Joukkueen rakennus kaudelle 2009–2010

  • 636 388
  • 1 981
Tila
Viestiketju on suljettu.

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No sitten epäillään vahvasti kumpikin, itse olen tietoja saanut Penalta/Hirsiltä/Alpolta heidän aivan julkisissaan sidosryhmätilaisuuksissa. Yksityisistä keskusteluista Ässissä virallisessa asemassa olevien henkilöiden kanssa en tänne kirjoita.

Osa niistä tiedoista, joita olet tänne kertonut eivät ole olleet julkisia eli joko kuulut Ässien sisäpiiriin (jolloin on erikoista että kirjoittelet tänne) tai sitten olet julkistanut sellaisia tietoja joita ei olla kerrottu julkisissa sidosryhmätilaisuuksissa.

Itse olen keskustellut sekä Ässien toiminnassa mukana olevien ihmisten (pelaajat, valmentajat, toimihenkilöt) kanssa että muuten jääkiekon parissa toimivien henkilöiden kanssa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Eli ei hankinta maalivahtia, kun pakki tarvitaan, säästetään tämä raha jos pakkia ei ole saatavissa.

Tällä kaudella mukaan ovat päässeet Palonen ja Sillanpää, osin loukkaantumisten kautta. Itse kaipaan sitä, että Ässissä lähdetään siitä, että kolmos tai neloskenttään ei osteta täytemiehiä vaan junioreista nostetaan näille paikoille pelaajat. Nyt tämä ei ole mitenkään toimintatapa vaan tilanteiden mukana tuoma tilaisuus. Esimerkiksi tällä kaudella Keinäinen ja Pellinen olisi voitu lähettää joulutauolla pois ja antaa nämä paikat Paloselle, Sillanpäälle ja Mäkilälle. Vastaavaa kiertoa olisi pitänyt tehdä pakistossa eli kyllä Rahkola ja Jyrkkiö olisivat pelanneet ne seitsemännen pakin vaihdot siinä kuin esim. Palomäki.

Harvinaista kyllä, aika paljon samoja ajatuksia yllä kuin itsellänikin. Keinänen, Pellinen ja Virkkunen vs. Palonen, Sillanpää, Mäkilä/Niemi = tuskin olisi hirveästi ainakaan negatiivisessa mielessä eroa syntynyt??

Palomäki vs. Jyrkkiö/Rahkola, olisiko sarjapisteitä menetetty??

Ensi kaudella varsinkin, kun vedetään 6 pakilla niin kannattaa tarkkaan miettiä millaisia "täytemiehiä" tuonne 7-8.pakin paikalle hommataan... leveyttä pitää hieman rosterissa toki olla mutta esimerkiksi Peltonen nykypalkallaan 7.pakin tontilla?? Huh huh.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Yksi tärkeä kriteeri uusille pelaajille on ehdottomasti henkinen vahvuus. Tarkoitan, että tuo joukko on kokenut tämän kauden aikana niin paljon sekä negatiivista että positiivista tunnetta, että tuohon sakkiin ei ole vellihousuilla mitään asiaa. Karalahti olisi juuri sellainen pelaaja, joka pystyy paikkansa ottamaan. Tuon porukan henkinen kovuus ja yhteishenki näkyy jo nyt kentällä niin vahvasti, että mikään tonikivaetonkivaakunvaimotekeeisänpäivänäpekoniaamiaistahäppölä tuskin pääsee ryhmään kovinkaan helposti sisälle.

Mutta silti en usko, että Jehua meillä nähdään. Eiköhän Pentti ole saanut jo tarpeeksi Jeren paapomisesta. Mutta näkisin, että nyt ei tarvitse tyytyä siihen mitä saadaan, vaan katsotaan ketä huolitaan ylipäätänsä! Sen tämä joukkue ja varsinkin diilit ensi kaudeksi omaavat jätkät ovat näyttäneet.

Emme me tule takaperin, tilanne on toinen kuin viime kerralla!
 

passenger

Jäsen
Ehdottomasti tärkeimmät palaset ensi kautta ajatellen ovat siis ehdoton huippusentteri ja se puoli tuntia pelaava ykköspakki. Tähtinen on mielestäni hoitanut ruutunsa kakkossentterinä ihan hyvin ja näkisin hänet mielelläni Ässäjoukkueessa ensi kaudellakin. Toki jos paikalle on jo tiedossa parempi pelaaja suunnilleen samalla rahalla niin sitten vaihtoon.

Kuparisen jatko oli odotettu ja tärkeä asia ensi kauden kokoonpanon muotoutumista ajatellen. Matti on liigatasolla erinomainen puolustava sentteri ja miehen korvaaminen olisi tuonut lisää pulmia sentteriosaston kokoamiseen ensi kaudeksi. Näkisin Kuparisen kuitenkin mieluiten kolmosen keskellä, koska siinä Kupru pystyy pelaamaan eniten omilla vahvuuksillaan. Pelityyli on erittäin paljon energiaa kuluttavaa ja se nähtiin jo aiemmin tällä kaudella että liika peliaika hyydytti myös tehoja hieman.

Yksi laituri tarvitaan myös, sillä Mäkisen kanssa tuskin jatkoa tehdään. Asenne miehellä on kyllä kunnossa, mutta taidot eivätkä nopeus vaan riitä kahteen ensimmäiseen kenttään. En tiedä sitten miten huhuiltu Teemu Nurmi eroaa ominaisuuksiltaan Mäkisestä edukseen. Mitenkäs raumalla käynyt Justin Morrison kävisi tähän?

Pakistoon tarvitaankin sitten kaksi vahvistusta. Hannu Pikkaraista on vahvasti huhuttu Ässiin, onko Pikkarainen sitte se ykköspyssy mitä Ässät tarvii, laukaus kun ei Pikkaraisella mikään kummonen ole. Tällä kaudella porukassa ei ole yhtään pakkia joka osaisi laukoa, ehkä sellanen olisi ensi kaudeksi hyvä hankkia. Jyrkkiö ilmeisesti osaisi, mutta tarvisi vähän nöyryyttä muuten peliinsä. Mielenkiintoista nähdä Jyrkkiön rooli ensi kaudella, mahtuuko kokoonpanoon vai onko parempi hakea peliaikaa mestiksestä.

Ulkomaalaispaikkoja voisi siis tuhlata noihin laiturin ja toisen pakin paikkaan.
Kentät voisivat näyttää vaikka jotenkin tältä

Kivenmäki - xxx - Huhtala
xxx (Pikkarainen) - xxx

Luomala - Tähtinen - xxx (Nurmi, Morrison?)
Kuusisto - Määttä

Savinainen - Kuparinen - Salminen
Uusitalo - xxx (Sammalkangas, Rahkola, Jyrkkiö)

Palonen (Mäkilä) - Pellinen (Sillanpää) - Huhtanen
 

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Harvinaista kyllä, aika paljon samoja ajatuksia yllä kuin itsellänikin. Keinänen, Pellinen ja Virkkunen vs. Palonen, Sillanpää, Mäkilä/Niemi = tuskin olisi hirveästi ainakaan negatiivisessa mielessä eroa syntynyt??

Palomäki vs. Jyrkkiö/Rahkola, olisiko sarjapisteitä menetetty??

Ensi kaudella varsinkin, kun vedetään 6 pakilla niin kannattaa tarkkaan miettiä millaisia "täytemiehiä" tuonne 7-8.pakin paikalle hommataan... leveyttä pitää hieman rosterissa toki olla mutta esimerkiksi Peltonen nykypalkallaan 7.pakin tontilla?? Huh huh.

Ensinnä pitää huomata se, että kaikki ylläluetellut pelaajat ovat tulleet ennen Matikaista, joten Penaa ei heistä voi syyttää missään tapauksessa. Tosin itse olen sitä mieltä, että Pellinen on ollut hyvä ja ennen kaikkea nöyrä. Jos käy komennus katsomoon, Ossi ei vääntele naamaansa, vaan painaa seuraavissa harjoituksissa vielä vähän kovempaa. Eli, jos huhu Pellisen option käytöstä on totta, pidän sitä hyvänä uutisena. Perustelen sillä, että Sillanpään fysiikka ei vielä riitä nelossentteriksi, pelitekeväksi kakkos/kolmosentteriksi kyllä.

Jyrkkiön takia meni syksyllä noin viisi pistettä, hieman eilen itse ihmettelin Jyrkkiön nousua pelaavaan kokoonpanoon ennen Apen kovasti mainostamaa Rahkolaa.

Pele sinällään mahtuu mielestäni ensi kaudellakin Ässien kolmospariin, sopiiko sitten budjettiin ja toisaalta miten vaikuttaa Jessen tai Miron liigasuunnitelmiin on sitten eri asia.
 

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niinpä niin. Miten on vero?

EU-pakki on ainakin minulle edelleen vain EU-pakki, nimestä ei ole tietoa. Pikkaraista moni pitää Ässien miehenä, heitetään arvio 70%:n todennäköisyydellä Hannu on Ässissä ensi kaudella. Karalahti sen sijaan 99%:sti liian kallis Ässille tämän kauden näyttöjen perusteella.

Lisäksi tietenkin sen yhden nykyään Tampereella vaikuttavan juhlapuhujan nimi voidaan varmaankin lisätä spekulaatiolistalle.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Pikkaraista moni pitää Ässien miehenä, heitetään arvio 70%:n todennäköisyydellä Hannu on Ässissä ensi kaudella.

Toivottavasti olet väärässä. IFK-fanien kirjoituksia kun on lukenut, niin ei se Hannu-poika ole kovin hyvin sielläkään esiintynyt. Ja palkka tällä kaudella 130te, Ässissä ei edes Mave saa noin paljoa!? Aikamoinen palkanalennus olisi kyseessä mikäli mies Poriin rantautuisi, edes Pena ei voi tarjota 70-80te enempää. Toki paikka ykkösparissa Uusiksen kanssa on aika kova juttu kelle tahansa SM-liigan tämänhetkiselle 3-kentän peruspakille.

Ja mitä aikaisemmin mainitsit Jyrkkiön takia menneen hukkaan noin 5 pistettä, niin oletko laskenut samat yhtälöt Korkeavuoren ja Palomäen mokista aiheutuneista pistemenetyksistä? Veikkaan että menee yli 5 pinnan kirkkaasti.. esim. kiekko katsomoon-jäähyistä on aika monta maalia omiin mennyt.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ensinnä pitää huomata se, että kaikki ylläluetellut pelaajat ovat tulleet ennen Matikaista, joten Penaa ei heistä voi syyttää missään tapauksessa. Tosin itse olen sitä mieltä, että Pellinen on ollut hyvä ja ennen kaikkea nöyrä. Jos käy komennus katsomoon, Ossi ei vääntele naamaansa, vaan painaa seuraavissa harjoituksissa vielä vähän kovempaa. Eli, jos huhu Pellisen option käytöstä on totta, pidän sitä hyvänä uutisena. Perustelen sillä, että Sillanpään fysiikka ei vielä riitä nelossentteriksi, pelitekeväksi kakkos/kolmosentteriksi kyllä.

Jyrkkiön takia meni syksyllä noin viisi pistettä, hieman eilen itse ihmettelin Jyrkkiön nousua pelaavaan kokoonpanoon ennen Apen kovasti mainostamaa Rahkolaa.

Pele sinällään mahtuu mielestäni ensi kaudellakin Ässien kolmospariin, sopiiko sitten budjettiin ja toisaalta miten vaikuttaa Jessen tai Miron liigasuunnitelmiin on sitten eri asia.

Kaikki mitä sanot ovat täysin totta, mutta jos todella halutaan muodostaa organisaatio, jossa junioreille tehdään selvä tie liigaan, ajatus on väärä.

Pellinen on varmasti kokeneempi ensi kaudella ja sopivampi nelosen sentteriksi kuin Sillanpää. Mutta Sillanpäällä on paremmat ominaisuudet tulevaisuutta ajatellen, hänestä tulee todennäköisemmin hyökkäävän ketjun sentteri kuin Pellisestä. Se hyöty mitä Pellisestä saadaan ensi kaudella on marginaalinen verrattuna siihen hyötyyn mitä Sillanpäästä voidaan saada tulevaisuudessa. Puhe ettei fysiikka riitä nelossentteriksi on ennakkoluuloista. Olet mieltänyt, että nelossentteri on repivä ja raastava pelaaja, koska Ässissä on usein näin ollut. Nelosen sentteri voi olla myös taitava ja älykäs pelaaja.

Jyrkkiö teki virheitä, kuten nuoret pelaajat tekevät. Mutta koirakoulu johon hän joutui oli kuitenkin täysin kohtuuton, sillä hänen ominaisuudet sellaisia joita kaikki seurat etsivät, kiekollinen pakki. Jyrkkiö ansaitsi hyllytyksen, mutta mielestäni hänen hyllytyksen kesto oli kohtuuton. Tämän tyyppisellä toiminnalla ei varmasti sitoututeta junioreita seuraan.
 

Padas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Junioripelaajien asema koskee ehkä enemmänkin koko organisaatiota. Tällä kaudella mukaan ovat päässeet Palonen ja Sillanpää, osin loukkaantumisten kautta. Itse kaipaan sitä, että Ässissä lähdetään siitä, että kolmos tai neloskenttään ei osteta täytemiehiä vaan junioreista nostetaan näille paikoille pelaajat. Nyt tämä ei ole mitenkään toimintatapa vaan tilanteiden mukana tuoma tilaisuus. Esimerkiksi tällä kaudella Keinäinen ja Pellinen olisi voitu lähettää joulutauolla pois ja antaa nämä paikat Paloselle, Sillanpäälle ja Mäkilälle. Vastaavaa kiertoa olisi pitänyt tehdä pakistossa eli kyllä Rahkola ja Jyrkkiö olisivat pelanneet ne seitsemännen pakin vaihdot siinä kuin esim. Palomäki. Tätä kautta muotoutuisi sellainen organisaatio, jossa junnut tietäisivät että heistä parhaat saavat näyttöpaikan liigassa ja tätä kautta sitoutuisivat seuraan.

Näinhän sen pitäisi mennä, mutta syksyllä materiaali oli niin köykäinen, että joukkueen leveyttä oli pakko ostaa ns. vamiilla liigapelaajilla, kuten Palomäki, Pellinen. Luulen vahvasti, että nämä jo vähän kokeneemmat "jämähankinnat" korvattuina Jyrkkiöllä Rahkolalla Mäkilällä ym.. oltaisiin useiden pisteiden päässä nykytahdista. Harvalla joukkueella, joka tahtoo säilyä liigassa (lukuunottamatta Kalpa) on varaa nostaa joka vuosi 3-5 junnua edustukseen.

Tämän kauden ratkaisupelaajat, kuten Salminen, Savinainen, Huhtala olivat ainakin minun silmissäni vielä kesällä niitä junnuja joista olisi tarkoitus leipoa selkeitä liigapelaajia. Nyt pitäisi huomata, kuinka moni nuori pelaaja lopulta on noussut kovalle tasolle tämän kauden aikana.
On aivan eri asia nostaa kovalla tahdilla junnuja liigaan, esim. Bluesissa jonka profiili pelaajat ovat maajoukkuetasoa.
 

Fordél

Jäsen
Tosin itse olen sitä mieltä, että Pellinen on ollut hyvä ja ennen kaikkea nöyrä. Jos käy komennus katsomoon, Ossi ei vääntele naamaansa, vaan painaa seuraavissa harjoituksissa vielä vähän kovempaa. Eli, jos huhu Pellisen option käytöstä on totta, pidän sitä hyvänä uutisena. Perustelen sillä, että Sillanpään fysiikka ei vielä riitä nelossentteriksi, pelitekeväksi kakkos/kolmosentteriksi kyllä.

Mites arvon vero ja muut kommentoitte Pellisen kehittymistä tällä kaudella? Mestikssä mies oli kiekollinen sentteri, mutta onko hänellä tässä roolissa tulevaisuutta liigassa?

Itseäni kutkuttaisi vähän saada häntä takaisin Mestikseen ja KooKoon riveihin kakkossentteriksi, mutta jo kerran Ässät ovat käyttämässä optiota niin täytyy haudata tämäkin idea.
 

Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Pikkaraista moni pitää Ässien miehenä, heitetään arvio 70%:n todennäköisyydellä Hannu on Ässissä ensi kaudella. Karalahti sen sijaan 99%:sti liian kallis Ässille tämän kauden näyttöjen perusteella.

Samanlaiseen käsitykseen olen itsekin tullut Pikkaraisesta, suh't varmojen huhujen mukaan neuvottelut olisi vielä vaiheessa. Karalahden kohdalla laiva on jo
mennyt Ässien osalta, tosin punasen nutun Jere pukee ensi kaudella ja tämä on satavarma tieto.
 

Bendul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olli Korkeavuori (+6) on muuten laukonut kiekon katsomoon yhden (1) kerran tällä kaudella. Se on kolme kertaa vähemmän kuin Tero Määtällä (-17). Minulla ei ole mitään Määttää vastaan, ei todellakaan. Tämä siis vain tilastona.

Alkaa vain näyttää siltä, että nyt kun Uusitaloa ei voi enää haukkua, Korkeavuori saa tuta porilaista mielenlaatua. Opa ei ole kiekollinen pakki, siitä on helppo olla yhtä mieltä. Kun puhutaan puolustuspään katkoista ja syöttölinjojen peittämisestä, aletaan olla Korkeavuoren osaamisen ytimessä. Niissä hän on mielestäni Ässien ehdotonta eliittiä. Eihän nuo osa-alueet ole jääkiekossa sitä mediaseksikkäintä puolta, mutta jonkun niistäkin on kannettava vastuuta.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Näinhän sen pitäisi mennä, mutta syksyllä materiaali oli niin köykäinen, että joukkueen leveyttä oli pakko ostaa ns. vamiilla liigapelaajilla, kuten Palomäki, Pellinen. Luulen vahvasti, että nämä jo vähän kokeneemmat "jämähankinnat" korvattuina Jyrkkiöllä Rahkolalla Mäkilällä ym.. oltaisiin useiden pisteiden päässä nykytahdista. Harvalla joukkueella, joka tahtoo säilyä liigassa (lukuunottamatta Kalpa) on varaa nostaa joka vuosi 3-5 junnua edustukseen.

Tämän kauden ratkaisupelaajat, kuten Salminen, Savinainen, Huhtala olivat ainakin minun silmissäni vielä kesällä niitä junnuja joista olisi tarkoitus leipoa selkeitä liigapelaajia. Nyt pitäisi huomata, kuinka moni nuori pelaaja lopulta on noussut kovalle tasolle tämän kauden aikana.
On aivan eri asia nostaa kovalla tahdilla junnuja liigaan, esim. Bluesissa jonka profiili pelaajat ovat maajoukkuetasoa.

Tuossa peluutuksessa voi käyttää rotaatiota eli useampi junnu käy pelaamassa edustuksen pelejä ja sen jälkeen siirtyy takaisin A-junnuihin. Junnu ei missään nimessä pysty pelaamaan koko kautta tasaisesti liigassa, mutta varmasti esim. Jyrkkiö olisi pystynyt pelaamaan 6 - 7 pakkina n. 7 - 10 minuutti pelissä esim. viiden pelin jaksoja. Tämän lisäksi olisi saanut pelata A-junnuissa isossa roolissa.

Itse en usko tuohon "kokeneiden pelaajien" -mantraan, koska näen omien junnujen tuottamisen joukkueen rungoksi ainoaksi mahdollisuudeksi pärjätä taloudellisesti tulevaisuudessa. Sen tiedän, että Alpo näin ajattelee. En väitä että se olisi väärä ajatusmalli, päinvastoin, mutta Ässien junioreita tämä ajatus ei palvele.
 

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toivottavasti olet väärässä. IFK-fanien kirjoituksia kun on lukenut, niin ei se Hannu-poika ole kovin hyvin sielläkään esiintynyt. Ja palkka tällä kaudella 130te, Ässissä ei edes Mave saa noin paljoa!? Aikamoinen palkanalennus olisi kyseessä mikäli mies Poriin rantautuisi, edes Pena ei voi tarjota 70-80te enempää. Toki paikka ykkösparissa Uusiksen kanssa on aika kova juttu kelle tahansa SM-liigan tämänhetkiselle 3-kentän peruspakille.

Ja mitä aikaisemmin mainitsit Jyrkkiön takia menneen hukkaan noin 5 pistettä, niin oletko laskenut samat yhtälöt Korkeavuoren ja Palomäen mokista aiheutuneista pistemenetyksistä? Veikkaan että menee yli 5 pinnan kirkkaasti.. esim. kiekko katsomoon-jäähyistä on aika monta maalia omiin mennyt.

Pikkarainen on tietyllä tapaa uransa vedenjakajalla, vähän samoin kuin Seikola oli ennen tätä kautta. Joko ura lähtee liikkeelle tai sitten edessä ovat parin vuoden sisään Ranska, Italia tai joku muu vastaava kiekkomaa. Tässä valossa Pikkarainen voi olla valmis jopa laskemaan palkkaansa kohtuullisesti saadakseen vielä kerran kunnon näyttöpaikan, HIFK:ssa sitä ei ilmeisesti ole enää tulossa. Itse en pidä Pikkaraista ihan toivottamana hakuna.

Jyrkkiön tekemiä mokia vastaavia töräyksiä on Ässissä tällä kaudella tehnyt pakeista vain lähinnä Uusitalo. Ja kiekollisen puolustajan kuuluukin tehdä tälläisiä mokia, kunhan vaan saa aikaan toisessa päässä positiivisia tapahtumia niin, että kokonaissaldo on lämpimän puolella. Uusitalon tapauksessa kauden loppupuoli on ollut vähintäänkin hyvä, kun peliaika on saatu kohtuulliselle tasolle suhteessa Uusitalon kykyihin. Jyrkkiön ongelma on puolestaan se, että kardinaalimokien lisäksi hän ei ole vielä pystynyt rakentamaan peliä, kuten Uusitalo esimerkiksi pystyy. Ja edelleen se iso kysymys Jyrkkiön kohdalla on, millä sarjatasolla Jessen pitäisi rooliaan opetella? A on liian helppo, Mestis todennäköisesti paras ensi kaudella.

Korkeavuorea tai Palomäkeä ei voi verrata Jyrkkiöön, rooli on joukkueessa aivan eri. Pitkäkiekko tai kiekko katsomoon on eri asia kuin suora syöttö vastustajalle oman maalin eteen tai jatkuvat koukku/kiinnipitojäähyt omassa päässä kun massa ei vielä riitä.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olli Korkeavuori (+6) on muuten laukonut kiekon katsomoon yhden (1) kerran tällä kaudella. Se on kolme kertaa vähemmän kuin Tero Määtällä (-17). Minulla ei ole mitään Määttää vastaan, ei todellakaan. Tämä siis vain tilastona.

Alkaa vain näyttää siltä, että nyt kun Uusitaloa ei voi enää haukkua, Korkeavuori saa tuta porilaista mielenlaatua. Opa ei ole kiekollinen pakki, siitä on helppo olla yhtä mieltä. Kun puhutaan puolustuspään katkoista ja syöttölinjojen peittämisestä, aletaan olla Korkeavuoren osaamisen ytimessä. Niissä hän on mielestäni Ässien ehdotonta eliittiä. Eihän nuo osa-alueet ole jääkiekossa sitä mediaseksikkäintä puolta, mutta jonkun niistäkin on kannettava vastuuta.

Korkeavuori kärsii tässä varmasti Ässien pakkimateriaalista, jonka heikkous tekee hänestä ylivoimapakin, joka ei ole hänen vahvuuksiaan. Mielestäni on pelannut viime aikoina tälläkin paikalla hyvin.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Samanlaiseen käsitykseen olen itsekin tullut Pikkaraisesta, suh't varmojen huhujen mukaan neuvottelut olisi vielä vaiheessa.

Siinä mielessä tämä Pikkarainen sopisi hyvin Ässiin, että on +/- tilastoissa Maven, SS ja Määtän kanssa samoilla lukemilla eli sijalla 480 -14 saldollaan. Eli puolustaminen ei ole hirveästi kiinnostanut ja laukauskin on jatkoajan pelaajakortin mukaan heikko (4 maalia tällä kaudella). Syöttää nähtävästi kuitenkin osaa, koska 17 kertaa on saanut nimensä tilastoihin. Tässäkö olisi (kallis) ratkaisu Ässien ylivoimaan ja yleensäkin viivalle??

Otetaan enemmin samalla rahalla pari tsekkiä/slovakkia, takatukkakaan ei haittaa jos laukaus on kuin Salmelalla! :)
 

Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Samanlaiseen käsitykseen olen itsekin tullut Pikkaraisesta, suh't varmojen huhujen mukaan neuvottelut olisi vielä vaiheessa. Karalahden kohdalla laiva on jo
mennyt Ässien osalta, tosin punasen nutun Jere pukee ensi kaudella ja tämä on satavarma tieto.

Aika rajua tekstiä Jeren osalta. Minä olisin valmis lyömään vetoa, että Jerellä ei ole sopimusta Helsingin punaisin, ainakaan vielä. Mutta eipä se tokikaan onnistu jos Jere lopulta siellä pelaa. Mahdoton minunkaan todistaa, että ei ole vielä tässä vaiheessa ollut.

Kyllä Jerellä on vielä hommat kesken ja paljon riippuu erään suomalaisen valmentajan ensi kauden osoitteesta.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Korkeavuori kärsii tässä varmasti Ässien pakkimateriaalista, jonka heikkous tekee hänestä ylivoimapakin, joka ei ole hänen vahvuuksiaan.

Tuokin on totta. Ollin paikka ei pitäisi olla ylivoimassa, mieluummin alivoimassa. Mutta viime aikoina on siellä kuitenkin joutunut/päässyt huseeraamaan. Ok, viimeksi tuli yksi maali mutta sitä ennen 90 vetoa kohti maalia (+200 ohitse) ja tuloksena 1 maali. Koska syöttöjäkään ei montaa ollut niin ei noista vedoista ole muutkaan päässeet maaleja tekemään. Olisi voinut olettaa, että kun pakistomateriaali (pelikiellot, sairastumiset) kapenee niin mennään 4-hyökkääjän yyveehen. Mutta Apehan ei yyvee-kuvioita muutenkaan harjoittele (eikä pahemmin käytä spesiaalimiehityksiäkään) , sujuu paremmin ilman :)
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Jyrkkiön ongelma on puolestaan se, että kardinaalimokien lisäksi hän ei ole vielä pystynyt rakentamaan peliä, kuten Uusitalo esimerkiksi pystyy. Ja edelleen se iso kysymys Jyrkkiön kohdalla on, millä sarjatasolla Jessen pitäisi rooliaan opetella? A on liian helppo, Mestis todennäköisesti paras ensi kaudella.

Korkeavuorea tai Palomäkeä ei voi verrata Jyrkkiöön, rooli on joukkueessa aivan eri. Pitkäkiekko tai kiekko katsomoon on eri asia kuin suora syöttö vastustajalle oman maalin eteen tai jatkuvat koukku/kiinnipitojäähyt omassa päässä kun massa ei vielä riitä.

Jyrkkiö pystyi pelaamaan tasapainoista ja hyvää peliä viime keväänä, kun pelasi nöyrää kiekkoa. Syksyllä alkoi tuulemaan ja puhuttiin isoista sopimuksista yms. Pelit menivät heikosti ja paine aiheutti sen että yritettiin vaikeampaa ja vaikeampaa. Eli väite että Jyrkkiön pitäisi lähteä opettelemaan rooliaan jonnekin muualle on erikoinen, hän on jo osoittanut pystyvänsä pelaamaan roolinsa mukaisesti liigassa. Nyt hän kaipaa valmennuksen opastusta ja vastuuta, ilman pelkoa että lentää filttiin ekasta virheestä (siis ensi syksynä).

Mutta tässä tullaan Apen ajatusmaailmaan, pelaajan pitää olla valmis liigaan, hän ei odota. Eli Ape peluuttaa mielummin Palomäkeä kuin Jyrkkiötä, koska Palomäki on tässä kohtaa varmempi. Vaikka Jyrkkiöllä on paremmat odotusarvot kuin Palomäellä.
 

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pellinen on varmasti kokeneempi ensi kaudella ja sopivampi nelosen sentteriksi kuin Sillanpää. Mutta Sillanpäällä on paremmat ominaisuudet tulevaisuutta ajatellen, hänestä tulee todennäköisemmin hyökkäävän ketjun sentteri kuin Pellisestä. Se hyöty mitä Pellisestä saadaan ensi kaudella on marginaalinen verrattuna siihen hyötyyn mitä Sillanpäästä voidaan saada tulevaisuudessa. Puhe ettei fysiikka riitä nelossentteriksi on ennakkoluuloista. Olet mieltänyt, että nelossentteri on repivä ja raastava pelaaja, koska Ässissä on usein näin ollut. Nelosen sentteri voi olla myös taitava ja älykäs pelaaja.

Itse ajattelen jääkiekkoa voimakkaasti pelaajaroolien ja toisaalta käytettävissä olevan materiaalin kautta. Sillanpään näen, kuten sinäkin, pelitekevänä tulevaisuuden sentterinä ja siksi olisinkin päästämässä hyvän liigatason sentteri Damonin muille maille tai jos Damon jää, sitten Tähtinen ei mahdu mukaan. Olisi tietenkin äärimmäisen hyvä, jos Ässillä olisi niin kova ja taitava materiaali, että kaikki neljä kenttää voisivat pelata hyökkäävä taitokiekkoa, tämä vain ei ole oikein realistista, vaan ainakin yksi kenttä pitää rakentaa enemmän fysiikan kuin taidon varaan. Eli ensi kauden nelonen vaikkapa muodossa Huhtanen-Pellinen-Palonen on enemmän minun mieleen kuin vaikkapa Mäkilä-Sillanpää-Uusitalo.

Jyrkkiö teki virheitä, kuten nuoret pelaajat tekevät. Mutta koirakoulu johon hän joutui oli kuitenkin täysin kohtuuton, sillä hänen ominaisuudet sellaisia joita kaikki seurat etsivät, kiekollinen pakki. Jyrkkiö ansaitsi hyllytyksen, mutta mielestäni hänen hyllytyksen kesto oli kohtuuton. Tämän tyyppisellä toiminnalla ei varmasti sitoututeta junioreita seuraan.

Jyrkkiön kohdalla Ässät ei ole toiminut parhaalla mahdollisella tavalla, vaan hänen kanssaan olisi pitänyt keskustella asiat läpi ja todeta, että liigassa ei opetella kiekollisen pelin niksejä, vaan haetaan yhdessä hyvä valmennus Mestiksestä, Ässät maksaa palkan ja pannan sopimukseen pari lisävuotta ja tervetuloa vuoden kulttua Ässien liigajoukkueeseen. Nyt on hukattu tavallaan vuosi kehityksestä.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Ymmärrän täysin näkemyksesi jääkiekosta, Apella on saman suuntainen eli joukkue on tässä ja nyt, se ei ole prosessi. Itse haluaisin, että Ässät kasvattaisi joukkuetta useamman vuoden tähtäimellä ja joukkueessa olisi aina kasvamassa muutama tulevaisuuden nimi. Tällöin pitää sietää virheitä ja olla valmis tekemään näiden pelaajien kanssa töitä.

Miksi vertaa Huhtanen-Pellinen-Palosta ketjuun Mäkilä-Sillanpää-Uustalo? Mielestäni paras vaihtoehto on Huhtanen-Sillanpää-Palonen.
 

passenger

Jäsen
Mikäs se Teemu Nurmen tilanne on? Ilmeisesti Bluesilla ei ole kiinnostusta tarjota sopimusta miehelle ensi kaudeksi. Vero ainakin huhuili jo aikaisin Nurmen olevan mahdollisesti siitymässä Ässiin? Onko Ässillä yhä kiinnostusta kiinnittää Nurmi ensi kauden rosteriin?
 

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jyrkkiö pystyi pelaamaan tasapainoista ja hyvää peliä viime keväänä, kun pelasi nöyrää kiekkoa. Syksyllä alkoi tuulemaan ja puhuttiin isoista sopimuksista yms. Pelit menivät heikosti ja paine aiheutti sen että yritettiin vaikeampaa ja vaikeampaa. Eli väite että Jyrkkiön pitäisi lähteä opettelemaan rooliaan jonnekin muualle on erikoinen, hän on jo osoittanut pystyvänsä pelaamaan roolinsa mukaisesti liigassa. Nyt hän kaipaa valmennuksen opastusta ja vastuuta, ilman pelkoa että lentää filttiin ekasta virheestä (siis ensi syksynä).

Mutta tässä tullaan Apen ajatusmaailmaan, pelaajan pitää olla valmis liigaan, hän ei odota. Eli Ape peluuttaa mielummin Palomäkeä kuin Jyrkkiötä, koska Palomäki on tässä kohtaa varmempi. Vaikka Jyrkkiöllä on paremmat odotusarvot kuin Palomäellä.

Siis Jyrkkiön pitää itse rakentaa itselleen käsitys mitä hän voi tehdä liigassa ja mitä hän ei voi tehdä liigassa. Ja lähteä vielä liikkeelle turvapuolelta, eli mielummin varmasti kuin riskillä. Tällä tiellä koirankoppikin olisi ollut lyhyempi. A-junnupelien ongelma on juuri siinä, että siellä Jyrkkiö voi tehdä melkein mitä vain ja kuitenkin hän pystyy itse paikkaamaan epäonnistumisen tai sitten vaikkapa Rahkola paikkaa sen.

Fysiikka tai sen puute on tietenkin vielä yksi kysymys liigapelejä varten, eilenkin pari jäähyä tuli kun lihasta ei ole vielä ole miesten peleihin ja pari muutakin jäähyä olisi voinut kohtuudella puhaltaa. Eli kesällä pitää tehdä töitä nöyrällä asenteella fysiikan eteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös