Mainos

Joukkueen rakennus kaudelle 2019–2020

  • 780 753
  • 4 271
Tila
Viestiketju on suljettu.

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Mitään estettä sille, että Mestiksestä tulee pelaaja suoraan liigan kärkikenttiin tekemään tulosta ei ole. Toisaalta erinomaisen liigapelaajan hankkiminen alemmista ketjuista kärkikenttiin ei välttämättä onnistu ollenkaan.

Mutta tietenkään mikään realismi tai olemassa olevat faktat eivät sitä tue, että kukaan tulisi Mestiksestä suoraan TOP-6 rooliin. Lähihistoriasta nähdään, että edes suuri ja mahtava Oula Palve (alla 52 ja 71 pisteen kaudet Mestiksestä) ei tehnyt ensimmäisellä liigakaudellaan kuin karvan yli 20 pistettä. Ja tämän kauden esimerkkinä Mestiksen maaliennätyksen uusiksi pistänyt Saarelainen (36 maalia) ei ole liigassa tehnyt tähän asti kuin kaksi maalia, ja ollut puolet alkukaudesta katsomossa. Palve ja Saarelainen ovat kuitenkin vielä eri tason pelaajia liigaan kuin nyt Ässiin tuleva Henttonen..

Mutta onneksi nyt siis Henttonen ei olekaan toki tulossa TOP-6 roolin paineilla, hänellä on sopimuskin vain kahdeksi kuukaudeksi. Ässillä oli ennen Henttosta vain 12 tervettä hyökkääjää, joten tämä on ihan win-win kaikille osapuolille: Henttonen pääsee kokeilemaan siipiään liigaan, ja Ässät saa täydennystä miehistöön joka kaikenlisäksi ei kustanna kuin aivan nimellisesti..
 
IkuinenVappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers

Palve oli ja on erittäin taitava pelaaja ja Saarelainen hyvä maalintekijä, Henttonen on monipuolisempi kuin he mutta ei taida olla kuitenkaan samalla tasolla kuin he ehkä koskaan. Henttonen pelaa varmasti hyvin nöyrästi joukkueelle vaikka neloskentän laidassa ja heittää punaiselta ristikulmaan jos niin Selin haluaa mutta silloin hän ei pelaa ominta peliään. Palve ei oikein osannut joukkueelle pelata vaikka näyttävää seurattavaa hänen peli välillä olikin. Toivotaan, että kaikki on tyytyväisiä kun vuosi vaihtuu. Ässät ja Ässäfanit sekä Henttonen.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
On vielä varaa toimia ja tarvittaessa voidaan tehdä koviakin ratkaisuja.

Tämä jäi vielä mietityttämään. Tarkoittaako tuo "koviakin ratkaisuja", että ovi voisi käydä mahdollisesti myös ulospäin?
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tämä jäi vielä mietityttämään. Tarkoittaako tuo "koviakin ratkaisuja", että ovi voisi käydä mahdollisesti myös ulospäin?
Noin itsekkin tulkitsin, että voidaan myös laittaa joku ulos tarpeen vaatiessa.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tämä jäi vielä mietityttämään. Tarkoittaako tuo "koviakin ratkaisuja", että ovi voisi käydä mahdollisesti myös ulospäin?

Lehtijutussa Kerttula ei puhunut mitään siitä, että joku pelaaja tai pelaajia oltaisiin laittamassa ulos joukkueesta. Tietysti nuo kovat ratkaisut voivat pitää sisällään sen, että joku pelaaja lähtee uusiin maisemiin ja tekee pelaaja budjettiin lisätilaa. Itse ajattelin tuon Kerttulan lausuman niin, että tarvittaessa voidaan palkata aika korkeankin profiilin pelaaja. Jäi kyllä silti hieman arvoitukseksi.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Joo, liian matalat taskut + Leskisellä ei mitään tarvetta tulla Poriin kun ottajia on Euroopassa ja Kärpätkin on jonossa edellä jos maitojuna puksuttaa.

Jos Kärpät vielä Leskisen ahnehtii (ehkä siinä toivossa, että Pulju lähtee rapakon taakse) niin sieltä voisi vastavuoroisesti vapautua joku Ässien budjetille sopiva hyökkääjä. Rosterin ulkopuolelle jää pakosti ihan hyviä pelaajia, kun kärkimiehiä on kohta tusinan verran hankittu
 
J_bro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos loput pelaajakassasta ( ~140 k..?) työnnetään Leskisen taskuihin ja luvataan isoa tonttia , niin kaipa se jollain tasolla olisi mahdollista. Epäilen silti.

Sen sijaan jos Spåra ottaa vielä pari matsia turpaan, niin eiköhän sieltä karkkikauppa aukene. Ainakin muutama mielenkiintoinen nimi olisi Vaasasta tarjolla.
 
Sellaista rahaa ei Porista löydy, jolla Leskinen Ässiin siirtyisi nyt.

Mitään muuta Ässillä ei tässä vaiheessa olisi tarjota vs. lukemattomat muut Leskisestä kiinnostuneet seurat.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ainakin muutama mielenkiintoinen nimi olisi Vaasasta tarjolla.

Kalapudas kelpaisi 1+1 pahvilla. Voisi ensi kaudella paikata Tiivolan jättämän aukon mikäli tämä lähtee muualle
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
En tiedä millasta pelaajatyyppiä haetaan.

Oon jossain määrin pelikirja-jauhavuuden ja rakenteen kannattaja, niillä voitetaan mestaruuksia, mutta pakko todeta, että sellanen tasapaksuus välillä tökkii.

Mitä tasapaksuuden vastapainona vois olla? Nopeutta. Joku 175 cm sulka päässä, jonka ehkä täytyy pelata PAPP kieli keskellä suuta keskittyen, äärirajoilla pääty/laitapeleissä, mutta jolta löytyy renkaat alta, kykenee haastamaan ja tekemään murtavia pelejä nopeudellaan, ja omaa välttävän kyvyn tehdä maaleja. Mielellään right. Sellanen rikkaan miehen matiasvarttinen.

Joo. Jotain rikkomaan tuota tasapaksuutta.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Kalapudas kelpaisi 1+1 pahvilla. Voisi ensi kaudella paikata Tiivolan jättämän aukon mikäli tämä lähtee muualle

Juuri näin. Toistan itseäni, mutta tämä olisi nimenomaan ensi kauden näkökulmasta kaikkein järkevin (ja ainoa kunnollinen) ratkaisu liigan sisältä. Muutoin ensi kauden koodinimi ykkössentteri on haettava Suomen ulkopuolelta..

Mutta en nyt itse hekumoi minkään alelaarien aukeamisesta vielä yhtään missään, vaikka toki sen voi sanoa ääneen, että tällä menolla Sportin kausi on viimeistään jouluun mennessä virallisestikin ohi..
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mutta en nyt itse hekumoi minkään alelaarien aukeamisesta vielä yhtään missään, vaikka toki sen voi sanoa ääneen, että tällä menolla Sportin kausi on viimeistään jouluun mennessä virallisestikin ohi..

Se aikalailla satavarma juttu, että jos ei joulutaukoon mennessä Vaasassa ole tullut kunnolla voittoja niin myymälä aukeaa. Käsittääkseni siellä on käynyt yleisöäkin vähiten Liigassa ja jos rämpiminen jatkuu niin jotain isoja muutoksia kokoonpanoissa täytyy talouden pelastamiseksi tehdä eli samaa mitä Ässät harjoitti viime kaudella.
 
Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
Kalapudas kelpaisi 1+1 pahvilla. Voisi ensi kaudella paikata Tiivolan jättämän aukon mikäli tämä lähtee muualle
Myös Asplund ja Nevalainen olisi mielenkiintoisia. Varsinkin Nevalainen jonka luistelu on kyllä hienoa katsottavaa ja oli Porin pelissä yksi parhaita Sportpakkeja.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vaasa on pelannut kaksi peliä vähemmän kuin Pori, jos voittaa ne ja Ässät puolestaan häviää, eroa on enää 6 pistettä... tämä nyt vaan malliksi siitä, että kukaan ei luovuta vielä.
Luulenpa, että Kerttula haaveilee nyt jostain ihan muusta, kuin odottaa tällaisesta Sportin luovuttamis-tilanteesta ja kiikarissa on jotain, josta ei tietenkään kellään ole mitään hajua.
Villejä arvauksia nimenä joistain "MikaNiemestä" heittäisin ennemmin, varsinkin jos mennään jouluun asti.
Mitään faktaa tai huhua tässä ei ole, pelkästään omaa hulluutta *hymiö*.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Myös Asplund ja Nevalainen olisi mielenkiintoisia. Varsinkin Nevalainen jonka luistelu on kyllä hienoa katsottavaa ja oli Porin pelissä yksi parhaita Sportpakkeja.

Pakkeja Ässät tuskin lähtee ostamaan vaikka tilaisuus tulisi, mitä niitä nyt oli sopimuksen alla 12kpl jo?
 
Viimeksi muokattu:

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
"MikaNiemi"

Rutinoitunut pelaaja hakemaan kiekollista roolia ja uutta kimmoketta uralleen kotoseurassa. Ei tarttis maksaa koko kauden palkkaa.

Toisaalta, ei pelata mitaleista tällä kaudella, eli millanen houkutus Niemelle tulla vetämään tällaista kivirekeä.
 
madeOFspade

Mika Niemi olisi vaan sentteri. Sekä edelleen puuttuisi se pelaaja joka laittaa paikoista sisään. Spinkkiä tai Tiivolaa ei kannata siirtää laidalle. Toki, ottaisin Niemen avosylin vastaan ja toivoisin, että joku nykylaitureista alkaisi osumaan paikoista.

Se Budish olisi ollut kuin nenä päähän Ässien tarpeeseen.

Suomalaista haetaan...onko muita suomalaisia kuin Leskinen vapaana joka sopisi Ässien tarpeeseen. :D Kättä taskuun vaan...
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata

Molemmat Kerttula ja Selin paukuttavat kuin samasta suusta, että tähtäin on siellä 2-3 vuoden päässä edelleen. En siis odottelisi henkeä pidellen mitään hitveän suurta satsausta tälle kaudelle, ellei pelaaja ole myös seuraavien vuosien suunnitelmissa. Lähes kaikki täällä esillä olleet nimet hyökkääjiksi esim Niemi, Leskinen ja Budish ovat sen hintaluokan nimiä, että mahtavatkohan mahtua budjettiin pitkälläkään aikavälillä. Pitkä sopimus tietysti alentaa kausikohtaista hintaa, mutta arveluttaa siltikin näiden nimien kohdalla.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Molemmat Kerttula ja Selin paukuttavat kuin samasta suusta, että tähtäin on siellä 2-3 vuoden päässä edelleen. En siis odottelisi henkeä pidellen mitään hitveän suurta satsausta tälle kaudelle, ellei pelaaja ole myös seuraavien vuosien suunnitelmissa.

Tosiaan minullekin päällimmäisenä tuosta Selinin haastattelusta jäi nenään sellainen haju, että tämän kauden fokus on nyt tällainen porilaisen kiekkoilun palauttaminen takaisin kartalle, eikä mitään suuria visioita muun suhteen maalailla. Toki pääsy mukaan kympinsakkiin ajaisi tätä asiaa aina tehokkaammin.. ja sitten katsotaan miten siitä jatketaan eteenpäin taas kohti sitä isomman menestyksen tavoittelua
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tässä vaiheessa vuotta satkulla saa ihan hyvän laadukkaan hyökkääjän, ei tietenkään mitään Leskistä tai Niemeä. Tämä panostus olisi vielä tänä vuonna tehtävä ja sitten katsoa siirtorajalla ollaanko tukevasti kympin sakissa jolloin lisävahvistus voi olla järkevää vai aletaanko myyntihommiin. Konkurssia ei tästä tule, koska rahat löytyvät budjetista ja ainakin toistaiseksi rimpuillaan vielä hyvin mukana pleijaritaistossa
 
Kärmes1

Tämä on täysin totta, mutta pelin pitää alkaa kulkemaan kunnolla heti tauon jälkeen, jotta väki löytää hallille ja talous olisi turvattu. Budjettiin liittyy myös yleisötavoite, josta ollaan tämän menon jatkuessa jäämässä raakasti miinukselle ja silloin taas pitää keväällä karsia kuluista.

Se mikä mielestäni on ristiriitaista on tavoite olla 10:n sakissa (jos nyt muistan oikein) ja yleisötavoite 4600. Jos tosiaan hävitään enemmän kuin voitetaan on erikoista odottaa, että hallille tulee keskimäärin 4600 katsojaa. Vielä kun tähän huomioidaan viimeisimmät hankinnat, jotka ei ole mitenkään mediaseksikkäitä ja verrataan kotipelien suurimpien yleisömagneettien Lukko ja HIFK hankintoihin sekä iskukykyyn niin tämänhetkinen ka 4373 kokee vielä rajun laskun jos peli ei lähde tosissaan kulkemaan.

Yhtään väheksymättä markkinoinnin ja palveluiden merkitystä ovat ne suurimmat tekijät seuran vetovoimaan kannattajan näkökulmasta kuitenkin peliliset otteet sekä menestys. Jos menestyksessä ja yleisömäärissä jäädään tavoitteista tuskin joukkuettakaan vahvistetaan vaan jätetään se n.100k€ säästöön kun taloudellinen tulos näyttää heikolta. Sen sijaan jos joukketta saadaan vahvistettua jollain kunnon pelimiehellä riittävän ajoissa ja joukkue alkaa menestymän niin mahdollisuudet hienoon tulokseen joka osa-alueella on täysin realistisia.

Tämä lähti hieman sivuraiteille ja olisi sopinut tuonne yleisötavoite-ketjuun, mutta koska nämä liittyvät suoranaisesti toisiinsa niin kirjoitan tämän tähän.
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Yleisötavoitteen saavuttamiseksi olisi tärkeää, että pleijareihin pääsy pysyy realismina eli on tavoitetta tällekin kaudelle. Jos näin pysyy, uskon yleisömäärien virkistyvän tuosta nykyisestä kevätpuolella. Siksi olisikin tärkeää, että joukkuetta nyt vahvistetaan sieltä kipukohdasta elikkä maalinteosta. Lisäksi uusi todellinen vahvistus tuo lisää kiinnostavuutta.
 
Jalat1990

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tänään sk:ssa juttu Jesse Huhtalasta. Mestaruusjoukkueen tuntemattomin kasvo ja Porilainen kiekkolupaus jolle ei todellista näyttöpaikkaa annettu. Lukossa voitti ajunnujen pistepörssin ja valittiin sarjan parhaaksi hyökkääjäksi. Tällä hetkellä tahkoaa Suomi-sarjaa Karhu-Ht:ssa ja kovilla tehopisteillä. Olisiko täysi mahdottomuus, että tälläistä kokeiltaisiin, kun tällaisia "poissaolo ruuhkia" tulee?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös