Mainos

Joukkueen rakennus kaudelle 2016–2017

  • 286 546
  • 1 132

Uncle Ben

Jäsen
Nyt siis kyseessä joukkueen kasaaminen kaudelle 2016-2017. Täällä ei ole tarkoitus keskustella kaikista mahdollisista asioista mitä tapahtuu kauden 2016-2017 aikana Pohjois-Savossa, eri aiheille avattakoon aikanaan omia ketjujaan.

Valmennuksen osalta tilanne on se, että päävalmentaja Pekka Virran sopimus kattaa myös kauden 2016-2017, muusta valmennusryhmästä ei taida varsinaisesti tietoa olla. Voitaneen ehkä olettaa, että suurin piirtein sama ryhmä jatkaa, nythän valmennustiimissä mukana ovat Virran lisäksi Anssi Laine, Tommi Miettinen ja ainakin osittain myös Ilpo Kauhanen. Näiltä osin ei siis liene mitään isoja linjamuutoksia odotettavissa. Talouspuoli taas näyttää hyvin haasteelliselle, eli pelaajabudjetti mitä todennäköisimmin jatkaa laskuaan. Kovin suuria ei siis kannata pelaajarintamalla haaveilla. Tällaisista lähtökohdista siis liikkeelle.

EDIT: Yleisön pyynnöstä lisätty linkit KalPan pelaajalistoihin sopimustietoineen.

Laitetaan tohon perustaksi KalPan tämän hetkinen ns. paras kokoonpano, pelaajat joiden sopimus päättyy tähän kauteen, on merkattu kursiivilla. Jyri Junnila ja Christopher Bengtsson on jätetty laskuista pois, heidän sopimuksensa kun päättyivät juuri.

Maalivahdit
Eero Kilpeläinen
Samu Perhonen

Maalivahtirintamalla olennaista on, että Kilpeläisen sopimus jatkuu. Ykkösvahdin ruutu on siis täytetty ja vieläpä erinomaisella maalivahdilla. Perhosen sopimus sen sijaan on katkolla. Kuluva kausi on tietysti vasta alussa, mutta tähän mennessä Perhoselle on herunut peliaikaa todella niukalti – mikä on toki ymmärrettävää, koko ajan kuitenkin pelataan tiukkoja pelejä ja Kilpeläisen otteet ovat olleet vakuuttavia. Jos Perhosen palkkapyyntö pysyy kohtuullisena, niin seuran puolelta jatkoa saatettaisiin kenties tarjotakin. Perhonen tosin itse voisi kaivata enemmän peliaikaa ja sen vuoksi maisemanvaihto voisi olla järkevää. Uskaltaisiko siinä tapauksessa luottaa omista junioreista tuleviin maalivahteihin, A-junnujen maalilla ovat tällä kaudella pelanneet Severi Kinnunen ja Samu Lonkila. Jos heihin ei vielä liigatasolla luottoa ole, niin sitten olisi hankittava kakkosveskari muualta. Vaikkapa Dominik Hrachovina Tapparasta/LeKistä tai Samuel Jukuri Jokipojista.

Puolustajat
Jussi Timonen-Joonas Lyytinen
Juuso Riikola-Santeri Lukka
Antti Halonen-Mikko Jokela
Niko Mikkola-Otto Leskinen

Puolustuksessa tilanne on se, että ainoastaan kapteeni Mikko Jokelan sopimus on päättymässä. Jokela tuo varmasti johtajuutta koppiin ja tiettyä kovuutta oman pään pelaamiseen, mutta kokonaisuudessaan pelillinen anti ei ole enää erityisen suuri. Joko uran loppu häämöttää? HPK:n puolellahan häntä tosin taidettiin jo huhuilla Kerhon riveihin. KalPan kannalta hiukan kinkkinen tilanne. Jokelan kokemusta ja johtajuutta toisaalta tarvittaisiin, mutta paljonko siitä kannattaa maksaa, jos pelillisesti samaan esitykseen voisi yltää joku halvempikin vaihtoehto?

Jos Jokela ei jatka, niin hänen tilalleen kaivattaisiin mielellään rightin kätistä yleispuolustajaa. Mikko Niemelä olisi voinut olla sellainen, mutta hän meni jo sopimaan jatkosta Ouluun. Mahtaisiko Kärpistä tuttu Vladimir Eminger haluta paluuta liigajäille. Ehkä pieni mahdollisuus on myös sille, että Joonas Lyytinen ja/tai Niko Mikkola lähtisivät jo ensi kaudeksi Pohjois-Amerikkaan. Tällöin paikkaajilla saisi mieluusti olla jonkinlaista kiekollista osaamistakin. Rightin kätistä kiekollisuutta voisivat tuoda vaikkapa SaiPassa pieneen rooliin jäänyt Simo-Pekka Riikola tai Lukon Juho Tommila. Tai sitten oikein budjettilinjalla nostetaan vain Otto Leskistä isompaan rooliin ja kenties muutamalle muulle juniorille sopimusta myös, kuten nyt vaikkapa Waltteri Ruuskanen tai Eetu Torpström. Rivejä voisi toki täydentää myös Mestiksestä. Vaikkapa Hokissa on useampiakin puolustajia, jotka voisi kuvitella kokeilemassa liigatasolla, kuten Roni Viirlas, Aleksi Mäkelä, Risto Mattila ja Kuopiossa parhaiten tunnettu Mikael Seppälä.

Palataan hyökkäyksen osalta erillisessä viestissä...
 
Viimeksi muokattu:

Uncle Ben

Jäsen
Hyökkääjät
Janne Keränen-Jaakko Rissanen-Patrick Davis
Sebastian Lauritzen
-Mikael Ruohomaa-Jesse Mankinen
Jonne Tammela-Balazs Sebok-Mikko Nuutinen
Sami Mutanen-Saku Kinnunen-Joni Nikko
Topi Piipponen-Miikka Pitkänen-Joona Harjama
Janne Katosalmi


Hyökkäyksessä sitten onkin isoja aukkoja paikattavaksi. Sopimus on katkolla mm. Jaakko Rissasella, Mikael Ruohomaalla, Sebastian Lauritzenilla, Patrick Davisilla ja Sami Mutasella. Tälle osastolle jokunen jatkosopimus ei tekisi pahaa.

Patrick Davisin kohdalla kysymys lienee palkkapyynnöstä. Itselleni kyllä kävisi Davisin jatkosopimuskin, jos sellainen kohtuurahalla voitaisiin tehdä, mutta ehkäpä hän saa paremmat rahat jostakin muualta. Mikael Ruohomaa on lyönyt itsensä läpi liigatasolla KalPassa. Hän ei ole enää aivan juniori, joten nyt on aika katsoa mihin rahkeet lopulta riittävät. Veikkaan siis, että Ruohomaa ei jatka KalPassa, vaan joku muu seura tarjoaa taloudellisesti ja/tai urheilullisesti parempaa sopimusta. Jaakko Rissasella on tavallaan samanlainen tilanne. Hän tosin on pelannut liigatasolla jo monta kautta, mutta tällä erää hän on ehkä paremmassa iskussa kuin koskaan aikaisemmin. Sikäli kun juuri parhaillaan päällä oleva sairausloma ei tarkoita mitään vakavampaa. Olisiko nyt siis aika katsoa muita ympyröitä, joko ulkomailla tai jossakin liigan suurista seuroista – liekö IFK:n savolaiskiintiössä ensi kaudella tilaa. ;) Rissanen on toki kaupungin omia poikia, että jos hän vain haluaisi kotinurkilla jatkaa, niin kyllähän KalPankin jokunen roponen kannattaisi Rissaselle maksaa. Sebastian Lauritzen pelannee KalPassa tällä kaudella lähinnä sen vuoksi, että takana on loukkaantumisten sävyttämiä kausia. Veikkaan, ettei hän jatka yhtä kautta pidempään Kuopiossa. Sami Mutasen rooli on vähän erilainen kuin edellisillä herroilla, mutta hän on kokeneena pelaajana tärkeä osa joukkuetta. Ehkäpä hänen kanssaan voitaisiin jatkosta sopia.

Sikäli kun Davis vaihtaa maisemaa, niin hänen tilalleen kaivattaisiin rightin laituria, fyysisyydestä ja/tai maalintekotaidosta ei olisi haittaa. Mahtaisiko iso vastuu houkutella vaikkapa Teemu Nurmea siirtymään Lukosta KalPaan Keräsen tapaan. Nurmi toisi ehkä jonkinlaista voimaa ja röyhkeyttä, mutta toisaalta liikkuuko luistin tarpeeksi liukkaasti ja onko palkkalaskelmassa kuitenkin liian isoja numeroita? Nopeampi ja nuorempi vaihtoehto olisi vaikkapa Niko Ojamäki Ässistä, mutta tuskinpa häntä KalPaan saa houkuteltua. Vastuuta tulee jo nyt Ässissä ja jatkoa lienee ilman muuta tarjolla. Olishan Lukossa tietysti iso mies Olavi Vauhkonenkin – mahtaisko istua KalPan pelitapaan.

Sentteriosastolla varmasti mieluusti pidettäisiin niin Rissanen kuin Ruohomaakin, mutta itse siis veikkaan, että tuskin ainakaan molemmat jatkavat. Vahvistusta siis tarvittaisiin. Balazs Sebok voinee kyllä ottaa ensi kaudella entistä isompaa vastuuta ja hoitaa lähtökohtaisesti kakkossentterin tonttia. Ykkösessä näkisin mielellään Rissasen, mutta jos näin ei käy, niin mistäpä sentteri isoon rooliin? Ihan hirmuisia summia kun ei kuitenkaan yhteen pelaajaan voi käyttää. Kiinnostaisiko vaikkapa Anssi Löfmania kiekkokontrolli - ilmeisesti ei kun kerran JYPiin aikanaan siirtyi. :) Tapio Laakso oli aikanaan Virran luottomiehiä, voisi varmasti pelata isoja minuutteja, vaikka ei mikään samettikätinen pelintekijä olekaan. Tietysti Arttu Ilomäen sopimuskin on katkolla Tapparassa, mutta tuskinpa hän on takaisin Kuopioon suuntaamassa. Joo-o. Toivotaan Rissasen jatkoa.

Kolmosen keskelle tarvittaisiin mieluusti myös vahvistusta ulkopuolelta. Oula Palve on tehnyt hyvää jälkeä Jukureissa, mahtaneeko kuitenkin jatkaa siellä myös liigassa. Jos JYP ja Joose Antonen eivät optiotaan käytä, niin siinä voisi olla seuraava lupaava nuori sentteri KalPan rosteriin. Kokeneempi vaihtoehto olisi vaikkapa Juuso Rajala KooKoosta. Onhan JYP-leirissä tietysti myös Topi Nättinen. Nelosen keskellä on tällä kaudella pelannut jopa Antti Halonen, nuori sentterikaarti (Kinnunen, Harjama, Pitkänen) ei ole oikein saanut Virralta luottoa. Tälle osastolle siis joku kokeneempi kaverikin mukaan sopisi, vaikkapa Joonas Riekkisen paluu Ilveksestä, tai kenties savolaismies Kärppien kapteenistosta, Juho Keränen. Kokemuksen hankkiminen nelosketjuun voi kuitenkin olla liian kallista puuhaa.

Näistä nuoremmista senttereistä Miikka Pitkäsellä siis on sopimus ensi kaudesta, kun taas Saku Kinnusen ja Joona Harjaman sopimus on katkolla. Kinnunen on periaatteessa monipuolinen pelaaja, mutta Virran alaisuudessa hän ei ole päässyt sellaiseen lentoon, kuin mitä tulokaskausi olisi voinut antaa olettaa. Harjama on saanut peliaikaa lähinnä loukkaantumisten myötä ja pelipaikka on tainnut olla pääasiassa laiturina. Ehkäpä näistä herroista jompikumpi voisi jatkaa, lieneekö molemmille kuitenkaan käyttöä? Toki jos sopimuksissa puhutaan riittävän pienistä summista, niin miksei molemmatkin voisi pitää. Leveyttä KalPan rosterissa ei ole yleensä liiaksi ollut. Sentterit siis esimerkiksi Jaakko Rissanen, Balazs Sebok, Oula Palve, Joona Harjama, Saku Kinnunen ja Miikka Pitkänen. Ehkäpä myös jatkosopimus sentterinäkin esiintyneelle Aleksi Hämäläiselle.

Jos ykkösen laitaan saataisiin pelaaja ja Mutaselle jatkosopimus, niin laituriosastolle tuskin kovin isoja hankintoja muuten tehtäisiinkään. Toki sinnekin joku pelaaja sopisi. JYPistä vaikkapa Mikko Salmio tai Markus Nenonen voisivat olla jollain tapaa potentiaalisia maisemanvaihtajia. Saku Mäenalanen on tainnut pelata Sebokin kanssa samassa ketjussa junnuaikoina. Teemu Tallberg Sportista voisi olla jonkinlainen voimahyökkääjä tai Miika Heikkilä rightin laituri alempiin ketjuihin. SaPKon Janne Kumpulainen on myös mielenkiintoinen pelaajaa. Ja tietysti Jyri Junnila FanClub ilahtuisi, jos clubin päätähdelle saataisiin sopimus.

Mutta lähdetään nyt siis vaikka tällaisella hahmotelmalla.

Janne Keränen-Jaakko Rissanen-Teemu Nurmi
Jonne Tammela-Balazs Sebok-Jesse Mankinen
Markus Nenonen-Oula Palve-Mikko Nuutinen
Sami Mutanen-Joona Harjama-Joni Nikko
Aleksi Hämäläinen-Miikka Pitkänen-Saku Kinnunen
Topi Piipponen

Jussi Timonen-Joonas Lyytinen
Juuso Riikola-Santeri Lukka
Antti Halonen-Niko Mikkola
Otto Leskinen-Aleksi Mäkelä
Waltteri Ruuskanen

Eero Kilpeläinen
Samuel Jukuri

Peli avattu. Antakaa palaa.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Hyökkäykseen villikorttina heitän "porilaisen" Aleksi Saarelan. Taas yksi herra saapuisi Ässistä KalPaan. Olisi potentiaalia kiekollista taitoa ja ratkaisuvoimaa (piilossa) . Soppari loppuu Ässiin ja olisi ehkä palkanlasku tulossa
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Hyökkäykseen villikorttina heitän "porilaisen" Aleksi Saarelan. Taas yksi herra saapuisi Ässistä KalPaan. Olisi potentiaalia kiekollista taitoa ja ratkaisuvoimaa (piilossa) . Soppari loppuu Ässiin ja olisi ehkä palkanlasku tulossa
Saarelalla ei varmasti ole palkanlaskua tulossa sillä herralla on potentiaalia paljon ja kiinnostusta löytyy varmasti usealla seuralla niin se näkyy heti palkassa.
Saarela ei varmasti irtoa alle 120k€ kaudessa ja se sentteristä jolla ei ole vielä sitä läpimurtoa tehtynä on ihan liian paljon.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Jännä nähdä, mihin suuntaan ensi kauden joukkueen kokoaminen lähtee kulkemaan. Viime vuonna tähän aikaan Keräselle ja Haloselle oli jo tehty jatkosopimukset, joten olen tässä jo jonkin verran joillekin nykypelaajille jatkoja odotellut, mutta sellaisia ei ole tullut. Ainoastaan Junnila on kiinnitetty käytännössä ensi kaudeksikin "uudella" sopimuksella koska kyllähän Jyri sen option käyttää. Ruohomaan ja Rissasen jatkot olisivat tervetulleita, kuten yllä todettu, sillä vielä nykyistäkin kovempaan tasoon on uskoakseni molemmilla kykyjä, mutta saas nähhä. Jaska näistä varmaan todennäköisemmin Kuopiossa jatkaa, mutta kuka tietää vaikka hänenkin tiensä veisi vaihteeksi taas muualle. Minä haluaisin nähdä molempien jatkavan.

Davisin jatkolle kiitos mutta ei kiitos. Ei ole ollut totaalinen floppi, mutta ei taida KalPassa tehtailla yhtään sen paremmin pisteitä kuin Kärpissä, oli vika sitten pelityylissä tai muussa. Mielellään katson kauden loppuun asti miestä kilpinutussa mutta jotain muuta tilalle ensi kaudella. Lauritzen on siinä mielessä katsomaton kortti, ettei ehtinyt kauaa pelatakaan ennen kuin ajeltiin sairastuvalle, mutta tuskinpa jopa tapauksessa hänkään ensi kaudella Niiralan jäällä kaartelee. Siinä jo kaksi ylempien ketjujen mitä luultavimmin kuvioista poistuvaa laituria. Duunariosastolta Sami Mutasen voisi kiinnittää parin vuoden jatkolla, kunhan nyt ensin nähdään mikä on miehiään palattuaan elävien kirjoihin.

Viime keväänä KalPa hankki Mankisessa paljon "paperilla kovemman" pelaajan kuin osasin odottaa, joten voi olla, että mietin seuran vetovoimaa vähän alakanttiin, mutta pienen tarkastelukierroksen jälkeen esimerkiksi ikuisesti KalPaan ehdottamani kuopiolaislähtöinen Roope Talaja tai "ei se" Jarkko (A.) Immonen olisivat kenties kokeilun arvoisia. Vojtech Polak voisi olla Davis/Lauritzen-tason hankinta. Jasse Ikosenkin sopimus HIFK:ssa on katkolla, mutta eiköhän Jasse jatka vielä matkojaan. Toisaalla nykyään vakiotahdilla n. 25 pistettä kaudessa väsäävä mies nimeltä Tommi Jokinen varmaankin lähtee SaiPasta mutta huhut vievät jo Ilvekseen. Anrei Hakulisen Liiga-breakout on vielä näkemättä, koska loukkaantumiset ovat pilanneet pari viimeisintä kautta nykyisen paljolti mukaanlukien. Teemu Rinkinen olisi siitä nyky-KalPa-tyylinen hankinta, että eräitä hyviä näyttöjä löytyy jo, mutta lopullinen läpimurto on kokematta. Jokerikorttina Juha-Pekka Haataja voisi vaikka toimiakin, riippuen nyt ihan siitä, miten loppukausi KooKoossa menee.

Mutta kyllä viime vuodet ovat opettaneet, miten vaikea näitä on ennakoida tai arvioida. Yksikään ehdottomani pelaaja ei ole ikinä tainnut päätyä KalPaan ja kenties ihan hyväkin niin. Rissaselle, Ruohomaalle ja luultavasti Mutaselle jatkot ja olen pitkälle kevääseen ihan tyytyväinen.
 

Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
No nyt on kyllä Davis löytänyt maalijyvän kohdalleen. Nyt oikeasti äkkiä pitkää jatkoa! Huikean näköistä on tänään ja viime peleissä ollut.
 

HankChief

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Toivottavasti riittää motivaatiota tehdä loppukaudella töitä, vaikka onkin se palkankorotus ja siirto isompaan seuraan takataskussa. Se jää nähtäväksi onko Ruohomaasta Kärppien 1-2 sentteriksi, koska 3 tai 4- ketjussa ei välttämättä pääse pelaamaan omilla vahvuuksillaan. Olisi mukava tietää, millaista pahvia Oulusta tarjottu ja onko KalPalla ollut rahkeita vastata edes vähän alusta.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Iso menetyshän tuo on, MUTTA ainakin nyt on aikaa kartoittaa kärkihyökkääjää ensi kaudelle.

Ja eiköhän se Ruohomaa maaleja vielä Poffeissa mätä.
 

Uncle Ben

Jäsen
Ruohomaa olisi IS:n tietojen mukaan siirtymässä seuraaviksi kahdeksi vuodeksi Kärppiin
Tämä on kyllä iso menetys

Linkki uutiseen
http://www.iltasanomat.fi/sm-liiga/art-1447753898533.html

Ei kai tuo kovin suuri yllätys olisi. En ehkä tosin ajatellut hänen juuri Kärppiin siirtyvän, mutta toisaalta miksipä ei. Kärpät juuri on organisaatio, joka voi tarjota sekä taloudellisesti että urheilullisesti parempaa sopimusta, kuin mihin KalPa kykenee. Kärppien valmennus tietysti vaihtuu ensi kaudeksi, mutta jonkinlainen kiekollisuus heidän pelitavassaan säilynee, eli eiköhän Ruohomaa sinne ihan hyvin istu. Kärppien sentteriosastolla sopimus jatkuu ainakin Mika Niemellä ja sentterinä pelaavalla Miro Aaltosella. Ruohomaa voi sitten lähteä haastamaan heitä peliajasta yhtenä kolmesta kärkisentteristä.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Ei kai tuo kovin suuri yllätys olisi. En ehkä tosin ajatellut hänen juuri Kärppiin siirtyvän, mutta toisaalta miksipä ei. Kärpät juuri on organisaatio, joka voi tarjota sekä taloudellisesti että urheilullisesti parempaa sopimusta, kuin mihin KalPa kykenee. Kärppien valmennus tietysti vaihtuu ensi kaudeksi, mutta jonkinlainen kiekollisuus heidän pelitavassaan säilynee, eli eiköhän Ruohomaa sinne ihan hyvin istu. Kärppien sentteriosastolla sopimus jatkuu ainakin Mika Niemellä ja sentterinä pelaavalla Miro Aaltosella. Ruohomaa voi sitten lähteä haastamaan heitä peliajasta yhtenä kolmesta kärkisentteristä.
Aika kovat nimet on Ruohomaan edellä. Ihme että Kärppiin matka vie. Omaan silmään ei yhtään ole Suikkasen näköinen pelaaja. Hieno mies Ruohomaa kaikinkaikkiaan ja olihan tuo jo tiedossa, että Kalpa ei rahallisesti pärjää. Harmi mutta näin se vaan menee
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Suurensuuri harmi, mutta ei mikään yllätys. Nuori mies vielä, todellinen potentiaali vihdoin tulossa esiin, ei ihme, että tie vie yhteen Suomen parhaista lätkäorganisaatioista. Ruohomaan kohdalla oli varmaankin tulevan kauden jälkeen päättyvistä sopimuksista selvintä, ettei jatkoa ole luvassa. Itse asiassa ihan mukavaa, että määränpäänä on juuri Kärpät eikä jälleen joku iänikuinen Jyppi tai HIFK. Uutta sentteriä vaan sitten hakuun koodinimillä nuori ja kehittyvä. Jospa tuo Rissanen sentään jatkaisi ettei kahta hyvää keskushyökkääjää tarvitsisi metsästää.

Pakko muuten sanoa, että hei, 22 peliä pelattu, Vaikka sopimuksia tehdäänkin aikaisin niin ehkä jonnekin tammikuulle näiden uutisten kanssa voisi silti odottaa. Tuskinpa kauheasti vaikuttaa mihinkään, mutta kun se kausi 2016-2017 ei ala kahdeksaan-yhdeksään kuukauteen.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & NHL
Toivottavasti riittää motivaatiota tehdä loppukaudella töitä, vaikka onkin se palkankorotus ja siirto isompaan seuraan takataskussa. Se jää nähtäväksi onko Ruohomaasta Kärppien 1-2 sentteriksi, koska 3 tai 4- ketjussa ei välttämättä pääse pelaamaan omilla vahvuuksillaan. Olisi mukava tietää, millaista pahvia Oulusta tarjottu ja onko KalPalla ollut rahkeita vastata edes vähän alusta.

Kärpissä on kyllä nyt muutaman kauden ajan ollut kolme ensimmäistä ketjua hyökkääviä ketjuja joissa hyvät offensiiviset pelaajat saavat kaikki pelata eikä tarvi pelata mitään nolla-nollaa. Ja myös yleensä kolme ekaa sentteriä pelaa kaikki ylivoimaa. Kärpissä vain nelosketjun rooli on repiä ja raastaa. Tälläkin kaudella sentterit on Niemi, Aaltonen ja Pirnes ja kaikille löytyy sellaiset laiturit että tulosta odotetaan syntyvän. Jos Niemi vielä ensi kaudellakin Kärpissä jatkaa, niin ei varmaan Ruohomaalle peliaikaa 19 minuuttia tule pelissä, mutta hieman vähemmälläkin peliajalla varmasti pystyy tulosta tekemään.
 

eakin

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kävinkin kirjoittelemassa Kärppien puolelle tuosta Ruohomaasta, vituttaa kuin pientä oravaa ettei miestä pystytty pitämään. Toivottavasti tuo nyt ei rahasta jäänyt kiinni, kyllä mielestäni KalPan olisi tässä vaiheessa pitänyt tarjota ainakin jotain 150k€ sopimusta tulevalle ykkössentterille. Ehkä nyt sitten on jäädytty, kun näitä sopimuksia on aikaisemmin tehty Kermaneille ja kumppaneille ja nyt ei uskalleta ostaa kuin uusia arpoja mestiksestä.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Mielestäni aika odotettu siirtouutinen. Jos Ruohomaa olisi ollut jatkamassa, jatkosopimus olisi varmasti uutisoitu nykykäytännön mukaan jo viikkoja sitten. Siksi lähtö Kuopiosta oli hyvinkin aavistettavissa. Muutenkaan en aivan hirvittävän surullinen voi tästä siirrosta olla. Pikemminkin täytyy iloita Ruohomaan puolesta. Nykyajan ammattilaismaailmassa on aikamoinen tarina kasvaa "vanhemmilla päivillä" Suomisarja-pelaajasta Kärppien pelaajaksi asti.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Mielestäni aika odotettu siirtouutinen. Jos Ruohomaa olisi ollut jatkamassa, jatkosopimus olisi varmasti uutisoitu nykykäytännön mukaan jo viikkoja sitten. Siksi lähtö Kuopiosta oli hyvinkin aavistettavissa. Muutenkaan en aivan hirvittävän surullinen voi tästä siirrosta olla. Pikemminkin täytyy iloita Ruohomaan puolesta. Nykyajan ammattilaismaailmassa on aikamoinen tarina kasvaa "vanhemmilla päivillä" Suomisarja-pelaajasta Kärppien pelaajaksi asti.

Uskotko, että myös Rissanen samaan tapaan häipyy kauden jälkeen, kun jatkoa ei ole vielä tullut? Davis on ehkä vähän omassa luokassaan, seuran mielenkiinto miehen pitämiseen lienee herännyt vasta aivan vähän aikaa sitten. Muilla ei niin kauheasti väliä taidakaan olla, poislukien ehkä Perhonen.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Uskotko, että myös Rissanen samaan tapaan häipyy kauden jälkeen, kun jatkoa ei ole vielä tullut?
Rissasen kohdalla tunne ei yhtä vahvasti puolla seurasiirtoa, koska pelaaja on kuopiolainen. En toki tiedä varmaksi, onko sillä suurta vaikusta. Tuskin hän kuitenkaan pelkästään rakkaudesta kotiseutuunsa on valmis tekemään alesopimuksia uransa huipulla ollessaan. Jos joku rahoissaan kylpevä Lukko tai muu iso seura haluaa Rissasen isolla diilillä, silloin KalPan on ihan turha lähteä pelaajasta huutokauppaan.

Davis todennäköisesti lähtee kauden jälkeen niin kuin ulkomaalaiset "aina". En tiedä hänen liksojaan, mutta epäilen, että on aika kallis pelaaja KalPan lompakolle tällaisena taloudellisena aikana. Perhosen jatkoa pidän kovin epätodennäköisenä, ellei KalPa myy Kilpeläistä. Perhonen on nykyaikainen laadukas maalivahti, joka varmasti haluaa urallaan kohtapuoliin jo vastuuhommiinkin.

Mielenkiintoisia aikoja tässä eletään.
 

Fordél

Jäsen
Se jää nähtäväksi onko Ruohomaasta Kärppien 1-2 sentteriksi, koska 3 tai 4- ketjussa ei välttämättä pääse pelaamaan omilla vahvuuksillaan.

MIksei vaikka Kärppien kolmoskentässä pääsisi pelaamaan omilla vahvuuksillaan? Enpä usko, että Kärpät roolittaa Suikkasenkaan alaisuudessa kenttiä niin, että kolmoskenttä pelaisi vain "nollanollaa". Ja Kärpissa on hyökkäysmateriaali niin laaja, että kolmoskentässäkin voi olla ketjukaverina vaikka Ikonen, Mäenalanen jne. Ruohomaalla olisi kolmoskentässäkin hyvät saumat pelata omalla vahvuuksillaan. Ainoa mikä tietysti voi olla, että ylivoimavastuuta voi olla astetta vaikeampi saada Kärpissä kuin KalPassa, mutta taatusti jos 5vs5-pelissä homma toimii niin ylivoimallakin on luvassa vastuuta.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Ruohomaan menettäminen on ikävää mutta Rissasen menettäminen olisi jo suoranainen tragedia. Oma poika, suuri potentiaali ilmiselvä, rahaa kiinni jos tarve on. Ykkössentteri tuleviksi vuosiksi eteenpäin. Turha lähteä mitään kärppärejectejä tai AHL-arpoja hankkimaan tilalle. Keräsen rinnalla jatkuva pistetehtailu- ja tehoilu taattu myös ensi kaudella.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Rissanen on tosiaan semmonen mies, mihin kannattas panostaa vähän enemmänkin pelimerkkejä. Tai vaihtoehtoisesti Davis olisi kanssa semmoinen kaveri.
 

HankChief

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
MIksei vaikka Kärppien kolmoskentässä pääsisi pelaamaan omilla vahvuuksillaan? Enpä usko, että Kärpät roolittaa Suikkasenkaan alaisuudessa kenttiä niin, että kolmoskenttä pelaisi vain "nollanollaa". Ja Kärpissa on hyökkäysmateriaali niin laaja, että kolmoskentässäkin voi olla ketjukaverina vaikka Ikonen, Mäenalanen jne. Ruohomaalla olisi kolmoskentässäkin hyvät saumat pelata omalla vahvuuksillaan. Ainoa mikä tietysti voi olla, että ylivoimavastuuta voi olla astetta vaikeampi saada Kärpissä kuin KalPassa, mutta taatusti jos 5vs5-pelissä homma toimii niin ylivoimallakin on luvassa vastuuta.

No tämä on kyllä totta, mitä jo muutama nimimerkki täällä maininnut, että Kärpissä riittää leveyttä rakentaa kolme tulosketjua. Vähän pettyneenä tuli tuo oma viesti kirjoitettua heti uutisoinnin jälkeen. Eli sikäli varmaan Ruohomaa pääsee ihan hyvään ja luonnolliseen rooliin, mikäli Suikkanen ei sapluunaa lähde muuttamaan erityisemmin. Tosin luulisi, ettei tässä vaiheessa tehdä hankintoja ilman tulevan päävalmentajan puumerkkiä, joten kai Kaitsulla joku visio on Ruohomaan suhteen. Tietty sitä en osaa sanoa äkkiseltään, miten peliajat jakautuu Kärpissä ketjujen välillä. Onko tasaista vääntöä vai vetääkö 1-2 kentät enemmän. Siihen vaikuttaa luonnollisesti myös yv-koostumukset yms. Ruohomaa kuitenkin tarvitsee peliaikaa jonkin verran (ja mieluusti myös yv-vastuuta), että pääsee "kuumaksi" ja tekemään taikojaan kiekon kanssa.

On the other news, nyt tosiaan voisi sitä lappua tarjota Rissaselle. Luulisi, että on jo tarjottukin kyllä. Eli onko hyvä vai huono, ettei ole kuulunut mitään? Oli hyvä jo viime kaudella, jonka loukkaantuminen katkaisi ja tällä kaudella vielä parempi mielestäni. Ainut, mikä siellä taustalla kummittelee on se selkä.. Toivottavasti ei ole mitään vakavampaa (=useammaan kk:n saigonia kausittain).
 

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Ruohomaan menetys on omissa papereissani äärimmäisen paha. Rissanen ja Ruohomaa on parivaljakko, johon toivoin sijoitettavan kunnolla, koska ovat todellakin tärkeitä palasia KalPalle. Eri asia toki, onko raha vai muut tekijät sitten ratkaisseet. No Sebok ei huono kakkossena ole sillä oletuksella, että Rissanen jatkaa ensi kaudella KalPassa.
 

-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo feat. Veljmiehet
Rissasen jatkosopimuksen läpi nuijiminen (mielellään pitkä sellainen) tulisi olla Kimmon ykköstehtävänä. KalPalla ei yksinkertaisesti ole varaa menettää Rissasta. Ruohomaan menetys kirpaisee pahasti, sillä kyseessä 1-2 kentän mies. Mutta toisaalta onhan tähän jo tottunut. Organisaatiomme antaa potentiaalisille pelaajille turvallisen paikan kokeilla rajojaan ja paikan tullen lennetään isompiin ympyröihin. En usko että Ruohomaan jatko on jäänyt rahasta kiinni, vaan ehkä halua päästä parempaan näyteikkunaan ja sitä kautta taas isompiin ympyröihin.

Mutta kuten todettua. Kimmo, Rissaselle vodemainen pahvi nenän eteen ja paita kattoon.
 

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Rissanen kunnon pahvilla ainakin pariksi vuodeksi KalPaan. Sebokille rohkeasti kakkosen keskellä roolia. Taitoa löytyy kyllä olla Ruohomaa vol.2.

Lyytinen varmaankin kallis mies ja esitykset eivät niin hyviä olleet pitkään aikaan (viime matsia en nähnyt). Joonasta voitaisiin tarjota muualle ja niistä säästyvillä rahoilla hankkia hyvä hyökkääjä kahteen ylimpään ketjuun. Tämä toki edellyttää, että Mikkola saadaan pidettyä joukkueessa. Mielestäni pakisto on hyvä ilman Joonastakin. Vähemmän hasardialtis itseasiassa. Tilalle arpa Mestiksestä tai ulkomailta Mikkolan ottaessa roolia.

Pähkinänkuoressa:

Rissanen ja Davis pitää saada pidettyä joukkueessa. Mutanen ja Junnila olisi hyvä saada pidettyä. Ruohomaasta ja Lyytisestä säästetyillä rahoilla hyökkäykseen pari hyvää potentiaalista pistemiestä, joilta löytyy jonkun verran myös vääntö- ja taklausvoimaa. Puolustuspäähän halvempia arpoja leveyttä tuomaan. Jokela lähtiessään toki paikattava vähintään samantasoisella kaverilla. Muuten pakisto ilman Lyytistäkin hyvä.
 

Limeton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa mitalikannassa 2016-2017
Lyytisen kiekollinen rohkeus välillä tuppaa aiheuttamaan kauhun hetkiä, mutta hauskahan tuota on seurata.... yleensä. Nyt hieman suoriutumisen tasossa ollut karheutta, mutta mielestäni parantanut tekemistään ja ehkä vähentänyt megavirheiden tekemistä alkukaudesta. Nyt sentään pysyy pystyssä, kun alkukaudesta kaartelut vähän väliä päätyivät kylkiluisuun. Tilkka vielä lisää itsevarmuutta niin ávot! Sopivalla hintalapulla jatkoon, vaikka pidemmäksikin aikaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös