Mainos

Joukkueen rakennus kaudelle 2019–2020

  • 780 686
  • 4 271
Tila
Viestiketju on suljettu.

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Suosikkijoukkue
Ässät
Ainoa minkä tässä vaiheessa voinee sanoa satavarmaksi ensi kauden hyökkääjistön suhteen on, että sen koostumus tulee olemaan sellainen, että on aivan sivuseikka mitä ketjua kutsutaan "ykköseksi" tai mitä "kolmoseksi". Mitään aivan tähtiluokan nimimiehiä ei ole (Sakke vain poikkeus mukana ollessaan), joten tuo rosterin pyörittelemisen vapaus on aika hyvä. Spinkien tulon, Lähteenmäen pienen yllätysjatkon sekä Kivenmäen taatusti kasvavan roolin vaikutuksesta tiettyjen pelaajien pelipaikkojen suhteen homma menee mielenkiintoiseksi, esimerkiksi juuri Salmion. Hän on kuitenkin sellainen 25-30 pisteen mies liigaan, mutta toki sillä varauksella että joukkueella menee edes pääsääntöisesti hyvin. Killinen on sitten toinen.. itse asiassa häntä ei oikein pysty sovittelemaan muualle kuin neloseen, koska vauhtia on otettava ja näytöt ovat antamatta. Tämä debyyttikausi jäi kuitenkin häneltä pahasti piippuun joukkueen surkean tilanteen ja ennen kaikkea aivan jatkuvien loukkaantumistensa takia

Edelleen jos nyt kaksosten jälkeen tulee vielä se yksi selkeästi isoon rooliin tarkoitettu hyökkääjä, niin kyllä sen pitäisi väkisinkin olla se kokeneemman puoleinen sentteri, siihen tulokseen olen tullut. TOP-3 sentteristöä X-Tiivola-Spink olisi sitten mahdollista pyöritellä vapaasti aivan samalla tavalla kuin tuota koko hyökkääjistöä muutenkin. Tuolla hankinnalla ei sinällään ole kiire, mutta erittäin tärkeä se olisi, ettei sitten elokuussa yhtäkkiä tehdä Makkoselle yllätysjatkoja *hymiö*
Joo, tottatosiaan... AINAKIN kolme kohtuu tasaista ketjua, mutta jos tuohon vielä yksikin vahvistus tulee hyökkäykseen, niin saa kyllä käyttää mielikuvitusta roolituksessa, jotta kaikki saavat tarpeeksi peliaikaa. Huomioitavia asioita on, kuinka pienillä minuuteilla pelaaja pystyy pelaamaan hyvin, paljon yli- ja alivoimaa pelaaville tasaviisikoin pienempi peliaika... ja muutenkin, miten saadaan luotua 3-4 tarpeeksi hyvää ketjua.

Lähtökohtaisesti melkeinpä sanoisin, että Sakken vierelle pitäisi sijoittaa aika "heikot" pelikaverit. Nimittäin Sakkella on saumaa lyödä iso panos siihen, että hänen ketjustaan tulee vaarallinen, jopa vähän heikompien kaverien kanssa. Näin saadaa muihin ketjuihin vähän kovempia veijareita.

Runkosarjan peluutuksen olisi hyvä palvella tulevaa kevättä ja tulevia vuosia... jopa runkosarjapisteiden kustannuksella.

Niin...ja tota...ei tuon Killisen tarvitse mitään cv näyttöjä kerätä, nyt olisi tosiaan tärkeää, että valmennus roolittaisi ketjut hyvin ja ajatuksella...ja siinä ei niin isoa merkitystä ole sillä, onko tehnyt 50 vai 500 pistettä...
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Kannattajana on todella hankala näin aluksi spekuloida ketjuilla. Jos Spinkit onnistuu (+25p) ja Sakke jatkaa niin Ässillä on yllättävän kova laituri- sekä sentteriosasto
Toki edellyttää myös sen, että joukkue ei koe kauden aikana hirveää loukkaantumissumaa.

Ässiltä puuttuu vielä se kolmossentteri.
Itse en Kivenmäkeä sijoittanut keskelle sen takia, että pelasi päättyneellä kaudella laiturina ja varsinkin loppukausi sujui hyvin.
Lisäsin myös Sammaliston, Laakson sekä Kotkaniemen nimet alla olevaan kokoonpanoon. Alla on siis "vasta" 28 nimeä ja siihen pitäisi vielä tulla 4-5 nimeä lisää. Huhhuh.

Kivenmäki - Tiivola - Salminen
Spink - Spink - Lähteenmäki
Salmio - XXX - Killinen
Juhola - Appelgren - Rekonen
Kulmala - Sammalisto - Laakso

Stenqvist - Marttinen
Åkerström - Taimi
Varttinen - Salmela
Ketola - Vuorisalo
Peltomäki - Matinmikko

XXX
XXX
Kotkaniemi

Älkää tuomitko, olen vain Porilaine.

Jotain tuon tapaista, koostumuksia on aikaa hinkkailla ja veivailla käytännössä kauden alla kesähöntsässä ym. harjoitusotteluissa. Nyt fysiikkakoutsi Vihelä mukana, niin kesätreeni tai sen puute kyetään lukemaan testeissä ja joukkue harjoituttamaan fyysisesti iskuun kauden alun koittaessa.

Jos Spinks Brothers Poriin rantautuu, niin tuskin mitään Sedinejä on odotettavissa, mutta ruutunsa hoitavat veljekset liigatasolle. Isoin kysymys on riittääkö Tiivolan taso ykkös-senteriksi ja tietenkin auki oleva maalivahtiosasto. Ykkösmaalivahdin ruutu ehkä joukkueen tärkein palanen ja hänelle riittävä stuntti. Puolustukseen ehkä vielä joku isokokoinen kaveri. @Knap kanssa samoilla linjoilla, Valtteri Pihlajamäen kortti kannattaisi katsoa ottamalla poika try-outille.
 
Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Selvennän kuitenkin myös sinulle, että tarkoitus oli valaista Pihliksen nykykunnosta(joka on hyvä)...
Pihlajamäki on kyllä omassakin muistissa ja muistan pitäneeni pojan otteista, kun hän pääsi parissa liigamatsissa näyttämään osaamistaan. Ihan taatusti on jäänyt mieleen muillekin porilaiskannattajille ja varmasti myös Ässien johto on seuraillut nuorukaisen kehitystä Mestiksessä.

Miksei Pihlis voisi vaikka jo tänä kesänä tulla rinkiin kokeilemaan osaamisen riittävyyttä? Ihan varmasti ainakin the Seisomakatsomo toivottaisi Valtterin tervetulleeksi kotiin. On vain sitten ihan eri asia että mihin se osaaminen riittää. Kilpailu tulee olemaan jatkossa kovaa Ässissä, mutta en näe varsinaisesti mitään estettä sille, että Valtterista voisi olla alaketjuissa paljon iloakin.

Henkilökohtaisesti toivotan miehen tervetulleeksi kokeilemaan taitojen riittävyyttä. Aina minun Ässiini yksi kovaa taklaava ja railakkaasti pelaava raikulipoika mahtuu, kunhan vaan ei omissa kolise liian kanssa :)
 
Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
Ketähän veskareita sieltä on tulossa kun Ruusu menee ilmeisesti Jyppiin. Olkinuora? Rynnäs sittenkin?
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ruusu ankka alasammuttu?
Hyvä hyvä. Ruusu on kuin huonompi Kiviaho, ei ole onnistunut kuudessa viimeisessä seurassaan. Joten tuskin täälläkään meidän "maalivahtivalmentajan" opeissakaan kasvaisi pelaajaksi.
 
Myrvold

Kuudessa? :D

Ruusu voi kyllä yllättää vielä muutaman porilaisen ja muunkin. On edelleen lupaava veskari. Ilveksessä homma oli sekaisin jengiä myöden ja kaikille ei vain Helsingin valot sovi.

Toivon parasta uralleen.
 
Kiekkotaikuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Leijonat, Seattle Kraken
Kärppien tähtisikermä leviää käsiin – useat avainpelaajat jättävät oululaisseuran

Ilta-Sanomien uutisessa kiinnostava kohta:

"Kakkosvahti Jussi Rynnäs puolestaan tähyilee pelipaikkaa sekä Suomesta että ulkomailta. Rynnäs on rakentanut perheelleen uutta pesää kotiseudulleen Poriin ja olisi halukas pelaamaan Ässissä, mutta suunnitelman toteutumisesta ei ainakaan vielä ole varmuutta. Rynnäs on saanut tarjouksia ainakin ulkomailta."

Mistähän Ilta-Sanomilla on tuollainen tieto? Osaako joku täältä vahvistaa väitteen perheen muutosta Poriin?
 
ValkMan

Eli suoraviivaisesti ajatellen Jussi pelaa Ässissä. Mielenkiintoista on se, että jo huomattavasti aiemmin Jussi sanoi haastattelussa, että ensi kauden kuviot ovat selvillä. Voi olla, että oli näin tai sitten oli pelkkää bluffia. Samassa jutussa Kerttula totesi Rynnäs-kysymykseen tyylillä että ei myönnä eikä kiellä.

Mielenkiintoista on myös Ilta-Sanomien tieto, että Rynnäs olisi halukas pelaamaan Porissa, mutta asia ei ole varma. Mysteeri koko siirtokuvio.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
No jos todella Rynnäksen tilanne onkin nyt sitten yhtäkkiä tuollainen (tosiaan aivan sanatarkasti sanoi jokin aika sitten, että ensi kauden kuviot ovat jo selvät), niin se toki selittäisi sen ettei yhdenkään maalivahdin kanssa ole vielä nimeä paperissa, vaan että "useampi on loppusuoralla", kuten asia ilmaistiin Kerttulan suulla. No olisihan tuo kyllä melkoinen käänne, mutta edelleenkään en henkeäni pidätellen odota..
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olen ollut käsityksessä, että Rynnäksen perhe tosiaan asuu Porissa ja vaimo muistaakseni opiskelee. Ja edelleen olen ollut käsityksessä, että asia on "yleisessä tiedossa", mutta ei ilmeisesti ole.

Ei se tietysti tarkoita automaattisesti sopimusta Ässiin.
 
Pataatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata, rispektit Saipalle ja Spåralle. TML
Tämä menee nyt kyllä mielenkiintoiseksi häkkäreiden osalta. SK:n Kurvi Ulvoo mukaan Rynnäs ei varmasti tule, Ilta-Sanomien mukaan Jussin tulo on mahdollista. Kurvissa Kerttula sanoi että jollakin/joillakin on pelit kesken.
 
Patapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pori
Mielenkiintoista on se, että jo huomattavasti aiemmin Jussi sanoi haastattelussa, että ensi kauden kuviot ovat selvillä. Voi olla, että oli näin tai sitten oli pelkkää bluffia.
"Kuviot on selvillä" toki on melko tulkinnanvarainen ilmaisu. Rynnäs on voinut itsekseen päättää, ettei jatka Kärpissä, vaan haluaisi Poriin ja jos se ei luonaa, lähtee ulkomaille, josta on jo saanut tarjouksia. Onhan tuossakin jo suunnitelma/kuvio tavallaan selvä.
Itse en jaksa uskoa, että olisi tulossa, mutta mikään ei ole varmaa, ennenkuin joku jotain virallisesti julkaisee.
Itseä Rynnäksen kohdalla kyllä hieman arveluttaa tuo melko surkea historia viime vuosilta playoffeista. Ainakin tilastojen valossa suorastaan romahtanut tosipeleissä vs. runkosarja.

E: Ja samaa oli havaittavissa P-Amerikan reissulla. Muutaman sauman sai ylhäällä ja lukemat melko rumia joka kerta. Eli kestääkö kuuppa tärkeillä hetkillä?
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Mielenkiintoista on myös Ilta-Sanomien tieto, että Rynnäs olisi halukas pelaamaan Porissa, mutta asia ei ole varma. Mysteeri koko siirtokuvio.

Tuosta voi rivien välistä lukea että kun jokunen ulkomaanpaperikin on tutkailtavana, niin ihan mihinkään asevelihintaan ei ole aikomusta tehdä sopimusta. Halukkuutta Porissa pelaamiseen on kunhan hinta on kohdallaan.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
HIFK:n kausi päättyi, joten luulisi että varsin nopeasti saadaan varmuus Saken haluihin ensi kauden suhteen. Stadissa on ymmärrettävästi varmaan kova kiinnostus hänen palveluksiinsa, sieltä kuitenkin on varmuudella poistumassa neljä parasta hyökkääjää (Thorell, Santala, Tyrväinen, Rask) jotka vievät mukanaan noin 170 pistettä. Tosin sitten on huomioitava samaan hengenvetoon, että heillä on tulopuolella Kerhon kaksikko Turunen-Paajanen, ilmeisesti Jere Sallinen, Max Wärn sekä todella kovanluokan allsvenskan-laituri. Mutta silti epäilemättä Sakke heille mahtuisi..

Niin tai näin, päätökset asiassa nyt luulisi kuultavan aika nopeasti, koska Saken ei ole mitään syytä niitä pitkittää..

EDIT: lisätty Wärn
 
Viimeksi muokattu:

SammyRumour

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & SHL
HIFK:n kausi päättyi, joten luulisi että varsin nopeasti saadaan varmuus Saken haluihin ensi kauden suhteen. Stadissa on ymmärrettävästi varmaan kova kiinnostus hänen palveluksiinsa, sieltä kuitenkin on varmuudella poistumassa neljä parasta hyökkääjää (Thorell, Santala, Tyrväinen, Rask) jotka vievät mukanaan noin 170 pistettä. Tosin sitten on huomioitava samaan hengenvetoon, että heillä on tulopuolella Kerhon kaksikko Turunen-Paajanen, ilmeisesti Jere Sallinen sekä todella kovanluokan allsvenskan-laituri. Mutta silti epäilemättä Sakke heille mahtuisi..

Niin tai näin, päätökset asiassa nyt luulisi kuultavan aika nopeasti, koska Saken ei ole mitään syytä niitä pitkittää..
Sakke kertoi Jatkoajan haastattelussa ettei ainakaan viikkoon tee päätöstä, mutta kuitenkin aika pian.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Sakke kertoi Jatkoajan haastattelussa ettei ainakaan viikkoon tee päätöstä, mutta kuitenkin aika pian.

Sakari Salminen nautti ajastaan HIFK:ssa: "Pelasimme pudotuspeleissä kauden parasta peliämme"

Heh, tuo haastattelu ilmestyi sivuille suunnilleen samalla hetkellä kun kirjoitin tuon äskeisen viestin :D

Eli siis "iso vaihtoehto on pelata Ässissä, ulkomaat on toinen vaihtoehto". Ei sanaakaan siitä, että tekisikin uuden sopimuksen Helsinkiin, mielenkiintoista. Totta kai hänen täytyy nyt jutella perheen, Kerttulan, Atun jne. kanssa. Mutta kuten arvelinkin, niin aika nopeasti ratkaisu varmaan tulee..
 
Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans

En ymmärrä, miksi yleensäkin pyörittelet ajatusta, että Salminen tuosta vain olisi neuvottelemassa jatkosta HIFK:n kanssa. Salmisella on voimassa oleva sopimus ensi kaudesta Porin Ässien kanssa. Sopimuksessa on optio ulkomaille siirtymisestä ensi kaudeksi, mutta ei mahdollisuutta siirtyä toiseen liigaseuraan. Ennen HIFKiin siirtymistä Salmisen pitäisi siis saada purettua sitova sopimuksensa Ässien kanssa, eikä hän ole tuosta vain vapaa siirtymään ensi kaudeksi Helsinkiin. En ymmärrä mikä HIFKissä olisi niin erikoista, että Salmisen pitäisi sopimuspurun kautta päästä sinne heti ensi kaudeksi, kun vuoden päästä hän on vapaa halutessaan siirtymään sinne.
 
No kun näillä muutamilla palstalaisilla on siis se ajatus, että Ässät varmasti haluaa...tai Ässien jopa TÄYTYY päästä eroon Sakken sopimuksesta. Katsos kun Sakke on osoittanut, että hän ei ole pelaaja joka tekee Ässistä voittavan joukkueen. Sen näkee sarjataulukosta ja viime kauden pleijareista kun tiputtiin Kärpille.
 
Padas

Mielestäni on ihan aiheellista punnita Sakkeen panostetun rahan vastineesta, esim puuttuuko Ässiltä tulevaisuudessa voittava veskari, koska persaukisella seuralla on kiinni yhdessä pelaajassa 10-15% pelaajabudjetista. Tähän kun vielä lisätään puheet 32 pelaajan ringistä, on ihan aiheellista kysyä, mistä rahat? Minä en ymmärrä, miksi spekukointi Salmisen mahdollisesta ulkomaille lähdöstä aiheuttaa niin paljon tunteita. Ihan kuin ulkomaan option käyttäminen tällaisen farssi-kauden jälkeen olisi täysin kaukaa haettua. Sensijaan toiseen liigaseuraan siirtyminen tuntuisi hyvin erikoiselta.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Miro Mäkinen siirtyy TuTosta Poriin. En ole varma onko neuvoteltu veljen Aten kanssa. Aikaisemmin urallaan siirtyneet kimpassa tähän asti.
Onko tähän Miro Mäkinen tapaukseen minkäänlaista vahvistavaa huhua kuulunut miltään suunnalta tuon koommin? @Kolmosketjun laituri ei ole näemmä palstalle tuon jälkeen kirjautunut, ja muutenkin aktiivisuus on ollut parin viestin vuosi tahtia.
Miro&Atte kyllä minulle kelpaisi joukon jatkoksi. Pelasivat noususuhdanteisen kauden, ja pudotuspeleissä olivat Tutossa jo kohtuullisen isossa roolissa. Tuskinpa kuitenkaan liigassa ainakaan ihan heti suuriin mainetekoihin pystyisivät.
 
Hesssuu

Itse olen taas kuullut, että Mäkiset pelaavat ensi kaudella TPS:ssä.
 
Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös