Mainos

Jori Lehterä HIFK:ssa

  • 222 372
  • 1 234

Bromse

Jäsen
IFK aikana 77 peliä ja 83 tehopistettä. En olisi kauhean huolissani iästä, liikkeestä tai muusta höpinästä.

Ja kun ton pistetehtailun päälle tosiaan lyö vielä jäätävän fysiikan, loistavan peliälyn, hyvät aloitustaidot ja miten pidetty on pukkarissa, voidaan Jorin kohdalla olla aika huoletta vaikka pisteitä ei enää parin vuoden päästä tulisikaan sillä PPG tahdilla. Täydellinen kiinnitys.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Paljon asiaa täällä on jo skriivattu, hieno mies, hieno pelaaja ja hieno kiinnitys.

Jorstin peli noin ylipäätään ei ole perustunut räjähtävään liikkeeseen, joten varmasti hänestä on iloa vielä nuo seuraavatkin kaudet vaikka liike hieman hidastuisikin.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
En tiedä Lehterän liksaa, mutta hän on silti varmasti jokaisen euron arvoinen. Näitä ukkoja ei kasva joka puussa ja oli todellinen lottovoitto saada nimi kahden vuoden paperiin.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se alkuperäinen tuleminen taisi alkaa 1967, kun noustiin divarista ja voitettiin 5 mestaruutta vuosina 1968-1983. Silloin voitettiin keskimäärin joka kolmas vuosi. Sen jälkeen ollaan voitettu keskimäärin joka 20. vuosi, eli ehkä Lehterä ajattelee, että olisi aika aloittaa uusi menestyskausi ja hän haluaisi olla mukana siinä starttivaiheessa. Vähän niin kuin Brewer aikoinaan.
Hienosti ajateltu, ja olisihan se totisesti virkistävää vaihtelua jos ja kun sellainen "uusi tuleminen" jo näin reilun viidenkymmenen vuoden, sekä kaudenkin, jälkeen vihdoin tapahtuisi. Ja Lehterä jos joku olisi todella upea pelaaja sitä rekeä vetämään.
 
Nicky Nichols

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Liigassa ilmeisesti on nyt maalimäärät nousussa ja pörssikärjillä on NHL-henkisesti pinnoja reippaasti enemmän mitä pelejä.

Meidän ylipäällikkömme on sadan pinnan tahdissa, mutta jos varovasti vähän ounastellaan, niin kyllä kai nyt 70 ainakin napsahtaa…

Perinteisesti Liigan pörssikärjet tekevät rapiat 60 pinnaa kaudessa, mutta kyllä tämä nykytrendi näyttää siihen suuntaan että kauden päätteeksi on muutamalla pojalla 70 + pistesarakkeessa.

Jori tietysti ykkösenä. Kun runkosarja loppuu, noin 11+67.
 
Hattu

Liigassa on muuten nähty viimeksi 70:n pisteen kausi kaudella 2007-2008, jolloin Ville Leino ja muuan Janne Pesonen taiteilivat kumpainenkin yli 70 pistettä. Tämä kyseinen Pesonen voitti tuolloin pistepörssin tehoilla 34+44=78.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aivan mahtava pelaaja ja mieltä lämmittävä jatkodiili liigan ykkössentterille.

Veikkailin kanssa muutaman liigakierroksen jälkeen aiemmin syksyllä, että Lehterä painaa sen 70 tehopistettä rikki tälle kaudelle ja siinä pysyn edelleen.
 
MHPeg

Tällä hetkellä Jorsti vetää sellaisella tahdilla, että en uskalla arvata lopullista pistemäärää. Jos ja kun ykkösen peli pysyy tälläisenä läpi kauden...
 
Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Loppuu sanat millä kuvailisi herran otteita kaukalossa. Paras asia mitä on pitkään aikaan tapahtunut tälle joukkueelle
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Yhden pelin olen tällä kaudella punaisilta katsonut ja oli Lehterä siinäkin hyvä, mutta ehkä nyt tuli seurattua tarkemmin. Olen pitänyt kaveria aina vähän laiskana taitopelurina joka maksaa elämänsä lähinnä kaarelta tippuvilla syötöillä ja jonka tuottavuus on pääosin ylivoiman varassa. Harvemmin tällaiset syttyy Liigaan vanhemmalla iällä.

Tänään pisti kuitnekin silmään että jumankauta Jorillahan on varmaan jengin suurimmat työhaalarit. Todella vahva 1 vs 1 tilanteissa ja hyökkäyspäässäkin hakee kropalla nopeita roistoja. Antaa keskialueella painetta ja painii kulmissa kuin nuori Mikko Koivu. Pieni miinus siitä, että hävisi lopussa kolme aloitusta putkeen ja päästiin tosissaan yrittämään tasoitusta, mutta näitä sattuu. Kyllähän tuolla motivaatiolla pelaavalle pelurille kaksi vuotta uskaltaa kätellä. Kyllä Jorista selkeästi näkee, että mestaruus IFK:ssa on sellainen asia jonka eteen hän on valmis tekemään töitä vielä tässäkin vaiheessa uraa. Jos sitä ei tule, niin en tiedä mikä motivaatio on siinä vaiheessa, mutta toistaiseksi liekki palaa kovempaa kuin vuosiin.
 
Dev

Jori on Pakarisen ja parin muun ohella koko jengin kovin kamppailija. Raataa niin niskalimassa ettei tosikaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös