Nyt ei kannata jähmettyä pelkästään ensi kauteen, vaan ajatella Jyrki Ahon aikaa kokonaisuutena. Toivottavasti Ahon kanssa olisi tehtynä kolmen vuoden sopimus, tosin pelkään kovasti, että sopimus on kaksivuotinen. No, toivottavasti ainakin jatkettavissa kolmevuotiseksi.
2016-2017 kausi on pelaajien testausta/kehittämistä ja Ahon pelikirjan sisäänajoa. Tulostavoite runkosarjassa on sijoilla 7-10, mestariluokan suoritus on runkosarjassa sija 6. Mahdolliset puolivärieräpelit ovat bonusta. Pelaajapuolella punainen lanka on siinä, että ison roolit pelaajat ovat urallaan vuonna 2019 parhaassa peli-iässä tai sen välittömässä tuntumassa. Tarkoittaa suomeksi sanottuna sitä, että ensi kaudella isossa rooleissa ovat nykyhyökkäjistä Kärki, Ojamäki, Kerälä, Ruotsalainen, Saha ja varauksin Marjamäki. Muista hyökkääjistä Kuparinen ja Kiilholma ovat ensi kaudella nelosketjun täyteroolissa ja kauden päätteeksi tiet eroavat. Hansen, Mullane, Kallella, Ahlgren, Gratton ja Ben-Amour kätellään jo tämän kauden päätteeksi. Haasteena on tietenkin Kärjen, Ojamäen ja Kerälän sitominen Ässiin kolmeksi vuodeksi, liikkeellä pitää olla jo ensi kesänä ja pistää euroja jonoon riittävästi. Asteen helpompaa on toimia samoin Ruotsalaisen ja Sahan kanssa. Ulkopuolelta pitää hankkia hyvällä maulla 2-3 nuorehkoa hyökkääjää, toivottavasti Korpilla on hyvä näkemys pääkaupunkiseudun tarjonnasta. Eli ensi kauden hyökkäys voisi olla muotoa;
XXX – Kärki – Ojamäki
XXX – Kerälä – Marjamäki
Saha – Ruotsalainen –XXX
Poukkula, (käsittääkseni Ässien mies ja tuo jalkoja tähän muuten rauhalliseen ketjuun) – Kuparinen – Kiilholma
Ja tietenkin junnuja reservissä.
Puolustuksessa tilanne on asteen selkeämpi, eli
Vance – Viljanen, toivelistalla tässä kohtaa myös Marttinen.
Vainonen – Vuorisalo
Walli – Veeti Vainio,( käsittääkseni Ässien mies.)
Viitanen, poistolistalla heti kun vaan mahdollista.
Maalissa tietenkin Andy ja poistolistalla Ahonen.
Selvää on tietenkin se, että kaikki yllämainitut pelaajat eivät ole Ässien pidettävissä kolmea kautta, vaan kehitysloikan sattuessa pelaajia lähtee. Eli tarvitaan kehityskykyistä massaa, Bluesista tullee noin 2-4 pelaajaan, mutta muutama ekstra vielä tarvitaan.
Kaudesta 2017-2018 alkaen Ässät saanee muutaman mieleisen paluumuuttajan joukosta Salminen, Niemi, Joensuu, Elo tai vaikkapa Rynnäs ja näin ollen keväällä 2019 on hyvin kilpailukykyinen nippu taistelemassa mestaruudesta. Mutta nyt tarvitaan malttia ja pitkäjänteisyyttä.