Mainos

JoKP:n otteluiden ennakkoasetelmat, otteluseuranta ja jälkipuinti

  • 477 776
  • 4 772
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Psyykkinen valmentaja sinänsä tarpeellinen erityisesti tietyissä tilanteissa / tietyille pelaajille. Minulle tämä näyttäytyy tietyllä tavalla "kornilta" touhulta. Jätetään joukkue pysyvästi ilman tärkeimmän pelipaikan (kenttäpelaajista) pelaajia ja sen jälkeen ihmetellään, kun ei homma luista. Tähän menestymättömyyteen reagoidaan erilaisin "laastarikonstein"
Eihan psyykkisen valmentajan palkkaaminen ole laastarointia, eikä liity mitenkään joukkueen rakentamiseen tai valmentajavaihdokseen, vaan tämä on tehty osana seuran toiminnan viemistä entistä ammattimaisempaan suuntaan. Käsittääkseni Rehn on tehnyt jo aiemminkin yhteistyötä JoKP:n kanssa. En tiedä onko Mestis-seuroissa, miten yleisesti, panostettu tälle osa-alueelle, mutta Liigan puolella sitä on tehty jo jonkin aikaa.

Mitä joukkueen rakentamiseen ja "puuttuviin hankintoihin" tulee, niin se on sitten ihan oma keskustelunsa, eivätkä vaikuta siihen, että nyt olemassa oleva joukkue ja sen pelaajat ovat pelanneet alle kykyjensä ja tulos on ollut huonoa. Totuus on, että tällä materiaalilla pitäisi pystyä paljon parempaan, kuin mihin nyt on pystytty. Tällöin katseet kääntyvät valmennuksen suuntaan ja seurajohto/ hallitus on reagoinut, eikä tällaisia päätöksiä tehdä kevyin perustein, vaan tarkkaan harkittujen pohdintojen ja keskustelujen jälkeen.
1992 kevät. Liigan viimeinen kierros. Jokerit tarvitsi vähintään tasurin runkosarjan voittoon. Viimeisellä minuutilla omassa päässä Selänne pelasi ylipitkää vaihtoa ja menetti kiekon Lairille. Lairi antoi viivaan Jari Hakkaraiselle. Hakkaraisen ihana lepakkolerppukiekko ihanasti liihotteli yläpeltiin. 3-2 JoKP:lle ja Selänne kiukutteli jäähyn ja sitten hakkasi mailalla pukukopin oveen reiän. Samaan aikaan Jyp voitti Jyväskylässä Tepsin ja vei runkkarin. Jotenkin näin se meni.
Olin tuossa pelissä aivan maalin takana ja muistan vieläkin sen riehakan, kun Hakin ampuma ropelikiekko lensi kuin hidastettuna maaliverkkoon, voi sitä riemua! Muistaakseni TPS oli luvannut lähettää JoKP:lle laatikon samppanjaa tai konjakkia, jos voittavat Jokerit, mutta tämä ei tainnut koskaan toteutua?
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Mennäänpäs välillä ketjun agendaan, JoKP aloitti joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Peliittojen nyt jo viiden ottelun mittaisen tappioputken ja siitähän se on lähdettävä, että putki jatkuu tänään. Kolmella pakkiparilla mennään, se antaa pakeille hyvän mahdollisuuden rytmittää vaihtoja ja peliä. Luusuaniemi on loukkaantuneena, saa sitten nähdä, miten pitkä saikusta lopulta tulee. Paljon puhetta herättänyt Eetu Selänne pelaa Peliittojen ykkösketjussa. Saa nähdä onko millainen pelimies kyseessä, kerran olen nähnyt hänen pelaavan, muistaakseni U16-ikäisenä. Karjalaisen verkkosivujen eilisessä ennakossa JokP:n päävalmentaja Karjalainen kertoi ajatuksiaan Selänteestä ja muustakin.

– Minulla ei ole minkäänlaista tietoa, millainen pelaaja Eetu Selänne on, JoKP:n päävalmentaja Simo Karjalainen toteaa yhtään toisen polven kiekkoilijaa väheksymättä.

Eikä Karjalainen aio perjantai-iltaansa viettää tutkimalla, kuinka Selänne ja Peliitat pelaavat Keuruulla.

– Tässä riittää ihan katsomista omassa pelissä, Karjalainen naurahtaa.

– Aloitimme uuden projektin kaksi viikkoa sitten. Suhdeluku on 1–2, jos voitamme lauantaina se on 2–2. Silloin alku on ihan hyvä. Meillä on muutos menossa, se ei tapahdu viikossa tai kahdessa.

Kymmenen kierroksen jälkeen kymmenen pistettä ei ole odotettu tulos. Etenkään, kun joukkue on pelannut peräti seitsemän ottelua kotonaan voittaen niistä vain kaksi. Peliitat-ottelu on viimeinen ennen lähes kahden viikon mittaista taukoa.

– Ei meillä ole mitään ylimääräistä puristusta kotiyleisön edessä. Ison kaukalon pitäisi sopia meille, mutta peli on saatava kuntoon. Nyt on jätettävä kaikki jäälle. Pääsemme tämän matsin jälkeen parsimaan haavoja sekä harjoittelemaan. Tähän kohtaan on tärkeää saada hyvä esitys alle. Halvat maalit annettiin taas torstaina vastustajalle, Karjalainen myöntää.

Mielenkiintoista nähdä tuleeko hallille, minkä verran porukkaa, Selänne tuntuu kiinnostavan jonkin verran, mutta vastaavasti tänään on saamaan aikaan Katajalla peli ja historiallinen ilta, kun seura-legenda Leon "Leksa" Huffin pelipaita nostetaan hallin kattoon. Joensuusta löytyy kuitenkin molempien lajien seuraajia, joten se on sitten valinta edessä.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Pennaselle ja Bryggerille turhan kevyet jäähyt heti alkuun. Siitä Selänteelle kauden ensimmäinen hyvällä kudilla vaikka Lehikoinen olisi voinut olla siinä paremmin mukana. Mieluummin olisi pitänyt antaa Bryggerin sitojalle ensin jäähy kuin Bryggerin poikkarille sen jälkeen. Ei ole ollut Kiekko-Pojilla kotituomarit tällä kaudella matseissa.

Harvinaisen kuriton kotijoukkue 1. erässä, Bryggerin pitää tehdä kaksi, että saa kuitattua omat hölmöilynsä. Peliitat on 2-0 johdosta huolimatta täysin lyötävissä, mutta ei tuolla puolihuolimattomalla joukkuepelillä ja yksilösooloilla mitä erän alussa ja osin yv:llä on nähty pitkälle pärjätä.

Hienoa, että joukkue löysi vihdoin pelillisen identiteettinsä 2. erässä. Nyt oli sellaista vahvaa peliä millaista joukkueen tulee pelata läpi kauden, miehet ja kiekko liikkuvat vapautuneen liukkaasti, jolloin syntyy väkisin maalipaikkoja. Pakistonkin on helpompi pelata tuollaista kiekkoa kun aina löytyy pelaaja, jolle syöttää.

Brygger kuittasi eka erästä yhden jäähymokansa (jäi voittomaaliksi !), mutta otti kolmannessa taas turhan jäähyn, joka oli jo neljäs 2 min ottelussa. Joukkueen psyykkisen valmentajan juttusille ottelun jälkeen :)

Kolmas erä oli sellaista peruspellailua ja viimeiset minuutit 5 - 6 kentällisillä aiheuttivat kyllä vahvasti sydämentykytyksiä kun ei sitten millään saatu järkevää purkua ulos.

Ei todellakaan parasta mahdollista peliä läpi otttelun kenties 2. erää lukuunottamatta. Yksi erä ratkaisi voiton, mutta voitto on aina voitto. Hemmetin pitkältä takamatkalta tunnutaan edelleen lähtevän peliin kun se ei pysy kasassa täyttä 60 min. Onneksi on tauko edessä treenata ja tiivistää peliä ennen 17.11 pelattavaa vieraspeliä Koo-Veeta vastaan.
 
Viimeksi muokattu:

LoneWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Katsoin pelin paikan päällä, mutta haastattelujen ja koosteen perusteella varovainen toivomus on, että tämä selostajan vaihto olisi pysyvä ratkaisu. Asiallinen, napakka, fokus pelissä ja lajituntemus tuomarikokemuksen tuoman edun myötä priimaa. Sillä tavalla kuvailisin tätä uutta selostajaa. Siis toista maata sen vanhan sekoilun kanssa mikä tuotti aina lähinnä vaan myötähäpeää.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Hienoa, että joukkue löysi vihdoin pelillisen identiteettinsä 2. erässä.
Eka erässä pelattiin paljon vajaalla, niin omaa peliä ei saatu käyntiin kunnolla vasta kuin toka erässä. Jäähyt ja kaksi maalia eivät onneksi kostautuneet, koska joukkueen pelaamien ei mennyt enää pakottamiseksi ja puskemiseksi kuten aiemmin tappioasemassa. Kaikkiaan kypsää kiekollista pelaamista, pelitapa ja identiteetti näkyy jopa omaan puusilmäänkin. Ainakaan itse en ole nähnyt JoKP:lla pitkiin aikoihin selkeästi tunnistettavaa pelitapaa. Martikaisen ja Petrellinkin aikaan en havainnut pelillisiä asioita, joita olisi tietoisesti toteutettu pelistä toiseen. Valmistauduttiinko ja mentiinkö tuolloin pelillisesti sitten liikaa kulloisen vastustajan mukaan? Karjalainen antoi pelin jälkeen jälleen kerran erittäin selkeän kuvauksen pelitapahtumista, mutta myös muustakin ja tässä niitä muita.

– Vähän yli kaksi viikkoa sitten aloitimme tämän uuden prosessin. Kiekolla pelaaminen, kiekolliset rytmit, vaihtaminen, ne ovat ihan uusia asioita tälle joukkueelle. Haluamme pelata enemmän jatkumoiden kautta. Aiemmin se oli yhden tilanteen jääkiekkoa. Nyt haluamme jatkumoiden kautta saada virtausta itselle. Se on prosessi. Tuntuu, että aika malttamaton on ympäristö. Neljä peliä on lyhyt aika. Kun pikakelausnappia ei näissä hommissa ole. Se vaatii harjoituksia ja kokemuksia. Torstainakin oli pelissä aihioita, mutta emme malttaneet momentumia hyödyntää. Lauantaina olimme siinä parempia.

– Ensi viikolla pitää saada harjoittelukuormaa fyysisesti. Treenaamme kolme päivää ja sitten pidämme pidemmän huilin. Meidän peli vaatii sitä, että jokaisen pitää jaksaa luistella ja pelata stop and go -peliä.

Nyt on varmasti treenattu kovaa jo jonkin aikaa, jumpattu ja hiottu uusia asioita, ensi viikolla vielä muutama päivä, niin sitten äijät pääsevät ansaitusti pikkasen huilaamaan ja osa käymään kotikonnuillaan lataamassa akkuja. Tästä on hyvä jatkaa työntekoa.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
– Vähän yli kaksi viikkoa sitten aloitimme tämän uuden prosessin. Kiekolla pelaaminen, kiekolliset rytmit, vaihtaminen, ne ovat ihan uusia asioita tälle joukkueelle. Haluamme pelata enemmän jatkumoiden kautta. Aiemmin se oli yhden tilanteen jääkiekkoa. Nyt haluamme jatkumoiden kautta saada virtausta itselle. Se on prosessi.
Parasta tässä Karjalaisen uusiutuvassa pelitavassa on se, että joukkueen ulkomaalaiset istuvat siihen selvästi huomattavan paljon paremmin kuin Martikaisen peluuttamiseen, jossa peli tahtoi mennä enemmän väkisin pakottamiseksi. Nyt ulkkareiden luisteluvoima pääsi paljon paremmin esiin ja heille saatiin myös kiekkoa paremmin vauhtiin. Näin syntyi eilenkin oikeastaan koko ajan maalipaikkoja tai niiden aihioita kaikille kolmelle ulkkaripelaajalle. Alkoi näkyä, että pelaajat ulkkareita myöten nauttivat pelistä, mikä on aina tie siihen, että alkaa tapahtua myös joukkueen menestyksen kannalta hyviä asioita.

Tosin kaikki näytti vielä aika sekavalta jäähyilyä myöten kun rakennetaan pohjaa uudelle pelitavalle, mutta eilisen pelin tuloksen pohjalta näyttää, että edessä voisi olla jatkossa parempia pelillisiä hetkiä. Prosessi on valmentaja Karjalaisenkin mukaan vasta alussa, mutta jospa se nousu sinne kärkikuusikkoon olisi jo alkanut vaikka tosin pitkältä 10 pisteen takamatkalta.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Siitä Selänteelle kauden ensimmäinen hyvällä kudilla vaikka Lehikoinen olisi voinut olla siinä paremmin mukana.
Selänteen maali meni rehellisyyden nimissä tällä kertaa suurimmaksi osaksi Kassun piikkiin, tuollainen veto noin pienestä kulmasta ei saisi mennä sisään.
Katsoin pelin paikan päällä, mutta haastattelujen ja koosteen perusteella varovainen toivomus on, että tämä selostajan vaihto olisi pysyvä ratkaisu. Asiallinen, napakka, fokus pelissä ja lajituntemus tuomarikokemuksen tuoman edun myötä priimaa. Sillä tavalla kuvailisin tätä uutta selostajaa. Siis toista maata sen vanhan sekoilun kanssa mikä tuotti aina lähinnä vaan myötähäpeää.
Jep, samaa mieltä! Varamies Savenius saisi olla minunkin puolesta useammin äänessä. Vakkari selostajalle tulee yksittäisessä pelissä ajoittain paljon virheitä, sekaannuksia ja hän näkee välillä asioita ja tapahtumia hiukan erikoisella tavalla. Luulisi jo kuitenkin tähän mennessä huomanneen, että taklaukset kuuluvat olennaisena osana lajiin, eikä niitä tarvitse korostetusti kauhistella ja ihmetellä.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Katsoin pelin paikan päällä, mutta haastattelujen ja koosteen perusteella varovainen toivomus on, että tämä selostajan vaihto olisi pysyvä ratkaisu. Asiallinen, napakka, fokus pelissä ja lajituntemus tuomarikokemuksen tuoman edun myötä priimaa. Sillä tavalla kuvailisin tätä uutta selostajaa. Siis toista maata sen vanhan sekoilun kanssa mikä tuotti aina lähinnä vaan myötähäpeää.
Eihän "old school" selostaja Heikki Rasasella (tätä selostajaa varmaan tarkoitettiin?) mene aina selostus puikkoihin pelaajien osalta ja usein liioittelee kaukalon tapahtumia, mutta jostain perverssistä tai muusta syystä ainakin minulle tulee heti kotoinen olo kun hän selostaa hieman vanhahtavaan tyyliinsä Kiekko-Poikien pelejä. Eihän hänestä ole tullut eikä enää tule Jani Alkiota, mutta Mestiksessä on muutamia huonompiakin selostajia, joiden selostus lähinnä saa tuntemaan myötähäpeää. Myös Liigassa on selostajia, joita kuunnellessa volyymin voi kääntää pienelle tai kokonaan pois.

Tämä ei ollut Rasasen puolustuspuhe vaan kommentti siihen, että asioita, kuten otteluselostuksen, voi kokea niin eri tavoilla. Ja kun Peliittoja vastaan kuunteli tätä uutta selostajaa, niin ihan mukava oli kuunnella häntäkin.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
JoKP
Selostajista jos pitää sanoa, niin itselle ollut ihan mieluisia nämä Rasanen ja Savenius, taannoin (radiossa) myös Lauri Hyvönen. Hyvönen on muuten tainnut vetäytyä kaikesta Kiekko-Poikiin liittyvästä kokonaan pois. Mieluiten katson pelit kuitenkin paikan päällä.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Hyvönen on muuten tainnut vetäytyä kaikesta Kiekko-Poikiin liittyvästä kokonaan pois.
Mehtimäki Oy:n hallituksessakin aikoinaan ollut Hyvönen jäi jo joku aika sitten kiekosta pois. Suomen parhaalla raviselostajalla riittää varmasti kiireitä nahkaformuloiden parissa.
Oli myös kenttäkuuluttajana aivan omaa luokkaansa
Oli hyvä, mutta hyvä on myös nykyinenkin kuuluttaja Tuomas Pippola.
 

Maalitykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa & (entisenä joensuulaisena JoKP)
Mehtimäki Oy:n hallituksessakin aikoinaan ollut Hyvönen jäi jo joku aika sitten kiekosta pois. Suomen parhaalla raviselostajalla riittää varmasti kiireitä nahkaformuloiden parissa.

Oli hyvä, mutta hyvä on myös nykyinenkin kuuluttaja Tuomas Pippola.
Kaukana hyvästä on tämä nykyinen kuuluttaja...
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
JoKP järjestää fanimatkan Riikaan, ohjelmassa kaksi Mestis-ottelua HK Zemgale - JoKP, sekä paljon muuta ohjelmaa joulun ja uuden vuoden väliin. Matkalla on mukana, muun muassa legendaarinen kiekkojohtaja Juha Junno. Pakettiin sisältyy lennot, majoitukset, bussikuljetukset, liput ja taisi olla joku ruokailukin. Lisäksi tarjolla on yhteistyökumppaneiden verkostoseminaari (erillinen ohjelma). Tarkempia tietoja voi käydä katsomassa seuran somekanavilta ja verkkosivuilta, joista löytyy myös hinnat.

Monella kiekkoreissulla on tullut käytyä siellä sun täällä ja täytyy sanoa, jos terveys sallisi, niin ilman muuta hyppäisin koneeseen ja matkaan mukaan! ;)
 
JoKP järjestää fanimatkan Riikaan, ohjelmassa kaksi Mestis-ottelua HK Zemgale - JoKP, sekä paljon muuta ohjelmaa joulun ja uuden vuoden väliin. Matkalla on mukana, muun muassa legendaarinen kiekkojohtaja Juha Junno. Pakettiin sisältyy lennot, majoitukset, bussikuljetukset, liput ja taisi olla joku ruokailukin. Lisäksi tarjolla on yhteistyökumppaneiden verkostoseminaari (erillinen ohjelma). Tarkempia tietoja voi käydä katsomassa seuran somekanavilta ja verkkosivuilta, joista löytyy myös hinnat.

Monella kiekkoreissulla on tullut käytyä siellä sun täällä ja täytyy sanoa, jos terveys sallisi, niin ilman muuta hyppäisin koneeseen ja matkaan mukaan! ;)
Hieno juttu, tämä on hyvää yritysyhteistyötä JoKP:lta.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Maaottelutauko on vietetty ja seuraavaksi nokka kohti Tamperetta. Vastassa on kahdeksantena oleva KOOVEE, joka on pelannut viisi peliä enemmän kuin JoKP ja on seitsemän pistettä meikäläisiä edellä. KOOVEE vahvisti äskettäin valmennustaan, kun Juha Juujärvi liittyi valmennustiimiin mukaan. Meiltä löytyy uutta vahvistusta puolestaan kaukalon puolelta, kun Werbik palaa takaisin JoKP:n riveihin. Mielenkiintoinen peli tulossa ja tähän kohtaan olisi hyvä napata voitto ja sitä kautta saada hyvää fiilistä ja lisää itseluottamusta, sillä huomenna on kotiluolassa vastassa kenties tämän hetken kuumin Mestis-joukkue, kuuden pelin voittoputkessa oleva Hermes. Toivottavasti Ketterä laittaa tänään Hermeksen tiukoille, ettei joukkue pääse turhan helpoista lähtökohdista Joensuuhun. Mutta JoKP-Hermes peli on vasta huomenna ja tänään pelataan Tampereella, ei muuta kuin tulta päin!
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Werbik odotetusti ykkösen keskellä, Kerkkänen ja Kusy laidoilla. Kupiainen puuttuu pakkiosastolta edelleen.
Vesaaja ja Kekarainen mahdollisesti huomenna mukana niiden tilalla, jotka eivät kenties saa itsestään parasta irti tänään Tampereella elleivät ole sitten saikulla. Muutenkin Hermestä vastaan tarvitaan kookasta vääntövoimaa.

Harmittava tuo Kupiaisen pidempi poissaolo. Vaikka Werbik tuli lainasentteriksi, niin eihän Brygger ole ideaalipaikalla sentterinä. Puutteita on siis edelleen yhdellä sentterin tontilla ja myös pakkipäässä heti kun yksikin on poissa. Ei kai sitä massia ole vain riittänyt tasapainoiseen rosteriin.
 
Viimeksi muokattu:

Alikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, Boston
Vesaaja ja Kekarainen mahdollisesti huomenna mukana niiden tilalla, jotka eivät kenties saa itsestään parasta irti Tampereella elleivät ole sitten saikulla.
Yhtä vajaa kokoonpano tänään. Eli eivät ilmeisesti ole pelikunnossa. Ainakaan omiin silmiin ei ole vähään aikaan sattunut raporttia loukkaantuneista. Luusuaniemen poissaolon pituus etenkin kiinnostaa.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Yhtä vajaa kokoonpano tänään. Eli eivät ilmeisesti ole pelikunnossa. Ainakaan omiin silmiin ei ole vähään aikaan sattunut raporttia loukkaantuneista.
Olisiko ainakin Kupiainen loukissa Luusuanimen lisäksi ja pitää toki muistaa, että tällä(kin) hetkellä tauteja liikkuu, niin koronaa kuin tavankin flunssaa, niin nämä voivat kenties sotkea kokoonpanoja omalta osaltaan?
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Koronaa ja influenssaa on tosiaan paljon liikkeellä maakunnassa, joten eipä ihme jos pelaajia tippuu rosterista. En oikein jaksa uskoa, että joukkue selviäisi tästäkään kaudesta ilman korona- ja flunssaepidemiaa kun taudit ovat niin herkästi tarttuvia. Tosin onneksi korona ei ole kattavien rokotusten ja jo aiemman aika laajan sairastavuuden ansiosta perusterveillä juuri pientä flunssaa kummempi. Tämän syksyn korona meni muutaman päivän sairastamisella ohi kun vain muistaa pitää huolta perushoitotoimenpiteistä.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Tosin onneksi korona ei ole kattavien rokotusten ja jo aiemman aika laajan sairastavuuden ansiosta perusterveillä juuri pientä flunssaa kummempi.
Totta, mutta siltikin koronaan tai tavan flunssaankin sairastunut urheilija on lajista riippumatta oman aikansa tositoimista pois ja esimerkiksi jääkiekossa se voi sotkea hetkellisesti isostikin kokoonpanoja. Urheilijoiden tulee palata sairastamisen jälkeen maltilla harjoitteluun ja peleihin, ettei tule takapakkia, muun muassa sydänlihastulehduksia.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Totta, mutta siltikin koronaan tai tavan flunssaankin sairastunut urheilija on lajista riippumatta oman aikansa tositoimista pois ja esimerkiksi jääkiekossa se voi sotkea hetkellisesti isostikin kokoonpanoja. Urheilijoiden tulee palata sairastamisen jälkeen maltilla harjoitteluun ja peleihin, ettei tule takapakkia, muun muassa sydänlihastulehduksia.
Tosi on, tärkeä täydennys koronaan ja ylipäätään mihin tahansa influenssaan, sillä on oltava erittäin varovainen fyysisen rasituksen suhteen aina niiden sairastamisen jälkeen. Fyysinen palautuminen vie pitkään ja treeniä ei voi aloittaa kuin hyvin keveästi. Parempi kiiruhtaa hitaasti kunnon palautuksessa.

Etenkin juuri sydänlihastulehdus on salakavala ja vaarallinen tauti influenssan sairastamisen jälkeen. Ensimmäisellä koronalla oli yllättävän monia muitakin jälkiseuraamuksia, joita tavallisella influenssalla ei ole ja joista olen esim. itse kärsinyt vielä vuoden sairastamisen jälkeen. Sillä tavalla tosi ikävä tauti, mutta kovakuntoisella urheilijalla palautuminen on oletettavasti helpompaa kuin ihan vain peruskuntoa hoitavalla henkilöllä. Ja olipa korona tai tavan influenssa, eivät ne koskaan ole mukavia tauteja jälkiseuraamuksineen.
 
Viimeksi muokattu:

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös