Joukkueen rakennus 2024–2025

  • 326 908
  • 1 833
Suosikkijoukkue
KalPa
Älytöntä olis mielestäni lähteä Larsenia ulkoistamaan.
Mutta ymmärrän kyllä jos kemiat on perseestä ja peli maistu tämän takia, josta johtuen otteet ovat olleet alakanttiin.
Odotin Larsenilta paljon enemmän kuin mitä on antanut tähänmennessä.

Potentiaalia on olla johtava pelaaja pudotuspeleissä. Toivoisin asian näin olevan ja tapahtuvan keväällä. Ettei lihoiksi laiteta.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Olisi Anssilta todella kova liike laitaa Larsen luiskaan. Puhutaan kuitenkin timanttisen pakiston yhdestä peruspilarista jonka sopimuksen eteen Anssi varmasti jumppasi muullakin kuin Thigh Masterilla. Itse en näe Larsenin ulkoistuksessa pienintäkään järkeä. Kuten jo edellä on todettu niin kuka tilalle? Markkinat ovat perinteisesti kuivat ja korvaajan löytäminen on vaikeaa.
 
Suosikkijoukkue
KalPa sympatiat KooKoo
O. Larsen, joukkueen toiseksi tehokkain pakki ja tehotilastokin on +6. Se olisi silkkaa hölmöyttä ulostaa tällainen jätkä.
Ennen kuin joku mainitsee C. Sissons:n, että hän taisi olla KalPan tehokkain pakki kun sai lähteä. Se ero toki näissä on, että Sissonsia ei pari viimeistä kuukautta kiinnostanut pelata ollenkaan. En tiedä mitä sen loistavan syksyn jälkeen kävi.
Olen pettynyt, jos mies lähtee. Toivottavasti ei lähde.

Räsänen on sitten toinen juttu. Eilen vikassa erässä ei tainnut enää juuri peliaikaa tulla. Kyllä siitä varmasti vielä hyvä pakki kasvaa, mutta nyt on ollut liikaa ruutua.
7-8 pakki, ilman yv/av ja pelin lopun vastuuta, niin se ois hyvä. Kasvaa pikkuhiljaa (tämä kausi) näihin peleihin.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Pitää kyllä sanoa että jotain on seurassa todella mätänä. Jos viime kaudella lähti joukkueen tehokkain pakki ja nyt olisi käymässä sama uudelleen (joo toiseksi mutta YV ajalla olisi ekana) Ja molemmat tapaukset siis vielä kevään puolella. Etenkin kun tällä nykyisellä on soppari vielä ensi kaudellekkin.

Jos näin käy niin siinä on peiliinkatsomisen paikka. En jaksa uskoa tähän hetkeäkään. Eiköhän siellä ole vain tämä flunssa-aalto meneillään kun Hentunenkin nokkaansa penkintakana niisteli eilen.
 
Kurrin Pate

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Larsenin tämän ja ensi kauden soppari purkuun ja markkinoilta....öööö....mitä? Jos ei ole joukkueen sisällä vaikea ja sietämätön persoona niin ei tule tapahtumaan. Ihmeellinen spekulaatio.
Ja tässähän on vielä sekin, että Larsen on ilmeisesti erittäin tykätty kaveri kopissa, on ilmeisesti hyvin iloinen, mutta myös vaatii tarpeen tullen muilta. Eli uskon ja ennen kaikkea toivon aivan älyttömästi, ettei Larsen lähde täältä yhtään mihinkään tällä kaudella.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Simontaival ulos minun puolestani, toki pätkäsopimuksella lienee hankalaa päästä eroon, ja tämän kauden näytöillä Tapparakaan tuskin Simoa vielä halunnee rosteriinsa. Tai mistäpä sen tietää. Laineen mukaan markkinoilla on nyt tarjontaa, eli kyllähän siellä ainakin osa seuroista sitten kilpavarustelee vielä kevättä kohti. Onneksi saatiin Savvoon J. Karjalainen, jos ne kauden hankinnat oli vaikka jo tässä. Kiiskinen on sen verran villi kortti loukkaantumishistorian suhteen, että saa nähdä montako peliä kertyy enää tämän kauden aikana plakkariin. Ulos Simo ja Miettinen, ja I Räsänen hakemaan mestiksestä vauhtia. Lantta aivopieruineen vituttaa välillä aivan suunnattomasti, mutta vituttaa toki myös vastustajia. Kevättä varten tarvittaisiin joku ärsyttävä rouhija, joka ei ole yhtä jäähyherkkä kuin Lantta. Lantta kun todennäköisesti hankkii itselleen pelikieltoa sitten pahimmassa mahdollisessa ajankohdassa.
 
Tässä on paljon pelkkää mutuilua ja arvailuja. Ei faktaa. Esimerkiksi Simontaival on pelannut hyvin tänä vuonna (2025) ja kiekko on löytänyt tiensä maaliin. Ansaitsee paikkana 2-3 ketjussa. Miettinen ei syö kenenkään leipää olemalla katsomossa ja välillä kokoonpanossa. Kasvaa korkoa, katsotaan lähteekö jatkossa, sitten asia on erikseen.

Räsänen on 8 pakki, kaikkien ollessa kunnossa, välillä seiska pakki. Siinä pärjää kyllä, kuhan peluutus on järkevää. Ei oo vielä tiukkojen paikkojen pelaaja, ei todellakaan.

Lantta hämmentää ja pelaa "pikkusikaa", niin kuin pitääkin. Pelikieltoja tulee, kun tuomarit arpoo jäähyjä miten sattuu. Onko hänen taklaukset nyt niin rumia, ei ole.
Montako pelikieltoa tällä kaudella?

Larsen vielä tuohon mukaan, vaikka 7 pakiksi, niin tilanne ei mielestäni ole huono.
Ens viikolla kun Karjalainen ja Kiiskinen on mukana? Niin siltäkin osin tilanne on mielestäni hyvä.

Mäenpää-Rissanen-Kantner
Klemetti-Curry-Karjalainen
Kiiskinen-Korhonen-Simontaival
Kapanen-Lantta-Okany/Kombe

Saarelainen, Miettinen, Wallius.

Mattila-Westerlund
Ruotsalaisen-Lappalainen
Kanak-Elorinne
Larsen

Räsänen, Mononen
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Jos näin, niin aika erikoisena pidän, Larsenin on todella nautittava joukkueen ykköspalkkaa, koska ei hän mun mielestä ole niin paska ollut, aika samaa tasoa kuin aiemmilla kausilla.

Lisäksi pisteitä ei ole juuri yv:llä tullut, kun Karjalainen kopitti sen yhden virheen jälkeen jo pois. Toiset saa joukkueessa virheitä tehdä.

JOS tilalle tulee kevättä ajatellen fyysinen ja pisteitä varmuudella tekevä pakki niin ok, muuten on outoa touhua.

e. Kielioppia korjattu
 
Viimeksi muokattu:

hessum63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat ja SuKiKa
Onko heistä yksikään selkeästi parempi pelaaja? Minun mielestä Larsen on ihan riittävä pelaaja kokoonpanoon. Hinta/ laatu on hakusessa. Jos vaihtamalla paranee niin sitten ymmärrän vaihtokaupan. Liigassa vaihtokaupat tosin harvinaisia.
 
Peliesitykset tosiaankin myös minun mielestä riittää. Nyt uskonkin, että Larsenilla on mennyt valmennuksen kanssa sukset ristiin, tuskin häntä muuten minnekään päästettäisiin. Ja tosiaan toivon kyllä, että jos/kun Larsen myydään, niin tilalle myös saataisiin oikeasti laadukas av-pelin ja oman pään pelin osaava pakki, joka mielellään osaa avata peliä hyvillä syötöillä.
 
Saaaakuu!

Jäsen
Suosikkijoukkue
SikaKalPa
Hyökkääjää ei tarvita. Larsenin lähdettyä tilalle on tultava isokokoinen pakki, joka pystyy pelaamaan ylivoimaa ja tekemään pisteitä. Lappalainen tai Westerlund kun loukkaantuu (tai muuten vaan alisuorittaa) niin ei me vaan voida mitään Mattilaa pistää toiseksi ylivoimapakiks välierissä tai finaaleissa.

Eniten itseäni risoo tässä koko hommassa se, ettei Larsen ole saanut kunnon roolia ja mahdollisuutta missään vaiheessa. Harkkapeleissä oli ihan ylikylän ukko, mutta mitä sen jälkeen tapahtui? Kyllähän Larsenin ominaisuuksilla olevaa pelaajaa jos jotain tarvittaisiin kevään peleissä.

Mielenkiintoista olisi tietää, millaisia säästöjä saatiin aikaan esimerkiksi Sissons -> Hutsko vaihdoksella. Kaukaloon ei ainakaan yhtään mitään. Siirtokorvaus ja loppukauden palkka sille uudelle hankinnallekkin on maksettava.
 
Juuri tässä on niitä syitä, jotka puoltaisivat vanhaa kunnon vaihtokauppaa Ifk:n kanssa, eli Larsen sinne ja meille Ronald Knot. Olisi vielä isokokoisempi, joten ei haittaisi ainakaan itseä tämä.
 
Kurrin Pate

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kivoja nimiä, mutta sopiiko noista yksikään KalPan pelitapaan....? Jotenkin tuntuu ettei.
Pelaajan tulee olla joko "ryanlannon" tai sitten "lukemartin".
Voi olla. Mutta jotain tuohon suuntaan, paremmalla liikkeellä ja kiekollisella pelillä olisi hakusessa ehdottomasti. Eiköhän tuolta joku ole tulossa, kun kerta Larsenista ollaan luopumassa.
 
Suosikkijoukkue
KalPa sympatiat KooKoo
Voi olla. Mutta jotain tuohon suuntaan, paremmalla liikkeellä ja kiekollisella pelillä olisi hakusessa ehdottomasti. Eiköhän tuolta joku ole tulossa, kun kerta Larsenista ollaan luopumassa.
Joo, ja siis en mitenkään pahalla sanonut, mietin vaan heti KalPan pelisapluunaa. Knot IFK:sta ois loistava kyllä ja mielestäni sopisi. Mutta ehkä lopulta parasta ois että Larsen jatkaa ja ottaa vaan keväällä yhden napsun lisää pelaamiseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös