisivat Ässiin pelaamaan safetya?
Ässät on pelitavallisesti perässä.

Pitkä projekti tarvitaan ja repiä kova nimi tänne. Edelleen uskoisin, että Olli Salo meni liiton hommiin kun ns. vapaat työpaikat loppui. Härtsyllä kun loppuu soppari ensi kauteen, niin nyt jo tarjoisi Salolle 3v paperia nenän eteen.

Hyökkäyspeli ja ylivoimapeli sakkaa, kaikki ne mitä tarvitaan maalintekopelissä. Puolustuspää on tiukka, osasyy sarjan parhaan häkkärin ja muutoin se on vahva paperilla ja siellä pelataan ihan hyvin.

Jos tämä kausi päättyy runkosarjaan, niin Härkälä valmentaa valmennusurastaan ensi kaudella. En jaksa uskoa että lähtisi silloin hyökkäävämpään, vaan todnäk vedetään vieläkin enemmän tiukkaa.
Näen kyllä ehdottomasti niin, että tämän kauden tyyliin ja olettavasti myös ensi kauden tyylisen joukkueen maksimi tavoite on säälit ja sieltä mahdollisesti ensimmäiselle play-off kierokselle ja syy on yksinkertaisesti se, että se hyökkäyksen kärkiosaaminen puuttuu käytännössä täysin. Minkä takia se sitten puuttuu? No siksi, että jo lähtökohtaisesti erittäin niukat taloudelliset resurssit jaetaan aivan liian moneen keskinkertaiseen pelaajaan kun ei uskalleta antaa tilaa organisaatiossa jo oleville nuorille ja myös lahjakkaille pelaajille. Yksinkertaisesti tällä tavalla hyökkäyspäässä käytettävän rahan vaikuttavuus on huono.

Jos lähdetään malliin, jossa hankintoja hyökkäyspäähän tehdään 1-3 kappaletta selvästi nykyistä kalliimmasta hintaluokasta, mahdollinen sijoitushaarukka kasvaa. On varmasti totta, että riski olla se aivan viimeinen kasvaa, mutta vastaavasti myös asioiden onnistuessa sijoitus kuuden joukkoon on myös mahdollinen.

Kun pelitapa on lähtökohtaisesti puolustusvoittoinen, kasvaa hyökkäyspäähän kärkipelaajien yksilötaidon merkitys kun pelitapa ei itsessään suoraan tue koko viisikon osallistamista hyökkäämiseen. Sinällään olen ihan samaa mieltä, että Ässät ei välttämättä ole ajatellut valmentajakuviota ihan loppuun asti. Vuoden sopimus pakottaa valmentajan minimoimaan kauden alussa pelitavallisia riskejä ja tästä sitten seuraa vielä ehkä ajateltuakin suurempi panostus maalinestopeliin maalintekopelin harjoittelun sijasta.

Tosiasiassa se kaikkein suurin ongelma on kuitenkin organisaation toiminnan yleinen taso versus nykyliigan vaatimukset. Erityisesti omistajakysymys ja kuinka realistista ja mielekästä on pidemällä tähtäimellä kilpailla sarjassa, jossa erityisesti rahan suhteen joudutaan antamaan aivan liikaa tasoitusta.
 
Viimeksi muokattu:

Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Miten Ässät voi ajatella valmentajakuvioitaan mitenkään kun hallituksen jääkiekko- osaaminen on nolla tasoa. Eikös se hallitus palkkaa päävalmentajan? Siellä ei ymmärrä kukaan muuten kuin fanitasolla pelistä nimeltä jääkiekko. Sama toimitusjohtajan kohdalla. Vuorinen ja Takko ovat ainoat organisaation päättävissä elimissä olevat jääkiekko-osaamista omaavat henkilöt. Vuorisenkin osaamisen kyllä kyseenalaistan tällä hetkellä. No, samassa pisteessä ollaan todennäköisesti kuin niin monena kautena viime vuosina. Ulkona Play- offista. Ennen ei mikään muutu kun tuo omistaja kysymys on ratkennut.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Näen kyllä ehdottomasti niin, että tämän kauden tyyliin ja olettavasti myös ensi kauden tyylisen joukkueen maksimi tavoite on säälit ja sieltä mahdollisesti ensimmäiselle play-off kierokselle ja syy on yksinkertaisesti se, että se hyökkäyksen kärkiosaaminen puuttuu käytännössä täysin. Minkä takia se sitten puuttuu? No siksi, että jo lähtökohtaisesti erittäin niukat taloudelliset resurssit jaetaan aivan liian moneen keskinkertaiseen pelaajaan kun ei uskalleta antaa tilaa organisaatiossa jo oleville nuorille ja myös lahjakkaille pelaajille. Yksinkertaisesti tällä tavalla hyökkäyspäässä käytettävän rahan vaikuttavuus on huono.

Jos lähdetään malliin, jossa hankintoja hyökkäyspäähän tehdään 1-3 kappaletta selvästi nykyistä kalliimmasta hintaluokasta, mahdollinen sijoitushaarukka kasvaa. On varmasti totta, että riski olla se aivan viimeinen kasvaa, mutta vastaavasti myös asioiden onnistuessa sijoitus kuuden joukkoon on myös mahdollinen.

Kun pelitapa on lähtökohtaisesti puolustusvoittoinen, kasvaa hyökkäyspäähän kärkipelaajien yksilötaidon merkitys kun pelitapa ei itsessään suoraan tue koko viisikon osallistamista hyökkäämiseen. Sinällään olen ihan samaa mieltä, että Ässät ei välttämättä ole ajatellut valmentajakuviota ihan loppuun asti. Vuoden sopimus pakottaa valmentajan minimoimaan kauden alussa pelitavallisia riskejä ja tästä sitten seuraa vielä ehkä ajateltuakin suurempi panostus maalinestopeliin maalintekopelin harjoittelun sijasta.

Tosiasiassa se kaikkein suurin ongelma on kuitenkin organisaation toiminnan yleinen taso versus nykyliigan vaatimukset. Erityisesti omistajakysymys ja kuinka realistista ja mielekästä on pidemällä tähtäimellä kilpailla sarjassa, jossa erityisesti rahan suhteen joudutaan antamaan aivan liikaa tasoitusta.

Ehdottomasti samaa mieltä, miksi hankkia ulkopuolelta pelaajia tiettyyn rooliin mihin löytyisi omasta takaa.
Aitoa kilpailua kaipaan, en tätä missä on helvetisti äijiä, mutta laatua ei. Rosterissa kiertää vaan nuoret pelaajat ja peliesitykset ei merkkaa. Nyt esim. Hämeenahon voisi siirtää pienempään rooliin ja pois ylivoimalta. Peli on mennyt puristamiseksi ja on kaukana tasostaan. Silti vetää yvlläkin kokoajan vailla mitään tulosvastuuta.

Vanhatalo, Ojantakanen, nyt huhutut Päkkilä Lipiäinen... Toki, aina pitää jonkin verran tulla ulkopuoleltakin, mutta kun meillä on taas tulossa joukkue täyteen potentiaalia ja 3.-4. kentän äijiä. Luulisi, että kun paska osuu tuulettimeen yhden kerran, ei haluaisi heittää seuraavaa köntsää tuuletinta kohti ja katsoa osuuko lapoihin taas.

Ässien on toki ratkaistava omistajakysymys, mutta kun nyt seurataan mitä liigassa on, niin Ässien pitäisi pystyä kamppailemaan ensi kaudella muustakin kuin pääsystä 10.sakkiin. Tps joutuu pudottamaan budjettia puoli miljoonaa, Saipa on kriisissä, Sport on taloudellisessa ahdingossa ellei playoffit kutsu, Jukureilla talous ei kukoista ja uusi projekti alkaa, Kerho on taloudellisesti heikoilla. KooKoolla alkaa uusi projekti ja JYP on sekaisin kuin seinäkello. Eli ensi kaudelle tavoite pitää olla minimissään 10. sakissa.

Huippuvalmennus ja aktiivinen pelitapa toisi imua seuraan ihan eri tavalla.
Kaikki kunnia Härtsylle, mutta en vaan näe että pääsee nykyisestä puolustavammasta ajattelustaan eroon.

Uutta projektia nyt jo käyntiin taustalla. Vähän vaan epäilen, että Vuorinen painaa Härkälälle vielä vuoden jatkon kun ensi kausi aloitetaan taas vahvasti.
Vuorinen on toistaiseksi vaikuttanut siltä, että menee sieltä missä aita on matalin.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Sinällään olen ihan samaa mieltä, että Ässät ei välttämättä ole ajatellut valmentajakuviota ihan loppuun asti. Vuoden sopimus pakottaa valmentajan minimoimaan kauden alussa pelitavallisia riskejä ja tästä sitten seuraa vielä ehkä ajateltuakin suurempi panostus maalinestopeliin maalintekopelin harjoittelun sijasta.

Tosiasiassa se kaikkein suurin ongelma on kuitenkin organisaation toiminnan yleinen taso versus nykyliigan vaatimukset. Erityisesti omistajakysymys ja kuinka realistista ja mielekästä on pidemällä tähtäimellä kilpailla sarjassa, jossa erityisesti rahan suhteen joudutaan antamaan aivan liikaa tasoitusta.

Tuota näkökulmaa ei oo valmennuksen suhteen tullut niin mietittyäkään. Toisaalta, sitä kuvittelis seuran sisällä ja urheilujohdon puolella olevan jaettu näkemys mihin suuntaan ollaan menossa tai millanen tulospaine uudelle valmentajalle asetetaan.

No, kattellaan miten tulevan kauden joukkue rakentuu ja kausi lähtee pyörimään. Sitten voidaan syksymmällä taas spekuloida koska Härkälä & co. jatkoja väsäillään. Voihan siellä jonkinlainen tiekartta olla jo olemassa.
 
Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
Pitkä projekti tarvitaan ja repiä kova nimi tänne. Edelleen uskoisin, että Olli Salo meni liiton hommiin kun ns. vapaat työpaikat loppui. Härtsyllä kun loppuu soppari ensi kauteen, niin nyt jo tarjoisi Salolle 3v paperia nenän eteen.
Tää nyt olisi suurin lottovoitto Rubinin jälkeen Ässille mutta en usko että toteutuu. Ei tänne oikein voi ottaa Härkälän tyylistä tissiposkea valmentamaan. Pitää oikeasti olla auktoriteettiä kuten Kivellä, Rockyllä ja Aholla. Selinillä sitä myös oli mutta muuten ei ymmärrä pelistä mitään. Toinen nimi mielestäni on Pikkarainen edelleen ja sen lisäksi että on sopivan hullu niin ymmärtää pelistä.
 
Ässät1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kaikki kunnia Härtsylle, mutta en vaan näe että pääsee nykyisestä puolustavammasta ajattelustaan eroon.
Riippuu täysin millainen joukkue ensikaudella tulee olemaan. Lisäksi tämän kauden kohtalona on/oli lukuisat merkittävät loukkaantumiset. JMJ, Lefe, Davidssonit, Hämeenaho pitkään maajoukkueessa, Talajalla vammaa? Ei voi olla näkymättä ja varmasti pisteitä menetettiin jopa lähemmäs 20.
Esimerkiksi JJ pelasi viime kaudella kaikki 60 peliä, nyt mennään pelissä nro 54 ja hänellä pelattuja 37 peliä. Iso merkitys ja kuten kaikki peliä nähneet tietää merkityksen joukkueelle. Erittäin heikkoa suorittamista paikoin ilman häntä. Jos vaikka JJ olisikin pelannut kaikki pelit, kuten viimekaudella ja voitot - tappiot olisivat tuoneet vain pisteen per menetetyt 17 peliä oltaisiin pistemäärässä 91 ja kuudentena.

Ässien resursseilla joudutaan kokoamaan keskinkertainen joukkue ja toivottavasti saadaan näitä Noiva, Juhola tyyppisiä taitavia nuoria ajettua sisään sen kaksi per kausi lisää.
Näen parempana juurikin talouden vuoksi jatkaa vielä tällä linjalla, enkä sillä muutaman huippu hankinnan kärjellä, koska sarja on pitkä eikä se isompiakaan sijoitettu rahasumma kovaan kärkeen takaa, että nämä 1-2 miestä pelaavat meidät kuuden joukkoon varmasti.

Eli toivon, että ensi kausi olisi vähemmän loukkaantumisia ja ne pelaajat keitä saadaan onnistuisivat siten miten tämän kauden hankinnoilta Vuorisen sanoin toivottiin eli pelaisivat hyvät kaudet. Uskoakseni nämä keskinkertaiset Lippikset ja Päkkilät mahdollistavat Härkälälle myös hyökkäävämmin pelaamista. Jotain osaamista sinne valmennuksen tueksi pelaajien lisäksi olisi hyvä hankkia, jotta se YV saadaan oikeasti paremmaksi.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Riippuu täysin millainen joukkue ensikaudella tulee olemaan. Lisäksi tämän kauden kohtalona on/oli lukuisat merkittävät loukkaantumiset. JMJ, Lefe, Davidssonit, Hämeenaho pitkään maajoukkueessa, Talajalla vammaa? Ei voi olla näkymättä ja varmasti pisteitä menetettiin jopa lähemmäs 20.
Esimerkiksi JJ pelasi viime kaudella kaikki 60 peliä, nyt mennään pelissä nro 54 ja hänellä pelattuja 37 peliä. Iso merkitys ja kuten kaikki peliä nähneet tietää merkityksen joukkueelle. Erittäin heikkoa suorittamista paikoin ilman häntä. Jos vaikka JJ olisikin pelannut kaikki pelit, kuten viimekaudella ja voitot - tappiot olisivat tuoneet vain pisteen per menetetyt 17 peliä oltaisiin pistemäärässä 91 ja kuudentena.

Ei oo kaudet tosiaan veljiä loukkien suhteen. Viime kaudella 50+ otteluita keräsi

McCoshen, Matinpalo, Määttä, Laakso, Sevänen

Barach, Järvinen, Erholtz, Hämeenaho, Turgeon, Rohdin, Joensuu, Graber, Talaja.

Lenniä, Matinpaloa ja Talajaa lukuunottamatta missatut pelit noilla 0-3. Kuluvalla kaudella on profiilipelaajat ollut sivussa oikealta ja vasemmalta ja pirteät paikotkin keksinyt ittelleen jotain vikaa.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Eli ensi kaudelle tavoite pitää olla minimissään 10. sakissa.

Ässien tavoite pitää olla aina minimissään 10.sakissa eli pleijareissa, ei muuten kannata sarjaan osallistuakaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös