Joukkueen rakennus kaudelle 2013–2014

  • 824 251
  • 3 265

Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
WCHA.comin pistepörssin mukaan on tällä hetkellä tuo 23. En sitten tiedä mikä tilasto on oikeassa ja mikä ei.



Viime kaudella junnupeleissä Juusela näytti hyvin edukseen fysiikkaansa. Liigassa tietenkään fysiikkaetua ei ole. Haula ja Kossila eivät samalla tavalla dominoi junnupelejä voimalla, mutta miesten peleissä on kuitenkin aivan eri vaatimukset fyysiikalle ja moni taitopuolen junnu törmää tähä.n seinään

Itse katsoin NCAA:n pistepörssiä. Siinä tuli varmasti tuo ero.

Ja mitä Juuselaan tulee, niin varmastikaan samaa fysiikkaetua ei ole liigassa ja viittasin lähinnä vielä siihen, että eipä tainnut kesällä hirveästi fysiikan ylläpito kiinnostaa ja selkeästihän tuo on ollut nähtävissä. Paskemmassa kunnossa ollut kuin viime kaudella. Ei ehdi eikä oikein tahdo jaksaakaan. Toki on onneksi päässyt pelaamalla hieman kuntoon.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Tuli ihan sattumalta mieleen, että ketkä vartioivat ensi kaudella Ässien maalia, jos ja kun Raanta siirtyy HIFK:iin/isoihin ympyröihin sekä Järvenpää huhuttuun Ilvekseen?

Ei oo ainakaan itselläni sattunut silmiin mitään isompaa maalivahtihuhua Poriin tai sitten unohtanut koko asian jo.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tuli ihan sattumalta mieleen, että ketkä vartioivat ensi kaudella Ässien maalia, jos ja kun Raanta siirtyy HIFK:iin/isoihin ympyröihin sekä Järvenpää huhuttuun Ilvekseen?

Ei oo ainakaan itselläni sattunut silmiin mitään isompaa maalivahtihuhua Poriin tai sitten unohtanut koko asian jo.

Riksman ja Rinne, ovathan nämä olleet puheissa jo aika päiviä.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Riksman ja Rinne, ovathan nämä olleet puheissa jo aika päiviä.

Ässät siis hankki tuolle osastolle tutun kokemuksen lisäksi myös nuoren kehityskelpoisen veskarin. Riksman on takuuvarma kassari maaliin, loukkaantumisherkkyys on ainut kysymysmerkki hänen kohdallaan. Rasmus Rinne esitti Peliittojen riveissä menneellä kaudella Mestiksessä välillä ihan potentiaalisia otteita. Jatkoajan Rasmus Rinteen pelaajakortissa kaveria luonnehditaan seuraavasti.
Vahvuudet:
Isokokoinen ja rauhallinen. Mailapeli on kehittynyt paljon viime vuosina.

Heikkoudet:
Fysiikassa suurimmat heikkoudet. Tarvitsee vielä paljon pelejä alleen kehittyäkseen seuraavalle tasolle. Ailahtelevuudesta päästävä eroon.

Toivotaan, että Ässien kokenut Mv-valmennus koulii pojasta A. Raannan ja muidenkin lähiaikojen Ässä-vahtien tapaan kunnon liimanäpin.
 

Oto Hascak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Millainen on Kuparisen Matin sopimus tilanne? Tämä nyt on tosi kaukaa haettua mutta kun toi Masan joukkue nyt putosi, Masakin veti lopun nelosen keskellä, voi olla, että on lähtö joukkueesta. Siksi kysyin soppari tilanteesta, että eihän enää jäänyt mitään velvoitteita Kalpaa kohtaan, kun Venäjälle lähti.

Sekavan oloista tekstiä, jälleen kerran muta puolustuksena se, että Räikkösen voiton kunniaksi tuli otettua kuohuvaa!
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Millainen on Kuparisen Matin sopimus tilanne? Tämä nyt on tosi kaukaa haettua mutta kun toi Masan joukkue nyt putosi, Masakin veti lopun nelosen keskellä, voi olla, että on lähtö joukkueesta. Siksi kysyin soppari tilanteesta, että eihän enää jäänyt mitään velvoitteita Kalpaa kohtaan, kun Venäjälle lähti.

Sopimus Kalpan kanssa vuoteen 2015. Sopimus mallia "Juha-Matti Aaltonen" eli pelaa Suomessa ainoastaan Kalpassa.
 

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sopimus Kalpan kanssa vuoteen 2015. Sopimus mallia "Juha-Matti Aaltonen" eli pelaa Suomessa ainoastaan Kalpassa.

Onko sulla tuohon jotain fakta lähdettä? Ainakaan tuo Aaltosen juttu ei pidä paikkaansa. Aaltonen oli aluksi vuokralla mutta sopimus myytiin pian pois. Eikä mitään velvotteita pelsuihin jäänyt.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Minä en muista mitään tuollaista Kuparisesta. Sopimus oli 2015 asti mutta muistaakseni Omsk osti koko roskan ulos ja maksoi KalPalle rahat koko sopparista. Miehen lähtiessä ei mainittu mitään että Kupru ikinä palaisi Kuopioon tjsp. Poriin varmaan onkin tulossa Venäjältä palatessaan, ellei halua vielä vähän reissailla lisää.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Minä en muista mitään tuollaista Kuparisesta. Sopimus oli 2015 asti mutta muistaakseni Omsk osti koko roskan ulos ja maksoi KalPalle rahat koko sopparista. Miehen lähtiessä ei mainittu mitään että Kupru ikinä palaisi Kuopioon tjsp. Poriin varmaan onkin tulossa Venäjältä palatessaan, ellei halua vielä vähän reissailla lisää.

Näinkö todella on? Vähän oudolta tuntuisi että Kalpa ensin pidentää tähtipelaajan sopimusta, päästää tämän sitten Venäjälle ja sen jälkeen aivan vapaasti kilpailevaan liigaseuraan. Tietysti tämän ymmärtää jos dollareita on maksettu riittävän vino pino.

Mutta joo, en löytänyt lähdettä joka olisi vahvistanut muistikuvani joten näillä ilmeisesti mennään.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Millainen on Kuparisen Matin sopimus tilanne?

Näemmä kirjoitin aiemmin täysin puuta heinää, päivän Sk:n mukaan sopimus olisi myös ensi kaudeksi Omskiin. Toki Kupru myöntää samaan syssyyn ettei Venäjällä voi ikinä tietää mitä seuraavaksi tapahtuu.

Lehdessä siis Kuparisen haastattelu jossa kommentoi kauttaan Venäjällä ja Ässät-Kalpa sarjaa.
 

passenger

Jäsen
??? - Niemi - ???
??? - ??? - Elo
Lähteenmäki - ??? - Pihlman?
Mutanen - Sillanpää - ???

Marttinen - Heshka
Malkamäki - Taimi
Uusitalo - Sammalkangas
Parkkonen - Kojo

Riksman
Rinne

Mikäli Vellukin on lähdössä siis ulkomaille, niin on kyllä aika työ löytää kysymysmerkit täyteen ja vaihtuvuus tulee olemaan huomattavasti suurempaa kuin aikoihin Ässäjoukkueessa. Tämä on todellinen haaste Toivolalle ensi kautta ajatellen, sillä vaikka sopimuspelaajien siirtymisestä ulkomaille saa mahdollisesti hyvä korvauksen, on kohtalaisen vaikea hankkia rahallakaan täysin satavarmaa suorittajaa Vellun tilalle.

On oikeastaan todella mielenkiintoista nähdä minkälaisia pelaajia Toivola vetää hihastaan pöytään, kun kausi on ohi ja uusia hankintoja julkaistaan. Kuitenkin tällä hetkelle puuttuu toinen kärkisenttereistä, kolmossentteri sekä kolme kärkilaituria. Peikkona taustalla vielä mahdollinen Heshkan siirtyminen esim. Venäjälle.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Peikkona taustalla vielä mahdollinen Heshkan siirtyminen esim. Venäjälle.

Eikä Ässät välttämättä ala väkisin Niemeäkään pitämään. Siirtorajallahan parikin Elitserien seuraa olivat hänestä kovasti kiinnostuneita, mutta Ässät ei sentteripulassa voinut edes harkita myyntiä. Ensi kausi on eri asia ja on pitkä aika etsiä mahdolllisia korvaajia Mikalle...

Pahimmassa tapauksessa Ässillä on ensi kaudeksi vain yksi sentteri eli Sillanpää varmana.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eikä Ässät välttämättä ala väkisin Niemeäkään pitämään. Siirtorajallahan parikin Elitserien seuraa olivat hänestä kovasti kiinnostuneita, mutta Ässät ei sentteripulassa voinut edes harkita myyntiä. Ensi kausi on eri asia ja on pitkä aika etsiä mahdolllisia korvaajia Mikalle...
Vai olisiko kyseessä ollut sittenkin vaan loppukauden vuokra? Niemellähän on kaksi vuotta vielä diiliä jäljellä. Ässien tilannehan oli siirtorajan kynnyksellä sellainen, että varmasti moni jengi koitti kepillä jäätä.
 

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Vaikka Kojolla tuo sopimus löytyykin, niin miksi hänen tarvitsee kummitella näissä ketjujen muodostamisessa mukana? Hidas ja kankea. Ainoa hyöty voisi olla suhteellisen terävä lämäri, mikä ei kyllä osoitetta löydä helposti perille. Parkkonen ajaa kaikilla asteilla ohi. Iiro Sulinkin ajaisi tuon fyysisen puolen paremmin, kun omaa 50xparemman pelisilmän kuin Kojo.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pahimmassa tapauksessa Ässillä on ensi kaudeksi vain yksi sentteri eli Sillanpää varmana.

Ässät piti Dixonista kiinni melkein vuoden ja päästi tämän pois vasta kun oli pakko ja kunnon tarjous pöydällä. Nyt sitten Ässät äkkiä nostaisi kädet pystyyn ja päästäisi kolme sopimuspelaajaa maailmalle? Heshkalla ja Niemellä vielä kahden vuoden sopimus. Worst case-skenarioita voi tietysti aina rakentaa, mutta aika harvoin sellaiset oikeasti toteutuvat.
 
Viimeksi muokattu:

Orlando

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Eikä Ässät välttämättä ala väkisin Niemeäkään pitämään. Siirtorajallahan parikin Elitserien seuraa olivat hänestä kovasti kiinnostuneita, mutta Ässät ei sentteripulassa voinut edes harkita myyntiä.

Niemi on pelannut tällä kaudella hyvin, loppukaudella jopa loistavasti, mutta ei kai Niemi vielä sen profiilin sentteri ole, että Elitserien-joukkueet kilvan koittavat ostaa Mikaa ulos.

Aika vähissä ovat olleet muutenkin nuo ulosostot, jos ei KHL:ää lasketa. Kuten Blackie mainitsi, niin eiköhän kyse olisi ollut loppukauden vuokrasta, jos sopuun oltaisiin päästy.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Pahimmassa tapauksessa joku homppeli voi yllättää ja nussii Zeta 03:n kuoliaaksi.

Taitaa tulevat pleijarit jännittää aika paljon, kun jutut alkavat olla taas siinä asteella että pieni huili JA:stakaan ei välttämäti ole kaukana...

Lisäsin vain Niemen mukaan edellä mainittuihin Heshkaan ja Savinaiseen, ei siinä sen kummempaa. Voi olla aivan hyvin, ettei kukaan edellä mainituista lähde mihinkään vaan pelaa Ässissä kaudella 2013-2014.

Vai olisiko kyseessä ollut sittenkin vaan loppukauden vuokra?

Tämä on varmasti aivan totta. Fakta kuitenkin on, että Niemi on pelannut hyvin kun kiinnostusta alkaa konkreettisesti tulla myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Sama meno jos jatkuu niin KHL:kin voi olla vielä tulevaisuudessa mahdollinen pelipaikka...
 
Viimeksi muokattu:

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ottamatta nyt kantaa Vellihousun mauttomaan vertauskuvaan, niin onhan se nyt aivan älyttömän kaukaahaettua liittää Niemeä Savinaisen ja Heshkan jatkoksi. Jos Niemeä ei päästetty tammikuussa siinä tilantessa, missä Ässät oli, niin vielä epätodennäköisemmin kesällä. Aika varmasti KHL:ssä ei olla edes kiinnostuneita. Tuskin ollaan missään muualla valmiita ostamaan sopimusta ulos.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Taitaa tulevat pleijarit jännittää aika paljon, kun jutut alkavat olla taas siinä asteella että pelikieltokaan ei välttämäti ole kaukana...

Lisäsin vain Niemen mukaan edellä mainittuihin Heshkaan ja Savinaiseen, ei siinä sen kummempaa. Voi olla aivan hyvin, ettei kukaan edellä mainituista lähde mihinkään vaan pelaa Ässissä kaudella 2013-2014.

Perkele kun palaa hermot tuollaisesta olemattomasta. Se mitä siirtotakarajalla tapahtuu on kuitenkin eri asia kuin mitä muuten, silloin kaikki mahdolliset seurat etsivät hyviä pelaajia. En minä sinänsä epäile etteikö Niemelläkin olisi vientiä ulkomaillakin, mutta asiasta on mielestäni turha maalailla yhden huhun perusteella. Lisäksi kahden vuoden sopimus vaikeuttaa asiaa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jos Niemeä ei päästetty tammikuussa siinä tilantessa, missä Ässät oli, niin vielä epätodennäköisemmin kesällä.

Näinhän se toki on, muistaakseni Toivola sanoi että Niemen vuokraustakaan ei voitu harkita koska sentteitä ei ollut kuin nippa nappa omiksi tarpeiksi.

No asiaan enemmän liittyen, Kuusela taitaa nyt olla sittenkin menossa Tapparaan vaikka jossain vaiheessa liitettiin Ässiinkin? Siinä olisi ollut yksi varma kaveri täyttämään kärkikenttien X-paikkoja...
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
No asiaan enemmän liittyen, Kuusela taitaa nyt olla sittenkin menossa Tapparaan vaikka jossain vaiheessa liitettiin Ässiinkin?

Liitettiin joo, mutta kuka se huhuilija mahtoi olla? Ei muistaakseni mikään luotettavana pidetty lähde. Taitaa olla Kuuselakin niitä ex-Ässiä joka liitetään seuraan aina sopimuksen päättyessä.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ei muistaakseni mikään luotettavana pidetty lähde.

"vero" taisi ainakin asiasta kirjoitella, vaikka ei suoranaisesti mitään huhunnutkaan. Ehkä se hänelläkin oli enemmän toiveajattelua kuin tietoa...
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minulla ei ole mitään lähteitä, mutta silti pidän todennäköisenä, että Ässät oli Kuuselasta kiinnostunut. Miksi ei olisi ollut, yksi parhaista vapaina olevista laatupelaajista. Toinen juttu, oliko missään vaiheessa päästy konkreettisiin neuvotteluihin asti.

Teen ihan kylmän veikkauksen, että Sointu on Ässien miehiä ensi kaudella. Tämä on ihan fiilispohjalta, katsotaan osuuko.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Minulla ei ole mitään lähteitä, mutta silti pidän todennäköisenä, että Ässät oli Kuuselasta kiinnostunut.

Kyllähän Ässät oli Kuuselan perässä myös pari vuotta sitten kun tämän sopimus viimeksi päättyi. Vai kolme? Anyways, totta kai noin hyvä pelaaja kiinnostaa, olisi ollut kova kaappaus ja niin edelleen.

Niin olisi muuten Sointukin.
 
Juuso Ikonen tai Miikka Salomäki voisi olla ihan mielenkiintoisia nimiä ykkösen laitaan. Kummankin kohdalla ollaan huhuttu, etteivät jatkaisi nykyisissä joukkueissaan. Rahassahan Ässien on aivan turha lähteä kilpailemaan mutta menestymismahdollisuuksia ja peliaikaa täällä olisi nuorelle eteenpäin pyrkivälle pelaajalle tarjoolla.

Salomäki korvaisi Savinaisen melko hyvin ja Ikonen olisi muuten vain aivan huikea kaappaus. Haaveilua, haaveilua mutta tulipa heitettyä nimet ilmaan, kun mitään huhuja poikien tulevista seuroista ei löydy (paitsi Salomäki AHL?) eikä Ässien kohdallakaan tulevista laitureista. 1+1=?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös