Mainos

Joukkueen rakennus 2024–2025

  • 320 613
  • 1 792

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Voin kuulostaa nyt Anssi Laineelta tai täällä aiemmin lanseeratulta "kuopionkukkomaiselta", mutta tuo kahden sentterin hankkiminen on etenkin tällä hetkellä aivan pelkkä unelma. Sentterien hinnat on aivan taivaissa ja kysyntä vain kasvaa. Puhutaan aivan käsittämättömistä summista. Joku kärkisentteri tuohon haetaan mutta on turha pettyä jos se tulee ECHLstä tai ei ole takuuvarma 40 paunan mies vaan joku "arpa".
Tuskin nyt monikaan kahta sentteriä odottaa. Kuten sanoit hinnat on varmasti kovia ja kysyntä ei ainakaan ole laskemassa. Siihen peilaten hankinnan jättäminen kesälle, jos edes mitään KalPa on hankkimassa, on vielä isompi haaste. Ei varmasti tullut Räsäsen sekä Ovon lähtö minään yllätyksenä ja koko kausi on ollut aikaa tehdä liikkeitä markkinoilla. Kuitenkin jos ja kun puhutaan 1-2 sentteristä niin sana "arpa" ei kyllä pitäisi siihen kuulua. Nämä Anssin sanat siitä, että Korhonen on ensi kaudella KalPan yksi sentteri ei kyllä ainakaan hirveästi nosta odotuksia sentterin hankinnalle.

Mikäli näillä mennään niin nähtäväksi jää se, että kuka istutetaan Mäenpään ja Kantnerin keskelle.
 
LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, KalPa
Kannattaisiko nyt koittaa ottaa pienellä taloudellisella riskillä sentterimarkkinoille verkkoja vesille. Nimittäin huuma on kuitenkin olemassa Kuopiossa. Tän kauden jatkuvuus todella korkealla.

Näkisin itse sen ykkös/kakkossentterin hankinna prioykkösenä. Mieluummi säästetään laitureissa ja haetaan laajuutta rosteriin omilla junnuilla. Nimittäin laitureita hyviin 4 kentälliseen KalPalla nähdäkseni on.
 
Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC

Niitä ykkös- tai kakkosenttereitä vain etsii aika moni muukin. Takuuvarma tulosyksikön sentteri maksaa todella paljon ja siihen ei ihan pieni budjetin nosto riitä. Jotain arpoja voi varmaan raaputtaa ja toivoa parasta KalPan kokoisena seurana. Jostain Itävallan sarjasta voi löytyä joku potentiaalinen kaveri halvalla, joka sopii KalPan pelitapaan ja omaa sitä kuuluisaa pistepotentiaalia.
 
Joo mietin lähinnä sitä, että nyt jos budjetissa on kuitenkin varaa viel Laineen hakujen mukaan jopa 4 pelaajalle? Niin tekisi niin, että priorisoi sen sentterin ja olisi valmis maksamaan siitä hieman enemmän. Kuitenkin KalPan laituri ja pakkiosasto on valmiiksi hyvällä mallilla. Junnuista voi hakea sitten leveyttä.

Plus tän tilikauden tulos on 6 numeroisesti positiivinen, nii löytyiskö sieltä investointiapua. Ymmärrän toki, että senoja voi olla vaikee löytää..

Toki ku en itte tiiä yhtää mitä maksaa joku 1-2 kentän sentteri? 150k? Tai siis tarkotan mitä Liigassa ne saa. Sveitsissä ton varmaan voi tuplata..
 
Pelinappula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Onkohan KalPalla katseita suunnattu mm-kisojen suuntaan?
Oisko siellä Tanska, Ranska, Norja yms. mahollisia vahvistuksia tarjolla noille puuttuville paikoille ja onko niihin mahkuja KalPan budjetilla?
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mark Simpsonilla ei ole tällä hetkellä sopimusta. On hyvä aloittaja, kokoisekseen hyvä luistelija, kovuutta löytyy sekä tekee tuhoa laukauksellaan. Marinoitunut EIHL:ssä yli 0,5 ppg ukoksi. Viime visiitillä ei roolia löytynyt ja Mark ajautui nelosen sentteriksi sekä lopulta kokoonpanon ulkopuolelle. Nyt roolia olisi tarjolla ja mikä tärkeintä, niin pomminvarmasti on budjettiin sopiva sekä arpaa ei enää tarvitse raaputtaa.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Mark Simpsonilla ei ole tällä hetkellä sopimusta. On hyvä aloittaja, kokoisekseen hyvä luistelija, kovuutta löytyy sekä tekee tuhoa laukauksellaan. Marinoitunut EIHL:ssä yli 0,5 ppg ukoksi. Viime visiitillä ei roolia löytynyt ja Mark ajautui nelosen sentteriksi sekä lopulta kokoonpanon ulkopuolelle. Nyt roolia olisi tarjolla ja mikä tärkeintä, niin pomminvarmasti on budjettiin sopiva sekä arpaa ei enää tarvitse raaputtaa.
Älä laita tälläistä edes vitsillä

Ja mitä tuohon aikasempaan, että 1-2 kentän sentterin saa 150k. Niin älä unta näe. Kyllä se on KalPankin mittarilla +200k per ukko. Esim. KalPasta Tapparaan siirtyvä Räsänen tienannee ensi kaudella 250k paikkeilla. Kuten odota osasi, ei KalPalla ole tähän vara vastata.
 
Tomahawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kyllä tuohon vähintään kaksi kahdensuunnan hyökkääjää tarvii toinen tietenkin centteri ja toinen sitten se laituri.

Huomaa asian helposti kun kysyy itseltään ketkä hyökkääjät me laitetaan jäälle kun johdetaan peliä yhdellä maalilla ja kaveri ottaa aikalisän kun peliä on 2 min jäljellä ja maalivahdin pois aloituksen ollessa meidän päästä? Ja ketkä on seuraavat kolme hyökkääjää ketkä menee vaihdosta askiin?

1. Rissanen - Korhonen - Okany
2. X - X - ehkä Lantta (sekin vähän siinä ja siinä riippu noista kahdesta muusta kentällä olijasta minkä tason seppiä ovat)

Vai lyödäänkö sinne esim Lantta - Simontaival - Klemetti vaihdosta sisään? Jolloin aika suurella todenäköisyydellä kiekko on omassa maalissa ja tasainen peli mikä on taisteltu yhden maalin johdoksi on vessasta alas vedetty... Tämä kun toistuu vielä illasta toiseen niin 3 pisteen voittojen sarake ei välttämättä kovin kummoiselta näytä kauden lopussa.

Ei, mutta siis liian heikko on puolustusuuntaan tuo hyökkäys vielä tässä kohti Centteri , kahdensuunan laituri ja Kisu tai puolustavampi laituri esim 4 kenttään joka voi olla pelien lopuissa jäällä johtoa puolustettaessa tuohon pitäs saada. Nuo kaksi ensimäistä ihan pakollisia, kolmannen voi yrittää sisäisellä kehityksellä korvata jos ei rahat riitä.

Kyllähän tuonne vielä yhden pakinkin tarviis ei paljon loukkeja muuten kestä, mutta tuo Centteri se tärkein ois ja sitten kahdensuunan laituri seuraavaksi tärkein mielestäni.

E: Posia toki, että hyökkäysvoiman osalta näyttää hyvältä jo tässävaiheessa.
 
Viimeksi muokattu:

LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, KalPa
Älä laita tälläistä edes vitsillä

Ja mitä tuohon aikasempaan, että 1-2 kentän sentterin saa 150k. Niin älä unta näe. Kyllä se on KalPankin mittarilla +200k per ukko. Esim. KalPasta Tapparaan siirtyvä Räsänen tienannee ensi kaudella 250k paikkeilla. Kuten odota osasi, ei KalPalla ole tähän vara vastata.
Joo en oo aiemmin liigaa seurannut niin ei mitäö hajua mitä noi pelaajat tienaa. Eli siis 150k ei riitä. On iso hintalappuhaitari kyll pelaajilla, jos budjetti vaikka 2,1 miltsii (mikä ilmeisesti oli kuluneella kaudella) ja jos 1 sentteri vie siitä jo yli 10 %. Huhhuh.

SItten on vaan pakko mennä toki sillä mitä on ja rakentaa pikkuhiljaa.
 
Pelinappula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kyllähän tuota joukkueen kokoonpanoa kun katsoo nii kyllähän sieltä uupuu miltei kokonaan semmonen "santapaperi/rouhija" osasto.

Taitoahan tuossa porukassa on vaikka millämitalla mutta luulen että välillä joudutaan niihin paineihinkin ja niissä on noilla miehillä jäämässä luu käteen.

60 ottelua/60min ei jaksa mikään joukkue luistella vastustajilta jalkoja alta vaan olisi hyvä olla myös sitä osastoa joukkueessa joka pystyy myös siihen vääntöön.
 
hessum63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat ja SuKiKa
Oliskos päättyneellä kaudella sitä santapaperia erityisesti? Sentteri kyllä varmasti tuohon löytyy kun eletään vasta toukokuuta. Nyt liigassa on liikkuneet ne "kalliit" sentteri. Luotan Laineeseen tässä hankinnassa. Arttu Ilomäki olis vapaana? Varma 40 pisteen kaveri mutta riittääkö luistelu?
 
Pelinappula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
No oiskos siitä haittaa jos olis ens kaudella? KalPalla on tilanne kokoonpanon suhteen hyvä ja varmasti seurajohto tekee parhaansa että siitä saataisi vielä parempi.
Omasta mielestäni ripaus ilkeyttä/kovuutta tuohon rosteriin täydentäisi sitä hyvin ja toisi ehkä uudenlaisen työkalun valmennukselle esim. Peluutuksen suhteen.
 
Tomahawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Oliskos päättyneellä kaudella sitä santapaperia erityisesti? Sentteri kyllä varmasti tuohon löytyy kun eletään vasta toukokuuta. Nyt liigassa on liikkuneet ne "kalliit" sentteri. Luotan Laineeseen tässä hankinnassa. Arttu Ilomäki olis vapaana? Varma 40 pisteen kaveri mutta riittääkö luistelu?
Suattaapi olla hintoo tuolla Ilomäellä ja jos ei vielä oo sopimusta niin onkohan tarkoitus mennä sinne mistä paras tarjous tulee eli vähän niinkun tarjouskilpailua pitää pystyssä? Siihen leikkiin ei KalPan rahoilla paljon kannata alakaa, mutta kyllähän tuon mielellään muuten vois ottaa :)

Mites tuo Patrik Virta? Pari vaisumpaa kautta takana toinen Tapparassa pelit jäi 41 syytä en tiedä, mutta 18 pinnaa silloin ja nyt viimeisin dellissä 20pinnaa 43 otteluun ja sitä ennen kaksi 36 pinnan kautta. 28v., rightin centteri +- lukemat vähintään kelvolliset suhteutettuna muuhun sen kauden joukkueeseen missä pelannut viimeisen 4-5 vuoden aikana, pari suomenmestaruutta ja yksi chl mestaruus, Tapparassa 4 kautta joista 3 varakapteenina ennen tuota viimekauden delliä jos ei osais pelata ei Tapparassa ois noin kauaa ollut ja ilmeisesti johtajuuttakin löytyy kun kapteenistossa on ollut siellä. Playoff kokemustakin löytyy ihan mukavasti.

Tuossa kaverissa ois sinällään ne ominaisuudet mitä tuohon Mäpän ja Kantnerin kenttään centteri kaipaisi.

Tuo Mäpän ja Kantnerin "välikkö" vois kuitenkin olla aika houkutteleva vaihtoehto tuommoselle pelaajalle jolla on kykyä pisteitä tehdä ja pelata hyvällä tasolla centteri peliä jos haluaa uutta nostetta uralle, silloin ei välttämättä se rahakkain tarjous ole se mihin pelaaja tarttuu vaan se mikä on tulevaisuutta ajatellen se järkevin vahtoehto.

40 pinnan kausi KalPassa ja taas on ihan eri tilanne markkinoilla kun seuraavaa pelipaikkaa ja palkkaa katsellaan.

Tähän kaveriin voisi KalPan rahat riittää ja niin, että jäisi vielä muillekkin pelipaikoille massia. Sitä en tosin tiedä mikä pelaajan kunto on tällähetkellä tai mistä nuo pari heikompaa kautta johtuu. Onko ollut loukkia? Roolista? Vai mistä sitten, mutta tämmösethän nyt pystyy selvittämään jos on UTJ.

E: Lisätty tieto playoff kokemuksesta ja varakapteeniuudesta.
 
Viimeksi muokattu:

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kyllähän tuota joukkueen kokoonpanoa kun katsoo nii kyllähän sieltä uupuu miltei kokonaan semmonen "santapaperi/rouhija" osasto.
Minusta Laine viittasi juuri tuohon suuntaan, kun mainitsi jotenkin laitureista/hyökkääjistä että lisää "balsseja". Eli toivottavasti sinne haetaan kolmos/nelosketjuun tavernierin sijaan mutasta.
 
KalPamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mikäli näillä mennään niin nähtäväksi jää se, että kuka istutetaan Mäenpään ja Kantnerin keskelle.
Ei voida näillä mennä, täyttä pelleilyähän kauteen olis lähteä Rissanen - Korhonen - Kombe - Lantta sentteristöllä. Ei millään riitä mitä muuta palstaveljet on myös todenneet. Kyllä sieltä yksi sentteri tulee ja hyvä niin, innolla oottaa jo että kuka! :)
 
stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Minusta Laine viittasi juuri tuohon suuntaan, kun mainitsi jotenkin laitureista/hyökkääjistä että lisää "balsseja". Eli toivottavasti sinne haetaan kolmos/nelosketjuun tavernierin sijaan mutasta.
Itse toivon, että prioriteettinä olisi vahvistaa noita ylempiä kenttiä. Nyt kun Härski ei täkyyn tarttunut vieläkään, niin siihen ruutuun olisi kyllä tarvetta täytölle.

Adler Mannheimista olisi vapautumassa esim. Markus Hännikäinen, joka voisi kaivata uutta nostetta uralleen. Ei kumminkaan missään nimessä mikään ikäloppu kyseessä.

Aikaisemmin mainittu Patrik Virta olisi kyllä mielenkiintoinen nimi, mutta tilanteessa, jossa Korhosta meinataan ajaa sentterin tontille, niin mielestäni Patrik ei ole tarpeeksi kova hankinta.

Jos senttereitä hankittaisiin kaksi, niin kuin ehdottomasti kuuluisi tehdä - olisi Virta oikeinkin uskottava sainaus lähtökohtaisesti 2/3 sentteriksi. Tähän päälle koodinimet "Tommi Tikka" tai "Ville Petman" riippuen Kiiskisen mahdollisesta jatkosta tai laiturihankinnan tyypistä niin huomattavasti luottavaisemmin mielin voisi odottaa kauden alkamista. Itse olisin tyytyväisempi jo siihenkin, että laitahyökkääjä jätettäisiin hankkimatta, mutta senttereitä tulisi kaksi. Sopiva laitahyökkääjä on todennäköisesti huomattavasti helpompaa löytää kesken kaudenkin kuin sentteriä.

Nyt kun joukkueella ja seuralla on selkeä tahtotila lähteä parantamaan menneestä kaudesta, niin silloin fokus kuuluisi olla kärkisijoissa jo runkosarjassa. Kotiedun tai vähintään suoraan playoff -paikan saavuttaminen olisi entistäkin tärkeämpää kun säälit pelataan jatkossa paras viidestä systeemillä.

Saksman kehui kuopiolaista yleisöä kevään yleisestä tunnelmasta ja siitä, että kansa löysi läpi kevään sankoin joukoin hallille. Seuraavaa stepppiä odottaa ottelutapahtuman/kulttuurin kehityksessä siihen suuntaan, että samaa nähdään läpi runkosarjan. Toisaalla onkin hyvää keskustelua siitä, että miten siihen suuntaan päästäisiin, mutta on siinä mielestäni jo suuri osavastuu seurallakin, että puheet tavoitteista ja joukkueen kasaamisesta ovat myös synkassa. Kyllä kuopiolainen kiekkoyleisö aistii sen. Sitä on turha aliarvioida.

Kaikki näkivät, että Tappara oli viime kaudella kovempi. Onko Kapasen ja Räsäsen korvaaminen Korhosella ja yhdellä sentterihankinnalla eron kiinni kuromista ihan rehellisesti? Vieläpä kun Räsänen siirtyy juuri Tapparan leiriin. Selitykset senttereiden hintavuudesta pitävät paikkansa, mutta rosterin vajaaksi jättäminen puheisiin/tavoitteisiin nähden on alisuorittamista.

KalPan sentterit:

Rissanen - X - Korhonen - Lantta - Kombe

Tapparan sentterit:

"Mattila"- Keskinen- Helenius- Räsänen- Rauhala- Somppi.

Vaikka tuosta Tapparan sentteristöstä Helenius ja Rauhala matkaisikin isommille tienesteille, niin tuo keskikaista on edelleen kovempi kuin KalPan.

Tuosta, kun Rissanen loukkaantuu, niin vaikeaa tulee. Viime kaudella KalPan peli ei romahtanut edes Rissasen ja Räsäsen yhtäaikaisten loukkaantumisten aikana, kun laajuutta löyty kärkeen vielä Kapasen muodossa. Korhonen stunttasi aloituksia lukuunottamatta ihan kelvollisesti. Reservissä oli alaketjuihin Immosta, joka tosin kärsi loukkaantumisista itsekin. Kuka ensi kaudella nostetaan puolustajista sentteriksi, kun Salmela ei jatkane?

Kannattajan silmin tämä näyttäytyy siltä, että kaikkea ei vieläkään tehdä vaan pelätään ottaa pienintäkään talodellista riskiä urheilullisen menestyksen eteen.

Toivottavasti asiaa puntaroidaan uudestaan kesän aikana.
 
Suosikkijoukkue
Old time hockey, Hamilton Mustangs
Mä vähän luulen, että se sentteri tulee viimeistään kun mahdolliset ylimääräiset tulovirrat (lue: kasvattajakorvaus) selvillä. Voihan siellä olla neuvotteluja jo useamman vaihtoehdon kanssa taustalla käynnissä, kuten varmaan onkin.
 
LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, KalPa
Ei voida näillä mennä, täyttä pelleilyähän kauteen olis lähteä Rissanen - Korhonen - Kombe - Lantta sentteristöllä. Ei millään riitä mitä muuta palstaveljet on myös todenneet. Kyllä sieltä yksi sentteri tulee ja hyvä niin, innolla oottaa jo että kuka! :)
En millään itsekään usko, että tuohon sentterikalustoon jäädään. Kyllä nyt vaan kättä taskuun ja kamppailemaan laadukkaista senttereistä. Nyt pitäisi investoida, kun huuma käynnissä ja saatiin kukuneen kauden jatkuvuus non korkeaksi.

Toki järki kädessä tietty, mutta eiköhän yhtiestyökumppaneidenkin suunnalta vois tulla hieman kannustusta siihen, että investoidaan.

Rouhijoita kaivattu, niin eikö Lantta nimenomaan ole se vahva taklaaja ja rouhija, joka vastaa tuota rouhija statusta? Toki voisha siel olla sit sellaisia hieman kookkaampia kavereita tietty. Että onhan Lantta fyysisesti suhtkot kevyt viel.
 
Dicehero

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, IPK ja Philadelphia Flyers
Mites Liedeksen Heikki? Olisi vapaana ja entinen Kalen mies.
 
Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Mites Liedeksen Heikki? Olisi vapaana ja entinen Kalen mies.
Lienee Blue... Espoo Uni...

Lienee jonkun pääkaupunkiseudun härpäkkeen miehiä ens kaudella
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös