Mainos

Joukkueen rakennus 2024–2025

  • 320 625
  • 1 792

Nukkemurhaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Eipä tullut aloituksia niin kovin tarkkaan seurattua. Tosin eipä tainnut Ring kovin montaa aloitusta olla ottamassa, kun eilisen aloitusvoittoprosentti on 0,0%. Noh, ehkä tuo yhden pelin otanta on turhan lyhyt, jotta voisi tehdä luotettavia tuomioita suuntaan tai toiseen, mutta pehmeältä näytti.
Kolmisen viikkoa sitten tulleen "kauden päättäneen" iskun jälkeen voinee olla vielä jotain loukkaantumista taustalla.
 

Tomahawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Itse olen nähnyt tänä keväänä eilisen lisäksi parista eri pelistä jossa Ring on pelannut joitakin eriä sen pohjalta jaan mielipiteeni eli kuitekin todella lyhyellä otannalla.

Pelinluku on erinomaisella mallilla etenkin mestis pelaajaksi, mutta myös liigatasolle hyvä ja antaa hyviä peliä edistäviä syöttöjä ja välillä myös ihan todella hyviä passeja joista ei enää ole vaikea kiekkoa pussiin laittaa.
Luistelu on hyvällä mallilla myös ja ainakin eilen tuntui kädet käyvän kun Ketterälle oli jäähy tulossa ja Ipk pelasi 6vs5 hetken. Näissä peleissä mitä olen nähnyt nämä seikat on ainakin herättänyt huomioni.

Kamppailuvoima ja fyysisyys onkin sitten erijuttu.

Ehdottomasti nään hyvän aihion tulla hyväksi liiga pelaajaksi pelintekijän roolissa ja tuommoseksi ylivoiman moottoriksi.

Itse ainakin nään paljon hyvää kyseisessä kaverissa. Sitä en tiedä mikä KalPan suunnitelma näiden mestis pelaajien osalta on eli onko tarkoitus olla aluksi rotaatio pelaajia joita kehitetään tulevaa varten vai onko heille heti paikka vakiokokoonpanossa? Ensimmäinen vaihtoehto kuullostaisi erittäin hyvälle ja esim: 1+2 vuotiset sopparit olisi mielestäni erittäin jees asia.

Ring pelaa siis laidassa ja keskellä. Eilen pelasi laidassa, joten se selittää tuon aloitus rosentin ellei sitten ole ottanut aloituksia vaikka laidassa olikin paikka kokoonpanossa.

Ottanut pääosumaa tänä keväänä jo kahdesti, joten liigaan tullessaan siihen ettei noita tulee lisää kannattaa alkaa kiinnittämään huomiota. Se vaikuttaako nuo pääosumat tämän hetkiseen pelaamiseen en osaa sanoa, koska en ole esim alkukaudesta hänen otteitaan nähnyt.

Todella pieni on siis otanta minkä pohjalta pystyn pelaajasta mitään sanomaan, mutta nuo asiat itse olen huomannut.
 
Viimeksi muokattu:

Boston -68

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa. Vahva sympatia "kasvattajaseura" JYPille.
Jos kävisi niin, että Kapanen olisi poffien pistetilaston ykkönen, (tähän tarvitaan todennäköisesti se finaalipaikka) niin voi jäädä Ruotsin kuviot välistä. Toki nämäkin näytöt on varmasti huomioitu Montrealin puolella ja voi jo riittää, toivomme sitä. #55 koitettiin jo kolehdilla ulos ostaa, mutta Lasse jatkaa. Anssi näkee jotain mitä minä en, ja kyllähän asiassa täytyy konsensus olla valmennuksenkin puolesta. Tuosta kun saman verran kesän aikana taanttuu, mitä toissa kaudesta niin voi pojat.. Hidastua ei varmaan enään voi, eihän?
 

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kyllähän LL55 on otettava kesä aivan tosissaan jos meinaa ensi kaudella mukana pysyä. Tämä siis oletuksella, että se kahden vuoden lappu on Lassella taskussa. En nyt aivan varmaksi muista, mutta sanoiko Lappalainen KalPan castissa, että oli viime kesänä yksin treenaamassa Lahdessa. Tuli myös joukkueen mukaan 4-5 viikkoa myöhemmin ja oli siitä KalPalle kiitollinen, että vanha sotaratsu saa tällaisia vapauksia. En siis väitä kokeneen konkarin treenanneen huonosti, mutta näin äkillinen tason romahtaminen kertoo jostain, tai ainakin siitä, että pelkän grillin edessä ei kannata tulevaa kesää viettää.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
LL55 oli muuten tippunut eilisessä pelissä YV:stä pois, Mattila oli Westerlundin kanssa. En nyt sata varma ole että näin oli koko ajan, ei noita YV-paikkojakaan montaa ollut.
 

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
LL55 ei pelannut lainkaan ylivoimaa, Mattila oli tosiaan tilalla. LL55 saisi muutenkin tippua kokoonpanosta ja Ruotsalainen tilalle.
Pelasi ekan ylivoiman, sitten Mattila tilalle.
 

Kalpankaataja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
Kyllähän LL55 on otettava kesä aivan tosissaan jos meinaa ensi kaudella mukana pysyä. Tämä siis oletuksella, että se kahden vuoden lappu on Lassella taskussa. En nyt aivan varmaksi muista, mutta sanoiko Lappalainen KalPan castissa, että oli viime kesänä yksin treenaamassa Lahdessa. Tuli myös joukkueen mukaan 4-5 myöhemmin.
Näin itsekin muistelin ja ajattelin sen alkukauden siitä johtuneen, mutta homma ei parantunut kauden edetessä mihinkään. En tiedä mitä pitäisi tehdä? Tiputtaa painoa, ehkä sitten jalka alkaisi liikkua?
 

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
#3Anton Karlsson1993187 cm88 kgLVetlanda, SWE2024
#4Topi Heiskanen2002180 cm84 kgLKuopio2024 (2026)
#6Filip Westerlund1999182 cm84 kgRHärnösand, SWE2024
#8Ville Ruotsalainen2003175 cm75 kgLOulunsalo2024
#18Hugo Gallet1997192 cm94 kgLAmiens, FRA2024
#23Aleksi Elorinne1990196 cm98 kgLJoensuu2024
#26Jesper Mattila1997180 cm80 kgLTampere2024
#46Leevi Sorvali2002173 cm78 kgRTampere2024 (2026)
#55Lasse Lappalainen1989190 cm93 kgLKuopio2024
#90Saku Salmela1990177 cm84 kgLHelsinki2024
Niilopekka Muhonen2006192 cm88 kgLKuopio2025

Kun miettii sitä ensi kauden timanttista puolustusta, niin jos ajattelee noiden vihreiden timanttien jatkavan ja sisään tulee kait varmana timu nimeltä Larsen, niin kasassa on viisi pakkia joista yksi on timanttinen Lappalainen. Sikäli tilanne on kummallinen, että nuorista ei sopimusta ole kuin timanttisella Muhosella ja liekö esim. Ruotsalainen jatkamassa timanttisessa ryhmässä. Eli pari timanttia tuonne tarvittaisiin, ellei sitten Saku Salmelasta kuoriudu myös ensi kaudelle yksi timantti. Tuli vaan tämä timanttinen puolustus mieleen kun huhuissa pyöri KooKoosta lähtevä Veeti Väisänen ja osa tuntuu veikkailevan nuorta pakkia juuri KalPan näköiseksi hankinnaksi. Piti katsoa, että onko meidän tulevassa timanttisessa pakistossa edes tilaa millekään Väisäselle, mutta näyttäähän tuolla olevan.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Sikäli tilanne on kummallinen, että nuorista ei sopimusta ole kuin timanttisella Muhosella ja liekö esim. Ruotsalainen jatkamassa timanttisessa ryhmässä.
Komeat raamit kyllä Muhosella, olisi sitä kokoa jota kaivataan. Tuohon pakettiin jos saatais vielä hyvä liike ja lihasta ruodon ympärille. Niin tykkään kyllä ja sopimusta vois laittaa 2030 asti, NHL siirto optiolla!!

Kyllähän tuo Leevi Sorvali voi olla tuleva tuleva KalPan "Oliver Kaski".
Ei niin hyvä puolustus suuntaan, mutta ratkaiseva tekijä toisessa päässä kenttää.
 

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Komeat raamit kyllä Muhosella, olisi sitä kokoa jota kaivataan. Tuohon pakettiin jos saatais vielä hyvä liike ja lihasta ruodon ympärille. Niin tykkään kyllä ja sopimusta vois laittaa 2030 asti, NHL siirto optiolla!!

Kyllähän tuo Leevi Sorvali voi olla tuleva tuleva KalPan "Oliver Kaski".
Ei niin hyvä puolustus suuntaan, mutta ratkaiseva tekijä toisessa päässä kenttää.
Eikös Sorvalista ollut juttua, että ei oikein Mestiksessä pärjännyt. Rokissa 20 peliä tehoilla 0+4 ja varmasti avut pitäisi olla nimenomaan hyökkäyspäähän. Kyseessä kuitenkin aika pienikokoinen kaveri eli ei mikään makuupaikkojen tarjoaja tule koskaan olemaan. Jos taas Ruotsalaiselle tehdään/on tehty jatkoa niin onko sitten Sorvalille enää joukkueessa paikkaa.
 
Suosikkijoukkue
Old time hockey, Hamilton Mustangs
Tää on kyl parasta ku pleijarit parhaimmillaan ja jaksetaan käyttää energiaa jo seuraavan kauden kokoonpanojen pyörittelyyn. Noh, kukin tyylillään. Kun muutkin, niin kannanpa minäkin korteni kekoon. Oma veikkaus on, että Sorvali ottaa ensi kaudella paikan vakiokokoonpanosta. Sitä kuuluisaa potentiaalia löytyy ja rightin kätisyys plussaa. Hyvä kesä alle ja toivotaan, että lähtee homma rullaamaan. Jos ei, niin sitten Mestikseen kasvamaan vielä korkoa.
 

PAKKI69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa

Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
Juttua Okanysta ja jutun mukaan neuvottelut ensi vuoden joukkueesta on vielä kesken... juttu oikeassa, että Kuopiossa mies halutaan ensi kaudella nähdä yhtenä Kalpan pelaajista.
Todella hieno juttu Andreaksesta. Ehdoton lukusuositus.
 

KalPamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Juttua Okanysta ja jutun mukaan neuvottelut ensi vuoden joukkueesta on vielä kesken... juttu oikeassa, että Kuopiossa mies halutaan ensi kaudella nähdä yhtenä Kalpan pelaajista.
Tätä en tajua, mitä helvettiä toimistolla touhutaan?? Jos Okany jatkaa jossain toisessa Liigajoukkueessa olisi se vuosisadan epäonnistuminen toimistolta. Se pitäisi olla itsestäänselvyys että tuollainen oma kultakimpale saataisiin pysymään kotona...
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
No eihän noista jutuista voi päätellä onko sopimus tehty jo vai ei. Koska jos on, ohje on ettei siitä kerro ennen kuin seura julkaisee. Joten jotenkin pitää nuo kysymykset haastatteluissa väistää.
 

Tomahawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
En jaksa millään uskoa, että kun pelaajalla on halu KalPassa jatkaa eikä mikään kallis ole kuitenkaan ja vielä oma kasvatti niin ettei jatkoa tarjottaisi tai olisi jo tarjottu. Tuosta haastattelusta ei epäselväksi mielestäni jää se, että Okany haluaa KalPassa pelata jatkossakin.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Voisi luulla että ensi kaudelle olisi pelimerkkejä hommata aika hyvä joukkue. Varmaan aika hyvä potti tulee pudotuspeleistä jota ei oltu budjetoitu tälle kaudelle ja vissin viel Ovostakin tulossa kiva potti.

Sitten kun vielä aika moni seura on sössinyt taloutensa eikä pysty panostamaan ensi kauteen, pitäisi KalPalla olla aika hyvä tilanne. Kun vaan ne hankinnat osuisi kohdilleen...
 

Kalakukko

Jäsen
Voisi luulla että ensi kaudelle olisi pelimerkkejä hommata aika hyvä joukkue. Varmaan aika hyvä potti tulee pudotuspeleistä jota ei oltu budjetoitu tälle kaudelle ja vissin viel Ovostakin tulossa kiva potti.

Sen verran osaan sanoa, ettei toimisto ole niin vitun kassalla, että laittaisi tällä kaudella tienatut eurot suoraan ensi kauden joukkueeseen. KalPa tulee kasaamaan tulevaisuudessakin joukkueensa tulobudjetin raameissa, mahdolliset vaivalla toiminnasta kertyneet ylijäämät laitetaan ihan muualle kuin pelaajabudjettiin. Ja hyvä niin.
 

hessum63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat ja SuKiKa
Siihen olen pettynyt jos taas juhannuksena tulee ilmoitus, että pelaaja budjetti säilyy samana kuin edellisellä kaudella. Hallittu ja maltillinen kasvu pitää saada aikaan. Useampi joukkue joutuu ilmeisesti laskemaan budjettia ja isot/ rikkaat nostaa. Mukana keskikastissa pitää yrittää säilyä. Tärkeintä on kuitenkin se että miten ne eurot käytetään.
 

Kalakukko

Jäsen
Siihen olen pettynyt jos taas juhannuksena tulee ilmoitus, että pelaaja budjetti säilyy samana kuin edellisellä kaudella. Hallittu ja maltillinen kasvu pitää saada aikaan. Useampi joukkue joutuu ilmeisesti laskemaan budjettia ja isot/ rikkaat nostaa. Mukana keskikastissa pitää yrittää säilyä. Tärkeintä on kuitenkin se että miten ne eurot käytetään.

Kaikkihan on kiinni siitä, kuinka tämä noste käytetään hyväksi yhteistyökumppanuuksien ja kausikorttien suhteen. Vaikeista taloudellisista ajoista huolimatta puhelimessa sanat "Täällä Kuivalaisen Pasi KalPasta terve" tuottanee tulosta tänä keväänä ihan kivasti.
 

tehis

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Pelaako Kalpa CHL:ää ensi syksynä vai katsotaanko ne pelit runkosarjasijoituksen mukaan. Muistaakseni 4 parasta pääsee sinne.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös