Joukkueen rakennus kaudelle 2018–2019

  • 468 632
  • 2 538

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Lieneekö nyt niin, että pakistoon on Salmelan tulon jälkeen tällä haavaa turha odottaa enää ketään? Tuossahan on nyt yhdeksän nimeä, kun Ketola ja Peltomäki lasketaan mukaan. Tuli vain mieleen kun tuossa KooKoo juuri julkaisi Bonsaksenin sopimuksen, joka on kuitenkin heidän mittapuullaan kovan luokan nimimies. Eli tässä alkaa olla se tilanne, että KooKoolla on jopa kovempi pakisto kuin Ässillä..

Kuparisen ilmeisessä asemasodassa olevan tilanteen takia hyökkääjistössä ei varmasti kesän aikana tapahdu mitään. Todennäköisesti tässä tulee käymään toissakauden "marttiset", eli siis joskus elokuun puolivälissä molempien osapuolten on vain pakko tulla puoliväliin tekemään hikinen kompromissi. Jos huhut kymppitonnin erimielisyydestä pitävät paikkansa, niin johan siinä jumankauta sormenpäät koskettavat toisiaan, mutta ei vain silti yletytä kättelemään..

Tuo rosteri huutaa aivan kirkuen Kuprun nimeä. Jos sopimus nyt saataisiin aikaan, niin sen jälkeen minä melkein löisin Jepun ykkösen keskelle (eli pelaava sentteristö olisi Kotkaniemi-Tiivola-Kuparinen-Saha/Appelgren). Ihan siitä syystä, että edelleen ainoa lähihistorian vertailukohta hänelle on Barkov, ja piste. Molemmilla kavereilla ensimmäinen liigakausi kulki 17-vuotiaana tasan samoin, eli 0,5 ppg. Nyt siis pitäisi antaa Jepulle mahdollisuus tehdä "barkovit" eli sellaisessa roolissa sellainen tulos, jonka Barkov toisella kaudellaan liigassa teki.. tarjolla olevien ketjukaverien tasosta ja heidän tarjoamastaan tuesta homma ei ainakaan jäisi kiinni

Salminen-Kotkaniemi-Kärki
Rekonen-Tiivola-Lähteenmäki
Juusela-Kuparinen-Salmio
Saha/Appelgren-Saha/Appelgren-Varttinen

Tavallaan olisi sääli, että tuossa tilanteessa Appeli jäisi neloseen, mutta ei voisi mitään. Antaisin edelleen kauden alussa Juuselalle reilun mahdollisuuden kolmosessa, ja jollei homma suju niin sitten vaikka Appelgren tilalle.. joka tapauksessa alaketjuissa viisikko Appelgren-Juusela-Saha-Varttinen-Juhola olisi mahtava kirittämään toinen toisiaan tuollaisessa kilpailutilanteessa

EDIT:

Toki tässä tilanteessa kolmonen ja nelonen voisivat olla esimerkiksi myös:

Juusela-Appelgren-Salmio
Saha-Kuparinen-Varttinen
 
Viimeksi muokattu:

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Alivoimapeli ilman Kuparista huolettaa. Ylivoimaan löytyy kyllä tekijämiehiä. Eli siinä mielessä olisi hyvä vähintään saada Kuparinen vielä mukaan.

Muuten olen jo asennoitunut siihen, että seuraavaksi julkaistaan mahdollisia try-outtilaisia loppukesästä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Lieneekö nyt niin, että pakistoon on Salmelan tulon jälkeen tällä haavaa turha odottaa enää ketään? Tuossahan on nyt yhdeksän nimeä, kun Ketola ja Peltomäki lasketaan mukaan. Tuli vain mieleen kun tuossa KooKoo juuri julkaisi Bonsaksenin sopimuksen, joka on kuitenkin heidän mittapuullaan kovan luokan nimimies. Eli tässä alkaa olla se tilanne, että KooKoolla on jopa kovempi pakisto kuin Ässillä..

Kuparisen ilmeisessä asemasodassa olevan tilanteen takia hyökkääjistössä ei varmasti kesän aikana tapahdu mitään. Todennäköisesti tässä tulee käymään toissakauden "marttiset", eli siis joskus elokuun puolivälissä molempien osapuolten on vain pakko tulla puoliväliin tekemään hikinen kompromissi. Jos huhut kymppitonnin erimielisyydestä pitävät paikkansa, niin johan siinä jumankauta sormenpäät koskettavat toisiaan, mutta ei vain silti yletytä kättelemään..

Tuo rosteri huutaa aivan kirkuen Kuprun nimeä. Jos sopimus nyt saataisiin aikaan, niin sen jälkeen minä melkein löisin Jepun ykkösen keskelle (eli pelaava sentteristö olisi Kotkaniemi-Tiivola-Kuparinen-Saha/Appelgren). Ihan siitä syystä, että edelleen ainoa lähihistorian vertailukohta hänelle on Barkov, ja piste. Molemmilla kavereilla ensimmäinen liigakausi kulki 17-vuotiaana tasan samoin, eli 0,5 ppg. Nyt siis pitäisi antaa Jepulle mahdollisuus tehdä "barkovit" eli sellaisessa roolissa sellainen tulos, jonka Barkov toisella kaudellaan liigassa teki.. tarjolla olevien ketjukaverien tasosta ja heidän tarjoamastaan tuesta homma ei ainakaan jäisi kiinni

Salminen-Kotkaniemi-Kärki
Rekonen-Tiivola-Lähteenmäki
Juusela-Kuparinen-Salmio
Saha/Appelgren-Saha/Appelgren-Varttinen

Tavallaan olisi sääli, että tuossa tilanteessa Appeli jäisi neloseen, mutta ei voisi mitään. Antaisin edelleen kauden alussa Juuselalle reilun mahdollisuuden kolmosessa, ja jollei homma suju niin sitten vaikka Appelgren tilalle.. joka tapauksessa alaketjuissa viisikko Appelgren-Juusela-Saha-Varttinen-Juhola olisi mahtava kirittämään toinen toisiaan tuollaisessa kilpailutilanteessa

EDIT:

Toki tässä tilanteessa kolmonen ja nelonen voisivat olla esimerkiksi myös:

Juusela-Appelgren-Salmio
Saha-Kuparinen-Varttinen
Mitä sieniä täytyy popsia, että kookoon pakisto näyttää paremmalta?
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitä sieniä täytyy popsia, että kookoon pakisto näyttää paremmalta?
Piti oikein itsekkin mennä katsomaan KooKoon puolustajatilannetta, enkä kyllä vaihtaisi sitä Ässien vastaavaan, sillä nimilistan perusteella Porissa on osaavampi kokonaisuus.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Siellä on Bonsaksen ainoa, joka todennäköisesti mahtuisi Ässien pakistoon.

Itse ehkä kelpuuttaisin myös Tanskan maajoukkuepakki Kristensenin. Mut nää on näitä, onneksi meillä on Business-Tommi
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Mitä sieniä täytyy popsia, että kookoon pakisto näyttää paremmalta?

Siellä on Bonsaksen ainoa, joka todennäköisesti mahtuisi Ässien pakistoon.

Itse ehkä kelpuuttaisin myös Tanskan maajoukkuepakki Kristensenin. Mut nää on näitä, onneksi meillä on Business-Tommi

No joo, ehkä nyt kokonaisuutena vähän ylireagoin :D suuri ajatukseni oli lähinnä se, etten pidä Ässien pakistoa todellakaan mitenkään ihmeellisenä kun esimerkiksi Vuorisalo ja Tuohilampi ovat aivan siinä ja siinä liigatason suhteen, Vuorisalokin esimerkiksi on enemmänkin taantunut kuin mennyt mihinkään hyvään suuntaan. Vaikkakin sitten taas TOP-4 osasto Peltola-Seppälä-Taimi-Tommila on ihan ok (toki näistäkin Peltola on yhä valitettavan hasardi, eikä myöskään Taimi lainkaan niin vakuuttanut). Mutta kyllähän totuuden nimissä Bonsaksen ja Kristensen menisivät tuonne heittämällä, ja ollakseni rehellinen niin myös Kalle Valtolaa peluuttaisin itse esimerkiksi Vuorisalon edellä jos hän Ässissä olisi. Mutta nämä on tosiaan näitä, nyt tässä tilanteessa joka tapauksessa Vuorisalo ja Salmela ovat varmaankin ne kaksi viimeistä pelaavaa pakkia..

En kuitenkaan ole käsittääkseni lainkaan ainoa täällä joka ihmettelee miksi Vuorisalolle tehtiin jatko..
 
Viimeksi muokattu:

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
En kuitenkaan ole käsittääkseni lainkaan ainoa täällä joka ihmettelee miksi Vuorisalolle tehtiin jatko..

Ei se välttämättä ihan väärin ole että oman kasvatin kanssa halutaan katsoa kortit loppuun asti. Toki kyseessä on varmasti myös taloudellinen välttämättömyys, Vuorisalo pelannee edelleen verraten halvalla.
 
Tuamas

Jäsen
Siellä on TOP4 laadukkaasti miehitetty ja viimeiseen pariin on rotaatio Salmela-Peltomäki-Tuohilampi-Vuorisalo-Ketola.

Minun on vaikea nähdä ongelmaa ja siinä on kuitenkin hyvin potentiaalia ottaa seuraavaa askelta sekä valmennuksella mahdollisuutta käyttää rotaatiota.
 
Pataatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata, rispektit Saipalle ja Spåralle. TML
Myös itselle Vuorisalon jatko oli yllätys. Toisaalta kun jalkavaa porukkaa haetaan, halutaan omakylän pojalle antaa vielä viimeinen mahdollisuus. Vuorisalo on pakiksi tehnyt (vai onko pelannut junnuissa hyökkääjänä?) kaikkialla muualla patsi Liigassa hyvin pisteitä. Huonoin regordi lienee A:ssa 0.45 PPG ja Mestiksessa 0.50 PPG/16 peliä.Omassa päässä on kyllä jatkuvat katastrofin ainekset hänen ollessa kentällä. Toivotaan, että kehittyy myös puolustamaan ja saadaan uusi hyökkäyspään matukka:).
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ei se välttämättä ihan väärin ole että oman kasvatin kanssa halutaan katsoa kortit loppuun asti. Toki kyseessä on varmasti myös taloudellinen välttämättömyys, Vuorisalo pelannee edelleen verraten halvalla.

Aivan varmasti näin, talous edellä mentiin tässä jatkossa, samoin kuin vaikkapa myös Sahan kanssa. Vuorisalo pelaa kuitenkin taatusti hyvin edullisesti, ja voidaanpahan sitten sanoa, että "halutaan katsoa tämä kortti ihan loppuun asti", vaikka tosiaan kaverin käyrä osoittaa jopa enemmän alaspäin kuin ylöspäin..
 
Suosikkijoukkue
Ässät
No joo, ehkä nyt kokonaisuutena vähän ylireagoin :D suuri ajatukseni oli lähinnä se, etten pidä Ässien pakistoa todellakaan mitenkään ihmeellisenä kun esimerkiksi Vuorisalo ja Tuohilampi ovat aivan siinä ja siinä liigatason suhteen, Vuorisalokin esimerkiksi on enemmänkin taantunut kuin mennyt mihinkään hyvään suuntaan. Vaikkakin sitten taas TOP-4 osasto Peltola-Seppälä-Taimi-Tommila on ihan ok (toki näistäkin Peltola on yhä valitettavan hasardi, eikä myöskään Taimi lainkaan niin vakuuttanut). Mutta kyllähän totuuden nimissä Bonsaksen ja Kristensen menisivät tuonne heittämällä, ja ollakseni rehellinen niin myös Kalle Valtolaa peluuttaisin itse esimerkiksi Vuorisalon edellä jos hän Ässissä olisi. Mutta nämä on tosiaan näitä, nyt tässä tilanteessa joka tapauksessa Vuorisalo ja Salmela ovat varmaankin ne kaksi viimeistä pelaavaa pakkia..

En kuitenkaan ole käsittääkseni lainkaan ainoa täällä joka ihmettelee miksi Vuorisalolle tehtiin jatko..
No joo kyllähän minäkin sen tiesin, että sun heitto oli lähinnä keskustelun herättelyä. Kookook ykkös pakit on tosiaan ennakkoon kovempia nimiä kuin ässien bottom3 puolustajat.

En oo samaa mieltä Vuorisalon käyrän osottamisesta alas päin. Pakille on vaikeeta pelata pieniä minuutteja ja isossa roolissa ne pari pätkää Teemu on pelannut ihan hyvin. Ässäpakisto näyttää top4 ulkopuolelta tasoltaan ihan hyvältä... siis suhteutettuna realiteettiin. Vois melkein jopa sanoa, että Ässien budjetin joukkueella ei ees kannata olla mitään 100-150k€ äijiä pakistossa top-4 pakiston ulkopuolella.

Tosin itsekin vähän haaveilen jos pakistoon saataisiin vielä yksi vähän jämäkämpi kaveri :)
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Aivan varmasti näin, talous edellä mentiin tässä jatkossa, samoin kuin vaikkapa myös Sahan kanssa. Vuorisalo pelaa kuitenkin taatusti hyvin edullisesti, ja voidaanpahan sitten sanoa, että "halutaan katsoa tämä kortti ihan loppuun asti", vaikka tosiaan kaverin käyrä osoittaa jopa enemmän alaspäin kuin ylöspäin..

No joo, mutta kuten @Sörsseli myös tuossa yllä toteaa, Vuorisalo on ollut koko ajan vähän väliinputoaja siinä, että minuutteja on tullut kovin vaihtelevasti ja myös eri rooleissa. Ehkä Vuorisalo kuitenkin vielä hakee sitä ominta identiteettiään pelaajana.
 
SammyRumour

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & SHL
Eniten ihmettelen Salmelan kiinnitystä ja vielä 2 vuoden pahvilla.
Salmelan pelityyli muistuttaa eniten
Matushkinia. Mutta ei korvaa hänen tehoja.

Luotan silti Ässien Top-4 puolustukseen.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Eniten ihmettelen Salmelan kiinnitystä ja vielä 2 vuoden pahvilla.
Salmelan pelityyli muistuttaa eniten Matushkinia. Mutta ei korvaa hänen tehoja.

Jää nähtäväksi, itselläni on kyllä luottoa siihen että Korpisalo tuntee pelaajan ja tietää tästä jotain mitä muut eivät.

Ja eipä silti Matukaltakaan niin hirveästi etukäteen odotettu.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Satakunnan Kansassa valmentaja Kotkaniemi kertoo kuulumisia.

-Lähteenmäki, Salmio, Vuorisalo ja Juhola eivät ole vieläkään täydessä kunnossa.
-Jesperi pelaa sentterinä.
-Samoin Kärki pelaa keskellä, harkoissa laidoilla Salminen-Varttinen.
-Huomenna 10:15 sisäinen harjoituspeli.
-Markkinoilta kaivattaisiin vielä kokemusta, Kuparinen kelpaisi.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Satakunnan Kansassa valmentaja Kotkaniemi kertoo kuulumisia.
-Jesperi pelaa sentterinä.
-Samoin Kärki pelaa keskellä, harkoissa laidoilla Salminen-Varttinen.

No olihan se helppo tosiaan ennakoida, että tässä sentteritilanteessa Kotkaniemi ja Kärki pelaavat molemmat keskellä

Lähteenmäellä siis vaikuttaa olevan melkoista mysteerivammaa kun pelasi kauden aikana vaikka silloinkin oli jo se tieto, että mies on rikki, mutta silti vamma ei varsinaisesti pelaamista estänyt. Ja nyt sitten ei pysty vieläkään ottamaan jäätuntumaa.. mielenkiintoista on..
 
Ei kai siinä suurempaa mysteeriä ole. Ne viime kauden rasitusvammat ilmeisemmin tuota nelikkoa vaivaavat. Suorituskyky voi olla kyllä täysin kunnossa, mutta täydellinen rasitusvamman paraneminen ottaa aikansa.

Nyt ainakin Kotkaniemen haastattelun perusteella on panostettu siihen että pelaajat saavat riittävästi lepoa, eikä viime kauden loukkantumiskatastrofi siinä laajuudessaan pääse toistumaan.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
-Markkinoilta kaivattaisiin vielä kokemusta, Kuparinen kelpaisi.

Kuprulle lyödään painetta, alenna palkkapyyntöäsi niin tehdään vuoden soppari.

Tuo, että Lähteenmäki & Salmio ovat tässä vaiheessa vahvasti rikkinäisiä on huono uutinen. Menee äkkiä koko kesä pilalle ja sitten syksyllä joudutaan vetämään "pelaamalla kuntoon" ellei sitten tule vielä isoja leikkausoperaatioita.....
 
TwistedKites

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mainituista neljästä Salmio kävi muun joukkueen jälkeen jäällä. Kuprusta SK kirjoitti aiemmin:

Kuten niin usein jääkiekkoilijoilla kesän alkaessa, Matti Kuparisen ensi kauden suunnitelmat ovat vielä täysin auki. Sopimusta ei vielä ole mihinkään suuntaan.

Mieluiten Kuparinen jatkaisi Porissa, sillä koti on täällä ja Kasper on aloittamassa syksyllä koulun. Kokemus on kuitenkin opettanut, että kaikkeen kannattaa varautua.

–Eivät nämä aina ole omista toivomisista ja haluista kiinni. Jääkiekossa asiat vaihtuvat usein nopeammin kuin on kuvitellutkaan. Aikamoista päivä kerrallaan -meininkiä tämä on.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kuparisen jatko on aika selvä noidenkin juttujen perusteella.
Joko Kuparinen nöyrtyy ja pudottaa hieman, tai Ässät suunnittelee uudelleen miten pysyä budjetissa.
Huolestuttaa jos ei Heinäkuun treeneissä nähdä näitä loukkaantuneita täydessä valmiudessa. Lähteenmäen ja Salmion roolit ovat niin tärkeitä, että yhtään enempää saikkua ei kyllä enää tarvittaisi.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Vai olisiko siinä sekin että Kuparinen haluaisi pidempää sopimusta ja sen jälkeen paikkaa organisaatiossa. Järkevintä olisikin tehdä vaikka 2+1 niin ei tarttisi joka kesä miettiä. Kokeneen pelaajan kesäharjoitteluun pystyy kuitenkin luottamaan.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vai olisiko siinä sekin että Kuparinen haluaisi pidempää sopimusta ja sen jälkeen paikkaa organisaatiossa. Järkevintä olisikin tehdä vaikka 2+1 niin ei tarttisi joka kesä miettiä. Kokeneen pelaajan kesäharjoitteluun pystyy kuitenkin luottamaan.
Liian suuri riski Ässille tehdä enempää, kuin 1 vuoden sopimus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös