Mainos

Joni Ortio

  • 64 309
  • 463

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei, ei ja vielä kerran ei. Katso paljon pelejä Ortio on nyt pelannut, lähes kaikki mahdolliset. Vaikka rahaa löytyisikin niin ei missään tapauksessa suostu Rubinin luukkuvahdiksi loppukaudeksi, koska tiedämme että Rubin myös haluaa pelata kaikki mahdolliset pelit. Tandem ei vain toimi tälläisten superkilpailuhenkisten kavereiden välillä.

Miksei toimi? Onko esimerkkiä tapauksesta missä homma on kaatunut kahden maalivahdin liian kovaan kilpailuhenkeen?

Ortio on ollut jo puolet tarinasta mukana, voi olla että haluaa nähdä loppuun saakka mihin tämä tie vie.

Rubin ollut puolen kautta sivussa, mitä jos homma ei lähdekään? Meillä on kakkosena Rovio joka ei vielä riitä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
En ole huolissani Rubinista, kunhan pääsee tositoimiin niin homma lähtee kyllä käyntiin. Muistetaan, että meillä on myös Kaarlehto. Kunhan hänestä päästäisiin eroon, niin tilalle voidaan hommata luukkuvahti ja yrittää edelleen saada Rovio loppukaudeksi lainalle Mestikseen. Ortio ei kuitenkaan ole se luukkuvahti ison palkkapussinsa kanssa. Tämän on jo Vuorinenkin todennut, Ässien onni on ollut se ettei ulkomailta ole tullut sopivaa tarjousta niin pätkäsopimukset ovat olleet mahdollisia
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Miksei toimi? Onko esimerkkiä tapauksesta missä homma on kaatunut kahden maalivahdin liian kovaan kilpailuhenkeen?

Ortio on ollut jo puolet tarinasta mukana, voi olla että haluaa nähdä loppuun saakka mihin tämä tie vie.

Rubin ollut puolen kautta sivussa, mitä jos homma ei lähdekään? Meillä on kakkosena Rovio joka ei vielä riitä.

No kumpikaan näistä ei halua kolmekymppisenä laatumaalivahtina joutua taistelemaan peliajasta Porin Ässissä, vaikka ajatus kannattajasta kiva olisikin. Eikä Ässillä ole varaa maksaa määräänsä enempää kahdelle maalivahdille. Jos ei Rubinilla lähde, Ässät on vaikeuksissa, sama tilanne kuin oli kauteen lähdettäessäkin.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tässä on nyt puolensa ja puolensa tässä keskustelussa

a) Rubin siis huhujen mukaan saattaa kait pelata jo huomenna(?), mutta hänen pelikunnostaan ei ole minkäänlaisia 100% takuita. Sen sijaan siitä on 100% takuita, että hänen pelituntumansa on tasan nolla. Joten mitäs sitten jos homma ei lähdekään rokkaamaan, koska sen pitäisi kuitenkin sitten todistettavasti lähteä ihan parissa viikossa, jotta Ortiolle voidaan sitten sanoa heipat turvallisin mielin

b) Vuorinen tosiaan sanoi jo, että mitään mahdollisuuksia pitää myös Ortio loppukauden ei ole. Ainoa mahdollisuus lienisi kait se, että yhteistyökumppanit kuittaisivat Ortion neljän kuukauden palkan lähes kokonaan. Jos edes leikitellään ajatuksella, että Ortio jostain syystä olisi kauden loppuun, niin tällöin väitän kyllä kohtuu kovalla varmuudella, että hän ja Rubin pelaisivat tällöin loppukauden aikalailla 50/50 jaolla. Koska tosiaan aivan pomminvarmasti Ortio ei suostuisi penkille jäämään, ja toisekseen mikä sitten olisi Rubinin pelikunto loppukauden osalta
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No kumpikaan näistä ei halua kolmekymppisenä laatumaalivahtina joutua taistelemaan peliajasta Porin Ässissä, vaikka ajatus kannattajasta kiva olisikin. Eikä Ässillä ole varaa maksaa määräänsä enempää kahdelle maalivahdille. Jos ei Rubinilla lähde, Ässät on vaikeuksissa, sama tilanne kuin oli kauteen lähdettäessäkin.

Urheilu keskiössä eikä suojatyöpaikat. Kenttäpelaajatkin kilpailevat pelipaikastaan, tai ainakin pitäisi kilpailla.

Hattu kouraan ja kierrokselle.

Aina jääkiekossa maalivahdit kilpailee peliajastaan, ei sen pidä olla pelaajan halusta kiinni. Jos Rovio pääsee pelaamaan ja löytääkin jonkun Antti Raanta moden, on aivan sama kuka se toinen häkkäri on ja kuumempi veskari pelaa.

Jos tässä pelattaisiin ns. safety first, niin Ässät vuokraisi Rubinin loppukaudeksi muualle. Ortiolle jatko ja on kunnossa ja pelaa hyvin, Rubin on kysymysmerkki pitkän loukkaantumisen jälkeen.
 
Kaunis ajatus, tuskin kiinnostelee Ortiota vaikka kuinka koittaisi myydä että tappele ittelles pelipaikka, tää on hei urheilua. Sama koskee Rubinia, molemmat tietävät arvonsa.
 
Meinaatko, että löytyy vielä paikka missä on suoraan varma ykkönen ilman kilpailua pelipaikasta? Monella pääsarjajengillä on se ykkösveskari. Menee mihin menee, kyllä siellä kilpailua on ellei ole tullut loukkaantumisia.

Esim. Jos menee IFK, siellä pappi Hovinen haastaa varmasti ja Taponen kun tulee kuntoon, Kärpissä kaksi haastajaa...
 
En mutta väitän että motivaatio taistella peliajasta on korkeampi muualla kuin Porissa.

Ja sinänsä koko keskustelu perustuu haihattelulle. Jos hattua lähdetään kierrättämään, sitä ei lähdetä kierrättämään siksi että saataisiin sainattua laadukas varamaalivahti.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jossittelu on mukavaa, mutta kyllä lääkärien, seurajohdon, valmentajien ja Rubinin itsensä pitää olla 100% varma, että mies on täysin toipunut. Tällöin uuden vamman riski on samaa luokkaa kuin ensimmäisenkin. Ei tässä voi ottaa mitään ylimääräistä riskiä.

Mielestäni on päivänselvää, että mikäli rahaa olisi kuin rantarosvolla, niin Ortio palkattaisiin loppukaudeksi. Ja Ortio jäisi aivan varmasti, jos liksa olisi kohdallaan. Ei mitään epäselvää tässä.

Itselle tulee vaan mieleen se, kun joku kirjoitti täällä muistaakseni viime kaudella Rubinin pelaavan vamman kanssa. Sellaisen, joka ei vaadi leikkaushoitoa. Asia tyrmättiin täällä 100-0, mutta tiedä sitten. Sen kuitenkin uskon tietäväni, että esim. Rovion kanssa Ässien kausi valitettavasti päättyy lyhyeen.
 
Suomen Polak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Seattle Seahawks.
Ei ole järkeä pitää Ortiota enää sen jälkeen kun Rubin palaa vahvuuteen. Jos se hattu pistetään kiertämään, sillä voisi hakea joko puolustavan isännän tai Palolan korvaajan. Ei jatkaa Ortion sopimusta kakkosveskaria.

Ässille pitäisi hankkia luotettava kakkosveskari toki, mutta liigassa on näitä tällä hetkellä aika monta vapaana siirtymään uuteen seuraan. Iso kiitos Ortiolle, oli suuri pelastaja mutta kuningas palaa.
 
Viimeksi muokattu:

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Näin juuri mitä @Näkkäri sanoo.. uskokaa nyt, Rubinin onnistumisesta ei voida millään ilveellä antaa jo etukäteen 100% varmoja takuita, asia nyt vain on näin. Toki itsekin pidän todennäköisenä, että eiköhän se siitä kun kyseessä on kuka on. Mutta silti jokaisen tahon on ensinnäkin pakko olla täysin varma, että mies on 100% kunnossa ennen kuin hän aloittaa. Vamma oli juuri sellaisessa paikassa, että uusiutumisriski on pakko huomioida. Ja sehän se kysymys juuri on: voidaanko varmuus Rubinin vuorenvarmasta 100% pelikunnosta saavuttaa ennen kuin Ortio lähtee? Pakko on voida saada sanoa ääneen sekin riski, että pahimmassa kauhuskenaariossa kuukauden päästä ollaan taas Rovio-Kaarlehto kaksikon varassa..

Ei käy kateeksi seurajohtoa, koska veitsenterällä tässä joutuvat taiteilemaan näissä asioissa. Kausi on mennyt mainiosti, tärkeitä kenttäpelaajia palaa takaisin tuossa joulun korvilla ja jälkeen, eikä sinällään ole mitään syytä epäillä etteikö Ässät olisi keväällä mukana puolivälierissä. Ja vieläpä niin, että lähes vastustajasta riippumatta siellä kyettäisiin jopa taistelemaan ihan miehekkäästi ja tasaväkisesti. Mutta nyt kun tärkeimmän pelipaikan tilanteen yllä leijailee kysymyksiä, niin kriittisten päätösten edessä seurajohto on, ettei hyvä kausi sitten murene niihin päätöksiin..
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En mutta väitän että motivaatio taistella peliajasta on korkeampi muualla kuin Porissa.

Ja sinänsä koko keskustelu perustuu haihattelulle. Jos hattua lähdetään kierrättämään, sitä ei lähdetä kierrättämään siksi että saataisiin sainattua laadukas varamaalivahti.

Mihin tämä väite perustuu? Vai onko vaan omaa mutuilua. Mä väitän (omana mutuna) , että jos saa sopivan liksan jää mielellään poriin loppukaudeksi. On ollut osa joukkuetta puolen kautta ja tarina näyttää ihan hyvältä.

Ässät tarvitsee joka tapauksessa yhden häkkärin. Nyt puolestaan kun näyttäisi jopa siltä, että omista riveistä saataisiin sitä sisäistä kasvua, niin annetaan kasvaa.

Timanttinen veskariduo paikkaa paljon ja antaa myös etua backtoback peleihin.

Ei ole järkeä pitää Ortiota enää sen jälkeen kun Rubin palaa vahvuuteen. Jos se hattu pistetään kiertämään, sillä voisi hakea joko puolustavan isännän tai Palolan korvaajan. Ei jatkaa Ortion sopimusta kakkosveskaria.

Ässille pitäisi hankkia luotettava kakkosveskari toki, mutta liigassa on näitä tällä hetkellä aika monta vapaana siirtymään uuteen seuraan. Iso kiitos Ortiolle, oli suuri pelastaja mutta kuningas palaa.

Järki on siinä, että ei tarvitse veskaria scouttailla enää ja toivoa hänen pystyvän pelaamaan riittävän hyvällä tasolla.

Enkä minä tässä verkkareitani revi jos Ortio menee muualle. Sitten vaan sormet ja varpaat ristiin, että Kung on Kung näin pitkän poissaolon jälkeen ja pysyy ehjänä. Jos hajoaakin uudestaan, ei uutta Ortion tasoista löydy.
 
Tämä nyt on selviö. Ei muuta sitä, että Ässien resursseilla ei pidetä kahta liigatasolle tähtitason molaria kokoonpanossa ja tämä on myös seurajohdon toimesta tuotu erittäin selväsanaisesti ilmi. Omaa mutuilua on se, että Ortiota ei myöskään kiinnosta jäädä taistelemaan peliajasta Rubinia vastaan Porin Ässissä, vaikka hyvin olisi tähän saakka viihtynytkin. Ei olisi tullut Ässiin ilman Rubinin loukkaantumista eikä ole täällä jatkamassa tämän tervehdyttyä. Jos ei sitten käy niin, ettei yksinkertaisesti saa pelipaikkaa muualta mutta tuskin.

Rubin voi loukkaantua uudelleen heti, tai kymmenen pelin jälkeen tai runkosarjan päätöskierroksella, eikä Ässillä ole paikkaajaksi muita kuin Rovio. Shit happens mutta näillä mennään, eikä tilanne juuri sen parempi ole ollut aikaisemmillakaan kausilla.
 
Eikä Saipan resursseilla hankita kahta NHL kokemusta omaavaa vahvistusta.

Siksi juuri yhteistyökumppanit läpi jos on mahdollisuus sille, että meidän tandem olisi Rubin-Ortio. Jos se ei ole mahdollista, niin sitten mennään niillä mitä on ja toivotaan parasta. Jos osuu paska tuulettimeen, otetaan tästä kaudesta vielä pahasti turkkiin.
 
Ässät1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Rubin voi loukkaantua uudelleen heti, tai kymmenen pelin jälkeen tai runkosarjan päätöskierroksella, eikä Ässillä ole paikkaajaksi muita kuin Rovio.
Tämä juuri. Mitään takuuta ei ole et Kungen kestää ehjänä ja se mielestäni on aika varteenotettava riski. Leikitään hiukan ajatuksella. Ortio pidetään loppukauden ja tehdään Rubinille kahden vuoden jatkot, mut pelaa loppukauden vähemmän ja kuntoutuu kunnolla ensi kaudeksi. Kaikki voittaa.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ortio pelannut nyt Ässissä 1356,21 minuuttia.

Respectit sille joka lonkalta heittää kuka suomalainen maalivahti on viimeksi pelannut Ässissä kaudessa enemmän.
Kaudella 2014-2015 Juuso Riksman 2108,11min ja Rasmus Rinne 1529,00min
 
Mennään jo vähän offtopic, mutta Rasmus Rinne on hankkinut Romanian kansalaisuuden. Oli lupaava aikanaan ja näytti, että nousee liigan eliittiin...
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kumman näistä SaiPa hankki istumaan penkin päähän tai tappelemaan peliajasta? Eikä liity mitenkään Ässiin.

Haihatella saa ja kovasti kiva olisi jos Ortio jatkaisi. Vaatisi kuitenkin enemmän kuin vähän puheluita yhteistyökumppaneille.

Ei tuo veskari siellä ilman kilpailua ykkösenä ole. Piiroinen on pelannut hyvin ja pelannee enemmän kuin odotettiin.

Tottakai haihatella saa ja pitääkin, se on kannattajien hommaa. Aikanaan haihateltiin sitä, että Rubin on mahdoton pidettävä...
 
Ässät1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vaatisi kuitenkin enemmän kuin vähän puheluita yhteistyökumppaneille.
Toimistolla ollaan istuttu käsien päällä koko kauden. Kohtuu hiljasta ollut, muutamaa laina paikkoa lukuunottamatta. Tietynlaista linjanvetoa sekin varmaan on. Tuntuu kohtuu mahdottomalta uskoa, että yht äkkiä löytyy uusi vaihde silmään ja aletaan järjestämään asioita niin, että varaudutaan pitkään kevääseen ja ollaan valmiina enemmin kuin ei ollenkaan. Jos ne resurssit ovat luokkaa olemattomat, niin luulisi tällöin koko porukan paiskivan kovemmin hommia, että tilanne paranisi ja mahdollistaisi reagoinnin. Senhän näkee selkeästi, ettei tuo tekemisen taso riitä kuin nippa nappa kyydissä pysymiseen. Toki kulisseissa aina tapahtuu kaikenlaista kummaa, josta kuulemme varmaan myöhemmin.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei tuo veskari siellä ilman kilpailua ykkösenä ole. Piiroinen on pelannut hyvin ja pelannee enemmän kuin odotettiin.

Tottakai haihatella saa ja pitääkin, se on kannattajien hommaa. Aikanaan haihateltiin sitä, että Rubin on mahdoton pidettävä...

SaiPa hankki ykkösmolarin ja Piiroinen stunttaa hajapelejä. Täysin sama kuvio kuin Ässillä on Rubinin kanssa. Ja väitän, että iso syy sille miksi Rubin on Ässissä jatkanut on täysin selkeä ykkösvahdin status, saa pelata juuri niin paljon kuin jaksaa. Ei olisi jatkanut jos pelaisi tasapäisenä tandemina jonkun kanssa.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
SaiPa hankki ykkösmolarin ja Piiroinen stunttaa hajapelejä. Täysin sama kuvio kuin Ässillä on Rubinin kanssa. Ja väitän, että iso syy sille miksi Rubin on Ässissä jatkanut on täysin selkeä ykkösvahdin status, saa pelata juuri niin paljon kuin jaksaa. Ei olisi jatkanut jos pelaisi tasapäisenä tandemina jonkun kanssa.

Niin, katsotaan miten siellä käy. Hutchinsonin sopparin julkistuksen jälkeen Saipa pelannut 7 matsia, 4-3 jaolla.

Kauteen lähdettäessä tilanne on tosiaan ollut tuo Rubinin kohdalla. Kauden aikana tulee silti tilanteita mitkä heilauttavat voimasuhteita.

Katsotaan miten Ässät ratkaisee maalivahtikuvionsa.
 
luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Oleellinen kysymys tässä maalivahti tilanteessa on se, mikä on Rubinin ajatus jatkosta. Jos on lähdössä kauden jälkeen niin Ortiossa meillä olisi ykkösveska valmiiksi katsottuna. Silloin loppukauden sopimusta voisi tavoitella, olisi peluutus mitä tahansa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös