Mainos

Joukkueen rakennus kaudelle 2020–2021

  • 283 022
  • 993

Nukkemurhaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Uusimmassa Kimanttia podcastissa Kime kertoi Jussin uran päättyvän tähän kauteen.
Hieno mies JuTi, mutta aikansa kutakin. Liike ei enää riitä Liigaan ja sen vuoksi monesti oikeassa paikass väärään aikaan.

Mitä Pakariseen tulee niin ilman Kantolan jatkosopimusta olisi varmaan Rudia koetettu houkutella kotiin. Mutta näistä kahdesta valitsen mielummin Kain, sillä on paljon vittumaisempi pelaaja.
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
SaiPalla rahaa :) No huumoriahan se on tietysti huonokin huumori.
Viime kauden päätteeksi kassassa oli ainakin yli puoli miljoonaa. Toinen asia onkin se, että miten noita varoja käytetään, mutta hyvin SaiPalla kuitenkin sitä rahaa on. Saa nähdä, että mikä tilanne on esimerkiksi ensi kauden jälkeen, kun kaikki liigaseurat tulevat olemaan tiukilla.
 
A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Tässä vaiheessa nyt ei todellakaan pysty vielä hahmottamaan ensi kauden joukkuetta suuntaan eikä toiseen. Mitään johtopäätöksiä joukkueen vahvistumisesta tai heikentymisestä en lähtisi tekemään.
Kaipa sitä nyt sentään johonkin suuntaan pystyy hahmottamaan? Vai tarkoitetaanko tässä siis, että mahdollisuuksien rajoissa on "säästökauden" ohella edelleen myös kaikkien aikojen ALL IN -panostus kausisloganilla "Kerran vielä pojat!"? Hirveällä riskillä ja kassa kuivana. Voitto taikka kuolema.
 
rolston

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa

Ehkä yritin änkyttää sitä että tässä kohtaa ei kannata katsoa nimiä selässä suhteessa meriitteihin vaan vastustajiin. Veikkaanpa ettei toimistolta ihan lähiaikoina vielä mitään kuulu, joten katsellaan rauhassa.
 
A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Juu, itse asiassa tuossa jo nyt kasassa olevassa rosterissa on aika paljon upsidea. Tätä kautta heikomman kauden tulee oletettavasti vetämään lähinnä vain Kantola, jolle päättynyt kausi oli hänen mittapuullaan melkoinen tykkikausi. Ikääntyminen voi vähitellen alkaa pudottamaan suoritustasoa, vaikka mihinkään sukellukseen ei ole syytä uskoa. Parinkymmenen maalin kauden uusiminen voi olla vähän liikaa.

Maalivahdeista kumpainenkaan ei ole menossa urallaan erityisesti parempaan suuntaan (pikemminkin päinvastoin), mutta heidän päättyneen kauden esityksensä eivät olleet niin erikoisia, etteikö molemmilla olisi mahdollisuus yltää vähintään samaan. Puolustuksesta Nousiainen ja Riekkinen menevät koko ajan eteenpäin, joskin jonkinlainen "sophomore jinx" -vaara lienee aina nuorilla pelaajilla olemassa. Nousiaisella on hyvät mahdollisuudet 30 pinnaan. Riekkisestä on kasvamassa luotettava alakerran ankkuri. Seppälä ja Lappalainen pystyvät terveinä ollessaan parantamaan hieman juhlakauden tasostaan. Jälkimmäisen suoritusvarmuus on tästä kaksikosta epävarmempi. Huttunen on puutteistaan huolimatta päässyt aika hyvin sisään liigaan. Samanlaista tavaraa sieltä lienee jatkossakin tulossa.

Hyökkäyksessä paikattavana ovat Keräsen ja varsinkin Järvisen suuret saappaat. Lähtökohtaisesti näiden paikkaaminen tapahtuu valtaosan pelaajista mennessä eteenpäin. Etenkin Ruutun ja Pitkäsen olettaisi venyvän selvästi parempiin suorituksiin vastuun kasvaessa ja sopimusten lähestyessä loppuaan. Tällä kaksikolla on todellinen näytön paikka. Klemetti pelasi aika tehokkaasti ja on oletettavaa, että on ensi kaudella hieman isommilla minuuteilla. Suurta parannusta ensi kaudelle ei välttämättä ole syytä vielä olettaa, koska viime kausi oli vahva. Toiveissa toki olisi, että Klemetti pystyisi pelaamaan ensi kaudella 17 minuuttia pelissään samalla tasolla kuin tällä kaudella ne 13. Hänen parhaat vuotensa ovat kuitenkin vasta muutaman vuoden päässä, vaikka pienikokoiset pelaajat usein saavuttavat tehokkaimmat hetkensä isompikokoisempia nuorempina.

Muista hyökkääjistä Jokinen jatkanee samalla tasolla, kuten myös Vartiainen, mikäli saa yhtä paljon valmennuksen luottamusta. Sebökilläkin on edellytyksiä jatkaa samalla tasolla, koska pelaa ikänsä puolesta parhaita vuosia, mutta toisaalta viime kausi oli häneltä niin vahva, että todennäköisempää taitaa olla pieni taantuma kuin edelliskaudesta parantaminen. Humaloja on hyökkäyksen jokerikortti. Hän voi innostua heikentyvässä liigassa yllättäväänkin pistetehtailuun saadessaan isomman roolin kuin edellisessä seurassaan. Könönen otti suuren harppauksen päättyneellä kaudella. Hyvät fyysiset taidot omaavan nuorukaisen on helppo povata menevän taas hieman eteenpäin, koska ikää on ensi kaudella vasta 22.

Lisäksi olisi suotavaa, että jo tällä kaudella edustusjoukkueessa kokeilemassa käyneistä junioreista joku pystyisi vakiinnuttamaan paikkansa liigassa. Edelleen juniori-ikäinen Aaltonen on jo kuviossa mukana. Hänen päättynyt kautensa oli niin heikko, että on helppo ennustaa hänen pystyvän parantamaan jopa selvästi, mikäli jaksaa painaa kesän töitä naama kellanharmaana väsymyksestä paremman huomisen puolesta sen kummemmin pulinoimatta.
 
Viimeksi muokattu:

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Vai olisiko kyse kuitenkin realismista?

Kävin joutessani kyselemässä Kärppien puolelta olisiko Humalojasta ylempiin ketjuihin. Yksiselitteinen vastaus oli, että ei. Ei ole kuulemma hyvä oikein missään. Eli toivottavasti tuo on Virtasen korvaaja mikäli tänne tulossa on.
 
A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Kävin joutessani kyselemässä Kärppien puolelta olisiko Humalojasta ylempiin ketjuihin. Yksiselitteinen vastaus oli, että ei. Ei ole kuulemma hyvä oikein missään. Eli toivottavasti tuo on Virtasen korvaaja mikäli tänne tulossa on.
No, Kärpät on hieman suurempi seura kuin KalPa. Ei siellä Kai Kantolakaan olisi ykköstykki. Humaloja on KalPalle kelpo ukko vähintään kolmosketjuun. Varmasti ei tulisi Kuopioon, jos tarjolla olisi vain kiintiöpaikka jämäminuuteilla nelosessa. Sellaisen roolin saisi isommastakin seurasta.
 
Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
No, Kärpät on hieman suurempi seura kuin KalPa. Ei siellä Kai Kantolakaan olisi ykköstykki. Humaloja on KalPalle kelpo ukko vähintään kolmosketjuun. Varmasti ei tulisi Kuopioon, jos tarjolla olisi vain kiintiöpaikka jämäminuuteilla nelosessa. Sellaisen roolin saisi isommastakin seurasta.
Jos ei ole hyvä oikein missään, niin silloin asiaa ei voi olla kolmosketjua ylemmäksi KalPassakaan. Se on täysin selvää.
 
A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Jos ei ole hyvä oikein missään, niin silloin asiaa ei voi olla kolmosketjua ylemmäksi KalPassakaan. Se on täysin selvää.
Jos ei olisi hyvä missään, ei myöskään olisi pelannut noin kauaa maan parhaassa joukkueessa. Kyllä he Oulun Kärpissä tunnistavat hyvät ja huonot pelaajat. Siitä puolesta meidän ei kannata olla ollenkaan huolissaan.

En myöskään pitäisi mitenkään epärealistisena siirtymistä Kärppien nelosesta KalPan kolmoseen, jos päättyneellä kaudella joukkueessa oli pelaaja, joka nousi Kärppien "kuutosesta" yhden Iisalmen vuoden kautta KalPan ykköseen. Kannattaa siis vain totutella ajatukseen, että tässä on meidän nimekkäin hankinta ensi kauteen.
 
Miksi pitäisi totutella? Tulee ketä tulee, mutta toivoa voi aina parempaa. Sultahan se ei onnistu, koska ikuisena pessimistinä olet kantasi naulannut, ettei Kuopioon jo pelitaitonsa osoittaneita pelaajia vain voi saada.
 
Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Toki on siellä kehujakin Miskasta tullut. Varmasti hyvä 3-4 kentän sentteri, mutta ei ylemmäs.
 
A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Miksi pitäisi totutella? Tulee ketä tulee, mutta toivoa voi aina parempaa. Sultahan se ei onnistu, koska ikuisena pessimistinä olet kantasi naulannut, ettei Kuopioon jo pelitaitonsa osoittaneita pelaajia vain voi saada.
Voisitko taas kerran olla puhumatta minun suullani? Itsehän tunnut elävän jo nimimerkistäsi lähtien KalPan epäonnistumisissa. Ihmettelen joskus mitä tuollaisestakin fanituksesta saa.

Puhuisin silti edelleen mieluummin asioista kuin henkilökohtaisuuksista. Humaloja tuo joukkueeseen mukavasti menestyksen kokemusta ja monipuolisuutta sekä on sopivan ilkeä. Tunnetaan myös erittäin hyvänä valmennettavana. Voisin kuvitella, että on ihan hyvä lisä kopinkin puolelle.
 
Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
En myöskään pitäisi mitenkään epärealistisena siirtymistä Kärppien nelosesta KalPan kolmoseen, jos päättyneellä kaudella joukkueessa oli pelaaja, joka nousi Kärppien "kuutosesta" yhden Iisalmen vuoden kautta KalPan ykköseen. Kannattaa siis vain totutella ajatukseen, että tässä on meidän nimekkäin hankinta ensi kauteen.
Olen kanssasi samaa mieltä. Eiköhän tuo Humaloja ole nimenomaan hankittu (jos on KalPaan edes tulossa) kilpailemaan vähintään siitä kolmoskentän sentterin paikasta. Tamin sanoin: Tämä on klassinen win-win-tilanne - low risk and high reward.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Tamin sanoin: Tämä on klassinen win-win-tilanne - low risk and high reward.
Humalojalla on vain niin monta aivotärähdystä valitettavasti takanaan ettei Tamin low risk osu kyllä mitenkään. Varsinkaan jos vuotta pidemmällä lapulla saapuu.
 
Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Humalojalla on vain niin monta aivotärähdystä valitettavasti takanaan ettei Tamin low risk osu kyllä mitenkään. Varsinkaan jos vuotta pidemmällä lapulla saapuu.
Pelaajan taustan suhteen myönnän tietämättömyyteni. Tuon tiedon valossa riskejä on siis ilmassa. Tosin KalPalla on perinteisesti ollut aika suuri saikkuosasto, joten hankintahan olisi oikein seuran näköinen. Toivotaan, että Humaloja olisi edes hyvä pukukoppipelaaja.
 
Karva

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Milloinkahan sitä Kuopiosta kuultaisiin pelaajiin liittyvää uutisointia? Osalla porukoista alkaa jo kivasti olla pöhinää pöntössä.
 
Nukkemurhaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Milloinkahan sitä Kuopiosta kuultaisiin pelaajiin liittyvää uutisointia? Osalla porukoista alkaa jo kivasti olla pöhinää pöntössä.
KalPa julkaisee kesäkuun alussa suuressa mediatilaisuudessa ainoan pelaajan johon heillä oli varaa - eli ykkössentterin paikasta Sebokin kanssa taistelevan Miska Humalojan.
 
Karva

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ehtiihän sitä nyt oikein hyvin katsella joulutaukoon asti, pärjätäänkö nykyisillä vai vahvistetaanko joukkuetta kevääksi pelaajalla, jollaista ei sitten löydy tai katsota tarpeelliseksi hankkia. Ts. ”Näillä mennään.”

Näinhän se taitaa ensi kaudellakin mennä. Eikait sitä nyt toimivaa konseptia kannata mennä muuttamaan. Saattais pian tulla menestystä ja tapahtua positiivisia asioita.
 
hessum63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat ja SuKiKa
Minusta tuntuu, että on erittäin hyvä asia ettei joukkue vielä ole julkaissut uusia sopimuksia. Kaikki asiat seuraavasta kaudesta on auki. Elokuussa on tarjolla laatua ale hintaan.
 
Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Minusta tuntuu, että on erittäin hyvä asia ettei joukkue vielä ole julkaissut uusia sopimuksia. Kaikki asiat seuraavasta kaudesta on auki. Elokuussa on tarjolla laatua ale hintaan.

Siltä se vaikuttaa. KalPa kerää sitten alelaarista kermat päältä elokuussa, kun muut ovat konkurssin partaalla koronan vuoksi.
 
Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Minusta tuntuu, että on erittäin hyvä asia ettei joukkue vielä ole julkaissut uusia sopimuksia. Kaikki asiat seuraavasta kaudesta on auki. Elokuussa on tarjolla laatua ale hintaan.
Taitaa olla julkinen salaisuus, että nyky-Liigassa seuraavaa kautta koskevat sopimukset tehdään pääsääntöisesti jo ennen joulutaukoa.
 
Uncle Ben

Jäsen
Minusta tuntuu, että on erittäin hyvä asia ettei joukkue vielä ole julkaissut uusia sopimuksia. Kaikki asiat seuraavasta kaudesta on auki. Elokuussa on tarjolla laatua ale hintaan.
Sopimusten tekeminen ja julkaiseminen ovat tietysti kaksi eri asiaa, kaiken todennäköisyyden mukaan KalPan takataskustakin jotain toistaiseksi julkaisematonta löytyy. Mutta kyllähän se tässä tilanteessa varmaan parempi olisi, ettei ainakaan kalliita diilejä olisi lukkoon lyöty. Näkymät ensi kauden suhteen on kuitenkin tässä kohtaa niin epäselvät.

Asiaa sivuten myös Jaakko Rissasen päätös pysyä Ruotsissa oli, paitsi melko odotettu, myös ehkä ihan hyvä päätös KalPankin kannalta. Ensinnäkin se tuli paljon aikaisemmin kuin edellisellä kaudella, tuolta osin ei tarvitse olla epävarmuudessa pitkälle kevääseen, ja toisaalta se antaa nyt omalta osaltaan liikkumavaraa rahankäytön suhteen.
 
tipsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Joni Ikonen Tampereelle Ilvekseen. Onnea ja parempaa tuuria matkaan.

Toisaalta huhuja on ollut liikkeillä, että tänne päin suuntaisi toinen NHL varaus, Antti Saarela. Tämä kuultuna Tampereen suunnilta, mutta katsellaan. Ilmeisesti kuitenkin purkamassa Ilves sopimuksensa. Mielelläni näkisin tuon tason talentin KalPa paidassa.

Ikosen Kuopion reissusta jäi vähän väljä kuva. Potenttiaalin näki ylälehtereille asti, mutta ukko oli tehty lasista. Toivotaan terveitä kausia hänelle!

Tämä saa luvan toimia ensimmäisenä viestinä palstalle!
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös