Mainos

Joukkueen rakennus kaudelle 2016–2017

  • 286 601
  • 1 132
Rissanen on kyllä kulkenut erikoisen polun tähän hetkeen. Nuorena poikana ei mahtunut edes yli ikäisenä -90 syntyneiden sm- joukkueeseen, toki pelasi karsintasarjan neloskentässä tuppia purren ja teki hyvät pisteetkin mutta vastuuta ei tullut kuin ylivoimalla. Loppujen lopuksi tippui kakkosjoukkueeseen, koska oli auttamatta liian pieni ja hyödytön 5vs5 pelissä. Seuraavina vuosina olikin kasvupyrähdyksen aika ja Rissanen kohosi B ja A junioreissa aivan sinne parhaimpien joukkoon.

Toivotavasti tässäkin olisi samanlainen kasvupyrähdyksen paikka, jotta nousisi tuosta ok tason 25 pisteen suorittajasta aivan sinne kärkipäähän. Ainakin tällä hetkellä KalPa lasien takaa näyttää varsin mehukkaalta.
 
NumberFour

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Chiefs, Arsenal, Ronnie O.
Ei tartte ottaa ihan tosissaan, mutta Lappeessa on jo pitkään oltu mieltä, että S-P Riikola voisi myös vaihtaa maisemaa tämän kauden jälkeen. Kehitys jäänyt junnaamaan paikalleen. Josko Virran sähköisessä ilmapiirissä saisi uutta virtaa. Santanen tuskin saa enempää eloa kaveriin. Näyttäähän tuo Mankinenkin pikkuhiljaa heräävän horroksestaan. Jokisen Tommi sen sijaan on vaikeampi tapaus, joskus loistaa, toisinaan on hiljaisempaa. Mutta yrittää kyllä aina perhanasti. Molemmilla sopparit katkolla, ainakin tällä hetkellä.
Niinköhän mahtuis Samin KalPaan.Jäänyt nimittäin mieleen Samin aktiiviaikoina heittämä lause "sä et enää ikinä pelaa KalPassa.
 
Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jäänyt nimittäin mieleen Samin aktiiviaikoina heittämä lause "sä et enää ikinä pelaa KalPassa.

Mikäs tässä on taustalla? Mitä S-P on Samille tehnyt?

Ja Rissasen 2-vuoden jatko on aivan upea juttu. Olin jo itse ajatellut, että varakkaammat seurat vie. Ilmeisesti Jaska ei pelaa pelkästään rahasta tai sitten vaan Kimmo:)
 
NumberFour

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Chiefs, Arsenal, Ronnie O.
Mikäs tässä on taustalla? Mitä S-P on Samille tehnyt?

Ja Rissasen 2-vuoden jatko on aivan upea juttu. Olin jo itse ajatellut, että varakkaammat seurat vie. Ilmeisesti Jaska ei pelaa pelkästään rahasta tai sitten vaan Kimmo:)
Tais SPR kuumentaa pelissä Samia, siitä ei ole tietoa onko näiden välillä jotain kaunaa vieläkin mutta jäänyt vaan mieleen tuo tapaus.
 
Uncle Ben

Jäsen
Jaakko Rissasen jatkosopimus oli kyllä tärkeä diili KalPalle. Paitsi että Rissanen on ollut tällä kaudella hyvä, niin hänen jatkonsa tuo kaivattua jatkuvuutta ja muutenkin uskottavuutta joukkueen rakentamiseen. Palkkaa varmaan joudutaan maksamaan ja eiköhän siitä Kimmo Kapanen taas joskus myöhemmin täällä kuule kunniansa, kuten tavallista on.

Sentteriosastolle tarvitaan kuitenkin edelleen vahvistusta. Rissasen ohella mitään ”kovaa” nimeä tuskin kannattaa odotella, mutta mielestäni KalPa tarvitsisi ainakin yhden sentterin, joka olisi lähtökohtaisesti Sebokin haastaja kakkos- tai kolmosketjuun, ja toisen, lähtökohtaisesti nelosketjun roolin soveltuvan keskushyökkääjän. Ettei siellä nelosessa tarvitsisi ensi kaudellakin peluuttaa Antti Halosta.

Aikanaan tätä ketjua availlessa heittelin mm. muutamia JYP-leirin nimiä kehiin. Anssi Löfman olisi voinut olla jonkinlainen Rissasen korvaaja, JOS Rissanen ei olisi jatkanut, ja JOS Löfmanilla ei olisikin ollut sopimusta myös ensi kaudesta JYPin kanssa. :) Mutta sepä siitä. Topi Nättinen taas voisi hyvin olla tuollainen kakkossentteri, mutta hänelläkin on näemmä vielä optio ensi kaudesta JYPin kanssa, ja kaiken järjen mukaan optio myös käytetään. Joose Antosella on sama tilanne, siis optio ensi kaudesta JYPin kanssa. Hän on epäilemättä lupaava nuori pelaaja, mutta otteet ovat olleet jotenkin flegmaattisen näköisiä, sen mitä nyt muutamaa JYPin peliä olen tossa nähnyt. Ei taida oikein riittää se. Siispä Sebokia haastamaan Oula Palve Jukureista. Palve on 1992 syntynyt sentteri, joka pelaa nyt toista kautta yli piste per peli tahtia Jukureissa, lienee aika selvää, että ensi kaudella hän pelaa liigassa, tai vähintään pääsee sinne taitojaan näyttämään. Jatkaako Dufvan Jukureissa, vai houkutteleeko Pennanen Kerhoon, vai mitä tapahtuu, se jää tietysti nähtäväksi, mutta minusta sopivaa roolia voisi löytyä myös Kuopiosta.

Sinne nelosketjuun sitten heitin esille kokeneempaa kaveria tyyliin Joonas Riekkinen tai Juho Keränen, mutta voi olla, että heidän palveluksiinsa KalPalla ei oikein ole edes varaa. Toisaalta Virran luotto Harjama/Kinnunen/Pitkänen –osastoonkin on ollut heikkoa, eli jotain ratkaisua sinne neloseenkin kaivattaisiin. Niinpä siihen rooliin voisi yrittää houkutella Hokki-hyökkääjän, joka on nyt ollut tuuraushommissa Kärpissä, ja juuri nelosketjun sentterinä. Miska Humaloja siis. Hän on käsittääkseni profiloitunut enemmän tuollaiseksi taistelijaksi, joka ei mustelmia pelkää, mutta tällä kaudella Mestiksessä on tullut myös numerotulosta. Kunhan nyt ei pelaa niin hyvin Kärpissä, että saa sopimuksen Ouluun. :)

Miikka Pitkäsellä siis on jo sopimus ensi kaudesta, onko vakituista roolia edustuksessa, se jää nähtäväksi. Joona Harjama on saanut vastuuta lähinnä loukkaantumisten myötä ja laiturin tontilla. Saku Kinnusen vastuu on jäänyt pieneksi, ja siitäkin vastuusta on tainnut ainakin osa tulla puolustajana. Kinnusen siis tuskin kannattaa KalPassa jatkaa, vaan roolia olisi haettava jostakin muualta. Harjamallekaan ei välttämättä olisi ensi kaudella tarjolla sen suurempaa roolia, kuin tälläkään kaudella, mutta jos se sopii hänelle, eikä palkka ole kovin korkea, niin miksei sopimusta voisi tehdäkin. Tällöin sentterit olisivat Jaakko Rissanen, Balazs Sebok, Oula Palve, Miska Humaloja, Joona Harjama ja Miikka Pitkänen. Pois siirtyisivät Mikael Ruohomaa ja Saku Kinnunen ja tilalle siis Palve ja Humaloja. Ei millään muotoa nimekäs sentterikaarti, mutta ehkäpä siihen nimettömyyteen nähden voisi olla ihan toimiva.
 
Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jaakko Rissasen jatkosopimus oli kyllä tärkeä diili KalPalle. Paitsi että Rissanen on ollut tällä kaudella hyvä, niin hänen jatkonsa tuo kaivattua jatkuvuutta ja muutenkin uskottavuutta joukkueen rakentamiseen. Palkkaa varmaan joudutaan maksamaan ja eiköhän siitä Kimmo Kapanen taas joskus myöhemmin täällä kuule kunniansa, kuten tavallista on.

...Harjamallekaan ei välttämättä olisi ensi kaudella tarjolla sen suurempaa roolia, kuin tälläkään kaudella, mutta jos se sopii hänelle, eikä palkka ole kovin korkea, niin miksei sopimusta voisi tehdäkin.

Kyllähän tuo Rissasen diili kaikkine riskeineenkin on ehdottoman tärkeä. Nyt on periaatteessa hanskassa ykkösmokke, -sentteri ja, sanotaan että pakkiosasto tai Riikola? Ja tod. näk. Kimmo saa taas kuulla kun on Rissaselle palkkaa suostunut maksamaan. Näissä aina riskejä sisältävissä jatkoissa olisi kuitenkin hyvä muistaa myös lähtökohdat. Esimerkiksi Kermanin kritiikissä olisi hyvä muistaa tilanne missä tuli KalPaan (7 mj peliä, 7 maalia yms.) ja että tekipä parina kautena lähelle 20 maalia kunnes sitkeä vammakierre (nivusvammako se oli) vei tehoja. Tuskin sopimuksien teko/julkistushetkillä (edes luokkaantumisen rikkoman, ensimmäisen alle 10 maalin aikaan julkaistun jatkon) täälläkään suurta viisautta tai edes kritiikkiä oli ilmassa. Harvassa KalPassa kuitenkaan ne lähes 20 maalin jantterit. Jokatapauksessa riskipeliähän nämä pelaajasopimukset ovat mutta Rissasen tapauksessa vahvasti uskon että käteen jäi voittoarpa.

Mitä Harjamaan tulee niin omiin silmiin se parin vuoden takainen orastava potentiaali on hautautunut lähes täysin penkin päähän. Nykyisillä, tosin vähillä esityksillä, yllätyn jos KalPa jatkoja tarjoaa ja toisaalta Harjaman itsensä kannalta oli varmaan viisasta lähteä hakemaan uutta nostetta jostain muualta. En oikein näe kummankaan puolelta mielekästä jatkoa tuossa roolissa.
 
Niin, tavallaanhan se oli yllätys, että Harjama jatkoi edes tämän kuluvan kauden KalPassa. Rooli ei ole suuri, mutta toisaalta rotaatiopelaajana hän on täyttänyt paikkansa minusta ihan ok. Ensi vuonna olisi luultavasti lähtökohtaisesti sama tilanne. Tällaisiakin pelaajia joukkue tarvitsee, mutta se on tietysti totta, että Harjaman itsensä ei välttämättä kannata sellaiseen rooliin jäädä. Riittäiskö siinä tapauksessa Harjaman korvaajaksi sopimus Aleksi Hämäläiselle..?
 
ilman sukkia

Sopivalla syötöllä junnuja kokoonpanoon, olisihan se mukava kun sieltä nousisi suoraan "valmiita kolmosneloskentän" puolustavampaan rooliin myös pelaajia. Kaikista ei kuitenkaan tule pistenikkareita ja pistenikkareista ei tule puolustamiseen kykeneviä. Nollanolla-akatemiaa suunnittelemaan :)
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Bluesissa valitettavasti ovat käyvät vähän väliä. Olisiko sieltä kotiutettavissa Talajan Roope? Saatais voimahyökkääjä joka osaa myös pelata kiekolla.

Tämä nyt kuuluisi kuluvan kauden ketjuun osittain. Mutta mikäli Jokela lähtee niin Bluesista voitaisiin tälle + ensi kaudelle napata Kalle Kaijomaa. Sopisi varmasti Virran sapluunaan ja ainakin mielestäni pelannut pari kautta ihan hyvällä tasolla
 
kalapappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, AC Milan
Rikkinäiselle Timoselle olisi hyvä löytää stuntti. Eikä välttämättä tekisi Lyytiselle tai Lukallekaan itseluottamuksen kannalta pahaa käydä muutamassa mestispelissä alistamassa. Tai Mikkolalle peli tai kaksi lepoa välillä... Mielestäni pakille olisi siis isompi tarve. Suljen kokonaan pois mielestäni sen vaihtoehdon, että Rissanen tai Ruohomaa pysyisivät telakalla odotettua pidempään (sitten sitä kusessa vasta oltaiskin). Noh, turha kai näitä on miettiä kun rahat on jo kerran käytetty.

EDIT: Junnilaa en ottanut edes puheeksi, koska häntä ei voi korvata kukaan.
 
Uncle Ben

Jäsen
Kärpistä vois ottaa Mäenalaisen...

Niin, ei muuta kuin Kärppien taannoinen A-junnuketju kasaan..

-> Tulevaisuuden tukijalka | A-juniorit | Kaleva.fi

Sebok löytyy jo, Mäenalasen sopimus on katkolla Oulussa ja Leskisen Vaasassa. Leskinen on kärsinyt loukkaantumisista, mutta on nyt paluunsa jälkeen ollut hyvässä iskussa Sportissa. Hän toisi kokoa ja rightin kätisyyttä hyökkäykseen, ja johan hän toissakaudella kävi Kuopiossa pyörähtämässä. Mäenalanenkin voisi olla kiinnostunut vaihtamaan maisemaa isomman roolin toivossa.
 
El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Kuinka olisi ensi kaudeksi Janne Kumpulainen SaPKosta? Jypparoiden hylkäämä - uusi Ruohomaako/kö? Pienikokoinen, hyvin luisteleva ja taitava = KalPan näköinen pelaaja...
 
hessum63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat ja SuKiKa
Mitäs mieltä täällä ollaan Arttu Ilomäestä ensi kauden sentteriksi kahteen ylimpään kenttään? Arttu ei ole jatkoja tehnyt vielä ainakaan Tapparan kanssa.

Ruohomaa kun lähtee pohjoisen junaan, niin sieltä saisi Saku Mäenalanen tulla Kuopion suuntaan. Sakulla on maalintekijän potentiaalia jota Kärpissä ei pääse ikinä kokeilemaan kärkikentissä. Hintapyyntö ei ole varmaankaan kovin korkea.
Jypin kanssa ainakin vielä ilman jatkoja on Markus Nenonen. Maalintekijä tyyppi hänkin ja kookas sellainen. Jompikumpi Kuopioon.
Tommi Jokisen paluuta voimalaituriksi voi pitää jokseenkin varmana.

Keränen-Rissanen-"Mäenalanen/ Nenonen"
Mankinen- "Ilomäki"-Jokinen
Nuutinen-Sebok-Tammela
Mutanen-Hämäläinen/Pitkänen-Nikko

Harjama, Piiponen ja Kinnunen luomassa leveyttä.

Timonen-Lyytinen
Riikola- Mikkola
Halonen-Lukka
Leskinen- xxx

Puolustukseen tarvitaan Jokelan poistuessa yksi mies. Kookas omanpään luuta varmaan hakusessa. Ifk-fanien hampaissa ollut Lauri Taipalus olis vaan niin Kalpan näköinen kun olla ja voi. Taitava kiekolla ja hyvä luistelemaan. Laukaus vähintään kohtuullinen.

Maalivahdit on saletissa Kilven jatkaessa ykkösenä. Perhonen voi lähtee halutessaan kokemusta ja vastuuta hakemaan maailmalta. Tässä tapauksessa kakkoseksi Jokipojista loistavaa kautta pelaava Samuel Jukuri. On tulevaisuuden nimi. Edullinen ja halpa. Kärppäkasvatti ei saa kasvattaseuraltaan mahdollisuutta, joten Kuopio seuraavaksi suunnaksi.
 
Uncle Ben

Jäsen
Kuinka olisi ensi kaudeksi Janne Kumpulainen SaPKosta? Jypparoiden hylkäämä - uusi Ruohomaako/kö? Pienikokoinen, hyvin luisteleva ja taitava = KalPan näköinen pelaaja...

Saattaisi ollakin KalPan näköinen pelaaja, mutta en oikein tiedä olisko KalPassa sopivaa roolia ensi kaudella. Vasempaan laitaan on tällä tietoa tarjolla Janne Keränen, Jonne Tammela, Joni Nikko ja Topi Piipponen. Tuohon poppooseen Kumpulainen kyllä vielä sinällään menisi, mutta lisäksi on huhuiltu Tommi Jokisen paluusta ja Sami Mutasellekin on jatkoa toivottu. Jos noiden sopimusten alaisten laitureiden lisäksi sekä Jokinen että Mutanen kuuluisivat ensi kauden suunnitelmiin, niin sitten Kumpulaiselle ei oikein enää roolia olisi. Mutta jos ja jos, nähtäväksihän tuo sitten jää.

Jatkoajan toimitus laittoikin pienen tarinan koskien aikaisemmin mainitsemaani Topi Nättistä. Optio on ensi kaudesta JYPin kanssa, mutta vaikuttaisi, että Nättisen itsensä kannalta olisi parempi päästä muualle.

Tähti, joka ei pääse loistamaan - Topi Nättinen koirankopissa - SM-LIIGA - 12.12.2015 - Artikkelit - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta
 
Uncle Ben

Jäsen
Mitäs mieltä täällä ollaan Arttu Ilomäestä ensi kauden sentteriksi kahteen ylimpään kenttään? Arttu ei ole jatkoja tehnyt vielä ainakaan Tapparan kanssa.

No mikä ettei, mutta en oikein usko, että Ilomäki olisi KalPaan palaamassa. Mitä luultavimmin olisi myös liian kallis vaihtoehto KalPalle.

Maalivahdit on saletissa Kilven jatkaessa ykkösenä. Perhonen voi lähtee halutessaan kokemusta ja vastuuta hakemaan maailmalta. Tässä tapauksessa kakkoseksi Jokipojista loistavaa kautta pelaava Samuel Jukuri. On tulevaisuuden nimi. Edullinen ja halpa. Kärppäkasvatti ei saa kasvattaseuraltaan mahdollisuutta, joten Kuopio seuraavaksi suunnaksi.

Samuel Jukuri voisi tosiaan olla hyvä vaihtoehto kakkosveskariksi, jos Perhonen siirtyy muualle. Jukurihan oli mm. Jatkoajan toimituksen valinta Mestiksen marraskuun pelaajaksi.

Nuoresta Jokipojat-vahdista kuukauden pelaaja - MESTIS - 02.12.2015 - Uutiset - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Mitäs mieltä täällä ollaan Arttu Ilomäestä ensi kauden sentteriksi kahteen ylimpään kenttään? Arttu ei ole jatkoja tehnyt vielä ainakaan Tapparan kanssa.

Ruohomaa kun lähtee pohjoisen junaan, niin sieltä saisi Saku Mäenalanen tulla Kuopion suuntaan. Sakulla on maalintekijän potentiaalia jota Kärpissä ei pääse ikinä kokeilemaan kärkikentissä. Hintapyyntö ei ole varmaankaan kovin korkea.
Jypin kanssa ainakin vielä ilman jatkoja on Markus Nenonen. Maalintekijä tyyppi hänkin ja kookas sellainen. Jompikumpi Kuopioon.
Tommi Jokisen paluuta voimalaituriksi voi pitää jokseenkin varmana.

Keränen-Rissanen-"Mäenalanen/ Nenonen"
Mankinen- "Ilomäki"-Jokinen
Nuutinen-Sebok-Tammela
Mutanen-Hämäläinen/Pitkänen-Nikko

Harjama, Piiponen ja Kinnunen luomassa leveyttä.

Timonen-Lyytinen
Riikola- Mikkola
Halonen-Lukka
Leskinen- xxx

Puolustukseen tarvitaan Jokelan poistuessa yksi mies. Kookas omanpään luuta varmaan hakusessa. Ifk-fanien hampaissa ollut Lauri Taipalus olis vaan niin Kalpan näköinen kun olla ja voi. Taitava kiekolla ja hyvä luistelemaan. Laukaus vähintään kohtuullinen.

Maalivahdit on saletissa Kilven jatkaessa ykkösenä. Perhonen voi lähtee halutessaan kokemusta ja vastuuta hakemaan maailmalta. Tässä tapauksessa kakkoseksi Jokipojista loistavaa kautta pelaava Samuel Jukuri. On tulevaisuuden nimi. Edullinen ja halpa. Kärppäkasvatti ei saa kasvattaseuraltaan mahdollisuutta, joten Kuopio seuraavaksi suunnaksi.
Huhuketjussa oli Mäenalaista laitettu JYP mieheksi. Todella harmi jos näin käy. Täällä olisi jo entinen A-junnujen sentteri Sebok odottelemassa Sakua. JYP jos nappaa niin aika ikävä homma. Toisaalta sieltä voinee sitten saman sauman Nenonen olla tulossa mahdollisesti tänne päin. Hänelläkin on potentiaalia paljon parempaan kuin mihin on JYP paidassa nyt pystynyt.

Ilomäki on vähän niin ja näin. Välillä aivan maaginen ja välillä tuntuu että ukkoa ei edes kentällä näe. Osittain toki loukkaantumisten takia mutta kuitenkin. Voipi olla, että hänen osaltaa Kuopio onjo "nähty".

Harjama tuskin enää jatkoa saa. Ei ole esittänyt kovinkaan kummoisia ja junnuja on tulossa takaa ohi. Piiponen täyttänee ensi kaudella helposti saman roolin, toki erottaen että Harjama voi pelata myös sentterinä.

Mutasen soppari on katkolla mutta ihme jos ei tuota jatketa. Toki aina mahdollista, että joku tarjoaa enemmän mut mies tuntuu Kuopiossa viihtyvän.

Puolustukseen on pakko saada joku hieman kookkaampi järkäle tai kovempaan peliin pystyvä ukko Jokelan tilalle. Nyt siellä ei ole oikein kun Timonen ja Halonen ja nämä herrat ovat joka kaudella 1-2kk poissa. Riikola osaa taklata kovasti, mutta ei hän mikään hakkaaja/vääntäjä siellä maalin edessä ole.
 
hessum63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat ja SuKiKa
Saku Mäenalanen jatkaa Kärpissä ainakin vuoden. Eli Markus Nenosta sitten koittamaan.
Samuel Jukuri on tehnyt Jokipoikien kanssa vuoden pestin, joka sisältää liigapykälän.
 
tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Mitäs mieltä täällä sitten ollaan Jokelasta ja Mutasesta? Näiden kahden jatko varmaan lähinnä enää on epäselvää niiden joukosta, joilla sopimus loppuu. Kapteeni pelaa keskimäärin 20 minuuttia per peli ja on saanut vain kolme pistettä kasaan tällä kaudella, mutta lieneekö toisaalta hänen roolinsa olla pakiston maalitykki, luultavasti ei. Plus-miinus-erotus on joukkueen viidenneksi paras (4) ja pakistosta toiseksi paras Timosen jälkeen. Jokela on pakiston isokokoisin ja jykevin kaveri ja tilastojen valossa pitää maalinedustan hyvin puhtaana. Ikää on kauden päätteeksi jo 36 vuotta, mutta se ei ole mikään maailmanloppu, kun esimerkiksi JYPin Luoma pelaa yhä 39-vuotiaana ja Latvala sekä Nummelin jaksavat yhä jopa 43 vuoden iässä. Näihin verrattunahan Jokela on nuori mies vielä. Jokela on yksi joukkueen kalleimmista pelaajista ja vuoden 2014 osalta hänen verotuloikseen merkittiin Iltalehden listassa 134 775 euroa.

Tämän avauksen sävystä pystynee varmaan huomaamaan, että syksyn kuluessa mielipiteeni Jokelan sopimuksen jatkamisesta on kääntynyt kielteisestä myönteiseksi. Vuoden mittainen jatko voisi olla kaikista paras, mutta ehkä kahdenkin mittaisen uskaltaisi tehdä. Sellaisen lopussa Jokela olisi 38-vuotias. En tiedä mitään siitä, mitä Jokela tykkää KalPassa pelaamisesta, mutta onhan kyseessä hänen kotikaupunkinsa ja kuitenkin kapteenina saa pelata. Melko huterissa huhuissa Jokelaa on oltu viemässä Hämeenlinnan suuntaan, mutta saapa nähdä. Varsin moni "varma" huhu on tullu torpatuksi syksyn mittaan jatkosopimusten muodossa. En tiedä, onko seuralla kiinnostusta uusia Jokelan sopimusta - kuten yllä jo mainittua, mikään halpa mies ei kyseessä ole ja nykyisessä tunnetussa taloustilanteessa houkutuksena voisi olla hankkia tilalle kokemattomampaa ja halvempaa. Vaikea myös arvioida, kuinka paljon Jokelaa innostaa ajatus Virran systeemissä kiekottelusta myös ensi kaudella.

Mutta minä kallistuisin jatkon suuntaan.

Mutasen tilannetta on kenties vielä vaikeampi arvioida ja suurelta osin tietysti siksi, ettei Sami ole päässyt pelaamaan vielä pelin peliä kuluvalla kaudella. Pisteissä Mutanen ei tarjoa paljoa, mutta uskoakseni on tässä vaiheessa jo yksi Virran luottohyökkääjiä ja monikäyttöinen kaveri toki on kyseessä. Raataja ja taistelija alivoimalla, KalPasta muuten ikävästi monelta puuttuvaa taklausvoimaa löytyy. Kysyntää ei välttämättä kauheasti muualta Liigasta ole ja kivan positiivisen oloinen heppu kyseessä. Tulot vuonna 2014 47 469 e, joten palvelusten hinta ei päätä huimaa. Onko nopeasti entisensä piiiiitkän tauon jälkeen? Onko riski uusia sopimus näin pitkän poissaolon jälkeen? Onko mieltä tuoda tilalle ulkoa toista samanlaista pelaajaa?
 
Jokela on kieltämättä melko hankala tapaus. Välillä uinuu pahasti ja on hidas. Toisaalta taas herra ja hidalgo maalin edessä ja mies paikallaan. Pelaa myös koko ajan siinä harmaalla alueella ja harvoin saa näistä jäähyjä. Sen sijaan kunnostautuu pahoilla hieman huolimattomilla jäähyillä aina pelin loppu minuuteilla. Ihme kyllä. Nämäkin on melko harvoin kostautuneet.

Ikää alkaa tosiaan jo olla ja vauhti on hidastunut. Pisteitä mieheltä on turha suuremmin odottaa ja tuo vika kausi IFKssa oli Mikolta melko "unelmakausi" ainakin nuin loppujen lopuksi. Ehkäpä olisi aika ujuttaa toista ukkoa sisään, mutta mistäpä saat tuommoista melko varmaa suorittajaa joka taitaa myös hämärän ja vyysisen pelin? Omista junnuista ei ainakaan. Täten olisin itsekkin ehkäpä sittenkin sen jatkon kannalla, mikäli HPK nyt ei kerää "kerran vielä" jengiä ja Leinoa Jokelaa Voutilaista jne sinne. Tuskimpa :D

Mutanen sen sijaan on ehdoton JOO, omassa mielessäni. Taitaa vyysisen pelin ja alivoiman mutta kuten viime poffeissa nähtiin myös tuloksenteon juuri nuilla omilla vahvuuksillaan. Pelasi erittäin hyvät poffit Kapasen ja Ruohomaan kanssa. Turha toki odottaa mitään 1-2 kentän laituri mutta 3. 4. kenttiin ja avlle menee hyvinkin. Jyrin kanssa olisi kuin omiaan hyökkäyspäässä. Taklaavat raatavat ja repivät.

Mutasen kohdalla toki suuri huolenaine on tämä pitkä loukkaantuminen. Missä kunnossa mies palaa ja milloinka edes pelaa? Tässä taannoin tuli joku haastis mieheltä niin ihan ilosin mielin kuitenkin oli ja sanoko Tammi-Helmikuussa olevan paluuajankohdan. Mieli on miehellä aina muikea haastatteluissa, olipa tilanne mimmoinen oli ja se on positiivista. Kyllä mä tuolla summalla miehelle jatkoa iskisin, huonompiakin soppareita on sorvailtu. Vaikea myös kuvitella jotain toista samanlaista ukkoa tilalle. Mutasesta saanut sen kuvan että pelaa täysin joukkueelleen. Eli kilpisydän sykkii tällä hetkellä rinnassa. Tuopi sitä mainitsemaasi taklauspeliäkin kivasti, vaikkakin viime aikoina myös sitä on hieman näkyny? Vai hierasenko silmiä uusiksi. Niin Davis, Sebok!? kuin Nuutinenkin tykkäävät näemmä nykyään taklata hieman enemmän. Mutta olihan Mutasen viime kauden pommi Spangiin jotain ihan omaa luokkaansa :) Ottelu oli viime kaudella Kärppiä vastaan kotona, jonka KalPa voitti Kapasen kahdella maalilla 3-2

"
AVAINTAPAHTUMAT
  • Mutasen niitti
    Sami Mutanen niittasi toisen erän loppupuolella kärppäpuolustaja Dan Spangin näyttävästi. Spang keräili hetken itseään ja laahusti vaihtoon. Sattumaa tai ei, heräsi KalPa välittömästi ja iski johtomaalin."
Kapanen upotti Kärpät - katso maalit - SM-liiga - Ilta-Sanomat tuossapa vielä pätkä. Oli mukava peli olla paikan päällä. Tapaus sattuu tuossa 2min kohdalla

Eli Kaivuri ehdottomasti jatkoon!
 
A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Itse toivoisin näistä kahdesta nimenomaan Jokelalle jatkosopimusta. Pelaa mielestäni aika vahvaa kautta, vaikka kaikki muut eivät ilmeisesti tätä mieltä olekaan. Vääntää kuitenkin illasta toiseen vastustajan kärkiketjuja vastaan. Paras vaihtoehto voisi olla 1+1-vuotinen sopimus (ei kuitenkaan pelaajan yksipuolisella optiolla).

Sami Mutanen on myös ihan hyvä pelaaja, mutta en ole nyt ollenkaan varma, kannattaako seuran noin pitkän loukkaantumisen jälkeen satsata juuri tähän hevoseen ja toisaalta, onko "Kuopion juttukaan" se aivan sopivin toimintaympäristö Mutaselle itselleenkään. Tämäkin ukkeli voisi olla jossain pienemmässä kaukalossa pelaavassa pystysuunnan kiekon joukkueessa (Janne Kolehmaisen tapaan) vähän käyttökelpoisempi pelaaja.
 
Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Sentteriosasto selkeytyi Sebokin jatkosopimuksen myötä. Olihan unkarilaisella ensi kaudesta sopimus jo aiemmin, mutta seurajohto selkeästi luottaa pelaajaan ja uskoo kehitykseen, joten kaksi seuraavaa kautta kärkisentterit ovat Rissanen & Sebok. Mitään arttuilomäkiä ei varmasti ole kolmanneksi tulossa, vaan alaketjujen sentterin tontteja hoitanevat yksi tai kaksi täsmähankintaa Mestiksestä ja Harjama/Pitkänen/Halonen. Ennen on puhuttu mestis-arvoista, mutta KalPa on aika hyvin onnistunut Mestiksestä löytämään ihan kelpo pelimiehiä, joten samaa linjaa mennään.

Puolustuksessa Jokela tulisi mielestäni päästää menemään ja etsiä uusi ukkeli tilalle. Jokela on tällä kaudella ollut varsin hyvä ja pelkästään ensi kautta ajatellen jatko olisi ihan perusteltu. Pidemmällä aikavälillä se ei ehkä kuitenkaan ole järkevää, koska ikää alkaa kuitenkin olla jo. Riskiä lisää se, että koko nykyisen nykyisen puolustuksen rungon sopimukset päättyvät keväällä 2017. Voi hyvinkin olla, että kaudelle 17-18 paletti menee aivan uusiksi ja siksi olisi tärkeää ensi kaudella Jokelan jatkamisen sijaan ajaa uutta pelaajaa jo sisään.

Riikolan, Mikkolan ja Lyytisen sopimukset päättyvät keväällä 2017. Uskon, että tästä kolmikosta maksimissaan yksi jatkaa kaudelle 17-18. Siirto uusiin ympyröihin lienee ajankohtainen: joko ura polkee paikallaan tai sitten se on mennyt kovasti eteenpäin,jatko KalPassa ei enää palvele.

Halonen olisi syksyllä -17 35v ja jos loukkaantumishuolet jatkuvat entiseen malliin, voi ura olla paketissa tuohon mennessä.
Timosen kohdalla loukkaantumiset ja uran päättyminen on myös riski, muttei ehkä aivan niin iso kuin Halosen kohdalla. Timonen onkin ehkä todennäköisin jatkaja kaudelle 17-18, mutta toisaalta: se olisi jo kymmenes kausi putkeen KalPassa - vieläkö kiinnostaisi ulkomaan reissu?

Lukan kanssa on optio kaudesta 17-18 ja Leskisellä sopimus.

Mikäli pahin tapahtuu: nuorisokolmikko lähtee luomaan uraa muualle ja Halosella ja/tai Timosella alkaa olla ura ohi niin on aika iso ero siinä pitääkö haalia vielä Jokelallekin korvaajaa vai onko sellainen ollut jo kauden verran itämässä. Näillä perusteilla, Jokelan jatko ei ole toivottava.
 
Uncle Ben

Jäsen
... eli jotain ratkaisua sinne neloseenkin kaivattaisiin. Niinpä siihen rooliin voisi yrittää houkutella Hokki-hyökkääjän, joka on nyt ollut tuuraushommissa Kärpissä, ja juuri nelosketjun sentterinä. Miska Humaloja siis. Hän on käsittääkseni profiloitunut enemmän tuollaiseksi taistelijaksi, joka ei mustelmia pelkää, mutta tällä kaudella Mestiksessä on tullut myös numerotulosta. Kunhan nyt ei pelaa niin hyvin Kärpissä, että saa sopimuksen Ouluun. :)

Niinhän siinä sitten kuitenkin kävi, että Humaloja pelasi niin hyvin Kärpissä, että sai sinne myös ensi kauden kattavan sopimuksen. Puolustavan sentterin rooliin olisi siis katseltava muita vaihtoehtoja. Jos nyt liigan puolelta joitakin nimiä vielä heittäisi, niin kenties vaikkapa Tomi Peltonen KooKoosta tai Eero Savilahti Ilveksestä voisivat olla vaihtoehtoja. Miksei myös Valtteri Hotakainen, mikäli JYP-optiota ei käytetä. Hotakaisella ja Savilahdella voisi olla jonkinlaisia edellytyksiä pisteiden tekoonkin.

Puolustuksessa Jokela tulisi mielestäni päästää menemään ja etsiä uusi ukkeli tilalle. Jokela on tällä kaudella ollut varsin hyvä ja pelkästään ensi kautta ajatellen jatko olisi ihan perusteltu. Pidemmällä aikavälillä se ei ehkä kuitenkaan ole järkevää, koska ikää alkaa kuitenkin olla jo. Riskiä lisää se, että koko nykyisen nykyisen puolustuksen rungon sopimukset päättyvät keväällä 2017. Voi hyvinkin olla, että kaudelle 17-18 paletti menee aivan uusiksi ja siksi olisi tärkeää ensi kaudella Jokelan jatkamisen sijaan ajaa uutta pelaajaa jo sisään.

Hyviä pointteja. Tosin vaikka tuollaista pitkän tähtäimen näkökulmaa ei edes ottaisi huomioon, niin Jokelan jatko ei minusta olisi ihan itsestään selvää. Hän tuo tietysti kokemusta, fyysisyyttä ja johtajuutta joukkueeseen, eikä sitä kaikkea voi välttämättä lukea tilastoista. Toisaalta kuitenkin kiekollinen pelaaminen on aika epävarman oloista ja KalPan rosterissa Jokela lienee siellä kalleimpien pelaajien joukossa. Pelaajabudjetti luultavasti mieluummin pienenee kuin suurenee, joten taloudellisista syistäkin voisi olla syytä katsella muita vaihtoehtoja. Ja itse kyllä veikkaan, että kun jatkosopimusta ei ole tähän mennessä julkaistu, niin tuskinpa sitä on tulossakaan.

Riikolan, Mikkolan ja Lyytisen sopimukset päättyvät keväällä 2017. Uskon, että tästä kolmikosta maksimissaan yksi jatkaa kaudelle 17-18. Siirto uusiin ympyröihin lienee ajankohtainen: joko ura polkee paikallaan tai sitten se on mennyt kovasti eteenpäin,jatko KalPassa ei enää palvele.

Tiedä sitten olisiko mahdollista, että Niko Mikkola suuntaisi jo ensi kaudeksi Pohjois-Amerikkaan, ja Joonas Lyytisen kohdalla on kysymys siitä, antaako Nashville varauksensa raueta, vai tarjoaako sopimusta hiukan heikommasta kaudesta huolimatta. Todennäköistä toki lienee, että molemmat kiekkoilevat ensi kaudella Kuopiossa, mutta tietysti jos joku poistuu, niin joku varmaan tarvitaan tilallekin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös