JoKP:n otteluiden ennakkoasetelmat, otteluseuranta ja jälkipuinti

  • 403 351
  • 4 171
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Tulikos siitä jäähy?
Ei vaan oletin, että Bryggerin jäähystä tuli lisäbannia, mutta näköjään onkin Mestiksen kurinpitopäätöksen mukaisesti annettu ihan toisesta maalinedustatilanteen päähän kohdistuneesta taklauksesta kaksi ottelua pelikieltoa.

Vaikuttaa minusta kyllä ihan kummalliselta pelikiellolta, jos tuo tilanne on mennyt tuomareiltakin täysin ohi ottelun aikana. Onko Mestiksessä tapana antaa jälkikäteen pelikieltoja ja mikä siinä on oikein proseduuri? Pitääkö jonkun tehdä siitä huomautus/valitus, esim. Kiekko-Vantaan?

Tuli jopa mieleen salaliittoteorioiden hämärtämässä mielessä mieleen, että olisiko jopa Hermes suhmuroinut jotenkin kurinpidolle asiasta jälkikäteen ja siten poistanut onnistuneesti ykköskentän sentteri Bryggerin pois kahdesta ensimmäisestä pelistä : )

Aikamoista jos näin olisi käynyt. Tasoitusta sille, että Hermeksen ykköskentän pakki Nikita Mateiko sai Tampereella päähän kohdistuneesta taklauksesta kolmen ottelun pelikiellon. No, tämä oli vain säännöistä tietämättömän vainoharhaista spekulaatiota.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Vaikuttaa minusta kyllä ihan kummalliselta pelikiellolta, jos tuo tilanne on mennyt tuomareiltakin täysin ohi ottelun aikana. Onko Mestiksessä tapana antaa jälkikäteen pelikieltoja ja mikä siinä on oikein proseduuri?
Kun kuitenkin käsittääkseni seuraat paljon jääkiekkoa, niin tietänet, että tilanteet tulevat peleissä nopeasti tuomareillekin, eikä aina ehdi kaikkea huomioida. Peleissä on myös otteluvalvojat, eikä siinä ole mitään ihmeellistä, että myöhemmin tulee rankkua, vaikkei pelissä tullutkaan. Toki, jos salaliittoteoriat hämärtävät mieltä, niin se on jo sitten toinen juttu. :)

Mutta tuomaroinnista puhuttaessa, niin pistetään tähänkin ketjuun lainausta JoKP:n tiedotteesta päävalmentaja Karjalaisen saamasta hienosta palkinnosta.

SIMO KARJALAISELLE JUKKA AHVENJÄRVI-PALKINTO
Jukka Ahvenjärvi -palkinto on Suomen Jääkiekkoliiton vuosittain jakama palkinto, joka annetaan Mestiksen erotuomarien ja erotuomarivalmentajan valitsemalle fair play -valmentajalle. Palkinto on myönnetty kaudesta 2005–2006 alkaen. Karjalainen toinen joensuulainen valmentaja kuka voittaa palkinnon. Vain Jarno Pikkarainen on voittanut aikaisemmin kyseisen palkinnon kaudella 2008-2009 Joensuuhun.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Kun kuitenkin käsittääkseni seuraat paljon jääkiekkoa, niin tietänet, että tilanteet tulevat peleissä nopeasti tuomareillekin, eikä aina ehdi kaikkea huomioida. Peleissä on myös otteluvalvojat, eikä siinä ole mitään ihmeellistä, että myöhemmin tulee rankkua, vaikkei pelissä tullutkaan. Toki, jos salaliittoteoriat hämärtävät mieltä, niin se on jo sitten toinen juttu. :)
Eipä siinä mitään, otetaan sitten Bryggerin kahden ottelun pelikielto vastaan. Turhauttavaa silti.

Ps. Arkirealistina hain vain salaliittoteoriasta edes hiukkasen kevennystä tuohon Bryggerin kohtaloon :(
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Onneksi muut sentterit ovat jo pelikunnossa, muuten tämä Bryggerin pelikielto olisi sattunut enemmän.
Hyvä näin, mutta paikkaisiko Bryggeriä sitten vaikkapa Kerkkänen, Galbavy tai jopa Villanen. Kekarainen sitten laitaan uutena pelaajana. Onkohan siellä vielä mahdollisuus saada Liigajoukkueiden U20 pelaajistosta apua vai joko tämä portti on kiinni?
 

LoneWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Senttereitähän on vielä, mutta Brygger olisi pelityylinsä ja asenteensa puolesta täydellinen pleijarikiekkoon. Saa nähdä kuka kairaa Kusylle kiekot kulmista ja ahtaista väleistä.

Olisikohan ketjut jotain tyyliin:

Galbavy-Sille-Kusy
Lusikka-Hattunen-Kerkkänen
Gatiyatov-Kombe-Taskula
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Saa nähdä kuka kairaa Kusylle kiekot kulmista ja ahtaista väleistä
Kekarainen on kyllä kova kulmapuurtaja ja kiekon kaivuukone. Antaisin peliaikaa playoffseissa, jossa tällaiselle kookkaan vahvalle, kovaa laukovalle (vrt. "Motti-Masan" kommentti) ja puolustusvelvoitteensa hyvin hoitavalle pelaajalle on aina tarvetta.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Luulisin, että hyvin laukovalle Kusylle kiekkoa kaivavat kulmista tilanteista riippuen Sille tai Galbavy? Pudotuspeleissä on eri meininki, mitä runkosarjassa, kuten Liigankin puolella on jo nähty, niin Kusyn olisi hyvä pikkasen suoraviivaistaa ja yksinkertaistaa peliään, jättää kaukalopallomaiset kaartelut pois. Sitten kun on paikka, niin ei muuta kuin verkkoa tötterölle.
 

welldone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk, JoKP, rautaliiga, Bruins, Napoli
Youtuben ihmeellisestä maailmasta löytyy Mestiksen viikkokirje, josta voi käydä Bryggerin taklauksen katsomassa. 2 peliä on jopa vähän siitä. Liigassa kakku olisi suoraan 5 peliä.
 

LoneWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Luulisin, että hyvin laukovalle Kusylle kiekkoa kaivavat kulmista tilanteista riippuen Sille tai Galbavy? Pudotuspeleissä on eri meininki, mitä runkosarjassa, kuten Liigankin puolella on jo nähty, niin Kusyn olisi hyvä pikkasen suoraviivaistaa ja yksinkertaistaa peliään, jättää kaukalopallomaiset kaartelut pois. Sitten kun on paikka, niin ei muuta kuin verkkoa tötterölle.
Kaartelut pois ja nimenomaan itse sinne ahtaisiin väleihin. Selvästi aristaa välillä turhan paljon kaksinkamppailuja.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Kaartelut pois ja nimenomaan itse sinne ahtaisiin väleihin. Selvästi aristaa välillä turhan paljon kaksinkamppailuja.
Juurikin näin. Taidon lisäksi kaverilla on kuitenkin fyysisyyttä, mutta välillä aristelee ihan turhaan. Toki nykyään kuitenkin pelaa jo fyysisemmin, mitä kauden alkupuolella. Homma lähti muuttumaan pikkuhiljaa parempaan suuntaan valmentajavaihdoksen jälkeen, kun harjoitteluun tuli mukaan kamppailuvaade. Nousee usein hyvin hyökkäysaluelle, mutta kaartaa turhaan maalin taakse, kun voisi ajaa suoraan maalille. Gatiyatov saisi myös pikkasen "topakoitua", sillä nyt pudotuspeleissä tulee varmasti ukkoa iholle entistä enemmän ja hän ei ole ollut parhaimmillaan näissä ahtaissa ja tiukoissa väännöissä. Toki kokoa ja fyysisyyttä on sen verran vähän, että ehkäpä välillä on ihan tervettäkin väistää tilanteita.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Gatiyatov saisi myös pikkasen "topakoitua", sillä nyt pudotuspeleissä tulee varmasti ukkoa iholle entistä enemmän ja hän ei ole ollut parhaimmillaan näissä ahtaissa ja tiukoissa väännöissä. Toki kokoa ja fyysisyyttä on sen verran vähän, että ehkäpä välillä on ihan tervettäkin väistää tilanteita.
Kyllä Gatiyatov alkukaudesta meni vielä ahtaisiin kulmiinkin kaivamaan kiekkoa, mutta aika nopeasti tajusi pikkupelaajana muutaman mojovan laita- ja pystyyntaklauksen jälkeen, että se ei taida olla hänen roolinsa joukkueessa. Selvästi välttelee mahdollisia taklaustilanteita ja pyrkii siksi usein myös luopumaan ahtaassa tilassa kiekosta varsin nopeasti.

Toisaalta Gatiyatovin jalat ovat varsin nopeat, aivot raksuttavat ja kädet käyvät, joten jakaa jatkuvalla syötöllä fiksuja passeja maalipaikoille. Tälle kaverille ei kannata vastustajan antaa tilaa hyökkäyspäässä tai tuhoja syntyy. Hyvä laukaus, mutta käyttää sitä nykyään aika vähän.

Playoffs peleissä pelien loppuvaiheessa vaarallinen kaveri kun muilla jo jalka väsyy, niin kevytjalkainen Gatiyatov pääsee paremmin rakentamaan peliä. Voi ratkaista syötöillään useammankin pelin Kiekko-Pojille.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
No niin, nyt se kauan odotettu H-hetki alkaa olla jo käsillä, kevään tärkeimmät pelit alkavat. Äijät lähtivät jo eilen kohti Kokkolaa ja tänään haetaan sitten hyvää taisteluilmettä illan koitokseen. Veikkaus on asettanut Hermeksen yllättäen selväksi suosikiksi, sillä JoKP:n kerroin on peräti 3,30! Tuohon, kun laittaa pikkasen isommasti vierasvoitolle, niin saa voita ja juustoakin leivän päälle. Pitää veikatakin heti aamusta, sillä luulenpa, että kerroin putoaa päivän mittaan?
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Vahva playoffs ja osin kauden ennakko-odotuksiin nähden yllättävä vastus Kiekko-Pojilla tänään vieraskentällä. Toisaalta helpompi kenties jopa aloittaa Hermeksen kotiluolassa kuin Mehtimäellä. Kotipaine voi joskus jähmettää pelaamisen kuten kävi viime vuonna RoKia vastaan.

Toivottavasti pelivire on joukkueella hyvä heti siitä saakka kun kiekko putoaa jäähän ja valmentajat hereillä läpi matsin. Eikun limppua Kokkolan verkkoon jo avauserässä. Vierasryöstö avauspelistä tänään tekisi terää ja mukavamman Kokkolan pitkästä paluumatkasta sekä täyttäisi kotihallin huomenna.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Mikähän Heiskarin tilanne kun ei ole muutomaan peliin ollut kokoonpanossa?
Käsittääkseni kaikki ovat terveinä (toki voihan jotain pikku vaivaa olla) ja ei ole vaan mahtunut kokoonpanoon, ei kuitenkaan vakuuttanut viimeisissä peleissään. Nyt vaan pitää harjoituksien kautta koittaa ottaa se pelipaikka takaisin, kaveri osaa kuitenkin pelata Mestis-tasolla. Just tänään juteltiin tutun kanssa, että Heiskarilla oli vaisua tekemistä viimeisissä peleissä.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Ennakolta pakkipeli oli epävarmalla pohjalla ja ainakin 1. erän pelin perusteella jatkuvaa haparointia omissa. Sillä tavalla ei näytä lainkaan hyvältä kun pelataan playoffs pelejä.
 

LoneWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Mikähän Heiskarin tilanne kun ei ole muutomaan peliin ollut kokoonpanossa?
Itse näkisin, että nyt tarvitaan kamppailuvoimaa omaan päähän ja siellä on kokoonpanossa kaikki sellaiset ketkä sitä tuo. Heiskarin lisäksi Petrovicky tuo lähinnä pelkästään taitoa hyökkäyspäähän.

Noniin nyt on pleijarit avattu ja aikamoista ihmettelyä se vielä oli. Ei ollenkaan päästy pelaamaan sitä omaa kiekonhallinta peliä. Luulisi että tokaan erään helpottaa.
 

Mokke

Jäsen
Siinä on pakkien mukava ottaa Hermeksen hyökkäystä vastaan, kun koko ketju pelataan yhdellä syötöllä pihalle. Siihen kun lisää huonon takakarvauksen, niin pakkien pelaaminen näyttää epävarmalta. On Kiekkopoikien onni, että peli on vasta 2-1. Lisää liikettä ja ennen kaikkea järkeä pelaamiseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös