Blues: Tomi Hirvonen, yhtä hajuton ja mauton kuin koko Espoolainen jääkiekko. Pelipaita jäädytetty kattoon, mutta harva edes muistaa kyseistä pelaajaa.
HIFK : Jere Karalahti, tähän ei voinut mitään Mikki Hiiri Granlundeja valita, sillä pieni taitopelaaja ei todellakaan ole ”Ison Pahan Pedon” kasvot. Toisaalta joku jatkuvasti tuomareille valittava kitisijä olisi ollut tähän myös mielenkiintoinen valinta, sillä Nordiksen halli on paikka, jossa vastustaja ei saa vahingossakaan taklata punapaitoja tai muuten yleisö ulvoo joka tilanteesta jäähyjä. Karalahti pelaa kovaa eikä valita vaikka häntäkin vähän otettaisiin.
HPK: Tomáš Vlasák, ulkomaalainen tsekki. HPK:n kasvot ovat omissa silmissäni siinä, että joukkue onnistui löytämään aina pelaajamarkkinoilta tehokkaan tsekin joka johdatti joukot pelaamaan potentiaalinsa ylärajoilla.
Ilves: Raimo Helminen, perusteluita ei kaivata. Bonuksena 55min jäähyä yhdessä pelissä, aikansa ennätys.
Jokerit: Otakar Janecký, Otto on narrien legenda joka päihitti itse pää-Hjalliksen sekä Petri Variksen tiukasti kilpailussa ykköstilasta.
Kalpa: Kyllähän tämä väkisinkin Sami Kapaselle menee. Pientä, taitavaa, nopeaa ja periksi antamatonta. Lisäksi mieleen on jäänyt Dárius Rusnák sekä Pasi Kuivalainen.
Kärpät: Jari Viuhkola on Mr.Kärppä. Mutta Oululaisten pimeänä puolena tulee mieleen kaksi suurta kusettajaa. Brett Lievers, joka agenttinsa selän takana puljasi itsensä Ouluun, sekä tietenkin Juha Junno, mies joka sai karkotettua Granlundit.
Lukko: Erik Hämäläinen, Eepi on Lukko legenda joka on voittanut ainoan SM-kultansa Jokereiden riveissä.
Pelicans: Harvoin antaa kukaan kasvojaan seuralle yhtä nopeasti kuin Oldrich Valek, joka oli sankari pitkään Lahessa ja kenen nimeä yhä huudetaan ajoittain Isku-Areenassa. Pelaaja jonka touhuissa ei ollut mitään järkeä, kuten ei pitkään ollut koko Lahtelaisessa jääkiekossakaan. Sitten seurasi Pasi Nurmisen aikakausi jolloin Lahtelainen kiekkoilu tarvitsi todellisen gamesaverin tai sanotaan ennemminkin lifesaverin. Nykyisistä pelaajista pitkään vaikuttanut Jan Latvala kuvaa joukkuetta pelottavan hyvin.
Saipa: Ville Koho, yhtä mediaseksikäs kuin koko Saipa kokonaisuudessaan. Toisena kovana kanditaattina oli Yuri Kuznetsov, joka olisi syntyperiltään sopinut paremmin tähän kuin veli Koho. Ensimmäisenä mieleen (ei siihen imuriin) tullut toveri Myllys ei itse asiassa ole pelannut Saipan riveissä kuin muutaman hassun kauden.
Tappara: Arto Kuki-Marko Mäkinen-”kuka vain”, tuo kenttä teki Tapparasta Tapparan. Tuolla ketjulla ei ollut jääkiekon kanssa mitään tekemistä ja sen hienoutta olisi ymmärretty luultavasti paremmin vaikkapa Kiasmassa.
TPS: Esa Keskinen ennen Marko Kiprusoffia sekä Vladimir ”jalat, jalat, jalat” Jurzinovia. Koko kolmikko on kirnunnut ansiokkaasti hunajata, kuten moni muukin Turkulaisen kiekkoilun lippulaivaksi kasvanut pelaaja, mutta joidenkin oli noustava muiden yli listalle. Saku antaa kasvonsa ennemmin Montrealille, kun taas Kiprusoff siellä pelaamisestaan huolimatta ei niinkään.
Ässät: Porilaisilla on jopa eniten seuralle kasvot antavia pelaajia, mutta vain yksi nousee voittajaksi: Jari Korpisalo, jonka hyvin armeijahenkisen hiustyylin osaa leikata luultavasti jokainen itseään kunnioittava Porilainen parturikampaaja, vaikkapa silmät kiinni. Nickerson antaisi myös hullut kasvot porilaisille. Kuumakalle Jari Levonen, kiero Marko Kivenmäki sekä herrat Veli-Pekka Ketola ja Arto Javanainen tulivat myös esille.
