Mainos

Joukkueen rakennus 2024–2025

  • 320 625
  • 1 792

Saaaakuu!

Jäsen
Suosikkijoukkue
SikaKalPa
Liigaan on tullut kesän aikana aivan todella paljon arpoja ulkomailta. Varmat tekijät ovat käytännössä nollissa tai korkeintaan yhden käden sormilla laskettavissa. Näistä todella vaikea sanoa tilastojen perusteella yhtään mitään ennen kuin näkee otteet livenä. Viimeisimpänä esimerkkinä Hutsko viime keväältä, joka tuli noin 0.5p/peli ukkona AHL:stä meille ja loppuen lopuksi ei mahtunut edes vilttiketjuun.

Itsekin pidän tätä Abbadonatoa tilastojen valossa kovana hankintana Liigaan. Samaan aikaan mietin, miksi tällainen pelaaja päätyy Jukureihin, kun noin puolet rahakkaimmista liigajoukkueista on kesän aikana etsineet vastaavan roolin pelaajaa markkinoilta.
 
Maalainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
0,58p/peli AHL:ssä ja luistin ei kulje. Jep.
Jos näin haluat itsellesi uskotella, niin ole hyvä vaan. Kuitenkin niin Liigassa, kuin myös AHL:ssä pelaa koviakin pistenikkareita, joiden luistelu ei ole kovinkaan hyvällä tasolla. KalPan pelitavassa sen merkitys on todella suuri, eikä joukkueeseen voi yksinkertaisesti ottaa montaa raskasjalkaista kaveria.
 
Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
Miksi pitää lähes jokainen Liigaan tuleva siirto käsitellä täällä? ”Olisi kelvannut KalPaan”, ”miksi Anssi ei tätä hankkinut meille?” jne.

Ainakin itse luotan kovasti Anssi Laineeseen ja hänen ammattitaitoon. On todennäköisesti joku painava syy miksi ei olla hankittu jotakin pelaajaa, jota mahdollisesti agentit on myös tänne tarjonneet. Olkoon raha, rooli tai pelitapaan sopimattomuus syynä. Hyvin täällä on pärjätty resursseihin nähden tähänkin asti ja aika iso kunnia siitä Anssille kuuluu.
 
Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS

Aivan samaa olin tulossa kirjoittamaan. Kaikki kunnia Jukureille, mutta minua ei ainakaan tässä vaiheessa kiinnosta mitä pelaajia kyseinen seura hankkii. Laine päätyi hankkimaan Curryn, ja siihen on varmasti ollut ihan järkiperusteet.

Murehditaan sitten, kun siihen on tarvetta. Toistaiseksi ei ole. Kaikki näyttää tällä hetkellä oikein hyvältä tulevan kauden osalta.

@Siisel1, minäkin luotan edelleen Anssin ammattitaitoon.
 
Tomahawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Miksi pitää lähes jokainen Liigaan tuleva siirto käsitellä täällä? ”Olisi kelvannut KalPaan”, ”miksi Anssi ei tätä hankkinut meille?” jne.

Ainakin itse luotan kovasti Anssi Laineeseen ja hänen ammattitaitoon. On todennäköisesti joku painava syy miksi ei olla hankittu jotakin pelaajaa, jota mahdollisesti agentit on myös tänne tarjonneet. Olkoon raha, rooli tai pelitapaan sopimattomuus syynä. Hyvin täällä on pärjätty resursseihin nähden tähänkin asti ja aika iso kunnia siitä Anssille kuuluu.
Täysin samaa mieltä. Kyllä se Laine tietää mitä tekee.
 
PAKKI69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
Ja Kurriin vielä, että näyttäisi luistin liikkuvan ja kiekollisena taitavan oloinen. Yhden pelin jälkeen kovat odotukset. Ainoa mikä tulee mieleen, että voiko turhautua, jos oma peli ei onnistuisi ja kaverit ei osaa syötellä, vaikka miten hakee hyvää paikkaa ja kelaa vauhtia?
 
LiiAaa

Tämä on kaikilla suoraan Pohjois-Amerikasta Liigaan tulleilla se isoin totuttelun paikka. Ovat koko ikänsä tottuneet siihen, että kun kiekko saadaan omille niin silloin lähdetään nopeasti hyökkäämään. Liigassa taas kiekkoa haudotaan maalintakana, syötellään pakki pakkia, vaihdetaan rauhassa ja suositaan viivelähtöjä yms. Näin ollen liukasliikkeinen P-Amerikan kiekkoon tottunut joutuu vetelemään keskialueella yksinäistä rusettiluistelua ennen kuin tottuu siihen, että ei sinulle kukaan ole sinne keskialueelle kiekkoa tarjoamassa vaan se pitää käydä hakemassa oman maalin takaa.
 
Igor33

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Nyt kyllä pitää vähän suorittaa pienoinen pre-mature ruiskaus, ja todeta että Patrick Curry on aivan uskomattoman hieno hankinta, jopa vuosituhannen parhaita ulkomaalaisia, uskallan väittää. Pelataan toista harjoitusottelua, ja Patrick Currya harmittaa (postitiivisella tavalla) näkyvästi omat ja muiden edesottamukset, osoittaa joka vaihdossa haluavansa ratkaista pelin, sekä kaiken tämän ohessa saa kentällisen Ilves-ukkoja - ainakin Meskasen, Latvalan ja Väisäsen - raiteiltaan, mitä nyt painaa pari häkkiä mestarisuosikin verkkoon ohessa… Tästä hankinnasta on helppo syttyä, onnea Anssi Laine! Currysta tulee olemaan paljon iloa KalPalle tulevalla kaudella.
 
Brentti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Savon keltamustat
Joko voi Curry-arvan sanoa raaputetuksi ja todeta arvan voitokkaaksi? Aloitukset kuten oli oletettavissa eivät ole Curryn vahvuus, mutta jos nyt latoo tuohon tahtiin pinnoja niin eipä sillä ole mitään väliä.
Ja latokoon pinnoja vaikka vain 25 niin tuossa on kyllä käsissä kultakimpale. Liikkuu hyvin ja koko ajan hämmentää vastustajaa ja pelaa sääntöjen rajamailla. Rakastan
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Hold your horses. On näitä Liigassa ennenkin nähty, jotka loistaa harkkapeleissä mutta tosipeleissä hyytyy. Tai viimeistään Suomen marraskuussa. Tietysti toivon, että Curry on vaan kova, innoissani olen lukenut raportteja täällä.
Äkkiseltään tulee mieleen Kantner, eipä syksyllä verkkoheilunu, mutta keväällä Kapasen tuoman hurmoksen ansiosta oli Kanterkin linkeissä!

Toivottavasti vain ei meno hyydy Currylla ihan radikaalisti, eikä olisi syksyn ihme kuin Pitkänen.
 
Nukkemurhaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
"Saamme Curryn mukana ison kasan luonnetta jäälle ja koppiin. Hän pystyy pelaamaan monessa roolissa, menemään vastustajan ihon alle ja tekemään myös pisteitä."

Lainaus Laineen sanoista pelaajajulkistuksen yhteydessä. Parin ensimmäisen harkkamatsin perusteella scouttaus ainakin näiden osalta on mennyt nappiin ja mies ollut sanojen mukainen pelaaja kentällä. Mikäli on sitä myös pitkän kauden aikana, niin olen valmis alkamaan valamaan pohjia Anssin patsaalle hallin edustalle.
 
Laine tuli sisään 2020 keväällä ja heti ensitöikseen naarasi Kuopioon mm. Juuso Mäenpään, Aapeli Räsäsen ja Jesper Mattilan. Kauden aikana sisään hankittiin Jesse Graham ja Jeremy Bracco.

Myös tämän jälkeen joukkueeseen on tehty onnistuneita hankintoja jo vain Suomen sisältä, mutta myös esim. Matyas Kantner, Anton Karlsson, Colby Sissons ja Max Görtz on ulkomailta hankittuja hyväksi osoittuneita kortteja.

Nyt edustusjoukkueeseen on kasvamassa Veeti Miettistä ja Iivari Räsästä. Samaan aikaan KalPan tunnetun laadukkaasta juniorityöstä on saatu pidettyä kiinni, ja kaikki onnistuneet hankinnat on sopeutunut KalPan pelityyliin, joka ei tunnetusti ole Liigan helpoin. Laineen neljänä kautena KalPa on ollut loppusijoituksissa top5-joukkue kolme kertaa, vaikka kaksi niistä onkin puolivälierissä putoamisia.

Hutihankintoja on toki myös tullut, mutta eikös niistä ole aina päästy suhteellisen helposti eroon? Simpson, Pitkänen jne...

Laineen kädenjälkeen kuuluu myös mm. Liigassa yli 30p mättäneen pakin hankinta ja Juuso Mäenpään suora kahden vuoden jatkosopimus

Sanokaa mitä sanotte, mutta itse epäilisin ennen Anssi Lainetta heitä, jotka epäilevät Anssi Lainetta. On meillä jumalauta hieno urheilujohtaja.
 
Viimeksi muokattu:

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Patrik Kerkolasta on keskustelua toisessa ketjussa, mutta tämä lienee sopivampi paikka... Mikähän lienee muuttunut kun ei lähtenytkään Pohjois-Amerikkaan? Liigan puolella tuskin on vastuuta tulossa vielä tällä kaudella eli pelaako IPK:ssa? Kaksivuotinen sopimus eli selvästi ajatus on nostaa liigaan vuoden päästä.
 
Grabovsky

Pitkänen ei ole varsinaisesti mikään hankinta vaan junioripolun alusta lähtien käynyt oma kasvatti. Poikkesi välillä muualla.
 
Pande30

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Patrik Kerkolasta on keskustelua toisessa ketjussa, mutta tämä lienee sopivampi paikka... Mikähän lienee muuttunut kun ei lähtenytkään Pohjois-Amerikkaan? Liigan puolella tuskin on vastuuta tulossa vielä tällä kaudella eli pelaako IPK:ssa? Kaksivuotinen sopimus eli selvästi ajatus on nostaa liigaan vuoden päästä.
Syytä en tiedä miksi ei lähtenyt, mutta siellä olisi ollut joukkueessa ainakin Usan U20 maajoukkueeseen tyrkyllä oleva maalivahti, niin eipä peliaikaa olisi ihan helposti ollut tulossa. Kiva tosiaan nähdä mihin Pate sijoitetaan alkavalla kaudella. Sekä Iisalmessa ja KalPan u20 joukkueessa on jo 2 maalivahtia, niin tuskinpa kumpaankaan ryhmään halutaan kolmatta veskaria. Mutta eiköhän Pate pelaa mestistä ainakin jossain vaiheessa alkavalla kaudella, vaikka aloittaisikin kauden KalPan U20 joukkueessa.
 
Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
On mahdollista jopa todennäköistä ettei Lekkas Jatkola kumpikaan jatka tulevan kauden jälkeen ja jos vanhat merkit paikkaansa pitävät, jompikumpi ellei molemmat mene myös lasarettiin jossain vaiheessa. Mahdollisesti tusina matsia liigaa, toinen mestistä + junnupelit niin siinä on ihan ok paketti. Kaudella 25-26 tarjolla 2.mv paikka.
 
Tomahawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
"Me emme pysty kilpailemaan pelaajista rahalla. Euroopan pelaajapalkkiot ovat meihin nähden moninkertaiset. Me olemme KalPassa onnistuneet kuitenkin rakentamaan pelaajakehityspolun, jonne yhä useampi huippuyksilö haluaa tulla. Curry on tästä hyvä esimerkki. Hänelle oli monia ottajia Euroopan suurseuroista, mutta hän valitsi KalPan, Laine kertoili ennen harjoitusottelukautta".

- Anssi Laine -

Tämä oli ainakin itselleni uutta tietoa, että Currylla olisi ollut ottajia Euroopan suurseuroissakin ja tekee hankinnasta entistäkin kovemman.

E: Jos joku innokas jaksaa niin tälle kaverille (Currylle) vois oman ketjun laittaa pystyyn.
 
Viimeksi muokattu:

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös