Mainos

Joukkueen rakennus kaudelle 2024–2025

  • 641 294
  • 5 113

luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Keskikaistalle on sopimus ensi kaudesta Juholalla ja Ojantakasella, joista jälkimmäinen on hutihankinta. Menköön sitten täytemiehenä, sillä ainahan senttereillekin tulee loukkaantumisia. Knihdin kanssa tekisin ilman muuta jatkon, toivottavasti on jo tehtykin. Tiivolaa on huhuttu meille ja jos hän tulee, niin silloin Järvinen joutaa pois. Tarvitaan ehdottomasti parempi ykkössentteri kuin mitä Tiivola tai Järvinen on, joten molemmille ei jää tilaa. Näin siis, mikäli aiotaan pärjätä ja saada myös ylivoima toimimaan.
 
Nigi

Jäsen
Ei hurraa huutoja herätä, kun kausi mennyt niin heikosti pisteiden valoissa. Epävarma kortti tämän takia.

On parantanut Mäntymaan alaisuudessa, mutta pisteet ollut silti vähissä.

Tiivolan puolustukseksi voi sanoa, että ei ole mitään hirveitä pelimiehiä ollut missään kohtaa laidoilla. On ollut Heikkalaa, Hermosta, Korpimäkeä. Nyt Junttilan ja Björkqvistin kanssa, joista ensimmäinen on pelannut ihan ok, mutta jälkimmäinen on pelannut varsin heikosti, ja 12 pisteestä Björkqvist on tehnyt 6 SaiPaa vastaan.

Kun on nauttinut sellaista 200k liksaa, niin tuo pitäisi saada puolitettua. En tiedä onko se mahdollista.

Jos Tiivola tulee, odotan hyvää kahden suunnan peliä, hyvää aloittajaa. Laidoille "Meyer" ja "Wännström" kaltaiset pelaajat, ja pisteitäkin voi tulla. Ihan hyvin Tiivola tehnyt urallaan sitä 25-30 pistettä pois lukien tämä kausi.

Jos saadaan Tiivolalta n. 25 pinnaa, hyvää kahden suunnan peliä ja hyvä aloittaja, niin kai voi sanoa onnistuneeksi silloin.

Jos Tiivola taas patapaidassa nähtäisiin, niin söisi Järvisen paikan rosterista. Se olisi tosi harmi juttu, näkisin Järvisen tosi tärkeänä palasena ensi kauden Ässiä. Kakkossentteri ja kapteeni*.

* sillä oletuksella, että Joensuu lopettaa
 
Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Keskikaistalle on sopimus ensi kaudesta Juholalla ja Ojantakasella, joista jälkimmäinen on hutihankinta. Menköön sitten täytemiehenä, sillä ainahan senttereillekin tulee loukkaantumisia. Knihdin kanssa tekisin ilman muuta jatkon, toivottavasti on jo tehtykin. Tiivolaa on huhuttu meille ja jos hän tulee, niin silloin Järvinen joutaa pois. Tarvitaan ehdottomasti parempi ykkössentteri kuin mitä Tiivola tai Järvinen on, joten molemmille ei jää tilaa. Näin siis, mikäli aiotaan pärjätä ja saada myös ylivoima toimimaan.
En usko kyllä, että Tiivolan hankinta poissulkee jotenkin Järvisen jatkon. Tai siis ei pitäisi poissulkea, sanotaan niin. Ja totta on, että Järvisen jatkaessa vähemmän jää toisaalta tilaa Tiivolalle. Järvinen ja Tiivola ei mun mielestä taistele samoista rooleista, Järvinen voi hyvin olla TOP-6 osastoa ja onkin, mutta sitä roolia en Tiivolalle luota.

Eikä Tiivolaa pidä missään olosuhteissa suunnitella kahden parhaan sentterin paikoille.

Mä näkisin ensi kauden sentterit realistisesti:

X
Järvinen
Juhola
Knihti/Ojantakanen
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mä näkisin ensi kauden sentterit realistisesti:

X
Järvinen
Juhola
Knihti/Ojantakanen

Tämän setin voin ostaa. Knihti tuosta pitäisi laitaan saada, koska kuitenkin on ansainnut paikan pelaavassa kokoonpanossa mutta pelaavia senttereitä voi olla vain 4 kerrallaan. Muistetaan kuitenkin, että täyttä 60 peliä ei mikään sentterinelikko pelaa, joten vaikka Knihti aloittaisi laidassa niin stunttipaikkoja tulee keskellä eri ketjuissa koko kauden ajan.

Ei Tiivolaa, ei Graberia eikä MD:tä vaan joku uusi yrittäjä tuohon X:n paikalle.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Mä näkisin ensi kauden sentterit realistisesti:

X
Järvinen
Juhola
Knihti/Ojantakanen
No sanotaan näin, että jos kerran ensi kaudella Porissa on sellainen 2,3Meur joukkue, niin kyllä tuo on aikalailla absoluuttinen minimisentteristö mikä silloin olla pitää. Ja siis siten, että tuossa tilanteessa X on sitten Ässien mittapuulla kova ukko..
 
vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

On ehkä paikallaan tässä kohtaa tehdä pieni reality check.

1.) Ässien pelaajabudjetin nosto perustuu siihen, että joku konklaavi päättelee muutaman kuukauden etukäteen miten tuloja kauden mittaan kertyy eri lähteistä, kuten yhteistyökuviot, ottelutuotot, tv-tulot, änärikorvaukset, jne. Tuo 2,3 miljoonaa on siis tulevaisuudessa sisään tulevaa rahaa, ei ole olemassa mitään puskurirahastoa. Jos tulot pettää odotetusta on kaksi vaihtoehtoa joko leikata kuluja tai hallitus pistää nimiä veskeleihin. Tai ehkä niin, että työlukuna annetaan ulos numero, joka voidaan käyttää asioiden edetessä suotuisasti, mutta käytännössä ensi vaiheessa käytetään sisäisesti toista pienempää lukua. Käytännössä Ässät voi käyttää ilman suurempaa riskiä pelaajiin suurusluokkaa kaksi miljoonaa tai pikkuisen vähemmän, tästä eteenpäin jokainen käytetty euro vaatii onnistumisia tulonhankinnassa. Joka tapauksessa Ässät on liigassa osastoa pieni ja köyhä, kilpailuetu pitää hankkia jotenkin muuten kuin pelaajabudjetin kautta.

2.) Nykyisessä joukkueessa jatkavien pelaajien palkankorotukset lienevät suurinpiirtein odotettu pelaajabudjetin kasvu, eli ensi kaudeksi ulkoa tulevien pelaajien palkat ovat yhtäsuuret kuin tämän kauden joukkueesta lähtevien palkat. Jos ajatellaan kenen palkaa nousee, voitaneen sanoa että Rubin + 50kiloa, Matinmikko jatkaessaan +50kiloa vähintään, Hämeenaho maksaa Ässile lainapelaajana enemmän kuin nyt, Määtälle, Salmelalle, Talajalle ja muille tulevaisuudessa jatkosopimukset tekeville 10%:n indeksikorotukset, samoin luultavammin Riekkisellä, Ojantakasella ja muilla pidemmän sopimuksen miehillä pieni korotus tulossa myös.

3.) Rajallisen budjetin puitteissa voidaan karkeasti toimia kahdella tavalla. Hankitaan laajahko joukkue täyteen keskihintaisia keskikertaisia pelaajia, kuten karkeasti ottaen tehtiin tämän kauden hyökkäyksen suhteen tai sitten satsataan muutamaan selvään kärkipelaajaan joko niin, että joukkueen pelaajarinki on suppea tai pelaajarinkiä laajennetaan nuorilla halvoilla, mutta potentiaalisilla pelaajilla. Realistinen hinta laajahkolle ja laadukkaalle liigajoukkueella alkaa enemmin kolmosella kuin kakkosella ja tämän takia se ei ole Ässille mitenkään realismia. Tarkoittaa käytännössä esim sitä, että Ässillä ei tule olemaan sentterirosteria; uusi laatu ykkönen, JMJ, Knihti, Juhola ja Ojantakanen, käytännössä tuosta putoaa jompi kumpi ensin mainituista pois.
 
Viimeksi muokattu:

Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
On ehkä paikallaan tässä kohtaa tehdä pieni reality check.

3.) Rajallisen budjetin puitteissa voidaan karkeasti toimia kahdella tavalla. Hankitaan laajahko joukkue täyteen keskihintaisia keskikertaisia pelaajia, kuten karkeasti ottaen tehtiin tämän kauden hyökkäyksen suhteen tai sitten satsataan muutamaan selvään kärkipelaajaan joko niin, että joukkueen pelaajarinki on suppea tai pelaajarinkiä laajennetaan nuorilla halvoilla, mutta potentiaalisilla pelaajilla. Realistinen hinta laajahkolle ja laadukkaalle liigajoukkueella alkaa enemmin kolmosella kuin kakkosella ja tämän takia se ei ole Ässille mitenkään realismia. Tarkoittaa käytännössä esim sitä, että Ässillä tule olemaan sentterirosteria; uusi laatu ykkönen, JMJ, Knihti, Juhola ja Ojantakanen, käytännössä tuosta putoaa jompi kumpi ensin mainituista pois.
En kyllä ihan ymmärrä tuota hinkua jättää Järvinen pois ens kauden spekulaatioista. Kaveri on ollut todella hyvä ja käyttökelpoinen molemmilla kausillaan. Kuten jo viime vuonna sanoin, kyseessä on vaikka AUKsta parempi versio, itse näkisin, että olisi hyvä jos jatkaisi vuosi kerrallaan niin kauan kun luistin liikkuu ja motivaatiota riittää. Olisikin mielenkiintoista tietää, kuka olisi se kaveri johon Ässillä riittää paukut, on halukas tekemään sopimuksen ja on joukkueelle parempi sentteri kuin JMJ. Tällä kaudella sen piti olla MD, kaikki tietää kumpi kisan ykkössentterin paikasta voitti. Selvästi.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.

Loukilta palattuaan oli hieman alkukankeutta pelirytmin kanssa, mutta edelleenhän jalka liikkuu ja pää toimii aika hyvin. Monikäyttöinen työkalu. Sitten tietysti jos budjettien raameissa täytyy tehdä kompromisseja kärkisentterin suhteen niin asia erikseen.

Jossain vaiheessa nuoria täytyy heittää tuleen, mutta jos tuosta JMJ-Graber viedään pois ja korvaajina Juhola-Knihti niin saa siinä kehitystä ja kypsymistä tapahtua yhden kesän aikana ihan kohtuullisesti. Ns. Pelin vaade ja vastuu pompsahtaa.
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Mikä mahtaa olla realistinen tavoite ensi kaudelle? Karsintojen välttäminen, säälipelijjarit? Vai molemmat, säälien kotietu? Suora pleijjripaikka on toimiston haihattelua, siihen menee vielä kymmenkunta vuotta ellei salama iske toista kertaa samaan paikkaan.
 
No nytkin ollaan sarjan paskimmin kootulla ja surkeimmin valmennetulla porukalla sijalla 9. Eli vain taivas on rajana jos joku sattuis edes vahingossa kerran tekemään hommansa kunnolla.

Tuskin silti, eiköhän se vituiksi mene. Mestis, here we come.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
No nytkin ollaan sarjan paskimmin kootulla ja surkeimmin valmennetulla porukalla sijalla 9. Eli vain taivas on rajana jos joku sattuis edes vahingossa kerran tekemään hommansa kunnolla.

Tuskin silti, eiköhän se vituiksi mene. Mestis, here we come.

Mä oon tullut siihen lopputulokseen, että kauden kliimaksi on, ja kausi joko voitetaan tai hävitään, Äijänsuolla elokuun ensimmäisenä perjantaina klo 10.15 ja 20.00 alkaen.

Tässä välissä sitten hieman höntsäillään
 
Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Mikä mahtaa olla realistinen tavoite ensi kaudelle? Karsintojen välttäminen, säälipelijjarit? Vai molemmat, säälien kotietu? Suora pleijjripaikka on toimiston haihattelua, siihen menee vielä kymmenkunta vuotta ellei salama iske toista kertaa samaan paikkaan.
Eiköhän tuo säälipleijarit edelleen ole, eli se kasin sakki pyöreästi mikä se alkuperäinen pitkän tähtäimen strategiakin oli.

Budjetti nousee varmasti liki kaikkialla, tiettyjä jengejä lukuunottamatta. Eli ei Ässien asema suhteessa muihin muutu. Korkeintaan terävin kärki erottuu selkeämmin, vaikken siihenkään ensi kaudella usko vielä.

Mutta varmaan asian ohikin hiukan, esim. Lahdessa tullaan putoamaan rajusti maan pinnalle, jos eivät saa tältä keväältä hyvää puskuria tulojen osalta. Moni hyvä pelaaja sekä koutsi lähtee.
 
El-Reino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings

Sama kohtalo taitaapi olla Jukureilla, lisäksi KooKoon imu heikentyy entisestään. Hpk ja Saipa nooh...
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jyyd

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Sama kohtalo taitaapi olla Jukureilla, lisäksi KooKoon imu heikentyy entisestään. Hpk ja Saipa nooh...
Joo, kyllä siellä pyöreesti taitaa viitisen jengiä olla, jotka pysyvät joko samoissa tai budjetti laskee jopa.

Jukurit todella räikeä esimerkki, kun kaukalossa kuitenkin kulkee loistavasti.
 
El-Reino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings
Joo, kyllä siellä pyöreesti taitaa viitisen jengiä olla, jotka pysyvät joko samoissa tai budjetti laskee jopa.

Jukurit todella räikeä esimerkki, kun kaukalossa kuitenkin kulkee loistavasti.
Jukurien "pankki" tyhjenee melkoisesti ensikaudelle. Päällikkö Jokisen työ kantaa tämän kauden.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jyyd

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Jukurien tämä kausi on se malli, mihin Ässienkin pitäisi pyrkiä. Palkataan osaava valmennus, ja annetaan sille aikaa eikä olla heti kenkimässä pihalle. Palkataan miehistö jolla on hintaansa enemmän potentiaalia, ja annetaan tilaa kehittyä. Samaan aikaan taustalla tehdään suunnitelmia seuraavaan aaltoon, kun isommat väkisinkin vievät kärjen sen yhden tykkikauden jälkeen.

Ja samaa toistetaan. MVP:t ovat TJ, UTJ, Valmennuspäällikkö ja kaikki valmentajat. Koska kärkipelaajan ikkuna pienessä seurassa on normaalisti 1 - 3 kautta kerrallaan.
 
Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat SaiPalle
Ylempänä sanotaan, että Ässien ei ole mahdollista löytää hyvää ykkössentteriä jos Järvinen jatkaa, mutta ei se ihan niin ole. Mitään "Lehterää" ei saada, mutta täksikin kaudeksi saatiin MD, joka oli kauteen lähdettäessä monen papereissa Liigan TOP10 senttereitä, ja TOP10-20 siirroissakin taisi olla.

X
JMJ
Juhola / Knihti
Ojantakanen

Tämä on hyvä sentteristö Ässille. Oikeestaan sama, kun tämän kauden sentteristö, mutta MDn tilalle haetaan uutta pelaajaa. MD ei mikään halpa ole ollut, että eiköhän siellä ole rahaa hyvään pelaajaan.

KooKoon sentterit tälle kaudelle Ilomäki-Ottosson-Paajanen-Korhonen, Sportin Holmström-Sundström-Miketinac-Riska, KalPa Rissanen-Räsänen-Kapanen-Lantta, mutta Ässien sentteriosasto ei voi olla X-JMJ-Juhola-Ojantakanen, koska "ei ole rahaa ykkössentteriin"
 
Tuntuu Ässissä valmennuspuolelta löytyvän jatkumoita, junnupuolta myöden.

Tuo on taidettu seurassa useammallakin suulla todeta tän ja edellisten kausien osalta miten yhden johtohenkilön tai päävalmentajan vaihtuminen ei voi merkitä koko seuran ja strategioiden heilautuksia. Tiettyä vakautta ilman sinkoiluja.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Mikä mahtaa olla realistinen tavoite ensi kaudelle? Karsintojen välttäminen, säälipelijjarit? Vai molemmat, säälien kotietu? Suora pleijjripaikka on toimiston haihattelua, siihen menee vielä kymmenkunta vuotta ellei salama iske toista kertaa samaan paikkaan.
Riippuu pitkälti siitämiten Vuorisen lottokone tälläkertaa toimii. Jos löytyy vahvistuksia ala Stenkku, Matukka & co niin kaikki on mahdollistsa. Jos taas käteen jää uudet Daavidin siskokset ja jotain Lipilipejä jostain Lappeen rannoilta niin TOP10 on tiukassa. Vaikka rekryt menis taas kerran reisille, niin kesken kauden ei paikkoja ole odotettavissa.
 
vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ylempänä sanotaan, että Ässien ei ole mahdollista löytää hyvää ykkössentteriä jos Järvinen jatkaa, mutta ei se ihan niin ole. Mitään "Lehterää" ei saada, mutta täksikin kaudeksi saatiin MD, joka oli kauteen lähdettäessä monen papereissa Liigan TOP10 senttereitä, ja TOP10-20 siirroissakin taisi olla.

X
JMJ
Juhola / Knihti
Ojantakanen

Tämä on hyvä sentteristö Ässille. Oikeestaan sama, kun tämän kauden sentteristö, mutta MDn tilalle haetaan uutta pelaajaa. MD ei mikään halpa ole ollut, että eiköhän siellä ole rahaa hyvään pelaajaan.

KooKoon sentterit tälle kaudelle Ilomäki-Ottosson-Paajanen-Korhonen, Sportin Holmström-Sundström-Miketinac-Riska, KalPa Rissanen-Räsänen-Kapanen-Lantta, mutta Ässien sentteriosasto ei voi olla X-JMJ-Juhola-Ojantakanen, koska "ei ole rahaa ykkössentteriin"
Yksinkertaisesti eri seurat allokoivat budjetistaan eri rahoja eri osiin joukkuetta. Ässillä on huomattavasti enemmän rahaa kiinni maalivahdeissa ja puolustuksessa kuin muilla mainituilla seuroilla, josta tietenkin seuraa se, että Ässät voi käyttää hyökkäykseen vähemmän kuin muut saman suurusluokan budjetilla operoivat seurat, josta sitten seuraa se, että ylläesitetty sentterirakenne ei ole Ässille realismia.

Sinällään Ässien tapa sijoittaa paljon rahaa maalivahtiin ja puolustukseen on hyvin perusteltua, mutta nyt pitää ymmärtää, että se rajoittaa hyökkäyksen rakentamista. Edelleen ongelma voidaan isolta osin ratkaista käyttämällä nuorien ja vielä kohtuuhintaisten pelaajien potentiaalia ja toisaalta satsata jäljellä oleva raha sitten oikeisiin kärkipelaajiin tai ehkäpä yhteen kärkipelaajaan, miten sitä rahaa nyt sitten onkin käytettävissä.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Liputan todellisen kärkiosaamisen puolesta hyökkäykseen, eli Ykkössentteri ja ykköslaituri tarvitaan, vaikka isollakin rahalla, ja loput paikat täytetään jäljelle jääneillä euroilla.
Pelikaanien Lasch hyvä esimerkki, kun se taito ratkoa pelejä on olemassa, niin sieltä se realisoituu. Vaikka vähän kauden alussa oli tahmeaa, niin nyt tekee taas kentällä taikatatemppujaan joka ilta.
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Meikäläinen on lähtenyt siitä, että ketjullinen vahvistuksia tarvitaan maalinteon apuun. Kahden kauden opetuksella täytyy nyt oikeasti ymmärtää, että tuossa se pullonkaula on. Eteenpäin oletettavasti pyritään nyt saavutetusta tasosta. Sisäinen kasvu saa toki auttaa tuohonkin, mutta pelkkien toiveiden varaan ei voi jäädä.

Järvisen kohdalla jatko puuttuu vielä, mutta oli hänen ratkaisunsa mikä vaan, niin silti sekään ei yllämainittua tarvetta vahvistuksiin poista.

Jos sisäinen kasvu otetaan vakavasti niin Ässät ei tarvitse hyökkäykseen muuta kuin kärkiosaamista, ihmettelen syvästi jos duunariosastoa tulee lisää ulkopuolelta nuorten tukoksi.

Puolustukseen kun näkisi nuo jatkot vahvistetuksi niin olisi helpompi sanoa siitä jotain.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Jos sisäinen kasvu otetaan vakavasti niin Ässät ei tarvitse hyökkäykseen muuta kuin kärkiosaamista, ihmettelen syvästi jos duunariosastoa tulee lisää ulkopuolelta nuorten tukoksi.
Tämähän on tosiaan aivan totta, kun siellä on BOTTOM-6 rooleihin jo valmiina Virtanen, Vanhatalo, Talaja, Ojantakanen, Juhola ja Noiva (sekä sitten varmaan myös Ylitalo tulee ensi kaudella saamaan pelejä liigassa). Ja tähän päälle vielä sitten Knihtin jatko lienee varsin todennäköinen. Ja tuosta porukasta jotkut voivat pelata ylempänäkin ainakin nyt tarvittaessa

Sen sijaan esimerkiksi aivan 100% varmoja ensi kauden TOP-4 laitureita on valmiina vasta tasan yksi, eli Fabre
 
ValkMan

Noista nimistä sen verran, että ainakin Virtasen, Vanhatalon ja Noivan paikka pelaavassa kokoonpanossa eli hyökkääjien top12-ryhmässä ei ole mitenkään varma ensi kaudella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös